Kun kemiat eivät kohtaa

9.5.2012 Primus Talli
Maiju - r. Seppo

Tiistaitunnille arvelin saavani Eetun tai Hipsun, sillä niitä Maiju minulle on usein jakanut, mutta listassa lukikin Seppo. Tuo tallin iäkkäämpää kaartia edustava ruuna on pieni, kevyt, helposti jännittyvä ja kovin reipas - ei siis lainkaan minun tyyliseni hevonen. Seppo oli edellisellä tunnilla, missä ehdin sitä seurata hyvän tovin. Ruuna näytti aika rennolta, mutta sen askeleet olivat kovin lyhyitä ja muoto korkea. Päätin, että yritän ratsastaa sitä Maijun ohjeen mukaan pidemmälle ja rauhallisemmalle askeleelle.

Aloitin siis hakemalla pitkää rentoa muotoa, mutta Maiju torppasi aikeeni välittömästi. Ohja oli niin pitkä, että en pystynyt ratsastamaan ruunaa kohti ohjaa tai käyttämään pehmeitä otteita, koska löysän ohjan vuoksi käden liikkeistä tuli väkisinkin liian suuria ja sitä myöten kovia. Niinpä tietysti, kovin järkeenkäypää. Eihän hevosta voi ratsastaa eteen alas, ellei se ensin hakeudu kohti ohjaa ja ole ohjan ja pohkeen välissä.

Ohjaa siis tiukemmalle ja pohkeet mukaan: tuloksena puoli tuntia töpöttelyä ja jännittynyttä pään heiluttelua. Teimme onneksi paljon töitä käynnissä, voltteja pääty-ympyrältä sisään ja ympyrä-leikkaa-teitä. Ympyrällä ei saanut vaihtaa paikkaa, vaan etäisyyksistä oli huolehdittava tempoa vaihtamalla. Ravissa samassa tehtävässä kevensin suosiolla.

Aloin saada juonesta kiinni vasta sitten, kun ryhdyimme pienentämään ympyrää niin pieneksi, että kuusi ratsukkoa olivat lähes turpa edellisen hännässä kiinni. Siinä oli pakko asettaa ja taivuttaa, ja väistettäessä pohkeenväistöä takaisin ulos oli viimeistään saatava sisäpohje läpi. Ravipienennyksessä uskalsin jo istua alas, eikä ravi enää jännitynytkään.

Laukka onnistui parhaiten. Päin vastoin kuin odotin, Seppo ei kuumentunutkaan. Sain sen varsin helposti rauhalliseen pitkään laukkaan, josta Maijukin tykkäsi. Loppuravi meinasi kyllä taas mennä tököttämiseksi, vaikka kuinka koitin säilyttää saman tunteen.

Seppo onnistui kaivamaan esiin kaikki istuntani vanhat ongelmat ja pari uuttakin. Nyrkit valahtivat taas vaakatasoon, katse painui alas ja kaikkein kummallisinta, nojasin eteenpäin (asento tunnetaan myös nimellä varoasento...). Yleensä tuppaan nojaamaan mielummin liikaa taakse kuin eteen, mutta näin siinä näköjään käy, kun saan alleni Sepon kaltaisen pienen kekäleen. Kaikkien ratsujen kanssa eivät kemiat vaan kohtaa, vaikka olen tässä aika onnistuneesti sentään parilla muullakin helposti jännittyvällä hevosella ratsastanut.

Takaiskujen päivä

18.5.2010 Primus Talli
Maiju - r. Seppo

Takaiskujen päivä! Ensimmäinen tuli jo matkalla tallille: huomasin unohtaneeni turvaliivin kotiin. Kääk. Siihen on tottunut niin nopeasti, että jotain tuntuu heti puuttuvan, jos liivi ei ole päällä. Toinen löytyi hevoslistasta: ei Eetua! Minulle oli merkitty kimo ruuna Seppo, jota luonnehditaan reippaaksi ja herkäksi. Ihan minun tyylinen hevonen - tai sitten ei. Eetu ei ollut millään tunnilla, ja syykin selvisi kun kävin katsomassa sitä karsinassa: reikä polvessa. Kolmas takaisku tuli heti, kun menin harjaamaan Seppoa. Sen oikea etujalka oli punaisenaan verestä, jota vuoti vuohisnivelen kohdalla edessä olleesta haavasta. Eipä muuta kuin Seppo pesukarsinaan ja vartiksi kylmää vettä jalkaan. Haava ei ollut syvä, joten pääsin alkuperäisen suunnitelman mukaan tunnille.

Oltiin ensimmäistä kertaa ulkona, ja mikäs oli ollessa. Toukokuinen helle helli kenttää niin, että turvaliivin unohdaminen alkoi tuntua lopulta ihan hyvältä sattumalta.

Aluksi tehtiin vähän voltteja pitkiltä sivuilta sekä käynnissä että ravissa, ja sitten lisättiin käyntiavotaivutus. Melkein koko lopputunti mentiin isolla ympyrällä. Hevosia pyrittiin koko ajan ratsastamaan ulko-ohjalle siten, että vaikka välillä työnsi sisäkättä eteenpäin, hevonen jäi rennosti tuntumalle. Tätä tehtiin sekä avotaivutuksessa että ravissa ja laukassa. Suuntaa vaihdettiin ympyrä leikkaa -tiellä, joka osoittautui osalle tuntilaisista jäkyttävän vaikeaksi. Maiju oikein hermostui, kun ratsastajat opettelevat sulut ja laukanvaihdot, mutta eivät yksinkertaista ratsastusradan tietä! Niinpä sitäkin sitten mentiin useampaan kertaan, tarkasti kahden puolikkaan voltin ja suorituksen kautta.

Aluksi pelkäsin sinkoutuvani maatakiertävälle radalle Sepon kanssa, mutta ei se ollut lopulta laikaan paha. Oikeastaan oli ihan kiva mennä välillä hevosella, joka liikkui itse eteen, ja siksi Maiju oli sen minulle laittanutkin. Seppo on ollut aiemin paljon meidän tunnilla, ja sen on näyttänyt hirveän helposti jännittyvältä. Ilmeisesti ulkokentän hieman isompi ja ainakin avarampi tila vaikutti, koska ruuna oli todella mukava ja rento alusta loppuun asti. Se on muuten edellisessä elämässään ollut kenttähevonen: http://www.sukuposti.net/sukutietokanta.php?Numero=136294