11.11.2013 Primus Talli
Maiju - r. Tino
Päivät eivät todellakaan ole veljeksiä keskenään, sillä tällä tunnilla sain taas taistella Tinon kanssa ihan urakalla. Maijukin sanoi loppupalautteessa, että jouduin vääntämään Tinolle aika paljon rautalankaa. Minä kuvasin ruunaa vastarannankiiskeksi, koska se kyseenalaisti ihan jokaisen käskyni. Lopputulos oli jotain kahden edellisen Tino-kerran välimaastosta.
Aloitimme taas kolmikaarisella kiemurauralla. Käynnissä sujui ihan yhtä hyvin kuin viimeksikin, mutta kevyessä ravissa pakka levisi heti. Tino oli taas kiinni vasemmalta, enkä saanut sitä sieltä irti koko tunnin aikana kuin ajoittain. Koitin unohtaa pään asennon ja päästellä pitkät sivut vähän reippaammin, mutta en silti saanut Tinoa liikkumaan riittävästi. Kolmikaarinen kiemuraura ravissa oli kiemuraa myös silloin, kun olisi pitänyt mennä suoraan. Laukassa pääty-ympyrällä puuskutti vain ratsastaja, kun Maiju komensi minua kannustamaan Tino reippaampaan ja isompaan laukkaan. Ei oikein irronnut siis sekään.
Koulurataharjoitusten lähestyessä teimme pätkää B-merkin kouluohjelmasta. Ensin harjoitelimme käynnissä oikeassa kierroksessa pelkkää suoraa keskihalkaisijaa (vaikeaa), sitten lisättiin siihen I:stä voltti vasemmalle (vielä vaikeampaa) ja lopulta tehtiin sama kuvio kokonaan ravissa (todella vaikeaa). Tino kiemurteli minkä ehti, mutta olipahan hyödyllistä ensin suoristaa ja sitten asettaa ja taivuttaa taas vuoron perään molempiin suuntiin. Käynnissä vielä ehdin mukaan joten kuten, mutta ravissa oli pakko koittaa vaihtaa raippaa aina sisäpuolelle. Maiju näki tuskani, ja melkein yhtä aikaa totesimmekin, että toisesta raipasta voisi olla iloa. Jos pidin raippaa oikeassa kädessä, meni voltti vasemmalle plörinäksi. Jos taas pidin raipan vasemmassa kädessä, ei suorasta linjasta tullutkaan enää mitään. Toinen raippa ratkaisi ongelman aika hyvin, ja sain myös luvan käyttää niitä kevyesti vaikka yhtäaikaa. Tino oli hieman ihmeissään, mutta lopulta etenkin ruunan suoristamisessa raipoista oli iso apu. Pikku hiljaa Tino alkoi antaa periksi, ja selviydyimme kai ihan kunnialla kuviosta.
Tunnista ei kuitenkaan jäänyt kauhean hyvä maku. Tai siis itse tunnissa tai tehtävissä ei ollut mitään vikaa, päin vastoin, mutta Tinon kanssa emme nyt kyllä oikein löytäneet samaa säveltä. Maijukin sanoi, että viikkoa aiemmin se oli ollut aika hyvä, mutta nyt tosiaan jouduin neuvottelemaan sen kanssa läpi koko tunnin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tino. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tino. Näytä kaikki tekstit
tiistai 19. marraskuuta 2013
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Toisenlainen Tino
4.11.2013 Primus Talli
Maiju - r. Tino
Eivät ole päivät veljeksiä keskenään. Siitä sain taas hyvän muistutuksen Tinon kanssa. En tiedä oliko erilainen päivä Tinolla, minulla vai molemmilla, mutta lopputulos oli tyystin toisen näköinen kuin viikkoa aiemmin.
Harjoittelimme läpi tunnin kolmikaarista kiemurauraa kaikissa askellajeissa alkukäynnistä alkaen. Tehtävä sopi joka askeleella ratsastettavalle Tinolle erittäin hyvin, koska sitä sai olla koko ajan joko asettamassa ja taivuttamassa tai suoristamassa. Maiju sanoi, että erityisesti suoristaminen ei tämän hevosen kanssa ole kovin yksinkertaista. Se kuitenkin onnistui aika hyvin, kun jätti kaarien välillä riittävästi aikaa suoristamiselle ja uuden suunnan valmistelulle, eikä vaan heittäytynyt uuteen suuntaan.
Käynnissä siis yhteispelimme toimi ihan hyvin. Kevyeen raviin siirryttäessä vähän jännitti, että noinkohan se jäkitys sieltä taas löytyy. Uskalsin kuitenkin varovasti toivoa parempaa, sillä Tinon vasen suupieli tuntui nyt huomattavasti pehmeämmältä kuin viimeksi. Jäimme onneksi melkein heti pääty-ympyröille, jossa ratsastimme sekä kevyttä ravia että laukkaa. Maiju halusi, että hevoset suorastaan lennähtävät laukkaan ja laukkaavat ensimmäisestä askeleesta alkaen kunnolla eteen. Teimme aika monia nostoja, ja siinä välillä sai ihan kunnolla ratsastaa eteen. Ravissa sain Tinon hyvin kuulolle. Sain asettaa sitä aika voimakkaasti etenkin väliaidoilla, mutta heti kun se tuli minun mukaani, pystyin tekemään selvän myötäämisen. Laukassa se ei vielä mennyt riittävän reippaasti pohkeesta eteen, jotta olisin voinut alkaa pyytää sen takajalkoja mukaan. Ilmeisesti kuitenkin reipas laukkaaminen aukoi Tinon paikkoja siiinä määrin, että jatkotyöskentely sujui aivan eri merkeissä kuin viimeksi.
Ratsastimme kolmikaarista kiemurauraa nyt myös ravissa. Nopeaan tempoon vaihtuva suunta auttoi myös harjoitusravissa, eikä Tino yllättäen edelleenkään hangoitellut lainkaan vastaan. Tinon ravi on aika miellyttävää istua sitten, kun se ravaa rehellisesti. Maiju ohjeisti siten, että oikeastaan joka toisella askeleella tein puolipidätteen ja joka toisella pyysin jalalla takajalkoja alle. Pitkällä sivulla pääsi ratsastamaan vähän lisää tempoa, jolloin sain taas itse harjoiteltua sitä lantion joustoa, joka niin kovin helposti jää vaillinaiseksi. Ja mitä enemmän pääsin liikkeeseen mukaan, sitä enemmän Tino ravasi. Tämähän on se iänikuinen noidankehä...
Kun tehtävä sujui ravissa, nostettiin ensimmäisen kaarteen jälkeen ravista laukka ja laukattiin keskimmäinen kaari. Viimeinen sitten taas ravattiin. Tino nosti ensimmäisen aika hyvin, mutta pienellä pukilla. Siksipä alkoi ilmeisesti ratsastajaa jännittää, kun koitin ratkaista ongelmaa tarjoamalla Tinolle lisää tilaa nostoon. Sehän tarkoittaa sitä, että jätän sen ilman minkäänlaista tukea päästäessäni ohjaa löysälle. Tino käytti tilaisuuden hyväkseen, ja teki pari entistä ilmavampaa nostoa. Se tuntui tosiaan. ikään kuin leviävän joka suuntaan ja jatkavan sitten ihan nätisti laukkaa. Vasta kun Maijun ohjeesta tein ihan päin vastoin eli istuin syvällä satulassa ja pidin tiukan tuntuman suuhun, nousi laukka hienosti ja ilman ylimääräisiä tanssiaskelia. Miten tämäkin asia on aina niin vaikea muistaa?
Lopuksi kokoonnuttiin vielä pääty-ympyröille ja mentiin hetki keventäen ja lopulta ravia hidastaen päästäen hevosia venyttelemään eteen ja alas. Olin tämänkin tunnin jälkeen ihan poikki, mutta huomattavasti paremmalla tuulella kuin viikkoa aiemmin. Maiju sanoi hyvin, että Sannalla oli päättäväisyystreenit. Ja sitähän se aika pitkälti Tinon kanssa onkin. Lisäksi ratsastamisesta tulee nyt jos koskaan ihan todellista aivojumppaa, kun pitää muistaa ihan joka askeleella tehdä jotain. Muutoin ratsu reipas kyllä keksii jotain muuta mielenkiintoisempaa tekemistä, vaikka naapuriuralta.
Maiju - r. Tino
Eivät ole päivät veljeksiä keskenään. Siitä sain taas hyvän muistutuksen Tinon kanssa. En tiedä oliko erilainen päivä Tinolla, minulla vai molemmilla, mutta lopputulos oli tyystin toisen näköinen kuin viikkoa aiemmin.
Harjoittelimme läpi tunnin kolmikaarista kiemurauraa kaikissa askellajeissa alkukäynnistä alkaen. Tehtävä sopi joka askeleella ratsastettavalle Tinolle erittäin hyvin, koska sitä sai olla koko ajan joko asettamassa ja taivuttamassa tai suoristamassa. Maiju sanoi, että erityisesti suoristaminen ei tämän hevosen kanssa ole kovin yksinkertaista. Se kuitenkin onnistui aika hyvin, kun jätti kaarien välillä riittävästi aikaa suoristamiselle ja uuden suunnan valmistelulle, eikä vaan heittäytynyt uuteen suuntaan.
Käynnissä siis yhteispelimme toimi ihan hyvin. Kevyeen raviin siirryttäessä vähän jännitti, että noinkohan se jäkitys sieltä taas löytyy. Uskalsin kuitenkin varovasti toivoa parempaa, sillä Tinon vasen suupieli tuntui nyt huomattavasti pehmeämmältä kuin viimeksi. Jäimme onneksi melkein heti pääty-ympyröille, jossa ratsastimme sekä kevyttä ravia että laukkaa. Maiju halusi, että hevoset suorastaan lennähtävät laukkaan ja laukkaavat ensimmäisestä askeleesta alkaen kunnolla eteen. Teimme aika monia nostoja, ja siinä välillä sai ihan kunnolla ratsastaa eteen. Ravissa sain Tinon hyvin kuulolle. Sain asettaa sitä aika voimakkaasti etenkin väliaidoilla, mutta heti kun se tuli minun mukaani, pystyin tekemään selvän myötäämisen. Laukassa se ei vielä mennyt riittävän reippaasti pohkeesta eteen, jotta olisin voinut alkaa pyytää sen takajalkoja mukaan. Ilmeisesti kuitenkin reipas laukkaaminen aukoi Tinon paikkoja siiinä määrin, että jatkotyöskentely sujui aivan eri merkeissä kuin viimeksi.
Ratsastimme kolmikaarista kiemurauraa nyt myös ravissa. Nopeaan tempoon vaihtuva suunta auttoi myös harjoitusravissa, eikä Tino yllättäen edelleenkään hangoitellut lainkaan vastaan. Tinon ravi on aika miellyttävää istua sitten, kun se ravaa rehellisesti. Maiju ohjeisti siten, että oikeastaan joka toisella askeleella tein puolipidätteen ja joka toisella pyysin jalalla takajalkoja alle. Pitkällä sivulla pääsi ratsastamaan vähän lisää tempoa, jolloin sain taas itse harjoiteltua sitä lantion joustoa, joka niin kovin helposti jää vaillinaiseksi. Ja mitä enemmän pääsin liikkeeseen mukaan, sitä enemmän Tino ravasi. Tämähän on se iänikuinen noidankehä...
Kun tehtävä sujui ravissa, nostettiin ensimmäisen kaarteen jälkeen ravista laukka ja laukattiin keskimmäinen kaari. Viimeinen sitten taas ravattiin. Tino nosti ensimmäisen aika hyvin, mutta pienellä pukilla. Siksipä alkoi ilmeisesti ratsastajaa jännittää, kun koitin ratkaista ongelmaa tarjoamalla Tinolle lisää tilaa nostoon. Sehän tarkoittaa sitä, että jätän sen ilman minkäänlaista tukea päästäessäni ohjaa löysälle. Tino käytti tilaisuuden hyväkseen, ja teki pari entistä ilmavampaa nostoa. Se tuntui tosiaan. ikään kuin leviävän joka suuntaan ja jatkavan sitten ihan nätisti laukkaa. Vasta kun Maijun ohjeesta tein ihan päin vastoin eli istuin syvällä satulassa ja pidin tiukan tuntuman suuhun, nousi laukka hienosti ja ilman ylimääräisiä tanssiaskelia. Miten tämäkin asia on aina niin vaikea muistaa?
Lopuksi kokoonnuttiin vielä pääty-ympyröille ja mentiin hetki keventäen ja lopulta ravia hidastaen päästäen hevosia venyttelemään eteen ja alas. Olin tämänkin tunnin jälkeen ihan poikki, mutta huomattavasti paremmalla tuulella kuin viikkoa aiemmin. Maiju sanoi hyvin, että Sannalla oli päättäväisyystreenit. Ja sitähän se aika pitkälti Tinon kanssa onkin. Lisäksi ratsastamisesta tulee nyt jos koskaan ihan todellista aivojumppaa, kun pitää muistaa ihan joka askeleella tehdä jotain. Muutoin ratsu reipas kyllä keksii jotain muuta mielenkiintoisempaa tekemistä, vaikka naapuriuralta.
maanantai 4. marraskuuta 2013
Tinopump
28.10.2013 Primus Talli
Anni - r. Tino
Olin jo ehtinyt ajatella, että onkohan tässä tapahtunut pientä edistymistä, kun parin viime tunnin jälkeen opettajatkin ovat kommentoineet vain "se meni hienosti", vai laitetaanko onnistumiset upeiden hevosten (Boras, Konsta, Sacce) piikkiin. No, Tino pudotti kertaheitolla maanpinnalle, onneksi vain kuvainnollisesti.
Meitä ei ollut kuin neljä, joten saimme huhkia vielä tavallistakin enemmän. Minulle tuli hiki jo hevoslistaa lukiessa, ja satulassa suorastaan valuin hikeä.
Onneksi aloitimme rauhallisesti ihan vaan käynnissä. Otin suosiolla Tinon satulassa olevan kauhukahvan käteeni ja koitin pakottaa käteni oleman hiljaa. Edellisellä ruunalla ratsastamallani tunnilla olin sortunut liiallisen käsien veivaamiseen selvään raamiin ratsastamisen sijaan, enkä halunnut tehdä sitä virhettä toiste. Teimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle molempiin suuntiin, ja niissä Tino oli tosi hyvä. Yritinkin ratsastaa Tinoa heti alkuunsa jalalla ohjaa vasten niin, että se itse ymmärtäisi myödätä molemmista ohjista.
Käynnissä se siis ihan hyvin ymmärsikin, mutta sitten loppuivat ratsastajalta taidot. En mitenkään saavuttanut sitä keväisen hyvän Tino-tunnin tunnetta, jossa sain ratsastettua sen reippaaksi ja suoraksi. Ei onnistunut ravissa eikä edes Tinolle helpossa laukassa.
Sain aikaiseksi jokusen onnistuneen ravipätkän siten, että otin aina ongelmien ilmaantuessa käyntiin ja ruuvasin siitä Tinon liikkeelle jalalla paikoillaan pysyvää kättä vasten. Tämäkin onnistui vain oikeassa kierroksessa, vasen jäi vielä lähes täydelliseksi mysteeriksi. Meinasin tipahtaa naurusta hevosen selästä, kun Anni totesi taisteluni lomassa, että hyvä Sanna, lähes siedettävä pitkä sivu!
Laukassa keskiympyrällä Tino tuntui jähmeältä ja käskiessäni sitä eteen, se heitti vain pieniä pukkeja. Pitäisi selvästi ratsastaa vielä rohkeammin ja näyttää ruunalle, että ihan oikeasti on tehtävä töitä.
Avotaivutukset käynnissä pitkillä sivuilla tekivät kyllä Tinolle hyvää. Se oli vasempaan kuin rautakanki, oikeaan sujui hieman helpommin. Taivutusten jälkeen kevyessä ravissa pääty-ympyrällä oikeaan pystyi jo melkein sanomaan, että Tino on ratsastettu ns. läpi... Vasen jäi sitten seuraavan ratsastajan työstettäväksi, tosin en jäänyt katsomaan miten heidän kävi.
Olin aivan naatti tunnin jälkeen ja hieman pettynyt, kun koko tunti oli mennyt melkoiseksi taisteluksi. Vasen käsi oli kauhukahvasta huolimatta aivan tulessa, ja pari päivää tunnin jälkeen tuntui siltä, kuin olisi käynyt enemmänkin lihaskuntoa treenaamassa. Mutta ei tässä mitään bodypumpeja tarvittu, Tinopump riitti... Tiesin etukäteen, että Tinolla pitää ratsastaa jokainen askel, mutta tällä tunnilla se ei kyllä oikein onnistunut.
Anni - r. Tino
Olin jo ehtinyt ajatella, että onkohan tässä tapahtunut pientä edistymistä, kun parin viime tunnin jälkeen opettajatkin ovat kommentoineet vain "se meni hienosti", vai laitetaanko onnistumiset upeiden hevosten (Boras, Konsta, Sacce) piikkiin. No, Tino pudotti kertaheitolla maanpinnalle, onneksi vain kuvainnollisesti.
Meitä ei ollut kuin neljä, joten saimme huhkia vielä tavallistakin enemmän. Minulle tuli hiki jo hevoslistaa lukiessa, ja satulassa suorastaan valuin hikeä.
Onneksi aloitimme rauhallisesti ihan vaan käynnissä. Otin suosiolla Tinon satulassa olevan kauhukahvan käteeni ja koitin pakottaa käteni oleman hiljaa. Edellisellä ruunalla ratsastamallani tunnilla olin sortunut liiallisen käsien veivaamiseen selvään raamiin ratsastamisen sijaan, enkä halunnut tehdä sitä virhettä toiste. Teimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle molempiin suuntiin, ja niissä Tino oli tosi hyvä. Yritinkin ratsastaa Tinoa heti alkuunsa jalalla ohjaa vasten niin, että se itse ymmärtäisi myödätä molemmista ohjista.
Käynnissä se siis ihan hyvin ymmärsikin, mutta sitten loppuivat ratsastajalta taidot. En mitenkään saavuttanut sitä keväisen hyvän Tino-tunnin tunnetta, jossa sain ratsastettua sen reippaaksi ja suoraksi. Ei onnistunut ravissa eikä edes Tinolle helpossa laukassa.
Sain aikaiseksi jokusen onnistuneen ravipätkän siten, että otin aina ongelmien ilmaantuessa käyntiin ja ruuvasin siitä Tinon liikkeelle jalalla paikoillaan pysyvää kättä vasten. Tämäkin onnistui vain oikeassa kierroksessa, vasen jäi vielä lähes täydelliseksi mysteeriksi. Meinasin tipahtaa naurusta hevosen selästä, kun Anni totesi taisteluni lomassa, että hyvä Sanna, lähes siedettävä pitkä sivu!
Laukassa keskiympyrällä Tino tuntui jähmeältä ja käskiessäni sitä eteen, se heitti vain pieniä pukkeja. Pitäisi selvästi ratsastaa vielä rohkeammin ja näyttää ruunalle, että ihan oikeasti on tehtävä töitä.
Avotaivutukset käynnissä pitkillä sivuilla tekivät kyllä Tinolle hyvää. Se oli vasempaan kuin rautakanki, oikeaan sujui hieman helpommin. Taivutusten jälkeen kevyessä ravissa pääty-ympyrällä oikeaan pystyi jo melkein sanomaan, että Tino on ratsastettu ns. läpi... Vasen jäi sitten seuraavan ratsastajan työstettäväksi, tosin en jäänyt katsomaan miten heidän kävi.
Olin aivan naatti tunnin jälkeen ja hieman pettynyt, kun koko tunti oli mennyt melkoiseksi taisteluksi. Vasen käsi oli kauhukahvasta huolimatta aivan tulessa, ja pari päivää tunnin jälkeen tuntui siltä, kuin olisi käynyt enemmänkin lihaskuntoa treenaamassa. Mutta ei tässä mitään bodypumpeja tarvittu, Tinopump riitti... Tiesin etukäteen, että Tinolla pitää ratsastaa jokainen askel, mutta tällä tunnilla se ei kyllä oikein onnistunut.
maanantai 19. elokuuta 2013
Wanted: ratsastajan kädet
17.8.2013 Primus Talli
Johanna - r. Tino
Syyskauden alussa Primus Tallilla on aina mahdollista täyttää toivelomake, jossa kysytään omia tavoitteita sekä toiveita tuntien sisällöstä ja tulevista ratsuista. Otin lapun Tirli-kahviosta mukaani maanantaina ja täytin sen ennen tätä tuntia. Kirjoitin siihen ensimmäisenä suurimmaksi haasteekseni käsien asennon: kyljistä irtoavat kyynerpäät, poikittain kääntyvät nyrkit ja liian pitkän ohjan, jolloin nyrkkien paikka on väistämättä liian takana satulan etukaaren päällä eikä edessä. Ja aika oikeaan näköjään osuin...
Syksyn myötä vaihdoin myös uuteen ryhmään. Pirita siirtyi opettamaan vain viikonloppuisin, ja koska edelleen halusin pitää kiinni myös hänen tunnistaan, hyvästelin ihanan torstairyhmämme. Lauantait ovat lähes katastrofaalisen huonoja ratsastuspäiviä etenkin syksyisin ja keväisin, jolloin koiraharrastus vaatii viikonloppuja, mutta toivottavasti pörssissä kauppa käy... Ryhmä on täysin uusi, mutta kun nyt ensimmäistä kertaa olin mukana, löytyi tunnilta lopulta useita ennestään tuttuja.
Minulle oli jaettu Tino, joka keväisen yhden tunnin perusteella oli vähällä päätyä myös toivehevosten listalle. Tällä tunnilla se oli kuitenkin enemmän kuin hankala - eikä ehkä vähiten siksi, että raippani katosi mystisesti kesälomalla (syyttävät katseet käänyvät koiraani), enkä tietenkään ole vielä saanut ostettua uutta. Koitin pärjätä lyhyellä lainaraipalla, mutta kyllä Tinon kanssa pitäisi olla pitkä piiska.
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
tiistai 14. toukokuuta 2013
Poikaviikari pani puuskuttamaan
9.5.2013 Primus Talli
Pirita - r. Tino
Mikä järkytys, ei Elleä! Olin jo ehtinyt fiilistellä jatkavani siitä mihin kaksi viikkoa aiemmin jäimme, mutta listassa lukikin täysin uusi tuttavuus: Washington II eli Tino. Muistin Maijun joskus sanoneen, että ei saa antaa ruunan sporttisen ulkomuodon hämätä. Sorjasäärinen ja kevyt Tino ei ole kevyt ratsastaa. Hevosesittelyssä Tinolla ratsastanut Maiju kuvasi sitä poikaviikariksi, joka jatkuvasti seurailee ympäristöään ja saattaa unohtua katselemaan uteliaana milloin mitäkin. Tinolle on siis tarjottava koko ajan tekemistä, jotta se keskittyisi selässä olevaan ratsastajaan kentän muiden tapahtumien sijasta.
Karsinassa Tino oli iloisen utelias. Selässä meinasi jo suurella pääty-ympyrällä tehdyssä kevyessä ravissa vallata epätoivo. Tino oli järkyttävästi kiinni vasemassa sisäohjassa, ja ehdin jo ajatella että noinkohan saan vaan tunnin kuluessa olemattomat hauislihakseni kipeäksi. Pirita kuitenkin pelasti jälleen kerran ja käski ratsastaa Tinon ulko-ohjalla suoraksi sekä huolehtia siitä, että ruuna reagoi pohjeapuun välittömästi. Huomasin itsekin aika nopeasti, että Tino on oikea malliesimerkki moottorin käynnissäpitämisen tarpeellisuudesta. Jos se ei liikkunut eteen, oli ihan turha nysvätä puolipidätteillä edestä. Kun uskalsin komentaa sen todella reippaasti eteen, siitä tuli mukavan kevyt. Laukka oli Tinolle selvästi helpoin askellaji, mutta siinäkään ei saanut tuudittautua "keinuhevoslaukkaan".
Ilmaiseksi Tino ei antanut askeltakaan. Puuskutin alkuveryttelyn jälkeen Piritallekin, miten paljon ruunan selässä joutuu tekemään töitä. Jos herpaantui hetkeksikin, paketti hajosi alka aikayksikön. Tällä kerralla Tino kuitenkin liikkui helposti itse, eli vaikka jalkojen piti olla koko ajan lähellä, ei sitä kuitenkaan tarvinnut varsinaisesti patistaa liikkeelle.
Tunnilla harjoittelimme koottua käyntiä ja takaosan käännöksiä. Tinoa oli ensin hieman vaikea saada lyhentämään askelta, mutta syvälle satulaan istumalla ja ratsastamalla pohkeilla kohti ohjaa alkoi sekin sentään vähän koota itseään. Takaosakäännökset onnistuivat aika hyvin. Minä sain moitteita huolimattomasta lopetuksesta, kun en tajunnut antaa selvää eteenpäinmenokäskyä 180 asteen käännöksen jälkeen. Myös kääntäminen sisäohjalla on edelleen jotenkin hurjan vaikeaa, kun sisäohjassa roikkumista koittaa muutoin niin kovasti välttää. Niinpä koitin johtaa sen sijasta, että olisin oikeasti tuonut kyynärpäätä taakse ja kääntänyt Tinoa sisään.
Käännösten välillä irroittelimme hieman harjoitusravissa. Tinon ravi osoittautui oikein mukavaksi istua, ja Piritan ohjeiden mukaan koitin saada itseäni taas oikeampaan asentoon ja käyttää istumalihaksia iskunvaimentimina. Kun hevonen ravaa hyvin ja helposti, pystyin aina hetkellisesti miettimään lantion joustoa ja ryhtiä. Kun pääsee joustamaan kunnolla liikkeen mukana, tuntee selvästi, miten ravista tulee letkeämpää ja askel pitenee. Tämä on vaan vähän sellainen ikuinen kierre, kun yleensä hevoset menevät kunnolla vasta sitten, kun itse istuu kunnolla...
Lopuksi vielä ravasimme ja laukkasimme suurella ympyrällä sitä välillä pienentäen ja suurentaen. Ravissa Tino väisti hyvin takaisin isolle ympyrälle, eikä pienempi laukkaympyräkään tuottanut ongelmia. Loppujen lopuksi olin siis hyvin positiivisesti yllättynyt Tinosta. Se on täysin erilainen ratsastaa kuin miltä se näyttää - ennen tuntia en olisi uskonut miten paljon. Jotenkin se kuitenkin sopi minulle, vaikka tunnin jälkeen olinkin aivan lopenuupunut.
Pirita - r. Tino
Mikä järkytys, ei Elleä! Olin jo ehtinyt fiilistellä jatkavani siitä mihin kaksi viikkoa aiemmin jäimme, mutta listassa lukikin täysin uusi tuttavuus: Washington II eli Tino. Muistin Maijun joskus sanoneen, että ei saa antaa ruunan sporttisen ulkomuodon hämätä. Sorjasäärinen ja kevyt Tino ei ole kevyt ratsastaa. Hevosesittelyssä Tinolla ratsastanut Maiju kuvasi sitä poikaviikariksi, joka jatkuvasti seurailee ympäristöään ja saattaa unohtua katselemaan uteliaana milloin mitäkin. Tinolle on siis tarjottava koko ajan tekemistä, jotta se keskittyisi selässä olevaan ratsastajaan kentän muiden tapahtumien sijasta.
Karsinassa Tino oli iloisen utelias. Selässä meinasi jo suurella pääty-ympyrällä tehdyssä kevyessä ravissa vallata epätoivo. Tino oli järkyttävästi kiinni vasemassa sisäohjassa, ja ehdin jo ajatella että noinkohan saan vaan tunnin kuluessa olemattomat hauislihakseni kipeäksi. Pirita kuitenkin pelasti jälleen kerran ja käski ratsastaa Tinon ulko-ohjalla suoraksi sekä huolehtia siitä, että ruuna reagoi pohjeapuun välittömästi. Huomasin itsekin aika nopeasti, että Tino on oikea malliesimerkki moottorin käynnissäpitämisen tarpeellisuudesta. Jos se ei liikkunut eteen, oli ihan turha nysvätä puolipidätteillä edestä. Kun uskalsin komentaa sen todella reippaasti eteen, siitä tuli mukavan kevyt. Laukka oli Tinolle selvästi helpoin askellaji, mutta siinäkään ei saanut tuudittautua "keinuhevoslaukkaan".
Ilmaiseksi Tino ei antanut askeltakaan. Puuskutin alkuveryttelyn jälkeen Piritallekin, miten paljon ruunan selässä joutuu tekemään töitä. Jos herpaantui hetkeksikin, paketti hajosi alka aikayksikön. Tällä kerralla Tino kuitenkin liikkui helposti itse, eli vaikka jalkojen piti olla koko ajan lähellä, ei sitä kuitenkaan tarvinnut varsinaisesti patistaa liikkeelle.
Tunnilla harjoittelimme koottua käyntiä ja takaosan käännöksiä. Tinoa oli ensin hieman vaikea saada lyhentämään askelta, mutta syvälle satulaan istumalla ja ratsastamalla pohkeilla kohti ohjaa alkoi sekin sentään vähän koota itseään. Takaosakäännökset onnistuivat aika hyvin. Minä sain moitteita huolimattomasta lopetuksesta, kun en tajunnut antaa selvää eteenpäinmenokäskyä 180 asteen käännöksen jälkeen. Myös kääntäminen sisäohjalla on edelleen jotenkin hurjan vaikeaa, kun sisäohjassa roikkumista koittaa muutoin niin kovasti välttää. Niinpä koitin johtaa sen sijasta, että olisin oikeasti tuonut kyynärpäätä taakse ja kääntänyt Tinoa sisään.
Käännösten välillä irroittelimme hieman harjoitusravissa. Tinon ravi osoittautui oikein mukavaksi istua, ja Piritan ohjeiden mukaan koitin saada itseäni taas oikeampaan asentoon ja käyttää istumalihaksia iskunvaimentimina. Kun hevonen ravaa hyvin ja helposti, pystyin aina hetkellisesti miettimään lantion joustoa ja ryhtiä. Kun pääsee joustamaan kunnolla liikkeen mukana, tuntee selvästi, miten ravista tulee letkeämpää ja askel pitenee. Tämä on vaan vähän sellainen ikuinen kierre, kun yleensä hevoset menevät kunnolla vasta sitten, kun itse istuu kunnolla...
Lopuksi vielä ravasimme ja laukkasimme suurella ympyrällä sitä välillä pienentäen ja suurentaen. Ravissa Tino väisti hyvin takaisin isolle ympyrälle, eikä pienempi laukkaympyräkään tuottanut ongelmia. Loppujen lopuksi olin siis hyvin positiivisesti yllättynyt Tinosta. Se on täysin erilainen ratsastaa kuin miltä se näyttää - ennen tuntia en olisi uskonut miten paljon. Jotenkin se kuitenkin sopi minulle, vaikka tunnin jälkeen olinkin aivan lopenuupunut.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)