Se kolmas andalusialainen

12.11.2012 Primus Talli
Petra - r. Jardinero

Maanantai oli yllätyksiä täynnä. Olin edellisellä viikolla työmatkalla, joten en tiennyt yhtään mitä silloin oli puuhattu. Tiesin vain, että Maiju olisi vielä lomalla ja että Pirita todennäköisesti tuuraisi. En ehtinyt edes talliin sisälle, kun kuulin, että menisimme kangilla. Listassa oli kohdallani aivan uusi tuttavuus: se Primus tallin kolmas - tai monen mielestä ensimmäinen - andaluusi eli Jardinero. Tämä yhdistelmä alkoi jo vähän hirvittää, sillä olin kuullut ja nähnyt miten haastava Hartsa voi olla. Luotin siihen, että Pirita saisi annettua jälleen sellaiset ohjeet, että tunnista ei tulisi täyttää katastrofia. Eikä siitä tullutkaan, vaikka Piritan tilalla sijaisena olikin Petra Andrejeff. Häntä en entuudestaan tuntenut lainkaan, mutta kaikesta päätellen ainakin osa Primuksen hevosista oli opettajallekin tuttuja. Petra on opettanut hetken aikaa myös entisellä kotitallillani Kaupin Ratsastuskoululla, joka nykyään toimii Kangasalla.

Hartsa on aivan mielettömän sympaattinen lempeäkatseinen ruuna, valkoinen ja pyöreä. Kun sille laittoi kanget suuhun, se tuntui ryhdistäytyvän ihan itsestään. Selässähän istuin kuin valtavan tynnyrin päällä - onneksi olin älynnyt vähän venytellä nivusia ja lonkkia auki ennen tuntia...

Tiesin jo ennestään, että Hartsa on andaluuseista kaikkein tarkin sille, ettei selässä jää yhtään puristamaan. Jos jää, loppuu liike tai vähintäänkin suuntautuu vain ylöspäin. Ilokseni ruuna oli kuitenkin minun mielestäni hyvinkin ratsastettava, eli se kesti hyvin huomautukset tahdin hiipumisesta. Ensin toki ratsastin aivan liian varovasti, mutta sitten kun olin ympyrällä koko ajan tien tukkeena, oli pakko ryhdistäytyä ja pistää Jardinero liikkeelle. Minulla onnistuminen tässä tiivistyi takapuolen rentouttamiseen: kun Hartsan selällä oli tilaa liikkua, liikkui muukin hevonen.

Kankien kanssa olin vähän kahden vaiheilla. Hartsahan oli ollut myös torstain kankitunnillamme, ja se oli vaikuttanut hyvinkin haastavalta. Pirita vaati sen ratsastajaa pitämään tiukan tuntuman, jolloin ruunasta tuli aika koottu ja lyhyt. Nyt taas Petra kehoitti useaankin otteeseen myötäämään kädellä ja päästämään Jardineron pidemmälle pyöreälle kaulalla, ja niin sitä sitten koko tunnin ratsastinkin. Kun sain juonesta kiinni, ruuna liikkui minun mielestäni aika kivasti eteen.

Edellisellä tunnilla oli tehty vastalaukkakaarretta, ja samalla tehtävällä jatkoimme. Pikku hiljaa pitäisi siis vastalaukkojen olla hallussa, kun niitä on tehty nyt molemmilla tunneilla... Hartsa nosti laukat ongelmitta ja poikittamatta, kunhan vaan avut olivat selkeät ja täsmälliset. Vastalaukkakaarteen se kurvaili molempiin suuntiin siihen malliin, että sain jo ohjeeksi "ei yhtään lujempaa".

Uskon, että Hartsa olisi ollut paljon haastavampi, jos olisin ottanut sen tiukemmalle tuntumalle, mutta ehkä tämä tällainen lähestysmistapa näin ensimmäisellä kerralla sijaisopettajan kanssa oli ihan hyvä. En kyllä yhtään ihmettele, että Jardinerosta sen tietynlaisesta haastavuudesta huolimatta niin kovasti pidetään. Näistä kolmesta Primuksen andalusialaisesta minäkin taisin tajuta sen sitten ehkä kuitenkin parhaiten. Maiju tulee takaisin maanantaina, joten nähtäväksi jää jatkuuko yhteinen taipaleemme ja menemmekö vielä kangilla - ja olenko sen jälkeen sitten jo täysin eri mieltä ruunsta...