tiistai 18. joulukuuta 2012

Valtava Walter

13.12.2012 Primus Talli
Pirita - r. Walter

Piritakin taisi saada tarpeekseen minun ja Mikin taaperruksesta, joten ratsukseni oli vaihtunut valtava Walter. Suuri ruuna on mitä hellyttävin karsinassa, mutta ratsastettaessa saattaa välillä vähän ottaa kierroksia mitä kummallisimmista asisoita, kuten nyt vaikka maneesin oven avaamisesta. En ollut aiemmin mennyt Walterilla, joten muutoin en tiennyt yhtään mitä odottaa.

Aloitimme veryttelyn jälleen käynnissä tekemällä tällä kerralla suoraan muutamia askelia sulkuja pitkillä sivuilla. Muutaman askeleen selkeä ja reipas taivutus piti tehdä ainakin uran alussa, ja jos ehti, niin toisen kerran saman pitkän sivun aikana. Walter teki nämä yllättävän vaivattomasti, vaikka eteenpäinpyrkimyksen ylläpitämiseksi pitikin sisäpohkeella aina säännöllisesti hieman huomauttaa. 

Ravi lähti ihan kivasti käytiin, mutta laukassa oli hieman haastavampaa. Walterin laukka tuntui hirveän hitaalta, ja koitin ratsastaa sitä vaan eteen. Lopputuloksena sain Piritalta käskyn ratsastaa ruunaa kokoon eikä vaan eteenpäin, koska silloin se vaan venähti pitkäksi lopputuloksen lainkaan parantumatta. Avainsanana oli laukassa ja oikeastaan koko tunnin ulko-ohjan puolipidäte. Minulla vaan oli taas jotenkin vaikea löytää sopiva ohjaspituutta, kun lyhyellä ohjalla Walter ei oikein päässyt pyöreäksi ja pidemmällä puolipidätteiden teko tuntui vaikealta...

Jatkoimme sulkua diagonaalilla, tällä kerralla vain vasempaan kierrokseen. Pitkän sivun alussa taas muutamia metrejä avotaivutusta, josta sitten keskihalkaisijalle sulkutaivutuksessa. Koitin olla supertarkka apujen kanssa . Jossain vaiheessa sentään ymmärsin lakata miettimästä painoapuja, sillä huomasin kallistuvani koko ajan väärään suuntaan. Kun koitan istua vasemmalle, menen sellaiselle mutkalle, että vain oikea istuinluu osuu satulaan, jolloin paino onkin todellisuudessa oikealla - ja päin vastoin. Lopulta koitin istua vain suorassa, ja kas, johan alkoivat sulutkin onnistua. Walterille teki hyvää alun avotaivutuspätkä. Kun ruunan sai siinä oikein, teki se oikein sulunkin. Piritankin mukaan saimme muutaman hyvän sulun aikaiseksi.

Sulkujen välissä tehtiin ihan vaan ravia, syvälle kulmiin ratsastaen. Walter olikin yhtäkkiä aika vaikean tuntuinen, vaikka alussa ravi oli ollut hyvinkin sujuvaa ja helppoa. Liekö sitten yritin liikaa, mutta tasapainottaessani oikealta onnistuin lahjakkaasti ratsastamaan jopa kulmaan ulospäin asettuneella hevosella.... Lopun laukassa sain taas paremmin otetta Walteriin, minkä seurauksena kevyt ravi oli taas ihan hyvää. Piritan mukaan kaikki hevoset näyttivät oikein kivoilta. Walter olikin ihan kiva tuttavuus, mutta vielä ei ihan selvinnyt, mikä se loppujen lopuksi on hevosiaan.

Ehdin jo lähes huokaista helpotuksesta, kun Pirita komensi meidät kaartoon ja meni avaamaan maneesin ovea. Walteri ei nimittäin ollut vielä kikkaillut lainkaan, mutta onnistuihan se sitten viimeisen puolikkaan kierroksen aikana. Ohjat olivat jo pitkät, mutta sain jotenkin pomppivan ratsuni aisoihin ja pysyin vielä selässäkin. Ikinä ei ole maneesin ovea ennen avattu, ja taas...

maanantai 17. joulukuuta 2012

Itsensä ylittämistä

10.12.2012 Primus Talloi
Maiju - r. Lukas

Minähän en hyppää. Maahan kaivetut puomit ovat ok, mutta varsinaisista estejaksoista olen yleensä luopunut suosiolla ne aloittavat puomitunnit mukaanlukien. Viime keväänä sattui työtapaturma, kun osallistuin Veetillä puomitunnille, mutta se olikin lopulta ihan hauskaa. Tällä kerralla tarkoitukseni oli kuitenkin myydä molemmat loppuvuoden maanantaitunnit, joilla oli ohjelmassa esteitä.

Vaan kuinkas kävikään: eivät menneet kaupaksi. Yleensähän Primuksen pörssissä tunnit menevät kuumille kiville, mutta jostain syystä nyt ei kukaan käynyt syöttiin. Lopulta myönsin itselleni, että olen jo hetken aikaa miettinyt, pitäisikö hyppäämistä sittenkin kokeilla vielä joskus. Se joskus oli sitten nyt, kun enhän minä hyvää tuntia voinut käyttämättäkään jättää. Kirjoitin Maijulle, että tulen tunnille itse, mutta tarvitsen jonkun todellisen turvahevosen.

Varsinaista kammoa esteitä kohtaan minulla ei ole. En vaan ole koskaan kokenut saavani hyppytunneista irti mitään. Silloin joskus tuntien sisältö oli lähinnä se, että alkuveryttelyssä väisteltiin esteitä kasaavaa opettajaa, ja sitten kaahotettiin rakennettu rata muutamia kertoja. Loppuaika tunnista koitettiin pysyä pois muiden tieltä ja jännitettiin omaa vuoroa odoteltaessa. Siinä ei ollut tietoakaan mistään ponnistuspaikan katsomisesta, eteenpäinpyrkimyksestä tai laukka-askeleen pituuden säätämisestä. Yleensä esteiden yli vaan roiskaistiin ja koitettiin ohjata kuumuva hevonen suht oikeaan suuntaan.

Primuksella seuraan mielelläni myös muiden tunteja, ja estetunteja olen huomannut katsovani ihan eri silmällä kuin aiemmin. Yleensä estejakso alkaa puomitunnilla, jolla haetaan ensin kevyttä istuntaa, tasapainoa ja tahtia ilman mitään isompia haasteita. Niin meikin teimme nyt, minä Lukaksella. Alkuveryttelyssä jo kevensimme hieman etunojassa, ikään kuin lievästi pyllistäen. Sitten Maiju pisti meidät todelliseen rääkkiin, kun piti ensin olla ylhäällä kaksi askelta ja alhaalla vain yksi, ja sitten ravata kierrostolkulla kokonaan kevyessä istunnassa. Tai siltä se ainakin tuntui, sillä oudokseltaan pohkeissa kyllä poltteli!

Laukassa kevyessä istunnassa oleminen on jotenkin helpompaa, luontevampaakin. Niin laukassa kuin ravissakin koitimme hieman antaa hevosille tilaa pitkillä sivuilla työntämällä käsiä reilusti eteenpäin kohti hevosen korvia.

Tehtävistä ensimmäisenä olivat simppelit ravipuomit hieman pitkän sivun sisäpuolella uran suuntaisesti, ensin keventäen ja sitten kevyessä istunnassa. Aina puomien jälkeen istuttiin pehmeästi alas ja tehtiin pysähdys. Sitten puomit vaihdettiin laukkapuomeiksi, jotka tultiin kevyessä istunnassa, jälleen tehtävän jälkeen lyhyellä sivulla pysähtyen. Maiju nosti muutaman puomin yksitellen toisesta päästä maasta irti sen verran, että hevoset joutuivat pikku hiljaa nostelemaan koipiaan hieman enemmän, ja askeleista tuli hieman erilaisia. 

Tämä tehtävä tultiin molemmista suunnista, ja sitten siihen yhdistettiin lävistäjällä oleva pieni ristikko. Puomien jälkeen siirryttiin kuitenkin lyhyellä sivulla raviin ja ristikko tultiin ravissa ennen seuraavan lyhyen sivun pysähdystä. Laukka tietenkin korjattiin tarvittaessa. Ikään kuin vaivihkaa Maiju lisäsi tehtävään palasia niin, että seuraavaksi jatkoimme toiselle pitkälle sivulle laukassa, jossa oli yksi yksittäinen kavaletti. Lopuksi ristikolta poistettiin maapuomi, ja koko tehtävä tultiin pienenä ratana laukassa, tosin ensimmäisen puomisarjan viimeisenä oli nyt pieni pysty. Radankin päätteeksi tehtiin vielä pysähdys, jotta loppu olisi helpotuksen huokauksen sijaan kontrolloitu niin ratsastajan kuin hevosenkin osalta.

Ja kas kummaa, turvahevonen Lukas vei minut yli paitsi puomeista myös noista muutamasta kai jo ihan esteeksikin luokiteltavasta! Maiju oli ajatellut, että arvostan mielummin hieman eteenpäinratsastettavaa hevosta kuin pidätettävää, ja oli siinä kyllä aivan oikeassa. Parempaa hevosta ei varmaan olisi voinut tällaiselle esteistä vuosien taukoa pitäneelle valitakaan. Maijukin oli oikea turvaopettaja, kehui ja kannusti kaikkia sekä laati tehtävät sellaisiksi, että ei yhtään hirvittänyt.

Meillä oli muutenkin sujuva tunti, ketään ei jouduttu odottamaan ja kaikki tulivat reippaasti omalla vuorollaan. Ehdimme tehdä todella monta erilaista tehtävää ja toistoa, eikä sitä ennen niin tutuksi käynyttä odottelua ollut juuri lainkaan. Taidan mennä ensi viikollakin, kun Maiju pyhästi lupasi, että ihan samanlaisilla tehtävillä jatketaan.

Voihan wc-ankka!

6.12.2012 Primus Talli
Pirita - r. Mikki

Ilmeisesti edellinen viikko ei ollut täydellinen katastrofi, koska sain jatkaa Mikillä. Mikäs siinä, nyt ajattelin olevani jo vähän paremmin perillä tuosta sympaattisesta ruunasta. Valitettavasti olin väärässä, ja maanantaina alkanut alamäki sen kuin jatkui.

Aloitimme veryttelyn suoraan pääty-ympyröillä käynnissä ja kevyessä ravissa. Mikki oli tuhannen mutkalla, kaula kenossa oikealla ja takapää tunki sisään vasemmalle. Mitä enemmän komensin, sitä enemmän ruuna protestoi, mikä tarkoitti kiukkuista hännänheiluttelua ja pientä pukittelua. Käynnissä pitää vielä ainakin alkuun tyytyä vähän hitaampaan tempoon, jotta Mikki ei lopullisesti sotkeennu koipiinsa, mutta ravissa sitä saisi jo pyytää ihan reilusti eteen. Vaan eipä oikein onnistunut sekään aluksi, vaan tuloksena oli lisää pukittelua. Pirita kyllä sanoi, että Mikki vaan kyselee että onko pakko jos ei tahdo, mutta ilmeisesti se olin minä joka en tahtonut tarpeeksi. Piritakin meinasi jo hermostua, kun Mikki muistutti välillä enemmän wc-ankkaa kuin vaativa-b-tasoista kouluratsua.

Sulkutaivutukset jatkuivat tunnin teemana, eli ohjelmassa oli vaan lisää käyntiä. Siirryimme uralta diagonaalille tekien ensin pitkän sivun alkuun hieman avotaivutusta, josta jatkettiin taivutuksen ja apujen ollessa kohdallaan kohti keskihalkaisijaa sulkutaivutuksessa oikeaan kierrokseen. Taivutuksemme eivät varmasti olleet kovin kaunista katsottavaa, vaikka ainakin jokusen ihan kelvollisen pätkän saimmekin aikaiseksi.

Aivan lopuksi laukkasimme vielä ympyröillä oikeaan. Mikki vastusti todella vahvasti sisäpohjetta ja koitti pienentää ympyrää minkä ehti. Sain paukuttaa sisäpohkeella todenteolla, ennen kuin sain ruunan oikealle reitille. Kaupanpäälliseksi tuli kyllä se pyöreä muotokin, mutta siinä vaiheessa tuntia se oli laiha lohtu.

Tunti oli todella turhauttava. Tiedän, että saan kyllä Mikin kulkemaan oikein päin, ainakin syksyllä sain. Tiedän, miten hieno ja osaava hevonen se on. Koitin tehdä kaikkeni, mutta ei vaan onnistunut. Kuvittelin olevani nyt jämäkämpi kuin viikkoa aiemmin, mutta taisi lopulta hermostuminen omaan saamattomuuteen viedä loputkin voimat. Ei taida kerta eikä kaksi nyt riittääkään tämän hevosen kanssa...

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Tulee tauko tarpeeseen...

3.12.2012 Primus Talli
Maiju - r. Roope

Ekku vaihtui kuvankauniiseen monen suosikkiin, pitkäsääriseen Roope-ruunaan, jolla olin mennyt vain pari yksittäistä kertaa aiemmin. Ennen tuntia oli kuitenkin sellainen olo, että enköhän minä nyt Roopen kanssa saa jonkinlaisen onnistumisen, kun muutamat edelliset tunnit on taas kuljettu vähän alamaissa.

Vaan toisin kävi. Roope otti kyllä heti turhat luulot pois. Kävi vähän niin kuin Mikin kanssa ja monta kertaa aiemminkin: en uskaltanut taaskaan pyytää heti alkutunnista riittävästi. Lopputuloksena oli koko tunnin kestävä taistelu siitä, pitääkö mennä kunnolla eteenpäin ja pitääkö asettua ja taipua rehellisesti. Maiju loppupalautteessa sanoikin hyvin, että Roopea kun komentaa, se kokeilee ensin kaksi kertaa että onko pakko, ja vasta kolmannella alkaa toimia. Ja kun se toimii, on se täysin kevyt. Sitä tunnetta en valitettavasti saanut kokea kuin aivan loppuravissa.

Muistin Roopen vähän ketterämmäksi, mutta se olikin jotenkin jännästi toispuoleinen. Ravissa vasen suunta tuntui paljon vaikeammalta, kun taas laukassa oikea kierros tuotti tuskaa. Tunnin teemana olivat pohkeenväistöt, ja nekin sujuivat käynnissä helpommin vasemmalle ja ravissa oikealle.

Alkuveryttelyssä laukkasimme aika pitkään ympyröillä vasempaan. Maiju koitti saada minua herättämään Roope siten, että aina puoli kierrosta kokosin laukkaa ja sitten yhdestä napakasta avusta puoli kierrosta mentiin keskilaukkaa. Tässä todellakin huomasi sen, miten Roope kyseli ensin parilla kierroksella, että ihan tosissasi nyt olet sen keskilaukan kanssa, mutta herkistyi sitten lopulta hieman.

Väistöt tehtiin ensin käynnissä niin, että käännyttiin lyhyeltä sivulta pitkän sivun ja keskihalkaisijaan puoleen väliin ja väistettiin siitä uralle. Tavoitteena oli siis saada kohtuullisen jyrkkä väistö selvillä ristiaskelilla. Erityistä huomiota piti kiinnittää siihen, että hevonen oli suora väistön aikana. Varsinkaan takapäätä ei saanut päästää johtamaan liikettä.

Roope teki käyntiväistöt oikeaan tuskallisesti, mutta kun tarpeeksi huomauttelin, onnistuivat ne jotenkin kummallisesti ravissa paremmin. Vasempaan taas ajattelin jo pääseväni fiilistelemään kunnon menosta, kun käynnissä väistö onnistui todella helposti. Ravi olikin sitten taas ihan toinen juttu, ja touhu meni aikamoiseksi taisteluksi.

Harvoin tulee kesken tunnin sellainen olotila, että tekisi mieli lyödä hanskat naulaan samantien, mutta nyt kyllä tuli. En saanut oikein mitään kontaktia Roopeen, ja kadotin kaiken osaamiseni heiluen selässä täysin vailla mitään jäntevyyttä ja kontrollia ratsuuni. Etenkin monta tuntia suht oikealla paikalla olleet kädet huitelivat nyt aivan miten sattuu: välillä liian ylhäällä, välillä liian alhaalla, levällään, nyrkit vaakatasossa... Tästä tunnista jäi kyllä paljon hampaankoloon, mutta ajattelin palata asiaan levänneenä joulutaon jälkeen. Kaksi seuraavaa tuntia kun ovat puomi- ja estetunteja ja sitten pyhien takia maanantairyhmiltä jää vuoden kaksi viimeistä viikkoa väliin.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Hieno mutta vaikea

29.11.2012 Primus Talli
Pirita - r. Mikki

Ilmeisesti Piritakin huomasi epävarmuuteni Ekun kanssa, ja oli vaihtanut minulle uuden ratsun. Mitenkään helpompaan suuntaan ei kyllä menty, sillä kohdallani listassa luki Mikki. Olin mennyt ruunalla vain kerran aiemmin aivan alkukaudesta, joten käytännössä aloitin sen kanssa ihan alusta. Mikki on ollut usein maanantaitunnillamme, jossa sillä paljon mennyt taitava ratsastaja saa sen kulkemaan tosi hienon näköisesti. Tiesin siis, miltä Mikin pitäisi näyttää, mutta etenkin alkutunti meni taas arkaillessa. Tästä sanoin lopuksi Piritallekin, jonka mielestä ratsastan jo rohkeammin ja reagoin jo vähän nopeammin kuin aiemmin.

Mikin kanssa se ei vaan aivan riittänyt. Teimme kokonaisuudessaan hyvin paljon käyntiä, mikä on Mikille kaikkein vaikeinta. Piritalta sain aluksi ohjeeksi ratsastaa Mikki selvästi ohjan ja pohkeen väliin, mutta otin nyt sitten vaihteeksi liian lyhyet ohjat. Vasen kierros oli todella paljon pahempi kuin oikea, ja tunnin jälkeen oman turhautumisen huomasi kipeytyneestä vasemman käden hauiksesta... Oikeaankin sain Mikin liikkumaan oikein päin vain ajoittain. Etenkin laukassa - sitten kun sen saa rullaamaan kunnolla - ruunan työstäminen on kaikkein helpointa. En vaan ensin meinannut millään ymmärtää, miten paljon poweria Mikin liikkeellesaaminen vaatiikaan.

Pari ratsastajaa tästäkin ryhmästä oli menossa koulurataharjoituksiin, joten yhtenä teemana oli tarkat ratsastusradan tiet, etenkin kulmat. Pirita vaati tiukasti jokaisessa kulmassa asetuksen ja taivutuksen syvään kulmaan pääsemiseksi. Kulmia apuna käyttäen sainkin Mikkiin jonkinlaista kontaktia etenkin oikeaan kierrokseen.

Sulkutaivutusteemaa aloitimme niin, että pitkän sivun alkuun sai tehdä voltin, josta jäätiin taivutukseen. Taas hevosten piti marssia kunnolla eteenpäin taivutuksesta huolimatta, ja Pirita rohkaisi ongelmien ilmaantuessa tekemään rohkeasti isojakin korjausliikkeita, kunhan vaan tulisi jokin reaktio. Koska tästä tunnista on kulunut jo tovi, en millään muista teimmekö taivutuksia vain oikealle, mutta ainakin siihen suuntaan Mikki meni ihan kivasti. Mistään syvästä rennosta muodosta ei ollut tietoakaan, mutta kyllä se parani tunnin mittaan. Osasin mielestäni vaatia juuri oikean verran käyntiä, jotta ruuna ei sotkeutuisi koipiinsa.

Laukkaa teimme vinkeästi koko uralla siten, että piti nimenomaan mennä koko uraa eikä pyöriä ympyröillä. Ajatuksena oli ratsastaa edelleen huolellisesti kulmat, joiden eteen Mikillä saikin vasemmassa kierroksessa tehdä töitä ihan tosissaan.

Taivutusten välissä ja lopussa kun saimme hetken aina ravata, niin vaihtelin harjoitusravin ja kevyen ravin välillä. Kun sain Mikin volteilla kuosiin, pääsi hetkittäin taas fiilistelemään sen miellyttävästä ravista. Välillä oli vaan pakko keventää ja ratsastaa siten moottoria käyntiin ja ruunaa rennommaksi.

Sanoisin, että Mikki oli nyt kyllä huomattavasti vaikeampi kuin silloin syksyllä, jolloin menin sillä yhden tunnin ulkona. En lainkaan muista, että sillä olisi ollut noin suurta eroa puolien välillä. Silloin vielä teimme pääosan ravi-laukka-tehtävästä vasempaan kierrokseen, ja juuri silloin sain Mikin varsin kivaksi. Se on kyllä hieno ja palkitseva hevonen, mutta taitaa vaatia useamman kerran, että pääsee siitä kunnolla jyvälle.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Uusintayritys

26.11.2012 Primus Talli
Maiju - r. Ekku

Varsin hupaisasti myös Maiju oli jakanut minulle Ekun maanantaitunnille. Pääsin siis heti jatkamaan nuorella ruunalla ja koittamaan, löytyisikö se tasaisempi ohjastuntuma.

Eikä se aivan löytynyt, mutta parempaan päin sentään mentiin. Maijukin joutui huomauttamaan liian pitkistä ohjista, ja kun vaan uskalstin ratsastaa rohkeasti jaloilla lyhyempää ohjaa vastaan, Ekku toimi ajoittain jo ihan kohtuullisen hyvin. Tyhjiä hetkiä oli vähemmän kuin torstaina, ja Maijun mukaan nimenomaan ajoittainen tyhjyys on ollut Ekun ongelma, josta se nyt on pääsemässä eroon.

Parhaiten onnistuimme silloin, kun ei pitänyt tehdä mitään kovin erityistä tehtävää, siis suorilla urilla, volteilla ja ympyröillä. Yksi ryhmästämme oli menossa tallin kouluratsastuksen mestaruuskilpailuihin, joten teimme aika nopeatempoisesti osia A-merkin kouluohjelmasta. Ne olivat meille Ekun kanssa vielä aika haastavia.

Pohkeenväistö keskihalkaisijalta kohti uraa, suoristus ja ratsastus kohti lyhyttä sivua sujui molempiin suuntiin käynnissä hyvin, mutta ravissa tuskin lainkaan. Ekku alkoi jännittyä, mistä seurasi ratsastajan jännittyminen, mistä seurasi vauhdin kiihtyminen... Maiju kehoitti tekemään voltteja ja kertomaan Ekulle selvästi, mitä haluan sen tekevän myös itse väistöjen välillä. Näin sainkin sen kuulolle, mutta oikeastaan vain niiden väistöjen välissä.

Kääntö radan poikki, pysähdys keskihalkaisijalla ja peruutus sekä siirtyminen raviin oli meillekin riittävän suoraviivainen tehtävä, eikä se tuottanut ongelmia. Sen sijaan vastalaukan nosto pitkän sivun alusta osoittautui   vaikeaksi. Ekku nosti uralta vain myötälaukkaa, joten saimme lopulta tehdä pitkällä sivulla loivan kiemurauran ja nostaa laukan kaarteessa oikealle.

Raviväistöjä lukuunottamatta kokonaisuus Ekun kanssa oli tasapainoisempi kuin edellisellä tunnilla. Sain sen etenkin alkuveryttelyssä tukeutumaan ohjaan paremmin. Ekulle teki hyvää myös alun pitkä veryttely laukassa, kun puolet ympyrästä piti ratsastaa keskilaukkaa. En kuitenkaan edelleenkään koe aivan päässeeni Ekun kanssa aivan samalle aaltopituudelle tai saaneeni sellaista ahaa-ilmiötä siitä, miten Ekkua pitäisi ratsastaa.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Jotain ihan muuta

21.11.2012 Primus Talli
Pirita - r. Ekku

Pirita oli lupaustensa mukaisesti pistänyt hevosjaon nyt kokonaan uusiksi, ja minullakin oli nyt jotain ihan muuta kuin mihin olen tottunut. Menin kesällä tulleella Exkurs-ruunalla, jota tallin sivuilla luonnehditaan upeaksi kouluhevosen aluksi. Kimo Ekku on syntynyt 2006, joten se on vasta kuusivuotias. Tuntitöiden ohessa Ekku on ilmeisesti Maijun koulutettavana ja tuoreimpien uutisten mukaan parivaljakko on käynyt Kottasin opissakin.

Olin jotenkin kuvitellut Ekun pieneksi, mutta se olikin ihan kunnon kokoinen hevonen, mitä nyt vähän kapea Attilan ja andaluusien jälkeen... Kun Pirita kuuli, etten ollut koskaan mennyt sillä aiemmin, hän kehui Ekkua miellyttäväksi ratsastaa, mutta laajaliikkeisenä hieman hitaaksi ja oikeaan kierrokseen haastavaksi. Ohjeena oli ratsastaa nopeammaksi ja pyöreälle kaulalle.

Se olikin sitten helpommin sanottu kuin tehty. Ekun käynti oli todella laajaa ja huojahtelevaa, ravi ehkä jonkin verran siedettävämpää luonnostaan. Laukassa piti mennä aika kovaa, että kaikki jalat seurasivat edes jotenkuten mukana. Koko tunnin ajan oli sellainen olo, että oikeaa ohjaa oli enemmän kädessä kuin vasenta, jonka huomasin usein roikkuvan aivan löysänä. Aina välillä laskin stoppareitakin, että sain ohjat saman pituisiksi. Silloin tuntui, että Ekku kulki kaula vasemmalle taipuneena. Puoliero oli siis aika suuri, ja koitin saada sinne vasempaan tuntumaa asettelemalla molempiin suuntiin. Välillä tuntuma olikin ihan hyvä, mutta sitten Ekku taas veti kovasti vastaan tai vaihtoehtoisesti tuli aivan tyhjäksi ja kaula rullalle. Tasaisuutta en tämän nuoren ruunan kanssa tavoittanut.

Tunnin tehtävissä onnistuimme silti ihan hyvin. Teimme ensin pohkeenväistöä käynnissä pitkän sivun ensimmäisestä kirjaimesta keskihalkaisijalle, josta jatkoimme suoraan lyhyelle sivulle. Kulman ratsastus ja suoristus sen jälkeen oli valmisteluna aivainasemassa, tavoitteena selvät ja ripeät ristiaskeleet. Suunnan muutoksen jälkeen jäivät ikään kuin samat avut päälle ja jatkoimme pitkät sivut avotaivutuksessa ensin käynnissä ja sitten ravissa. Oikeaan kierrokseen vielä kevensin, vasempaan istuin jo alas, kun Ekku oli paremmin hallinnassa.

Pirita summasinkin, että teimme hyvät avotaivutukset ja muutenkin joukossa oli hyviä pätkiä. Meno olisi tosiaan voinut olla tasapainoisempaa eli vähän vähemmän mutkittelevaa. Ehkä nuoruus näkyy siinä, että ruuna vaatisi paljon tukea ratsastajalta, enkä ainakaan vielä tällä kerralla sitä osannut aivan oikein antaa. Joku ihan osuvasti Primusseuran Facebook-ryhmässä totesi, että Ekku on vähän kuin Ritva valepuvussa nimenomaan tuon suutuntuman suhteen. Minulle tuli siitä mieleen Lassi, jonka kanssa ei niin ikään ihan heti alkanut synkata. Ekku vaikutti kuitenkin tosi sympaattiselta tuttavuudelta. Koitan mahdollisella seuraavalla kerralla keskittyä tuohon tuntumaan, jota Kati ansiokkaasti Primusseuran blogissa juuri sopivasti pohti.

torstai 22. marraskuuta 2012

Vähemmän on enemmän

19.11.2012 Primus Talli
Maiju - r. Ligero

Otsikko on suora lainaus Maijun loppupalautteesta minulle ja Ligerolle. Olin juuri selittänyt, miten koitin koko tunnin keskittyä vain siihen, että olen itse rento takapuolesta ja reisistä enkä purista lainkaan, ja miten päätin olla välittämättä Ligeron pään asennosta vaan pyrkiä vain rentoon eteenpäinpyrkimykseen jännittyneiden töpöaskelien sijaan. Tällä tunnilla se toimi, ja Maiju osuvasti tiivisti, että Ligero kyllä opettaa miten vähemmän on enemmän.

Kankijakso oli maanantaitunnilla vain Maijun loman mittainen, ja minun visiittini Hartsan selkään jäi tällä erää yhteen kertaan. Nyt tunnilla teemana oli pysähdys ja peruutus, ja aloitimme pysähdyksillä heti alkukäynnissä. Pysähdyksiä sai tehdä sekä uralla että pitkältä sivulta kentän keskelle kääntäen. Hevosten piti pysähtyä suoraan, seistä rauhallisesti ja lähteä sitten tarmokkaasti liikkeelle. Ligero pysähtyi ensin hieman jalat haralleen, mutta sai juonen päästä kiinni nopeasti. Se ei tarvinnut pysähtyäkseen käytännössä lainkaan pidätteitä ohjasta, vaan pelkkä reisien puristaminen riitti. Liikkeelle lähdettäessä annoin napakat pohjeavut ja koitin sitten parhaani mukaan olla rentona satulassa jalat lähellä kylkiä hieromatta.

Ravissa rentona ja hiljaa istuminen oli hankalampaa. Piti ihan keskittyä siihen, että jalat putoavat rentoina alas, mutta eivät toisaalta heilu holtittomasti Ligeron kyljillä. Laukassa Maiju koitti saada minut ratsastamaan Ligeroa vähän ryhdikkäämmäksi mielikuvalla, jossa nostan alapohkeella Ligeroa ylöspäin.

Peruutuksia teimme ensin uralla, jolloin saimme tukea hevosen suorana pitämiseen maneesin seinästä. Käynnistä ensin rauhallinen pysähdys, sitten kuuden askeleen peruutus ja siitä samantien ilman pysähdystä tahdikkaaseen käyntiin. Jostain lihasmuistin syövereistä löysin vuonna 1999 Nokian Ratsastuskoulun leirillä opitun tavan käyttää istuntaa myös peruutuksissa - muistan silloin peruuttaneeni suomenhevostammalla kymmeniä metrejä pitkin ohjin. Ja voi että miten mainiosti se toimi Ligeron kanssa! Ruuna peruutti käytännössä pitkin ohjin aivan suoraan niin kauan, kunnes käskin istunnalla taas eteenpäin.

Välillä ravasimme ja teimme päätyihin voltit, jotta hevoset eivät kokisi peruutksia rangaistukseksi vaan tekisivät niitä iloisin mielin. Ligerosta peruutukset olivat ilmeisen huippuja, sillä se tarjosi peruuttamista helposti heti pysähdyksen jälkeen. Niinpä seuraavassa tehtävässä, jossa käänsimme pitkältä sivulta keskelle kenttää pysähdykseen ja neljän askeleen peruutukseen, sain kahdella kertaa kolmesta joko vain pysähtyä tai useimmiten vielä ravata läpi. Ligero pysähtyi aina kuin seinään, ja alkoi ennakoida pysähdyksiä heti uralta käännettäessä.
Kerran satuimme olemaan juuri Maijun edessä, kun Ligero meinasi tarjota pysähdystä itse. Komensin sitten jaloilla ja kevyellä raipan kosketuksella ruunaa eteenpäin, jolloin Ligero esitti kerrassaan upeita raviaskelia. Nauroinkin Maijulle hänen kehuessa tuntimme kohokohtaa ja Ligeron kuulollaoloa, että vielä kun tietäisi miten sellaisia askeleita saisi koko tunnin!

Itsellä oli vähän sellainen olo, että tulikohan ratsastettua liian pitkillä ohjilla koko tunti. Ligero kuitenkin oli nyt varsin miellyttävä ratsastaa, eteenpäinpyrkivä ja herkkä, joten tämä oli selvästi paras näistä kolmesta sillä menemästäni tunnista - ehkä se loogisin andaluusi on sittenkin Ligero... Sen liikkeet ovat niin mahtavan tasaiset, että omaan istuntaan ja rentouteen pystyi ihan todenteolla keskittymään, mikä sitten kantoi hedelmää. Loppulaukassa Ligero esitti vielä ihan omat kuvionsa, kun se hieman innostui koko rata leikkaa -tiestä ja veti pienen pukkilaukkashown. Selkään pukit eivät juurikaan edes tunnu, joten tästä se sai lähinnä vaan sopivasti lisää virtaa liikkeeseen. Katsotaan sitten seuraavalla kerralla, josko saisin Ligeroa vielä vähän ryhdikkäämmäksikin, ja vaikka muutamia upeita raviaskeleita lisää...

perjantai 16. marraskuuta 2012

Lisää yllätyksiä

15.11.2012 Primus Talli
Pirita - r. Attila

Olin jo ehtinyt miettiä, että kenelläköhän sitä nyt sitten kankijakson jälkeen menen ja mitä teemaa alamme seuraavaksi ratsastaa. Mutta yllätys yllätys, me jatkoimmekin kangilla ja tutuilla hevosilla vielä tämän tunnin. Vastalaukkoja emme sentään enää hieroneet, vaan pääsin kuin pääsinkin siihen kaipaamaani ravityöskentelyyn avotaivutusten ja sulkutaivutusten merkeissä.

Saimme tehdä alkuveryttelyn itsenäisesti kaikissa askellajeissa ja molempiin suuntiin. Pirita tarkkaili hetken sanomatta mitään, mutta alkoi sitten pikku hiljaa antamaan kommentteja siitä miten kullakin ratsulla kannattaisi aloittaa tai mihin erityisesti pitäisi kiinnittää huomiota. Minä sain ohjeeksi huolehtia Attilan takapäästä, ettei se liiraisi ulos.

Huomasin olevani edelleen onneton itsenäisessä työskentelyssä. Haahuilen vaan päämäärättömästi molempiin suuntiin ilman mitään varsinaista ideaa siitä, mitä teen. Ehkä tässä on yksi iso syy siihen, miksi käyn ratsastuskoulussa enkä vuokraa saati omista omaa... Koitin kuitenkin tehdä ympyröitä ja sitten myös voltteja, sekä asetella Attilaa vuoroin ulos ja vuoroin sisään. Kun alkuveryttely hieman venyi, ehdin tehdä myös muutamia väistöjä, joilla koitin saada Attilaa nopeaksi pohkeelle. Lopulta päädyin tekemään myös muutamia avotaivutuksia käynnissä ja ravissa peilin avulla ihan sillä, että saisin itseni taas oikein päin satulassa.

Menimme tuttua tehokasta kuviota: pitkällä sivulla puolet avotaivutusta, voltti ja loppu sulkutaivutusta. Kulmat piti ratsastaa huolella asettaen ja taivuttaen ja käyttää etenkin pitkän sivun alussa valmisteluksi avotaivutukselle. Voltilta taas pääsi hyvin sulkutaivutukseen. Pirita halusi nyt, että kiinnittäisimme erityistä huomiota siihen, että hevoset olisivat reippaita ja käynnissä suorastaan marssisivat taivutusten läpi. Piti olla rohkea ja kokeilla isojakin apuja pelkäämättä isoja reaktioita, esim. liian suurta poikitusta. Mukavauusalueelta oli päästävä jälleen kerran pois.

Attilan kanssa taivutukset olivat käsittämättömän helppoja sekä käynnissä että ravissa, jopa minulle vaikea avotaivutus. Ongelmaksi muodostuikin ensin liian suuri poikitus sulussa ja sitten ravissa se tempo, joka oli kokonaisuudessaan liian hidas. Vasta kun Pirita piiskasi minut ratsastamaan kunnolla eteen ymmärsin, miten reipas Attilan perusravi oikein onkaan. Sen jälkeen tehdyt muutamat taivutukset olivat heti vaivattomampia.

Laukkaa en tehnyt juuri lainkaan alkuveryttelyssä, eikä lopuksikaan laukattu kuin toiseen suuntaan ympyrällä. Attilan laukka tuntuu helposti aika hitaalta, ja sainkin ihan tosissani komentaa saadakseni ulkotakajalan mukaan matkaan. Laukan jälkeinen ravi oli kyllä sitten taas oikein hienoa, joten olisin voinut vaikka jatkaa toisen tunnin heti perään. Attilalla voisi tosiaan olla hauska mennä ihan nivelilläkin, joihin ensi viikolla taas siirrymme. Pirita lupasi katsoa hevosjakoakin vähän uusiksi, etenkin kun osa ryhmästämme on menossa kuun lopun kouluratsastuskilpailuihin.

Se kolmas andalusialainen

12.11.2012 Primus Talli
Petra - r. Jardinero

Maanantai oli yllätyksiä täynnä. Olin edellisellä viikolla työmatkalla, joten en tiennyt yhtään mitä silloin oli puuhattu. Tiesin vain, että Maiju olisi vielä lomalla ja että Pirita todennäköisesti tuuraisi. En ehtinyt edes talliin sisälle, kun kuulin, että menisimme kangilla. Listassa oli kohdallani aivan uusi tuttavuus: se Primus tallin kolmas - tai monen mielestä ensimmäinen - andaluusi eli Jardinero. Tämä yhdistelmä alkoi jo vähän hirvittää, sillä olin kuullut ja nähnyt miten haastava Hartsa voi olla. Luotin siihen, että Pirita saisi annettua jälleen sellaiset ohjeet, että tunnista ei tulisi täyttää katastrofia. Eikä siitä tullutkaan, vaikka Piritan tilalla sijaisena olikin Petra Andrejeff. Häntä en entuudestaan tuntenut lainkaan, mutta kaikesta päätellen ainakin osa Primuksen hevosista oli opettajallekin tuttuja. Petra on opettanut hetken aikaa myös entisellä kotitallillani Kaupin Ratsastuskoululla, joka nykyään toimii Kangasalla.

Hartsa on aivan mielettömän sympaattinen lempeäkatseinen ruuna, valkoinen ja pyöreä. Kun sille laittoi kanget suuhun, se tuntui ryhdistäytyvän ihan itsestään. Selässähän istuin kuin valtavan tynnyrin päällä - onneksi olin älynnyt vähän venytellä nivusia ja lonkkia auki ennen tuntia...

Tiesin jo ennestään, että Hartsa on andaluuseista kaikkein tarkin sille, ettei selässä jää yhtään puristamaan. Jos jää, loppuu liike tai vähintäänkin suuntautuu vain ylöspäin. Ilokseni ruuna oli kuitenkin minun mielestäni hyvinkin ratsastettava, eli se kesti hyvin huomautukset tahdin hiipumisesta. Ensin toki ratsastin aivan liian varovasti, mutta sitten kun olin ympyrällä koko ajan tien tukkeena, oli pakko ryhdistäytyä ja pistää Jardinero liikkeelle. Minulla onnistuminen tässä tiivistyi takapuolen rentouttamiseen: kun Hartsan selällä oli tilaa liikkua, liikkui muukin hevonen.

Kankien kanssa olin vähän kahden vaiheilla. Hartsahan oli ollut myös torstain kankitunnillamme, ja se oli vaikuttanut hyvinkin haastavalta. Pirita vaati sen ratsastajaa pitämään tiukan tuntuman, jolloin ruunasta tuli aika koottu ja lyhyt. Nyt taas Petra kehoitti useaankin otteeseen myötäämään kädellä ja päästämään Jardineron pidemmälle pyöreälle kaulalla, ja niin sitä sitten koko tunnin ratsastinkin. Kun sain juonesta kiinni, ruuna liikkui minun mielestäni aika kivasti eteen.

Edellisellä tunnilla oli tehty vastalaukkakaarretta, ja samalla tehtävällä jatkoimme. Pikku hiljaa pitäisi siis vastalaukkojen olla hallussa, kun niitä on tehty nyt molemmilla tunneilla... Hartsa nosti laukat ongelmitta ja poikittamatta, kunhan vaan avut olivat selkeät ja täsmälliset. Vastalaukkakaarteen se kurvaili molempiin suuntiin siihen malliin, että sain jo ohjeeksi "ei yhtään lujempaa".

Uskon, että Hartsa olisi ollut paljon haastavampi, jos olisin ottanut sen tiukemmalle tuntumalle, mutta ehkä tämä tällainen lähestysmistapa näin ensimmäisellä kerralla sijaisopettajan kanssa oli ihan hyvä. En kyllä yhtään ihmettele, että Jardinerosta sen tietynlaisesta haastavuudesta huolimatta niin kovasti pidetään. Näistä kolmesta Primuksen andalusialaisesta minäkin taisin tajuta sen sitten ehkä kuitenkin parhaiten. Maiju tulee takaisin maanantaina, joten nähtäväksi jää jatkuuko yhteinen taipaleemme ja menemmekö vielä kangilla - ja olenko sen jälkeen sitten jo täysin eri mieltä ruunsta...

torstai 15. marraskuuta 2012

Vieläkin vaikeampi vastalaukkatehtävä

8.11.2012 Primus Talli
Pirita - r. Attila

Tällä erää viimeisellä kankitunnilla vaikeutettiin vastalaukkatehtävää entisestään. Myötälaukassa tehtiin ensin kulmankatkaisu, josta jatkettiin pitkän sivun keskipisteeseen. Siitä käännettiin puoliympyrän kaari vastalaukassa toisen pitkän sivun keskelle, jossa siirryttiin raviin. Tällainen tehtävä on kuulemma varsin yleinen heA-tasoisissa kouluohjelmissa.

Alkuveryttelyssä harjoittelimme tietä siten, että pitkän sivun päähän kulmaan tehtiin kymmenen metrin voltti sekä käynnissä että ravissa. Tarkoituksena oli saada hevonen ohjan ja pohkeen väliin ja hevosta aktivoitua ulkoa. Attilaa ratsastin asettelemalla vuoron perään ulos ja sisään, mikä tuntui ensimmäisellä kankitunnilla toimivan ruunalla hyvin. Sen verran ketterä Attila on, että ravivoltti onnistui ihan kohtuullisesti, kun vaan muisti pitää ulkoavut lähellä. Kankiohja sai olla aika kevyellä tuntumalla, koska Pirita varoitti Attilan jännittyvän helposti, mikäli sitä alkaa liikaa ahdistaa kangella.

Tehtävän saimme ratsastettua läpi Attilan kanssa jokaisella kerralla. Ensimmäisellä tosin jäin vähän matkustamaan, eikä Attilan laukka ollut riittävän aktiivista ja kolmitahtista. Parilla seuraavalla kerralla onnistuimme paremmin, kun Pirita kehoitti vähän napauttamaan ulkopohkeella oikeastaan joka askeleella. Myös puolipidätteet ulko-ohjasta ovat Attilan kanssa tärkeitä, ettei se valahda liian pitkäksi ja etupainoiseksi. Mielestäni onnistuin nyt paremmin istumaan syvällä satulassa kuin aiemilla kerroilla, mikä tietenkin myös auttaa etuosan keventämisessä.

Väliaikoina pysyi taas työskentelemään itsenäisesti ravissa. Edelleen kyllä vähän harmittaa, ettei kankijaksolla tehty enemmän töitä ravissa. Varsinkin aivan lopputunnista Attila tuntui todella kivalta, kun sain sen ravaamaan ryhdikkäänä ja polvet ylhäällä. Olisi ollut kiva kokeilla jotain oikeita ravitehtäviäkin tällä näppärällä suomenhevosruunalla, jonka selässä istuu ravissakin kuin nojatuolissa.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Vastalaukat jatkuvat

1.11.2012 Primus Talli
Pirita - r. Attila

Torstaituntimme kankijakso jatkui suunnitelmien mukaan, kaikilla oli samat hevosetkin. Myös teema säilyi ennallaan, eli vastalaukoissa.

Alkuveryttely tehtiin ympyröillä tavoitteena saada asetus kunnolla läpi. Molempien ohjien tukea haettiin vaihtamalla välillä ympyröitä ja siten suuntaa suoristaen maneesin keskellä. Attila oli jotenkin hankalamman tuntuinen kuin viikkoa aiemmin, ja jouduin etenkin laukassa tekemään enemmän töitä saadakseni liikkeen rullaamaan. Se ei kuitenkaan noussut ihan niin helposti ryhdikkääksi kuin edellisellä kerralla. Itselläni oli vaikeuksia saada ulkopohje riittävän taakse Attilan pyöreällä rungolla, ja sitä ulkopohjetta olisi tarvittu paitsi aktivoinnissa myös hevosen takaosan ulosluisumisen estämiseksi.

Vastalaukat tehtiin tällä kerralla ensin vähän loivemmalla ja sitten aika tiukalla pitkän sivun kiemurauralla. Pirita merkkasi tien tötsillä niin tarkasti, että kulmaan oli pakko mennä, eikä kiemuraa päässyt vahingossakaan loiventamaan. Ehdimme tehdä saman harjoituksen ensin sekä oikeaan ja sitten vasempaan kierrokseen. Asetus piti pitää koko ajan laukan puolella ja ulkopohje selvästi taaempana. Sitä ulkopohjetta piti käyttää laukan aktivointiin, jotta tahti säilyisi muuttumattomana koko tehtävän ajan. Laukkaa sai valmistella itsenäisesti, tehtävä tultiin yksitellen useita kertoa per kierros. 

Omaa vuoroa odottaessa ehti myös ravata, ja ainakin minä käytin tilaisuuden hyväkseni. Attilan ravissa on niin mukava itsua, että saan sen siinä kaikkein parhaiten kerättyä käsiini. Pirita näppäränä opettajana ehti katsoa menoamme myös vastalaukkojen välissä, ja sainkin hyviä vinkkejä siihen, miten Attilan polvet saadaan nousemaan ja milloin oikea-aikaisesti otetaan puolipidäte ja vastaavasti annetaan periksi. Toivottavasti viimeisellä kankitunnilla teemme enemmän ravityöskentelyä!

Vastalaukat sujuivat meiltä hienosti. Attilaa piti kyllä selvästi aktivoida ennen ensimmäistä kulmaa, jotta laukka säilyi aktiivisena ja kolmitahtisena, mutta itse tehtävän se suoritti varmasti. Minä keskityin erityisesti siihen, että istuin syvällä satulassa. Edelleen kädet pysyivät hämmästyttävän hyvin oikeilla paikoillaan, eikä kankiohja tälläkään kertaa kiristynyt liiaksi. Siirtymisissä sain neuvoksi olla tiukemmalla vatsalla, jotta Attila ei tulisi alas raviin töksähtäen vaan jatkaisi sujuvaa ravia samantien.

Nämä kaksi kankituntia ovat olleet todella kivoja vaihtelua tavallisiin tunteihin, vaikka eroa ei oikeastaan ole ollut kuin kuolainten ja ohjien määrässä. Hienoa, että tavalliselle tuntiratsastajalle tarjotaan tällainenkin mahdollisuus - ja uudestaan sitten taas kevätkaudella?

Paluu Kallen selkään

29.10.2012 Primus Talli
Maiju - r. Kalle

Ei ollutkaan listassa lomalle lähtenyttä Lassia eikä sen puoleen Harryakaan. Siellä oli Kalle, jolla en ollut mennyt sitten sen surullisen kuuluisan voltin. Hieman hirvitti, mutta tuntikavereiden rohkaisevien sanojen saattelemana päätin unohtaa koko jutun ja varustauduin raipan lisäksi  myös kannuksilla. Niitä ruuna kuulemma sietää paremmin kuin raippaa.

Sain myös toisen hyvän vinkin Kallen virittämiseksi: sen käynti pitäisi pitää aika lyhyenä, koska pitkäksi päästessään alkaa lähes passata. Siltähän se selkäänkin tuntuu, ruuna ojentelee jalkojaan ja huojahtelee kuin kameli.

Meillä ei ollut tällä kerralla mitään erityistä teemaa, vaan Maiju pistin meidät ihan kunnolla töihin vähän totutusta poikkeavalla tavalla. Alkuveryttely tehtiin kuitenkin vielä kutakuinkin normaalisti, mutta sitten Maiju alkoi käskyttää meitä erilaisiin tehtäviin hyvinkin nopealla tempolla. "Kymmenen metrin käyntivoltti seuraavasta kirjaimesta!" "Takaosakäännös seuraavan kirjaimen kohdalla!" "Koko rata leikkaa B:stä keskiravissa Kalle kärkenä!" "Avotaivutusta ravissa seuraava pitkä sivu!" "Pitkä sivu keskilaukkaa kevyessä istunnassa!"

Vaadittiin siis täydellistä hereilläoloa ja nopeita reaktioita koko tunnin ajan. Kallelle tämä oikeastaan sopi, eikä meillä sitten lopulta mitään suurempia vaikeuksia ollutkaan. Maiju kehotti rohkeasti nostamaan muotoa, eikä tyytymään sellaiseen pitkään rentoon muotoon, jota ruuna itse helposti tarjoaa. Niinpä se sitten välillä olikin aivan höyhenenkevyt, mutta taisi loppua ratsastajalta taidot ja kunto kesken... Maijun mielestä Kalle näytti hyvältä, mutta takapuoleen se tuntui ajoittain edelleen hitaalta. Lääkkeeksi tähän sain rivakat eteenratsastuspätkät keventäen, ja sitten taas itse tehtävässä alasistuen.

Ratsastukseni ei kyllä varmasti ollut kaunista katsottavaa, sillä arkailin raipan kanssa ja käytin sen sijaan kannuksia. Toisaalta pienemmällä avulla sain näin Kallen kantamaan itseään paremmin ja esim. laukkaympyrällä sisätakajalan hommiin.

Paljastin vasta loppupalautteen aikana, että edellinen kokemus Kallesta oli ollut vähän huono. Maiju kertoi myös lentäneensä Kallelta jo silloin Oittaalla, kun ruuna oli tehnyt nopean pukin suoraan pysähdyksestä Maijun hieman muistuttaessa sitä ripeästä eteenpäinlähtemisestä. Tästä tunnista ei kuitenkaan jäänyt huonoja muistoja, vaikka nuo oikeasti hyvät pätkät jäivätkin vielä liian lyhyiksi. En kuitenkaan ollut muiden tukkeena, vaan sain ruunan liikkumaan ja tekemään kaikki tehtävät. Tällainen vähän erilainen tunti oli kivaa vaihtelua, kun samaa liikettä ei voinut jäädä hieromaan vaan palikat oli saatava kerralla kohdalleen. Ja hevosetkin tuntuivat tykkäävän nopeatemposesta ohjelmasta, joten lisää tällaisia aina silloin tällöin!

torstai 1. marraskuuta 2012

Ah Attilaa!

25.10.2012 Primus Talli
Pirita - r. Attila

Kankijakso alkoi viimein ja jatkuu myös seuraavat kaksi viikkoa. Pyrimme kuulemma menemään samoilla hevosilla kaikki tunnit, ja teemana vastalaukatkin jatkuvat. Lulu ei ilmeisesti kuulu kankihevosiin, sillä minulle oli merkitty Attila. Muut hevoset tunnillamme olivat David, Goody, Jarnidero, Kalle ja Wille.

En ollut mennyt Attilalla aiemmin kuin kerran, mutta muistan kyllä tykäneeni ruunasta. On jotenkin hupaisaa, että suomenhevonen on yksi kankituntihevosista, mutta en kyllä yhtään ihmettele miksi. Attila ei todellakaan ole ihan mikä tahansa suomenhevonen, onhan se kisannut Piritan kanssa SM-tasolla asti. Sillä kyllä pitäisi mennä jokaisen, joka kuvittelee tämän rotuisten olevan pelkkiä pullahevosia tai vaihtoehtoisesti entisiä ravureita.

Aloitimme veryttelyn käynnissä pitkien sivujen sisäpuolella ja asettamalla ulos. Asetuksen tuli olla niin lievä, että hevonen pysyi varmasti suorana, eli  peilistä katsoen saanut näkyä kaksi jalkaa. Sitten sama kevyessä ravissa - valmisteluna siis jälleen vastalaukannostoihin. 

Attilan kanssa asettaminen ja suoraan ratsastaminen oli ilahduttavan helppoa. Enemmän sain tehdä töitä sen kanssa, että sain ruunan nostelemaan polviaan ja nousemaan edestä hieman ryhdikkäämmäksi. Piritan ohjeen mukaan kutittelin Attilaa välillä vähän raipalla, jolloin sen liikkeestä tuli lennokkaampaa. Laukkaa teimme alkuksi ympyrällä oikeaan, ja se oli selvästi meille vaikein askellaji, vaikka ihan hyvin onnistuikin.

Vastalaukkaharjoitukset aloitimme samoin kuin edellisellä viikolla: pitkän sivun alussa suoristus, asetus ulos ja vastalaukannosto. Laukkaa jatkettiin pitkä sivu, sitten pääty pyöristäen lyhyen sivun puoleen väliin ja lopulta toisen pitkän sivun keskelle asti. Attila nosti laukat todella hienosti, vain kerran itse hätäilin ja sain aikaiseksi myötälaukan. Parilla ensimmäisellä kerralla, kun piti laukata pitkälle sivulle asti, aloin jotenkin kummallisesti nousta jalustimille syvällä satulassa istumisen sijaan. Laukan laatu kuitenkin parani, kun Pirita korjasti virheeni, ja saimme tyydyttäviä ravisiirtymisiäkin aikaiseksi. 

Nostojen välillä saimme tehdä itsenäisesti ravipätkiä. Attila oli niissä jo aika mukavan tuntuinen, joten toivottavasti pääsemme tekemään seuraaavilla tunneilla myös ravitehtäviä. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että en saanut kertaakaan huomautusta kankiohjan tiukkuudesta. Aivan alussa sain lyhentää kaikkia ohjia, ja vain kerran Pirita kommentoi, että kankiohjaa ei yhtään lyhyemmäksi. Ja jatkossa pitää varmaankin pitää jotain ylimääräistä nahanpalaa simuloimassa kankiohjaa, niin hyvin kädet pysyivät oikeassa asennossa ja paikassa pelkästään sen ansiosta...

Attila oli jo ennestään hyvistä kokemuksista huolimatta positiivinen yllätys. Sillä on erityisen kiva mennä juuri Piritan tunnilla, kun hän tuntee hevosen niin läpikotaisin. Saan siis varmaankin olla tyytyväinen, kun loppupalautteeksi saimme "hienosti".

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Vauhdin kautta

22.10.2012 Primus Talli
Maiju - r. Lassi

Tänä maanantaina olikin taas Lassin vuoro. Vastalaukat saatiin edellisellä viikolla tältä erää pakettiin, joten nyt oli edessä uusi teema: takaosakäännökset.

Tiesin nyt, että Lassi pitää saada liikkumaan hyvinkin reippaasti, joten olin jo vapaassa käynnissä erityisen tarkka eteenpäinpyrkimyksestä. Mietin jopa hetken ennen tuntia, että olisinko laittanut kannukset, mutta en sitten arvannut kuitenkaan. Alkuveryttelyssä niitä ei kyllä olisi tarvittukaan, sillä keskikäynti ja koottu käynti sekä kevyt ravi ja käyntisiirtymiset pitkän sivun keskellä onnistuivat hyvin. Erityisesti käynnin kokoamisella valmisteltiin jo tulevia käännöksiä. Andalusialaisilla kokoaminen ei taida koskaan olla ongelma, sen sijaan pitkät letkeät askeleet saattavat olla haasteellisia. Lassin kanssa myötääminen lantiolla tuntui parhaiten tepsivän letkeämmän käynnin aikaansaamiseksi.

Laukkaa tehtiin aluksi vain oikeaan kierrokseen, enkä vieläkään oikein ymmärtänyt, miten vauhdikkaasti Lassin on laukattava. Se kieltämättä tuntui ensin aivan siltä, kuin saattaisi pudota raviin hetkellä millä hyvänsä, ja edestä ohjat löivät välillä ihan tyhjää. Maijun patistaessa sain Lassia vähän enemmän kuulolle ja kohti ohjaa, jolloin asetuskin alkoi tulla läpi. Oma istunta olisi kyllä varmasti ollut karmeaa katseltavaa, ja tässä vaiheessa paukuttaessani pohkeilla jalustimen heiluessa miten sattuu,  tuli vähän ikävä niitä kannuksia.

Takaosakäännöksiä tehtiin ensin vain 90 asteen verran eli kulmissa. Saimme omaan tahtiin koota käyntiä, asettaa ja kääntää, kun olimme valmiita. Minulle tuotti edelleen vaikeuksia kääntää rohkeasti sisäohjalla, ja sen sijaan jarrutin ulkoa hieman liikaa. Pikku hiljaa Maiju alkoi katsoa jokaiselta erikseen 180 asteen käännökset, ja sitten sama toiseen suuntaan.

Kun kaikki olivat saaneet onnistuneita käännöksiä, saimme jatkaa toisessa päässä uraa laukannostojen parissa vasemmalle itsenäisesti. Maiju katsoi samanaikaisesti yksitellen vielä kerran käännökset niin, että ne tehtiin aina lyhyen sivun lopussa. Lassi kääntyi hyvin oikealle, mutta vasen oli selvästi hankalampi. Sain kuitenkin parannettua, mutta itse jäin vielä liikaa jarruttamaan ulko-ohjalla, jolloin painokin valahti väärälle puolelle.

Ehdin tehdä Lassin kanssa aika monta laukannostoa käynnistä ja laukatakin pitkään. Se tuntui välillä suurella ympyrällä ihan kivalta, mutta tunne katosi liian nopeasti. Vasta koko uralla Maijun valvovien silmien alla sain ehkä viimeinkin oikean tunteen siitä, miltä Lassin kunnollinen laukka tuntuu. Kun moottori takaa toimii, alkaa ohjillekin tulla tuntumaa. Maiju sanoikin lopuksi, että Lassia pitää ratsastaa ikään kuin vauhdin kautta: kun sen saa kerran liikkeelle ja vasten ohjaa, voi askelpituutta alkaa säädellä ihan eri tavalla. Yllätyin siitä, miten vahva saa itse olla tuossa eteenratsastusvaiheessa, mutta Maiju sanoi ettei vaan pidä välittää hetkellisestä vastustelusta. Lassi on kyllä oppinut nopeasti säästämään itseään!

Tämän viikkoinen Lassi oli siis jo parempi kuin se edellinen, mutta vieläkään emme kyllä aivan samalla aaltopituudella ole.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Pikku hiljaa...

18.10.2012 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Tämän viikon hevosjaossa ei todellakaan ollut mitään valittamista, sillä Pirita palautti minut torstaina Lulun selkään. Meitä ei ollut kuin kolme vakituntilaista ja lisäksi yksi muu ratsastaja, joten kankijakson aloitusta siirrettiin vielä kerran viikolla. Tällä kerralla jatkoimme vastalaukkoja ja teimme lisäksi avotaivutuksia käynnissä.

Lulu, ja oikeastaan kaikki muutkin hevoset, olivat alun taivutuksissa jotenkin todella hitaita. Taisimme kaikki sortua siihen vanhaan tuttuun hieromiseen sen sijaan, että olisimme komentaneet hevoset kerralla kunnolla eteenpäin. Minulla oli kannukset, mutta ne olivat valuneet niin alas, että Pirita käski lopulta nostamaan niitä, jotta niistä olisi jotain hyötyä. Ja kun Lulu sitten ymmärsi, että ihan oikeasti myös taipunena voi kävellä eteenpäin, alkoi homma taas toimia.

Tai no, alkuravissa emme esittäneet mitään ihmeitä, ja laukassakin meinasin välillä unohtaa ulkoavut. Sen seurauksena Lulu käyttää tilaisuuden välittömästi hyödyksi ja puskee lapa edellä ulos. Veryttely kuitenkin tuotti tulosta siinä vaiheessa, kun pääsimme vastalaukkatehtävään. Tulimme molemmilla pitkillä sivuilla uran sisäpuolella, ja ensin vain asetimme ulos käynnin tempon ja tahdin säilyttäen. Sitten kun tämä onnistui, nostimme asetuksesta vastalaukan. Ennen lyhyttä sivua piti tehdä sujuva siirtyminen raviin ja ravata kulman läpi oikeaan suuntaan asettaen ja taivuttaen ennen pehmeää käyntiin siirtymistä. 

Lulu nosti kaikki laukat juuri niin kuin pyysin. Itse asiassa niistä tuli mielestäni varsin teräviä, kiitos alun avotaivutusharjoituksen, jossa pohkeet olivat kuin olivatkin menneet läpi. Haastavinta meille oli ehdottomasti hallittu siirtyminen raviin ja ravaaminen kulman läpi ennen käyntisiirtymistä. Tällä kerralla en kuitenkaan hermostunut, vaikka Lulu selvästi kuumusi. Viimeinen kerta oli jo hyvinkin hallittu, kun vaan maltoin pilkkoa tehtävää mielessäni riitävän moneen palaseen ja keskittyä niihin yksi kerrallaan. Onnistuin lopultakin olemaan vetämättä siirtymisessä ja käyttämään istuntaa, etenkin jalkoja, sen sijaan. 

Tyytyväisin olen kuitenkin siihen, että loppuravi oli harvinaisen hillittyä. Jos Lulu alkoi kiihdyttää, sain sen hidastamaan reilulla pidätteellä ulko-ohjasta ilman, että se nosti turvan kattoon ja katosi alta. Ravista tuli aika makean tuntuista, kun tamma oli aivan kevyt. Piritakin sanoi lopuksi, että nyt alkavat oikeat nappulat pikku hiljaa löytyä. Hän totesi myös, että istuntani on parantunut huomattavasti, kun käytän nyt jalkojani. Totesin siihen, että Lulu on kyllä siinä suhteessa juuri oikea hevonen minulle, koska se ei kertakaikkiaan käänny, jos jalat eivät ole mukana. Piritakin nauroi, että joskus tuntuu että Lulu menee suoraan vaikka seinästä läpi!

Ensi torstaina jatkamme avotaivutusten ja vastalaukkojen parissa, mutta kolmen seuraavan viikon ajan kankisuitsilla.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Huikea herra H

15.10.2012 Primus Talli
Maiju - r. Harry

Suureksi ilokseni Maiju oli jakanut minulle Harryn espanjalaisten kanssa tekemäni parin tunnin syrjähypyn jälkeen. Pääsin nauttimaan taitavasta ruunasta koko rahalla, sillä jatkoimme vastalaukkaharjoituksia.

Alkuveryttelyssä teimme käynnissä kymmenen metrin voltteja pitkälle sivulle jokaiseen kirjaimeen. Tehtävä valmisteli täyskaartoa, joka oli lopulta tarkoitus tehdä laukassa. Täyskaartoja teimme paitsi käynnissä myös kevyessä ravissa aina suuntaa vaihtaessamme, vaikka osa ravista tehtiinkin pääty-ympyröillä asetuksen läpisaamiseksi. Harrylla oli helppo mennä ympyrällä, kun sen askelta pystyi niin vaivattomasti säätelemään. Sen liikkeet ovat suuret ja joustavat, mutta jotenkin silti aika vaivattomat istua. Koitin kuitenkin keventää jäntevästi ja pitää jalat paikoillaan, mutta lopputuloksena oli jäykät nilkat... Jostain syystä tällaisten oikein osaavien hevosten kanssa saan kuitenkin pidettyä kädet oikealla paikalla. Kai se on niin, että kun hevonen menee hyvin, on itselläkin helpompi keskittyä siihen omaan istuntaan eikä tarvitse vaistomaisesti alkaa vääntää hevosta väkisin mihinkään.

Laukkaa teimme vain hetken ympyröillä vasempaan kierrokseen, ja vasempaan jatkoimme myös tunnin päätehtävässä. Tulimme ensin yksitellen täyskaarron pitkän sivun päästä pitkän sivun keskelle, jossa pehmeä siirtyminen raviin. Kun tämä onnistui kaikilta helposti, pidennettiin laukkapätkää aina toisen pitkän sivun keskelle asti niin, että päädyssä sai ratsastaa pääty-ympyrämäisesti. 

Tehtävässä oli tärkeää huolehtia siitä, ettei laukka-askel venynyt pitkällä sivulla liian suureksi, jotta täyskaarto ei menisi pitkäksi. Asetuksen piti olla koko ajan vasemmalle, ja oikean pohkeen selvästi takana. Sillä pohkeella oli myös muistutettava ratsua siitä, että laukka jatkuu niin kaarevalla uralla kuin uralle palaamisen jälkeenkin.

Epäilin ensin, että meille tulee Harryn kanssa vaikeuksia uralle palatessa: olin varma, että oman istuntani heiluessa se vaihtaa automaattisesti. Mutta ruunan laukka olikin niin helposti hallittavissa, että pystyin keskittymään istunnan lisäksi myös asetukseen, eikä ongelmia missään vaiheessa tullutkaan. Päin vastoin, Maijunkin mielestä vastalaukkamme oli vaivattoman ja sujuvan näköistä. 

Kun jokainen oli saanut tehtävän suoritettu kerran yksin vasempaan kierrokseen, jatkoimme kaikki kuusi laukkaa uraa pitkin. Maijun ohjeiden mukaan teimme täyskaarrot ja vastalaukkapätkät vuoron perään molempiin suuntiin niin, että aina kolme ratsukkoa käänsi peräkkäin toiselta pitkältä sivulta ja toiset kolme toiselta. Näin saimme harjoituksesta todella tehokkaan ja kaikille monta onnistunutta toistoa. Tällä kerralla osasimme myös ratsastusradan tiet ja väistämissäännöt...

Kaiken kaikkiaan tunti oli osaltani aikamoista fiilistelyä. Tokia Harryakin pitää ratsastaa, ei se ilmaiseksi mitään anna. Mutta sitten kun se liikkuu, niin ai että miten huikealta se tuntuu! Kokeilin ihan piruuttani ympyrällä vähän lyhentää ravia, kun etäisyys edellämenevään oli turhan tiukka, ja Harryhan ravasi melkein paikoillaan. Myös laukassa askelpituutta pystyy muuttamaan helposti ilman, että tulee tunne raviin putoamisesta. Maiju kyseli taas tunnin jälkeen, että oliko ihanaa. No oli, ja olin jälleen ihan myyty - ihana herra H!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Niskahihna korkeimmaksi kohdaksi

12.10.2012 Primus Talli
Pirita - t. Ritva

Piritakin oli löytänyt ratsukseni Ritvan. Kankijakson aloitus kuitenin siirtyi, kun tunnillamme oli pari vierailevaa tähteä, Antti ja Bella. Tällä kerralla menimme siis nivelillä, ja teemana oli vastalaukka suoralla uralla. Aihe sopi hauskasti yhteen maanantain tunnin aiheen kanssa, sillä silloinhan menimme vastalaukka loivalla kaarella.

Alkuveryttely oli oikein erityisen hyvä. Vaikka ryhmämme oli yksin maneesissa, niin kokoonnuimme silti puolikkaaseen maneesiin kahdeksikon muotoiselle kahdesta isosta ympyrästä koostuvalle uralle. Ympyrän vaihtuessa piti tietenkin suoristaa ihan pariksi askeleeksi ja vaihtaa asetus uuteen suuntaan. Pirita sanoi, että jos tämän alkuveryttelyn ratsastaa huolellisesti, ovat hevoset aivan varmasti läpi ja peräänannossa sen jälkeen.

Minun piti heti ottaa lyhyemmät ohjat ja koittaa nostaa Ritvaa niin, että niskahihna olisi sen korkein kohta. Pääsin aika luontevasti jatkamaan muutaman viikon takaisesta tunnista ja keksin mielestäni aika hyvin oikeanlaisen tyylin Ritvan oikeanlaiseksi keventämiseksi edestä. Vaikken vieläkään tiedä, lukeutuuko tamma varsinaisesti suosikkeihini, löydän sen kyydissä luonnostaan kohtuullisen oikean asennon - kädetkään eivät valu! Joka tapauksessa lopputuloksena oli aika tasaisesti sujunut tunti.

Ainoa "pieni" virhe tuli laukannostoissa vasemassa kierroksessa, jolloin siis piti nostaa oikea laukka. Kulma piti tietenkin ratsastaa erityisen huolella, sitten suoristaa ja asettaa ulos ennen nostoa pitkän sivun alusta. Pitkän sivun päässä piti hyvissä ajoin siirtyä pehmeästi raviin, jossa tehtiin hyvä kulma ja lyhyellä sivulla käyntiin siirtyminen.
Mielestäni Ritva nosti pari ensimmäistä kertaa hyvin, mutta sitten nousi vaan myötälaukka eli vasen laukka. En huolehtinut riittävästi siitä, että tamma oli suora, jolloin se pääsi heittämään takaosaansa sisään. Asetuksen sain läpi hyvin, mutta pohjeavut eivät olleet tarpeeksi selkeät. Piritan piti jo vähän korottaa ääntään, ennen kuin sai minut ryhdistäytymään. Sain lopuksi muutaman onnistuneen noston, kun mielestäni täysin liioittelin pohkeiden paikat.

Muillakin oli aluksi vähän vaikeuksia, mutta toisaalta taas oikeaan kierrokseen kaikki saivat vasemmat laukat nostettua lähes ongelmitta. Ritva ei tehnyt kertaakaan väärin, vaan laukkasi kauniisti suoraan uran sisäpuolella. Erityisen tyytyväinen olen kuitenkin siirtymisiin hitaampaan askellajiin, joissa ei tullut nyt juuri lainkaan töksähtelyä tai jännittyneisyyttä.

Lopuksi veryttelimme vielä alun kahdeksikolla, ensin kootuilla hevosilla ja sitten aina vaan enemmän eteen alas ratsastaen. Pirita oli tyytyväinen siihen, miltä hevoset näyttivät. Ritva oli kuulemma mennyt koko tunnin aika kivassa muodossa. Piritan mukaan se muistuttaa usein myyrää lähes kyntäessään maneesia turpa maassa. Joskus on kuulemma ihan ok tyytyä pidempään kevyeen muotoon, mutta toisaalta liian harvoin Ritvaa nostetaan ryhdikkääksi. Tunsin taas tamman koko tunnin ajan käsissäni, mutta jotta se ei korkeammassa muodossa paina liikaa, tarvitaan paljon myös pohkeita. Ei taaskaan kovin yksinkertaista, mutta niin kovin palkitsevaa onnistuessaan!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Espanjalaisesta toiseen

8.10.2012 Primus Talli
Maiju - r. Lassi

Maiju oli vaihtanut Ligeron Lassiin, joka oli jo edellisellä tunnilla. Sen päätteeksi Maiju piti oikein hyvän mainospuheen tallin tuoreimmasta andaluusista: monet kuulemma luulevat Lassia herkäksi, mutta se on oikeasti aika laiska ja vaatii kunnolla pohjetta. Siihen pätee kuitenkin sama kuin muihinkin Primuksen espanjalaisiin, eli mitä enemmän puristaa sitä hitaammaksi se tulee. Napakoita pohkeita voi käyttää vaikka joka kolmas askel, mutta hieromaan ei saa jäädä.

Jardinerolla en ole koskaan mennyt, ja Lassillakin vaan yhden yksittäisen tunnin aiemmin, mutta sitä ymmärrän näistä andaluuseista ehkä kaikkein parhaiten. Tosin ymmärryksen löytämiseen tarvittiin hetki aikaa ja Maijun kärsivällisyyttä, kun en meinannut millään tajuta ratsastaa riittävän lyhyillä ohjilla ja riittävästi jaloilla sitä ohjaa vastaan. Lassi käytti viekkaasti heti hyväkseen jokaisen herpaantumisen, ja tyytyi sellaiseen kevyeen tuntumaan ja hissutteluvauhtiin paljon kauniimmin kuin rehelliseen tuntumaan ja reippaaseen liikkeeseen. 

Tunnin teemana oli loiva vastalaukkakaarre. Jo alkuveryttelyn käynti- ja raviosuudessa haimme oikeaa reittiä: huolellinen kulma, selvä tie kohti kentän keskustaa, riittävän ajoissa huolellinen suunnanmuutos jopa vähän suoraan ratsastaen, ja sitten takaisin uralle hyvissä ajoin ennen seuraavaa kulmaa. Aivan keskihalkaisijalle asti emme ratsastaneet, mutta lähes. 
Laukassa veryteltiin ympyröillä. Päädyin Willen ja uuden Paten kanssa samalle ympyrälle ja ajattelin heti olevani tien tukkeena suhteellisen pienikokoisella Lassilla. Mutta yllättäen se olikin Lassi, jolla oli kunnolla laukatessaan vaikeuksia sopia samalle ympyrälle isojen hevosten kanssa! 

Lassin ison laukan tuomat haasteet huomasi hyvin itse tehtävässä. Ensin käänsimme vain puolet loivasta kaarteesta ja suoristimme kohti lyhyttä sivua. Tämä sujui meiltä mielestäni hyvin, sillä Lassi laukkasi peilistä katsoen kumpaankin suuntaan aivan suoraan eikä koittanut kiemurrella. Mutta sitten, kun piti ehtiä tekemään koko kaarre ja vielä suurentamaan vastalaukkaosuutta käymällä lähes keskellä kenttää, alku tulla kiire. Minusta tuntui, että Lassi oli jo parilla laukka-askeleella kentän keskellä, ja silloin olisikin jo pitänyt olla menossa kohti uraa. Myös laukan tahdin säilyttämiseksi sai tehdä töitä, mutta kertaakaan se ei rikkonut. 

Loppupalautteen perusteella pääsin ihan kohtuullisesti sisälle Lassin maailmaan. Töitä se vähän vaati, mutta lopulta ruuna oli suht kivasti ohjan ja pohkeen välissä. Mutta vähän tässä Lassissakin on samaa vikaa kuin Ligerossa, että en oikein itse tunne miten se menee tai mitä pitäisi korjata. Kumma juttu - ehkä minä en vaan tajua tunteikkaita espanjalaisia, vaan olen enemmän suorien saksalaisten tyyppiä!

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Tasapaksua menoa

1.10.2012 Primus Talli
Maiju - r. Ligero

Hurmaava Harry pantiin kiertoon, ja minä palasin Ligeron selkään. Meitä oli vain viisi, ja aloitimme taas peilailemalla itseämme - haimme siis sitä edellisellä viikolla harjoiteltua hyvää istuntaa. Ohjat keräsimme pikku hiljaa, mikä sopi Ligerolle hyvin. Se alkaa niin kovin helposti vaan teputtaa ja jännittyy, jos vaan nappaa ohjat käteen ja hevosen lyhyeksi. 

Teimme ensin käynnissä lyhyiden sivujen keskelle kymmenen metrin voltit ja pitkien sivujen keskelle pysähdykset. Kevyessä ravissa volttia hieman suurennettiin, ja pysähdysten sijasta tehtiin muutamia askelia käynnissä. Maiju vaati tarkkaa ratsastamista koko tehtävässä. Hän kyseli aina voltilla olevalta, että onko voltti oikean kokoinen. Samoin siirtyminen käyntiin, käynti ja siirtyminen raviin piti suorittaa yhtenä liikkeenä. Käyntiin siirtyminen sai olla pehmeän liukuva, kävellä piti niin kauan että tahti oli tasainen ja siirtymisen raviin tuli olla täsmällinen. Ligeron kanssa jouduin todella keskittymään siihen, että se ei töksähtänyt käyntiin eikä jäänyt lyhyille hätäisille askelille. Sain tässä vaiheessa aika hyvin kiinni siitä, millaisen istunnan missäkin vaihetta tehtävää ruuna vaatii. Sillä kun ei saa lainkaan puristaa, vaan myödätä reilusti lantiolla askeleen pidentämiseksi ja silti pitää napakat pohkeet lähellä.

Tunnillamme oli hauskasti hyvin erityyppisiä hevosia: isoja tai ainakin isoliikkeisiä (Kalle, Harry, Bella) ja lyhytaskelisia (Attila, Ligero). Jakaannuimme askelpituuden mukaan ympyröillekin laukkaa varten. Ligero oli siinä oikein hyvä, vieläpä vaikeampaan oikeaan kierrokseen. Sain sen laukkaamaan ryhdikkäänä ja pitkällä askeleella ihan itsekseen, kevyenä. 

Lopputunti mentiin selvästi pätkiä kouluohjelmasta. Ensin tehtiin diagonaalin keskellä siirtyminen ravista käyntiin, kolme askelta käyntiä ja siirtyminen takaisin raviin. Tämä tarkoitti sitä, että suunta vaihtui koko ajan, ja meillä tuntui olevan lähes ylivoimaista ymmärtää, että kuka väistää ja ketä. Maijulla meinasi ihan oikeutetusti palaa pinna, ja jouduimme välillä ratsastamaan pelkkää diagonaalia ja harjoittelemaan väistämissääntöjä... Ligeron kanssa pystyin sen tasaisessa kyydissä keskittymään taas ihan hyvin saamaan itseni suoraan, mutta käyntipätkä osoittautui taas hankalaksi. Loppua kohti sain ruunan rentoutumaan nopeammin ja tekemään pidempiä askelia.

Aivan viimeiseksi nostimme vielä laukan lyhyen sivun keskeltä ja teimme pitkän sivun keskelle kymmenen metrin voltin vasemmassa kierroksessa. Ligero kääntyi niin näppärästi, että molemmilla kerroilla meidän volttimme jäi vähän pieneksi. Lisäksi ensimmäisellä yrittämällä käänsin liian jyrkästi, jolloin laukan tahti muuttui. Allekirjoitan siis edelleen sen, että volttikin on yllättävän vaikea liike!

Kun Maiju tunnin lopuksi kysyi, miltä Ligero tuntui, en oikein tiennyt mitä vastata. Jostain syystä en osaa yhtään itse arvioida, koska se kulkee kunnolla ja koska ei. En saa sen kanssa oikein minkäänlaisia elämyksiä, en hyviä enkä huonoja. Ligero on hieno hevonen ja harmaan otsatukkansa alta kurkistellessaan myös todella hurmaava, mutta meidän yhteistyömme on jotenkin mitäänsanomattoman tasapaksua. Siitä huolimatta välillä on todella hyödyllistä mennä myös näin erilaisella ratsulla, joka on paljon anteeksiantamattomampi istunnan suhteen kuin moni muu. Ehkä siksi minä sen taas sainkin.

maanantai 1. lokakuuta 2012

Kerrankin ajoissa rästimässä

26.9.2012 Primus Talli 
Pirita - r. Wille

Olin kerrankin hereillä ajoissa ja kävin rästimässä reilusti etukäteen jouluviikon torstaituntini. Tämä  osoittautui erittäin hyväksi ratkaisuksi, sillä vielä tässä vaiheessa syksyä Piritan pitämällä rästitunnilla ei ollut kuin seitsemän ratsastajaa. Yksi oli selvästi vähemmän ratsastanut, mutta todella hyvin Pirita sai annettua hänelle omat tehtävät niin, että kukaan ei ollut kenenkään tiellä ja kaikki saivat varmasti täysipainoisen tunnin.

Kuvittelin jatkavani Willellä siitä, mihin viimeksi jäin. Ruuna oli kuitenkin selvästi tahmeampi kuin edellisellä kerralla Maijun kentällä pitämällä tunnilla. Piritakin sanoi tunnin jälkeen, että se on viime aikoina ollut enemmänkin eteenratsastettavaa mallia. En siis tavoittanut samanlaista keveyttä, ja koko tunnin Wille oli ehkä Piritan loppukommenttia lainatakseni hieman avoin, vaikka kulkikin pyöreällä kaulalla. Asetuksen läpisaamiseksi piti tehdä todella paljon töitä, ja kokoamisaste olisi siis saanut olla parempi.

Alkuun saimme verrytellä aika vapaasti koko maaneesissa, jossa tilaa oli ruhtinaallisesti. Osan ravista ja laukasta teimme pääty-ympyrällä, ja siinä etenkin laukassa sain Willen rullaamaan ihan kivasti. Itse tehtävänä oli pohkeenväistö käynnissä pitkän sivun alusta keskihalkaisijalle. Pirita rajasi maneesista kouluaidoilla käyttöön vain osan, eli väistön piti olla suht jyrkkä. Willehän tekee näitä unissaankin, joten pääsin oikein nautiskelemaan kunnon ristiaskeleista olemattomilla avuilla.

Pääsin tehtävästä ensimmäisenä omatoimiseen raviosuuteen, ja sitkeästi koitin harjoitella alas istumista. Se vaatii kyllä edelleen sellaista keskittymistä, että saas nähdä miten kävisi, jos joutuisin harjoitusravissa johonkin ihan oikeaan ratsastusradan teitä monimutkaisempaan tehtävään...

tiistai 25. syyskuuta 2012

Hurmaava herra H

24.9.2012 Primus Talli
Maiju - r. Harry

Harry, Sir Harry, herra H - tallin uudella tulokkaalla on monta lempinimeä, ja kaikesta päätellen vain viikon jälkeen jo vankkumaton fanikuntakin. Tämä Highlander K on saksalainen 13-vuotias ruuna, joka on kilpaillut vaativa B -tasolla Suomessa. Jatkossa se siis ilahduttaa tuntiratsastajia Primuksella.

Ruunikko Harry on aika suuri ja pitkänomainen, mutta ratsastettaessa nousee hyvin ryhdikkääksi. Katselin jo viikko sitten, että sen pää on jotenkin erikoinen, pieni, verrattuna raamikkaaseen kroppaan. Eilen hoksasin sen, mikä tekee päästä veikeän: Harryn purenta on kuin papukaijalla, todella voimakas yläpurenta siis. Eloa ja menoa se ei kuulemma haittaa, vaatii vaan vähän vielä tavallistakin säännöllisempää hammashuoltoa.

Harry oli karsinassa kiltti, ja sanalla kiltti Maijukin ruunaa luonnehti, kun esitteli meidät virallisesti maneesissa toisilleen. Totesin taas kerran, että tällä(kään) tunnilla ei tule onnistuminen jäämään hevosesta kiinni...

Käynti osoittautui minulle vaikeimmaksi askellajiksi Harryn kanssa. Sillä on suuri keinuva ja erittäin maatavoittava käynti, ja alussa se saikin lompsia ihan omaan tahtiinsa. Tunnin teemana oli nimittäin tällä kerralla istunta, ja aloitimme hakemalla oikean asennon käynnissä lähes vapain ohjin ja ilman jalustimia. Kukaan ei saanut tuijottaa hevosen niskaa, vaan katseella oli aina seurattava ratsastettavaa reittiä. Maiju mokoma lupasi, että se niska on ihan varmasti tallella tunnin päätyttyäkin, vaikka sitä ei katsoisi kertaakaan... Hän vahti haukan lailla myös sitä, että ratsastaja kääntyi hevosen mukana sinne, minne lavat osoittivat. Ratsastajat kuulemma ovat tässä suhteessa toispuoleisia, ja minulle selvästi vaikeampaa oli kääntyä oikealle kuin vasemmalle.

Sitten otimme jalustimet jalkaan ja ohjat käteen ja jatkoimme samalla ajatuksella ravia aina välillä sekä koko uralla että pääty-ympyröillä suuntaa vaan välillä vaihtaen. Kokeilimme myös ravilisäyksiä pitkillä sivuilla, ja nämä Harry hoiti lähes ajatuksen voimalla. Ravissa piti lopulta alkaa istua myös alas, ensin pätkittäin ja sitten pysyvästi. Harrylla oli toki suuren hevosen suuret liikkeet, mutta varsin istuttavat silti. Liekö osansa ollut erittäin tukevalla ja miellyttävällä koulusatulalla, mutta pääsin lopulta ihan kohtuulliseen asentoon sen lievän takanojan sijasta, josta Maiju joutui minut taas oikaisemaan. Hyvänä mielikuvana toimi ajatus siitä, että kun istuu oikein, onkin oikeastaan lähes seisovassa asennossa. Samoin Maiju kertoi, että kun ratsastaja näyttää istuvan liikkumatta hevosen selässä, hän todellisuudessa liikkuuu hyvinkin monesta paikasta. Minun pitää aina keskittyä ihan erityisesti siihen, että en jännitä lantiotani. Lantion liikkeen myötä myös suoristun siitä hieman tuuppaavasta takakenosta.

Aika pitkän alkuveryttelyn jälkeen saimme hengähtää hetken, mutta sitten nostettiin jalustimet kaulalle. Jatkoimme pohkeenväistöllä pitkällä sivulla, ja taas pääpaino oli omalla asennolla. Huomasin oikein erityisen hyvin nyt, kun ei ollut jalustimia jalassa, miten helposti sitä vääntää itsensä kummallisiin asentoihin noinkin yksinkertaisessa tehtävässä... Vaati keskittymistä saada oma kroppa taas ratsun lapojen suuntaisesti, kun lavat eivät olleetkaan menossa enää uran suuntaisesti. Pohkeenväistö itsessään ei sujunut hassummin, mitä nyt jälleen tyydyin ensin liian pieneen poikitukseen riittävien ristiaskeleiden vaatimisen sijasta.

Väistöjen lomassa toisella pitkällä sivulla  aloimme pikku hiljaa ravata enemmän ja enemmän, kunnes väistöt jätettiin kokonaan pois ja siirryttiin vaan ravaamaan. Ravissa teimme uudestaan alkutunnin lisäykset, jotka eivät edelleenkään tuottaneet Harrylle ongelmia. Muutaman kerran jouduin harjoittelemaan takaisin harjoitusraviin tuloa, koska jos ei myötäämisen kanssa ollut tarkkana, se siirtyi kevyesti suoraan käyntiin. Ravissa Harry tuntui ainakin eilen venähtävän helposti aavistuksen pitkäksi ohjaa vasten, joten tässä suhteessa sai ratsastaja olla tarkkana.

Laukka lisättiin tehtävään niin, että toisen päädyn keskeltä nostettiin laukka, ja toisessa päädyssä siirryttiin takaisin raviin. Jo alkutunnista olimme tehneet muutamia käynti-ravi-siirtymisiä silmät kiinni, ja nyt jatkoimme samalla ajatuksella. Sekä noston että takaisin raviin siirtymisen aikana piti pitää silmät kiinni, ja hakea siten omaa tasapainoa. Harry nosti laukat tietenkin hienosti, mutta se vaati varsin täsmälliset avut - minkä huomasin pari kertaa varsin selvästi, kun laukan sijasta sainkin ravilisäyksen. Laukka oli todella helposti säädeltävissä, eikä siirtymisissä raviin ollut mitään ongelmaa. Kun uskalsi taas myödätä heti ensimmäisellä raviaskeleella, Harry esitti hienoa liitävää ravia.

Lopuksi saimme tehtäväksi ratsastaa hevoset omalla kevennyksellä hitaaksi ja pidemmällä ohjalla eteen alas. Harrylla oli menohaluja sen verran, että jouduin tekemään vielä täyden työn sen hidastamiseksi muutoin kuin ohjasta pidättämällä.

Vaikka tunnilla ei tällä kerralla tehty mitään erityistä kouluvääntöä, oli se taas erittäin hyvä sisällöltään. Emme olleet jouten oikeastaan hetkeäkään, kun Maiju koko ajan kertoi oikeasta istunnasta ja korjasi meitä parempaan asentoon. Ruumiillisen kuntoilun lisäksi tunti oli varsinaista aivojumppaa, jonka antia pystyn toivottavasti soveltamaan tulevillakin tunneilla. Ja toivottavasti saan mennä tällä hurmaavalla herra H:lla uudemmankin kerran. Tunnin luonteesta johtuen se ei vielä ehkä päässyt näyttämään minulle ihan parastaan, mutta lisäsin sen jo alkuveryttelyn jälkeen Maijulle toivehevoslistaani. Maijun ainoa kommentti tunnin jälkeen minulle olikin varsin kuvaava: "Sannalla oli ihanaa!".

torstai 20. syyskuuta 2012

Tehokas tunti

17.9.2012 Primus Talli
Maiju - t. Ritva

Edellinen viikko ja viikonloppu olivat olleet todella raskaita, joten mietin hetken että olisiko tämä tunti pitänyt perua kokonaan. Ratsastaessa kaikki muu kuitenkin unohtuu niin tehokkaasti, että lähdin lopulta ihan hyvillä mielin tallille. Odottelin vähän Willeä, mutta meillä oli vaihtunut poissaollessani sekä tehtävä että hevosjako. Avojen jälkeen oli siirrytty sulkutaivutuksiin ja minä sain ratsukseni Ritvan. 

Minähän olen mennyt Ritvalla aiemmin nelisen kertaa, lähes täsmälleen kaksi vuotta sitten, ja silloinkin sattui teemaksi osumaan sulkutaivutukset. Muistan, että alussa ratsastin herkkää tammaa aivan liian varovasti ja pitkällä ohjalla. Maiju ohjeisti ratsastamaan selvästi pohkeesta kohti ohjaa ja saamaan kunnon tuntuman suuhun, sillä Ritva jää helposti edestä aivan tyhjäksi ja laittaa turvan kiinni ryntäisiin.

Tällä kerralla pääsin Ritvan tyyliin mukaan heti alusta. Löytyi sopiva ohjaspituus, ja uskalsin heti komentaa sitä jaloilla kohti tuntumaa. Tamma ei lopulta ollut koko tunnin aikana tyhjä lainkaan, vaan päin vastoin välillä tuntui jopa raskaalta ohjaa vasten. Siihen auttoi jalat ja pieni kevyt naputtelu raipalla pohkeen taakse, jolloin takaosa alkoi työskennellä. Tunne oli jännä, kun koko hevonen ikään kuin kääntyi niin, että takaosa laski ja etuosa nousi.

Alkuveryttelynä teimme avotaivutuksia käynnissä sekä ravia ja laukkaa pääty-ympyröillä ja koko uralla. Sulkuja varten Maiju teki meille tötsistä linjan uran sisäpuolelle, eli seinästä ei saanut minkäänlaista tukea. Ratsastajan piti nähdä koko ajan ensimmäinen uran alussa oleva tötsä, jotta hevonen ei valunut uralle kohti laitaa. Alkuun tehtiin käyntivoltti, josta jatkettiin taivutuksessa pitkän sivun mittainen pätkä. Suoristus tehtiin ennen kulmaa. Muualla sai työstää hevosta valitsemallaan tavalla. Minä ravasin aika paljon, jotta sain Ritvaan hieman eteenpäinpyrkimystä, kun se ensimmäisellä kerralla meinasi vähän hyytyä. Sulkuhan on tosi kokoava liike, mutta sillä sisäpohkeella sai Ritvaankin vähän vauhtia. Samoin ensimmäisellä kerralla se oli vähän valua kohti uraa, mutta sen jälkeen taivutukset onnistuivat hyvin.

Oikeaan kierrokseen palattiin taas uralle, ja tehtiin sama kuvio mutta ravissa. Siinä sain tunnin ainoan kommentin käsistäni, kun kyynärpäät meinasivat väkisin irrota kyljistä. Ritvan liikkeet ovat niin kivat ja se liikkuu loppujen lopuksi niin kevyillä avuilla, että sen selässä pystyy hyvin keskittymään myös omaan istuntaan.

Lopuksi vielä laukattiin hetki ja tehtiin muutama tarkka diagonaali laukassa. Maiju piti todella tehokkaan tunnin, ja ehdittin tehdä montaa eri asiaa. Loppupalautteen perusteella onnistuimme Ritvan kanssa hyvin. Maiju sanoi, että minulla oli ollut hyvä tuntuma ja olin reagoinut oikein Ritvan säännöllisiin pieniin protesteihin, joilla se koittaa päästä pois tuntumalta nostamalla päätään. Kerrankin jotenkin automaattisesti osasin pitää kädet vaan tasaisesti paikallaan ja ratsastaa uudestaan jaloilla kohti ohjaa. Siten Ritva hyväksyy tuntuman samantien uudestaan. Vaikka tunti sujui hyvin, en silti jostain syystä kokenut tämän tamman kanssa samanlaista onnistumisen tunnetta kuin aiemmin vaikkapa Mirjan, Foxyn ja Lulun kanssa. Ihan niin kuin hyvä fiilis olisi tullut jotenkin liian helposti! Toivottavasti saan kuitenkin jatkaa Ritvan kanssa tämän teeman loppuun asti, niin ehkäpä me pääsemme siten samalle aaltopituudelle samoin kuin Willen kanssa kävi.

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Juokse sinä humma, osa 2

13.9.2012 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Tämä toinen rata Lululla ei ollut ehkä aivan samanlainen katastrofi kuin se keväällä ratsastettu helppo B:0. Osasin jotenkin suhtautua koko rataan rennommin sopivalla ei tällä ole mitään merkitystä -asenteella, enkä stressannut suorituksesta lainkaan niin paljon kuin olisin voinut etukäteen odottaa. 

Alkuveryttely tehtiin maneesissa niin, että kolmella ratsukolla on käytössä kouluradan kokoinen alue. Aloitimme väistöillä vaatien reilut ristiaskeleet. Sitten ravissa keventäen radan teitä ja muutama temponlisäys diagonaalilla. Laukassa jokunen nosto. Temponlisäyksiä en kauheasti tehnyt, koska en halunnut Lulun kuumuvan pitelemättömäksi heti alkuunsa. Lulu oli ok, mutta ei tullut niin keveäksi kuin pari viikkoa aiemmin. Se taas johtui varmasti siitä, että radan ratsastuksen vuoksi oma olo oli jotenkin voimaton.

Minä sain mennä radan toisena. Se oli jälkeenpäin ajateltuna erittäin hyvä starttipaikka, koska ehdin kävellä pitkän rahoittavan käynnin ja sitten nopeasti kerätä tamman avuille. Radan alkuosuus sujui mielestän iihan hyvin, ja ennen kaikkea onnistuin itse säilymään tyynenä. Jälkeenpäin videolta katsoen Lulu oli aivan liian hidas, ja näytti ravaavan kunnolla vasta laukkojen välissä eli vasta sitten, kun se minusta jo juoksi. Piritakin oli kirjannut paperiin, että alkuosuus oli alitempoinen.

Kuvittelin myös tehneeni hyvät väistöt, mutta molemmissa olisi saanut olla selvemmät ristiaskeleet. Tuli siis  todistettua Pirita muistutus siitä, että jos veryttelyssä ei vähän ikäänkuin liioittele, niin radalla joutuu pulaan. Väistöjen välissä kaarto radan poikki onnistui hyvin. 

Parhaat pisteet saimme taas yhdestä laukkaosiosta, keskiympyrästä. Diagonaaleilla ja siirtymisissä taas lukee melkein joka kohdassa kommenttina, että "jännittyy" tai "kättä vasten". Viimeisen temponlisäyksen tein silläkin uhalla, että loppu menee pipariksi, ja menihän se. En ehtinyt millään kääntää Lulua keskihalkaisijalle, joten emme päässeet linjalle. Myös lopun pysähdys meni pitkäksi.

Mielestäni Lulu oli nyt radan alkupuoliskon käsissä paremmin kuin keväällä. Radan jälkeen kävi kuitenkin taas täsmälleen samoin, eli olin niin hervoton, etten saanut tammaan enää mitään kohtaktia. Käynnissä vähän väistättelin ja ravasin pienen hetken, mutta se meni aikamoiseksi juoksemiseksi. Vaikka radalla onnistuin olemaan rauhallinen ja eleetön, en enää pystynyt tsemppaamaan ja keskittymään senkään vertaa lopun itsenäisessä osuudessa.

No, seuraavaksi alkaa sitten kolmen tunnin estejakso, jonka olen luonnollisesti myynyt eteenpäin. Sitten onkin kiva nähdä, saanko vielä jatkaa Lululla vai löydänkö altani uuden ratsun.

Tässä vielä pisteemme ja Piritan kommentit. Viimeinen kohta oli jäänyt kaikilta arvostelematta, joten ne pisteet saamme ehkä myöhemmin.

1. 6 suora, tarmokkaammin ravissa
2. 6 saisi ravata paremmin eteen
3. 6 saisi ravata paremmin eteen
4. 5,5 kiemurtelee, jännittyy
5. 5 venyy pitkäksi
6. 5 jännittyy alussa, selvemmät ristiaskeleet
7. 6,5 täsmällinen siirtyminen
8. 5 kättä vasten
9. 5 eteenpäinpyrkimys hiipuu, selvemmät ristiaskeleet
10. 6,5
11. 7,5
12. 5 jännittyy, tippuu raville
13. 5,5 juoksee ravissa, jännittyy laukannostossa
14. 5 jännittyy, ryntää
15. 5 ei linjalla, jännittyy

1. 6,5
2. 6
3. 6,5
4. 6
5.
(Yhteiskommentti näihin kaikkiin:) "Alkurata oli hieman alitempoinen, uskalla ratsastaa rohkeammin eteenpäin. Siististi ratsastettu."

Yhteensä 134,5/220 (230)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Ei niin hyvä päivä

6.9.2012 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Viimeisellä tunnilla ennen radan ratsastusta menimme tietenkin ohjelman laukkaosuutta. Koska kaikilla oli tutut hevoset ja olimme jo ratsastaneet aiemmilla tunneilla niillä radan muita tehtäviä, käski Pirita meidän verytellä itsenäisesti ja vapaasti. Edellisen tunnin hyvä fiilis katosi viimeistään siinä vaiheessa. Minä en vaan osaa ratsastaa ilman, että joku kertoo mitä tehdään.

Koitin kuitenkin aloittaa samoin kuin ohjatustikin: eteenpäinpyrkivällä käynnillä ja kunnon kulmilla. Väliin vähän voltteja ja sitten sama ravissa. Viimeksi kaikki loksahti kohdalleen laukassa, nyt Lulu lähinnä levisi siinä vaiheessa. En saanut siihen samanlaista kevyttä tuntumaan kuin edellisellä tunnilla, vaan se suorastaan nojasi hieman ohjaan. Koska en saanut sitä laukassa kunnolla avuille, tamma vielä kaiken lisäksi alkoi kiihdytellä jo heti alkutunnista.

Pirita rajasi meille kentältä kouluradan koikoisen alueen puomeilla, ja jäljelle jääneellä kaistaleella saimme jatkaa itsenäistä ratsastusta. B-merkin laukaohjelman tulimme yksitellen ensin oikealle ja sitten vasemalle. Oikeaan kierrokseen nosto käynnistä ja laukkaympyrä sujuivat muuten hyvin, mutta Lulu ei laukannut riittävän isolla askeleella. Jarruttelin sitä luultavasti jotenkin alitajuisesti, koska tiesin meille tulevan vaikeuksia koko rata leikkaa -tien jälkeisessä siirtymisessä. Hermostuin Lulun juoksemiseen ravissa ja kiskaisin, millä ei luonnollisestikaan ollut mitään vaikutusta. Pirita kärsivällisesti selitti, että en voi tehdä radallakaan noin suurta pidätettä, vaan on vaan koitettava istua, käyttää hyväksi seinä ja kulma. No, kentällä ei ollut seinää vaan pelkkä puomi, mutta heti kun ratsastin Lulun kulmaan ja siitä suoraan voltille, juokseminen loppui. Tietenkin.

Vasempaan kierrokseen tehtävä oli lähes ylivoimainen, tai oikeastaan vain sen loppu, jossa temponlisäyksestä laukassa piti päästä hallittuun raviin. Ensin en meinannut uskaltaa lisätä riittävästi, ja sitten kun uskalsin, loppuivat taas keinot siirtymisessä. Kun Pirita käski olla vetämättä ja kääntää voltille, tuli Lulu taas omaksi mukavaksi itsekseen.

Sain tuon tehtävän pariin kertaan myös videolla, kun ratsastusta harrastava työkaverini oli katselemassa tuntia. Kumma kyllä, suorituksemme ei lopulta näyttänytkään aivan niin kauhealta kuin miltä se tuntui. No, ratsastaja toki könötti satulassa kummallisessa lysyssä leuka edessä, ja Lulun takapuoli heilahti laukannostossa ympyrältä ulos varmaan metrin, mutta...

Loppuravi Lulun kanssa oli jälleen aivan huippu. Sen jälkeen purkauduin Piritalle siitä, miten on todella raivostuttavaa, kun kaikki osaaminen häviää heti, kun pitäisi tehdä jotain itsenäisesti tai yksin, niin sanotusti numerolappu rinnassa. Se on aika turhauttavaa, kun tietää mitä osaa, mutta ei vaan saa sitä irti. En siis erityisemmin odota radan ratsastusta, vaikka toisaalta onkin erittäin hyödyllistä välillä tehdä useita tehtäviä peräkkäin niin, että ei ehdi tehdä mitään korjaavia liikkeitä sinne väliin. Pohdin, että ehkä sitä tottuisi, jos vaan sitkeästi laittaisi itsensä epämiellyttäviin tilanteisiin. Pirita oli samaa mieltä, mutta toteisi sitten varsin hyvin, että toisaalta, pitääkö sitä aikuisen ihmisen välttämättä niin tehdä jos ei halua. Päätin, että ei tarvitse, mutta ehkä minä yhdestä radasta kaudessa sentään selviän.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Hyvä päivä

3.9.2012 Primus Talli
Maiju - r. Wille

Täytyy tunnustaa, että kolmen yksittäisen Willellä menemäni tunnin jälkeen en aivan ymmärtänyt, miksi se on niin kovin hieno hevonen. Tiesin toki, että se osaa vaikka mitä, mutta yhteistä säveltä en ollut ruunan kanssa vielä löytänyt. Tämän tunnin jälkeen liityin kyllä lähtemättömästi Willen fanijoukkoon.

Kikka oli tallissa, kun menin harjaamaan hevosta. Kun Kikka kuuli, kenellä menen, hän sanoi, että täydellistä hevosta ei ole, mutta Wille saattaisi sellainen olla, jos sillä olisi edes vähän siedettävämpi ravi. Tunnin jälkeen Maijukin kehui Willeä, miten se on aina innolla lähdössä töihin ja käyttäytyy aina siivosti. Todellinen ratsastuskoulun aarre siis.

Me jatkoimme avotaivutuksia käynnissä, tällä kerralla keskihalkaisijalla ilman aitojen tukea. Alkuverrytelyssä jo ratsastimme heti keskihalkaisijaa ensin käynnissä ja sitten ravissa tarkoituksena saada hevoset menemään suoraan. Lyhyelle sivulle tultaessa sai aina itse valita, kumpaan suuntaan tahtoo hevosta työstää. Uralle tultaessa piti siis huolella valmistella suunta asettamalla ja ratsastamalla huolellinen kulma.

Osan ravista ja alkulaukan teimme suurella ympyrällä. Wille tuntui heti supermukavalta käteen, ja se liikkui vaivattomasti eteenpäin. Koitin tehdä töitä varoen ahdistamasta ruunaa kiihdyttämään tai kuolaimen alle, ja pari kertaa Maiju käskikin ratsastamaan vähän pyöreämmälle kaulalle.

Avotaivutukset tehtiin vasemmalle, ja keskihalkaisijan alkuun tehtiin ensin voltti vasemmalle. Willen kanssa avotaivutukset tuntuivat nyt helpommilta kuin viimeksi - liekö syy siinä, että ratsastaja oli hetkellisesti sisäistänyt oikeat avut... Sen käynnin tempokin pysyi niin hyvin yllä, että Maiju kehoitti jopa hieman hidastamaan, jolloin hevonen joutuu tekemään vähän enemmän töitä joka askeleella.

Pitkällä sivulla sai itse työstää hevosta haluamassaan askellajissa, ja minä jatkoin istumisharjoituksia. Kun taivutukset oli tehty, ravattiin hieman pidempi pätkä harjoitusravissa samoin kuin alussa, eli keskihalkaisijaa suoraan ja lyhyellä sivulla jompaan kumpaan suuntaan. Istunnassa jotain loksahti kohdalleen, tai ainakaan Maiju ei puuttunut siihen lainkaan. Itsestä joka tapauksessa tuntui, että sain nyt oikean jouston nimenomaan lonkkiin, jotka viimeksi jarruttivat liikkeen myötäämistä. Tämän oivalluksen myötä Willen ravissa ei enää ollutkaan niin kamala istua.

Laukkatyöskentely oikeaan tehtiin koko uralla vapaasti. Sai tehdä voltteja ja ympyröitä sekä muuttaa askeleen pituutta. Minä tein Willen kanssa näitä kaikkia, ja innostuin kokeilemaan etenkin keskilaukkaa pitkillä sivuilla ja kootumpaa sitten kulmissa ja lyhyillä sivuilla. Taitava Wille hoiti tämän tehtävän niin helposti, etten voinut välttää hymyn nousemista huulille!

Loppupalautteessa Maiju sanoi, että meillä oli Willen kanssa ollut selvästi hyvä päivä: Wille oli mennyt koko tunnin rentona ja pitkällä askeleella. No, kyllä se tuntuikin hyvältä! Ja nyt harmittaa ihan tosissaan, etten pääse työesteen vuoksi maanantaina jatkamaan siitä, mihin tällä tunnilla jäimme...

tiistai 4. syyskuuta 2012

Pienestä kiinni

30.8.2012 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Joskus se on pienestä kiinni, tällä kerralla noin sentistä. Pistin siis Lululle pienet pallopäiset kannukset, ja voi miten helpoksi kaikki tulikaan! Olen varma, että kannuksilla oli myös psykologinen vaikutus. En ole käyttänyt niitä todella moneen vuoteen, joten nyt tuli takuulla tsempattua jalan asennon kanssa ihan eri tavalla, kun koko ajan pelkäsi tökkivänsä hevosta vahingossa.

Käynnissä jo huomasi eron, kun ei tarvinnut taistella kulmiinratsastuksen kanssa. Ravissakin ulkopohje meni läpi kerrasta, ja laukassa riemu vasta repesikin. Lulu oli aivan rento, ryhdikäs ja laukkasi puhtaasti kolmitahtista laukkaa kädelle höyhenenkevyenä. Piritakin kysyi, että huomaanko eron, kun nyt jalkani ovat oikeassa paikassa koko ajan lähellä hevosta ja hevonen todella pohkeen ja ohjan välissä. Koko ajan piti kuitenkin tehdä töitä, mutta työnteko oli vain sellaista muistuttelua, ei loputonta junnaamista pohkeilla ja pään nostamista käsillä.

Jatkoimme harjoittelua kohti radan ratsastusta volteilla. Sanonpahan taas, että miten voi niin yksinkertainen ja lähes ensimmäisenä opittava asia olla niinkin monimutkainen! Aluksi taisimme kaikki tehdä vähän liian suuria voltteja, kun molempien lyhyiden sivujen keskelle piti ratsastaa kymmenen metrin voltti. Kentällä mittasuhteet helposti hämärtyvät, kun leveyttä on se 30 metriä. Korjaus oli kuitenkin helppo, ja Lulukin taipui pienelle pyöreälle voltille suht helposti niin, että tahti säilyi eikä se lumpsahtanut lavasta ulos.

Laukassa homma olikin jo astetta vaikeampi. Ensinnäkin laukannostossa saa olla todella tarkka, jos se tehdään suoralta uralta. Saan Lulun todella helposti nostamaan väärän laukan, ellen valmistele huolella puolipidättein ja asettamalla. Lisäksi se alkaa helposti ennakoida, kun näkee muiden jo laukkaavan, jolloin ravista tulee jännittynyttä ja nostosta hankalampaa.

Laukkavoltti tehtiin oikealle, ja Lulu koitti kovasti vetää päätä eteen, ratsastajaa irti satulasta, ja luiskahtaa ulos. Keräilin hetken laukkaa suoralla uralla, ja kun sain hevosen taas kokoon, alkoi homma toimia. Jotenkin meinasin jäädä neuvottomaksi, vaikka ihan yhtä hyvinhän sitä voi uralla ratsastaa laukkaa kokoon kuin ympyrälläkin...

Lopun kiihdyttelytkin hallitsin kohtuullisesti. Vähän meinasi alkaa jo oma kunto loppua, mutta Pirita kannusti vielä olemaan yhtä napakka kuin mitä olin koko tunnin ollut. Sen verran sentään olen jo oppinut, että Lululle riittää tempon hidastaminen, kovin pitkälle ohjalle sitä ei pysty heti ratsastamaan.

Edellisen Lulu-tunnin äherryksen jälkeen olin todella tyytyväinen, ja niin oli Piritakin, koko ryhmäämme. Hän oli jo tunnin aikana pariin otteeseen sanonut, miten hienolta kaikki hevoset näyttävät. Yhteinen loppupalaute kaikille kuudelle ratsukolle puhukoon puolestaan: "Ei mulla muuta kuin että ne meni kaikki tosi hyvin"!

lauantai 1. syyskuuta 2012

Takakenossa

27.8.2012 Primus Talli
Maiju - r. Wille

Maiju ei ilmeisesti ole vielä löytänyt minulle mieleistään ratsua, tai sitten haluaa vaan nähdä miten pärjään erityyppisten hevosten kanssa, sillä listalla oli jälleen uusi hevonen: Wille. Se oli ollut jo yhdellä tunnilla, joten en hötkyillyt kuntoonlaittamisen kanssa. Siksi olikin pieni yllätys, kun pintelit ja patjat löytyivät märkinä ja kuraisina yhdestä mytystä Willen harjakorista, mikä tiesi aikamoista kiirettä tunnille. Onneksi on se näppärä pintelinkäärintäkone, jolla voin vielä kääriä pintelin "väärin" päin, kun kerran itse ne samantien hevosen jalkoihin kieputan (minä siis tykkään kieputtaa pinteleitä niin, että kangas tulee rullan ulkoreunalta, ei sisäreunalta)!

Säätiedotus oli luvannut sadetta illaksi, ja se alkoi aikamoisella rysäyksellä meitä edeltävällä tunnilla. Sade lieveni hennoksi tihkuksi melkein samantien, mutta kenttä ei pystynyt imemään vettä riittävän nopeasti. Ratsastimme siis maneesissa, jossa aloitimme pääty-ympyröillä väistättäen avoimilla sivuilla hevosia nopeasti ja reilusti ulos. Ajatuksena oli saada hevoset reagoimaan kevyihin apuihin samantien ilman, että käynnin tahti muuttui. Sain Willen väistämään suht vaivattomasti, mutta vasempaan kierrokseen piti olla tarkkana, etten alkanut vetää sitä väistön alussa ohjilla liian lyhyeen ja sitä myöten jännittyneeseen muotoon.

Willen ravi onnistui taas yllättämään, sillä jo keventäessä sen valtavan koon tuntee takamuksissaan. Kun lopulta piti istua alas, löysin taas sen oman väärän perusasentoni: takanoja, ja pää ja jalat edessä kuin parhaallakin spagettiwesternin sankarilla. Siinä asennossa pysyin joten kuten Willen mukana, mutta kun Maiju koitti oikaista minut, tuntui kuin olisin pomppinut puoli metriä ilmaan joka askeleella. Laukassa taas löysin oikean asennon ihan itsestään. Harjoitusravissa istuminen osoittautuikin siis taitavan Willen kanssa tunnin haastavimmaksi osuudeksi, ihan ylivoimaisesti. 

Teemana tällä viikolla oli avotaivutus, jota teimme pitkillä sivuilla käynnissä. Pitkän sivun alkuun ratsastettiin ensin voltti, jolta suoraan jatkettiin avotaivutukseen. Toisella pitkällä sivulla sai työstää hevosta ravissa, ja minä keskityinkin lähinnä peilaamaan itseäni ja asentoani sekä joustamaan lantiosta, sillä se tuntui olevan avain riittävän suorassa istumiseen. Itse avotaivutus sujui molempiin suuntiin aika helposti, paremmin vasempaan. Oikeaan Wille meinasi ensin hieman väistää takajaloilla, ennen kuin taas sain omat jalkani oikeaan asentoon ja lähelle kylkiä.

Maijun palautteenkin mukaan avotaivutukset onnistuivat hyvin ja muutenkin menossamme oli oikein hienoja pätkiä. Willen kanssa on kyllä niin hieno fiilistellä kun tietää, että kaikki mikä jää tekemättä, jää takuulla tekemättä ratsastajan vuoksi. Toisaalta kun osaa oikein pyytää, kokee tämän ruunan kanssa varmasti aikamoisia elämyksiä. Itse olin erityisen tyytyväinen siihen, että Wille ei alkanut missään vaiheessa juosta, eikä alun paria väistöä lukuunottamatta vetänyt itseään lainkaan virkkuukoukkumaisesti kuolaimen alle, minkä se kuulemma tekee kovin helposti.

perjantai 31. elokuuta 2012

Ehkä sitten ensi kerralla...

23.8.2013 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Lulu oli aivan järkyttävän tahmea toko tunnin ajan. Vuodatin tuskan hikeä ja tein kaikkeni, mutta Piritakin sanoi lopulta, että tamma vaikutti tosi verkkaiselta. Hän ehdotti myös, että koska Lulu tulee niin hitaaksi pohkeelle ja mielummin vähän jännittyy raipasta (tai ei reagoi siihen lainkaan), kannattaisi kokeilla pieniä kannuksia. Eli ehkä sitten ensi kerralla saan ne ulkopohkeet läpi...

No, 13. syyskuuta meidän olisi tarkoitus ratsastaa B-merkin kouluohjelma, joten sitä silmälläpitäen teemme nyt sitten siihen valmistelevia harjoituksia. Tällä kerralla ohjelmassa oli kulmiinratsastusta ja käyntipohkeenväistö pitkällä sivulla.

Kulmiin keskityimme toki koko tunnin, mutta erityisesti alkuveryttelyssä. Kaatosateen jäljiltä kentän reunat olivat vähän pehmeät, joten uraa kavennettiin muutama metri molemmilta puolilta. Kääntyminen pitkälle sivulle tehtiin siis ilman aidan tukea, joten siihen sai ihan tosissaan keskittyä. Lulu varsinkin punkeaa niin helposti ulos eikä rehellisesti käännä etuosaansa.

Väistössä hevonen piti ratsastaa taas ensin huolella kulmaan, suoristaa, sitten asettaa ja väistättää puoleen väliin pitkää sivua. Meidän tahmeusohjelmamme tiivistyi väistöissä, kun Lulua oli liki mahdotonta saada astumaan kunnolla ristiin ja liikkumaan samanaikaisesti itsekseen eteenpäin. Vauhti löytyi luonnollisesti vasta sitten, kun loppulaukan jälken piti ravata rauhassa, ja silloin ratsastaja oli tainnut jo luovuttaa tämän tunnin osalta...

Tuntia ennen juutuin Tirliin juttelemaan ensin entisen tuntikaverini kanssa ja sitten myös Kikan. Kyselin ihan suoraan tallin uudistuksista ja annoin toivottavasti rakentavaa palautetta siitä, mikä minun mielestäni meni pieleen erityisesti meidän entisten perjantairatsastajien kanssa. Kikan vastauksista kävi selvästi ilmi, että tallilla ihan oikeasti mietitään, miten asioita tehdään. Näinkin suurella ratsastuskoululla kaikki asiakkaat eivät voi olla kaikesta samaa mieltä, eikä kai tarvitsekaan. En minäkään ole. Mutta silti niitä hyviä puolia on vielä niin paljon enemmän, että kuten Kikallekin sanoin, on minulla nyt kaksi tuntia yhden sijasta. Täällä nettimaailmassa näitä asioita on turha puida, vaan suosittelen lämpimästi suoraa juttutuokiota tallin edustajien kanssa. Minulle se ainakin jätti hyvän mielen.


tiistai 21. elokuuta 2012

Tyylistä toiseen

20.8.2012 Primus Talli
Maiju - r. Ligero

Visiittini  Mikin selkään jäi ainakin toistaiseksi yhden tunnin mittaiseksi, sillä ruuna on kuulemma ollut enemmän tai vähemmän vakituisesti eräällä toisella tuntilaisella, joka sattui viimeksi olemaan poissa. Minulle olikin laitettu hevonen aivan toisesta ääripäästä niin rakenteen, liikkeiden kuin vaaditun ratsastustyylin suhteen: Ligero.

Se oli edellisellä tunnilla ja näytti menevän varsin rennon näköisesti. Tämä andaluusihan on kuuluisa siitä, että jos vähänkin jännittää pakaroita tai reisiä, suuntautuu etenkin käynti vain ylös eikä lainkaan eteen. Toisaalta raskasrakenteisena Ligero vaatii kunnolla pohjetta, joten siinäpä yhtälöä kerrakseen. Minähän vallan ihastuin Ligeroon silloin pari vuotta sitten, kun menin sillä Maijun tunnilla kahdesti. Viime talvena taas en voinut ymmärtää, mitä olin ruunassa nähnyt, joten hieman ristiriitaisin tuntein kipusin tynnyrirunkoisen ratsuni selkään.

Pitkin ohjin Ligero käveli aika pitkällä askeleella, mutta heti jos ohjia koitti lyhentää liikaa, se alkoi teputtaa. Teimme alkuun voltteja ja pysähdyksiä käynnistä, joilla sain ruunan reagoimaan aika hyvin pohkeeseen. Ravissa jalkoja tarvittiin kuitenkin vielä kahta enemmän, sillä muutos siitä Ligeron itse tarjoamasta ravista Maijun patistelemaan kunnon raviin oli aikamoinen: ruunan kaula pyöristyi automaattisesti, selkä nousi ja askelkin venyi ihan eri tavalla. Ympyrällä myös laukkasimme vasempaan, ja yllätyksekseni sain Ligeron laukkaamaan oikein hienosti. Miksiköhän minulla oli sellainen kuva, että nämä andaluusit vaan jytistelevät menemään ja ovat koko ajan hilkulla tippua takaisin raville? Siitä ei ollut tietoakaan, vaan Ligero laukkasi ryhdikkäästi ja reippaasti pitkällä askeleella. 

Maiju tarkkaili nyt ihan erityisen paljon myös meidän kaikkien istuntaa ja asentoa hevosen selässä. Minulta korjattiin heti alkuun - yllätys yllätys - alas valahtavat kädet ja tuijottelu hevosen niskaan. Ryhdikäs ja rento asento auttoi selvästi myös Ligeroa.

Välikäynnin jälkeen harjoittelimme pohkeenväistöä. Käänsimme lyhyeltä sivulta keskihalkaisijalle, jossa piti ensin ratsastaa suoralla hevosella suoraan. Sitten väistöä kohti uraa mutta ei uralle asti. Väistössä vaadittiin todella selvät ristiaskeleet, säilyvä tahti ja se, että ratsastaja istui suorassa eikä vääntäytynyt mutkalle. Ligero väisti hyvin heti sen jäkeen, kun Maiju korjasi oman kallistumiseni. Ilmeisesti koitin siirtää painoani oikeaan suuntaan niin voimakkaasti, että istuin lopulta ihan vinossa. Ligero nyt väistää ilman sen kummempia temppuja, joten ihan turhaan siellä vääntelehdin.

Kun väistöt oli saatu sujumaan molempiin suuntiin, teimme vielä laukannostoja ravista. Pitkän sivun loppuun kulmaan voltti, lyhyen sivun keskeltä laukannosto ja pitkän sivun keskelle suuri laukkavoltti. Ligero pääsääntöisesti nosti hyvin, mutta se oli selvästi hankalampi oikeaan kierrokseen. Asetusta oli vaikea saada läpi, eikä laukka rullannut itsestään niin kuin vasempaan.

Tunnin päätteeksi Maiju yllätyksekseni sanoi, että löysin hyvin yhteisen sävelen Ligeron kanssa. Ehkä sitten niin, vaikka itsestä tuntui, että olin lähinnä hissutellut koko tunnin ylipitkällä ohjalla. Ilmeisesti Ligero kuitenkin vaatii ihan eri tavalla herkkyyttä ja kuuntelua kuin perustuntihevonen. Tunnin jälkeen ei ollut kunnolla edes hiki, mutta jotenkin kummasti tuntui lonkissa ja nivusissa - olin ilmeisesti niin kovasti koittanut pitää jalat irti ja olla puristamatta ratsuni pyöreää runkoa. Heti tunnin  jälkeen oli vähän mitäänsanomaton olo, mutta oikeastaan oli varsin avartavaa mennä näin erilaisella hevosella ja huomata, että sitä pystyy mukautumaan aikamoisiinkin muutoksiin ratsastustyylissä hevosen vaatimusten mukaan.

Mukavuusalueella

16.8.2012 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Sain jatkaa Lululla. Koitin heti alkutunnista olla edelliskertaa tarkempana kulmissa, jotta saisin tamman asettumaan, taipumaan ja kuuntelemaan myös ulkopohjetta. Siitä muodostuikin tuntimme suurin kompastuskivi, sillä Lulu puski alusta loppuun asti voimakkaasti lapa edellä ulos, suunnasta riippumatta. Vielä aivan loppuravissakin Pirita sanoi, että joudun käyttämään ympyrällä liikaa ulkopohjetta, mikä tarkoittaa, ettei apu ole mennyt koko tunnin aikana kunnolla läpi.

Lululla oli kiima, ja se keskittyi välillä enemmän hirnumiseen kuin työntekoon. Mutta ratsastajan kai olisi pitänyt tarjota tammalle sen verran tekemistä, ettei se olisi ehtinyt miettiä muuta. No, suurella pääty-ympyrällä sain Luluun ihan hyvän otteen, ja etenkin laukassa pystyn työstämään sitä aika kivasti. Tämä on tietenkin Mirjan ja Foxyn jäljiltä ihan mukavaa oman ratsastuksen edistymisen kannalta.

Tehtävänä tunnilla oli suorat linjat radan poikki ja keskihalkaisijan kohdalla ensin pysähdys ja peruutus ravisiirtymisineen sekä sitten lopuksi laukannosto ravista. Hevosen tuli olla suora linjan alusta loppuun. Pysähdyksessä piti odottaa, että hevonen seisoo rauhassa ja mielellään myös myötää, ja sitten 4-6 askeleen peruutuksesta piti päästä suoraan takaisin raviin.

Koska ulkoavut olivat edelleen hukassa, aloitin tehtävän varmistamalla, että Lulu kuuntelee ulkopohjetta edes tämän tehtävän ajan. Napautin ihan kunnolla ja sitten tein kulman takaosakäännösmäisesti ja vielä väistätinkin pätkän. Johan toimi.
Edellisen viikon siirtymisharjoitusten tuloksena Lulu teki oikein hienoja pysähdyksiä, ja myös peruutukset onnistuivat ihan kivasti. Raviin lähtö oli hieman hidasta ja tahmeaa, vaikka miten koitin auttaa raipalla. Laukannostot taas saivat aikaan pientä juoksemista, mutta tällä tunnilla sain Lulun aisoihin paremmin kuin kertaakaan aiemmin. Pitää vaan hokea itselle, että istunta ja vatsalihakset, istunta ja vatsalihakset, älä vedä... Plussaksi lasken myös sen, että suora linja kentän poikki säilyi hyvin.

Lopuksi pääty-ympyrällä tein töitä ihan tosissani, jotta sain tamman rauhoittumaan. Kaikki energia tosin meni oman keskivartalon hallintaan, joten Lulu alkoi taas kantata ulos. Mutta vaikka teimme muutaman laukka-ravi-siirtymisen, ei mitään kovin hallitsematonta kiihdyttelyä esiintynyt. Huomasin, että Lulu pitää pitää aika lyhyellä ohjalla tässä vaiheessa tuntia, eikä sitä tosiaankaan voi ratsastaa reilusti eteen alas, ettei se häviä maata kiertävälle radalle.

Vielä tässä vaiheessa olin aika tyytyväinen tuntiin, mutta sitten loppupalautteessa Pirita kysyi, että oliko minulta vähän veto pois. Piritan mukaan olin jäänyt mukavuusalueelleni, ja viimeinen puristus puuttui. Päivä oli kyllä yksi kesän kuumimmista, mutta yleensä lämpö ei kyllä vaikuta minuun muuta kuin positiivisesti. Piritan palautteen ansiosta aloin miettiä, että tosiaan, saan Lulun nyt aika helposti jo siihen asti, mitä tunnilla esitimme.  Siihen ei vaan pitäisi enää tyytyä, vaan vaatia itseltä ja sitä myöten myös hevoselta enemmän. Vain niinhän sitä voi harrastuksessa kehittyä - onneksi on opettaja, joka aina välillä vähän herättelee hyvänolon tunteeseen tuudittautunutta ratsastajaa. Eli voi pahus, ei se sitten mennytkään ihan niin hyvin, kuin olisi voinut mennä!