Pirita - t. Lulu
Tämän viikon hevosjaossa ei todellakaan ollut mitään valittamista, sillä Pirita palautti minut torstaina Lulun selkään. Meitä ei ollut kuin kolme vakituntilaista ja lisäksi yksi muu ratsastaja, joten kankijakson aloitusta siirrettiin vielä kerran viikolla. Tällä kerralla jatkoimme vastalaukkoja ja teimme lisäksi avotaivutuksia käynnissä.
Lulu, ja oikeastaan kaikki muutkin hevoset, olivat alun taivutuksissa jotenkin todella hitaita. Taisimme kaikki sortua siihen vanhaan tuttuun hieromiseen sen sijaan, että olisimme komentaneet hevoset kerralla kunnolla eteenpäin. Minulla oli kannukset, mutta ne olivat valuneet niin alas, että Pirita käski lopulta nostamaan niitä, jotta niistä olisi jotain hyötyä. Ja kun Lulu sitten ymmärsi, että ihan oikeasti myös taipunena voi kävellä eteenpäin, alkoi homma taas toimia.
Tai no, alkuravissa emme esittäneet mitään ihmeitä, ja laukassakin meinasin välillä unohtaa ulkoavut. Sen seurauksena Lulu käyttää tilaisuuden välittömästi hyödyksi ja puskee lapa edellä ulos. Veryttely kuitenkin tuotti tulosta siinä vaiheessa, kun pääsimme vastalaukkatehtävään. Tulimme molemmilla pitkillä sivuilla uran sisäpuolella, ja ensin vain asetimme ulos käynnin tempon ja tahdin säilyttäen. Sitten kun tämä onnistui, nostimme asetuksesta vastalaukan. Ennen lyhyttä sivua piti tehdä sujuva siirtyminen raviin ja ravata kulman läpi oikeaan suuntaan asettaen ja taivuttaen ennen pehmeää käyntiin siirtymistä.
Lulu nosti kaikki laukat juuri niin kuin pyysin. Itse asiassa niistä tuli mielestäni varsin teräviä, kiitos alun avotaivutusharjoituksen, jossa pohkeet olivat kuin olivatkin menneet läpi. Haastavinta meille oli ehdottomasti hallittu siirtyminen raviin ja ravaaminen kulman läpi ennen käyntisiirtymistä. Tällä kerralla en kuitenkaan hermostunut, vaikka Lulu selvästi kuumusi. Viimeinen kerta oli jo hyvinkin hallittu, kun vaan maltoin pilkkoa tehtävää mielessäni riitävän moneen palaseen ja keskittyä niihin yksi kerrallaan. Onnistuin lopultakin olemaan vetämättä siirtymisessä ja käyttämään istuntaa, etenkin jalkoja, sen sijaan.
Tyytyväisin olen kuitenkin siihen, että loppuravi oli harvinaisen hillittyä. Jos Lulu alkoi kiihdyttää, sain sen hidastamaan reilulla pidätteellä ulko-ohjasta ilman, että se nosti turvan kattoon ja katosi alta. Ravista tuli aika makean tuntuista, kun tamma oli aivan kevyt. Piritakin sanoi lopuksi, että nyt alkavat oikeat nappulat pikku hiljaa löytyä. Hän totesi myös, että istuntani on parantunut huomattavasti, kun käytän nyt jalkojani. Totesin siihen, että Lulu on kyllä siinä suhteessa juuri oikea hevonen minulle, koska se ei kertakaikkiaan käänny, jos jalat eivät ole mukana. Piritakin nauroi, että joskus tuntuu että Lulu menee suoraan vaikka seinästä läpi!
Ensi torstaina jatkamme avotaivutusten ja vastalaukkojen parissa, mutta kolmen seuraavan viikon ajan kankisuitsilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti