Ihan paras tapa viettää Suomen 100-vuotissyntymäpäivää!

6.12.2017 - Maiju - r. Aku

Koska itsenäisyyspäivä sattui keskiviikolle, oli tuntimme aikaistettu jo kello yhdeksi. Olipa mukava lähteä kotoa täysin kiireettömästi hiljaiselle tallille! Olimme sopineet etukäteen ryhmämme kanssa, että Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi pukeudumme siniseen ja valkoiseen. Klipattu ja tallin puolelle muuttanut naku-Akukin sai häntäänsä letin, jossa oli sininen ja valkoinen nauha!

Maiju oli rakentanut edellisen tunnin esteet kokonaan sinivalkoisista puomeista, joten hän tuntui arvostavan ryhmämme pukukoodia. Mikä olisikaan parempi tapa juhlia itsenäisyyttä kuin ratsastustunti! Maiju vaan harmitteli, kun kaikille ei riittänyt suomenhevosia... Pääsimme ryhmämme kanssa yhteiskuvaankin. Maiju joutui vähän aluksi auttamaan Akua, koska sen mielestä siniristilippueste oli vähintäänkin kyseenalainen.

Tunnilla jatkui vastalaukkateema. Vaikka edellisellä tunnilla kiemura oli ollut aika vaikea, pisti Maiju vieläkin lisää pökköä pesään: teimme lopulta kolmikaarista kiemuraa laukassa niin, että keskimmäinen kaarre tuli vastalaukassa. Tätä varten veryteltiin ensin ravissa niin, että tehtiin loivaa kiemuraa kummallakin pitkällä sivulla asetuksia ja taivutuksia liioitellen myös kulmissa. Maiju sanoi, että yleensä alkuveryttelyssä haetaan myös eteenpäinpyrkimystä, mutta tällä kerralla sai ihan tarkoituksella mennä vähän rauhallisemmin ja keskittyä vaan taivutteluun. Jumppa tekikin tosi hyvää Akulle! Keskiympyrällä työskennellessämmekin tein näitä liioiteltuja asetuksia aina, kun se vähän jännittyi. Ympyrällä myös ratsastettiin täysin suoralla hevosella asettaen välillä pitkänkin aikaa myös ulos.

Vastalaukkatehtävää tultiin molemmista suunnista samalla tavalla. Ensin ratsastettiin hyvin loiva, vain noin viiden metrin kiemura. Sitten tehtiin se virallinen loiva kiemura eli puoleen kenttään, kuten alussa ravissa. Jos tämä onnistui, ratsastettiin lopulta kokonainen kolmikaarinen kiemuraura laukassa.
Alkuveryttelyn jälkeen tuntui, että Aku oli jo vähän väsähtänyt. Maiju kuitenkin sanoi, että on vaan hyvä, että se joutuu tekemään sen yhden päivittäisen tuntinsa kunnolla. Laukkatehtävästä se sitten innostuikin sen verran, että väsymys unohtui. Lopulta kolmikaarinen oli helpompi, koska se jarrutti enemmän kuin loivempi. Yhtään vaihtoa ei tullut, mutta vasemassa kierroksessa minulta pääsi  kerran pieni "oijoi", kun Aku ehdi kysymään, että vaihdetaanko. Ei se kuitenkaan vaihtanut, eli onnistuin ilmeisesti olemaan riittävän selkeä apujeni kanssa.

Kun päästiin viimeiseltä kiemuralta uralle, oli Akun laukka niin kertakaikkisen mahtavan tuntuista, etten olisi malttanut millään lopettaa. Onneksi sain taas hoitaa Akun pois, ja tunnin jälkeen vierähtikin jälleen toinen mokoma ruunan kanssa puuhaillessa. Pitäähän sitä nyt tällaisella tätiratsastajallakin olla "hoitohevonen" edes kerran viikossa...

Kuva: Meri Ojala

Paljon onnea satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle!

Voi onni ja ihanuus, Aku!

29.11.2017 - Maiju - r. Aku

Maiju kysyi satulavyötä kiristäessään, että vuodatinko onnenkyyneleitä hevoslistaa lukiessani. Myönsin, että vähän kyllä tuuletin, kun näin kohdallani salaa toivomani Akun nimen... Aku oli juoksutettu ja ensimmäisen kerran ratsastettu torstaina, ja perjantaista alkaen se on tehnyt yhden tunnin päivässä.

Aku asuu edelleen varastossa, josta hain sen hyvissä ajoin alatallin vesiboksiin puunattavaksi. Se on edelleen aikamoinen karvakasa ja selvästi halipulainen, joten oli tosi kiva kiireettömästi laitella se kuntoon. Aku oli tosi hyvällä tuulella, ihan oma itsensä, ja vaikutti tosi energiseltä. Vähän alkoi jo jännittää, että mitenköhän iloinen se oikein tunnilla onkaan... Ja osaammekohan me enää mitään? Keväällä oli kuitenkin niin monta niin hurjan hienoa hetkeä yhdessä Akun kanssa.

Vaan Akupa oli ihan oma itsensä, reipas toki, mutta käyttäytyi hienosti ja teki kaiken mitä osasin pyytää. Sillä oli uusi korvahuppu, jossa oli nyt neopreeniset korvasuojukset eli varmasti aiempaa kangasversiota eristävämmät. Ääniin se ei reagoinut lainkaan, ainoan pienen kauhistuksen hetken aiheutti kohti kävellyt Maiju pelottavan talikon kanssa. Yhtään ilolähtöäkään ei tullut, ei edes lopun vastalaukkatehtävässä. Ratsastin sitä edelleen sellaisessa rennossa matalammassa muodossa hieman pidemmällä ohjalla, ja Aku tuntui olevan siihen tyytyväinen.

Maiju kyllä rakensi tunnin meille tosi hyvin. Aloitettiin nimittäin pitkällä käyntiveryttelyllä jumppaamalla hevosia ihan kunnolla voltein ja avotaivutuksin. Pitkillä sivuilla sai tehdä molempia omaan tahtiin, eli jos tuli ongelmia taivutuksessa, sai tehdä voltin avuksi. Lyhyillä sivuilla koottiin käyntiä ja tehtiin pysähdys. Loman aikana Akun puoliero oli minusta pienentynyt, tai oikeastaan sellaista ei nyt ollut juuri lainkaan. Oikea pohje olisi kyllä saanut mennä paremmin läpi niin taivuttavana pohkeena oikeassa kierroksessa kuin lavan pullahtamista estävänä pohkeena vasemmassa kierroksessa.

Taivutusten välillä valmisteltiin vastalaukkaa pullealla keskiympyrällä siten, että ensin suoristettiin hevoset ja asetettiinkin sitten ulos. Tämä teki hyvää Akulle, oli pakko kuunnella niitä jalkojakin. Raviin koko uralla jäi vielä parantamisen varaa, koska oikeassa kierroksessa Aku kaatui sisäpohjetta vastaan eikä mennyt kunnolla kulmiin. Maiju neuvoi asettamaan ajoissa ja sitten itse kulmassa myötäämään ja käyttämään ulkopohjetta, jolla hevonen ikäänkuin ratsastetaan kulmasta ulos.

Lopuksi päästiin tekemään pareittain vastalaukkakuviota, jossa pitkän sivun päästä tultiin ensin täyskaarto oikealle. Ihan uralle asti ei tarvinnut ratsastaa, vaan täyskaarron jälkeen käännettiin hevonen vasemmalle kohti toista pitkää sivua radan poikki, jolloin tähän kohtaan tuli vastalaukkakaarre. Siitä käännettiin taas oikealle myötälaukan puolelle. Vastalaukkakaarretta sai tarvittaessa loiventaa, eikä toiselle pitkälle sivulle asti tarvinnut ratsastaa. Ensimmäisellä kerralla Aku rikkoi raville, koska en ymmärtänyt ylläpitää laukkaa vasemmalla eli ulkopohkeella. Kaksi seuraavaa kertaa onnistui ihan kohtuullisesti, vaikka olisivathan ne kaarteet voineet vähän kauniimpiakin olla ja Aku hieman rennompi.

Maijun mielestä Aku meni kuitenkin hyvin. Sain sanotuksi vain, että oli ihanaa saada ratsastaa Akulla, kun se vaan tuntuu jotenkin niin sopivalta. Oli tosi kiva, että Maiju oli jakanut sen juuri minulle. Ensi viikolla jatketaan samalla teemalla, toivottavasti minä jatkan samalla hevosellakin!

Tunnin jälkeen karvainen Aku oli vähän märkä, joten hoitelin sitä melkein toisen mokoman tunnin vesiboksissa. Akusta oli selvästi kivaa seurustella, mutta siitä näki, että se oli tunnin jälkeen aika väsynyt. Ei kai se ole ihmekään, kun on pari kuukautta vaan ollut. Toivon todella, että tämä ihana hevospersoona on nyt kunnossa ja jaksaa toimia turpaterapeuttinani jatkossakin!

Eivät ole päivät veljeksiä keskenään...

22.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Jos viimeksi tuntui siltä, että ei ollut riittävästi haastetta, niin tällä tunnilla oli sitten haasteita senkin edestä. Vaikka aiemminkin olen ottanut Foordin tallista, ei sillä nyt ollut alla yhtään tuntia. Se näkyi ainakin ajoittaisena vauhdinhallintaongelmana, eikä tällä kerralla taivutus oikeaan ollut lainkaan yksinkertaista.

Alkuveryttelyä tehtiin paljon ympyrällä, erityisesti laukassa. Siinä Maiju halusi jokaisen kokoavan laukkaa, joten tehtiin aika paljon siirtymisiä kootun ja harjoituslaukan välillä. Hevoset pistettiin ihan kunnolla töihin, eikä laukan kokoaminen Foordilla ollut mitenkään itsestään selvää... Saimme myös huutia Maijulta, koska emme pystyneet säätelemään ympyrän muotoa ja etäisyyksiä ympyrällä niin, että kaikkien olisi ollut mahdollista sujuvasti koota laukkaa. Osalla hevosista kun oli selvästi isompi laukka kuin toisilla, ja toisten kyky koota oli isompi kuin toisten. Ainakin minun olisi kyllä pitänyt ymmärtää tehdä pienempää ympyrää Foordilla.

Avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia tehtiin lähes samoin kuin edellisellä viikollakin, eli pitkältä sivulta neljäsosalinjalle väistöä avotaivutusasennossa. Siitä sitten jatkettiin taas avotaivutusta suoraan kohti lyhyttä sivua ja siellä tarkkaailevaa Maijua. Vaikka muutoin oli hankalaa, niin nämä taivutukset vasemalle Foordi kyllä klaarasi ihan ok.

Lopuksi ratsastettiin laukassa ensin ihan vaan keskihalkaisijaa suoraan. Tämä vaati jo vähän pelisilmää, kun mukana oli niin erilaukkaisia hevosia. Keskihalkaisijalta sai kääntää aiemmin pois, jos uhkasi jäädä edellisestä. Tässä meillä oli Foordin kanssa tunnin suurin erimielisyys siitä, miten lujaa mennään... Kun keskihalkaisija sujui, lähdettiinkin kääntämään keskihalkaisijalta ulos kohti pitkää sivua.  Sen varmaan piti olla vähän niin kuin vastalaukkaharjoutus asetus oikealla, mutta en meinannut millään osata käskeä Foordia tarpeeksi selvästi. Asetuksen sain vasta sitten, kun ensin vähän turhauduin, ja sen myötä sitten laukkakin heti parani.

Foordi jäikin tunnille, joten olisin päässyt samantien lähtemään, mutta enhän minä malttanut. Aku oli nimittäin palannut! Se oli tullut edellisenä päivänä, mutta sitä ei oltu vielä ratsastettu. Kysyin jo ennen tuntia luvan Maijulla hoitaa sen. Aku asuu toistaiseksi varastossa, sillä oli kaksi loimea ja se oli tavaton karvaturri! Mutta niin ihana oma itsensä, energinen ja utelias ja selvästi seuraa vailla. Harjailin sitä alatallin pesukarsinassa reilut puoli tuntia niin, että tuli kamala kiire laittaa Foordi kuntoon. Ehkäpä se sitten näkyi tunnillakin, että en ollut oikein paneutunut ratsuuni... No, tunnin jälkeenkin sitten piti vielä seurustella Akun kanssa tallissa. Maiju sanoi tunnin aluksi, että hevoset kyllä nauttivat hoitamisesta, kun oikein rapsutellaan puhtaaksi, ja että oli kiva, kun viitsin hoitaa Akua. Ihanaa turpaterapiaa se on tällaiselle tätiratsastajallekin! Olen aina sanonut, että jos pitäisi valita ratsastaminen tai hoitaminen, niin valitsisin ilman muuta hoitamisen. Akulla on ihana ratsastaa, mutta sekin johtuu erityisesti sen ihan huipusta persoonasta. Nyt kuitenkin toivotaan, että Akun jalat kestävät ja että se pääsisi pian taas töihinkin!

Helppoa kuin heinänteko!

15.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Kankijakso päättyi, mutta ratsastin silti jälleen Foordilla. Bella oli ollut vähän stressaantuneen oloinen edellisenä päivänä, joten se oli saanut vapautuksen tuntityöstä ja liikunta-annoksensa Maijun kanssa.

Aluksi teimme vain suoria neljäsosalinjoja, sitten väistöjä siitä uralle, ja uralla jatkettiinkin avotaivutusta. Asetus siis säilyi, mutta väistön suorasta hevosesta tulikin uralla taipunut. Foordille tämä tuntui helpolta.
Kevyttä ravia mentiin ihan vain uralla, jossa tehtiin myös laukannostoja vasempaan omaan tahtiin. Foordi oli näistä aika innoissaan, eikä oikein olisi malttanut ravata tahdissa nostojen välillä. Teinkin lopulta ihan vaan muutaman noston, koska laukassa sinällään ei tuntunut olevan ongelmia. Pääosin ravasin ihan vaan ympyrällä, jotta sain ruunaa paremmin kontrolliin.
 
Tunnin pääteema oli diagonaalisulku, vasemmassa kierroksessa jatkettiin. Sitä tultiin siten, että tehtiin valmisteluna omaan tahtiin pieniä voltteja. Toisella pitkällä sivulla ratsastettiin ensin pätkä avotaivutusta, ja siinä avotaivutusasennossa pohkeenväistöä kohti neljäsosalinjaa - ja kas, kyseessä olikin diagonaalisulku! Neljäsosalinjalla tehtiin avotaivutusta kohti päätyä. Kun tämä sujui, jatkettiin avotaivutuksesta taas uuteen sulkuun.
Maiju sanoi, että monelle diagonaalisulku on vaikea käsittää, koska uralla sulkutaivutusta tehdessä käännetään aina hevosen takaosa sisään, jolloin helposti diagonaalillakin lähtee perä edelle. Mutta kun diagonaalisulun ajattelee väistönä avotaivutusasennossa, niin siitä tulee helpompaa. Ja  helppoa se olikin! Minulle tosin sulut ovat aina olleet jostain syystä apujen kannalta helppoja, helpompia kuin avotaivutus, mutta Foordin kanssa nämä olivat ihan lastenleikkiä. Tunnin jälkeen oli vähän jopa sellainen fiilis, ettei ollut tarpeeksi haastetta! Ilmeisesti sattui hyvä päivä molemmille.

Lopuksi laukattiin oikeaan ihan tosi pitkään. Ensin vaan nostoja S:ssä ja laukkaa uraa pitkin R:ään, toinen pääty ravissa. Nostot tehtiin vähän niin kuin avotaivutuksesta, eikä yhtään saanut tahti muuttua. Hieman Foordi koitti ennakoida, mutta tuo avotaivutus auttoi. Sitten laukattiin pitkään ympyrällä, ja siinäkin Foordilla oli Maijun mielestä ihana laukka.

Kyllä Foordin kanssa saa töitä tehdä; joka askel pitää ratsastaa aika paljon jalalla, koska jos vetää vaan ohjasta, siitä tulee suomenhevosille tyypilliseen tapaan etupainoinen ja kaahottava. Mutta kun käyttää jalkaa ja ohjaa yhdessä, ruuna kokoaa ja myötää kauniisti. Foordi on kyllä hauska!

Vanha tuttu

8.11.2017 - Maiju - t. Bella

Jälleen odotti yllätys hevoslistassa: vanha tuttu Bella! Ratsastin sillä tamman edellisellä ratsastuskouluvierailulla lähes täsmälleen vuosi sitten ja tykästyin siihen kovin. Keväällä Bella kuitenkin muutti takaisin omistajalleen kesän ajaksi. Ilmeisesti ratsastuskoulu miettii vieläkin tamman ostamista, koska sillä on jokin etenevä silmäsairaus. Oikeassa silmässä ihan näkyykin jotain harmaata. Bella on kuitenkin tullut jälleen talveksi takaisin tuntitöihin. Maijunkin mukaan tamma on ihana, se on kiltti ja kokenut ja tosi osaava, mutta ilmeisesti tuon silmäsairauden myötä alkanut heiluttaa päätään. Bella asuukin hämärässä rehulassa, ja tunnilla kulkee huppu päässä. Se on toistaiseksi tehnyt tunteja silloin tällöin, ja Maiju on itse ratsastanut sillä säännöllisesti.

Vaikka kankiteema vielä tällä tunnilla jatkui, oli Bellalla nivelsuitsitus. Maiju sanoi, että koska se on ollut niin herkkä päästään, hän ei halunnut sille kankia. Eipä sillä niin väliä ollutkaan. Maiju myös varoitti, että Bella heiluttaa päätään alussa, mutta kun aloitetaan tekemään töitä, se lakkaa.

Alku olikin aina vaikea. Bella heilutti päätään lähinnä alas, ei ylös, välillä vähän niin kuin ravisteli. Käynti oli ehkä vaikeinta. Ravissa tuli kummallisia askeleita, pomppuja, ja välillä se nosti  hidastakin hitaamman laukan. Mutta kun vaan ratsasti eteenpäin vetämättä ja piti käden tasaisena tukien ja kertoen, että mitään hätää ei ole, niin pään heiluttelu loppui täysin.

Alkuveryttely tehtiin oikeestaan kokonaan uran sisäpuolella. Jokainen kulma piti ratsastaa todella selkeästi, ja suorilla hevosten tuli olla suorat, sekä ravissa että laukassa. Suoristamiseksi tehtiin pitkillä sivuilla lieveää avotaivutusta, jolla saatiin etuosa takaosan eteen. Oli muuten kumman työlästä, vaikkei ollut mitään muuta tehtävää kuin pysyä uran sisäpuolella! Veryttely oli kyllä pitkä, hevosetkin puuskuttivat ihan kunnolla laukkatyön jälkeen.

Sitten rauhoituttiinkin hetkeksi keskiympyrälle käyntiin ja tehtiin jyrkkiä pohkeenväistöpätkiä. Vanha tuttu juttu tämäkin: etuosa seuraa ympyrän kaarta ja takaosa väistää ulos. Väistö sai olla lyhyt, mutta ristiaskelten todella syvät. Näitä pari kummallakin ympyrän avoimella sivulla. Koko uralla sitten tultiin neljäsosalinjaa suoraan, josta tehtiin pohkeenäväistöä ravissa siksakmaisesti ulos ja sisään. Nämäkin olivat tosi lyhyitä, mutta selviä. Bellan kanssa ei kyllä ehditty tehdä kuin kaksi tai kolme väistöä, mutta ihan hyvin se väisti ja pysyi suorana.

Bella oli kyllä lopulta ihan oma ihana itsensä, vaikka alkussa olikkin haasteita. Sillä on pitkä ja reipas askel, joka olisi saanut kootessa lyhentyä enemmän. Vauhtia oli siis ehkä vähän liikaa ja kokoamista liian vähän, mutta tästä on hyvä jatkaa - jos Bella vaan muutoin on työkunnossa.

Kerta se on ensimmäinenkin!

1.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Hevoslistaa tavatessani piti ihan tarkistaa, ettei rivit pompi, sillä kohdallani luki Foordi! Olen käytännössä koko syksyn ratsastanut vain Mimmillä enkä Foordilla koskaan, vaikka se on ollut ratsastuskoululla jo muutaman vuoden. Kymmenvuotias ruuna on kisannut kenttää, joten mistään perus Suomi-putesta ei ole kyse. Primuksella Foordi kerää ruusukkeita säännöllisesti koulukisoista, ja on monen suosikki. Ilokseni se oli myös hauska tyyppi, kun laittelin sitä kuntoon solariumin alla. Se koitti jatkuvasti avata riimunnarujen solmuja ja heitellä loimia tangolta alas.

Maiju oli aidosti hämmästynyt, kun kerroin, etten ole koskaan ratsastanut Foordilla. Hän sanoi ajatelleensa etsiä minulle vähän vaihtelua. Tulee kuulemma helposti maneereja, jos aina ratsastaa samalla. Varmasti ihan totta, vaikkei minulla mitään näitä pitkiä putkiakaan (Aku, Mimmi) vastaan ole. Maiju kertoi Foordin olevan kiltti ja koulutettu, mutta tyypillinen suomenhevonen: mitä enemmän vedät sitä kovempaa pääset. Vallan mainio opetushevonen siis minulle!

Teimme harjoituksia tähtäimena diagonaalisulku. Jokainen ratsasti omalla pienellä voltillaan, jossa ensin pysäytettiin hevonen juuri uralta lähdettäessä avotaivutusasentoon. Muutaman kerran jälkeen jatkettiin voltilta uraa pitkin avotaivutuksessa. Sitten sama volttiharjoitus, mutta nyt hevoset pysäytettiinkin juuri ennen uraa sulkutaivutusasentoon. Sitten taas sulkua koko uralla. Foordi oli ihan näppärä peli, ei ilmaiseksi antanut mitään, mutta asettui ja taipui pyydettäessä vaivatta.

Lopuksi tultiin muutamia ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta kohti uraa. Foordi alkoi aika rajusti ennakoida, joten oli isompi työ saada sen ensin suoristettua kuin lopulta väistätettyä.

Foordilla on suomenhevokseksi hyvät askellajit, laukkakin. Ollaksen niin reipas, ruuna vaatii yllättävän paljon jalkaa asettuakseen ja taipuakseen. Jos vaan koittaa vähän ohjasta nykiä, niin ei tosiaan tapahdu mitään muuta kuin kiihdyttämistä. Hankalin askellaji taisi olla kevy ravi, koska Foordin ravi on niin tasaista, että sieltä oli vaikea päästä ylös! Silti Maiju sanoi, että harjoitusravissa pitäisi vielä paremmin mennä liikkeeseen mukaan. Ehkä minä jotenkin alitajuisesti istunalla sitten koitan sitä jarruttaa, vaikka ei mitään vauhtiongelmia oikeastaan sitten nappuloiden löydyttyä ollutkaan. Saapa nähdä miten käy sitten, kun kankisuitsitus vaihdetaan niveliin...

Aivojumppaa

25.10.2017 - Hanna - t. Mimmi

Maiju oli poissa ja sijaisena Hanna. Hän on erikoistunut teematunteihin: istunta, käsi ja tuntuma, miten hevonen liikkuu ja kantaa itsensä oikein... Kun Hanna sitten kysyi, mitä haluaisimme tehdä, aloimme kaikki toivoa jotain tällaista erilliskursseilla opetettavaa teemaa. Saimmekin tunnin mittaisen aivojumpan, jossa ensin tsekattiin istunta ja sitten harjoiteltiin tuntumaa, pohkeen ja käden vuorovaikutusta.

Aluksi siis jokainen nosti jalat eteen satulan polvitukien päälle. Näin istuinluut saadaan vartalon alle, ja kun tuosta asennosta tiputtaa jalat alas, istuu myös oikeassa kohdassa satulassa.

Vieläkään ei otettu ohjia, vaan käveltiin pitkin ohjin uran sisäpuolella. Tästä oikeasta istunta-asennosta kokeiltiin hieman liioitellen, mitä tapahtuu, jos paino siirtyy. Loppujen lopuksi ei tarvinnut paljonkaan keikahtaa jommalle kummalle puolelle, kun hevoset jo reagoivat painoapuun kääntymällä joko kentän keskelle tai kohti uraa. Eipä tarvitse ihmetellä vaikkapa hankaluuksia väistössä, jos paino- ja pohjeavut antavat täysin ristikkäisiä käskyjä...

Koko tunnin ajan hevoset koitettiin saada itse imemään ohjaa, eikä niin, että ratsastaja olisi vetänyt ohjasta hevosta tuntumalle. Teimme pitkiä asetuksia ja aina niin, että ensin jalka aloitaa ja käsi jatkaa, ei yhtä aikaa. Näin ei pakoteta hevosta vaan koitetaan houkutella sitä.

Harjoitukset olivat Mimmille ihan valtavan hyödyllisiä, ja kun joskus 40 minuutin jälkeen lähdettiin vähän vapaammin uralle, niin jopas oli tuntumaa kahdella ohjalla ja hevonen kantoi itsensä. Otin ihan tarkoituksella alun niin, etten juuri välittänyt missä Mimmin pää on, vaan koitin vain ajatella ohjeita ja tehdä kuten Hanna sanoo. Mimmi oli silti ihan pyöreä, vaikka minun makuun vähän pitkä. Mutta näin verytellen lopputunnista olisi jo voinut tehdä vaikka mitä!

Mimmi on myös minusta paljon mielyttävämpi nivelillä kuin kangilla. Kai tamma on sen verran herkkä, että kova rauta suussa vaatisi ratsastajalta enemmän kuin mihin minä pystyn.

Siirtymisiä kolmikaarisella

18.10.2017 - Maiju - t. Mimmi

Olivialla ei sitten ilmeisesti ainakaan tässä vaiheessa ainakaan minun kanssani käytetä kankisuitsia, joten Maiju palautti minut Mimmin selkään. En ole tainnut nähdä koskaan kenenkään ratsastavan silläkään kangilla, mutta koska sillä on omat kankisuitset, ei tämä liene mikään harvinaisuus.

Aikaisemmin Maijun kankitunnilla olemme harjoitelleet pitämään ohjia siten, että nivelohja kulkee normaalisti ja kankiohja vain keskisormen ympäri. Tällä keralla ojat otettiin Kyra Kyrklyndin tyyliin, jolloin kankiohja tulikin pikkurillin alta ja poistui kuten nivel. Tämä oli minulle luonnollisempi tapa kuin tuo aiempi, vaikka kaikkein luonnollisin on se, missä kankiohja tulee käteen nivelen yläpuolelta.

Mimmi oli kankisuitsituksella hieman erilainen kuin nivelillä. Se ei ollut niin tasainen ja jännittyi helpommin. Välillä tuli tosi hyviä pätkiä, ja sitten välillä taas tamma kulki pää pitkänä, selkä notkolla ja jalat perässä laahaten. Itsekään en kyllä ollut lähelläkään parhaintani raskaan alkuviikon vuoksi. Mimmi ja Maiju kuitenkin tarjosivat sen verran tekemistä, että oli pakko koittaa keskittyä joka hetki.

Alkutunnista meni aika paljon aikaa suitstuksen kertaamiseen, mutta ehdittiin silti työskennellä tehokkaasti lähinnä kolmikaarisella kiemurauralla. Ensin haettiin reitti ihan vaan käynnissä. Sitten keskimmäinen kaari tultiin laukassa. Lopulta koko kaari laukattiin, siirtymiset tehtiin käynnin kautta. Mimmi oli aluksi vähän löysä, ja reaktiot etenkin pidättäviin apuihin olivat hitaita. Maiju sanoikin, että jos on pyytänyt kauniisti ilman toivottua lopputulosta, on ihan oikeutettua pyytää seuraavalla kerralla niin selvästi, että alkaa tapahtua. Ensin tämä tuntui vähän hurjalta, mutta kieltämättä niistä kangista oli sitten apua käyntisiirtymisissä.

Mimmin kanssa oli aina välillä myös vähän ahdasta, kun sillä on paitsi iso laukka niin myös aina pieni epäluulo vastaantulevia hevosia kohtaan. Onneksi tunnen tamman jo sen verran hyvin, että kun vaan pisti sen töihin ja pyysi riittävän selvästi myös laukkaamaan eteen, ei ongelmia oikeastaan sitten tullutkaan.

Vaikka ei joka hetki ihan putkeen mennytkään ja vaikka tiedän, että pystymme Mimmin kanssa jo paljon parempaankin, niin ihan hyvä työntäyteinen turpaterapiatunti tämäkin oli.

Työntäyteinen tunti

11.10.2017 - Maiju - t. Olivia

Volttiteema jatkui, ja minä sain toisen mahdollisuuden Olivian kanssa. Tällä kerralla Maiju jätti thiedemanit pois, sanoi, että katsotaan miten menee ilman niitä. Olivialla oli sama kuolain ja samat ohjat kuin viimeksi, mutta Maiju oli halunnut sille samanlaisen turparemmin kuin Akulla. Niinpä sille oli muutoin vaihdettu lomalla olevan Akun suitset. Maiju kysyikin maneesissa, että enkö tunnistanut suitsia, mutta olinhan minä ne jo tallissa hoksannut Akun suitsiksi. Johtuiko sitten tutuista suitsista vai mistä, mutta minun ja Olivian touhussa oli nyt paljon enemmän tolkkua kuin viimeksi.

Alotettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkukirjaimiin voltit. Kun voltit sujuivat, jatkettiin pitkät sivut avoa. Olivialla oli avoissakin selvä puoliero. Lisäksi, kun aluksi laitoin sisäpohkeen liian taakse, sain tamman väistämään taipumisen sijasta... Saimme kyllä lopulta ihan hyviä pätkiä avotaivutusta, mutta olihan se vähän sellaista huojahtelevaa, sekä taivutuksen että käynnin tahdin osalta. Ihan joka askel pitäisi ratsastaa huolellisesti ja ajatuksella.
Sattui muuten hauskasti, kun yhtäkkiä Maiju sanoi, että ihan kuin minä ja Foxy oltaisiin tultu avotaivutusta! Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, eikä Maiju edes opettanut minua silloin vakituisesti, mutta kiva, että hän muisti minun ratsastaneen paljon Foxylla. Ruuna oli suuri suosikkini aina siihen asti, kun se myytiin ja lopulta jouduttiin polvivaivojen vuoksi lopettamaan.

Ravia tehtiin ensin koko uralla, jossa toiselle pitkälle sivulle kuvioitiin K.N. Specialin loiva kiemura, mikä ei tosiaankaan ole kovin loiva... Olivia oli kokonaisuudessaan paljon herkemmällä menopäällä kuin viikkoa aiemmin, joten tällaiset tehtävät, joissa koko ajan tapahtuu jotain, olivat sille todella hyviä ja auttoivat keskittymään ratsastajaan.

Sitten ravattiin hetki ympyrällä, jossa tehtiin parit laukannostot. Kun laukka oli saatu kuntoon, jatkettiin koko uralle ja tehtiin molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, nyt siis oikeasti vaan muutama metri uralta sisään. Maiju neuvoi rohkeasti asettamaan myös vastalaukkakaarteessa sisään ja pitämään laukkaa yllä pohkeilla. Näin sainkin Olivian laukkaa paremmin kontrolliin ja tammaa kuulolle. Ennen kaikkea sain ratsastettua sitä pois sieltä vasemmalta, kun jatkuvasti asetettiin ja taivutettiin eri suuntiin. Suoralla uralla olisi ollut huomattavasti haastavampaa.

Kaikki nämä samat kuviot ratsastettiin myös toiseen suuntaan. Ennen varsinaista laukkaosuutta tehtiin ravista laukannostoja. Maijun ajatuksena oli lähinnä saada hitaampia hevosia terävämmiksi, Olivia taas ei juuri herättelyä tarvinnut; se nosti laukan samantien, kun muutkin nostivat. Tein pari nostoa siten, että oikeastaan annoin sille vain luvan laukata, mitään muita apuja ei tarvinnut. Muun ajan työskentelin ympyrällä. Siinä alkoikin tulla tulosta, oikealla oli tuntumaa ja tamma pysyi käsissä. Maijukin oli tyytyväinen, kun Olivia keskittyi minuun eikä välittänyt, vaikka muut laukkasivat ympärillä.

Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut sellaista totaalista kaahotusvaihetta, vaan sain Olivian aina rauhoittumaan. Olin laittanut sille jälleen paalinarun kaulaan, ja pidin sitä nyt siellä vasemmassa kädessä, jossa Olivia on kiinni. Sain näin estettyä sen, etten jäänyt vetämään, kun oikea käsi lukittuu paremmin itsestään paikalleen. Maiju sanoi samoin kuin Kikka aikoinaan minun ratsastaessani Akulla, että aina kun tekee mieli vetää, myötää. Sitä koitin muistella, enkä Olivian kiusallakaan jäädä kiinni vasemmalta. Välillä se kulki ihan kenollaan oikealle vasemmassakin kierroksessa, mutta eipähän tullut koko tunnin vetokisaa. Ja aina kun asetti tai taivutti, niin iso liike ja perään ihan löysää ohjaa. Olivia on helposti todella epätasainen, eli vaatii ratsastajalta todella tasaista istuntaa ja etenkin kevennystä. Yhtäkkiä voi tulla sellainen kummallinen pomppu. Koko ajan saa laskea tahtia mielessään. Ymmärrän nyt varsin hyvin sen, mitä Eeva hevosesittelyssä oli sanonut!

Kaiken kaikkiaan olin nyt itse paljon määrätietoisempi ja keskittyneempi Olivian kanssa. Sanoin Maijullekin, että kun hevosen kanssa tulee tutuksi, niin pystyy rohkeammin ratsastamaan ja kokeilemaan mitä toimii ja mikä ei. Ensi viikolla alkaa kankijakso, mutta en tiedä ratsastetaanko Olivialla kangilla. Joillain voi kuulemma vaihtua ratsut, mutta sen näkee sitten ensi viikolla.

Voltteja, voltteja

4.10.2017 - Maiju - t. Olivia

Minä, joka kuvittelen itseni sellaiseksi isojen ja vähän jähmeiden ruunien ratsastajaksi, sain alleni jo toisen herkkistamman, Olivian. Olivia on kuulemma rautias 12-vuotias saksalaistamma, mutta koska en tiedä sen virallista nimeä, en löytänyt sitä vielä Sukupostista. Olivia oli syksyllä kauden avajaisissa hevosesittelyssä, mutta minä olin silloin teatterissa... Olivialla aiemmin samalla tunnilla ratsastanut kertoi, että silloin Eeva oli ollut tamman selässä. Eevan oli kuulemma ollut vaikea selittää ja ratsastaa samanaikaisesti, kun Olivia vaatii niin paljon huomiota. On kuulemma haastava, pitää tehdä paljon mutta samalla niin vähän. Maiju sanoi antaneensa minulle Olivian, koska se muistuttaa Akua! Tunnin jälkeen kyllä totesin, että onhan niissä samaa, mutta Olivian moottori on vielä ihan omaa luokkaansa. Samalla tavalla ei saa jäädä vetämään, ja on hankalaa saada hyvää tasaista tahtia. Oliviakin on osaava, ja luonteeltaan tasaisempi. Se on kuitenkin huomattavasti toispuolisempi kuin Aku.

Saimme laittaa kaulan ympäri paalinarut, jos halusimme. Minä otin Olivialle. Maiju sanoi, että koska Olivia on niin tyhjä oikealta ja kiinni vasemalla, hän tykkää pitää narua siinä tyhjässä kädessä ja koittaa muistaa myödätä säännöllisesti sieltä toisesta. Lähdin samalla ajatuksella liikkelle, ja varoin joka askeleella vetämästä vasemmalta. Olivia pysyi hyvin käsissä, tosin ei kulkenut mitenkään kovin vakaassa muodossa. Taisin olla sen vasemman ohjan kanssa vähän liiankin varovainen, koska vasempaan kierrokseen Maiju huomautti muutamaan kertaan, että asetus saa olla selvempi. En vaan mielestäni osannut asettaa Oliviaa syyvään ilman, että vetäisin.

Maiju rajasi kellon alle tiukat kulmat lantasaaveilla ja keskelle lyhyttä sivua voltin tötteröillä, jotka piti kiertää sisäpuolelta. Volttia ratsastettiin ensin ihan vaan käynnissä. Olivian piti mennä aika hitaan tuntuisesti, että sen käynti oli sopivan tahdikasta. Se oli myös aika herkkä kääntymään, joten joka askeleen sai ratsastaa, ettei tiestä tullut ihan mitä sattuu. Ravia tehtiin aika vähän keskiympyrällä, jossa nostettiin melkein heti laukka. Kun laukka oli saatu kuntoon ympyrällä, jatkettiin koko uraa. Kulmat piti ratsastaa huolellisesti lantasaavit kiertäen ja vähän laukkaa kootenkin.

Oikeassa kierroksessa tultiin sitten volttia niin, että nostettiin voltin jälkeen etujalkojen osuttua uralle laukka käynnistä. Olivialla vähän alkoi keittää tässä vaiheessa, sen mielestä voltin olisi voinut unohtaa ja nostaa vain laukka suoraan. Parin tällaisen kierroksen jälkeen tehtiin voltti kaksi kertaa suoraan laukassa. Ensimmäisellä kerralla katsoin alas kohti keskimmäistä tötteröä, eikä Olivia kääntynyt. Mutta kun katsoin aina kahden tötterön päähän, ei ollut mitään ongelmia. Iso merkitys katseella siis!

Olivian isoon mottoriin ja herkästi kuumuvaan luonteeseen nähden tällainen laukkatehtävä onnistui meiltä ihan mukavasti. Laukkavolttien jälkeen viimeiset 10-15 minuuttia olivatkin sitten vaikeita, koska vauhdista olisi riittänyt vaikka kolmelle hevoselle. Silloin on tosi vaikea olla vetämättä. Alkutunnista vielä onnistuin, aina pidättämisen jälkeen vasemmalta iso peräänanto. Lopputunnista piti vaan ottaa ihan tosi isoja pidätteitä, mutta niiden vaikutus kesti ehkä 10 metriä ja sitten taas kipitettiin. Pidin Maijun vinkin mukaisesti paalinarua tyhjässä eli oikeassa ohjassa, mutta ensi viikolla taidan ottaa sen kokeeksi vasempaan. Näin ei tule kiskottua, vaikka mieli tekisikin.

Kaikenkaikkiaan jäi vähän epätasainen fiilis tunnista, mutta Olivia tuntuu kyllä haastavuudestaan huolimatta varsin mukavalta tammalta. Se saakin nyt toimia on/off-ontuneen Akun sijaisena, sillä Aku on lähetetty Porvooseen lomailemaan. Muutoin se ei olisi lähtenyt mihinkään, mutta talliin piti saada tilaa. Kikka ja Maiju olivat sitten päätynet Akuun, kun olivat miettineet, että kuka voisi lähteä pidemmälle lomalle. Mitään päätöksiä loman pituudesta tai muustakaan ei kuulemma ole tehty. Jalat on kuvattu, eikä ensi katsomalta mitään ei löytynyt, mutta spesialistin lausuntoa vielä odotellaan. Toivotaan, että loma auttaa ja uusi etujalkojen rengaskengitys myös, tai että kuvista löytyisi jotain sellaista, mikä selittäisi ontumisen ja olisi parannettavissa. Keskiviikoista puuttuu kyllä paljon, kun ei voi käydä hoitamassa Akua ja juttelemassa sen kanssa.

Valmistautumista voltteihin

27.9.2017 - Nora - t. Mimmi

Maiju oli menettänyt äänensä, joten vielä viime vuonna Primuksella opettanut Nora Smolsky sijaisti, ja kivasti sijaistikin. Mimmi oli ensimmäistä kertaa koko syksyn aikana tallissa, jossa se tyytyväisen oloisena pötkötti oljilla. Kankussa oli sellaiset likaläikät, ettei ilman pientä pesua kehdattu edes lähteä tunnille.

Meidän ryhmämme oli kentällä kauniissa syyssäässä ja jo pimenevässä illassa. Jouduin tulemaan selästä alas samantien, sillä jostain syystä Mimmin turvajalustimet oli laitettu väärin päin. Mimmi kesti minun hihnojen reuhtomisen ihan hyvin ja seisoi kauniisti paikoillaan pujotellessani jalustinhihnoja. Kun pääsin takaisin selkään, Nora sanoi, että olin hyvin huomioinut hevoseni. Mimmin kanssa olen puuhaillut jo sen verran, ettei tullut mieleenkään yrittää kääntää jalustimia selässä istuen - eikä kyllä tulisi muillakaan hevosilla.

Pääsimme siis vähän myöhässä kävelemään, joten kävelin hieman pidempään muiden jo ravatessa. Aloitimme koko kentällä, ja Nora sanoi, että Mimmi hänen käsityksensä mukaan aina kyselee, että pelkäisiköhän tämä ratsastaja. Syksyn kokemusten perusteella Mimmi itse ei juurikaan pelkää ainakaan maneesissa, joten päätin, ettei se pelkää kentälläkään. Eikä myöskään pelännyt, käytimme Mimmin kanssa koko kenttää yksin ja yhdessä siinä missä muutkin. Ainoastaan kerran laitumen päässä tuli äkkipysäys, kun aidan takana vilisti jänis, mutta siitäkin jatkettiin eteenpäin ihan normaalisti. Lasken tämän ehdottomasti tunnin onnistumisten joukkoon!

Aloittelimme volttien ratsastusta Maijun ohjeiden mukaan. Nora laittoi meidät ensin neliöuralle ja sitten salmiakkiuralle, tunnin loppupuolella myös ympyrälle, jota pienennettiin ja suurenneettiin. Näillä erikoisemmilla urilla harjoiteltiin ensin suoristamista ja kulmissa asettamista ja taivuttamista. Mimmi asettui ja taipui kivasti, mutta valmistelin kulmia etenkin salmiakkiuralla jopa liian kaukaa.

Laukkaa ratsastettiin koko kentällä kumpaankin suuntaan voltteja tehden. Ensin tehtiin isompia ja sitten pienempiä sen mukaan, miten hevoset alkoivat kaareville urille taipua. Mimmin kanssa olin melkein koko ajan kääntämässä, muutoin pitkä sivu olisi ollut liian... No, pitkä. Edellistunnin rullaavaa laukkaa en saanut kuin ihan välähdyksittäin, mutta kyllä laukka silti on parempaa kun sitä uskaltaa ihan todella reilusti ratsastaa eteen ja myös koota samalla! On selvästi vaatinut useampia kertoja Mimmillä, että olen tavallaan ymmärtänyt miten rohkeasti voin tammaa pyytää. Ja jos ei pyydä lainkaan, Mimmi melkeinpä valahtaa raviin. Nora sanoi tunnin alkupuolella, että vaikka Mimmi tuntuu hitaalta, en saisi ihan niin kovin hyökätä jalalla. Hyvä huomio, olin siis ehkä jo vähän liiankin ahne alusta asti etenkin nyt, kun Mimmi ei ollut vertynyt edellisellä tunnilla.

Ihan lopuksi päästiin jo tekemään volttikahdeksikkoa, se meni Mimmillä hyvin. Oikeastaan koko tunti meni Mimmillä ihan hyvin. Mentiin paljon laukkaa ja käyntiä, josta tuli loppua kohti ihan nelitahtista. Alan selvästi saada Mimmistä vähän jotain irti myös itselleni. Noran mielestä minulla oli siihen hyvä rento ja rauhallinen ote. Kehittämiskohteeksi sain katseen, joka valahti turhan usein alas hevosen niskaan, mikä vetää yläkropan vähän etukenoon. Katse kohti valotolppia ja lamppuja siis!

Mikä makea Mimmi!

13.9.2017 - Maiju - t. Mimmi

Loppukesästä minulla oli koko ajan Mimmin kanssa sellainen tunne, että en jotenkin saa siitä mitään irti, vaikka Maijun mielestä ihan hyvin meneekin. Taipaleemme on kuitenkin ollut nousujohteinen, ja pari tuntia sitten ravityöskentelyssä jotain loksahti kohdalleen. Sen jälkeen tuntui, että ei tarvinnutkaan aloittaa enää ihan alusta seuraavalla kerralla. Radan ratsastuksen jälkeen otimme käyttöön Kyra Kyrklundin klinikan opit, ja niiden seurauksena kuului lisää loksahduksia.

Maiju antoi kaikille ratsun kaulan ympärille paalinarulenkit, ja lenkistä otettiin kiinni sisäkädellä. Teemana oli siis vakaa sisäohjan tuki, ei siis jatkuvaa vetoa tai löysää, vaan tasainen tuntuma. Meillehän tämä oli avain onneen, koska etenkin vasempaan kierrokseen Mimmin sisäohja on aivan tyhjä.

Aloitimme kuitenkin oikeasta kierroksesta suurella keskiympyrällä. Haimme hevosia ensin sellaiseen lopputunnin eteen alas -muotoon, joka Maijun mukaan on monen ratsastajan mielestä oikein mukava olotila, kun hevoset ovat niin kevyitä. Sisäohja pidettiin siis paalinarulenkin avulla koko ajan vakaalla tuntumalla ja hevonen hieman asettuneena, mutta ulko-ohjalla sitten pystyi pelaamaan vähän, erityisesti myötäämään. Mimmille tämä oli helppoa, ja sain sen raviinkin vähän ehemmän puhtia kuin radalla

Sitten siirryttiin koko uralle ja tehtiin laukannostoja ovipäädyssä. Maiju katsoi jokaisen erikseen ja sanoi ääneen, milloin sisätakajalka on maassa. Silloin piti nostaa laukka. Mimmi teki oikeaan ihan kohtuullisesti, vaikka nostot olisivat voineet olla vähän terävämpiä. Laukkaa sinällään ei jatkettu kuin pitkälle sivulle, keskityttiin vain oikea-aikaisiin nostoihin.

Suunnanvaihdoksen jälkeen tehtiin sama työskentely vasempaan kierrokseen. Vasempihan on tällaisessa(kin) tehtävässä se Mimmin haastavampi suunta, koska siihen sisäohjaan on tosi vaikea saada minkäänlaista tuntumaa. Mimmi kyllä parani koko ajan, mutta ne nostot olivat edelleen vähän löysät. Lopulta paloi pinna, ja ajattelin ottaa laukkaa vähän pidemmän pätkän, jotta tamma joutuisi edes laukkaamaan kunnolla. Mimmi oli ensin vähän eri mieltä, joten komensin sitä enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin - ja kappas, sillähän on ihan kolmitahtinen laukka! Puikkelehdittiin siellä muiden ratsujen seassa ja varmasti aiheutettiin hetki hämmennystä, mutta olipahan sen arvoista!

Kun tämän jälkeen tehtiin vielä ravissa keskihalkaisijalta väistöjä kohti uraa, niin olipa Mimmilläkin helppoa. Saimme etenkin vasemmalle hyvät ja rennot väistöt, oikealle oli ehkä hieman haastavampaa.

Mimmi oli ihan tosi makean tuntuinen, en olisi millään malttanut lopettaa! Tosin vielä jäi tavoiteltavaa jatkoonkin. Onnistunut laukkapätkä oli tosi lyhyt, mutta nyt tiedän miltä se voi tuntua. Kokonaisuudessaan hyvästä tunnista huolimatta peili paljasti vielä aivan lopussakin totuuden: kuolain ei edelleenkään ollut tasaisesti suussa, vaan pilkisti huomattavasti enemmän oikealta. Ehkä kuitenkin ensimmäistä kertaa koin Mimmin kanssa nyt sellaisen fiiliksen, että saatiin oikeasti jotain aikaan!

Radan ratsastus

6.9.2017 - Maiju - t. Mimmi

Kaksi kertaa harjoittelua ja kolmas kerta toden sanoo: tällä tunnilla ratsastimme helppo B:3 -radan Maijun arvostelemana. Aluksi saimme verrytellä aika itsenäisesti, kun Maiju rakensi koulurataa maneesiin. Minä tein ensin muutaman käyntivoltin ja sitten voltteja ravissa, sekä pieniä pätkiä edellisellä tunnilla hyvään lopputulokseen johtaneita avotaivutuksia. Mimmi tuntui rennolta, mutta jotenkin todella hitaalta jalalle. Etenkin siinä vaiheessa, kun tein muutamat laukannostot, olisi pitänyt ymmärtää herättää tamma, mutta ajattelin näin käyvän vähän kuin itsestään kouluradalle yksin siirryttäessä. Kaikenkaikkiaan itsenäinen veryttely on minulle todella vaikea, osaaminen katoaa lähes poikkeuksetta kuin tuhka tuuleen.

Maiju määräsi järjestyksen, ja olin viidestä toiseksi viimeinen. Yhden ratsukon ollessa radalla muut veryttelivät maneesin pienessä päädyssä sulassa sovussa. Ratsukon tullessa lopputervehdykseen, sai aina mennä radalle tekemään vapaavalintaisia kuvioita Maijun kirjoittaessa paperia valmiiksi. Mimmi tuli pienessä tilassa väännellen aika mukavaksi ravissa, mutta oli edelleen hidas. Tein muutamia siirtymisiä käynnistä raviin sekä ihan pysähdyksiä ravisiirtymisin, mutta liikkeellelähdöt olivat aina vaan tosi tahmeita. Volteille ja kaareville urille se sen sijaan taipui nätisti, eikä välittänyt muista hevosista ahtaassa tilassa mitään.

Kun pääsimme suorittavien ratsukoiden välissä radalle, tein muutamia keskilinjoja eli ratsastin päin kovin pelottavaa Maijua. Tuomaripäässä tein myös laukannostoja, mutta en varsinaisesti laukkaillut kuin pari ohjelmassa olevaa volttia. Laukat kyllä nousivat, mutta varsinainen laukka ei todellakaan ollut kovin laadukasta.

Kun oli meidän vuoromme, lähdin ihan luottavaisena radalle. Mimmi oli radalla yksinkin aivan rento, ja saatiin aika kiva raviohjelma. Nelikaarisesta kiemuraurasta Maiju antoi kiltisti jopa kasin, ja alkupuolta ohjelmasta säestivät adjektiivit "tahdikasta", "hyvä tie ja tahti" ja "pehmeää, sujuvaa".

Mutta sitten tuli laukkaohjelma, ja pakka levisi käsiin. Ei tosin siksi kuin olin luullut, vaan siksi, että Mimmi hyytyi! Olin odottanut, että se sinkoaa maatakiertävälle radalle viimeistään lävistäjällä, mutta tamma menikin aivan toiseen ääripäähän mm. rikkoen laukan kumpaankin suuntaan! Olin niin hämmästynyt, etten osannut reagoida mitenkään. Tarvitsisi selvästi enemmän ratatreeniä, jotta ymmärtäisi mitä ja miten radalla voi tehdä tällaisissa tilanteissa. Niinpä köröttelin laukkaohjelman loppuun tuskanhiki valuen. Mimmi oli vetelä ja pitkä kuin nälkävuosi, volteista tuli aivan liian suuret ja laukan tempo aivan liian hidas. Jos nyt tästä jotain positiivista haetaan, niin laukan jälkeinen ravi onnistui hyvin, koska ennakko-odotuksista huolimatta laukka ei kiihtynytkään...

Loppuohjelman nopeat siirtymiset ja käyntikuvio sujuivat taas ihan kivasti lopputervehdykseen asti, vaikka siinä valuimmekin vähän vasemmalle. Maijun pöytäkirjaan kirjoittama kannustava loppukommentti tiivistää suorituksemme hyvin: "Laukka tänään ponnetonta. Ravissa ihana tahti ja raviohjelma pehmeä. Täsmällistä ja keskittynyttä ratsastusta." Itseä jäi harmittamaan oma löysäilyini laukassa, mutta muutoin olin tyytyväinen. Sain tuotua radalle sen, mitä varmasti osasimme ja missä harjoituksissa onnistuimme, vaikka ravikin olisi ehkä saanut olla tarmokkaampaa.

Vaikka radan ratsastaminen oli kovin jännää, on myös kovin opettavasta siirtyä aina välillä epämukavuusalueelle. Kyllä näistä aina oppii, etenkin kun sain suorituksemme videolle. Kuvauksesta kiitos edeltävän tunnin Mimmin ratsastajalle Mirkulle!

Ravivolttikahdeksikko

Nelikaarinen kiemuraura

Pitkästä aikaa Akulla

3.9.2017 - Hanna - r. Aku

Kyllä oli tällä ratsastajalla leveä hymy, kun luin sunnuntaiaamuna hevoslistaa tallilla: Aku! Vaihdoin syyskuun puolivälistä yhden tunnin tähän tuntiin tietämättä ryhmästä yhtään mitään. Siinä sattui tänä sunnuntaina olemaan kaksi muutakin sijaista, mutta se tuntui oikein kivalta porukalta. Lisäksi oli jälleen kerran erittäin hyvä jonkun toisenkin opettajan tunnilla, kaikki kun painottavat vähän eri asioita. Hannahan on erityisen tarkka ratsastajien istunnasta, ja minä sainkin läpi tunnin siitä huutia - ja aivan aiheesta!

Aku palautettiin tarhasta karsinaan sopivasti ennen tuntia. Se oli nautiskellut ja hieman kurainen, mutta mikäpä sitä puunatessa. Puunasin jopa sellaisella hartaudella, että melkein tuli kiire tunnille.

Alun käynnissä ja kevyessä ravissa Aku tuntui tosi hyvälle. Päästiin rennosti liikkelle molemmat, ja ruuna liikkui reippaasti ihan itsekseen. Hanna kiinnitti heti alussa huomiota oikeaan ohjaspituuten vähän samoin, kuin sillon kesällä omalla vakitunnillani. Kevättalven demoratsastuksen jälkeen olen ratsastanut Akua puoli stopparia pidemmällä ohjalla ja avoimemmassa muodossa, mikä on ollut avain onnistumisiin, ja toimi nytkin.

Maneesiin oli rajattu pitkä koulurata, jolla ratsastimme. Suuntaa vaihdettiin sopivasti rataharjoitusta ajatellen B:3-ohjelman nelikaarisella kiemurauralla muutamaankin otteeseen. Kiemuralla Aku innostui aivan yhtäkkiä ja kiihdytteli niin, että hyvä kun kyydissä pysyin. Ilmeisesti raippani oli hipaissut kylkeä väärässä kohdassa vahingossa, ja Hanna pyysi minua jättämään sen pois. Raippaa en tunnilla kyllä missään vaiheessa olisi tarvinnutkaan, sen verran virtaa Akussa oli!

Sillä oli selvästi kivaa, mutta ratsastajaan tämä vaikutti niin, että vetäydyin selässä ihan ihmeelliseen myttyyn, josta Hanna joutui siis jatkuvasti huomauttamaan. Korjasin kuulemma aina hyvin kun hän muistutti, mutta käperryin uudestaan hetken päästä. Kyllä nolotti, kun yleensä vielä pystyin istumaan Akulla omaan tasooni nähden ihan hyvin, kiitos pidempien jalustimien, joita kannusten kanssa käytän. Lopputunnista Hanna oikein sanoi, että hevonen näyttää ihan hyvältä, älä siitä huolehdi, mutta istunta...  Kaarrossa Hanna vielä demonstroi, mitä tapahtuu, jos Aku kiskaisee ohjista yhtäkkiä. Kun istuin könöttäen eteenpäin, lensin tietenkin kaulalle Hannan kiskaistessa ohjista. Istuinluilla ryhdikkäänä vatsalihakset tiukkoina kiskaisu ei saanut minua hievahtamaankaan.

Tunnilla tehtiin aika paljon siirtymisiä ja temponvaihdoksia, mikä ehkä vielä kiihdytti Akua entisestään. Näitä tultiin niin, että muutos tapahtui aina joka toisen kirjaimen kohdalla. Siis kaksi väli koottua ravia, kaksi lisäten, tai kaksi ravia, kaksi laukkaa, tai kaksi väliä harjoituslaukkaa, kaksi lisäten. Laukkalisäyksissä loppui kyllä vähän ratsastajan kantti, koska en mitenkään ehtinyt siinä seuraavassa kahdessa välissä ottamaan virkeää Akua taas takaisin kiinni... Jostain kumman syystä puolirata leikkaa ja pitkän sivun loppuun vastalaukassa taas onnistui molempiin suuntiin kohtuu  hyvin. Oikeasta vasempaan Aku hieman jännittyi, eikä siirtyminen raviin ollut järin kaunis. Vasemmasta oikeaan oli oikeastaan tosi hyvä, mutta Aku putosi raviin pikkaisen liian nopeasti. Korjasin tämän vastalaukalla pitkällä sivulla, jossa ei ollut vaikeuksia.

Kannukset olivat raipan tavoin tällä tunnilla ihan turhat. Aku ei kuitenkaan pirteydestään huolimatta tehnyt tuona sunnuntaina kuin tämän yhden tunnin, joten sain rauhassa hoitaa sen poiskin. Pesin ja ja puunasin sitä lopulta tunnin... Olenko koskaan aiemmin sanonut, että sen kanssa on vaan niin kovin kiva puuhailla?! Tästä tunnista jäi myös paljon hampaankoloon kadotetun istunnan vuoksi. Ajattelinkin, että kunhan koiraharrastushommat vähän rauhoittuvat, niin loppusyksystä haluan ehdottomasti muutamalle Hannan tunnille oikaistavaksi - tai Eevan, nekin ovat nimittäin olleet tosi kivoja.

Toinen treenikerta radalla

30.8.2017 - Maiju - t. Mimmi

No nyt! Jokin loksahti kohdilleen, ja Mimmi oli tällä tunnilla ihan superhieno! Laukka nyt on edelleen mitä on, mutta ravityöskentelyyn olen kyllä todella tyytyväinen.

Ratsastimme jälleen koko tunnin kentälle rajatulla pitkällä kouluradalla. Aluksi teimme käynnissä voltteja radan pisteisiin, jotta hahmottaisimme radan sekä kymmenen metrin voltin suuruuden. Maiju oli todella tarkka siitä, että voltit ovat symmetrisiä ja että ne alkavat ja päättyvät tarkasti samaan pisteeseen.

Ravasimme vain hetken, ensin ympyrällä ja sitten koko uralla huolellisesti kulmiin ratsastaen. Suunnanmuutos tehtiin nelikaarisella kiemurauralla, joten tuli sekin kerrattua. Ravipätkän jälkeen jatkoimme käyntivolteilla toiseen suuntaan. Laukka tehtiin tällä tunnilla vähän vähemmän, kerran se lävistäjä ravisiirtymisellä. Siitä ei kyllä taida tulla minulle ja Mimmille kovin mairittelevia pisteitä!

Varsinaisesti harjoittelimme B:3-radan hassua kentän keskellä tehtävää volttikahdeksikkoa. Maiju käveli meille ensin kuvion läpi, ja sitten se ratsastettiin kahteen otteeseen yksitellen. Muut saivat tehdä itsenäistä työtä. Tässä Mimmi oli aivan mahtava, sain vaan fiilistellä! Se ei välittänyt muista hevosista tai mistään ulkopuolisista häiriötekijöistä mitään, pystyin pyörittelemään sitä odotusaikana kentän päädyssä ja sivussa ihan miten vaan. Teinkin sitten melkein koko ajan ravissa avotaivutuksia aidan vieressä siten, että päädyssä vaihdon suuntaa täyskaarrolla. Taivutuksetkin tuntuivat tosi helpoilta kumpaankin suuntaan.

Jumpan tuloksena volttikahdeksikkokin onnistui molemmilla kerroilla hienosti. Mimmi ravasi tahdikkaasti, ja sain käännettyä sen helposti oikean kokoisille volteille. Sanoinkin Maijulle, että voisin lopettaa tunnin siihen, niin hyvältä Mimmi tuntui. Mutta tokihan teimme vielä vähän laukkaa toiseen suuntaan sekä aivan lopuksi ohjelmassa olevan käyntikuvion. Siinä siirrytään varsin nopeasti laukasta raviin ja ravista käyntiin, josta käyntiin vapain ohjin. Tienä on puoliympyrä, jonka jälkeen otetaan ohjat ja siirrytään taas raviin kohti lopputervehdystä. Tällä tunnilla kuvio onnistui, mutta ohjelmassa alaspäin siirtymiset on niin nopeasti (kirjaimen välein), että saapa nähdä...

No, ensi viikolla sitten suoritukset, jos ei sada kaatamalla vettä!

Ensimmäinen treenikerta radalla

23.3.2017 - Maiju - t. Mimmi

Maiju oli selvästi ryhtynyt ryhmien toiveiden kanssa tuumasta toimeen, sillä me ratsastimme koko tunnin ulkona kentällä pitkällä kouluradalla. Ohjelmaksi Maiju oli valinnut helppo B:3:n. Siinä pääsemme tutustumaan tähän pidempään rataan vielä nyt, kun ulkokaudella on tilaa. Lisäksi ohjelmassa ei juuri ole käyntiä, mikä nopeuttaa suorituksia, koska ne pitää kuitenkin ehtiä tehdä veryttelyineen yhdessä tunnissa.

Toivoin tietenkin, että saisin nyt kokeilla käytännössä keväällä opittua Akun kanssa, mutta jatkoin Mimmillä. Maiju rakensi heti meille kaikille pahan ansan laittamalla väliaidan alle jakkaran kumolleen "tuomariksi". Sitäkös sitten kaikki hevosen ensin tuijottivat, Mimmikin meinasi poistua paikalta! Siinä kysyttiin ratsastajilta päättäväisyyttä, että se ei ollutkaan ratsastaja itse, joka pelkäsi jakkaraa...

Teimme läpi tunnin irrallisia tehtäviä valitusta kouluohjelmasta. Aluksi itsenäisiä pysähdyksiä uralla radan eri pisteissä, jotta tottuisimme erilaiseen rataan ja kirjainten pidempään väliin.
Ravia tehtiin sekä ympyrällä että koko uralla, jossa suuntaa vaihdettiin täydellä diagonaalilla. Mimmi oli muutoin ihan kelpo, mutta avoimella pitkällä sivulla jakkaran jälkeen se hieman jännittyi. Maiju käskikin minun tehdä avotaivutuksia ja siirtymisiä taivutuksessa käynnistä raviin, jotta tarjoaisin hevoselle riittävästi muuta ajateltavaa.
Laukkakin aloitettiin ympyrällä, josta jatkettiin koko uralla ja edelleen koko rata leikkaa -linjalle, jossa keskellä siirtyminen raviin, kuten ohjelmassa. Tämä oli Mimmille tosi vaikeaa, vauhti kiihtyi ja tamma jännittyi.

Parhaiten meillä sujui nelikaarinen kiemuraura, jota tulimme ensin kerran käynnissä ja sitten usemman kerran ravissa. Jatkuva asettaminen, taivuttaminen ja suoristaminen suunnanmuutoksineen teki hyvää sekä kylkien notkeudelle että hevosen hermoille. Siitä oli hyvä jatkaa viime aikoina vaikeampaan eli oikeaan laukkaan, joka olikin nyt parempaa kuin kahdella ensimmäisellä kerralla.
Tästä suunnasta teimme keskelle pitkää sivua 15 metrin laukkavoltin. Ensimmäinen meni hyvin, mutta toisella kerralla avoin pitkä suora oli Mimmille vähän liikaa, ja se otti tehtävästä aikamoiset kierrokset. Saatiin sitten siirtyä raviin muiden tehtävän jo suorittaneiden mukana, rentoutua hetki ja tulla lopulta uudestaan muiden antaessa tilaa. Maijun  mielestä laukka ja voltti olivat taas tosi hienot, mutta mikä ihme siinä on, että selkään ei tunnu siltä yhtään! Mimmin laukka on kyllä aika nelitahtista, ja minun on vähän vaikea istua siellä rennosti.

Tunnin jälkeen hoidin Mimmin pesuineen päivineen, ja sitten sain laittaa Akun rästille. Se asui rehulassa, joten ratsastaja toi sen alatalliin pesuboksin viereen, kun rehulan hevosia oli lähdössä useampikin. Oli tosi kiva puuhailla Akun kanssa, vaikka en itse sillä saanut ratsastaakaan. Ehkäpä sitten rataharjoituksen jälkeen taas..?

Kelpo jatko

16.8.2017 - Maiju - t. Mimmi

Aku ei ollut meidän tunnillamme lainkaan, minäkin jatkoin Mimmillä. Kokonaisuudessaan suorituksemme oli hyvin edellisviikon kaltainen, ihan hyvä, mutta ei mitenkään erityinen. Erityisen positiiviseksi katson kuitenkin sen, että tälläkään tunnilla Mimmillä ei ollut minkäänlaisia ajatuksia mistään muusta kuin työnteosta.

Työskentelimme paljon laukassa, mikä ei ole Mimmin vahvin askellaji. Aiemmin etenkin laukka vasempaan on ollut todella haastavaa, nelitahtista, mutta nyt näiden kahden kerran perusteella sanoisin, että oikea on kyllä vaikeampaa. Ehkä osaan itse jotenkin ratsastaa vasenta kierrosta paremmin, kenties suoremmalla hevosella, kuin vasempaan, johon työskentelen varmaan jo liikaakin.

Veryttely aloitettiin käynnissä voltein omaan tahtiin. Maiju tosin vahti haukkana, että voltit olivat täydellisen pyöreitä ja oikean kokoisia sekä hevoset kunnolla taipuneina. Volttien jälkeen tehtiin pitkällä sivulla avotaivutusta. Mimmillä taipuminen ei niinkään ole ongelma, paitsi kaulan taipuminen, joka taipuu liikaa. Suoristaminen ei ole helppoa, kun toisessa ohjassa on tuntuma ja toisessa ei.

No, tokihan tämä toispuoleisuus parani paljon tunnin aikana, sillä aloitin heti ohjat otettuani taas asettamisen sisään-ulos-myötää. Muutaman kerran tunnin aikana Maiju kysyikin, että onko tuntumaa vasemmassa ohjassa. Ilmeisesti Mimmi näytti hieman paremmalta kuin tuntui, sillä en oikein vieläkään ollut tyytyvänen ratsastukseeni tältä osin. Myös se, että etenkin oikeassa laukassa Mimmi edelleen jännittyi liikaa, jäi harmittamaan. Koitin välillä jopa keskittyä vain laukan laatuun ja toivoa, että sen myötä tamma rentoutuisikin, mutta ei. Maiju tuntui kuitenkin olevan tyytyväinen, ja olihan Mimmi sellainen seesteisen tasainen kuitenkin.

Laukassa aloitettiin aina keskiympyrältä, josta jatkettiin  koko uralle. Pitkillä sivuilla suoristettiin avotaivutuksella, mikäli peilistä näkyi liikaa jalkoja. Sitten kun oltiin saatu hevoset suoriksi, tehtiin pitkille sivuille loiva kiemuraura. Siinä tuli siis pieni vastalaukkakaarre. Mimmille itse vastalaukka ei ollut vaikeaa, mutta se rentous...

Tunnin aluksi kerroimme Maijulle syyskauden toiveemme, jotka olimme yhdessä etukäteen ryhmänä miettineet. Päätimme ylittää itsemme ja ratsastaa jonkin radan jo syyskauden aluksi, kun vielä voi mennä ulkona. Ryhmäratsastuksestakin oli vähän puhe, sitä kun voi tehdä maneesissakin osastossa. Lisäksi toivoimme kankijaksoa ja jotain tempo-tahti-rytmi-tyylistä teemajaksoa, johon voi sisältyä puomikouluakin. Uskoisin, että ensi viikolla selviää, minkä radan ratsastamme, ja sitten alkaa parin tunnin harjoittelu ennen suorituksia. Voi kumpa saisin mennä Akulla!

Tunnin jälkeen täytinkin uudistuneen toivelomakkeen. Siihen kirjasin tavoitteeksi etenkin rohkeamman ratsastuksen, nopeamman ja oikea-aikaisen reagoinnin. Pyrin myös entistä paremmin löytämään oikean, lähinnä siis riittävän reippaan tempon ratsulleni. Kevään kokemusten mukaan se on kuitenkin aika iso tekijä siinä, että muutkin palaset alkavat loksahdella paikoilleen, ja liittyy olennaisesti rohkeampaan ratsastukseen. Ja rohkeutta lienee sekin, jos oikeasti uskallan taas ratsastaa radan, olkoonkin se vain omalla tunnilla...
Hevostoivekohtaan kirjoitin, että lähtökohtaisesti edelleen ajattelen, että opettajan minulle valitsemalla ratsulla on jokin tarkoitus. Yksi on tietenkin ylitse muiden, ihana Aku. Toivottavasti aiempien vuosien huono karma on päättynyt, eikä Aku loukkaannu eikä sitä myydä, kuten kaikille aiemmille toivehevosilleni (Mirja, Foxy, Lulu, Mikki) on käynyt...

Kelpo avaus

9.8.2017 - Maiju - t. Mimmi

Hupaisasti viime kevätkausi päättyi ja tämä syyskausi alkoi aivan samoin kuin vuosi sitten: Mimmillä. Mimmistä kyllä pidän, siinä riittää haastetta ja onnistumisen iloa, mutta voi miten vaikeaa oli katsoa Akua saman tunnin toisella ratsastajalla! Jännä, miten voi tuntihevoseenkin kiintyä niin paljon, vaikka tottakai sillä pitää muidenkin voida ratsastaa. Onneksi Mimmi vaatii herpaantumatonta keskittymistä, joten itse tunnin aikana ei juuri ehtinyt muita ratsukoita miettiä tai seurata.

Maiju palasi tosiaan muuttumattoman ryhmämme opettajaksi, ja aloitimme pohkeenväistöharjoituksin. Käynnissä lähdettiin pitkän sivun alusta väistämään niin, että tehtiin  kolme askelta väistöä kohti keskihalkaisijaa, kolme askelta suoraan, kolme väistöä, kolme suoraan, aina keskihalkaisijalle asti. Tavoitteena oli saada väistölle selvä alku ja loppu ja siinä samalla siis hevoset kuuntelemaan molempia pohkeita.

Minulla lisäksi oli päämääränä saada Mimmi vastaamaan myös vasemmasta ohjasta. Kun ympyrällä tehtiin ravi- ja laukkatyöskentelyä vasempaan, sain asetella sisään-ulos, ja aina ulos-asetuksen jälkeen myödätä ohjasta kokeillakseni, onko Mimmi tukeutunut yhtään sisäohjaan. Ei se Mimmi ihan katastrofaalinen ollut, on meillä ollut huonompiakin päiviä, mutta myös parempia. Pikku hiljaa alkoi mennä kuolain taisaisemmin suuhun, eikä pilkistää enemmän oikealta, ja myös vasen suupieli vaahdota. Laukan jälkeen ravissa Mimmi oli jopa hyvinkin tasainen!

Sitten tultiin väistöjä käynnissä keskihalkaisijalta oikealle. Näissä Mimmi oli tosi hyvä ja ihmeen rentokin. Näin peilistä, miten se astui syvälle ristiin ja asettui oikein. Vasemmalle oli paljon vaikeampaa, myös ravissa. Aluksi väistöstä tuli vähän jaksottaista. Lopulta Mimmi väisti ihan ok, mutta jännittyi. Sain välillä tehdä voltin sisään, jotta sain asetusta läpi, mutta on todella vaikeaa asettaa ilman että vetää, kun toisella puolella ei ole hetkittäin mitään tuntumaa!

Tunnin päätteeksi laukattiin oikeaan koko uralla. Peileistä piti katsoa, oliko väistötyöskentely suoristanut hevosia, vai näkyikö ylimääräisiä jalkoja. Sain Mimmin suoraksi, mutta se jännittyi kovasti. Mimmi ei kyllä koko tunnin aikana kiihtynyt tai edes yrittänyt sinkoilla mihinkään, mutta ajoittain jännittyi minun makuuni liikaa. Ihan kelpo avaus melkein kahden kuukauden tauon jälkeen kuitenkin!

Kevätkauden yhteenveto

Erilaisista syistä johtuen blogin kirjoittaminen kevätkaudella jäi, ratsastaminen ei kuitenkaan - päin vastoin. Osallistuin vakitunnin lisäksi kahdelle Kikan valmennustunnille. Toisen teema oli kokoaminen ja toinen oli demoratsastuksen ja yksityistunnin yhdistelmä.

Kokoamistunti oli heti aamusta 18.2.2017. Odotin ratsukseni tietenkin Akua, mutta listassa lukikin Iiro. Kikka sanoi, että Akun tunnit olivat täynnä, eivätkä he vaan olleet mitenkään onnistuneet pyörittämään sitä hevosjaossa minulle. Valkoinen ruuna Irco Mega oli tallin silmäterä ja monen ratsastajan suosikki, mutta tämä oli vasta toinen tuntini Iirolla.
Iirolla oli luonnostaan paljon eteenpäinpyrkimystä, mutta koota se osasi pyydettäessä varmaan piaffeen asti. Kun osasin pidättää ja myödätä joka askeleella kahdesti ja istua takapuoli syvällä satulassa, niin hienosti kyllä tunsi selkään kokoamisen etenkin ravissa. Laukkaan Kikka antoi ohjeen, että vauhdin pitää tuntua Iiron kanssa naurettavan hitaalta, silloin se on hyvä, koska ruunalla on valtava laukka ja iso eteenpäinpyrkimys. Kokoamisen eteen saikin laukasa tehdä selvästi enemmän töitä kuin ravissa. Käynti oli vaikeinta, mutta onnistui heti sen jälkeen, kun lakkasin puristamasta ruunaa kuin hammastahnatuubia (suora lainaus Kikalta)... Iirolla ei myöskään käytetty yleensä raippaa, joten kokoaminen piti todella tehdä vaan istunnalla sekä tietenkin jaloilla ja pidätteillä. Iiro kynti helposti etupainoisena eli nojasi kädelle, sitä sai siis ihan tavallisillakin tunneilla ratsastaa aika voimakkaasti ylös.
Valitettavasti yhteistyömme jäi tähän tuntiin, sillä vain viikkoa myöhemmin Iiro pelästyi naapuritallilta karannutta ja yllättäen Primuksen pihaan pölähtänyttä ponia niin pahasti, että hyppäsi tarhasta aidan yli. Se liukastui alastulleessaan ja menehtyi välittömästi.

Demoratsastus oli lauantai-iltana 11.3.2017. Siinä Kikka ratsasti ensin noin 10-15 minuuttia oppilaan hevosta kertoen koko ajan havainnoistaan, ja sitten oppilas pääsi itse selkään noin puoleksi tunniksi Kikan jatkaessa opettamista kentän keskeltä. Tämän tunnin sain mennä Akulla, ja se olikin varsin silmiäavaava kokemus.
Kikka ratsasti Akulla ehkä sellaiset 15 minuuttia. Perustempo oli aika reipas, ohja sellaiset puoli stopparia pidempi kuin minulla yleensä, ja muoto huomattavasti enemmän eteen alas. Kikka oli todella tarkka kulmista, huomautti hyvin selvästi ja nopeasti, jos Aku koitti puskea sisään. Punainen lanka oli se, että yhtään ei vedetä eikä kannatella hevosta missään vaiheessa, ja voi miten hieno Akusta tuli! Siis jopa minun ratsastamani! Se ei yhtään tuijotellut mitään tai kuunnellut ääniä, vaikka oli yksin maneesissa, vaan oli täysin rento ja kuuliainen ja liikkui upeasti läpi selän. Kikka sanoi, että nyt koulutetaan jo hevostakin. Koska olin kaukaa viisaasti varannut päivän viimeisen tunnin, sain ratsastaa vähän pidempään. Aku oli aivan kuitti tunnin jälkeen, ja Kikka lupasi katsoa sille vähän helpomman päivän sunnuntaille.

Tämän demoratsastuksen opit onnistuin kevään aikana siirtämään aika hyvin tavallisille tunneille. Lotta jäi äitiyslomalle maaliskuun jälkeen, jonka jälkeen ryhmäämme kesään asti opetti Camilla Verkkoniemi. Camilla opiskelee parhaillaan ratsastuksenopettajaksi Ruotsissa, ja piti kyllä meille todella hyvin suunniteltuja ja tehokkaita tunteja! Ratsastin Akulla lähes kaikki kevätkauden tunnit. Yhden yksittäisen tunnin keikuin Fellinillä, jonka sain keräämään reippaasti rodeoenergiaa. Lisäksi tein laukanvaihtoharjoituksia Mimmillä, jonka selässä myös tämä kevätkausi juhannuksen jälkeen päättyi.

Suurimmat ilon ja onnistumisen hetket koin kuitenkin Akun kanssa. Siitä on tullut minulle hyvin rakas hevonen, jonka kanssa on niin mukava puuhata tallissakin! Hyviä muistoja tunneista jäi monia, oikeastaan vain yksi tunneista oli hieman hankalampi. Kauden kruunasi Hannan kesäkuinen tunti, jossa teemana oli suoristaminen. Teimme paljon keskihalkaisijaa eri suuntiin asettaen kaikissa askellajeissa, ja Aku oli etenkin laukassa todella hyvä: suora, rento ja kuulianen.

Odotan alkanutta syykautta innolla ja toivon, että saan ratsastaa Akulla jatkossakin - meillä on vielä paljon opittavaa! Ryhmämme kokoonpano pysyy muuttumattomana, mutta opettajaksi äitiyslomalta palaa Maiju.

Paluu maan pinnalle

11.1.2017 - Lotta - r. Aku

Olin tallille saapuessani vielä aivan innoissani viikonlopun kurssista, ja odotin jännityksellä hevosjakoa. Akuhan siellä listassa oli, jee!

Menin maneesiin katselemaan edellistä tuntia, ja ehdin hädin tuskin istuutua, kun Lotta tuli kertomaan terveisiä Kikalta, että meillä oli Akun kanssa kuulemma mennyt hienosti viikonloppuna. Kiitin ja kerroin, että oli varmaan elämäni paras ratsastustunti, etten luultavasti ole koskaan ratsastanut niin hyvin, ja että Aku oli ihan superhieno. Naurahdin kyllä perään, että toivottavasti tänään ei mene ihan pieleen...

Aku oli karsinassa vähän väsyneen oloinen. Tämä oli lasten tutustumiskurssin ensimmäinen tunti, joten tallissa oli paljon ihmisiä ja hälinää. Tunnin aikana Aku otti myös selvästi vähän kierroksia viereisen uran poneista ja taluttajista ja pienistä ratsastajista ja katsomosta täynnä vanhempia.

Koitin silti muistaa viikonlopun opit ja lähteä reippaalla temmolla eteen. Lotan mielestä menin kuitenkin liian lujaa. Ymmärrän sen, että Aku vajoaa helposti liian kovasta temmossa etupainoiseksi, Lotan hyvin sanoin "kaikki vauhti menee eteen". Ehkä siis menin jo jopa liian lujaa, mutta joka tapauksessa hämmennyin tästä sen verran, että vajosin sitten ainakin ajoittain takaisin siihen hissutteluun. Tällöinhän Aku ei liiku rehellisesti eteen vaan enemmänkin ylös ja jännittyy helposti.

Harmittaa edelleenkin, ettei onnistuttu, vaikka jälkikäteen pitäisi kai olla tyytyväinen hyvästä käyntityöstä ja -väistöistä sekä oikein hyvästä vasemmasta laukasta, eikä käynti-ravi-siirtymisetkään ihan pieleen menneet. Vaikeassa oikeassa kierroksessa laukka-käynti-siirtymiset ei onnistuneet lainkaan, ja paikoin ravi oli tosi epätasaista, kun ei sitä tempoa ollut riittävästi.

Kaiken lisäksi yöllä heräsin yhtäkkiä, että apua, Akun suojat jäi harjaamatta, kunnes muistin, että se poikkeuksellisesti jäikin tunnille. Kummallista miten tuntuu siltä että tunti jäi ihan kesken, kun ei saanutkaan hoitaa hevosta yöpuulle

Ajattelin ennen tuntia, että kun vaan vähän aikaa ravaan Akun kanssa kunnolla, niin homma alkaa taas toimia itsestään. Mutta eihän se hevosten kanssa koskaan näin mene. Lottakin sitten sanoi, että ei tainnut nyt olla ihan yhtä hyvä päivä kuin viikonloppuna. Suorastaan hävetti, kun Kikka oli oikein meitä kehunut, ja sitten esitämmekin jotain tällaista, vaikka oikein lupasin yrittää jatkossa ratsastaa Akun yhtä hienosti kuin kurssilla...

Oivallus Kikan kurssilla

7.-8.1.2017 - Kikka - r. Aku

Kikka käy Englannista pitämässä valmennustunteja ja -kursseja noin kolmen viikon välein. Erityisesti nyt keväällä tarjonta on todella monipuolista. Suosittu "tempo, tahti, rytmi" -kurssi teemalla perusasiat kunniaan on ollut ohjelmistossa jo yli vuoden, mutta vasta nyt ajankohta natsasi.

Sain jälleen ratsastaa Kikan tunnilla Akulla, mikä on tosi kiva, se tuo näihin harvakseltaan toistuviin tunteihin kivaa jatkuvuutta. Vähän tietenkin myös jännitti, joskus kun meillä Akun kanssa sujuu paremmin ja joskus taas on vähän enemmän haasteita. Tänä viikonloppuna ratsastin kuitenkin paremmin kuin varmaan ikinä aiemmin, ja myös Aku oli parempi kuin koskaan aiemmin. Sunnuntain toisen tunnin jälkeen olimme molemmat aivan puhki, Aku pukkasi valkoista vaahtoa vielä tallissakin.

Aloitimme lauantaina keskustelemalla temposta, tahdista ja rytmistä, jotta kaikki osallistujat ymmärtäisivät käsitteet. Minulle musiikista oli vähällä tulla ammatti, joten sinällään tempo, tahti ja rytmi ovat tuttuja, mutta Kikka osasi hienosti siirtää ne ratsastusmaailmaan. Tempohan on synonyymi vauhdille, tahti ja rytmi on sitten jotain mitä tapahtuu tempon sisällä. Kun hevoselle löydetään sopiva tempo, sen on helpompi päästä hyvään tahtiin. Rytmiä voi taas ajatella vähän pidemmän ajan käsitteenä kuin vain muutaman askeleen sisällä. Esim. esteradalla hevosella voi olla hyvä tempo ja tahti, mutta rytmi saattaa puuttua.

Aloitimme käynnissä etsimällä omalle hevosellemme sopivaa tempoa ja tasaista tahtia. Akusta Kikka sanoi, että hän tuppaa ohjeistamaan sen aina vähän liian reippaaksi, jolloin käynnin laatu kärsii. Hän sanoi katsovansa, millaisen tempon minä valitsen, kun olen sillä sen verran paljon ratsastanut. Aika tarkkana sai olla kulmissa, ettei Aku hyytynyt. Kikka auttoi jokaista laskemalla ääneen tahtia 1-2-3-4, siitä huomasi, jos hevonen hidasteli tai ei kävellyt tasaisesti.

Ravin temposta Kikka sanoi, että aika helposti ratsastetaan hevoset hieman alitemmossa. Primuksella on paljon urheiluhevosia, joiden luontainen tempo olisi aika reipas. Ratsastajan oppimisen kannalta kuitenkin usein valitaan sellainen tempo, jossa ratsastaja pystyy istumaan ja vaikuttamaan hevoseen eikä etenkään ala pelätä liian kovassa vauhdissa. Tällä kurssilla ratsastajia kuitenkin haastettiin valitsemaan tempo hevosen mukaan, ja niinpä minäkin sain pistää pykälän lisää vauhtia Akuun. Tämä osoittautui kurssin kirkkaasti suurimmaksi oivallukseksi, sillä oikean tempon myötä tuntui tulevan kaikki muu lähes sivutuotteena.

Lauantaina muutettiin askelpituutta ravissa pitkillä sivuilla. Ensin harjoitusravia, ja jokaisen piti laskea pitkälle sivulle tullut askelmäärä. Sitten lähes keskiravia, jotta saatiin vähennettyä askeleita. Lopuksi kootumpaa ravia, jotta saatiin lisättyä askeleita. Tempon ja tahdin ei kuulunut muuttua missään vaiheessa. Laskiessa askeleita tajusi selvästi, miten isoja muutosten pitää olla: pitkällä sivulla sai kamalan äherryksen seurauksena juuri ja juuri askeleen tai kahden muutoksia... No, kokoamisen seurauksena Akun ravista tuli kuitenkin aikaa kivaa taas.

Laukkaa tehtiin lauantaina vain vasemmalle ympyrällä. Siinäkin lisättiin pykälä Akun tempoon. Ympyrällä Aku oli selvästi aina oven kohdalla vähän lähtökuopissa, kun reippaasta temposta johtuen kavioista lensi maneesin pohjaa metalliporttiin, joka rapisi. Opettavaisinta laukkatyöskentelyssä olikin ajatus, jonka Kikka esitti Akun sinkoilusta. Kikka sanoi, että Aku oikeastaan vähän itse lietsoo ratsastajaa jäämään liian hitaaseen tempoon ja vetämään, koska jos se vähän sinkoaa, ratsastaja hidastaa ja vetää, Aku jännittyy, ja sinkoaa helpommin uudestaan... Noidankehä siis. Niinpä Kikka kehotti sinkoamisen jälkeen ratsastamaan jalalla eteen ja pidätteen jälkeen heti myötäämään selvästi, jolloin ikään kuin kerrotaan hevoselle, että täällä ollaan, ei tarvitse lähteä mihinkään, tekemistä riittää, keskity töihin ja rentoudu.

Sunnuntaina sain Akun tunnilta, jossa se ratsastajan mukaan oli ollut vähän jännittynyt. Minunkin käteen se tuntui hieman vahvalta aluksi. Mutta kun päästiin ravaamaan palaset vaan loksahtelivat kohdalleen, kun muistin heti alusta reippaamman temmon. Vasemmassa kierroksessa Aku oli  niin hyvä, että Kikkakin sanoi, kuinka saan ratsastukseeni kokonaan uuden ulottuvuuden hevosen liikkuessa siten. Eli kun hevonen liikkuu rehellisesti omassa tempossaan, pystytään alkaa lisämään temppuja. Niitä ei toki tällä kurssilla vielä liiemmin tehty, vaan keskittyttiin tosiaan niihin perusasioihin.

Sunnuntaina laskettiin askelia laukassa, ympyrällä. Ensin harjoituslaukassa, sitten taas pidennettiin askelta ja lyhennettiin askelta. Muutoksen aikaansaaminen oli ehkä vielä vaikeampaa etenkin askeleen pidennyksen osalta kuin ravissa. Laukkatyö oli oikea maratonlaukka, ja se olisi meiltä voinut sujua paremminkin, vaikka suuntana olikin vaikeampi oikea. Saatiin kuitenkin jatkuvasti tasainen määrä laukka-askeleita yhtä ympyrän kierrosta kohti, joten ilmeisesti tempo pysyi vakiona ja reitti samana.

Pitkä laukka varmasti myös edesauttoi sitä, että kun jälleen ravattiin, Aku oli aivan supermahtava! Kikka oli jo lauantaina selkään kivutessani hämmästellyt, miten hienoa ravia Aku oli edellisenä päivänä kokoamistunnilla esittänyt, siis sitä sen melkein passage-ravia. Silloin nauroin, että pienen sellaisen hetken voimalla jaksaa aina seuraavaan ratsastustuntiin. Nyt sunnuntaina Kikka uhkasi vielä Akun mukanaan Englantiin! Kikan mukaan Aku oikein huokaisi, kun sai mennä omaa isoa raviaan eikä ratsastaja häirinnyt. Kieltämättä sekin ravi tuntui aika hienolta! Helpolta, rennolta, myös oikeaan kierrokseen. Minä sitten tottakai sanoi, että Akua ei saa vielä minnekään, vaan pitää laittaa lappu toimistoon, että Sanna saa ratsastaa Akulla aina!

Tunnilla tehtiin myös pohkeenväistöjäkin neljäsosalinjalta ulos uralle. Kikka kertoi, että joskus joku ryhmä oli ollut aivan varma, ettei tämä ole edes mahdollista niin, että tempo säilyy, mutta kyllä se vaan on. Aku oli tässäkin ihan tosi hieno, keskittyi töihin. Lisäksi käynnissä tehtiin kokoamisia sen jälkeen, kun Kikka oli ensin varsin osuvasti havainnollistanut, miten usein käy opettajan pyytäessä koottua käyntiä. Yleensä siis tempo hidastuu ja askeleen pidentyvät, kun tempon pitäisi pysyä samana ja askelten lyhentyä. Akuhan esittää tosi helposti kootessa espanjalaista käyntiä, eikä Kikkakaan tiennyt yhtään miksi sellaisen on ruunalle joskus opetettu ja millä avuilla se ratsastetaan. Nyt kuitenkin vältyimme tältä kokonaan.

Tunnin päätteeksi Kikka kysyi vielä kaikilta, olimmeko saaneet jotain oivalluksia ja mitä otamme mukaamme muille ratsastustunneille. Minun oivallukseni oli ilman muuta tuo riittävän reipas tempo. Mitään muuta en kokenut tehneeni eri tavalla kuin millään muullakaan tunnilla, vaikka tietenkin se, että Kikka on kentän keskellä, tuo aina vähän ylimääräistä tsemppiä omaan tekemiseen. Olen jo jonkin aikaa FilmMe-videoidenkin perusteella katsellut, miten hitaalta oma tempo aina näyttää. Tällä kurssilla sain erinomaisen opetuksen siitä, miten pienestä voi olla moni asia kiinni.

Lapojenhallintatunti

4.1.2017 - Lotta - r. Arska

Vaikka välipäivien tunti jäi väliin, jatkoin Arskalla. Samalla vaihtui myös ryhmämme opettaja, kun Anni lähti oppiin Saksaan. seuraavat kolme kuukautta nautimme Lotan neuvoista. Minulle muutos oli mieleinen, koska en ole koskaan aiemmin ollut Lotan vakitunnilla, ja muutamista yksittäisistä Lotan tunneista olen kovasti pitänyt.

Arska oli selvästi Lotalle tuttu: sain läpi tunnin yksityiskohtaisia ohjeita, juuri Arskalle sopivia. Meillä oli lapojenhallintatunti eli koitimme koko ajan kontrolloida hevosen etupäätä ja suoruutta.

Alkukäynnissä teimme väistöjä uran sisäpuolelta uralle, nämä olivat Arskalle helppoja. Ympyrällä ravissa keskityttiin asetuksiin, myös vasta-asetuksiin. Lotta vaati aika tiukasti, että Arskan on kuljettava matalassa muodossa, ja sitä sai huomauttaa suht selvästikin, kun se koitti protestoida ja nousta ylös.

Veryttelyn jälkeen teimme väistöjen sijasta taivutuksia pitkällä sivulla: ensin vain avotaivutusta ja sitten avotaivutusta, joka vaihdettiin keskellä vastataivutukseksi. Nämäkin tuntuivat olevan notkealle Arskalle aika helppoja, vaikka tasaisuutta olisi saanut olla enemmän.

Ravissa tultiin neljäsosalinjaa uran sisäpuolella ensin ihan vaan suoraan, jonka jälkeen tehtiin laukannostoja samalla linjalla. Linja vielä onnistui, mutta kun ensimmäinen nosto oli tehty, Arskan mielestä olisi pitänyt jatkaa laukassa. Kierrokset hieman nousivat ja esitimme hetken varmaan aika hienoa monteravia pää pystyssä... Lotta kyllä sanoi, että Arskassa on sen verran ravurin kovuutta, että voin ihan hyvin vaan pitää ohjat tiukkana niin kauan kuin hevonen hellittää. Niinpä saimme sitten luvan tulla linjaa pelkässä ravissa niin kauan, kunnes Arska rauhoittuu, ja rauhoittuihan se parin kierroksen jälkeen. Siitä sitten uudestaan hallittu laukannosto ja keskiympyrälle, joka tosin pidettiin neljäsosalinjan verran pienempänä eli ei menty toisella puolella pitkälle sivulle asti lainkaan. Arska näppäränä taipui kyllä tähän. Lopuksi ympyrällä ratsastettiin vielä vähän avotaivutusta käynnissä.

Lotta sanoi palautteessaan, että oli positiivinen kokonaisuus. Kun Arska meni pyöreällä pitkällä kaulalla, se näytti kuulemma oikein kivalta. Olikin aika vaikea saada sellainen tempo, että poni kulki oikeinpäin, ei liian lujaa jolloin se olisi juossut alta, eikä liian hitaastikaan, jolloin taas selkä ei olisi ollut töissä. Vähän jäimme ehkä hitaan puolelle tällä kerralla, ja jatkossa Lotta kehotti tarkkailemaan tempoa. Lotta myös sanoi, että Arskalla on vielä heikot lihakset selässä ja on kaiken lisäksi toispuoleinen. Tämän huomasin kyllä selkäänkin jo satulavyötä kiristettäessä, kun ihmettelin Lotalle istuvani kenollaan vasemmalle. Arska on kyllä todella vinkeä poni - otetaan haasteena - ja tunti oli todella hyvä ja monipuolinen jumppatunti!