Kenraaliharjoitus

25.5.2012 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Onnistuin Lulun kanssa huomattavasti paremmin tällä toisella yhteisellä ulkotunnillamme. Aina, kun meinasi tulla ongelmia, hoin itselleni: "Istu satulaan, jalat kiinni, ratsasta, hengitä!". Se auttoi, eikä Lulu varsinaisesti juossut kuin aivan loppuravissa. Pienempiä ongelmia oli kyllä koko rata leikkaa  laukassa -tehtävän jälkeen, mikä ei lupaa hyvää ensi viikon radan ratsastusta ajatellen...

Aloitimme veryttelyn koko puolikkaan kentän alueella tekemällä voltit jokaiseen kulmaan ensin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa. Aistin kyllä heti, että Lulu oli hieman samanlaisella tahmatuulella kuin edellisellä viikolla. Nyt se kuitenkin malttoi keskittyä selvästi paremmin, mutta sain silti huomauttaa sitä säännöllisesti tahdin säilyttämiseksi kaarevalla uralla. Keskiympyrällä työskentelimme molemmat keskittyneesti ja se sujui hyvin. Laukkakin rullasi helpommin ja paremmin. Uskallan ihme kyllä ratsastaa ainakin alkutunnista laukkaa reippaasti, mutta lopputunnista tuntuu kierroksia laukan jälkeisiin tehtäviin tulevan paljon helpommin.

Uralla harjoittelimme jälleen pysähdyksiä ja peruutuksia. Sitten käänsimme harjoitusravissa keskihalkaisijalle ja ensin vaan ravasimme läpi suoraan. Pirita oli hyvin tarkka siitä, että todella olimme keskihalkaisijalla. Ei saanut olla yhtään sivussa tai vinossa. Oikealle linjalle pääseminen vaati riittävän aikaisen katseen ja ratsun, joka oli ohjan ja pohkeen välissä.

Kun suoraan ratsastaminen onnistui, tulimme saman reitin pysähdyksellä - ikään kuin siis radan alkutervehdyksen. Pirita seisoi edelleen keskihalkaisijan päässä ja katsoi jokaiselta usean linjan ja pysähdyksen. Lulu tuli mielestäni hyvin suoraa linjaa, kunhan vaan ratsastaja sai sen suoran linjan olemaan oikealla kohdalla... Pysähdykset olivat pääsääntöisesti ok, raviin siirtyminen olisi mielestäni saanut olla aavistuksen napakampi.

Lopputunnista harjoiteltiin sitä koko rata leikkaa -tietä, ensin ravia lisäten ja sitten laukassa. Ravilisäystä olisi saanut tulla enemmän, mutta aloin selväsi arkailemaan sitä, saanko Lulua enää hanskaan kunnon lisäyksen jälkeen. Laukassakaan ei tehty nyt voltteja, vaan harjoittelimme nostoja ravista tietyssä ennalta määrätyssä pisteessä. Ensimmäinen nosto oikealle meni plörinäksi, kun en ollut valmistellut riittävän tarkasti. Tunnin suurimmat haasteet meillä Lulun kanssa olivat kuitenkin laukassa suuntaa vaihdettaessa, sillä tamma tuntui painavan aika voimakkaasti vasten uutta sisäpohjetta ja liike meinasi vaihtua rauhallisesta laukasta kipitysraviin jo ennen uralle pääsyä. Näitä ei varsinaisesti sen enempää hinkattu, joten saapa nähdä miten radalla käy.

Loppuravissa taas suurella ympyrällä Lulu sitten alkoi juosta. Pirita käski minua ihan selvästi pidättämään niin kauan, että tamma kuuntelisi selvästi. Lulu kyllä sitten aina lopulta kuunteleekin, mutta välillä saa olla aika sitkeä.  Viimeisestä linjasta kohti lopputervehdystä tulee siis varmasti aika mielenkiintoinen...

Ääripäästä toiseen

18.5.2012 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Jatkoin Lululla, ja sain kokea nyt vähän erilaista menoa. Ymmärsin, mitä sen eräs ratsastaja tarkoitti kertoessaan, että tamma oli ollut laiskan tuntuinen mutta silti kiihdyttänyt.

Meidän piti mennä sisällä kovan tuulen vuoksi, mutta viime tipassa meidän ryhmämme komennettiinkin ulos ja Annen ryhmä kääntyi maneesiin. Olin tietenkin varustautunut kevyesti, joten turvaliivistä huolimatta meinasi tulla kylmä. Se kertoo jotain tuulen voimakkuudesta! Lulu ei ollut muutoin tuulesta moksiskaan, mutta jostain syystä sillä oli kovasti asiaa kavereille ja se hirnui kuuluvasti aina välillä. Keskittyminen ei tuntunut ulkona olevan parhaimmillaan, ja itsekin taisin olla vielä vähän väsynyt edellisen illan myöhäistunnista.

Alkutunti sujui kuitenkin meiltä ihan hyvin. Kevyessä ravissa teimme kolmikaarista kiemurauraa, joka sopi Lululle mainiosti. Sain asetettua ja taivutettua sitä heti molempiin suuntiin - teimme vielä kaksi kaarrosta siihen hankalampaan vasempaan suuntaan. Jouduin kuitenkin ajoittain komentamaan Lulua liikkumaan rehellisesti eteen, ja tamma tuntui selvästi tahmeammalta kuin aiempina kertoina.

Kun välikäynnin jälkeen otimme ohjat, teimme ensin muutamia pysähdyksiä uralla. Pirita katsoi jokaiselta pysähdyksen ja peruutuksen erikseen, sitten kaikki saivat tulla liikkeen vielä muutaman kerran uralla yhtä aikaa. Lopulta käänsimme harjoitusravissa radan poikki, missä tuli pysähdys keskihalkaisijalla ja siitä neljän askeleen peruutus. Peruutuksesta piti päästä suoraan harjoitusraviin. Tässä vaiheessa Lulu tuntui jo aika reippaalta, ja jouduin ihan tosissani ratsastaman päästäkseni hyvään pysähdykseen. Se kuitenkin onnistuikin aika helposti, samoin peruutus ja liikkeellelähtö. Pieni huolenaihe on tosin se, että ohjelmassa tämä kaikki pitäisi suorittaa yhden vaivaisen kulman jälkeen keskilaukasta...

Lopputunti hajosi ihan käsiin. Viimeisenä tehtävänä oli nimittäin niinkin vaativa kuvio kuin harjoitusravissa keskihalkaisijalle, josta laukannosto. Hetkellisesti Lulu laahusti kuten kaikki muutkin tuntimme ratsut, ja sitten kun Piritan kehotuksesta ratsastin eteen, se alkoi ihan yhtäkkiä kiihdytellä. En saanut itseäni tsempattua ratsastamaan. Olisi pitänyt istua alas ja painaa pohkeet kylkiin, mutta minä ratkaisin asian alkamalla vetää. Hienoa.

Ensimmäinen nosto meni pipariksi. Yksi yritys meni läpiratsastukseksi, kun Lulu liirasi vauhdikkaassa käännöksessä aivan omille teilleen. Kolmas, yksitellen tultu, jo onnistuikin. Loppuravissa sama meininki sitten vaan jatkui: könötin satulassa ihan miten sattuu ja Lulu viipotti pitkin kenttää. Kaikki, mitä olin sen kanssa oppinut parilla edellisellä tunnilla, katosi tuulen mukana kuin pieru Saharaan. Alkutunnin hyvät hetket pyyhkiytyivät pois mielestä, kun tunti päättyi niin synkeissä tunnelmissa. Tarvitsisin selkeästi jonkun napin korvaan, josta ääni rauhoittelisi aina silloin, kun homma alkaa karata hallinnasta, ja käskisi ratsastamaan eikä vaan matkustamaan...

Turhaa jännittämistä

17.5.2012 Primus Talli

Pirita - r. Bena

Ostin pörssistä ylimäräisen tunnin helatorstain myöhäisiltaan hetken mielijohteesta, kun hinta oli edullinen, ja pääsin samalla testaamaan, pystynkö ratsastamaan iltayhdeksältä. Jokin pieni etiäinen minulla koko päivän oli, ja toden totta: ratsukseni oli merkitty Bena, juuri se ainoa tallin hevosista, jolla en mielelläni olisi mennyt. Olen toki ratsastanut ruunalla aiemminkin, mutta sillä on paha tapa tehdä valtava pukki ihan yhtäkkiä ilman mitään näkyvää syytä. Ajattelin, että olisin sittenkin selvinnyt vähemmällä jännityksellä jäädessäni kotiin seuraamaan Suomen puolivälieräkamppailua jääkiekossa, mutta ryhdistäydyin sitten. Jos Pirita on katsonut, että pärjään hevosen kanssa, niin sittenhän minä pärjään.

Mainitsin kyllä Piritalle heti tunnin alussa, että vähän hirvittää. Ohjeeksi sain määritellä Benalle selvän raamin ja ratsastaa normaalisti. Silloin tuli itsellenikin vähän sellainen olo, että mitä kummaa minä tässä höpsöilen. Ei koko tuntia voi vaan jännittää ja odottaa, että jos vaikka jotain sattuukin. Niinpä vaan ohjat reippasti käteen, riittävän lyhyeksi, ja pohkeet kiinni kylkiin. 

En oikein muistanut millainen Bena on ratsastaa, mutta se osoittautui oikein miellyttäväksi. Se on aika herkkä ja liikkuu kohtuullisen vaivattomasti eteenpäin. Askellajitkin ovat kovin pehmeitä istua.

Aloitimme veryttelyn käynnissä väistämällä uralta keskihalkaisijalle ja taas takaisin uralle, kun käytössä oli koko maneesi. Bena väisti hyvin vasemalle, mutta uralle paluussa se hieman jännityi ja nousi pois muodosta. Kevyessä ravissa taas väistö sisään vasemmalle meinasi olla hankalampaa, mutta raipalla muistuttaminen auttoi heti. Pohkeenväistön tarkoituksena oli saada avut läpi molempiin suuntiin, sillä tunnin teemana oli vastalaukka, jota ryhmä oli tehnyt jo edelliselläkin viikolla.

Ravi- ja laukkaympyrällä sain ruunan kivan tuntuiseksi, joten siitä oli hyvä lähteä itse tehtävään.Tarkoituksena oli tulla pitkää sivua käynnissä noin puoleenväliin, nostaa vastalaukka, siis oikea laukka, ja jatkaa sitä päätyyn ympyrän kaarta mukaillen vähintään puoleenväliin, kenties puoli ympyrää. Bena nosti laukan ensimmäisellä kerralla hyvin, ja pääsimme heti koko kaaren. 

Sitten tapahtui ratsastajan korvien välissä jotain. Piritan mukaan oli liian löperö ja arkailin, että Bena tekee jotain. Ruuna kyllä pääsääntöisesti nosti oikean laukan, mutta vaihtoi aina maneesin oven kohdalla eli keskellä ympyrän kaarta. Koitin saada vasemman pohkeen taakse, asettaa ja olla vetämättä liikaa, mutta tuloksena oli vaan mutkalla oleva hevonen, jota jarrutin. Hetken hengenvedon jälkeen saimme loppuun kuitenkin onnistuneen suorituksen. Piritalta tuli tähänkin hyvä neuvo: jos jokin menee liian monta kertaa pieleen eikä ratkaisua tunnu löytyvän, kannattaa otta aikalisä. Hetken kun puhaltaa ja miettii, että mitä oikein on tekemässä ja miten, asiat yleensä jäsentyvät ja homma alkaa toimia.

Lopun kevyt ravi oli varsin miellyttävän tuntuista, eikä tämän tunnin perusteella haittaisi, vaikka joutuisin Benan selkään toistamiseen. Ruunalle on vaan koko ajan tarjottava tekemistä ja pidettävä se sopivan tiukassa raamissa, niin se ei ehdi keskittyä mihinkään ulkopuolisiin kenties provosoiviin häiriötekiöihin.

Jännitin siis aivan turhaan - ihme, etten itse omalla jäykistelylläni saanut Benaakin jännittyneeksi. Ystäväni Mervi pohti tätä samaa dilemmaa tässä hetki sitten oman vuokrahevosensa kanssa. Että pelkoa, jonka järjellä tiedostaa, ei voi niin vain selittää tai pakottaa sivuun. Ja miksi se esiintyy sellaisen asian yhteydessä, josta pitää todella paljon? 

Pelon ja jännityksen kanssa voi oppia elämään, mutta ei siitä varmasti koskaan pääse eroon. Eikä oikeastaan tarvitsekaan päästä,  jonkin verran tervettä itsesuojeluvaistoa on kai hyvä tässäkin harrastuksessa olla olemassa. Pikkutyttönä aloitellessani ratsastusta jännitin todella paljon, nykyään onneksi vain hyvin harvoin. Taitojen karttuessa olen oppinut luottamaan itseeni ja toisaalta välttämään tilanteita, jotka ovat epämukavuusalueellani. Joskus kuitenkin rajojen venyttäminen ja jännityksen voittaminen tuntuu hyvältä, kuten eilen, vaikka tunti muutoin ei kokonaisuudessaan mikään riemuvoitto ollutkaan.

Ruokahalu kasvaa syödessä

15.5.2012 Primus Talli
Johanna - r. Sacce

Ruokahalu kasvaa syödessä, niinpä en voi olla aivan täysin tyytyväinen tähän Sacella ratsastamaani tuntiin.

Kaiken kaikkiaan kävi kyllä syntymäpäiväni kunniaksi aikamoinen tuuri. Olin siis varannut rästin Maijun klo 19 tunnille, mutta tallille päästyäni nimeäni ei löytynyt listasta lainkaan. Kysyvä ei tieltä eksy, joten ei kun Maijun puheille. Hänen tuntinsa oli täynnä, mutta viereiseltä uralta löytyi juuri sopivasti yksi paikka Johannan ryhmästä. Hetken Maiju tavasi hevoslistaa, josta sitten löysi minulle ratsuksi Sacen. Paljon paremmin ei olisi siis voinut hevosvalinnassa käydä...

Veryttely tehtiin aika itsenäisesti suurilla ympyröillä ja suoralla uralla, ensin hetki käynnissä ja sitten ravissa. Johanna valmennusmaiseen tyyliinsä kertoi kerralla koko ryhmälle pohkeiden käytöstä: jos hevonen menee liian hitaasti, käytetään nopeaa terävää pohjetta, jos taas halutaan pidentää askelta, pitää avun olla pidempi ja pehmeämpi. Sacen kanssa käytin molempia ratsastaakseni sitä kunnon tuntumalle ja toisaalta estääkseni sitä vetämästä ohjaa vastaan. Tällä  hevosella tasapainon löytäminen näiden kahden tilan välissä on kyllä aika haastavaa!

Laukassa Johanna osasi hyvin syventää istuntaani vanhalla tutulla ajatuksella häntäluun päällä istumisesta. Sacen laukka jää helposti lyhyeksi ja suuntautuu ylös, mutta liikettä paremmin myötäämällä saa laukastakin helpommin sujuvaa.

Tunnin päätehtävänä oli voltti ja pohkeenväistö käynnissä. Käänsimme vasemmassa kierroksessa pituushalkaisijalle, josta heti voltti oikealle. Keskihalkaisijaa jatkoimme sitten pohkeenväistöä vasemalle niin, että etupää pysyi keskihalkaisijalla. Voltin ajatuksena oli saada avut kohdilleen väistöä varten, väistössä kun on huomattavasti hankalampaa säilyttää linjaa ilman seinän tukea. Sitten suunnan muutos ja sama oikeassa kierroksessa.

Oikealle Sacce teki hyvin, joskin poikitus oli alkuun hieman liian lievä. Vasemmalle käytin liian voimakkaita apuja, poikitus kasvoi liian suureksi ja askeleista tuli horjuvia. Kun maltoin olla koko ajan säätämättä ja hieman päästää oikealta kunnollisen asetuksen saamiseksi, tuli väistöstäkin "perfect".

Aivan lopuksi ehdimme vielä hetken ravata ensin keventäen ja sitten alas istuen. Koska alkulaukka oli tehty oikeaan, tulimme nyt ravissa voltin vasemmalle, josta nostimme vasemman laukan keskihalkaisijalla. Sacce teki tämän moitteetta.

Se, mistä kritisoin itsenäni on tosiasia, etten saanut Sacen suuhun nyt yhtä vakaata tuntuma kuin reilu viikko sitten Piritan opastamana. Hevonen ei jännittynyt tai hidastellut tai juossut, mutta kieli livahti suusta pari kertaa, mikä indikoi tyytymättömyyttä - ei hyvä. Lisäksi sitä tuntui vaivaavan kesäillan itikat, ja se ravisteli heti ötököiden ilmestyessä näköpiiriini voimakkaasti kaulaansa.

Olisin varmasti pystynyt parempaan, jos en olisi alkanut urheilemaan liian pitkillä jalustimilla. Käynnissä homma vielä toimi, mutta ravissa ja laukassa pohje irtosi kyljestä liian helposti. Vasta lopun laukkaan lyhensin jalustimia, ja ehkä siksi tuo nostotehtävä sujuikin ongelmitta. Sacce on kyllä edelleen upea hevonen, ja mielelläni jatkaisin työskentelyä myös sen kanssa. Ei kai auta kuin varata lisää tunteja ja toivoa hevosvalinnoilta parasta!

Tie, tahti ja taivutus

11.5.2012 Primus Talli

Pirita - t. Lulu

Perjantaina palasin Lulun selkään, ja se tuntui kyllä heti alusta asti kotoisammalta kuin tiistain pieni ja kapoinen ratsuni. Molemmat ryhmät ahtautuivat sisälle, kun ulkona oli kunnon kevätsade. Harmittelin jo, että Lulun kanssa tulee ahdasta, mutta Piritapa keksi taas oivan harjoituksen. Hän laskeskeli, että meillä on vielä tämän lisäksi kolme tuntia jäljellä, ja päätti laittaa meidät ratsastamaan rataharjoituksen kevätkauden viimeisellä tunnilla. Radaksi valikoitui Helppo B:0. Siinä ei ole mitään kovin kummallisia temppuja, vaan haastavuus tulee lähinnä ratsastusradan teistä ja siirtymisistä. Tunnin teemana oli tällä kerralla voltit.

Alkuveryttely tehtiin tavalliseen tapaan, laukka pääty-ympyrällä. Luluun löysin yhteyden ihan kivasti heti alkutunnista, kunhan vaan muisti ne ulkoavut etenkin vasempaan kierrokseen. Pidän sillä raipankin koko ajan oikeassa kädessä tukemassa oikeaa pohjetta. Nyt uskalsin laukatakin ympyrällä heti alkuun ihan reilusti, jotta laukka ei jäänyt kulmikkaaksi. Tiesin myös, että volteilla tulee Lulun kokoisen hevosen kanssa ongelmia, jos eteenpäinpyrkimystä ei ole riittävästi. Sitä saatiin testata myös koko rata leikkaa keskiravissa -tiellä, joka on  ohjelmassakin.

Voltteja teimme sekä lyhyen että pitkän sivun keskelle. Yhden kierroksen aikana väännettiin siis neljä volttia, joten ihan vähän vaan meinasi ratsastajallekin tulla hiki... Saimme kuitenkin aloittaa ensin käynnissä ja sitten keventäen, jotta pystyisimme heti alusta asti paremmin huolehtimaan niistä voltilla tärkeistä asioista: tie, tahti ja taivutus. Voltin piti olla symmetrisen pyöreä ja oikealla kohdalla. Tahdin piti säilyä muuttumattomana siitä riippumatta, oltiinko voltilla vai suoralla uralla. Voltilla hevosen piti luonnollisesti asettua ja taipua. Varsin yksinkertainen ratsastusradan tie, mutta huolellinen toteutus vaatiikin sitten jo yllättävän paljon keskittymistä.

Aluksi tuskailin hieman jalustinten kanssa. Kysyin lopulta Piritaltakin, että näyttävätkö jalustimeni lyhyiltä, kun polvi tuppasi osumaan hassusti Lulun koulusatulan pehmusteeseen. Eivät ne kuitenkaan lyhyet olleet, ja pidentäminen oli makuasia. Koitin yhtä reikää pidempää hihnaa, mutta sitten taas tuntui  ravissa pohje irtoavan kyljestä, mikä Lululla tarkoittaa helposti liikaa kiihdyttelyä. Palasin lyhyempään malliin, mikä osoittautuikin lopulta ihan toimivaksi, kun jatkoimme tehtävää harjoitusravissa.

Riemukseni Pirita löysi minut istumassa vanhassa tutussa takakenossa (en vieläkään ymmärrä, miksi Seppo veti minut etukenoon!), minkä seurauksena käsi jäi hieman liian taakse. Pirita korjasi minut aavistuksen pystympään, jolloin käsi liikkui automaattisesti sen ratkaisevan millin eteenpäin. Tunnin jälkeen Pirita taas sanoi, että käteni ei missään nimessä ole kova, mutta tuo pieni korjaus asentoon pitää kyllä muistaa jatkossakin. Ja kas kummaa, kun siten oli helpompi istuakin ja joustaa ravissa oikein kunnolla lantiosta. Lulukin taisi huokaista helpotuksesta, kun aloin myödätä ravia paremmin.

Istunnasta huolimatta tai lopulta siitä johtuen, ravivoltit onnistuivat meiltä Piritankin mukaan hyvin. Etenkin vasempaan piti vaan muistaa huolehtia siitä takapäästäkin, ettei se ala liirata. Lulu on kyllä siitä kiitollinen, että se ei kertakaikkiaan käänny, jos ulkoavut unohtuvat. Palaute siis tulee aika välittömästi!

Laukassa ehdittiin tekemään vain yksi voltti yksitellen: nosto lyhyen sivun keskeltä käynnistä ja laukkavoltti pitkän sivun keskelle. Minun olisi tehnyt kovasti mieli ratsastaa ensin hieman laukkaa, niin pian voltillekääntö tuntui tulevan. Lulu kuitenkin teki sen ihan ok, ja pääsimme hallitussa laukassa lyhyelle sivulle asti, missä siirtyminen ravin kautta käyntiin. Ohjelmassa ensimmäinen laukkavoltti tehdäänkin juuri näin, mutta laukkaa jatketaan aina koko rata leikkaa keskilaukassa -tietä. Ja pahus soikoon, sen jälkeen pitäisi tehdäkin sitten jo pysähdys lyhyen sivun keskelle ja peruuttaa, mikä saattaa vauhdikkaalla Lululla osoittautua näitä voltteja haastavammaksi kohdaksi...

Radan harjoittelu jatkuu siis loppukevään, joten me emme nyt sitten varmaan pääsekään kokeilemaan niitä kankisuitsia. Sekin olisi kyllä ollut ihan mielenkiintoista, edellisestä kerrasta kun on todella kauan aikaa, ja Primuksella en ole vieläkään saanut aikaiseksi varattua sitä kankikurssia...

Kun kemiat eivät kohtaa

9.5.2012 Primus Talli
Maiju - r. Seppo

Tiistaitunnille arvelin saavani Eetun tai Hipsun, sillä niitä Maiju minulle on usein jakanut, mutta listassa lukikin Seppo. Tuo tallin iäkkäämpää kaartia edustava ruuna on pieni, kevyt, helposti jännittyvä ja kovin reipas - ei siis lainkaan minun tyyliseni hevonen. Seppo oli edellisellä tunnilla, missä ehdin sitä seurata hyvän tovin. Ruuna näytti aika rennolta, mutta sen askeleet olivat kovin lyhyitä ja muoto korkea. Päätin, että yritän ratsastaa sitä Maijun ohjeen mukaan pidemmälle ja rauhallisemmalle askeleelle.

Aloitin siis hakemalla pitkää rentoa muotoa, mutta Maiju torppasi aikeeni välittömästi. Ohja oli niin pitkä, että en pystynyt ratsastamaan ruunaa kohti ohjaa tai käyttämään pehmeitä otteita, koska löysän ohjan vuoksi käden liikkeistä tuli väkisinkin liian suuria ja sitä myöten kovia. Niinpä tietysti, kovin järkeenkäypää. Eihän hevosta voi ratsastaa eteen alas, ellei se ensin hakeudu kohti ohjaa ja ole ohjan ja pohkeen välissä.

Ohjaa siis tiukemmalle ja pohkeet mukaan: tuloksena puoli tuntia töpöttelyä ja jännittynyttä pään heiluttelua. Teimme onneksi paljon töitä käynnissä, voltteja pääty-ympyrältä sisään ja ympyrä-leikkaa-teitä. Ympyrällä ei saanut vaihtaa paikkaa, vaan etäisyyksistä oli huolehdittava tempoa vaihtamalla. Ravissa samassa tehtävässä kevensin suosiolla.

Aloin saada juonesta kiinni vasta sitten, kun ryhdyimme pienentämään ympyrää niin pieneksi, että kuusi ratsukkoa olivat lähes turpa edellisen hännässä kiinni. Siinä oli pakko asettaa ja taivuttaa, ja väistettäessä pohkeenväistöä takaisin ulos oli viimeistään saatava sisäpohje läpi. Ravipienennyksessä uskalsin jo istua alas, eikä ravi enää jännitynytkään.

Laukka onnistui parhaiten. Päin vastoin kuin odotin, Seppo ei kuumentunutkaan. Sain sen varsin helposti rauhalliseen pitkään laukkaan, josta Maijukin tykkäsi. Loppuravi meinasi kyllä taas mennä tököttämiseksi, vaikka kuinka koitin säilyttää saman tunteen.

Seppo onnistui kaivamaan esiin kaikki istuntani vanhat ongelmat ja pari uuttakin. Nyrkit valahtivat taas vaakatasoon, katse painui alas ja kaikkein kummallisinta, nojasin eteenpäin (asento tunnetaan myös nimellä varoasento...). Yleensä tuppaan nojaamaan mielummin liikaa taakse kuin eteen, mutta näin siinä näköjään käy, kun saan alleni Sepon kaltaisen pienen kekäleen. Kaikkien ratsujen kanssa eivät kemiat vaan kohtaa, vaikka olen tässä aika onnistuneesti sentään parilla muullakin helposti jännittyvällä hevosella ratsastanut.

Vau.

4.5.2011 Primus Talli

Pirita - r. Sacce

Hevoslista aiheutti ensin pienen pettymyksen, kun Lulu olikin vaihtunut Sacceen. Olin mennyt ennen tätä ruunalla vain kerran, viime syksynä, eikä siitä näennäisestä onnistumisesta huolimatta ollut jäänyt mitenkään kovin ruusuista kuvaa. Tiesin Sacen varsinaiseksi moniosaajaksi, sillä Maiju on talven aikana tehnyt sen kanssa ratsastuksenopettajatutkinnon näyttökokeet sekä koulu- että esteratsastuksessa.

Sacce oli karsinassa hieman hapan, mutta ei mitenkään erityisen pahatuulinen. Siitä vaan jotenkin huokui sellainen pieni ylemmyydentunto; Sacce on nyt silmin nähden kovassa kunnossa, kiinteä ja kiiltäväturkkinen. Selkään nousin avoimin mielin ja päätin katsoa, mitä tunti tuo tullessaan.

Menimme jälleen maneesissa, jotta Piritan ääni ei meitä paimentaessa vallan katoaisi. Ratsukoita ei ollut kuin neljä, joten tilaa oli rauhallisessa perjantai-illassa ruhtinaallisesti. Alkuveryttelyksi teimme taas käynnissä ympyröitä ja voltteja. Itselleni on tullut tavaksi myös tarkistaa heti alkutunnista, että pääsenkö uran sisäpuolella suoraan - hyvä keino ainakin yrittää peilien avulla saada sekä sisä- että ulkoavut läpi. Sacen kanssa koitin hakea myös hieman pidempää ja letkeämpää askelta, koska se tuntui rullaavan kaulansa automaattisesti aikamoiselle mutkalle. Myöhemmin Pirita sanoikin, että se on Sacen ongelma: ruuna nousee helposti tyhjäksi edestä ja laskee selän alas, jolloin se jännittyy.

Pirita varoitteli etukäteen, että Sacce saattaa lähteä vähän kipittämään, mutta onneksi tähän ongelmaan en pahemmin törmännyt. Alkuravi ja -laukka menivät kutakuinkin moitteetta. Etenkin laukkaa uskalsin pyytää riittävästi eteen, jolloin tuntuma suuhun parani ja muoto hieman venyi. Niin laukkaa kuin raviakin teimme pääty-ympyröiden lisäksi koko maneesissa, ja tavoitteena oli taas säilyttää sama tahti ja muoto kaarevalta uralta suoralle siirryttäessä. Hevoset eivät saaneet hidastaa eikä muoto toisaalta valua pitkäksi. Jos ympyrällä oli saanut avut läpi, ei suoraan ratsastamisenkaan pitäisi olla vaikeaa.

Lyhyen käyntipätkän jälkeen Pirita rajasi maneesista meille kouluaidoilla käyttöön noin kaksi kolmasosaa. Aloitimme käynnissä keskihalkaisijalla ratsastamalla vain suoraan. Ennen lyhyttä sivua teimme huolelliset valmistelut ennen kulmaa. Joka toinen kerta käännyimme oikealle ja toinen vasemmalle, ja pitkällä sivulle teimme sulkutaivutusta. Sacce oli varsin vaivattoman tuntuinen oikeaan kierrokseen. Vasempaan se on kuulemma hankalampi, ja sen huomasi kyllä satulaankin: Sacce koitti punkea uralta sisään vasten sisäpohjetta. Pamautin muutaman kerran suht napakasti, minkä jälkeen onnistuimme kelvollisesti. 

Parin kumpaankin suuntaan tehdyn käyntitaivutuksen jälkeen siirryimme raviin, ja jatkoimme samaa tehtävää. Sain Sacen pysymään aika nätisti paketissa, kun muistin tehdä säännöllisiä puolipidätteitä ja samanaikaisesti pitää pohkeen lähellä. Näin muoto pysyi rehellisenä, ja tuntuma suuhun tasaisena. Ilmeisesti selkäkin työskenteli, sillä oikeaan kierrokseen tunsin itseni taas hetkellisesti ihan oikeaksi ratsastajaksi. Piritakin kysyi, että miltä se tuntuu, kun se näyttää niin helpolta! Helppoahan se olikin. Ei tarvinnut nostaa ulkopohketta nälkäkuoppaan tai vetää väkisin sisäkättä sään väärälle puolelle. Sacce mennä humputteli ravin tahdin muuttumatta niin suoralla kuin taivutuksessakin. Upea tunne!

Vasempaan sainkin sitten tehdä hieman enemmän töitä. Koska se oli selvästi paljon vaikeampi suunta, Pirita antoi meille luvan tehdä tarvittaessa voltti pitkän sivun alkuun. Pari kertaa näin menettelinkin, mutta sitten sain juonesta kiinni ja avut oikein jo kahta edellistä kulmaa hyväksikäyttäen. Oma asentoni ei varmastikaan ollut silmiä hivelevä, mutta peilistä katsoen taivutus oli lopulta ihan kelvollinen.

Laukka onnistui meiltä nyt todella hyvin - ainakin minun mielestäni! Sacce kääntyi keskihalkaisijalle ja laukkasi suoraan ja kääntyi helposti sinne minne piti. Ilmeisesti jumppa vasempaan oli auttanut, sillä etenkin siihen suuntaan saimme aikaiseksi kaksi kunnon kulmaa, sekä keskihalkaisijalta lyhyelle sivulle että lyhyeltä sivulta pitkälle sivulle. Oikeaan meinasin vähän pyöristää liikaa, mutta Piritan huomautettua asiasta onnistuin korjaamaan tien. Erityisen tyytyväinen olin siirtymisiin, sillä nostimme laukan keskihalkaisijan keskeltä Piritan pyytämään suuntaan, ja samalla kohdalla siirryimme myös laukasta takaisin raviin. Sacen ravi ei ole maailman helpointa istua, mutta hitaampaan askellajiin siirryttäessä sain muodon säilymään ja ravin laadukkaaksi heti ensimmäisestä askeleesta alkaen. Isoin ansio meni varmaankin kyllä Piritalle, kun hän osasi oikea-aikaisesti kieltää minua vetämästä ohjista...

Aivan lopuksi ratsastimme vielä hevosia pyöreälle kaulalle ja hitaampaan tempoon. Sacenkin kanssa tämä osoittautui oikeastaan tunnin haastavimmaksi harjoitukseksi, koska siinä vaiheessa alkoi jo vähän tehdä mieli juosta. Tein taas paljon kiemuroita ja vaihtelin suuntia, jolloin hevonenkin joutui kuuntelemaan ratsastajaa.

Piritan palaute tunnista lämmitti mieltä: "Siis sehän meni tosi hyvin!"

Viikonloppu alkoi siis oikein hyvissä tunnelmissa. On kerta kaikkiaan hienoa, että tavallisille tuntiratsastajille tarjotaan käyttöön myös näin hienoja hevosia. Vau. Ja vaikka tähän asti olen säilyttänyt ulkoisen tyyneyden syksyn tuntimuutoksista huolimatta, niin alan luultavasti itkemään, mikäli en pääse Piritan tunnille. Tämä tunti oli taas loistoesimerkki siitä, mistä olen valmis maksamaan Primuksen verrattain korkean hinnan. Kiitos!

Onnistunutta tuntia seuraa aina katastrofi...

27.4.2012 Primus Talli

Pirita - t. Lulu

...paitsi ei nyt! Jee! Sain kuin sainkin jatkaa Lululla, ja tunnin ainoa todellinen katastrofi johtui täysin väärästä vaatevalinnasta. Olin varustautunut kenttätuntiin, mutta Piritalta loppui kovan tuulen vuoksi ääni, ja kurvasimmekin viime hetkellä maneesiin. Hiki siis virtasi, mutta kivaa oli!

Lähdin alkuveryttelyssä liikkeelle samoin kuin edelliselläkin kerralla, riittävän pitkällä ohjalla. Koitin muistaa huolehtia siitä, että tamma kääntyy ulkopohkeesta. Saimme tehdä heti alkuun paitsi ympyröitä myös aika pieniä voltteja, ja niillähän tuota kääntymistä pystyi hyvin testaamaan. Lulu oli valtamerilaivan tuntuinen vasempaan, oikeaan taas sai olla tarkkana, ettei se kaatunut sisään.

Meillä oli käytössä koko maneesi, jota myös hyödynsimme etenkin alkuveryttelyssä. Vaikka teimme osan ravista ja laukasta ympyröillä, testasimme aina välillä, onko hevonen todella avuilla jatkamalla ympyrältä suoraan. Tahti ei saanut suoralla muuttua, eikä ympyrällä saavutettu kokoamisaste valahtaa pitkäksi. 

Ravissa pitkälle sivulle piti mahduttaa viisikin volttia, ja niiden paikat oli suunniteltava huolellisesti etukäteen. Lulu ravasi kivasti. 

Laukassa Pirita huomautti, että Lululla on aika iso askel, ja että liike vielä alussa oli hieman kulmikasta. Kun lopulta uskalsin pyytää tammaa eteen, se rullasi laukassakin kivasti. Itselleni juuri laukkatyöskentely Lulun kanssa on ollut näillä kahdella tunnilla kaikein nautittavinta, koska ei tarvitse keskittyä pelkästään siihen, että laukkaako se yleensä.

Laukka ei kuitenkaan ollut tunnin pääteema, vaan avotaivutus keskihalkaisijalla. Käänsimme ensin keskihalkaisijalle käynnissä, ja Pirita katsoi, että jokainen tuli täsmälleen keskellä ja aivan suoralla hevosella. Lyhyellä sivulla piti kääntää vuorotellen kumpaankin suuntaan. Siinä huomasin erittäin selvästi, etten ollut alkuveryttelyssä saanut oikeaa pohjetta vielä kunnolla läpi, koska suunnanmuutos vaati ensin hieman keskustelua. 

Kun pääsimme suoraan, oli tarkoitus jättää takaosa edelleen keskilinjalle ja taivuttaa etuosa siitä hieman sivuun. Suoristus tehtiin hyvissä ajoin ennen lyhyttä sivua, josta taas käännettiin vuoron perään eri suuntiin. Lyhensimme uraa vähän, jotta taivutusta ei tullut kohtuuttoman pitkää matkaa. Pitkillä sivulla sai ravata ja tehdä voltteja, joiden piti olla todellakin voltteja, ettei taivutusta tekevä häiriintynyt.

Aloitimme taivuttamalla vasemmalle. Lulu meinasi ensin vain taivuttaa kaulaansa, mutta maagisella ulko-ohjalla alkoi runkokin taipua. Ravivoltit tukivat hyvin harjoitusta, koska niillä sai helposti taivutettua ratsua kunnolla ja tarkistettuja apuja, koska jos apuja ei ollut, voltti levähti auttamatta käsiin - ja sinne keskihalkaisijalle asti. Oikealle jouduin käyttämään sisäpohjetta aika voimakkaasti muutaman kerran, että sain Lulun tajuamaan, että sitä on ihan oikeasti nyt kuunneltava. Sen jälkeen taivutukset menivät siihenkin suuntaan oikein hyvin - jopa niin hyvin, etten meinannut malttaa suoristaa ajoissa...

Lopuksi laukkasimme samoin kuin alussa, koko maneesissa, hevosia yhä työstäen selvässä harjoituslaukassa. Laukan jälkeen Lulu oli taas hieman innostunut, ja piti ihan tosissaan työskennellä sen hidastamiseksi. Reilulla pidätteellä, kevennyksen selvällä hidastamisella ja kiemuraurilla tamma alkoi kuunnella istuntaa ja jopa siirtyi käyntiin. Eteen ja alas onnistui tämän jälkeen kohtuullisesti, mutta loppuraviin rauhoittumisessa meillä on vielä selvästi töitä.

Meidän tuntimme jälkeen on rästitunti, ja Petra jatkoi sille Foxylla. Ruunan edellisen tunnin ratsastaja kertoi, että se oli ollut hurjan hankala vasempaan kierrokseen, ja valitettavasti Petra joutui lopettamaan tunnin kesken. Foxy oli niin epäpuhdas, ettei sillä voinut enää ratsastaa. En siis ollut pari viikkoa sitten väärässä arvioidessani, että Foxy oli jotenkin poikkeuksellisen kankea. Toivottavasti tämän superihanan ruuna lepo auttaa, ja takapolvi saadaan kuntoon.