keskiviikko 31. maaliskuuta 2010

Silmienpyörittelyä

30.3.2010 Primus Talli
Maiju - r. Eetu

Marelle-ilmiö toistui jälleen, tosin tällä kertaa se positiivisempi ilmiö. Jatkoin siis kolmannenkin tunnin Eetulla, ja nyt palaset alkoivat loksahdella hieman paremmin paikoilleen.

Alkuverkassa tehtiin taas pysähdyksiä, ja nyt tein niitä todella paljon, siis muutaman käyntiaskeleen välein. Tämä alkoi selvästi herättää Eetua. Ravissa ja pääty-ympyrällä tehdyssä laukassa en keskittynyt mihinkään muuhun kuin siihen, että liikutaan reippaasti eteenpäin.

Koska viime kerralla emme oikeeen saaneet hevosia sinne minne piti, jatkettiin tänään vähän samalla teemalla. Kaikki käynnit pitkin ohjin tehtiin uran sisäpuolella, ja alkuravissakin toinen pitkä sivu piti tulla uran sisäpuolella.

Itse tehtävänä oli tällä viikolla loiva kiemuraura pitkillä sivuilla. Se tehtiin ensin käynnissä ja sitten ravissa huolehtien asetuksesta ja taivutuksesta ja tarkasta tiestä. Lopulta kiemurauran keskelle tehtiin voltti ulos. Maiju vaati jokaiselta tarkan asetuksen, ja tämä tehtävä sopi Eetulle todella hyvin - Maijun palautteen mukaan Eetu oli "super" volteilla.

Päivän ongelma ei ollutkaan eteenpäinpyrkimyksessä vaan siinä, että Eetu alko yhtäkkiä tuijotella katsomoon. Katsomo on maneesin toisella pitkällä sivulla, ja siellä oli meidän tuntimme aikana parikin koiraa ja muutama ihminen. Toinen koirista oli kaiteen takana niin, että se oli oikein sopiva kohde silmienpyörittelylle.
Kiemurauran voltin Eetu vielä teki pienen taistelun jälkeen, mutta sen jälkeiseen kulmaan en meinannut saada hevosta en sitten millään. Tässä taistelussa oli puolensakin, koska vauhti ainakin kiihtyi! Lisäksi tunnilla ollut Veli aiheutti aina silloin tällöin pientä säntäilyä, johon Eetukin vaihtelevasti osallistui.

Koska kiemurauralla oli herätelty ulkopohjetta, tehtiin lopuksi vastalaukannostoja toisen kiemurauran sijasta. Pitkälle sivulle ratsastettiin uran sisäpuolella ja nostettiin vastalaukka. Enne kulmaa tehtiin siirtyminen raviin. Ensimmäisellä kerralla Eetu teki tämän kuin tyhjää vaan ja teki Maijun mukaan oikein hyvän ravisiirtymisen. Mutta sitten ratsastajan ote jotenkin herpaantui, eikä vastalaukka meinannut nousta millään. Maijun mukaan valmistelin noston hyvin, mutta nostovaiheessa Eetu pääsi heittämään takaosaansa ulos, jolloin se nostikin myötälaukan. Lopulta tein noston kiemurauralta.

Kaikenkaikkiaan Eetun ja minun yhteistyö sujui nyt selvästi paremmin kuin kahdella aikaisemmalla kerralla. Olin tunnin jälkeen aivan järkyttävän hikinen ja väsynyt - ilman muuta paras Maijun pitämä tunti!

keskiviikko 24. maaliskuuta 2010

Ohjauksessa toivomisen varaa

23.3.2010 Primus Talli
Maiju - r. Eetu

Niinhän siinä sitten kävi, että Ligeron sijasta alkoi Eetu-putki. Ajattelin heti tunnin alusta näyttää ruunalle selvät sävelet eteenpäinpyrkimyksen suhteen, mutta sitten iski Marelle-ilmiö: ei vaan mennyt perille, ei sitten millään.
Alkuverryttelyssä tehtiin itsenäisesti siirtymisiä, ja siinä Eetu reagoikin nopeasti ja ravasi reippaasti. Välillä oltiin taas omilla volteillamme, joilla taivutettiin ja asetettiin hevosta. Laukat tehtiin tuttuun tapaan vain toiseen suuntaan ja pääty-ympyrällä. Meillä oli vähän vaikeuksia mahtua mukaan, koska ponimaisesta ulkonäöstään huolimatta kirjava Eetu on aika suuri ja isoaskelinen hevonen.

Tunnin teemana oli suoraan ratsastaminen. Ensin tultiin käyntiä toinen pitkä sivu selvästi uran sisäpuolella maneesin katosta roikkuvan lamppurivin kohdalla. Keskellä sivua oli merkki, jonka kohdalla tehtiin voltti. Eetu tekin tämän hyvin, pysyi muistutuksen jälkeen linjalla eikä valunut uralle. Sitten voltin jälkeen jäätiin sulkutaivutukseen, edelleen linja uran sisäpuolella pitäen. Eetu oli tosi herkällä ja poikitti koko ajan liikaa. Näin se ei kunnolla taipunut vaan ennemminkin väisti. Kerran onnistui kuitenkin ihan kelvollisesti poikituksen ollessa niin pieni, että sitä hädin tuskin huomasi.

Ravissa tehtiin ensin sama ravivoltti kuin käynnissäkin, mutta sitten voltti jätettiin pois ja nostettiin merkin kohdalta suoralla hevosella laukka. Eetu alkoi ennakoimaan nostoa ja venkoili ihan urakalla niin, että jouduin kerran kääntämään sen kesken tehtävän pois. Se myös nosti helposti väärän laukan, kun linjalla pitäessäni asetin sen vahingossa ulos. Saatiin kuitenkin ihan onnistuneita toistojakin aikaiseksi.

Tunnin päätteeksi Maiju sanoi olevansa hieman pettynyt siihen, miten huonosti saimme hevosen menemään sinne minne piti. Monen ratsu teki liikkeet ihan oikein, mutta ohjauksessa oli toivomisenvaraa. Eetu oli mielestäni hieman parempi kuin edellisellä tunnilla, mutta edelleen se olisi helpompi, jos eteenpäinpyrkimystä olisi enemmän. Itselle tuli tunnin jälkeen vähän sellainen taantunut olo, että onko tässä koskaan edes mitään osannutkaan...

Eetu muuten jäi tunnille, ja toinen opettaja, Ellu, kehottikin ratsastajaa keskittymään vain siihen, että hevonen liikkuu ja menee suoraan. Katselin tuntia hetken, ja eikä se nyt niin kovin eri tavalla mennyt. Päin vastoin, silmään pisti ratsastajan tapa veivata hevosen päätä isoin edestakaisin liikkein puolelta toiselle. Tästä hän sai kyllä useita huomautuksiakin.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Ihan ok

16.3.2010 Primus Talli
Maiju - r. Eetu

Hevoslistaa lukiessani pääsi pari ärräpäätä: Ligero oli vedetty kohdaltani yli ja käsin kirjoitettu viereen Eetu. Kyllä kiukutti! Peruutuksia oli niin paljon, että hevosten kuormaa oli jouduttu tasaamaan, ja se oli tehty tietenkin juuri minun kohdallani. Pah.

Eetu on vasta kuusivuotias lehmänkirjava ruuna. Se tuli yhdessä toisen uuden hevosen ja uuden ponin kanssa muutama viikko sitten tallille, mutta on jo tehnyt säännöllisesti töitä.

Tunnin teemana oli saada hevoset reagoimaan pieniin apuihin räväkästi. Herkistely aloitettiin tekemällä pysähtymisiä käynnistä ja sitten käyntiinsiirtymisiä ravista. Jos hevonen ei siirtynyt nopeampaan askellajiin pienellä avulla, piti heti muistuttaa raipalla. Maijun mukaan tehtiin sopimus hevosen kanssa, että ei jäädä pohkeilla jumputtamaan vaan tähdätään kevyisiin apuihin. Alkulaukka tehtiin muutamien tehokkaiden nostojen jälkeen pääty-ympyrällä, jossa pyrittiin pitkään rentoon reippaaseen askeleeseen.

Hevosten herkkyyttä testattiin volteilla. Jokainen ratsukko sai oman volttinsa, jossa hevosta ratsastettiin välillä asettuneena sisään, välillä asettuneena ulos ja välillä mentiin täysin suoralla hevosella. Pohjeavuin piti varmistaa, että hevonen ei työnnä missään vaiheessa lapaa ulos, vaan kulkee koko ajan ympyrän kaarella. Aina muutaman voltin välein mentiin muutama kierros uralla siten, että pitkät sivut tultiin avotaivutuksessa. Eetulla voltit sujuivat kelvollisesti. Se oli hieman tahmea, minkä vuoksi jäi ajoittain edestä tyhjäksi. Kun eteenpänpyrkimys oli kohdallaan, se kulki suht oikeinpäin. Avot onnistuivat mielestäni aika hyvin. Vaikka missään kunnon muodossa Eetu ei ollutkaan, se kuitenkin taipui ja pysyi linjalla.

Voltti laukassa olikin sitten jo vaikeampi. Eetulle nostot ovat vielä vähän hankalia ja laukka raakaa, joten voltti suureni väkisin. Lisäksi muutos Ligeron leveästä selästä Eetun silakkamaiseen olemukseen tuotti ajoittain hankaluuksia ratsastajalle. Eetu oli ihan ok ratsu, mutta kontrasti edelliseen kahteen tuntiin oli vaan liian suuri...

Koska meitä oli vain kolme, tilaa puolikkaassa maneesissa oli valtavasti, eikä milloinkaan päässyt opettajan selän taakse piiloon. Töitä tehtiin nyt tehokkaammin ja pidemmän aikaa kuin edellisellä viikolla. Maijun mukaan ratsukot tekivät hyvin töitä koko tunnin ajan, ja siltä se selkään tuntuikin. Tunnelma on hieman rennompi kuin Piritan tunneilla, mutta jotenkin tuntuu siltä, että Piritan tunneista saa silti enemmän irti. Joskus tekisi kyllä mieli kokeilla arkiaamujenkin tunteja, jolloin opettajana on taatusti vielä astetta tiukempi Kikka Suonio.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Vastaanotetaan kasa euroja

9.3.2010 Primus Talli
Maiju - r. Ligero

Haluaisiko joku lahjoittaa mulle kasan euroja ja muutaman lisätunnin vuorokauteen? Olisi nimittäin yksi aikas kiva ruuna, jonka voisin ostaa...

Sain siis jatkaa Ligerolla Maijun pitämällä tunnilla, jolla oli yhteensä vain neljä ratsukkoa. Alkuveryttely tehtiin itsenäisesti, ravissa ja pääty-ympyrällä laukassa.

Sen jälkeen aloitettiin heti työskentely käynnissä ja tehtiin voltit joka kulmaan. Sitten sama kevyessä ravissa. Hevosen piti taipua, kummankin pään piti kulkea samaa uraa eikä luistaa ulos, ja voltin piti olla pyöreä. Meillä löytyi tahti nyt jo huomattavasti helpommin, etenkin sen jälkeen kun Ligero pelästyi Maijun vaaleanpunaista talikkoa, jolla opettajat lähes hysteerisesti puhdistavat koko ajan lantaa maneesista. Pieni singahdus herätti mukavasti molempia osapuolia, vaikka sen jälkeen jouduinkin hieman taistelemaan aina talikon kohdalla.

Seuraavaksi tehtiin pitkillä sivuilla pohkeenväistöä siten, että takaosa oli uran sisäpuolella. Ligerolla ei ollut tässä tehtävässä mitään vaikeuksia, vaan se teki käsittämättömän pienillä avuilla väistöt molempiin suuntiin hyvässä tahdissa. Sitten puolessa välissä uraa siirryttiinkin raviin suoraan väistöstä ja jatkettiin väistöä edelleen pitkä sivu loppuun asti. Ensimmäisellä kerralla ei meinannut ravi nousta, mutta pienen muistutuksen jälkeen onglemia ei enää ollut. Toiseen suuntaan väistö tehtiinkin ensin ravissa ja siirryttiin puolessa välissä pitkää sivua käyntiin väistöä jatkaen. Meillä meinasi ensin tulla vähän liikaa poikitusta, mutta se oli helposti korjattavissa.
Varsin kokoavan väistön jälkeen venyteltiin pääty-ympyröillä siten, että aina neljäsosaympyrä ravattiin ja neljäsosaympyrä laukattiin, ja tempo oli koko ajan aika reipas ja siirtymiset sulavia. Ligero vaati muutaman kierroksen venymiseen, mutta hämmästyttävän hyvin pystyi näinkin nopeasti tekemään siirtymisiä, koska laukkaa ei ehtinyt tehdä kuin pari askelta.

Ligero oli siis taas aivan kertakaikkisen ihana! Se on juuri sellainen hevonen josta pidän: raamikas ja ratsastettava. Maiju tykkäsi kovasti meidän väistöistä, ja sanoi tunnin jälkeen Ligeron tehneen ne kuin kello. Siltä se kyllä tuntuikin! Ligeron kanssa kaikki, mikä on mennyt heikommin, on johtunut ratsastajan jännittyneestä istunnasta. Toivottavasti vielä ainakin sen kolmannen tunnin saan mennä ruunalla, yritin nimittäin Maijulle vähän vihjailla, ettei mun kenelläkään muulla tarvitsisi enää mennäkään... Lisäsin muuten tuonne loppuun muutaman kuvankin Ligerosta.

Lopuksi pieni valituksen sana. Vaikka ehdimmekin tehdä tunnin aikana yhtä ja toista, oli tehokas työskentelyaika nyt ensimmäistä kertaa lyhyt. Katsoin oikein kellosta, että aloitimme veryttelyn vasta varttia yli ja lopetimme viittä vaille. Eli vain 40 minuuttia siis tehtiin hommia, 20 minuuttia meni pitkin ohjin kävellessä ja odotellessa lähinnä sitä, että opettajat saavat kakkakikkareet talteen. Hyvähän se on maneesi pitää siistinä, mutta jos se alkaa häiritä tuntien pitoa, niin meinaan kyllä puuttua asiaan.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Oih ja voih, aim in laav!

2.3.2010 Primus Talli
Maiju - r. Ligero

Oih ja voih, aim in laav!

Tallilla alkoi maaliskuun alusta uusien tilojen myötä uusi kausi, ja minäkin siirryin nyt omalle tunnilleni tiistaille. Saapuessani talliin suorastaan hämmästyin, kun Marellen karsinassa oli joku ihan vieras ihminen. Hämmästys oli hetken päästä moninverroin suurempi, kun tavasin hevoslistaa satulahuoneessa. Minulle oli laitettu Ligero, andalusialainen vuonna 2002 syntynyt kimo ruuna, joka on koulun "parempien ratsastajien hevosen" maineessa.

Ligero löytyi pötköttämässä karsinassaan, ja taas oli vaikeuksia saada ratsua ylös. Eiköhän tuo kerro hyvistä oloista, kun kaikki vaan makoilevat tyytyväisenä oljillaan. Ruuna ei ollut kovin korkea, mutta sitäkin raamikkaampi. Kaula oli mahtavan voimakas, selkä leveä ja kyljet pyöreät. Harmaan otsatukan alta kurkisteleva Ligero on kerrassaan hurmaavan näköinen!

Odotukset olivat korkealla, mutta ohjien keräämisen jälkeen iski pieni epätoivo. Ligeroa oli nimittäin todella vaikea saada kulkemaan tasaisella tahdilla. Onneksi kerrankin ratsastajalla välähti: jalat piti rentouttaa takapuolesta polviin asti, ja johan löytyi pidempi askel töksähtelyn sijaan. Sen jälkeen ruuna tekikin kaiken suurinpirtein juuri niin kuin vain osasin pyytää.

Alkuveryttely tehtiin aika itsenäisesti kevyessä ravissa, osittain pääty-ympyrällä ja myös laukassa.
Tunnin päätehtävä oli kahdeksikko siten, että ympyrän vaihtuessa mentiin 3-4 askelta täysin suoralla hevosella. Harjoitus tehtiin ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi siten, että lenkki oikeaan laukattiin ja vasempaan ravattiin, laukannosto tehtiin suoralla hevosella. Ligero suoristui ongelmitta, sen laukannostot olivat hyvin vaivattomia, ja sekä ravissa että laukassa oli superhelppo istua. Olen aina tykännyt isoista ja raamikkaista hevosista, joita saa kunnolla ratsastaa, ja Ligero on juuri sellainen.

Maijukin tuntui olevan tyytyväinen työskentelyymme, vaikka tunti itsessään ei ollutkaan niin tehokkaan tuntuinen kuin Piritan pitämät. Tallin rauhallinen ilmapiirikin oli hieman hektisempi, kun samaan aikaan oli kaksi tuntia, toinen vieläpä iso junnuponiryhmä. Ligero oli kuitenkin niin upea, että mikään ei pystynyt latistamaan hyvää fiilistä.

Ruuna Ligero - voiko tätä muka vastustaa?
Ligero ♥