Ratsastusuran huipulla?

7.9.2011 Primus Talli
Kikka - t. Alli

Voikohan ratsastustunti enää tulla tämän paremmaksi?

Olen tehnyt vilkkaan koiraharrastussyksyn vuoksi tuntivaihtokauppoja, ja tälle viikolle löysin hyvän ryhmän keskiviikolta. Opettajan piti olla Pirita, mutta se vaihtuikin Kikaksi. Hevoseksi toivoin salaa Foxya, mutta en voinut olla kovin paihoillani sen vaihduttua Alliksi. Viime perjantain hyvä fiilis ei onneksi vaihtunut mihinkään, vaan kantoi koko tunnin läpi.

Päivän haastavin hetki oli yllättäen jo tallissa ennen tuntia. Allin karsina oli tyhjä ja sen edessä Pete-ponin harjakori. Lopulta löysin tamman Rollon karsinasta alatallin perukoilta. Sen tavarat olivat ylätallissa, joten sain hetken harhailla edes takaisin ennen kuin kaikki tarvittava oli kasassa.
Myös opettaja oli hetken hukassa, sillä edellistä Piritan tuntia pitikin Maiju. Juuri kun olimme lähdössä tallista kentälle, kurvasi Kikka yllättäen paikalle ja hyppäsi sairastuneen Piritan tilalle tuntimme opettajaksi.

Siinä vaiheessa kyllä hieman jännitti, sillä allani oli valtavan osaava hevonen ja opettajana valtavan osaava mutta hyvin tiukka Kikka. Muistin, miten hankala Alli oli ollut alkukesästä, mutta muistin myös miten upealta se oli lopulta tuntunut. Olin nähnyt sen myös parilla tunnilla nyt syksyllä, eikä se ollut näyttänyt enää lainkaan haastavalta. Niinpä päätin luottaa siihen, että tällä kerralla saisin tuon hyvän tunteen heti alusta.

Aloitimme suurella pääty-ympyrällä vapaassa käynnissä. Kikka vaati jokaisen ratsun eteenpäin rennosti ja tahdikkaasti ilman, että jokaisella askeleella piti erikseen käskyttää. Ohjat kerätessä ei käynti saanut muuttua mihinkään. Kun Kikka kuuli, että olin mennyt Allilla vain kerran heti silloin kun se muutti Primukselle, hän neuvoi minua huolehtimaan tamman eteenpäinpyrkimyksestä heti alusta asti. Ohjastuntuma saisi olla aika kevyt, ja istunnalla pitäisi myödätä hyvin. Näillä ohjeilla sain positiivisen alun, kun uskalsin nyt komentaa Allia heti raipalla pohkeilla hieromisen sijaan.

Ravikin lähti rullaamaan helposti, kun olin heti alkutunnista ollut tiukkana eteenpäinpyrkimyksen kanssa. Kikka jopa jossain vaiheessa sanoi, että lujempaa ei enää tarvitse mennä. Menimme myös kevyttä ravia ensin pääty-ympyrällä ja sitten koko uralla ilman mitään voltteja tai ympyröitä. Suuntaa vaihdoimme rata pituussuuntaan leikkaa -tiellä, jonka piti luonnollisesti olla suora ja jonka päässä piti tehdä huolellinen suunnanmuutos asetuksineen ja taivutuksineen. Alkutunnista ei tosin tarvinnut ratsastaa aivan niin syvälle kulmiin, koska hevosille piti antaa aikaa vertyä.

Sitten sama ravityöskentely oikeaan kierrokseen, johon myös laukattiin. Siirtymisissä hitaampaan askellajiin Kikka oli koko tunnin hyvin tarkka siitä, että kukaan ei töksähtänyt alas satulaan, vaan siirtyminen tapahtui pehmeästi nopeammassa askellajissa saavutettu hyvä tuntuma säilyttäen. Allin laukka oli kuin eri planeetalta siihen alkukesään verrattuna, kun itse jaksoi istua keskivartalotiukkana liikettä myödäten. Lopputunnista Kikka kehuikin koko ryhmää siitä, että erityisesti laukkatyöskentely oli kaikilla ollut hyvää.

Koska hevoset oli saatu mukavasti eteen, koitettiin jatkaa samalla mallilla käyntipohkeenväistössä. Näitä olen tehnyt Kikan tunnilla aiemminkin, ja niiden avulla olen tajunnut sen toisenkin pohkeen merkityksen eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä. Olen myös sisäistänyt sen, että tarkoituksena ei ole poikittaa liikaa, vaan vain sen verran, että saadaan selvät ristiaskeleet - eihän se hevonen kauhean jyrkässä väistössä pysty sitä tempoa enää säilyttämään. Etuosa siis uralla, takaosa väisti sisään, suoristukset pitkän sivun alussa ja lopussa, huolelliset kulmat.

Allin kanssa ei ongelmia kumpaankaan suuntaan, ei väistöissä eikä eteenpäinpyrkimyksessä. Kikkakin kehui, että Alli kulkee hyvin minun kanssani. Ainoa pieni varoitus tuli siitä, että en tulisi liian vahvaksi kädestä väistössä, kun muutoin olin koko tunnin ollut "hyvällä kädellä". Ja toden totta, kun maltoin olla hieman rennompi, väistökin sujui vaivattomammin ja reippaammin ihan itsestään. Kikka vielä kysyi, että meneekö Alli nyt paremmin kuin silloin ensimmäisellä kerralla, ja todentotta se meni, aivan hurjan paljon paremmin!

Väistön jälkeen siirryttiin raviin, ja sai itse valita meneekö harjoitusravia vai keventääkö. Minä nautiskelin taas koko rahan edestä ja istuin Allilla alas.Tuntui, kuin olisin ollut ihan oikea kouluratsastaja, koska siellä satulassa oma asentokin tulee oikeammaksi aivan itsestään. Kädet eivät valahda, ohjastuntuma on kevyt, jalat pysyvät paikoillaan. Joskus sitä toivoisi, että tällaisina tunteina olisi joku videoimassa tai edes valokuvaamassa!

Suuntaa vaihdetttiin samoin kuin aiemminkin. Vasempaan kierrokseen Kikka kehoitti minua hieman kokoamaan Allia enemmän, ja voi taivas miltä se sen jälkeen tuntui! Kikka kehui niin, että olin haljeta ylpeydestä. Valitettavasti kova tuuli vei osan näistä superkehuista tavoittamattomiin, mutta hyvin tyytyväiseltä meidän menoon hän kyllä vaikutti koko tunnin ajan tulleista tasaisista kehuista päätellen.

Pienen vapaan käyntipätkän jälkeen tehtiin väistöt vielä vasemmassa kierroksessa, johon myös lopuksi laukattiin. Ensin meinasin jäädä hieman matkustamaan Allin keinumisen tahdissa. Sitten Alli rikkoi laukan, joten sain vielä ryhdistäydyttyä ja komennettua sen kunnolla eteen. Sen jälkeen saikin sitten taas vaan keinua.

Tunnin päätteeksi hidastettiin kevyen ravin tempoa ja annettiin hevosille ihan kunnolla ohjaa, jotta ne saivat venyttää kaulaa ja selkää. Alli tuntui nauttivan, kun sai pyöristää kaulaansa niin, että turpa melkein hipoi maata.

Mitään loppupalautetta emme enää saaneet, mutta en sitä kyllä kaivannutkaan. Hymyilen varmaan vieläkin typerästi, niin makealta tunti maistui: master-tason ratsastuksenopettajan Johannan hevosella master-tason ratsastuksenopettajan Kikan koulutunnilla, ja kaikki vieläpä onnistui! Väistämättä tulee mieleen, että olikohan se ratsastusuran huippu nyt sitten tässä, vai vieläkö sama kahden hyvän tunnin fiilis jatkuu ensi viikolla...

Vähän toisenlainen Alli

23.6.2011 Primus Talli
Pirita - t. Alli

Muistellaanpas vielä kesäkauden viimeistä tuntiani, vaikka syyskausikin alkaa jo tuota pikaa. Lähdin lomalle ja reissuun juhannuksen aatonaattona kirjaimellisesti suoraan tallilta, eikä tässä kesän mittaan ole paljon tullut koneen ääressä roikuttua.

No, viimeksi tallille astellessani huomasin heti, että ylätallissa oli uusi hevonen. Valtavankokoinen kiilitävänmusta tamma seisoi kuin patsas karsinassaan, jonka oveen oli kirjoitettu Alli. Ja kappas vaan, sama nimi löytyi minun nimeni perästä myös hevoslistasta. Allin varusteet olivat alatallin satulahuoneessa, ja sillä oli upean näköinen ja jumalattoman painava koulusatula.

Minä en tiennyt Allista mitään, mutta harjaamisen ja kuntoonlaitoin aikana se käyttäytyi hyvin mallikkaasti, lähes arvokkaasti. Kun kello lähestyi tasaa, siirryimme etunenässä kentälle. Hieman arvelutti, miten uusi hevonen suhtautuu ulkoilmaan ja lukuisiin hevosiin ja ihmisiin, mutta se vaikutti lähinnä vain hyvin uteliaalta. Siihen asti meni kaikki siis hyvin, kunnes...

Yksi tallin ratsastuksenopettajista, Johanna, oli jo kentällä kasaamassa esteitä omalle tunnilleen. Johanna tulikin heti sanomaan, että minulla on sitten hänen hevosensa. Hui. Sain myös kehotuksen kiristää leukahihnaa ja taluttaa varovaisesti hevosen etujalkojen takana, koska tamma oli Primus Tallilla vasta toista päivää. Edellisenä päivänä se oli hypännyt maneesista kunnon tiikeriloikalla, joten Johanna suositteli minua taluttamaan sen maneesiin, jonne lopulta Piritan kanssa menimme.

Alli on kuulemma 12-vuotias hannoverilainen, joka Piritan mukaan on korkealle koulutettu. Minä olin kuitenkin tamman selässä ensimmäinen ratsastaja, jonka Pirita näki. Heti alkuun Pirita varoittikin taas muita provosoimasta uutta hevosta.

Yhteistyömme Allin kanssa ei alkanut yhtään sen ruusuisemmin kuin se toisenkaan Allin kanssa. Kaupin ratsastuskoulun kasvatti oli varsa silloin, kun hoitohevoseni poti jalkaansa. Minä tarhasin parivaljakkoa monta monituista kertaa, joten en olisi yhtään ihmetellyt, jos minun ja Allin välille olisi syntynyt edes jonkinlainen side. Mutta ei, me emme vielä tähän päivään mennessä ole löytäneet yhteistä säveltä. Tämän vähän toisenlaisen Allin kanssa pääsimme lopulta tunnissa paljon pidemmälle.

Aluksi en uskaltanut oikein tehdä mitään. Allani oli selvästi hurjan hieno hevonen, mutta mistä naruista vetämällä saisin sen toimimaan oikein? Pirita kuitenkin tuttuun tyyliinsä pisti minut töihin, kun oli ensin hetken aikaa katsellut liian varovaista ratsastustani. Hevonen reippaasti eteenpäin ja pyöreälle kaulalle, siitä lähdettiin. Reippaasti eteenpäin vaan oli koko tunnin ajan se kaikkein vaikein osa-alue. Tammalla ei tuntunut olevan lainkaan omaa eteenpäinpyrkimystä, joten sitä sai lähes koko ajan käskeä liikkumaan. Ohjista kun on turha nykiä, jos moottori ei pelaa.

Ravi oli selvästi Allin ominta aluetta. Kevyessä ravissa sain sitä paremmin hereille, vaikka en muistaakseni keskittynytkään mihinkään muuhun kuin suuriin ympyröihin ja pitkiin suoriin tasaisessa tahdissa. Laukka oli täyttä tuskaa. Laukka ei missään vaiheessa lähtenyt pyörimään. Koitin raipalla ja Piritan ohjeen mukaan jopa potkaisemalla, mutta ei. Laukka on todellakin minulle se vaikein askellaji, ja oma pakettini jotenkin hajoaa heti kun tulee ongelmia: istunta irtoaa, ohjat löystyvät, jalat heiluvat...

Maneesissa oli viikonlopun kisojen jäljiltä vieläkin kouluaitoja, joten jäimme pääosin niiden sisälle. Tarkoituksena oli tulla käynnissä kellopäädystä keskihalkaisijalle, ratsastaa hetki suoraan ja sitten pohkeenväistössä uralle tiettyyn kirjaimeen. Jostain syystä hieman sekulille sakillemme oli kuitenkin äärettömän vaikeaa kääntyä oikeasta kohdasta ja ratsastaa suoraan, saati päätyä uralle oikeassa kohdassa reippaan väistön jälkeen. Pirita ei kestänyt katsella huolimatonta ratsastusta, vaan muutti tehtää siten, että lopulta harjoittelimme vain keskihalkaisijalla suoraan ratsastusta käynnissä ja ravissa.

Tarkoituksena oli keventää, jotta pystyisimme keskittymään maneesin katon katseluun keskellä pysymiseksi ja huolellisiin kulmiin lyhyelle sivulle tultaessa, mutta minä pyysin luvan saada istua alas. Alli nimittäin alkoi toimia, kun väistöjen välissä olin saanut ravata harjoitusravia. Se tuli miellyttävän tuntuiseksi ja liikkuikin yhtäkkiä helposti. Pirita huomautti, että minun pitää olla tarkka asettaessani sitä valmistautuessa uralle tuloon, jotta koko hevonen ei käänny samantien. Tällä ohjeella kulmatkin alkoivat tuntua oikeilta kulmilta, kun iso tamma taipui rehellisesti. Yhden suunnanmuutoksen teimme koko maneesissa puolirata leikkaa -uralla, jossa piti lisätä. Sehän Allilla onnistui!

Lopputunnista emme tainneet enää laukata lainkaan, ja hyvä niin. Allin raviosuudesta jäi hyvä mieli, kaikesta muusta taas paljonkin hampaankoloon. Pari tuntilaista tuli tunnin jälkeen sanoman, että Alli oli näyttänyt tosi hienolta, mutta Pirita taas ei oikein kommentoinut mitenkään. Ehkä parempi niin, sillä häntä selvästi harmitti, kun vaativalla koulutunnilla joutui muuttamaan suunnittelemaansa tehtävää. Ajatus nimittäin oli ollut, että olisimme tehneet pohkeenväistöä ravissa. Jälkikäteen harmitti sitten sitäkin enemmän, sillä Allilla olisi ollut mahtava kokeilla myös jotain "oikeaa" tehtävää, kun lopulta kerran sain sen sellaiseen kuntoon. Joka tapauksessa tälläkään kerralla - ja etenkään tällä kerralla - tehtävien onnistuminen ei todellakaan jäänyt kiinni hevosesta. Masentavaa!

Saapa nähdä, saanko joskus toisen tilaisuuden Allin kanssa. Mirja on siemennetty ja nyt toivotaan, että se olisi tiineenä. Uutta suosikkiratsua siis kovasti kaipaan, ja tällä hetkellä haluaisin mennä uudestaan Allin lisäksi ainakin Foxylla. Katsotaan miten käy, kun tunnit pyörähtävät elokuun toisella viikolla täysillä käyntiin.