Maiju - r. Roope
Ekku vaihtui kuvankauniiseen monen suosikkiin, pitkäsääriseen Roope-ruunaan, jolla olin mennyt vain pari yksittäistä kertaa aiemmin. Ennen tuntia oli kuitenkin sellainen olo, että enköhän minä nyt Roopen kanssa saa jonkinlaisen onnistumisen, kun muutamat edelliset tunnit on taas kuljettu vähän alamaissa.
Vaan toisin kävi. Roope otti kyllä heti turhat luulot pois. Kävi vähän niin kuin Mikin kanssa ja monta kertaa aiemminkin: en uskaltanut taaskaan pyytää heti alkutunnista riittävästi. Lopputuloksena oli koko tunnin kestävä taistelu siitä, pitääkö mennä kunnolla eteenpäin ja pitääkö asettua ja taipua rehellisesti. Maiju loppupalautteessa sanoikin hyvin, että Roopea kun komentaa, se kokeilee ensin kaksi kertaa että onko pakko, ja vasta kolmannella alkaa toimia. Ja kun se toimii, on se täysin kevyt. Sitä tunnetta en valitettavasti saanut kokea kuin aivan loppuravissa.
Muistin Roopen vähän ketterämmäksi, mutta se olikin jotenkin jännästi toispuoleinen. Ravissa vasen suunta tuntui paljon vaikeammalta, kun taas laukassa oikea kierros tuotti tuskaa. Tunnin teemana olivat pohkeenväistöt, ja nekin sujuivat käynnissä helpommin vasemmalle ja ravissa oikealle.
Alkuveryttelyssä laukkasimme aika pitkään ympyröillä vasempaan. Maiju koitti saada minua herättämään Roope siten, että aina puoli kierrosta kokosin laukkaa ja sitten yhdestä napakasta avusta puoli kierrosta mentiin keskilaukkaa. Tässä todellakin huomasi sen, miten Roope kyseli ensin parilla kierroksella, että ihan tosissasi nyt olet sen keskilaukan kanssa, mutta herkistyi sitten lopulta hieman.
Väistöt tehtiin ensin käynnissä niin, että käännyttiin lyhyeltä sivulta pitkän sivun ja keskihalkaisijaan puoleen väliin ja väistettiin siitä uralle. Tavoitteena oli siis saada kohtuullisen jyrkkä väistö selvillä ristiaskelilla. Erityistä huomiota piti kiinnittää siihen, että hevonen oli suora väistön aikana. Varsinkaan takapäätä ei saanut päästää johtamaan liikettä.
Roope teki käyntiväistöt oikeaan tuskallisesti, mutta kun tarpeeksi huomauttelin, onnistuivat ne jotenkin kummallisesti ravissa paremmin. Vasempaan taas ajattelin jo pääseväni fiilistelemään kunnon menosta, kun käynnissä väistö onnistui todella helposti. Ravi olikin sitten taas ihan toinen juttu, ja touhu meni aikamoiseksi taisteluksi.
Harvoin tulee kesken tunnin sellainen olotila, että tekisi mieli lyödä hanskat naulaan samantien, mutta nyt kyllä tuli. En saanut oikein mitään kontaktia Roopeen, ja kadotin kaiken osaamiseni heiluen selässä täysin vailla mitään jäntevyyttä ja kontrollia ratsuuni. Etenkin monta tuntia suht oikealla paikalla olleet kädet huitelivat nyt aivan miten sattuu: välillä liian ylhäällä, välillä liian alhaalla, levällään, nyrkit vaakatasossa... Tästä tunnista jäi kyllä paljon hampaankoloon, mutta ajattelin palata asiaan levänneenä joulutaon jälkeen. Kaksi seuraavaa tuntia kun ovat puomi- ja estetunteja ja sitten pyhien takia maanantairyhmiltä jää vuoden kaksi viimeistä viikkoa väliin.
Vaan toisin kävi. Roope otti kyllä heti turhat luulot pois. Kävi vähän niin kuin Mikin kanssa ja monta kertaa aiemminkin: en uskaltanut taaskaan pyytää heti alkutunnista riittävästi. Lopputuloksena oli koko tunnin kestävä taistelu siitä, pitääkö mennä kunnolla eteenpäin ja pitääkö asettua ja taipua rehellisesti. Maiju loppupalautteessa sanoikin hyvin, että Roopea kun komentaa, se kokeilee ensin kaksi kertaa että onko pakko, ja vasta kolmannella alkaa toimia. Ja kun se toimii, on se täysin kevyt. Sitä tunnetta en valitettavasti saanut kokea kuin aivan loppuravissa.
Muistin Roopen vähän ketterämmäksi, mutta se olikin jotenkin jännästi toispuoleinen. Ravissa vasen suunta tuntui paljon vaikeammalta, kun taas laukassa oikea kierros tuotti tuskaa. Tunnin teemana olivat pohkeenväistöt, ja nekin sujuivat käynnissä helpommin vasemmalle ja ravissa oikealle.
Alkuveryttelyssä laukkasimme aika pitkään ympyröillä vasempaan. Maiju koitti saada minua herättämään Roope siten, että aina puoli kierrosta kokosin laukkaa ja sitten yhdestä napakasta avusta puoli kierrosta mentiin keskilaukkaa. Tässä todellakin huomasi sen, miten Roope kyseli ensin parilla kierroksella, että ihan tosissasi nyt olet sen keskilaukan kanssa, mutta herkistyi sitten lopulta hieman.
Väistöt tehtiin ensin käynnissä niin, että käännyttiin lyhyeltä sivulta pitkän sivun ja keskihalkaisijaan puoleen väliin ja väistettiin siitä uralle. Tavoitteena oli siis saada kohtuullisen jyrkkä väistö selvillä ristiaskelilla. Erityistä huomiota piti kiinnittää siihen, että hevonen oli suora väistön aikana. Varsinkaan takapäätä ei saanut päästää johtamaan liikettä.
Roope teki käyntiväistöt oikeaan tuskallisesti, mutta kun tarpeeksi huomauttelin, onnistuivat ne jotenkin kummallisesti ravissa paremmin. Vasempaan taas ajattelin jo pääseväni fiilistelemään kunnon menosta, kun käynnissä väistö onnistui todella helposti. Ravi olikin sitten taas ihan toinen juttu, ja touhu meni aikamoiseksi taisteluksi.
Harvoin tulee kesken tunnin sellainen olotila, että tekisi mieli lyödä hanskat naulaan samantien, mutta nyt kyllä tuli. En saanut oikein mitään kontaktia Roopeen, ja kadotin kaiken osaamiseni heiluen selässä täysin vailla mitään jäntevyyttä ja kontrollia ratsuuni. Etenkin monta tuntia suht oikealla paikalla olleet kädet huitelivat nyt aivan miten sattuu: välillä liian ylhäällä, välillä liian alhaalla, levällään, nyrkit vaakatasossa... Tästä tunnista jäi kyllä paljon hampaankoloon, mutta ajattelin palata asiaan levänneenä joulutaon jälkeen. Kaksi seuraavaa tuntia kun ovat puomi- ja estetunteja ja sitten pyhien takia maanantairyhmiltä jää vuoden kaksi viimeistä viikkoa väliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti