21.12.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras
Tunnin teema oli jouluisa "reippahasti käypi askeleet, Borasin hommat on niin kiireiset". Tuntimme oli juuri ennen tallin joulujuhlaa, minkä vuoksi naapuriuralla vilisti ponien estevalmennuksessa jos jonkinnäköistä menijää, kuten Michael Jackson sekä Tom ja Jerry. Juhlaan osallistuvien hevosten harjoissa kimaltelivat kuusenkoristeet, ja maneesissa soi joulumusiikki. Juhla toi selvästi pientä jännitystä ilmaan, sillä maneesissa oli koko ajan aikamoinen trafiikki. Tämä kaikki meinasi olla vähän liikaa Borasille, etenkin kun tehtävämme oli vielä sellainen, joka yleensä innostaa hevosia. Tai oikeastaan mitään yhtä tehtäää ei ollut, vaan teimme Piritan käskyistä erilaisia ratsastusradan teitä ja liikkeitä eri askellajeissa vähän niin kuin radanomaisesti.
Alkuverryttelyssä Boras oli vielä oma itsensä. Siitä on tosiaan tullut selvästi ratsastettavampi, ja osasin nyt jo pyytää ravia enemmän eteen ylöspäin liikkumisen sijasta pitämällä jalat koko ajan lähellä. Laukka on aina helpointa, rentoa, eikä Boras kiihdy laukasta lainkaan. Nostoissa vaan saa olla tarkkana, sillä ruuna helposti ennakoi - taitaa tosiaan ymmärtää opettajan käskyt!
Ehdimme tehdä ainakin ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle, ravilisäyksiä diagonaalilla, pysähdyksiä ravista, lisättyä käyntiä, koottua käyntiä, takaosakäännöksiä, laukkaa ja siirtymisen diagonaalin keskellä raviin. Olisimme ryhmänä saaneet olla hieman tarkempia etäisyyksistä, niin olisimme pystyneet tekemään vieläkin enemmän. Nyt Pirita joutui hieman aina odottamaan, että saimme etäisyydet tasatuksi.
Tällaiset tunnit ovat välillä hurjan kivoja, kun ei ole aikaa hinkata mitään yksityiskohtia, vaan pitää olla koko ajan valmis seuraavaan tehtävään. Piritakin muistutti, että kulloisekin askellajin pitää olla sellainen, että siitä pystyy tekemään vaikka pysähdyksen tai sitten jonkun tietyn liikkeen. Esimerkiksi ravista piti olla valmis pysähtymään tai nostamaan laukka, käynnistä siirtymään lisättyyn käyntiin tai kokoamaan ja tekemään takaosakäännös.
Boras hieman hannasi väistöissä vastaan - Piritan mukaan se alkaa oppia jo vähän luistamaan... Vasemmalle sujui paremmin kuin oikealle. Takaosakäännökset onnistuivat mielestäni hyvin molempiin suuntiin. Ravilisäykset olisivat ehkä saaneet olla vähän rohkeammat, mutta ratsastajan kantti alkoi pettää loppua kohti. Tällä tunnilla menin enimmäkseen kevyttä ravia, koska siinä saan paremmin omalla kevennykselläni rytmitettyä tahtia, tarvittaessa rauhallisemmaksi. Laukka oli taas hyvää, ja teimme jopa hienon siirtymisen raviin I:ssä. Jäin kuitenkin fiilistelemään hallittua siirtymistä ja Piritan kehuja, joten lopputie menikin ihan penkin alle Borasin punkiessa ravissa uralle ennen aikojaan.
Mitä pidemmälle tunti siis eteni, sitä enemmän oli maneesissa hulinaa ja sitä hermostuneemmaksi ja kiireisemmäksi Boras tuli. Katsomoon se oli kuitenkin näyttänyt edelleen rennolta, joten ehkä sitten kuitenkin sain taas hengitettyä ja istuttua riittävästi.
Tunnin jälkeen lämminhenkisessä joulujuhlassa oli vähän haikeatkin tunnelmat, kun muualle opettamaan siirtyvää Piritaa muistettiin puhein ja lahjoin. Meidänkin tuntimme antoi pienen paketin punkinkonttiin kiitokseksi tästä syyskaudesta. Joulun jälkeen on sitten viimeinen Piritan tunti Primuksella tällä erää.
maanantai 30. joulukuuta 2013
Hei me hypätään!
16.12.2013 Primus Talli
Maiju - r. Leo
Polvet löivät hevoslistaa lukiessani loukkua, ja ajattelin Maijun seonneen lopullisesti, kun oli jakanut minulle estetunnille Leon. Tuosta suuresta ja höyhenenherkästä hevosesta minulla oli tasan yksi ja ei niin onnistunut kokemus ennestään, enkä mitenkään kuvitellut pärjääväni sen kanssa estetunnilla. Mutta Maiju oli tietenkin taas oikeassa, sillä Leo osoittautui hämmästyttävän hyväksi turvaratsuksi tällaiselle estekammoiselle tädille.
Sain Leon tunnilta, joten vaihdoin sille vaan estesatulan. Sitten olimmekin jo tutun harjoituksen parissa. Ensin haettiin sitä vähän kevyempää pyllistävää asentoa kevyessä ravissa, sitten oltiin kaksi askelta ylhäällä ja istuttiin vain yksi alas, ja lopulta ravattiin kevyessä istunnassa kierrostolkulla. Laukassa saimme hieman testata kaasua ja jarrua, eli pitkillä sivuilla oltiin selvästi kevyessä istunnassa ja päästettiin hevoset venyttämään askelta, kun taas päädyissä istuttiin lähemmäs hevosta ja hidastettiin. Leon laukka oli isoa, mutta pehmeää ja hallinnassa.
Ensimmäiseksi tehtäväksi Maiju rakensi pelkät ravipuomit pitkälle sivulle. Tulimme päädyn reipasta etenevää ravia, mutta pyysimme hevosta ennen puomeja odottamaan selvästi. Sitten puomeilla myötäsimme selvästi ja annoimme hevosen hoitaa puomit. Kun tämä sujui, Maiju laittoi linjalle pienen ristikon. Se tultiin aivan samalla tavalla ravilähestymisellä, ja ristikon jälkeen jatkettiin luonnollisesti laukassa. Lyhyen sivun lopussa pysäytettiin hevoset, jotta ne oppivat odottamaan eivätkä ryntää esteen jälkeen.
Seuraavalla kerralla ristikon jälkeen jatkettiinkin laukaa myös seuraava pitkä sivu. Matkalla piti katsoa tie diagonaalilla olevalle pienelle pystylle, joka tultiin sitten seuraavaksi ristikon jälkeen. Leo pysyi tehtävissä hyvin käsissä, vaikka olikin aina kovin innolla lähdössä liikkeelle. Sen suuri laukka hieman hämäsi, ja annoin sen laukata jopa vähän turhan hitaasti ja löysästi. Sen seurauksena Leo teki pystylle vähän hassuja hyppyjä, mutta onneksi onnistuin olemaan häiritsemättä sitä ja mukana hypyissä. Ja olivathan ne esteet toki niin pieniä että mitään kovin isoja loikkia iso Leo ei joutunut tekemään.
Vaikka estehyppely on niin kovin jännittävää, niin lopulta se on aina kuitenkin aika kivaa. Meillä on ihan superryhmä, jossa on muitakin kaltaisiani arkajalkoja esteillä. Kokeneemmat näyttävät siis mallia, ja me muut tulemme sitten ihanan kannustavan Maijun saattelemina perässä. Seuraavan eli jouluaatonaaton tunnin olenkin tehnyt sisään jo aikaisin syksyllä, mutta luultaasti nämä hommat jatkuvat vielä juuri ennen vuodenvaihdetta.
Polle osaa vastalaukkakuviot
9.12.2013 Primus Talli
Maiju - r. Lasse
Maanantaitunnilla jatkoin Lassen kanssa, ja nyt jo paremmalla tunteella. Lasse oli vähän kärttyisen oloinen karsinassa, mutta lähti innolla töihin. On todella kiva ottaa tunnille hevonen, joka selvästi haluaa liikkua, ja liikkuukin sitten pyytämättä koko tunnin!
Lasse sai heti alussa tekemistä, kun käynnissä mentiin lyhyitä nopeita ja selviä pohkeenväistöä uran sisäpuolelta uralle. Sain Lassen väistämään ihan hyvin, mutta itselle oli vaikeaa malttaa päästää käsi rennoksi. Lasse ei missään vaiheessa nojannut ohjaan eikä sitä tarvinnut kannatella, mutta jäin jotenkin varmistelemaan sitä pään paikkaa kädellä. Valtaosan tunnista se kuitenkin kulki ihan oikein niskahihna korkeimpana kohtana.
Tehtiin alkutunnista aika pitkä laukkaveryttely vasemmalle. Se pohjusti tehtävää, joka oli taas A:10-kouluradasta. Siinä on täyskaarto laukassa, jonka jälkeen jatketaan vastalaukassa. Me teimme ensin niin, että täyskaarron jälkeen laukattiin vastalaukkaa vain pitkän sivun päähän, missä tehtiin siirtyminen raviin. Kun tämä onnistui, jatkettiin vastalaukkaa toiselle pitkälle sivulle pyöristäen pääty puoliympyräksi. Pitkällä sivullakaan ei ihan heti tehty ravisiirtymistä, vaan vastalaukkaa piti jatkaa selvästi yli puolenvälin. Sitten vasta sai tehdä hallitun siirtymisen harjoitusraviin ja jatkaa sitä päädyn yli.
Lassen kanssa ensimmäinen täyskaarto meni vähän plörinäksi. Kokosin liikaa enkä pitänyt laukkaa tarpeeksi aktiivisena, minkä seurauksena Lasse siirtyi itse raviin hieman liian aikaisin eli lähes heti uralle päästyämme. Seuraavalla kerralla tsemppasin, ja tehtävä onnistui hienosti. Maiju kehui meidän reittiämmekin, sillä osasin juuri sopivasti pyöristää vastalaukkapäädyn.
Toiseen suuntaan ei oltukaan laukattu vielä yhtään, ja voi miten vaikeaa laukka oikeaan Lassella olikaan! Olin jotenkin kuvitellut, että vasen on ruunan hankalampi suunta, mutta en mielestäni saanut laukkaa rullaamaan haluamallani tavalla edes pääty-ympyrällä valmistautuessani tehtävään. Se kuitenkin onnistui erinomaisesti, vaikka suunta tosiaan oli Maijunkin mukaan Lassen vaikeampi. Erityisesti mieltä lämmitti erään Lassella paljon ratsastaneen kommentti tunnin jälkeen: olin saanut kuulemma laukkatehtävän kokoamisen jälkeen aikaiseksi hienoa harjoitusravia, jossa hevonen kantoi itsensä ja ratsastajakin kuulemma istui kunnolla!
Ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli se, että olisin saanut olla vielä hieman päättäväisempi sen pelottavan kellopäädyn kanssa. Maijukin huomasi, että annoin Lasselle vähän periksi. Huomasin oikaisevani päädyssä aina lähes automaattisesti silloin, kun päätyyn ei pitänyt mennä tehtävän merkeissä. Silloin Lassellakin oli muuta ajateltavaa, mutta olisihan minun pitänyt osata sitä ajateltavaa tarjota muulloinkin. Nyt saan hieman sulatella tätä hienoa mutta omalla tavallaan vaativaa hevosta hetken, sillä seuraavaksi alkaa paljon pelätty estejakso...
Maiju - r. Lasse
Maanantaitunnilla jatkoin Lassen kanssa, ja nyt jo paremmalla tunteella. Lasse oli vähän kärttyisen oloinen karsinassa, mutta lähti innolla töihin. On todella kiva ottaa tunnille hevonen, joka selvästi haluaa liikkua, ja liikkuukin sitten pyytämättä koko tunnin!
Lasse sai heti alussa tekemistä, kun käynnissä mentiin lyhyitä nopeita ja selviä pohkeenväistöä uran sisäpuolelta uralle. Sain Lassen väistämään ihan hyvin, mutta itselle oli vaikeaa malttaa päästää käsi rennoksi. Lasse ei missään vaiheessa nojannut ohjaan eikä sitä tarvinnut kannatella, mutta jäin jotenkin varmistelemaan sitä pään paikkaa kädellä. Valtaosan tunnista se kuitenkin kulki ihan oikein niskahihna korkeimpana kohtana.
Tehtiin alkutunnista aika pitkä laukkaveryttely vasemmalle. Se pohjusti tehtävää, joka oli taas A:10-kouluradasta. Siinä on täyskaarto laukassa, jonka jälkeen jatketaan vastalaukassa. Me teimme ensin niin, että täyskaarron jälkeen laukattiin vastalaukkaa vain pitkän sivun päähän, missä tehtiin siirtyminen raviin. Kun tämä onnistui, jatkettiin vastalaukkaa toiselle pitkälle sivulle pyöristäen pääty puoliympyräksi. Pitkällä sivullakaan ei ihan heti tehty ravisiirtymistä, vaan vastalaukkaa piti jatkaa selvästi yli puolenvälin. Sitten vasta sai tehdä hallitun siirtymisen harjoitusraviin ja jatkaa sitä päädyn yli.
Lassen kanssa ensimmäinen täyskaarto meni vähän plörinäksi. Kokosin liikaa enkä pitänyt laukkaa tarpeeksi aktiivisena, minkä seurauksena Lasse siirtyi itse raviin hieman liian aikaisin eli lähes heti uralle päästyämme. Seuraavalla kerralla tsemppasin, ja tehtävä onnistui hienosti. Maiju kehui meidän reittiämmekin, sillä osasin juuri sopivasti pyöristää vastalaukkapäädyn.
Toiseen suuntaan ei oltukaan laukattu vielä yhtään, ja voi miten vaikeaa laukka oikeaan Lassella olikaan! Olin jotenkin kuvitellut, että vasen on ruunan hankalampi suunta, mutta en mielestäni saanut laukkaa rullaamaan haluamallani tavalla edes pääty-ympyrällä valmistautuessani tehtävään. Se kuitenkin onnistui erinomaisesti, vaikka suunta tosiaan oli Maijunkin mukaan Lassen vaikeampi. Erityisesti mieltä lämmitti erään Lassella paljon ratsastaneen kommentti tunnin jälkeen: olin saanut kuulemma laukkatehtävän kokoamisen jälkeen aikaiseksi hienoa harjoitusravia, jossa hevonen kantoi itsensä ja ratsastajakin kuulemma istui kunnolla!
Ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli se, että olisin saanut olla vielä hieman päättäväisempi sen pelottavan kellopäädyn kanssa. Maijukin huomasi, että annoin Lasselle vähän periksi. Huomasin oikaisevani päädyssä aina lähes automaattisesti silloin, kun päätyyn ei pitänyt mennä tehtävän merkeissä. Silloin Lassellakin oli muuta ajateltavaa, mutta olisihan minun pitänyt osata sitä ajateltavaa tarjota muulloinkin. Nyt saan hieman sulatella tätä hienoa mutta omalla tavallaan vaativaa hevosta hetken, sillä seuraavaksi alkaa paljon pelätty estejakso...
torstai 19. joulukuuta 2013
Diagonaalisulkuja ravissa
7.12.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras
Olin normaalia paria tuntia aikaisemmassa, sillä lähdin illalla laivalla koiranäyttelyyn Tukholmaan. Tunti oli hyvin samantasoinen kuin omani, ja ohjelmakin oli ihan sama: diagonaalisulut jatkuivat. Etukäteen vähän hirvitti, miten Boras pysyy aisoissa, mutta se oli nyt koko tunnin superhieno ja aivan rauhallinen. Edellisen kerran jännittyneisyydestä ei ollut tietoakaan!
Alkuveryttelyn teimme osin uralla, osin pääty-ympyröillä. Boras oli alkuun jopa vähän liian hidas, tai oikeammin vähän liian lyhyillä askelilla. Vasta kun Pirita pyysi ratsastamaan raviaskeleeseen vähän pituutta ja joustoa, Boras alkoi liikkua ja samalla myös rentoutua sellaisen sille tyypillisen leijailevan askelluksen sijaan. Silloin huomasin myös, että ruunaa voikin myös ratsastaa ilman, että mitään sen kummempaa tapahtuu. Se kesti hyvin pidätteet ja pohkeet, kun ei vaan itse ollut liian nopea; piti siis muistaa edelleen istua syvällä satulassa, hengittää ja pitää rennot kädet silloin, kun ei tehnyt puolipidätteitä.
Laukka ympyrällä oli taas sellaista nautiskelua, jota olisin voinut jatkaa tunnin loppuun asti. Onneksi kuitenkin meillä oli muutakin ohjelmaa eli niitä sulkuja. Teimme ensin molempiin suuntiin sulut käynnissä. Lähdimme ratsastamaan Kikan suosimaan harjoitusta, jossa pitkän sivun alusta otetaan suora linja kohti määränpäätä, joka tässä tapauksessa oli kahden tötsän väli pituushalkaisijan loppupäässä. Ensin ratsastettiin siis suoralla hevosella muutama metri, ennen kuin käännettiin voltille. Voltti ei tullut uralle, vaan sille suoralle linjalle, jolle palatessa jätettiin hevonen asettuneeksi ja taipuneeksi. Tästä jatkettiin sulkua tötsien väliin asti.
Boras teki käynnissä vasempaan hieman vaivalloisemin kuin oikeaan, jonne sujui jo aika mainiosti. Piritakin sanoi, että Borasille sulut eivät ole vaikeita, vaan vaikeus tulee siitä, että miten saa muun ratsastettavuuden pysymään hallinnassa. Minä vähän pelkäsin, että Boras ottaa ravisuluista hirveät kierrokset, mutta eipäs ottanutkaan. Ilmeisesti sen kaikki keskittyminen tarvittiin itse tehtävään, vaikka ravissa ehdittiinkin tehdä vain helpompaan suuntaan eli oikeaan.
Olin tunnin jälkeen ihan onneni kukkuloilla, sillä Boras oli jotenkin ihan erityisen makea. Se on selvästi alkanut rentoutua ja malttaa keskittyä muuhunkin kuin menemään lujaa. Tällöin se on mahdottoman miellyttävä ratsastaa, tasainen, kevyt ja vastaanottavainen. Toki ihan superherkkä edelleen, eli esimerkiksi kaikki ylimääräiset heilahtelut satulassa saavat varmasti aikaiseksi jonkinlaisen reaktion - ratsastajalta tarvitaan siis sekä hyvää mielen- että kehonhallintaa!
Pirita - r. Boras
Olin normaalia paria tuntia aikaisemmassa, sillä lähdin illalla laivalla koiranäyttelyyn Tukholmaan. Tunti oli hyvin samantasoinen kuin omani, ja ohjelmakin oli ihan sama: diagonaalisulut jatkuivat. Etukäteen vähän hirvitti, miten Boras pysyy aisoissa, mutta se oli nyt koko tunnin superhieno ja aivan rauhallinen. Edellisen kerran jännittyneisyydestä ei ollut tietoakaan!
Alkuveryttelyn teimme osin uralla, osin pääty-ympyröillä. Boras oli alkuun jopa vähän liian hidas, tai oikeammin vähän liian lyhyillä askelilla. Vasta kun Pirita pyysi ratsastamaan raviaskeleeseen vähän pituutta ja joustoa, Boras alkoi liikkua ja samalla myös rentoutua sellaisen sille tyypillisen leijailevan askelluksen sijaan. Silloin huomasin myös, että ruunaa voikin myös ratsastaa ilman, että mitään sen kummempaa tapahtuu. Se kesti hyvin pidätteet ja pohkeet, kun ei vaan itse ollut liian nopea; piti siis muistaa edelleen istua syvällä satulassa, hengittää ja pitää rennot kädet silloin, kun ei tehnyt puolipidätteitä.
Laukka ympyrällä oli taas sellaista nautiskelua, jota olisin voinut jatkaa tunnin loppuun asti. Onneksi kuitenkin meillä oli muutakin ohjelmaa eli niitä sulkuja. Teimme ensin molempiin suuntiin sulut käynnissä. Lähdimme ratsastamaan Kikan suosimaan harjoitusta, jossa pitkän sivun alusta otetaan suora linja kohti määränpäätä, joka tässä tapauksessa oli kahden tötsän väli pituushalkaisijan loppupäässä. Ensin ratsastettiin siis suoralla hevosella muutama metri, ennen kuin käännettiin voltille. Voltti ei tullut uralle, vaan sille suoralle linjalle, jolle palatessa jätettiin hevonen asettuneeksi ja taipuneeksi. Tästä jatkettiin sulkua tötsien väliin asti.
Boras teki käynnissä vasempaan hieman vaivalloisemin kuin oikeaan, jonne sujui jo aika mainiosti. Piritakin sanoi, että Borasille sulut eivät ole vaikeita, vaan vaikeus tulee siitä, että miten saa muun ratsastettavuuden pysymään hallinnassa. Minä vähän pelkäsin, että Boras ottaa ravisuluista hirveät kierrokset, mutta eipäs ottanutkaan. Ilmeisesti sen kaikki keskittyminen tarvittiin itse tehtävään, vaikka ravissa ehdittiinkin tehdä vain helpompaan suuntaan eli oikeaan.
Olin tunnin jälkeen ihan onneni kukkuloilla, sillä Boras oli jotenkin ihan erityisen makea. Se on selvästi alkanut rentoutua ja malttaa keskittyä muuhunkin kuin menemään lujaa. Tällöin se on mahdottoman miellyttävä ratsastaa, tasainen, kevyt ja vastaanottavainen. Toki ihan superherkkä edelleen, eli esimerkiksi kaikki ylimääräiset heilahtelut satulassa saavat varmasti aikaiseksi jonkinlaisen reaktion - ratsastajalta tarvitaan siis sekä hyvää mielen- että kehonhallintaa!
tiistai 17. joulukuuta 2013
Polle pelkää sapelihammastiikereitä
2.12.2013 Primus Talli
Maiju - r. Lasse
Odotin Lulua, sainkin Lassen, jota kutsuin välillä Mikiksi. Tunti jäi vähän keskikertaiseksi ja oli sellaista hakemista. Pirita kuitenkin joskus kehoitti, että kannattaa aina löytää jotain positiivista ja keskittyä siihen. Tunnin ehdottomasti paras asia oli se, että pysyin taas itse tyynenä ja riittävän päättäväisenä.
Lasse on kyllä makea. Sillä on upeat joustavat liikkeet, ja se on varmasti hienoin ja pisimmälle koulutettu hevonen, jolla olen koskaan ratsastanut. Mutta se ei ole helppo. Erityisesti sen taipumus painua kuolaiman alle on haastava. Käteni nousevat väkisinkin, vaikka niiden pitiäsi seurata hevosen päätä ihan samoin kuin silloin, kun pää nousee. Jalat toimivat paremmin ja se, että tarjoaa hevoselle jotain tekemistä. Maiju arveli, että ruunalla on aina aiemmin ollut miesratsastaja, joka on vaan käärinyt jalkansa hevosen ympärille ja ohjaillut sitä turvallisesti. Niinpä Lasselle pitää edelleenkin kertoa koko ajan, että ratsastaja hoitaa homman. Lassen ei tarvitse kuin seurailla ja tehdä niin kuin käsketään. Jos sen unohtaa hetkeksikin yksin, se alkaa keksiä omia kuvioitaan, eli lähinnä tuijottaa maneesin kellopäätyä. Sinnehän ei voi mennä yksin käynnissä, mutta ilmeisesti ravissa ja laukassa pääsee sapelihammastiikereitä karkuun...
Sain ohjeeksi tarkkailla Lassen korvia: ainakin toisen pitää olla kääntyneenä taaksepäin. Silloin ruuna ei ehdi miettiä omiaan, vaan keskittyy ratsastajaan. Jos siis korvat olivat hörössä, tein puolipidätteitä, napautin kevyesti pohkeilla (auttaa myös kuolaimen alle painumiseen), tein avoa, väistöä... Jos se alkoi tuijotella käynnissä, piti ratsu paukuttaa heti raviin. Siten päästiin eroon pelottavista paikoista. Ja nämä pari hetkeä olivat siis niitä, kun en alkanutkaan panikoida, vaan ratsastin päättäväisesti Lassen pois tilanteesta.
Vaikka Lasse ajoittain oli vähän turhan paljon kuolaimen takana, se ei kuitenkan painanut missään vaiheessa kädelle. Kun malttoi päästää vähän pidempää ohjaa ja työntä kättä eteen, niska nousi korkeammalle. Alkuveryttely oli tosiaan vähän tutustumista, mutta takaosakäännökset Lasse teki tietenkin ihan hyvin. Aloitettin ensin tekemällä vain kulmiin 90 asteen käännökset ja sitten lopulta kokonaiset 180 asteen käännökset molempiin suuntiin. Näitä hinkkasin tietenkin juuri siinä kellopäädyssä, mutta onneksi tehtävässä oli tarpeeksi myös Lasselle.
Lasse tuntui nyt jotenkin tasaisemmalta molempiin suuntiin, kun vertaan loppukesän rästituntiin. Silloin vasen kierros oli erityisen hankala. Toisaalta nyt ei tehty kuvioita juuri muuta kuin käynnissä, eli välttämättä puoliero ei tullut esiinkään niin selvästi. Upea hevonen Lasse kyllä on, ja näistä pienistä haasteista huolimatta jatkan oikein mielelläni sen kanssa.
Maiju - r. Lasse
Odotin Lulua, sainkin Lassen, jota kutsuin välillä Mikiksi. Tunti jäi vähän keskikertaiseksi ja oli sellaista hakemista. Pirita kuitenkin joskus kehoitti, että kannattaa aina löytää jotain positiivista ja keskittyä siihen. Tunnin ehdottomasti paras asia oli se, että pysyin taas itse tyynenä ja riittävän päättäväisenä.
Lasse on kyllä makea. Sillä on upeat joustavat liikkeet, ja se on varmasti hienoin ja pisimmälle koulutettu hevonen, jolla olen koskaan ratsastanut. Mutta se ei ole helppo. Erityisesti sen taipumus painua kuolaiman alle on haastava. Käteni nousevat väkisinkin, vaikka niiden pitiäsi seurata hevosen päätä ihan samoin kuin silloin, kun pää nousee. Jalat toimivat paremmin ja se, että tarjoaa hevoselle jotain tekemistä. Maiju arveli, että ruunalla on aina aiemmin ollut miesratsastaja, joka on vaan käärinyt jalkansa hevosen ympärille ja ohjaillut sitä turvallisesti. Niinpä Lasselle pitää edelleenkin kertoa koko ajan, että ratsastaja hoitaa homman. Lassen ei tarvitse kuin seurailla ja tehdä niin kuin käsketään. Jos sen unohtaa hetkeksikin yksin, se alkaa keksiä omia kuvioitaan, eli lähinnä tuijottaa maneesin kellopäätyä. Sinnehän ei voi mennä yksin käynnissä, mutta ilmeisesti ravissa ja laukassa pääsee sapelihammastiikereitä karkuun...
Sain ohjeeksi tarkkailla Lassen korvia: ainakin toisen pitää olla kääntyneenä taaksepäin. Silloin ruuna ei ehdi miettiä omiaan, vaan keskittyy ratsastajaan. Jos siis korvat olivat hörössä, tein puolipidätteitä, napautin kevyesti pohkeilla (auttaa myös kuolaimen alle painumiseen), tein avoa, väistöä... Jos se alkoi tuijotella käynnissä, piti ratsu paukuttaa heti raviin. Siten päästiin eroon pelottavista paikoista. Ja nämä pari hetkeä olivat siis niitä, kun en alkanutkaan panikoida, vaan ratsastin päättäväisesti Lassen pois tilanteesta.
Vaikka Lasse ajoittain oli vähän turhan paljon kuolaimen takana, se ei kuitenkan painanut missään vaiheessa kädelle. Kun malttoi päästää vähän pidempää ohjaa ja työntä kättä eteen, niska nousi korkeammalle. Alkuveryttely oli tosiaan vähän tutustumista, mutta takaosakäännökset Lasse teki tietenkin ihan hyvin. Aloitettin ensin tekemällä vain kulmiin 90 asteen käännökset ja sitten lopulta kokonaiset 180 asteen käännökset molempiin suuntiin. Näitä hinkkasin tietenkin juuri siinä kellopäädyssä, mutta onneksi tehtävässä oli tarpeeksi myös Lasselle.
Lasse tuntui nyt jotenkin tasaisemmalta molempiin suuntiin, kun vertaan loppukesän rästituntiin. Silloin vasen kierros oli erityisen hankala. Toisaalta nyt ei tehty kuvioita juuri muuta kuin käynnissä, eli välttämättä puoliero ei tullut esiinkään niin selvästi. Upea hevonen Lasse kyllä on, ja näistä pienistä haasteista huolimatta jatkan oikein mielelläni sen kanssa.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Diagonaalisulkuja
30.11.2013 Primus Talli
Johanna - r. Boras
Pirita oli jälleen koulutuksessa, joten sijaisena oli tuttuun tapaan Johanna. Hänellä oli taas tarkat ohjeet siitä, mitä meidän pitäisi tunnilla tehdä: sulkutaivutuksia diagonaalilla. Viimeksi, kun en ollut paikalla, niitä oli kuulemma tehty uralla.
Se niin paljon kehumani joogaolo oli nyt hieman vaikeampi saavuttaa, sillä Boras oli karsinassa normaalista poiketen hieman ärtynyt. Arvelin, että juuri klipattu turkki kutisi tai jotenkin muuten oli vähän eri tuntuinen, sillä ruuna vähän irvisteli jo loimea pois ottaessani. Satulan palaset sain koottua selkään ihan hyvin, mutta vyötä kiristäessäni jouduin laittamaan sen kiinni. Ei Boras missään nimessä koittanut purra tai potkia, mutta vähän tavoistaan poiketen pyöri karsinassa. Muutoin se oli oma utelias ja seurustelevainen oma itsensä.
Joka tapauksessa sain sitten tietenkin päähäni, että se on myös selästä käsin hieman säpäkämpi. No niin se kyllä olikin, mutta en tiedä johtuiko se vaan ratsastajasta, jonka mielenhallinnan saavuttamiseen meni tällä kerralla hieman aikaa. Johannakin sanoi loppupalautteessa, että sain hyvin rauhoitettua mieleni, minkä jälkeen homma toimi. Itse asiassa Johanna tuntui hyvinkin tyytyväiseltä, sillä Boras oli hänen silmäänsä sopivan rauhallisen oloinen koko tunnin. Se varmaan näyttikin siltä, mutta mielestäni sain kyllä tehdä vähän enemmän töitä kuin esimerkiksi edellisellä kerralla.
Pohkeet ratsastettiin läpi heti aluksi käynnissä tekemällä pohkeenväistöt molempiin suuntiin uralta keskihalkaisijalle. Väistöä ei saanut tehdä yhdessä osassa, vaan vähintään kolmessa siten, että väliin tehtiin selvä suoristus. Ensin sai väistää loivemmin, sitten piti jo vaatia selvempiä ristiaskeleita.
Ravissa ja laukassa mentiin pitkään uralla tehden pitkien sivujen alkuun ensimmäiseen kirjaimeen voltit. Minusta tuntui, että olin koko ajan jonkun tiellä, sillä kirjaimeen tehty voltti vei tilaa myös lyhyeltä sivulta. Suuntaa vaihdettaessa tultiin koko rata leikkaa, ja se onnistui hyvin kun siirsin Borasin raviin jo I:ssä. Sen jälkeen saimmekin sitten aikaiseksi läheltä piti -tilanteen, kun menimme vähän turhan läheltä diagonaalilla olevaa toista ratsukkoa. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, mutta molempia ratsastajia kyllä harmitti, että vielä pitää päästää tuollaisia tilanteita yleensäkään sattumaan.
Pohkeet ratsastettiin läpi heti aluksi käynnissä tekemällä pohkeenväistöt molempiin suuntiin uralta keskihalkaisijalle. Väistöä ei saanut tehdä yhdessä osassa, vaan vähintään kolmessa siten, että väliin tehtiin selvä suoristus. Ensin sai väistää loivemmin, sitten piti jo vaatia selvempiä ristiaskeleita.
Ravissa ja laukassa mentiin pitkään uralla tehden pitkien sivujen alkuun ensimmäiseen kirjaimeen voltit. Minusta tuntui, että olin koko ajan jonkun tiellä, sillä kirjaimeen tehty voltti vei tilaa myös lyhyeltä sivulta. Suuntaa vaihdettaessa tultiin koko rata leikkaa, ja se onnistui hyvin kun siirsin Borasin raviin jo I:ssä. Sen jälkeen saimmekin sitten aikaiseksi läheltä piti -tilanteen, kun menimme vähän turhan läheltä diagonaalilla olevaa toista ratsukkoa. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, mutta molempia ratsastajia kyllä harmitti, että vielä pitää päästää tuollaisia tilanteita yleensäkään sattumaan.
Sulut tehtiin käynnissä molempiin suuntiin samalla reitillä kuin alun pohkeenväistöt. Vasemmalle oli vaikeampaa, mutta silti jostain syystä oikeassa kierroksessa vängersin itseni pahemmalle mutkalle: kädet menivät väkisin samalle puolelle säkää, ja paino valui herkästi ulos, vaikka koitin istua sisällä... Lopulta Boras kuitenkin teki sulut ihan hyvin, mutta hieman jännittyneesti. Loppuravissa pääsin jo antamaan pidempää ohjaa, vaikka se sitten aina välillä täytyykin jarrutella takaisin hitaampaan raviin.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Raviväistöjä (viimeinen tunti Lululla)
25.11.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu
Sain jatkaa Lululla, ja kerrankin jatkoimme muutenkin suurin piirtein siitä, mihin viimeksi jäätiin. Yleensä se ei ikinä mene niin, mutta nyt pääsimme jo alussa todella hyvään yhteisymmärrykseen. Se toisaalta vähän yllätti, sillä lähdimme heti käynnissä tekemään pohkeenväistöjä uralla. Lulullehan käynti on aina vähän vaikeaa ja ihan erityisesti tunnin alussa, kun suuri tamma ei vielä ole ehtinyt saada lihaksia lämpimäksi. Nyt se kuitenkin käveli hyvinkin reippaasti ja pitkällä askeleella, ja myös väisti hämmästyttävän helposti molempiin suuntiin.
Ravissa sillä sitten olikin taas vauhti päällä. Koitin tehdä samoin kuin viimeksi, eli istua ravia tahdikkaammaksi ja letkeämmäksi julman kipityksen sijaan. Suoralla uralla se toimi aika hyvin, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ajauduin vaikeuksiin. Vaikka olin saanut hyvin pohkeet läpi käyntiväistöissä, koitti Lulu hyvin voimakkaasti poikittaa ja työntää takaosaa ulos ympyrältä. Jouduin ihan tosissani jumppaamaan, jotta sain tamman kulkemaan haluamallani reitillä. Oikeastaan vasta laukassa se alkoi rentoutua, ja laukka rullasikin tosi kivasti, paljon kivemmin kuin viikkoa aiemmin. Sain myös itse paremman ja rennomman ja puristamattoman fiiliksen istuntaani, mikä varmasti edesauttoi Luluakin laukkaamaan pyöreämmin.
Jatkoimme kohti seuraavien rataharjoitusten A:10-ohjelmaa ja pohkeenväistöjä. Siinä ne tehdään uralta kohti keskihalkaisijaa, joten teimme tätä ensin käynnissä ja sitten ravissa molempiin suuntiin. Lulun kanssa aloitaminen ja lopettaminen pitää tehdä ihan erityisen huolella, ettei se vaan luisu väistöön ja väistöstä jollekin epämääräiselle suoralle uralle. Se kuitenkin väisti ihan hyvin, ehkä tällä kerralla oikealle hieman helpommin. Ristiaskeleet olivat riittävät, asetus löytyi suoralla uralla nopeasti, mutta vasemalle tempo olisi saanut olla kokonaisuudessaan hieman reippaampi. Maijun ohjeesta kiinnitin myös erityistä huomiota siihen, että kaikki askeleet olivat väistöissä saman kokoisia. Ravissa se oli helpompaa kuin käynnissä, mutta Lulu ei missään nimessä mutkitellut enää samoin kuin edellisellä viikolla.
Lopuksi, kun ravasimme keskiympyrällä, Lulu koitti hieman ottaa taas vasemmalta kiinni, nostaa päätä ja lähteä kipittämään, mutta sain sen aisoihin aika hyvin. Siihen tarvittiin paljon jalkoja, mutta onneksi nyt jo tällä Lulu-kokemuksella huomaan sen jo itsekin, että milloin meinaan unohtaa jalat ja käyttää vain pidätteitä.
Kokonaisuutena Lulu oli siis taas oikein super, ihan oma liikuttavan innokas oma itsensä.
J.K 1.1.2014 Pian tämän tunnin jälkeen Lulu myytiin takaisin sen entiselle omistajalle. Tamma pääsi siis tuttuun ja turvalliseen paikkaan viettämäään aktiivisia eläkepäiviä. Viimeisestä yhteisestä tunnistamme jäi hyvät muistot, niin kuin oikeastaan kaikista niistä lähes 30 yhteisestä tunnistamme. Lulu oli yksi opettavaisimmista hevosista koko ratsastusurallani, ellei opettavaisin. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen, että sain tutustua Luluun.
Maiju - t. Lulu
Sain jatkaa Lululla, ja kerrankin jatkoimme muutenkin suurin piirtein siitä, mihin viimeksi jäätiin. Yleensä se ei ikinä mene niin, mutta nyt pääsimme jo alussa todella hyvään yhteisymmärrykseen. Se toisaalta vähän yllätti, sillä lähdimme heti käynnissä tekemään pohkeenväistöjä uralla. Lulullehan käynti on aina vähän vaikeaa ja ihan erityisesti tunnin alussa, kun suuri tamma ei vielä ole ehtinyt saada lihaksia lämpimäksi. Nyt se kuitenkin käveli hyvinkin reippaasti ja pitkällä askeleella, ja myös väisti hämmästyttävän helposti molempiin suuntiin.
Ravissa sillä sitten olikin taas vauhti päällä. Koitin tehdä samoin kuin viimeksi, eli istua ravia tahdikkaammaksi ja letkeämmäksi julman kipityksen sijaan. Suoralla uralla se toimi aika hyvin, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ajauduin vaikeuksiin. Vaikka olin saanut hyvin pohkeet läpi käyntiväistöissä, koitti Lulu hyvin voimakkaasti poikittaa ja työntää takaosaa ulos ympyrältä. Jouduin ihan tosissani jumppaamaan, jotta sain tamman kulkemaan haluamallani reitillä. Oikeastaan vasta laukassa se alkoi rentoutua, ja laukka rullasikin tosi kivasti, paljon kivemmin kuin viikkoa aiemmin. Sain myös itse paremman ja rennomman ja puristamattoman fiiliksen istuntaani, mikä varmasti edesauttoi Luluakin laukkaamaan pyöreämmin.
Jatkoimme kohti seuraavien rataharjoitusten A:10-ohjelmaa ja pohkeenväistöjä. Siinä ne tehdään uralta kohti keskihalkaisijaa, joten teimme tätä ensin käynnissä ja sitten ravissa molempiin suuntiin. Lulun kanssa aloitaminen ja lopettaminen pitää tehdä ihan erityisen huolella, ettei se vaan luisu väistöön ja väistöstä jollekin epämääräiselle suoralle uralle. Se kuitenkin väisti ihan hyvin, ehkä tällä kerralla oikealle hieman helpommin. Ristiaskeleet olivat riittävät, asetus löytyi suoralla uralla nopeasti, mutta vasemalle tempo olisi saanut olla kokonaisuudessaan hieman reippaampi. Maijun ohjeesta kiinnitin myös erityistä huomiota siihen, että kaikki askeleet olivat väistöissä saman kokoisia. Ravissa se oli helpompaa kuin käynnissä, mutta Lulu ei missään nimessä mutkitellut enää samoin kuin edellisellä viikolla.
Lopuksi, kun ravasimme keskiympyrällä, Lulu koitti hieman ottaa taas vasemmalta kiinni, nostaa päätä ja lähteä kipittämään, mutta sain sen aisoihin aika hyvin. Siihen tarvittiin paljon jalkoja, mutta onneksi nyt jo tällä Lulu-kokemuksella huomaan sen jo itsekin, että milloin meinaan unohtaa jalat ja käyttää vain pidätteitä.
Kokonaisuutena Lulu oli siis taas oikein super, ihan oma liikuttavan innokas oma itsensä.
J.K 1.1.2014 Pian tämän tunnin jälkeen Lulu myytiin takaisin sen entiselle omistajalle. Tamma pääsi siis tuttuun ja turvalliseen paikkaan viettämäään aktiivisia eläkepäiviä. Viimeisestä yhteisestä tunnistamme jäi hyvät muistot, niin kuin oikeastaan kaikista niistä lähes 30 yhteisestä tunnistamme. Lulu oli yksi opettavaisimmista hevosista koko ratsastusurallani, ellei opettavaisin. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen, että sain tutustua Luluun.
maanantai 25. marraskuuta 2013
Homecoming Queen
18.11.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu
Lulu palasi reilu viikko sitten lomalta, ja ehdin jo pikkuisen toivoa sitä parille edelliselle tunnillenil. Nyt toive toteutui, ja se tuntui kuin kotiinpaluulta.
Lulu oli Borasin jälkeen kovin muhkean ja karvaisen oloinen - ja kurainen! Se oli käynyt tarhassa vähän nautiskelemassa, joten sain puunata sen korvista kavioihin ennen tuntia. Olipa muuten ihana puuhastella tamman kanssa, kun satuimme olemaan ainoa hiljaisesta ylätallista lähtenyt ratsukko.
Aloitimme käynnissä päätyvolteilla ja avotaivutuksilla pitkillä sivuilla. Vasemmalle sujui hyvin, mutta voi miten vaikeaa se taas olikaan oikeaan kierrokseen! Lulu hyvin herkästi heitti takapäätä ulos uralta ja koitti selviytyä taivutuksesta väistämällä. Sain huomauttaa ulkopohkeella useasti, ennen kuin avotaivutus alkoi sujua. Ravissa Lulusta aisti, että se oli ollut pitkään lomalla. Tamma oli kovin innokas, ja sain Maijulta ohjeeksi koittaa ratsastaa sitä hitaammaksi sekä kääntää takapäätä alas ja koittaa nostaa etupäätä ylös. Tässä vaiheessa muistin istu-matrani, eikä herkällä päällä olleella Lululla juuri muuta tarvittukaan. Vasemmassa kierroksessa koitin välttää yliasettamista ja varmistaa, ettei Lulu kaadu sisään. Oikeassa taas koitin vain saada asetuksen rehellisesti läpi ja estää ulkopohkeella takaosan luisumisen ulos.
Laukkasimme uralla todella pitkään. Saimme työstää laukkaa aika vapaasti vasemmassa kierroksessa. Lulun laukka ei ollut vielä niin kolmitahtista kuin se parhaimmillaan on, mutta sain tamman käyttämään hyvin takaosaansa. Se ei yhtään sukeltanut edestä, ja kulmatkin onnistuivat aika kivasti, kun ajattelin riittävästi suoruutta enkä pelkkää asetusta. Maijulle kuitenkin sanoin, että tuntui jotenkin vaikealta istua. En löydä hiljaista liikettä myötäävää asentoa näköjään enää muilla hevosilla kuin Borasilla... Laukan jälkeen ei ollut mitään ongelmia Lulun ravin kanssa.
Pienen paussin jälkeen jatkoimme avotaivutuksia siten, että siirryimme toisella pitkällä sivulla lamppurivin alle eli vajaat pari metriä uralta sisään. Ensin tultiin tämä reitti vain suoraan. Siinä Lulu valui taas kovin herkästi vasemmalle, ja vaikka käytin peiliä apuna, oli todella vaikeaa päästä vain suoraa linjaa. Toisen pitkän sivun keskellä tehtiin voltti, ja sitten tehtävään lisättiin itse taivutus irti laidasta olevalla pätkällä. Vasen pohje patisti minkä pystyi, mutta kyllä se aika monta toistoa otti, ennen kuin taivutus alkoi sujua. Kun keskityin käyttämään vasenta pohjetta, heitin vasemman ohjan helposti pois, mistä tietenkin seurasi vaan enemmän mutkittelua.
Olipa taas monta liikkuvaa osaa, jotka sain sykronoitua vasta laukkatehtävässä. Avotaivutus jätettiin silloin pois, ja suoralta nostettiin laukka ilman laidan tukea. Tässä Lulu ei enää liirannut, vaan teki pari hyvää nostoa ja kivat laukkavoltit toiselle sivulle. Tamma pysyi edelleen hyvin käsissä, eikä meidän tarvinnutkaan tulla tehtävää kovin montaa kertaa juuri kuumimisen välttämiseksi.
Lopuravissa Lulu yritti pari kertaa ottaa vähän tukea kuolaimesta, nostaa päätä ylös ja kiihdyttää, mutta istuminen ja jalkojen laittaminen kiinni kylkiin toimivat taas. Maijukin tykkäsi menostamme, ja minähän tunsin itseni ihan homecoming queeniksi, niin ihanaa oli päästä turvahevoseni selkään!
Maiju - t. Lulu
Lulu palasi reilu viikko sitten lomalta, ja ehdin jo pikkuisen toivoa sitä parille edelliselle tunnillenil. Nyt toive toteutui, ja se tuntui kuin kotiinpaluulta.
Lulu oli Borasin jälkeen kovin muhkean ja karvaisen oloinen - ja kurainen! Se oli käynyt tarhassa vähän nautiskelemassa, joten sain puunata sen korvista kavioihin ennen tuntia. Olipa muuten ihana puuhastella tamman kanssa, kun satuimme olemaan ainoa hiljaisesta ylätallista lähtenyt ratsukko.
Aloitimme käynnissä päätyvolteilla ja avotaivutuksilla pitkillä sivuilla. Vasemmalle sujui hyvin, mutta voi miten vaikeaa se taas olikaan oikeaan kierrokseen! Lulu hyvin herkästi heitti takapäätä ulos uralta ja koitti selviytyä taivutuksesta väistämällä. Sain huomauttaa ulkopohkeella useasti, ennen kuin avotaivutus alkoi sujua. Ravissa Lulusta aisti, että se oli ollut pitkään lomalla. Tamma oli kovin innokas, ja sain Maijulta ohjeeksi koittaa ratsastaa sitä hitaammaksi sekä kääntää takapäätä alas ja koittaa nostaa etupäätä ylös. Tässä vaiheessa muistin istu-matrani, eikä herkällä päällä olleella Lululla juuri muuta tarvittukaan. Vasemmassa kierroksessa koitin välttää yliasettamista ja varmistaa, ettei Lulu kaadu sisään. Oikeassa taas koitin vain saada asetuksen rehellisesti läpi ja estää ulkopohkeella takaosan luisumisen ulos.
Laukkasimme uralla todella pitkään. Saimme työstää laukkaa aika vapaasti vasemmassa kierroksessa. Lulun laukka ei ollut vielä niin kolmitahtista kuin se parhaimmillaan on, mutta sain tamman käyttämään hyvin takaosaansa. Se ei yhtään sukeltanut edestä, ja kulmatkin onnistuivat aika kivasti, kun ajattelin riittävästi suoruutta enkä pelkkää asetusta. Maijulle kuitenkin sanoin, että tuntui jotenkin vaikealta istua. En löydä hiljaista liikettä myötäävää asentoa näköjään enää muilla hevosilla kuin Borasilla... Laukan jälkeen ei ollut mitään ongelmia Lulun ravin kanssa.
Pienen paussin jälkeen jatkoimme avotaivutuksia siten, että siirryimme toisella pitkällä sivulla lamppurivin alle eli vajaat pari metriä uralta sisään. Ensin tultiin tämä reitti vain suoraan. Siinä Lulu valui taas kovin herkästi vasemmalle, ja vaikka käytin peiliä apuna, oli todella vaikeaa päästä vain suoraa linjaa. Toisen pitkän sivun keskellä tehtiin voltti, ja sitten tehtävään lisättiin itse taivutus irti laidasta olevalla pätkällä. Vasen pohje patisti minkä pystyi, mutta kyllä se aika monta toistoa otti, ennen kuin taivutus alkoi sujua. Kun keskityin käyttämään vasenta pohjetta, heitin vasemman ohjan helposti pois, mistä tietenkin seurasi vaan enemmän mutkittelua.
Olipa taas monta liikkuvaa osaa, jotka sain sykronoitua vasta laukkatehtävässä. Avotaivutus jätettiin silloin pois, ja suoralta nostettiin laukka ilman laidan tukea. Tässä Lulu ei enää liirannut, vaan teki pari hyvää nostoa ja kivat laukkavoltit toiselle sivulle. Tamma pysyi edelleen hyvin käsissä, eikä meidän tarvinnutkaan tulla tehtävää kovin montaa kertaa juuri kuumimisen välttämiseksi.
Lopuravissa Lulu yritti pari kertaa ottaa vähän tukea kuolaimesta, nostaa päätä ylös ja kiihdyttää, mutta istuminen ja jalkojen laittaminen kiinni kylkiin toimivat taas. Maijukin tykkäsi menostamme, ja minähän tunsin itseni ihan homecoming queeniksi, niin ihanaa oli päästä turvahevoseni selkään!
torstai 21. marraskuuta 2013
Istu, hengitä, rennot kädet
16.11.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras
Vähiin käy ennen kuin loppuu, Piritan pitämät tunnit nimittäin. Hän siirtyy uusiin haasteisiin vuodenvaihteessa, eikä jatka opettajana enää Primuksella. Koska uutta opettajaa ei pystytty kertomaan ennen kevään vakiovuorojen varausmaksujen eräpäivää, jätin lauantaitunnin kokonaan pois. Jään siis ehkä entistä aktiivisemmaksi tuntipörssin käyttäjäksi, tai sitten tyydyn taas vain yhteen viikkotuntiin. Aika näyttää.
Vielä kuitenkin sain nautiskella koko rahan edestä, kun minulle oli jaettu taas Boras. Se on kerrassaan mainio tyyppi kaikin tavoin. Borasin kanssa on kiva puuhastella karsinassa, ja sen selässä tavoitan tyyneyden, jota en osaa selittää tai tavoittaa muilla hevosilla. Vaikka se vähän pomppisi tai kiihtyisi, ei yhtään hirvitä enkä tee mitään paniikkiratkaisuja, istun vaan ja odotan, että tilanne rauhoittuu. Borasin kanssa olen lanseerannut itselleni ratsastusmoton, joka toimii: istu, hengitä, rennot kädet. Istu hiljaa ja syvällä satulassa hevosen takajalkojen päällä, muista hengittää rauhallisesti, äläkä vedä ohjista vaan pidä käsi vain paikoillaan. Yksinkertaista.
Käynnissä koitin ratsastaa Borasin rennoksi ja mahdollisimman alas. Tämä oli ruunalle päivän kolmas tunti, ja ainakin edellisellä se oli kuulemma ollut hyvin rauhallinen. Huomasin aika nopeasti, että sitä sai suorastaan ratsastaa eteen. Liekö hieman rauhallisemmasta temmosta johtunut, mutta vasen pohje tuntui olevan oikeastaan koko tunnin ihan erityisen vaikea saada rehellisesti läpi. Vasemmassa kierroksessa Boras oikoisi mielellään kulmia ja pienentäisi ympyröitä, kun taas oikeassa se heittäisi mielellään takaosaansa ulos vasten ulkopohjetta.
Ravi uralla ja keskiympyrällä oli helpompaa. Pystyin molempiin suuntiin suurentamaan ja pienentämään ympyrää sen mukaan, miten tarvitsimme lisätilaa. Boras ravasi letkeästi ja maatavoittavasti omalla moottorillaan. Oman istunnan kanssa pitää vaan olla todella tarkka ja jäntevä keskivartalosta sekä keventää tasaisesti, koska jos pienestikin horjahtaa, ragoi Boras heti tarjoamalla jotain. Usein se jotain on laukka tai ainakin reippaampi ravi.
Laukkaa varten jakaannuimme kahdelle pääty-ympyrälle vasemmassa käynnissä. Kun Pirita sanoi, että valmistellaan laukkaa, niin Boras oli jo menossa. Pirita nauroi, että ei kai se nyt ymmärtänyt mitä hän sanoi, mutta siltä se kyllä vaikutti. Hevonen takaisin käyntiin ja rennoksi ja sitten puolen kierroksen päästä rauhallinen nosto. Aiemmin ja jollain muulla hevosella olisin vaan jysäyttänyt heti laukkaan, mutta nyt maltoin rauhoittaa tilanteen ja antaa muiden odottaa. Laukka vasempaa oli muutoin ihan hyvää, mutta vasenta pohjetta vasten pyrkiminen korostui. Jouduin tekemään hartiavoimin töitä, että sain ruunan edes kutakuinkin oikealle reitille etenkin kansoitetun katsomon puolella.
Tunnin päätehtävänä oli takaosan käännökset. Aloitimme lyhentämällä ja kokoamalla käyntiä ja kääntämällä sitten omatoimisesti aina pitkältä sivulta 90 astetta radan poikki. Näitä käännöksiä ehti tekemään useampia, ennen kuin teimme 180 asteen käännökset uralla yhtä aikaa. Sama harjoitus toistettiin myös toiseen suuntaan. Borasin hermo piti hyvin, ja se kääntyikin molempiin suuntiin varsin näppärästi. Valmistelu oli vasempaan vaikeampaa, sillä se alkoi ennakoida ja kääntyä vasten sisäpohjetta. Näistä selvittiin helposti sillä, että ongelmien ilmaantuessa jatkettiinkin vaan suoraan ja tehtiin vaikka yksi huolellinen kulma käännöksen sijasta.
Välissä tehtiin pienet pätkän ravia. Kevensin pääosin, sillä en halunnut mahdollisesti rikkoa saavuttamaamme rentoutta. Keskitytään harjoitusravin työstämiseen sitten ihan erikseen, vaikka Borasin ravi ei kyllä olekaan mitenkään erityisen pahaa istua.
Lopuksi vielä laukattiin pääty-ympyröillä oikeaan. Tällä kerralla Pirita pyysi meitä vain siirtymään "siihen nopeampaan askellajiin", ja saimmekin Borasin kanssa aikaiseksi ihan kunnollisen ja rauhallisen noston. Myös laukka oikeaan oli kertakaikkiaan mainiota, Piritakin sanoi että suorastaan superhyvää. Minä vain istuin, hengitin ja pidin rennon käden - sekä nautin.
Pirita sanoi lopuksi, että Boras on alkanut hengittää tunneilla. Hän uskoo, että sille on nyt löydetty sellaiset ratsastajat, jotka saavat ruunan rentoutumaan. Boras on ainakin saanut minut rentoutumaan, ja sitä tunnetta koitan tavoitella myös muilla hevosilla, vaikka niiden moottorit eivät aivan yhtä voimakkaita ihan itsestään olisikaan.
Pirita - r. Boras
Vähiin käy ennen kuin loppuu, Piritan pitämät tunnit nimittäin. Hän siirtyy uusiin haasteisiin vuodenvaihteessa, eikä jatka opettajana enää Primuksella. Koska uutta opettajaa ei pystytty kertomaan ennen kevään vakiovuorojen varausmaksujen eräpäivää, jätin lauantaitunnin kokonaan pois. Jään siis ehkä entistä aktiivisemmaksi tuntipörssin käyttäjäksi, tai sitten tyydyn taas vain yhteen viikkotuntiin. Aika näyttää.
Vielä kuitenkin sain nautiskella koko rahan edestä, kun minulle oli jaettu taas Boras. Se on kerrassaan mainio tyyppi kaikin tavoin. Borasin kanssa on kiva puuhastella karsinassa, ja sen selässä tavoitan tyyneyden, jota en osaa selittää tai tavoittaa muilla hevosilla. Vaikka se vähän pomppisi tai kiihtyisi, ei yhtään hirvitä enkä tee mitään paniikkiratkaisuja, istun vaan ja odotan, että tilanne rauhoittuu. Borasin kanssa olen lanseerannut itselleni ratsastusmoton, joka toimii: istu, hengitä, rennot kädet. Istu hiljaa ja syvällä satulassa hevosen takajalkojen päällä, muista hengittää rauhallisesti, äläkä vedä ohjista vaan pidä käsi vain paikoillaan. Yksinkertaista.
Käynnissä koitin ratsastaa Borasin rennoksi ja mahdollisimman alas. Tämä oli ruunalle päivän kolmas tunti, ja ainakin edellisellä se oli kuulemma ollut hyvin rauhallinen. Huomasin aika nopeasti, että sitä sai suorastaan ratsastaa eteen. Liekö hieman rauhallisemmasta temmosta johtunut, mutta vasen pohje tuntui olevan oikeastaan koko tunnin ihan erityisen vaikea saada rehellisesti läpi. Vasemmassa kierroksessa Boras oikoisi mielellään kulmia ja pienentäisi ympyröitä, kun taas oikeassa se heittäisi mielellään takaosaansa ulos vasten ulkopohjetta.
Ravi uralla ja keskiympyrällä oli helpompaa. Pystyin molempiin suuntiin suurentamaan ja pienentämään ympyrää sen mukaan, miten tarvitsimme lisätilaa. Boras ravasi letkeästi ja maatavoittavasti omalla moottorillaan. Oman istunnan kanssa pitää vaan olla todella tarkka ja jäntevä keskivartalosta sekä keventää tasaisesti, koska jos pienestikin horjahtaa, ragoi Boras heti tarjoamalla jotain. Usein se jotain on laukka tai ainakin reippaampi ravi.
Laukkaa varten jakaannuimme kahdelle pääty-ympyrälle vasemmassa käynnissä. Kun Pirita sanoi, että valmistellaan laukkaa, niin Boras oli jo menossa. Pirita nauroi, että ei kai se nyt ymmärtänyt mitä hän sanoi, mutta siltä se kyllä vaikutti. Hevonen takaisin käyntiin ja rennoksi ja sitten puolen kierroksen päästä rauhallinen nosto. Aiemmin ja jollain muulla hevosella olisin vaan jysäyttänyt heti laukkaan, mutta nyt maltoin rauhoittaa tilanteen ja antaa muiden odottaa. Laukka vasempaa oli muutoin ihan hyvää, mutta vasenta pohjetta vasten pyrkiminen korostui. Jouduin tekemään hartiavoimin töitä, että sain ruunan edes kutakuinkin oikealle reitille etenkin kansoitetun katsomon puolella.
Tunnin päätehtävänä oli takaosan käännökset. Aloitimme lyhentämällä ja kokoamalla käyntiä ja kääntämällä sitten omatoimisesti aina pitkältä sivulta 90 astetta radan poikki. Näitä käännöksiä ehti tekemään useampia, ennen kuin teimme 180 asteen käännökset uralla yhtä aikaa. Sama harjoitus toistettiin myös toiseen suuntaan. Borasin hermo piti hyvin, ja se kääntyikin molempiin suuntiin varsin näppärästi. Valmistelu oli vasempaan vaikeampaa, sillä se alkoi ennakoida ja kääntyä vasten sisäpohjetta. Näistä selvittiin helposti sillä, että ongelmien ilmaantuessa jatkettiinkin vaan suoraan ja tehtiin vaikka yksi huolellinen kulma käännöksen sijasta.
Välissä tehtiin pienet pätkän ravia. Kevensin pääosin, sillä en halunnut mahdollisesti rikkoa saavuttamaamme rentoutta. Keskitytään harjoitusravin työstämiseen sitten ihan erikseen, vaikka Borasin ravi ei kyllä olekaan mitenkään erityisen pahaa istua.
Lopuksi vielä laukattiin pääty-ympyröillä oikeaan. Tällä kerralla Pirita pyysi meitä vain siirtymään "siihen nopeampaan askellajiin", ja saimmekin Borasin kanssa aikaiseksi ihan kunnollisen ja rauhallisen noston. Myös laukka oikeaan oli kertakaikkiaan mainiota, Piritakin sanoi että suorastaan superhyvää. Minä vain istuin, hengitin ja pidin rennon käden - sekä nautin.
Pirita sanoi lopuksi, että Boras on alkanut hengittää tunneilla. Hän uskoo, että sille on nyt löydetty sellaiset ratsastajat, jotka saavat ruunan rentoutumaan. Boras on ainakin saanut minut rentoutumaan, ja sitä tunnetta koitan tavoitella myös muilla hevosilla, vaikka niiden moottorit eivät aivan yhtä voimakkaita ihan itsestään olisikaan.
tiistai 19. marraskuuta 2013
Rautalankaa vastarannankiiskelle
11.11.2013 Primus Talli
Maiju - r. Tino
Päivät eivät todellakaan ole veljeksiä keskenään, sillä tällä tunnilla sain taas taistella Tinon kanssa ihan urakalla. Maijukin sanoi loppupalautteessa, että jouduin vääntämään Tinolle aika paljon rautalankaa. Minä kuvasin ruunaa vastarannankiiskeksi, koska se kyseenalaisti ihan jokaisen käskyni. Lopputulos oli jotain kahden edellisen Tino-kerran välimaastosta.
Aloitimme taas kolmikaarisella kiemurauralla. Käynnissä sujui ihan yhtä hyvin kuin viimeksikin, mutta kevyessä ravissa pakka levisi heti. Tino oli taas kiinni vasemmalta, enkä saanut sitä sieltä irti koko tunnin aikana kuin ajoittain. Koitin unohtaa pään asennon ja päästellä pitkät sivut vähän reippaammin, mutta en silti saanut Tinoa liikkumaan riittävästi. Kolmikaarinen kiemuraura ravissa oli kiemuraa myös silloin, kun olisi pitänyt mennä suoraan. Laukassa pääty-ympyrällä puuskutti vain ratsastaja, kun Maiju komensi minua kannustamaan Tino reippaampaan ja isompaan laukkaan. Ei oikein irronnut siis sekään.
Koulurataharjoitusten lähestyessä teimme pätkää B-merkin kouluohjelmasta. Ensin harjoitelimme käynnissä oikeassa kierroksessa pelkkää suoraa keskihalkaisijaa (vaikeaa), sitten lisättiin siihen I:stä voltti vasemmalle (vielä vaikeampaa) ja lopulta tehtiin sama kuvio kokonaan ravissa (todella vaikeaa). Tino kiemurteli minkä ehti, mutta olipahan hyödyllistä ensin suoristaa ja sitten asettaa ja taivuttaa taas vuoron perään molempiin suuntiin. Käynnissä vielä ehdin mukaan joten kuten, mutta ravissa oli pakko koittaa vaihtaa raippaa aina sisäpuolelle. Maiju näki tuskani, ja melkein yhtä aikaa totesimmekin, että toisesta raipasta voisi olla iloa. Jos pidin raippaa oikeassa kädessä, meni voltti vasemmalle plörinäksi. Jos taas pidin raipan vasemmassa kädessä, ei suorasta linjasta tullutkaan enää mitään. Toinen raippa ratkaisi ongelman aika hyvin, ja sain myös luvan käyttää niitä kevyesti vaikka yhtäaikaa. Tino oli hieman ihmeissään, mutta lopulta etenkin ruunan suoristamisessa raipoista oli iso apu. Pikku hiljaa Tino alkoi antaa periksi, ja selviydyimme kai ihan kunnialla kuviosta.
Tunnista ei kuitenkaan jäänyt kauhean hyvä maku. Tai siis itse tunnissa tai tehtävissä ei ollut mitään vikaa, päin vastoin, mutta Tinon kanssa emme nyt kyllä oikein löytäneet samaa säveltä. Maijukin sanoi, että viikkoa aiemmin se oli ollut aika hyvä, mutta nyt tosiaan jouduin neuvottelemaan sen kanssa läpi koko tunnin.
Maiju - r. Tino
Päivät eivät todellakaan ole veljeksiä keskenään, sillä tällä tunnilla sain taas taistella Tinon kanssa ihan urakalla. Maijukin sanoi loppupalautteessa, että jouduin vääntämään Tinolle aika paljon rautalankaa. Minä kuvasin ruunaa vastarannankiiskeksi, koska se kyseenalaisti ihan jokaisen käskyni. Lopputulos oli jotain kahden edellisen Tino-kerran välimaastosta.
Aloitimme taas kolmikaarisella kiemurauralla. Käynnissä sujui ihan yhtä hyvin kuin viimeksikin, mutta kevyessä ravissa pakka levisi heti. Tino oli taas kiinni vasemmalta, enkä saanut sitä sieltä irti koko tunnin aikana kuin ajoittain. Koitin unohtaa pään asennon ja päästellä pitkät sivut vähän reippaammin, mutta en silti saanut Tinoa liikkumaan riittävästi. Kolmikaarinen kiemuraura ravissa oli kiemuraa myös silloin, kun olisi pitänyt mennä suoraan. Laukassa pääty-ympyrällä puuskutti vain ratsastaja, kun Maiju komensi minua kannustamaan Tino reippaampaan ja isompaan laukkaan. Ei oikein irronnut siis sekään.
Koulurataharjoitusten lähestyessä teimme pätkää B-merkin kouluohjelmasta. Ensin harjoitelimme käynnissä oikeassa kierroksessa pelkkää suoraa keskihalkaisijaa (vaikeaa), sitten lisättiin siihen I:stä voltti vasemmalle (vielä vaikeampaa) ja lopulta tehtiin sama kuvio kokonaan ravissa (todella vaikeaa). Tino kiemurteli minkä ehti, mutta olipahan hyödyllistä ensin suoristaa ja sitten asettaa ja taivuttaa taas vuoron perään molempiin suuntiin. Käynnissä vielä ehdin mukaan joten kuten, mutta ravissa oli pakko koittaa vaihtaa raippaa aina sisäpuolelle. Maiju näki tuskani, ja melkein yhtä aikaa totesimmekin, että toisesta raipasta voisi olla iloa. Jos pidin raippaa oikeassa kädessä, meni voltti vasemmalle plörinäksi. Jos taas pidin raipan vasemmassa kädessä, ei suorasta linjasta tullutkaan enää mitään. Toinen raippa ratkaisi ongelman aika hyvin, ja sain myös luvan käyttää niitä kevyesti vaikka yhtäaikaa. Tino oli hieman ihmeissään, mutta lopulta etenkin ruunan suoristamisessa raipoista oli iso apu. Pikku hiljaa Tino alkoi antaa periksi, ja selviydyimme kai ihan kunnialla kuviosta.
Tunnista ei kuitenkaan jäänyt kauhean hyvä maku. Tai siis itse tunnissa tai tehtävissä ei ollut mitään vikaa, päin vastoin, mutta Tinon kanssa emme nyt kyllä oikein löytäneet samaa säveltä. Maijukin sanoi, että viikkoa aiemmin se oli ollut aika hyvä, mutta nyt tosiaan jouduin neuvottelemaan sen kanssa läpi koko tunnin.
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Toisenlainen Tino
4.11.2013 Primus Talli
Maiju - r. Tino
Eivät ole päivät veljeksiä keskenään. Siitä sain taas hyvän muistutuksen Tinon kanssa. En tiedä oliko erilainen päivä Tinolla, minulla vai molemmilla, mutta lopputulos oli tyystin toisen näköinen kuin viikkoa aiemmin.
Harjoittelimme läpi tunnin kolmikaarista kiemurauraa kaikissa askellajeissa alkukäynnistä alkaen. Tehtävä sopi joka askeleella ratsastettavalle Tinolle erittäin hyvin, koska sitä sai olla koko ajan joko asettamassa ja taivuttamassa tai suoristamassa. Maiju sanoi, että erityisesti suoristaminen ei tämän hevosen kanssa ole kovin yksinkertaista. Se kuitenkin onnistui aika hyvin, kun jätti kaarien välillä riittävästi aikaa suoristamiselle ja uuden suunnan valmistelulle, eikä vaan heittäytynyt uuteen suuntaan.
Käynnissä siis yhteispelimme toimi ihan hyvin. Kevyeen raviin siirryttäessä vähän jännitti, että noinkohan se jäkitys sieltä taas löytyy. Uskalsin kuitenkin varovasti toivoa parempaa, sillä Tinon vasen suupieli tuntui nyt huomattavasti pehmeämmältä kuin viimeksi. Jäimme onneksi melkein heti pääty-ympyröille, jossa ratsastimme sekä kevyttä ravia että laukkaa. Maiju halusi, että hevoset suorastaan lennähtävät laukkaan ja laukkaavat ensimmäisestä askeleesta alkaen kunnolla eteen. Teimme aika monia nostoja, ja siinä välillä sai ihan kunnolla ratsastaa eteen. Ravissa sain Tinon hyvin kuulolle. Sain asettaa sitä aika voimakkaasti etenkin väliaidoilla, mutta heti kun se tuli minun mukaani, pystyin tekemään selvän myötäämisen. Laukassa se ei vielä mennyt riittävän reippaasti pohkeesta eteen, jotta olisin voinut alkaa pyytää sen takajalkoja mukaan. Ilmeisesti kuitenkin reipas laukkaaminen aukoi Tinon paikkoja siiinä määrin, että jatkotyöskentely sujui aivan eri merkeissä kuin viimeksi.
Ratsastimme kolmikaarista kiemurauraa nyt myös ravissa. Nopeaan tempoon vaihtuva suunta auttoi myös harjoitusravissa, eikä Tino yllättäen edelleenkään hangoitellut lainkaan vastaan. Tinon ravi on aika miellyttävää istua sitten, kun se ravaa rehellisesti. Maiju ohjeisti siten, että oikeastaan joka toisella askeleella tein puolipidätteen ja joka toisella pyysin jalalla takajalkoja alle. Pitkällä sivulla pääsi ratsastamaan vähän lisää tempoa, jolloin sain taas itse harjoiteltua sitä lantion joustoa, joka niin kovin helposti jää vaillinaiseksi. Ja mitä enemmän pääsin liikkeeseen mukaan, sitä enemmän Tino ravasi. Tämähän on se iänikuinen noidankehä...
Kun tehtävä sujui ravissa, nostettiin ensimmäisen kaarteen jälkeen ravista laukka ja laukattiin keskimmäinen kaari. Viimeinen sitten taas ravattiin. Tino nosti ensimmäisen aika hyvin, mutta pienellä pukilla. Siksipä alkoi ilmeisesti ratsastajaa jännittää, kun koitin ratkaista ongelmaa tarjoamalla Tinolle lisää tilaa nostoon. Sehän tarkoittaa sitä, että jätän sen ilman minkäänlaista tukea päästäessäni ohjaa löysälle. Tino käytti tilaisuuden hyväkseen, ja teki pari entistä ilmavampaa nostoa. Se tuntui tosiaan. ikään kuin leviävän joka suuntaan ja jatkavan sitten ihan nätisti laukkaa. Vasta kun Maijun ohjeesta tein ihan päin vastoin eli istuin syvällä satulassa ja pidin tiukan tuntuman suuhun, nousi laukka hienosti ja ilman ylimääräisiä tanssiaskelia. Miten tämäkin asia on aina niin vaikea muistaa?
Lopuksi kokoonnuttiin vielä pääty-ympyröille ja mentiin hetki keventäen ja lopulta ravia hidastaen päästäen hevosia venyttelemään eteen ja alas. Olin tämänkin tunnin jälkeen ihan poikki, mutta huomattavasti paremmalla tuulella kuin viikkoa aiemmin. Maiju sanoi hyvin, että Sannalla oli päättäväisyystreenit. Ja sitähän se aika pitkälti Tinon kanssa onkin. Lisäksi ratsastamisesta tulee nyt jos koskaan ihan todellista aivojumppaa, kun pitää muistaa ihan joka askeleella tehdä jotain. Muutoin ratsu reipas kyllä keksii jotain muuta mielenkiintoisempaa tekemistä, vaikka naapuriuralta.
Maiju - r. Tino
Eivät ole päivät veljeksiä keskenään. Siitä sain taas hyvän muistutuksen Tinon kanssa. En tiedä oliko erilainen päivä Tinolla, minulla vai molemmilla, mutta lopputulos oli tyystin toisen näköinen kuin viikkoa aiemmin.
Harjoittelimme läpi tunnin kolmikaarista kiemurauraa kaikissa askellajeissa alkukäynnistä alkaen. Tehtävä sopi joka askeleella ratsastettavalle Tinolle erittäin hyvin, koska sitä sai olla koko ajan joko asettamassa ja taivuttamassa tai suoristamassa. Maiju sanoi, että erityisesti suoristaminen ei tämän hevosen kanssa ole kovin yksinkertaista. Se kuitenkin onnistui aika hyvin, kun jätti kaarien välillä riittävästi aikaa suoristamiselle ja uuden suunnan valmistelulle, eikä vaan heittäytynyt uuteen suuntaan.
Käynnissä siis yhteispelimme toimi ihan hyvin. Kevyeen raviin siirryttäessä vähän jännitti, että noinkohan se jäkitys sieltä taas löytyy. Uskalsin kuitenkin varovasti toivoa parempaa, sillä Tinon vasen suupieli tuntui nyt huomattavasti pehmeämmältä kuin viimeksi. Jäimme onneksi melkein heti pääty-ympyröille, jossa ratsastimme sekä kevyttä ravia että laukkaa. Maiju halusi, että hevoset suorastaan lennähtävät laukkaan ja laukkaavat ensimmäisestä askeleesta alkaen kunnolla eteen. Teimme aika monia nostoja, ja siinä välillä sai ihan kunnolla ratsastaa eteen. Ravissa sain Tinon hyvin kuulolle. Sain asettaa sitä aika voimakkaasti etenkin väliaidoilla, mutta heti kun se tuli minun mukaani, pystyin tekemään selvän myötäämisen. Laukassa se ei vielä mennyt riittävän reippaasti pohkeesta eteen, jotta olisin voinut alkaa pyytää sen takajalkoja mukaan. Ilmeisesti kuitenkin reipas laukkaaminen aukoi Tinon paikkoja siiinä määrin, että jatkotyöskentely sujui aivan eri merkeissä kuin viimeksi.
Ratsastimme kolmikaarista kiemurauraa nyt myös ravissa. Nopeaan tempoon vaihtuva suunta auttoi myös harjoitusravissa, eikä Tino yllättäen edelleenkään hangoitellut lainkaan vastaan. Tinon ravi on aika miellyttävää istua sitten, kun se ravaa rehellisesti. Maiju ohjeisti siten, että oikeastaan joka toisella askeleella tein puolipidätteen ja joka toisella pyysin jalalla takajalkoja alle. Pitkällä sivulla pääsi ratsastamaan vähän lisää tempoa, jolloin sain taas itse harjoiteltua sitä lantion joustoa, joka niin kovin helposti jää vaillinaiseksi. Ja mitä enemmän pääsin liikkeeseen mukaan, sitä enemmän Tino ravasi. Tämähän on se iänikuinen noidankehä...
Kun tehtävä sujui ravissa, nostettiin ensimmäisen kaarteen jälkeen ravista laukka ja laukattiin keskimmäinen kaari. Viimeinen sitten taas ravattiin. Tino nosti ensimmäisen aika hyvin, mutta pienellä pukilla. Siksipä alkoi ilmeisesti ratsastajaa jännittää, kun koitin ratkaista ongelmaa tarjoamalla Tinolle lisää tilaa nostoon. Sehän tarkoittaa sitä, että jätän sen ilman minkäänlaista tukea päästäessäni ohjaa löysälle. Tino käytti tilaisuuden hyväkseen, ja teki pari entistä ilmavampaa nostoa. Se tuntui tosiaan. ikään kuin leviävän joka suuntaan ja jatkavan sitten ihan nätisti laukkaa. Vasta kun Maijun ohjeesta tein ihan päin vastoin eli istuin syvällä satulassa ja pidin tiukan tuntuman suuhun, nousi laukka hienosti ja ilman ylimääräisiä tanssiaskelia. Miten tämäkin asia on aina niin vaikea muistaa?
Lopuksi kokoonnuttiin vielä pääty-ympyröille ja mentiin hetki keventäen ja lopulta ravia hidastaen päästäen hevosia venyttelemään eteen ja alas. Olin tämänkin tunnin jälkeen ihan poikki, mutta huomattavasti paremmalla tuulella kuin viikkoa aiemmin. Maiju sanoi hyvin, että Sannalla oli päättäväisyystreenit. Ja sitähän se aika pitkälti Tinon kanssa onkin. Lisäksi ratsastamisesta tulee nyt jos koskaan ihan todellista aivojumppaa, kun pitää muistaa ihan joka askeleella tehdä jotain. Muutoin ratsu reipas kyllä keksii jotain muuta mielenkiintoisempaa tekemistä, vaikka naapuriuralta.
perjantai 8. marraskuuta 2013
1,2,3,1,2,3,1,2,3...
2.11.2013 Primus Talli
Johanna - r. Konsta
Tallilla odotti kaksi yllätystä: toisellakin tämän viikon tunneistani sijainen ja ratsukin oli vaihtunut. Johanna piti kuitenkin hyvän tunnin, enkä todellakaan valittanut päästyäni Konstan kyytiin. Tiesin, että saadakseni vaihtoihin riittävän napakan ja kootun laukan saisin tehdä töitä, mutta aiempien tuntien perusteella kyllä pystyväni siihen.
Pääsimme taas liikkeelle hyvällä kepeällä fiiliksellä. Osaan jo käskeä Konstan heti alusta liikkumaan omilla jaloillaan ilman, että jään puristamaan. Ravissa muistan aina Kikan hevosesittelyssä, ja pyydän ravia niin paljon, että se tuntuu jo vähän liian reippaalta. Siitä on hyvä alkaa koota.
Pirita oli jättänyt jälleen Johannalle ohjeet tuntimme teemasta. Johannan kanssa veryttelimmekin laukanvaihtoja ajatellen todella hyvällä harjoituksella: toisella pitkällä sivulla myötälaukannosto käynnistä ja käyntisiirtyminen, toisella sama mutta vastalaukassa. Laukan piti olla lyhyttä ja koottua heti ensimmäisestä askeleesta. Konstalle tällainen jatkuva askellajin vaihto ja kokoaminen teki superhyvää, ja sain nautiskella sen napakoista nostoista ja upeasta laukasta. Ruunaa sai jopa pidättää ennen nostoa, niin innoissaan se oli!
Laukanvaihtoapujen kertauksen jälkeen siirryimme itse tehtävään. Teimme pitkän sivun päästä täyskaarron, jatkoimme hetken vastalaukassa ja sitten teimme viimeisessä kirjaimessa vaihdon. Minulle kävi ensimmäisellä kerralla täsmälleen samoin kuin alkukesästä, eli Konsta oli taas liian pitkä eikä laukka ollut riitävän aktiivista. Se vaan jatkoi kiltisti vastalaukkaa kulmankin läpi.
Seuraavaa kertaa vaarten valmistauduin paremmin tekemällä odotteluaikana lyhyitä laukkapätkiä ja kokoamalla ruunaa jo käynnissä. Näin se oli ihan eri tavalla virittynyt itse tehtävässäkin, ja suoriuduimme vaihdosta kutakuinkin moitteetta. Ainakin se tuli juuri silloin kuin pyysin, ei ennen eikä jälkeen.
Toiseen suuntaan eli vasemmasta oikeaan laukaan ehdimme tehdä vaihdon vain kerran. Siellä vaihto vähän viivästyi, mutta onnistui ensimmäisellä kerralla. Tässä suunnassa suurempi haaste oli täyskaarto, jossa Konsta väkisin painoi ulkopohjetta vastaan ja yritti suurentaa ratsastettavaa reittiä.
Huomasin myös, että lopulta annoin vaihtoavut aika suunnittelematta. Unohdin lähes poikkeuksetta laskea kolmeen tai miettiä litaniaa yksi-siirto-vaihto juuri kriittisimmällä hetkellä. Tämän muistaminen tai jopa ääneen sanominen helpottaisi varmasti sekä minun että hevosen työtä. Johannakin sanoi, että ihan hyvin voi jatkossa laskea ääneen, jotta opettajakin näkee milloin vaihtoapu tulee.
Konstan kanssa on joka tapauksessa ilo tehdä vaihtoja. Sillä on niin hyvä tasapaino, että jos apuja ei osaa antaa oikein, se ei todellakaan vaihda - vaikka todellakin osaa vaihtaa. Oma istuntani vaikutti tällä tunnilla laukanvaihtotehtävässä jotenkin epävakaalta, jalustimetkin tuntuivat heiluvan jaloissa miten sattuu. Alun laukkatyöskentely oli paljon tasaisempaa ja siistimpää, siihen ole tosi tyytyväinen. Konstan laukan kanssa riittää siis vielä töitä, että tavoittaisin samanlaisen tyyneyden kuin Borasin laukassa. Se tosin edellyttää Konstan moottorin käynnistymistä, ja nyt laukanvaihtotehtävässä päästin sen moottorin ajoittain puolitehoille. On kuitenkin taas ihan pakko kehua Konstaa, se on kertakaikkiaan ja kaikintavoin upea hevonen!
Johanna - r. Konsta
Tallilla odotti kaksi yllätystä: toisellakin tämän viikon tunneistani sijainen ja ratsukin oli vaihtunut. Johanna piti kuitenkin hyvän tunnin, enkä todellakaan valittanut päästyäni Konstan kyytiin. Tiesin, että saadakseni vaihtoihin riittävän napakan ja kootun laukan saisin tehdä töitä, mutta aiempien tuntien perusteella kyllä pystyväni siihen.
Pääsimme taas liikkeelle hyvällä kepeällä fiiliksellä. Osaan jo käskeä Konstan heti alusta liikkumaan omilla jaloillaan ilman, että jään puristamaan. Ravissa muistan aina Kikan hevosesittelyssä, ja pyydän ravia niin paljon, että se tuntuu jo vähän liian reippaalta. Siitä on hyvä alkaa koota.
Pirita oli jättänyt jälleen Johannalle ohjeet tuntimme teemasta. Johannan kanssa veryttelimmekin laukanvaihtoja ajatellen todella hyvällä harjoituksella: toisella pitkällä sivulla myötälaukannosto käynnistä ja käyntisiirtyminen, toisella sama mutta vastalaukassa. Laukan piti olla lyhyttä ja koottua heti ensimmäisestä askeleesta. Konstalle tällainen jatkuva askellajin vaihto ja kokoaminen teki superhyvää, ja sain nautiskella sen napakoista nostoista ja upeasta laukasta. Ruunaa sai jopa pidättää ennen nostoa, niin innoissaan se oli!
Laukanvaihtoapujen kertauksen jälkeen siirryimme itse tehtävään. Teimme pitkän sivun päästä täyskaarron, jatkoimme hetken vastalaukassa ja sitten teimme viimeisessä kirjaimessa vaihdon. Minulle kävi ensimmäisellä kerralla täsmälleen samoin kuin alkukesästä, eli Konsta oli taas liian pitkä eikä laukka ollut riitävän aktiivista. Se vaan jatkoi kiltisti vastalaukkaa kulmankin läpi.
Seuraavaa kertaa vaarten valmistauduin paremmin tekemällä odotteluaikana lyhyitä laukkapätkiä ja kokoamalla ruunaa jo käynnissä. Näin se oli ihan eri tavalla virittynyt itse tehtävässäkin, ja suoriuduimme vaihdosta kutakuinkin moitteetta. Ainakin se tuli juuri silloin kuin pyysin, ei ennen eikä jälkeen.
Toiseen suuntaan eli vasemmasta oikeaan laukaan ehdimme tehdä vaihdon vain kerran. Siellä vaihto vähän viivästyi, mutta onnistui ensimmäisellä kerralla. Tässä suunnassa suurempi haaste oli täyskaarto, jossa Konsta väkisin painoi ulkopohjetta vastaan ja yritti suurentaa ratsastettavaa reittiä.
Huomasin myös, että lopulta annoin vaihtoavut aika suunnittelematta. Unohdin lähes poikkeuksetta laskea kolmeen tai miettiä litaniaa yksi-siirto-vaihto juuri kriittisimmällä hetkellä. Tämän muistaminen tai jopa ääneen sanominen helpottaisi varmasti sekä minun että hevosen työtä. Johannakin sanoi, että ihan hyvin voi jatkossa laskea ääneen, jotta opettajakin näkee milloin vaihtoapu tulee.
Konstan kanssa on joka tapauksessa ilo tehdä vaihtoja. Sillä on niin hyvä tasapaino, että jos apuja ei osaa antaa oikein, se ei todellakaan vaihda - vaikka todellakin osaa vaihtaa. Oma istuntani vaikutti tällä tunnilla laukanvaihtotehtävässä jotenkin epävakaalta, jalustimetkin tuntuivat heiluvan jaloissa miten sattuu. Alun laukkatyöskentely oli paljon tasaisempaa ja siistimpää, siihen ole tosi tyytyväinen. Konstan laukan kanssa riittää siis vielä töitä, että tavoittaisin samanlaisen tyyneyden kuin Borasin laukassa. Se tosin edellyttää Konstan moottorin käynnistymistä, ja nyt laukanvaihtotehtävässä päästin sen moottorin ajoittain puolitehoille. On kuitenkin taas ihan pakko kehua Konstaa, se on kertakaikkiaan ja kaikintavoin upea hevonen!
maanantai 4. marraskuuta 2013
Tinopump
28.10.2013 Primus Talli
Anni - r. Tino
Olin jo ehtinyt ajatella, että onkohan tässä tapahtunut pientä edistymistä, kun parin viime tunnin jälkeen opettajatkin ovat kommentoineet vain "se meni hienosti", vai laitetaanko onnistumiset upeiden hevosten (Boras, Konsta, Sacce) piikkiin. No, Tino pudotti kertaheitolla maanpinnalle, onneksi vain kuvainnollisesti.
Meitä ei ollut kuin neljä, joten saimme huhkia vielä tavallistakin enemmän. Minulle tuli hiki jo hevoslistaa lukiessa, ja satulassa suorastaan valuin hikeä.
Onneksi aloitimme rauhallisesti ihan vaan käynnissä. Otin suosiolla Tinon satulassa olevan kauhukahvan käteeni ja koitin pakottaa käteni oleman hiljaa. Edellisellä ruunalla ratsastamallani tunnilla olin sortunut liiallisen käsien veivaamiseen selvään raamiin ratsastamisen sijaan, enkä halunnut tehdä sitä virhettä toiste. Teimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle molempiin suuntiin, ja niissä Tino oli tosi hyvä. Yritinkin ratsastaa Tinoa heti alkuunsa jalalla ohjaa vasten niin, että se itse ymmärtäisi myödätä molemmista ohjista.
Käynnissä se siis ihan hyvin ymmärsikin, mutta sitten loppuivat ratsastajalta taidot. En mitenkään saavuttanut sitä keväisen hyvän Tino-tunnin tunnetta, jossa sain ratsastettua sen reippaaksi ja suoraksi. Ei onnistunut ravissa eikä edes Tinolle helpossa laukassa.
Sain aikaiseksi jokusen onnistuneen ravipätkän siten, että otin aina ongelmien ilmaantuessa käyntiin ja ruuvasin siitä Tinon liikkeelle jalalla paikoillaan pysyvää kättä vasten. Tämäkin onnistui vain oikeassa kierroksessa, vasen jäi vielä lähes täydelliseksi mysteeriksi. Meinasin tipahtaa naurusta hevosen selästä, kun Anni totesi taisteluni lomassa, että hyvä Sanna, lähes siedettävä pitkä sivu!
Laukassa keskiympyrällä Tino tuntui jähmeältä ja käskiessäni sitä eteen, se heitti vain pieniä pukkeja. Pitäisi selvästi ratsastaa vielä rohkeammin ja näyttää ruunalle, että ihan oikeasti on tehtävä töitä.
Avotaivutukset käynnissä pitkillä sivuilla tekivät kyllä Tinolle hyvää. Se oli vasempaan kuin rautakanki, oikeaan sujui hieman helpommin. Taivutusten jälkeen kevyessä ravissa pääty-ympyrällä oikeaan pystyi jo melkein sanomaan, että Tino on ratsastettu ns. läpi... Vasen jäi sitten seuraavan ratsastajan työstettäväksi, tosin en jäänyt katsomaan miten heidän kävi.
Olin aivan naatti tunnin jälkeen ja hieman pettynyt, kun koko tunti oli mennyt melkoiseksi taisteluksi. Vasen käsi oli kauhukahvasta huolimatta aivan tulessa, ja pari päivää tunnin jälkeen tuntui siltä, kuin olisi käynyt enemmänkin lihaskuntoa treenaamassa. Mutta ei tässä mitään bodypumpeja tarvittu, Tinopump riitti... Tiesin etukäteen, että Tinolla pitää ratsastaa jokainen askel, mutta tällä tunnilla se ei kyllä oikein onnistunut.
Anni - r. Tino
Olin jo ehtinyt ajatella, että onkohan tässä tapahtunut pientä edistymistä, kun parin viime tunnin jälkeen opettajatkin ovat kommentoineet vain "se meni hienosti", vai laitetaanko onnistumiset upeiden hevosten (Boras, Konsta, Sacce) piikkiin. No, Tino pudotti kertaheitolla maanpinnalle, onneksi vain kuvainnollisesti.
Meitä ei ollut kuin neljä, joten saimme huhkia vielä tavallistakin enemmän. Minulle tuli hiki jo hevoslistaa lukiessa, ja satulassa suorastaan valuin hikeä.
Onneksi aloitimme rauhallisesti ihan vaan käynnissä. Otin suosiolla Tinon satulassa olevan kauhukahvan käteeni ja koitin pakottaa käteni oleman hiljaa. Edellisellä ruunalla ratsastamallani tunnilla olin sortunut liiallisen käsien veivaamiseen selvään raamiin ratsastamisen sijaan, enkä halunnut tehdä sitä virhettä toiste. Teimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle molempiin suuntiin, ja niissä Tino oli tosi hyvä. Yritinkin ratsastaa Tinoa heti alkuunsa jalalla ohjaa vasten niin, että se itse ymmärtäisi myödätä molemmista ohjista.
Käynnissä se siis ihan hyvin ymmärsikin, mutta sitten loppuivat ratsastajalta taidot. En mitenkään saavuttanut sitä keväisen hyvän Tino-tunnin tunnetta, jossa sain ratsastettua sen reippaaksi ja suoraksi. Ei onnistunut ravissa eikä edes Tinolle helpossa laukassa.
Sain aikaiseksi jokusen onnistuneen ravipätkän siten, että otin aina ongelmien ilmaantuessa käyntiin ja ruuvasin siitä Tinon liikkeelle jalalla paikoillaan pysyvää kättä vasten. Tämäkin onnistui vain oikeassa kierroksessa, vasen jäi vielä lähes täydelliseksi mysteeriksi. Meinasin tipahtaa naurusta hevosen selästä, kun Anni totesi taisteluni lomassa, että hyvä Sanna, lähes siedettävä pitkä sivu!
Laukassa keskiympyrällä Tino tuntui jähmeältä ja käskiessäni sitä eteen, se heitti vain pieniä pukkeja. Pitäisi selvästi ratsastaa vielä rohkeammin ja näyttää ruunalle, että ihan oikeasti on tehtävä töitä.
Avotaivutukset käynnissä pitkillä sivuilla tekivät kyllä Tinolle hyvää. Se oli vasempaan kuin rautakanki, oikeaan sujui hieman helpommin. Taivutusten jälkeen kevyessä ravissa pääty-ympyrällä oikeaan pystyi jo melkein sanomaan, että Tino on ratsastettu ns. läpi... Vasen jäi sitten seuraavan ratsastajan työstettäväksi, tosin en jäänyt katsomaan miten heidän kävi.
Olin aivan naatti tunnin jälkeen ja hieman pettynyt, kun koko tunti oli mennyt melkoiseksi taisteluksi. Vasen käsi oli kauhukahvasta huolimatta aivan tulessa, ja pari päivää tunnin jälkeen tuntui siltä, kuin olisi käynyt enemmänkin lihaskuntoa treenaamassa. Mutta ei tässä mitään bodypumpeja tarvittu, Tinopump riitti... Tiesin etukäteen, että Tinolla pitää ratsastaa jokainen askel, mutta tällä tunnilla se ei kyllä oikein onnistunut.
tiistai 29. lokakuuta 2013
Kohti laukanvaihtoja
26.10.2013 Primus Talli
Pirita - r. Sacce
Olipa ihanaa päästä Piritan tunnille! Koko syksy on ollut lauantaituntien osalta juuri niin rikkonainen kuin osasin odottaakin. Harmittaa, että lähinnä koiraharrastus nielaisee viikonlopuista lähes puolet, jolloin työskentely Piritan opetuksessa jää väkisinkin kovin rikkonaiseksi. Onneksi olen löytänyt itselleni taitavan tuuraajan, joten ryhmä ei toivottavasti poissaoloistani kovasti häiriinny.
Nyt ehdin onneksi tunnille itse, ja tiesinkin jo odottaa laukanvaihtoharjoituksia. Odotin innolla myös Borasia, mutta se olikin tehnyt jo päivän työt muiden ratsastajien kanssa. Minulle oli merkitty aatelinen Sacce, jolla olin aiemmin mennyt vain kolme hajanaista tuntia. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt puolitoista vuotta. Tiesin kuitenkin, että laukanvaihtoharjoituksiin se on takuulla yksi oivimmista peleistä mitä Primukselta löytyy.
Sacce oli hyvin verytelty, sillä se oli edellisellä estetunnilla. Me aloitimme veryttelyn käynnissä kolmikaarisella kiemurauralla, jossa tavoiteltiin taas oikeaa tietä, tahtia ja taivutusta asetuksineen. Suoristus kaarien välillä kuului myös olennaisesti tehtävään. Olin mielestäni laittanut jo valmiiksi aika pitkät jalustimet, muta Pirita komensi minut pidentämään niitä entisestään. Ja totta tosiaan, polveni tulivat melkein satulan toppausten yli. Pidempi jalustin toimi Sacen kanssa ihan hyvin, liekö suotta koitin vähän varoa säätäessäni hihnoja saadakseni jalan varmasti taas kiinni kylkeen.
Ravissa jatkettiin samaa uraa. Oli taas vaikea arvioida hevoselle luonostaan sopiva tempo. Piritan ei tarvinnut sentään kuin kerran sanoa, että Sacce on alitempoinen. Sacce liirasi helposti takapäätä oikealle, ja käännökset vasempaan olivat vaikeampia. Se oli kuitenkin jo sen verran lämmin, että muutaman tunnustelukiemuran jälkeen alkoi sujua.
Pääty-ympyröillä oikeaan tehdyn alkulaukan ja lyhyen välikäynnin jäkeen keräsimme ohjat ja aloimme koota käyntiä. Koska tunnilla oli hevosia, jotka eivät vaida askeleessa, keskityimme nyt oikean tien ratsastamiseen. Laukka nostettiin käynnistä lyhyen sivun keskeltä ja heti seuraavan pitkän sivun alusta ratsastettiin koko rata leikkaa. Noston piti olla siis todella huolellinen ja hevonen hyvin hallinnassa heti ensimmäisestä askeleesta alkaen, jotta diagonaalilla ei tullut ongelmia. Laukkaa jatkettiin aivan uralle asti, missä tehtiin ravisiirtyminen. Kuviota toistettiin useita kertoja kummastakin suunnasta.
Ensimmäisellä kerralla Sacce valahti raviin liian aikaisin, mutta seuraavat lävistäjät sujuivat jo hyvin. Pirita halusi, että liioittelemme pohkeiden paikkaa jo nyt, jotta sitten vaihtaessa saisimme selvät avut hevosille. Kun siirsin ulkopohkeen selvästi taakse, alkoi Sacce hieman poikittaa. Sitä olisi pitänyt korjata ulko-ohjasta puolipidätteillä, mutta se ja asetuksen pitäminen samanaikaisesti laukan puolelle osoittaui tunnin haastavimmaksi tehtäväksi. Kerran Sacce pääsikin vaihtamaan aivan uralla, kun unohdin pidätteitä tehdessäni sen asetuksen.
Lopuksi teimme vielä muutamia pysähdyksiä ravista uralla. Sai joko keventää tai mennä harjoitusravia. Minä istuin alas, ja koitin keskittyä lantion liikkuvuuteen. Olen huomannut, että siinä on vielä paljon parantamista. Sacen ravi ei ole pahimmasta päästä, mutta aika terävää, joten vatsalihaksiakin tarvittiin. Myös niiden aktiivisessa käyttämisessä saan olla nykyistä tarkempana. Pirita ei lopulta kuitenkaan löytänyt istunnasta muuta korjattavaa, kuin sen iänikuisen käden paikan, joka oli taas hieman liian takana. Miksen nyt voi jo muistaa tätä ilman sanomista!
Ihan lopuksi ravattiin vielä ympyröillä aika pitkään. Ensin hevoset olivat kootumpia, ja vaihdeltiin kevyen ravin ja harjoitusravin välillä. Pyritiin siihen, että mikään ei muutu, vaikka ratsastaja istuu alas. Sitten päästettiin ohjaa pikku hiljaa pidemmälle edelleen vain välillä keventäen. Vaikka Sacce oli muutoin ollut oma upea itsensä, niin sen kanssa on kyllä haasteena tasaisuus edestä, etenkin ravissa.
Tämä oli taas niitä tunteja, kun koko ryhmä ratsasti keskittyneesti ja onnistui hyvin. Pirita oli tyytyväinen siihen, miltä hevoset näyttivät ja miten olimme työskennelleet. Maltan tuskin odottaa seuraavaa lauantaita, jolloin pääsemme itse vaihtoharjoituksiin!
Pirita - r. Sacce
Olipa ihanaa päästä Piritan tunnille! Koko syksy on ollut lauantaituntien osalta juuri niin rikkonainen kuin osasin odottaakin. Harmittaa, että lähinnä koiraharrastus nielaisee viikonlopuista lähes puolet, jolloin työskentely Piritan opetuksessa jää väkisinkin kovin rikkonaiseksi. Onneksi olen löytänyt itselleni taitavan tuuraajan, joten ryhmä ei toivottavasti poissaoloistani kovasti häiriinny.
Nyt ehdin onneksi tunnille itse, ja tiesinkin jo odottaa laukanvaihtoharjoituksia. Odotin innolla myös Borasia, mutta se olikin tehnyt jo päivän työt muiden ratsastajien kanssa. Minulle oli merkitty aatelinen Sacce, jolla olin aiemmin mennyt vain kolme hajanaista tuntia. Edellisestä kerrasta oli vierähtänyt puolitoista vuotta. Tiesin kuitenkin, että laukanvaihtoharjoituksiin se on takuulla yksi oivimmista peleistä mitä Primukselta löytyy.
Sacce oli hyvin verytelty, sillä se oli edellisellä estetunnilla. Me aloitimme veryttelyn käynnissä kolmikaarisella kiemurauralla, jossa tavoiteltiin taas oikeaa tietä, tahtia ja taivutusta asetuksineen. Suoristus kaarien välillä kuului myös olennaisesti tehtävään. Olin mielestäni laittanut jo valmiiksi aika pitkät jalustimet, muta Pirita komensi minut pidentämään niitä entisestään. Ja totta tosiaan, polveni tulivat melkein satulan toppausten yli. Pidempi jalustin toimi Sacen kanssa ihan hyvin, liekö suotta koitin vähän varoa säätäessäni hihnoja saadakseni jalan varmasti taas kiinni kylkeen.
Ravissa jatkettiin samaa uraa. Oli taas vaikea arvioida hevoselle luonostaan sopiva tempo. Piritan ei tarvinnut sentään kuin kerran sanoa, että Sacce on alitempoinen. Sacce liirasi helposti takapäätä oikealle, ja käännökset vasempaan olivat vaikeampia. Se oli kuitenkin jo sen verran lämmin, että muutaman tunnustelukiemuran jälkeen alkoi sujua.
Pääty-ympyröillä oikeaan tehdyn alkulaukan ja lyhyen välikäynnin jäkeen keräsimme ohjat ja aloimme koota käyntiä. Koska tunnilla oli hevosia, jotka eivät vaida askeleessa, keskityimme nyt oikean tien ratsastamiseen. Laukka nostettiin käynnistä lyhyen sivun keskeltä ja heti seuraavan pitkän sivun alusta ratsastettiin koko rata leikkaa. Noston piti olla siis todella huolellinen ja hevonen hyvin hallinnassa heti ensimmäisestä askeleesta alkaen, jotta diagonaalilla ei tullut ongelmia. Laukkaa jatkettiin aivan uralle asti, missä tehtiin ravisiirtyminen. Kuviota toistettiin useita kertoja kummastakin suunnasta.
Ensimmäisellä kerralla Sacce valahti raviin liian aikaisin, mutta seuraavat lävistäjät sujuivat jo hyvin. Pirita halusi, että liioittelemme pohkeiden paikkaa jo nyt, jotta sitten vaihtaessa saisimme selvät avut hevosille. Kun siirsin ulkopohkeen selvästi taakse, alkoi Sacce hieman poikittaa. Sitä olisi pitänyt korjata ulko-ohjasta puolipidätteillä, mutta se ja asetuksen pitäminen samanaikaisesti laukan puolelle osoittaui tunnin haastavimmaksi tehtäväksi. Kerran Sacce pääsikin vaihtamaan aivan uralla, kun unohdin pidätteitä tehdessäni sen asetuksen.
Lopuksi teimme vielä muutamia pysähdyksiä ravista uralla. Sai joko keventää tai mennä harjoitusravia. Minä istuin alas, ja koitin keskittyä lantion liikkuvuuteen. Olen huomannut, että siinä on vielä paljon parantamista. Sacen ravi ei ole pahimmasta päästä, mutta aika terävää, joten vatsalihaksiakin tarvittiin. Myös niiden aktiivisessa käyttämisessä saan olla nykyistä tarkempana. Pirita ei lopulta kuitenkaan löytänyt istunnasta muuta korjattavaa, kuin sen iänikuisen käden paikan, joka oli taas hieman liian takana. Miksen nyt voi jo muistaa tätä ilman sanomista!
Ihan lopuksi ravattiin vielä ympyröillä aika pitkään. Ensin hevoset olivat kootumpia, ja vaihdeltiin kevyen ravin ja harjoitusravin välillä. Pyritiin siihen, että mikään ei muutu, vaikka ratsastaja istuu alas. Sitten päästettiin ohjaa pikku hiljaa pidemmälle edelleen vain välillä keventäen. Vaikka Sacce oli muutoin ollut oma upea itsensä, niin sen kanssa on kyllä haasteena tasaisuus edestä, etenkin ravissa.
Tämä oli taas niitä tunteja, kun koko ryhmä ratsasti keskittyneesti ja onnistui hyvin. Pirita oli tyytyväinen siihen, miltä hevoset näyttivät ja miten olimme työskennelleet. Maltan tuskin odottaa seuraavaa lauantaita, jolloin pääsemme itse vaihtoharjoituksiin!
maanantai 28. lokakuuta 2013
Sujuvia sulkuja
21.10.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Parin pakkasyön jälkeen kenttä oli jäätynyt, joten ulkokausi päättyi ainakin hetkeksi. Uskoin Konstan olevan lungimpi maneesissa, joten jätin turvaliivin pois. Jostain syystä maneesissa ratsastaminen ei ahdistanutkaan lainkaan, vaan siellä oli mukavan lämmintä ja turvallista. Konstakin taisi ajatella samoin, sillä se oli koko tunnin todella mukava.
Saimme hyvän fiiliksen heti alkukäynnistä. Konsta liikkui kepeästi ihan itsekseen, eikä juurikaan tarvinnut kuin ihan kevyitä muistutuksia raipalla silloin tällöin. Koitin oikein keskittyä siihen, että en jäisi jalalla pyytämään, mikä vaan hidastaa ruunaa. Vähän pelkäsin, että hyytyykö se, kun päivän ohjelmassa oli sulkutaivutuksia, mutta ihan turhaan.
Aloitimme käynnissä kymmenen metrin volteilla molempiin päätyihin. Maiju seurasi silmä tarkkana volttien kokoa ja muotoa ja hevosten käyntiä voltilla. Konstalla auttoi todella paljon oma katse, niin kuin kai vähän kaikilla hevosilla... Olin tyytyväinen voltteihin, sillä sain myös siitä viimeisestä, niin kovin helposti lässähtävästä neljänneksestäkin pyöreän ja Konstan etujalat selvästi ennen kirjainta uralle.
Kevyttä ravia tehtiin koko uralla, ja kun suuntaa vaihdettiin koko rata leikkaa -tiellä, sai vähän vaivihkaa ratsastettua pienen lisäyksenkin. Edelleen siirtymiset ja temponvaihdokset ovat todella hyödyllisiä tällaiselle hitaalle hevoselle alkuveryttelystä alkaen. Laukassa huomasin selvästi, että Konsta alkaa käyttää selkäänsä vasta sitten, kun se laukkaa kunnolla eikä sellaista keinuhevoslaukkaa. Se on jännä tunne, kun hevosen etupää nousee ja takapää laskee sen työskennellessä kunnolla! Laukassa piti oikeassa kierroksessa katsoa aina pitkän sivun päässä peilistä, että onko hevonen suora. Konsta oli.
Tunnin teemaa aloiteltiin volteilla hakemalla asetus ja taivutus ja käynnille hyvä tahti. Jokainen jäi omalle voltilleen, jossa työstettiin hevosia hetki. Sitten tehtiin pysähdys uralle sulkutaivutusasentoon. Maiju kertoi, että hevosen ranka ei varsinaisesti kovin paljon taivu, mutta kyljet kyllä venyvät. Näitä lihaksia me sitten jumpattiin edelleen tekemällä useita pysähdyksiä ja lähtemällä lopulta suoraan pysähdyksestä sulkutaivutukseen pitkin uraa.
Kun liike oli tuttu, tehtiin pitkän sivun alkuun voltti ja jatkettiin siitä koko sivu sulkutaivutusta vasemmalle. Konsta oli tässä tosi pätevä, ja olin erityisen tyytyväinen sen omaan eteenpäinpyrkimykseen. Pidin sitä valmiina töihin vielä tekemällä pieniä ravipätkiä toisella sivulla omaa vuoroa odotellessa. Samalla tuli tehtyä vatsalihastreeniä ja haettua sitä oikeaa pystympää asentoa Konstan haastavassa ravissa.
Oikealle ei ehditty tehdä kuin alun volttiharjoitus ja yksi lyhyt pätkä sulkutaivutusta. Suuntaa vaihdettiin reippaasti laukassa koko rata leikkaa -tiellä ja lopuksi vielä ravattiin hetki keskiympyrällä. Kokonaisuudessaan meiltä Konstan kanssa tämä oli selvästi paras ja taisaisin yhteinen tuntimme, ja Maijunkin mukaan onnistuimme. Ehkäpä ne nappulat alkavat nyt pikku hiljaa löytyä!
Maiju - r. Konsta
Parin pakkasyön jälkeen kenttä oli jäätynyt, joten ulkokausi päättyi ainakin hetkeksi. Uskoin Konstan olevan lungimpi maneesissa, joten jätin turvaliivin pois. Jostain syystä maneesissa ratsastaminen ei ahdistanutkaan lainkaan, vaan siellä oli mukavan lämmintä ja turvallista. Konstakin taisi ajatella samoin, sillä se oli koko tunnin todella mukava.
Saimme hyvän fiiliksen heti alkukäynnistä. Konsta liikkui kepeästi ihan itsekseen, eikä juurikaan tarvinnut kuin ihan kevyitä muistutuksia raipalla silloin tällöin. Koitin oikein keskittyä siihen, että en jäisi jalalla pyytämään, mikä vaan hidastaa ruunaa. Vähän pelkäsin, että hyytyykö se, kun päivän ohjelmassa oli sulkutaivutuksia, mutta ihan turhaan.
Aloitimme käynnissä kymmenen metrin volteilla molempiin päätyihin. Maiju seurasi silmä tarkkana volttien kokoa ja muotoa ja hevosten käyntiä voltilla. Konstalla auttoi todella paljon oma katse, niin kuin kai vähän kaikilla hevosilla... Olin tyytyväinen voltteihin, sillä sain myös siitä viimeisestä, niin kovin helposti lässähtävästä neljänneksestäkin pyöreän ja Konstan etujalat selvästi ennen kirjainta uralle.
Kevyttä ravia tehtiin koko uralla, ja kun suuntaa vaihdettiin koko rata leikkaa -tiellä, sai vähän vaivihkaa ratsastettua pienen lisäyksenkin. Edelleen siirtymiset ja temponvaihdokset ovat todella hyödyllisiä tällaiselle hitaalle hevoselle alkuveryttelystä alkaen. Laukassa huomasin selvästi, että Konsta alkaa käyttää selkäänsä vasta sitten, kun se laukkaa kunnolla eikä sellaista keinuhevoslaukkaa. Se on jännä tunne, kun hevosen etupää nousee ja takapää laskee sen työskennellessä kunnolla! Laukassa piti oikeassa kierroksessa katsoa aina pitkän sivun päässä peilistä, että onko hevonen suora. Konsta oli.
Tunnin teemaa aloiteltiin volteilla hakemalla asetus ja taivutus ja käynnille hyvä tahti. Jokainen jäi omalle voltilleen, jossa työstettiin hevosia hetki. Sitten tehtiin pysähdys uralle sulkutaivutusasentoon. Maiju kertoi, että hevosen ranka ei varsinaisesti kovin paljon taivu, mutta kyljet kyllä venyvät. Näitä lihaksia me sitten jumpattiin edelleen tekemällä useita pysähdyksiä ja lähtemällä lopulta suoraan pysähdyksestä sulkutaivutukseen pitkin uraa.
Kun liike oli tuttu, tehtiin pitkän sivun alkuun voltti ja jatkettiin siitä koko sivu sulkutaivutusta vasemmalle. Konsta oli tässä tosi pätevä, ja olin erityisen tyytyväinen sen omaan eteenpäinpyrkimykseen. Pidin sitä valmiina töihin vielä tekemällä pieniä ravipätkiä toisella sivulla omaa vuoroa odotellessa. Samalla tuli tehtyä vatsalihastreeniä ja haettua sitä oikeaa pystympää asentoa Konstan haastavassa ravissa.
Oikealle ei ehditty tehdä kuin alun volttiharjoitus ja yksi lyhyt pätkä sulkutaivutusta. Suuntaa vaihdettiin reippaasti laukassa koko rata leikkaa -tiellä ja lopuksi vielä ravattiin hetki keskiympyrällä. Kokonaisuudessaan meiltä Konstan kanssa tämä oli selvästi paras ja taisaisin yhteinen tuntimme, ja Maijunkin mukaan onnistuimme. Ehkäpä ne nappulat alkavat nyt pikku hiljaa löytyä!
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Haastava vastalaukkatehtävä
14.10.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Pystyimme edelleen ratsastamaan ulkona, ja varauduinkin nyt Konstan kanssa turvaliivillä. Edellisellä kerralla se oli sen verran ujoa poikaa laitumen päädyn pimeissä nurkissa, että päätin hieman varmistaa omaa oloani. Peurat ja jänikset ja Konstan näkemät kummitukset loistivat kuitenkin poissaolollaan, eikä tällä tunnilla ollut vaikeuksia kulmien kanssa.
Maiju otti meidän kanssamme ryhtiliikkeen kulmien ratsastuksessa, ja aloitimmekin heti tekemällä tuttua Kyran harjoitusta, pysähdystä kulmaan juuri ennen kääntämistä. Näin saatiin hevoset kävelemään syvälle kulmaan ja kuuntelemaan ratsastajaa, kun suoraan pysähdyksestä käännettiin seuraavalle sivulle. Kevyessä ravissa kulmat tehtiin käynnissä eli siirryttiin juuri ennen kulmaa käyntiin ja taas kulman jälkeen takaisin raviin. Konstalle siirtymiset tekivät todella hyvää, niissä se herää. Pitäisi muistaa tämä myös silloin, kun alkuveryttelyä on mahdollista tehdä hieman vapaammin. Kun käyntisiirtymiset jätettiin pois ja tehtiin jokaiseen kulmaan voltit, se jo ravasi ihan mukavasti. Sain kuitenkin olla tarkkana siitä, että lapa ei työntynyt voltilla ulos, vaan että koko hevonen kulki samaa uraa alusta loppuun.
Laukkaa tehtiin aika pitkään keskiympyrällä. Maiju halusi hevosten asettuvan ja jatkavan itsestään oikeaa uraa ilman, että ohjista koko ajan vedetään. Kerran kierroksessa piti työntää ohjaa selvästi eteen luopumatta kuitenkaan tuntumasta, jolloin hevosten askel automaattisesti hieman piteni. Samalla oli hyvä tarkistaa, olivatko hevoset rehellisesti avuilla, vai karkasivatko ne heti muodosta tai reitiltä.
Pienen hengähdystauon jälkeen kokoonnuimme uudestaan keskiympyrälle käynnissä. Kierros oli sama kuin alkuveryttelyssä eli vasen, mutta aloitimmekin asettamalla hevosia ulos. Sitten otettiin mukaan myös lyhyet nopeat väistöt ulos, jolloin teimme hetkellisesti ikään kuin sulkutaivutusta oikealle, edelleen ympyräuraa seuraten. Tästä käynnistä nostettiin oikea laukka, eli vastalaukka. Vastalaukassa jatkettiin ympyrällä aika pitkään, useita kierroksia, joten laukkaa ehti myös työstää.
Konsta asettui ja väisti hienosti, ja nostikin hienosti - mutta vain jos raippa oli oikeassa kädessä. Testasin vasenta kättä kahdesti, ja molemmilla kerroilla nosto meni pipariksi. Laukassa koitin ottaa ensin liian varman pälle ja asetin ruunaa ihan hulluna ulos, jotta se ei olisi vaihtanut. Kun uskalsin suoristaa sen Maijun ohjeiden mukaisesti ja pitää vain laukanpuoleisen ulkopohkeen hieman taaempana, Konstan laukka parani ihan silmissä. Nostoja teimme useita, joten myös vastalaukkaa ehdimme ratsastaa varsin pitkään.
Tunnin jälkeen puhuimme, miten yllättävän vaikea tehtävä oli ollut. Tuntui jotenkin hankalalta olla vähän niin kuin menossa eri suuntaan kuin mihin reitti meni. Onnistuimme kuitenkin Konstan kanssa ihan hienosti. Ehkä ne oikeat nappulat alkavat pikku hiljaa löytyä - ainakin karsinassa olemme päässeet jo jutteluvaiheeseen, vaikka Konsta aina ensin koittaakin esittää paljon kovempaa kuin mitä todellisuudessa onkaan. Konstastakin on kyllä tullut jo yksi suosikeistani, pidän sen persoonasta kovasti.
Maiju otti meidän kanssamme ryhtiliikkeen kulmien ratsastuksessa, ja aloitimmekin heti tekemällä tuttua Kyran harjoitusta, pysähdystä kulmaan juuri ennen kääntämistä. Näin saatiin hevoset kävelemään syvälle kulmaan ja kuuntelemaan ratsastajaa, kun suoraan pysähdyksestä käännettiin seuraavalle sivulle. Kevyessä ravissa kulmat tehtiin käynnissä eli siirryttiin juuri ennen kulmaa käyntiin ja taas kulman jälkeen takaisin raviin. Konstalle siirtymiset tekivät todella hyvää, niissä se herää. Pitäisi muistaa tämä myös silloin, kun alkuveryttelyä on mahdollista tehdä hieman vapaammin. Kun käyntisiirtymiset jätettiin pois ja tehtiin jokaiseen kulmaan voltit, se jo ravasi ihan mukavasti. Sain kuitenkin olla tarkkana siitä, että lapa ei työntynyt voltilla ulos, vaan että koko hevonen kulki samaa uraa alusta loppuun.
Laukkaa tehtiin aika pitkään keskiympyrällä. Maiju halusi hevosten asettuvan ja jatkavan itsestään oikeaa uraa ilman, että ohjista koko ajan vedetään. Kerran kierroksessa piti työntää ohjaa selvästi eteen luopumatta kuitenkaan tuntumasta, jolloin hevosten askel automaattisesti hieman piteni. Samalla oli hyvä tarkistaa, olivatko hevoset rehellisesti avuilla, vai karkasivatko ne heti muodosta tai reitiltä.
Pienen hengähdystauon jälkeen kokoonnuimme uudestaan keskiympyrälle käynnissä. Kierros oli sama kuin alkuveryttelyssä eli vasen, mutta aloitimmekin asettamalla hevosia ulos. Sitten otettiin mukaan myös lyhyet nopeat väistöt ulos, jolloin teimme hetkellisesti ikään kuin sulkutaivutusta oikealle, edelleen ympyräuraa seuraten. Tästä käynnistä nostettiin oikea laukka, eli vastalaukka. Vastalaukassa jatkettiin ympyrällä aika pitkään, useita kierroksia, joten laukkaa ehti myös työstää.
Konsta asettui ja väisti hienosti, ja nostikin hienosti - mutta vain jos raippa oli oikeassa kädessä. Testasin vasenta kättä kahdesti, ja molemmilla kerroilla nosto meni pipariksi. Laukassa koitin ottaa ensin liian varman pälle ja asetin ruunaa ihan hulluna ulos, jotta se ei olisi vaihtanut. Kun uskalsin suoristaa sen Maijun ohjeiden mukaisesti ja pitää vain laukanpuoleisen ulkopohkeen hieman taaempana, Konstan laukka parani ihan silmissä. Nostoja teimme useita, joten myös vastalaukkaa ehdimme ratsastaa varsin pitkään.
Tunnin jälkeen puhuimme, miten yllättävän vaikea tehtävä oli ollut. Tuntui jotenkin hankalalta olla vähän niin kuin menossa eri suuntaan kuin mihin reitti meni. Onnistuimme kuitenkin Konstan kanssa ihan hienosti. Ehkä ne oikeat nappulat alkavat pikku hiljaa löytyä - ainakin karsinassa olemme päässeet jo jutteluvaiheeseen, vaikka Konsta aina ensin koittaakin esittää paljon kovempaa kuin mitä todellisuudessa onkaan. Konstastakin on kyllä tullut jo yksi suosikeistani, pidän sen persoonasta kovasti.
tiistai 22. lokakuuta 2013
Kyllä me teille keskilaukat näytetään!
12.10.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras
Sain jatkaa jo yhdeksi suosikiseni nousseella Borasilla. Jos joku olisi pari vuotta sitten väittänyt, että tykkään mennä Borasin kaltaisella hevosella, olisin pitänyt häntä vähintäänkin järkensä menettäneenä. Minähän pidän suurista ja eteenpäinratsastettavista raskaammista hevosista! Mutta sitten tuli Lulu, josta on tullut jo minun turvahevoseni. Borasin myötä olen päässyt harjoittelemaan vielä ihan eri tavalla eteenpäinpyrkivän ja kuumuvan hevosen ratsastamista - ja yllätyksekseni olen pitänyt siitä.
Alkuveryttelyssä en nyt saavuttanut aivan samanlaista tyyneyttä ja tasaisuutta kuin edellisellä kerralla. Uskalsin toisaalta ratsastaa hieman voimakkaammin Borasta etenkin vasemmalta. Se punkeaa lapa edellä takapäätä ulos oikeassa kierroksessa, ja vasemmassa oikoo mielellään samaa vasenta pohjetta vastaan. Koitin hakea sellaista pohjeen voimakkuutta, jolla saan juuri sopivan reaktion aikaiseksi. Boras on niin herkkä, että se saattaa ihan hyvin tulkita sisäpohkeen napautuksen laukannostoavuksi. Oman haasteensa alkuveryttelyyn toi tällä tunnilla myös se, että emme nyt menneet ympyrällä vaan koko uraa. Minä toki tein voltteja ja ympyröitä jatkuvasti, ohjeen mukaan joka sivun keskelle.
Vastalaukkaa teimme tällä kerralla vain oikeassa kierroksessa siten, että tulimme laitumen puolella pitkällä sivulla ensin huolellisen kulman jälkeen pienen matkan suoraan. Siitä loivasti uran sisäpuolella olevien tötsien väliin, josta suoristus pitkän sivun suuntaisesti kohti lyhyttä sivua. Pirita pyysi meitä erityisesti keskittymään hevosen kontrollointiin ja tarkkailemaan, miten se pyrkii käyttäytymään ja miten se korjataan. Tarkoitus oli ikään kuin vähän jo hienosäätää, löytää juuri omalle hevoselle juuri ne oikeat nappulat.
Minä tein ensin turhan tiukan tien uralta tötsien väliin, jolloin tehtävästi tuli Borasille hieman liian vaikea. Kun sain reitin loivemmaksi, se teki todella hienosti. Minä olin suorastaan pakahtua ylpeydestä, kun muistin jokaisella kerralla ihan itse myödätä sisäohjasta kaarteessa lyhyelle sivulle! Tehtävän onnistuminen edellytti taas hyvin maltillista omaa istuntaa syvällä satulassa. Pirita sanoi taas, että itse pitää pysyä hyvin rauhallisena, vaikka hevonen vähän kuumuisikin. No, nyt tässä tehtävässä Boras ei kyllä oikeastaan kuumunut. Päädyin kaiken lisäksi vielä sellaisen ratkaisuun, että tein töitä tehtävien välillä vain laukassa. Siinä se tykkää työskennellä ja saan sen laukassa kaikkein parhaiten rennoksi.
Vasemmassa kierroksessa koitimme sitten käyttää niitä toivottavasti löytyneitä nappuloita, kun pitkä sivun piti ratsastaa keskilaukassa. Pirita totesi, että keskilaukkaa tehdään aivan liian harvoin, eivätkä ratsastajat tahdo uskaltaa vaikuttaa hevoseen riittävästi. Minä sain ensimmäisellä kerralla kokeilla tosi varovaisesti lisäystä. Boraksen kohdalla ei liene epäilystäkään siitä, etteikö se lisäisi. Niinpä, kun Pirita oli tyytymätön muiden hevosten keskilaukkaan, pyysi hän meitä näyttämään, millaista keskilaukka oikein on. No, sehän ei suurempia tuskia tuottanut - päin vastoin, apuni olivat vähän liiankin voimakkaat kaikesta varovaisuudesta huolimatta. Me lennähdeltiin kolme pitkää sivua keskilaukkaa, ja vaikka Boras menee lujaa, saa sen kuitenkin hämmästyttävän helposti aina kiinni. Boras kyllä hieman kuumeni keskilaukoista, mutta rahoittui ensin ravissa ympyrällä ja sitten kentän keskelle seisomaan, kun muut tekivät tehtävän vuorollaan. Olisi kuitenkin kiva päästä kokeilemaan keskilaukkaa Borasilla vielä uudestaan, jotta osaisin paremmin suhteuttaa apuni tällaiselle supernopeasti reagoivalla hevoselle.
Pirita - r. Boras
Sain jatkaa jo yhdeksi suosikiseni nousseella Borasilla. Jos joku olisi pari vuotta sitten väittänyt, että tykkään mennä Borasin kaltaisella hevosella, olisin pitänyt häntä vähintäänkin järkensä menettäneenä. Minähän pidän suurista ja eteenpäinratsastettavista raskaammista hevosista! Mutta sitten tuli Lulu, josta on tullut jo minun turvahevoseni. Borasin myötä olen päässyt harjoittelemaan vielä ihan eri tavalla eteenpäinpyrkivän ja kuumuvan hevosen ratsastamista - ja yllätyksekseni olen pitänyt siitä.
Alkuveryttelyssä en nyt saavuttanut aivan samanlaista tyyneyttä ja tasaisuutta kuin edellisellä kerralla. Uskalsin toisaalta ratsastaa hieman voimakkaammin Borasta etenkin vasemmalta. Se punkeaa lapa edellä takapäätä ulos oikeassa kierroksessa, ja vasemmassa oikoo mielellään samaa vasenta pohjetta vastaan. Koitin hakea sellaista pohjeen voimakkuutta, jolla saan juuri sopivan reaktion aikaiseksi. Boras on niin herkkä, että se saattaa ihan hyvin tulkita sisäpohkeen napautuksen laukannostoavuksi. Oman haasteensa alkuveryttelyyn toi tällä tunnilla myös se, että emme nyt menneet ympyrällä vaan koko uraa. Minä toki tein voltteja ja ympyröitä jatkuvasti, ohjeen mukaan joka sivun keskelle.
Vastalaukkaa teimme tällä kerralla vain oikeassa kierroksessa siten, että tulimme laitumen puolella pitkällä sivulla ensin huolellisen kulman jälkeen pienen matkan suoraan. Siitä loivasti uran sisäpuolella olevien tötsien väliin, josta suoristus pitkän sivun suuntaisesti kohti lyhyttä sivua. Pirita pyysi meitä erityisesti keskittymään hevosen kontrollointiin ja tarkkailemaan, miten se pyrkii käyttäytymään ja miten se korjataan. Tarkoitus oli ikään kuin vähän jo hienosäätää, löytää juuri omalle hevoselle juuri ne oikeat nappulat.
Minä tein ensin turhan tiukan tien uralta tötsien väliin, jolloin tehtävästi tuli Borasille hieman liian vaikea. Kun sain reitin loivemmaksi, se teki todella hienosti. Minä olin suorastaan pakahtua ylpeydestä, kun muistin jokaisella kerralla ihan itse myödätä sisäohjasta kaarteessa lyhyelle sivulle! Tehtävän onnistuminen edellytti taas hyvin maltillista omaa istuntaa syvällä satulassa. Pirita sanoi taas, että itse pitää pysyä hyvin rauhallisena, vaikka hevonen vähän kuumuisikin. No, nyt tässä tehtävässä Boras ei kyllä oikeastaan kuumunut. Päädyin kaiken lisäksi vielä sellaisen ratkaisuun, että tein töitä tehtävien välillä vain laukassa. Siinä se tykkää työskennellä ja saan sen laukassa kaikkein parhaiten rennoksi.
Vasemmassa kierroksessa koitimme sitten käyttää niitä toivottavasti löytyneitä nappuloita, kun pitkä sivun piti ratsastaa keskilaukassa. Pirita totesi, että keskilaukkaa tehdään aivan liian harvoin, eivätkä ratsastajat tahdo uskaltaa vaikuttaa hevoseen riittävästi. Minä sain ensimmäisellä kerralla kokeilla tosi varovaisesti lisäystä. Boraksen kohdalla ei liene epäilystäkään siitä, etteikö se lisäisi. Niinpä, kun Pirita oli tyytymätön muiden hevosten keskilaukkaan, pyysi hän meitä näyttämään, millaista keskilaukka oikein on. No, sehän ei suurempia tuskia tuottanut - päin vastoin, apuni olivat vähän liiankin voimakkaat kaikesta varovaisuudesta huolimatta. Me lennähdeltiin kolme pitkää sivua keskilaukkaa, ja vaikka Boras menee lujaa, saa sen kuitenkin hämmästyttävän helposti aina kiinni. Boras kyllä hieman kuumeni keskilaukoista, mutta rahoittui ensin ravissa ympyrällä ja sitten kentän keskelle seisomaan, kun muut tekivät tehtävän vuorollaan. Olisi kuitenkin kiva päästä kokeilemaan keskilaukkaa Borasilla vielä uudestaan, jotta osaisin paremmin suhteuttaa apuni tällaiselle supernopeasti reagoivalla hevoselle.
torstai 10. lokakuuta 2013
Parempi kuin Beckham
7.10.2013 Primus Talli
Maiju - r. David
Konstalla taisi olla lähestyvien kisojen vuoksi vapaapäivä, tai sitten se oli tehnyt työnsä jo aamulla. Joka tapauksessa minulle oli merkitty lähes kokonaan uusi tuttavuus, David. Sehän on jo edesmenneiden SG Darioson ja suuren suosikkini, SG Foxtrotin eli Foxyn puoliveli isän puolelta. Yhden ratsastuskerran kokemuksella se muistutti paljon enemmän Dariosoa kuin Foxya, mutta näille kaikille on yhteistä todella ihana karsinakäyttäytyminen. Foxyhan oli oikea seurustelija, ja David on suorastaan "hellyydenkipeä halailija", kuten tallin hevosesittelyssä todetaan.
Sain Davidin tunnilta, ja edellinen ratsastaja kehui sen juuri lämmenneen ja alkaneen taipua. Pääsin siis hyvästä lähdökohdasta omalle tunnilleni, joka oli tällä kerralla maneesissa, kun yhdeltä ratsulta puuttui takakenkä. Sain David-faneilta pari hyvää vinkkiä, jotka oli helppo toteuttaa: määrätietoisuus ja päättäväisyys. David ei tarvitse erityisesti jalkaa tai erityisesti tietynlaista tuntumaa, vaan se on hyvin perushevonen ratsastaa. Se mitä David tarvitsee, on selkeä vaatimus siitä, mihin mennään ja mitä tehdään ja millä vauhdilla. Ruuna tulee muistikuvani mukaan helposti vahvaksi, ja sitä koitin kaikin tavoin nyt välttää.
Tunti oli todella kiva, sillä teimme paljon eri tehtäviä B- ja A-merkkien radoista jäämättä kuitenkaan hiomaan yksityiskohtia. Onnistuneet suoritukset toki kaikilta vaadittiin, mutta kerran jälkeen vaihdettiin jo seuraavaan kuvioon.
Aloitimme käynnissä tekemällä nopeita lyhyitä pohkeenväistöjä pitkille sivuille useassa eri pätkässä. David hidasti voimakkaasti oikealle, mutta teki kovin helposti vasemmalle. Se tosin poikitti ensin liikaa, jolloin eteenpäinpyrkimys helposti katoaa. Maijukin neuvoi, että jos hevoset hidastavat, korjaavat ratsastajat sitä helposti pyytämällä jyrkempää väistöä, ja sen vaikutushan on edelleen hidastava.
Kevyttä ravia tehtiin aika lyhyesti pääosin ympyröillä. Melkein koko tunnin laukat sen sijaan tehtiin heti alkuunsa, kun harjoittelimme koko rata leikkaa -tietä. David tuntui tässä vaiheessa jo tosi kivalta: se liikkui suht itsekseen, eikä tuntunut lainkaan vahvalta. Sitä pystyi ohjaamaan ja käskemään ja se reagoi. David selvästi välillä vähän kokeili, että olisiko vaikka pieni oikominen ympyrällä mahdollista, mutta uskoi nopeasti, kun vaan selvästi kertoi sille oikean reitin.
Laukassa onnistuimme hyvin tulemaan koko rata leikkaa vasemmalle. Maiju tosin sanoi, että siirsin vähän turhan aikaisin raviin, mutta tein sen ihan tarkoituksella, koska tiedän miten helposti David vaihtaa laukan. Oikeaan se sitten ehti vaihtaa, vaikka koitin huolehtia asetuksesta ja omasta istunnastani laukan puolelle. Toisella yrittämällä tämäkin onnistui, mutta David kyllä hieman jännittyi. Maiju ohjeisti, että jos vaihto tulee, niin siitä ei saa suuttua hevoselle. Vaihdot ovat kuitenkin tietyissä tilanteissa toivottuja, eivätkä kaikille hevosille niin kovin helppoja. Ratsastajan pitää olla vaan rauhallinen ja tyyni ja korjata asia seuraavalla kerralla.
Liekö pitkän paikkoja avaavan laukkapätkän ansiota, mutta koko lopputunnin David oli aivan superhieno! Se oli ihan kevyt edestä ja ravasi juuri sopivan reippaasti niin, että kokoaminen pienillä puolipidätteillä jalat lähellä pitäen onnistui. Lisää tätä!
Ensin teimme ravilisäykset koko rata leikkaa -tiellä. Niissä David olisi saanut venyttää askelta enemmän. Se ei kuitenkaan noussut, jännittynyt tai rikkonut laukalle. Sitten teimme pitkillä sivuilla vastalaukan nostot oikeassa kierroksessa. David koitti ensin tarjota vähän sitä sun tätä, mutta rauhallisesti odottamalla ja selvästi kertomalla mitä seuraavaksi tehdään, nosto onnistui. Toisella kerralla tiesimme jo molemmat, mitä tuleman pitää.
Lopulta siirryimme kellon päätyyn työskentelemään itsenäisesti ja tulimme yksitellen toiseen päähän A-merkin volttikahdeksikkotehtävään. Satuin Davidin kanssa olemaan kohdalla niin, että sain tehdä kuvion ensimmäisenä. Maiju kehui vuolaasti ja kysyi, että miksen ole menossa kisoihin! Olen krooninen jännittäjä, ja jo se, että tehtäviä tullaan yksitellen, riittää minulle... David teki kahdeksikon tosi hienosti, tasaisessa sopivassa ravissa, asettuen ja taipuen. Fiilistelin harjoitusravia ja voltteja oikeaan kierrokseen vaikka kuinka pitkään, koko sen ajan kun muut viisi ratsukkoa tekivät volttikahdeksikkonsa.
Ihan lopuksi nostimme vielä kerran pitkällä sivulla vastalaukan vasemmassa kierroksessa. Sen jälkeen tuli oikeastaan ainoa hetki tunnilla, kun David hieman kuumeni. Sen mielestä vastalaukka olisi pitänyt nostaa vielä seuraavaltakin pitkältä sivulta...
En olisi millään malttanut lopettaa, kun Maiju käski keventää ja päästää hevosia vähän pidemmälle kaulalle. Maiju oli jo tunnin aikana pariin otteeseen sanonut, että David näyttää tosi hienolta ja kysynyt, että tuntuuko hyvältä. Loppupalautteessa hän sanoi, että ratsastan tarkasti. Se kertoi, että olin onnistunut kerrankin olemaan täsmällinen - muistan tunnin aikana oikein miettineeni asetuksia, pohkeiden paikkoja ja istunnan painoa valmistellessani liikkeitä. Jälkeen päin juttelimme muiden tuntilaisten kanssa, että oikeastaan kaikki olivat ratsastaneet tänään tosi keskittyneesti ja hienosti, kuten Maijukin meille sanoi.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Konstailua kentällä
30.9.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Edellisillä tunneilla osa hevosista oli tuijotellut kentän pimeneviä nurkkia siinä määrin, että päätin arkajalka-Konstan kanssa käydä katsomassa molemmat laitumen puoleiset kulmat heti alkuunsa molemmista suunnista. Taktiikka tuntui toimivan, sillä saimme tehtyä hyvän alkuveryttelyn kaikissa askellajeissa, eikä Konsta ollut moksiskaan mustenevasta maisemasta.
Tunnin tehtävät tulivat suoraan lähestyvien koulurataharjoitusten ohjelmista. Käynnissä teimme heti alkuun pysähdyksiä jokaisen sivun keskelle tavoiteena saada hevoset pysähtymään takajalat alle, seisoman rauhassa ja lähtemään liikkeelle napakasti. Konstalla yllättäen hiljaa seisominen tuotti eniten vaikeuksia, sillä se olisi kovin mielellään peruuttanut - miten olikaan sen jaloilla ohjaa vasten ratsastamisen ja sitten kädellä myötäämisen kanssa...
Ravia ja laukkaa teimme kaikki yhdessä suurella keskiympyrällä. Koitin muistaa sen, mitä Kikka oli sanonut ratsastaessaan Konstalla hevosesittelyssä: ravi oli vasta silloin riittävää, kun se suuresta osasta ratsastajia tuntuu liian vauhdikkaalta. Konsta liikkuikin nyt hyvin, ja laukasta saimme oikein kehujakin. Kikalla tuppasi myös sisäohja karkaamaan kädestä ja ruuna venymään pidemmäksi, joten pyrin pitämään ohjat napakasti stopparien avulla koko ajan saman mittaisina.
Seuraavaksi harjoittelimme keskihalkaisijan ratsastamista sekä pysähdystä radan keskellä. Tulimme vasemmassa kierroksessa laitumen puoleisesta päädystä keskihalkaisijalle, jossa tehtiin pysähdys ja siirtyminen takaisin ravin. Kun tuli meidän vuoromme, Konsta aivan yllättäen loikkasi sivulle ennen kulmaa. Ehkä siellä oli kauris tai jänis, mutta joka tapauksessa ruunaa pelotti yhtäkkiä aivan kamalasti. Sain sen kuitenkin vielä kulmaan ja siitä tehtävään. Raviin tuli pienen pelästymisen ansiosta niin paljon ponnua, että hetken tuntui ihan oikealta kouluratsastajalta. Löysin jopa hyvän asennon Konstan kootussa ravissa, ja tulimme niin hienosti keskihalkaisijalle tasajalkapysähdykseen, että kerta tätä harjoitusta riitti.
Koko lopputunnin Konsta olikin sitten aina puoli kierrosta hurjan peloissaan ja toiset puoli kierrosta sopivan pörheänä. Pohkeenväistö käynnissä kohti laitumen päätyä sujui hyvin, kun ei tarvinnut väistää kuin keskihalkaisijalta viiden metrin päähän uralta. Ravissa oli vaikeampaa, kun kulmasta piti aina kiihdyttää äkkiä pois...
Lopun laukka ja ravi ympyrällä menivät taas hyvin, kun ei tarvinnut lähestyä pelottavia nurkkia. Maijun ohjeiden mukaan koitin koko ajan tarjota Konstalle jotain tekemistä aivan loppukäyntiä myöten: puolipidätteitä, asetuksia, pieniä pätkiä väistöä, temponvaihdoksia... Niillä se pysyi hyvin keskittyneenä ratsastajaan eikä mörköihin laitumella. Maijukin sanoi, että meillä oli ollut tosi hyviä pätkiä, mutta eihän se tietenkään kovin tasaista menoa ollut. Karsinassa tunnin jälkeen olimme jo kokonaan samalla aaltopituudella - Konsta on oikein hauska persoona hoidettaessa, vaikka välillä vähän esittääkin tuimaa.
Maiju - r. Konsta
Edellisillä tunneilla osa hevosista oli tuijotellut kentän pimeneviä nurkkia siinä määrin, että päätin arkajalka-Konstan kanssa käydä katsomassa molemmat laitumen puoleiset kulmat heti alkuunsa molemmista suunnista. Taktiikka tuntui toimivan, sillä saimme tehtyä hyvän alkuveryttelyn kaikissa askellajeissa, eikä Konsta ollut moksiskaan mustenevasta maisemasta.
Tunnin tehtävät tulivat suoraan lähestyvien koulurataharjoitusten ohjelmista. Käynnissä teimme heti alkuun pysähdyksiä jokaisen sivun keskelle tavoiteena saada hevoset pysähtymään takajalat alle, seisoman rauhassa ja lähtemään liikkeelle napakasti. Konstalla yllättäen hiljaa seisominen tuotti eniten vaikeuksia, sillä se olisi kovin mielellään peruuttanut - miten olikaan sen jaloilla ohjaa vasten ratsastamisen ja sitten kädellä myötäämisen kanssa...
Ravia ja laukkaa teimme kaikki yhdessä suurella keskiympyrällä. Koitin muistaa sen, mitä Kikka oli sanonut ratsastaessaan Konstalla hevosesittelyssä: ravi oli vasta silloin riittävää, kun se suuresta osasta ratsastajia tuntuu liian vauhdikkaalta. Konsta liikkuikin nyt hyvin, ja laukasta saimme oikein kehujakin. Kikalla tuppasi myös sisäohja karkaamaan kädestä ja ruuna venymään pidemmäksi, joten pyrin pitämään ohjat napakasti stopparien avulla koko ajan saman mittaisina.
Seuraavaksi harjoittelimme keskihalkaisijan ratsastamista sekä pysähdystä radan keskellä. Tulimme vasemmassa kierroksessa laitumen puoleisesta päädystä keskihalkaisijalle, jossa tehtiin pysähdys ja siirtyminen takaisin ravin. Kun tuli meidän vuoromme, Konsta aivan yllättäen loikkasi sivulle ennen kulmaa. Ehkä siellä oli kauris tai jänis, mutta joka tapauksessa ruunaa pelotti yhtäkkiä aivan kamalasti. Sain sen kuitenkin vielä kulmaan ja siitä tehtävään. Raviin tuli pienen pelästymisen ansiosta niin paljon ponnua, että hetken tuntui ihan oikealta kouluratsastajalta. Löysin jopa hyvän asennon Konstan kootussa ravissa, ja tulimme niin hienosti keskihalkaisijalle tasajalkapysähdykseen, että kerta tätä harjoitusta riitti.
Koko lopputunnin Konsta olikin sitten aina puoli kierrosta hurjan peloissaan ja toiset puoli kierrosta sopivan pörheänä. Pohkeenväistö käynnissä kohti laitumen päätyä sujui hyvin, kun ei tarvinnut väistää kuin keskihalkaisijalta viiden metrin päähän uralta. Ravissa oli vaikeampaa, kun kulmasta piti aina kiihdyttää äkkiä pois...
Lopun laukka ja ravi ympyrällä menivät taas hyvin, kun ei tarvinnut lähestyä pelottavia nurkkia. Maijun ohjeiden mukaan koitin koko ajan tarjota Konstalle jotain tekemistä aivan loppukäyntiä myöten: puolipidätteitä, asetuksia, pieniä pätkiä väistöä, temponvaihdoksia... Niillä se pysyi hyvin keskittyneenä ratsastajaan eikä mörköihin laitumella. Maijukin sanoi, että meillä oli ollut tosi hyviä pätkiä, mutta eihän se tietenkään kovin tasaista menoa ollut. Karsinassa tunnin jälkeen olimme jo kokonaan samalla aaltopituudella - Konsta on oikein hauska persoona hoidettaessa, vaikka välillä vähän esittääkin tuimaa.
maanantai 7. lokakuuta 2013
Mahdottoman makea, osa 2
28.9.2013 Primus Talli
Pirita - r. Lasse
"Jaha, Sanna jatkaakin vielä", totesi Pirita, kun vaihdoin totaalisen toisen tyyppiseen ratsuun rästitunnille. Todellinen estetykki vaihtui todelliseen koulutykkiin. Lazanto eli Lasse on erittäin korkealle koulutettu tanskalainen ratsu, joka odottelee Primuksella uuden omistajan löytymistä. Sillä välin se on tehnyt tunteja ja käynyt Maijun kanssa Kottasin kouluvalmennuksissa. Lassen nykyinen omistaja kertoi, että viimeksi tämä pari on harjoitellut sarjavaihtoja, eli mistään ihan tavallisesta tuntiratsusta ei tälläkään kerralla ole kyse. Tunsin olevani etuoikeutettu, kun sain kokeilla Lassea.
Muuten hyvä, mutta tunti Borasin kanssa oli vähän verottanut voimia. Lassen kanssa pitää olla tarkkana, että tarjoaa ruunalle koko ajan jotain tekemistä. Sen korvien pitää olla kääntyneinä ratsastajaan päin, sen pitää kuunnella mitä ratsastaja haluaa. Lassella on taipumus painua kuolaimen alle, johon sain ohjeeksi nopean pohkeen. Se pitää muutoinkin saada liikkumaan kunnolla läpi koko kropan, sillä Piritan mukaan se on jo vähän oppinut sluibailemaan tunneilla.
Lassen liikkeet ovat suuret mutta pehmeät. Päätin vanhasta kokemuksesta laittaa mielummin hieman liian lyhyet kuin pitkät jalustimet, jotta saisin jalan pidettyä paremmin lähellä ja annettua selkeät nopeat avut. Rästitunnillamme oli kymmenen ratsukkoa, joten luonnollisesti ihan niin paljon neuvoja ei opettaja ehdi antaa kuin kuuden ratsukon tunnilla. Pääsin kuitenkin Lassen kanssa ihan hyvin liikkeelle - jotain on selvästi oppinut kuuntelemalla ja katselemallakin! Koitin keskittyä ravissa lähinnä siihen, että ruuna liikkuisi ja että se ei painuisi kuolaimen alle. Lassen saikin ravissa ryhdistäytymään aika helposti sillä napakalla pohkeella. Laukassa suurella ympyrällä jouduin ensimmäisen kerran ongelmiin. Pirita neuvoi istumaan syvällä satulassa takajalkojen päällä jalat lähellä hevosta ja nostamaan ihan kirjaimellisesti Lassen pää ylös. Ratsastin voimakkaasti siis ohjaa vasten nostamalla kädet todlela ylös niin, että Lassekin nosti päänsä. Sitten rentoutuminen ja laukan ylläpito jaloilla sekä käden palautus oikeaan paikkaan, niin johan Lassekin laukkasi loppuajan oikein.
Ratsastajien tasoerot on kyllä hienosti huomioitu aina hevosjaossa: edistyneemmät saavat haastetta haastavampien ratsujen kanssa, kun taas kokemattomammat saavat selkeät hevoset. Näin kaikki voivat tehdä samaa tehtävää, joka tänään oli tällaiselle tunnille hyvin sopiva voltti. Lassella on todella selvä puoliero, ja voltitkin olivat todella paljon haastavampia vasempaan kierrokseen. Siinä pääsinkin Piritan erikoiskäsittelyyn, kun päästin Lassen helpolla tekemällä liian suuria voltteja. Pienemmät eivät sitten enää onnistuneetkaan niin kovin helposti, enkä meinannut saada riittävästi tehoa voimattomaan ulkopohkeeseeni ruunan kääntämiseksi. Kun sain hetken pyörimisen jälkeen Lasselle perille reitin ja reippaamman tahdin, niin seuraavat voltit onnistuivatkin jo paljon paremmin. Oikeaan kierrokseen sujui helposti, eikä ravikaan hyytynyt. Jälkikäteen taas videolta katsottuna kyllä totesin, että tempo tuntuu selkään aina kovemmalta kuin miltä se näyttää. Tämä on hyvä muistaa oikeastaan niin Borasin kaltaisten reippaiden kuin Lassen kaltaisten hitaiden hevosten kanssa. Jalkani olivat kyllä liian edessä Lassellakin....
Lopuksi ei enää laukattukaan vaan käveltiin vain pieni lenkki tarhojen ja tallin ympäri kaartoon suoraan tallin eteen. Lassen omistaja oli ollut katsomassa tuntia ja oli sitä mieltä, että olin ihan hyvin löytänyt oikeat nappulat. Se oli tietenkin kiva kuulla, ja uuden hevosen kanssa tällainen rästitunti oli oikeastaan ihan hyvä tapa aloittaa yhteistyö. Omaan tekemiseen ehtii paremmin keskittyä, kun tehtävät eivät ole niin kummoisia.
Pirita - r. Lasse
"Jaha, Sanna jatkaakin vielä", totesi Pirita, kun vaihdoin totaalisen toisen tyyppiseen ratsuun rästitunnille. Todellinen estetykki vaihtui todelliseen koulutykkiin. Lazanto eli Lasse on erittäin korkealle koulutettu tanskalainen ratsu, joka odottelee Primuksella uuden omistajan löytymistä. Sillä välin se on tehnyt tunteja ja käynyt Maijun kanssa Kottasin kouluvalmennuksissa. Lassen nykyinen omistaja kertoi, että viimeksi tämä pari on harjoitellut sarjavaihtoja, eli mistään ihan tavallisesta tuntiratsusta ei tälläkään kerralla ole kyse. Tunsin olevani etuoikeutettu, kun sain kokeilla Lassea.
Muuten hyvä, mutta tunti Borasin kanssa oli vähän verottanut voimia. Lassen kanssa pitää olla tarkkana, että tarjoaa ruunalle koko ajan jotain tekemistä. Sen korvien pitää olla kääntyneinä ratsastajaan päin, sen pitää kuunnella mitä ratsastaja haluaa. Lassella on taipumus painua kuolaimen alle, johon sain ohjeeksi nopean pohkeen. Se pitää muutoinkin saada liikkumaan kunnolla läpi koko kropan, sillä Piritan mukaan se on jo vähän oppinut sluibailemaan tunneilla.
Lassen liikkeet ovat suuret mutta pehmeät. Päätin vanhasta kokemuksesta laittaa mielummin hieman liian lyhyet kuin pitkät jalustimet, jotta saisin jalan pidettyä paremmin lähellä ja annettua selkeät nopeat avut. Rästitunnillamme oli kymmenen ratsukkoa, joten luonnollisesti ihan niin paljon neuvoja ei opettaja ehdi antaa kuin kuuden ratsukon tunnilla. Pääsin kuitenkin Lassen kanssa ihan hyvin liikkeelle - jotain on selvästi oppinut kuuntelemalla ja katselemallakin! Koitin keskittyä ravissa lähinnä siihen, että ruuna liikkuisi ja että se ei painuisi kuolaimen alle. Lassen saikin ravissa ryhdistäytymään aika helposti sillä napakalla pohkeella. Laukassa suurella ympyrällä jouduin ensimmäisen kerran ongelmiin. Pirita neuvoi istumaan syvällä satulassa takajalkojen päällä jalat lähellä hevosta ja nostamaan ihan kirjaimellisesti Lassen pää ylös. Ratsastin voimakkaasti siis ohjaa vasten nostamalla kädet todlela ylös niin, että Lassekin nosti päänsä. Sitten rentoutuminen ja laukan ylläpito jaloilla sekä käden palautus oikeaan paikkaan, niin johan Lassekin laukkasi loppuajan oikein.
Ratsastajien tasoerot on kyllä hienosti huomioitu aina hevosjaossa: edistyneemmät saavat haastetta haastavampien ratsujen kanssa, kun taas kokemattomammat saavat selkeät hevoset. Näin kaikki voivat tehdä samaa tehtävää, joka tänään oli tällaiselle tunnille hyvin sopiva voltti. Lassella on todella selvä puoliero, ja voltitkin olivat todella paljon haastavampia vasempaan kierrokseen. Siinä pääsinkin Piritan erikoiskäsittelyyn, kun päästin Lassen helpolla tekemällä liian suuria voltteja. Pienemmät eivät sitten enää onnistuneetkaan niin kovin helposti, enkä meinannut saada riittävästi tehoa voimattomaan ulkopohkeeseeni ruunan kääntämiseksi. Kun sain hetken pyörimisen jälkeen Lasselle perille reitin ja reippaamman tahdin, niin seuraavat voltit onnistuivatkin jo paljon paremmin. Oikeaan kierrokseen sujui helposti, eikä ravikaan hyytynyt. Jälkikäteen taas videolta katsottuna kyllä totesin, että tempo tuntuu selkään aina kovemmalta kuin miltä se näyttää. Tämä on hyvä muistaa oikeastaan niin Borasin kaltaisten reippaiden kuin Lassen kaltaisten hitaiden hevosten kanssa. Jalkani olivat kyllä liian edessä Lassellakin....
Lopuksi ei enää laukattukaan vaan käveltiin vain pieni lenkki tarhojen ja tallin ympäri kaartoon suoraan tallin eteen. Lassen omistaja oli ollut katsomassa tuntia ja oli sitä mieltä, että olin ihan hyvin löytänyt oikeat nappulat. Se oli tietenkin kiva kuulla, ja uuden hevosen kanssa tällainen rästitunti oli oikeastaan ihan hyvä tapa aloittaa yhteistyö. Omaan tekemiseen ehtii paremmin keskittyä, kun tehtävät eivät ole niin kummoisia.
torstai 3. lokakuuta 2013
Mahdottoman makea, osa 1
28.9.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras
Yleisön pyynnöstä lempinimen Boris saanut ruuna ei enää minun suussani taivu mihinkään, joten kulkekoon virallisella nimellään vastedeskin. Ja hyvin kulkikin, vaikka ensin taas vähän jännitti, että noinkohan osaan vielä toisenkin kerran ratsastaa näin haastavalla hevosella.
Boras on karsinassa tosi kiltti, vaikka vähän sellainen raggaripoika. Ja onhan se kiltti selästäkin. Vaikka se haluaa mennä reippaasti, ei hetkeksikään tule sellainen tunne, että ruuna jotenkin karkaisi käsistä. Sen saa aina takaisin - tai oikeastaan se ei edes lähde minnekään - kun vaan muistaa istua syvällä satulassa, pitää käden rauhallisesti paikoillaan ja hengittää. Näitä kolmea asiaa koitin itselleni hokea läpi koko tunnin, ja Pirita tietenkin säesti kentän keskeltä silloin, kun oma skarppaus ei riittänyt.
Alkuverryttely sujui ongelmitta. Borasilla on aika selvä puoliero, sillä oikeassa kierroksessa se tunkee todella vahvasti ulkopohjetta vastaan ja työntää takapäätä ulos. Pääty-ympyrällä joutuu tästä huomauttamaan etenkin päätyyn tultaessa, ja silloin ruuna hieman protestoi ottamalla pari laukan sekaista askelta. Päädystä lähdettäessä taas sitä saa suorastaan ratsastaa eteen. Avoimella sivulla ravi on mukavan letkeää, ja ohjasta pystyy selvästi myötäämään.
Laukan sain nostaa taas ensimmäisenä. Boras selvästi laukkaa mielellään, paljon mielummin kuin ravaa. Sen laukka on todella mukavaa istua ja helppoa hallita. Nyt etenkin juuri tässä alkulaukassa pystyin keskittymään omaan istuntaan parhaiten. Ja on myös jännä, miten ravi laukan jälkeen on aivan samanlaista kuin ennenkin. Mitään lulumaisia kiihdyttelyitä ei ole havaittavissa lainkaan.
Onnistuneesta alkuverytelystä huolimatta sydän jätti kyllä yhden lyönnin väliin, kun Pirita ilmoitti, että ryhdymme tekemään loivaa vastalaukkakaarretta pitkälle sivulle. Ensimmäinen ajatus oli, että laukkatehtävässä Boras ihan varmasti kuumenee niin, että en enää hallitse sitä lainkaan. Mutta tämä hevonen jaksaa yllättää: olin nimittäin täysin väärässä. Laukka oli edelleen helposti hallittavaa, vaikka tokihan Boras innoissaan oli.
Laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä käynnistä, josta jatkettiin laukkaympyrälle. Siinä sai pyöriä useammankin kierroksen niin kauan, kuin laukan työstäminen vaati. Borasin kanssa se vei kierroksen tai kaksi, lähinnä laukan tasoittamiseksi aina hyvin voimakkaan noston jälkeen. Vasemmalle kiemura sujui hyvin. Pirita käski vaan istua takajalkojen päällä ja olla itse rauhallinen. Asetus pysyi suht hyvin sisään koko karteen ajan, mutta sisäohjasta olisin saanut rentoutua selvemmin. Pirita korostikin, että asetuksesta huolimatta sisäohjasta ei saa vetää, sillä silloin vaan järkytää hevosen tasapainoa. Tämän ne korvaavat sitten joko pudottamalla raviin tai kiihdyttämällä.
Oikealle laukka tuntui jotenkin helpommalta, mutta kaarre oli kyllä haastavampi. Ensimmäisellä kerralla ei ollut ongelmia, mutta kahdella seuraavalla esitimme hienot sarjavaihdot joka kolmannella askeleella. En saanut pidettyä asetusta sisään enkä omaa painoani laukan puolella, minkä seurauksena Boras teki kauniit vaihdot. Viimeisellä kerralla pidin asetuksen liioitellusti, jolloin kaarre onnistui. Boras oikein huokaisi helpotuksesta, kun maltoi kulman jälkeen myödätä sisäohjasta.
Laukkatyöskentely siis sopikin Borasille erinomaisesti. Se tykkää selvästi työskennellä laukassa. Luulen, että se on myös helpommin hallittavissa laukassa kuin ravissa - tosin olen tehnyt sen kanssa toistaiseksi todella vähän harjoitusravia. Kevyessä ravissa ongelmia ei ole kyllä ollut, eikä oikein missään muussakaan... Siksi ei liene kovin kummallista, että minusta Boras on mahdottoman makea. Se on tyypiltään aivan toista kuin hevoset, joista olen aiemmin kuvitellut pitäväni. Mutta ehkä juuri siksi siinä on sopivasti haastetta, ja onnistuminen tuntuu todella mukavalta.
Sain tältä tunnilta myös arvokasta videomateriaalia omasta ratsastuksestani. Silmiinpistävää oli se, että videolla Boras näytti liikkuvat hyvin rennosti ja jopa rauhallisesti. Omassa istunnassa eniten huomiota kiinnittivät eteen valuvat jalat. Jutellessani erään toisen Borasilla muutaman kerran ratsastaneen kanssa hän totesi itsellään ihan saman ongelman. Ehkä ruunan satula jotenkin siirtää jalkojani eteen vielä tavallistakin enemmän? Videolta huomasin myös, että olisin voinut huoletta päästää Borasin vieläkin pidemmäksi loppuravissa. Oikein ärsytti, kuinka ruuna koitti vetää itseään eteen ja alas, mutta ratsastaja ei uskaltanut päästää. Piritakin sanoi, että sitten se karkaa jos karkaa, ja silloin otat sen takaisin, mutta mitä pidemmällä kaulalla sen parempi. Seuraavalla kerralla sitten.
Boras on karsinassa tosi kiltti, vaikka vähän sellainen raggaripoika. Ja onhan se kiltti selästäkin. Vaikka se haluaa mennä reippaasti, ei hetkeksikään tule sellainen tunne, että ruuna jotenkin karkaisi käsistä. Sen saa aina takaisin - tai oikeastaan se ei edes lähde minnekään - kun vaan muistaa istua syvällä satulassa, pitää käden rauhallisesti paikoillaan ja hengittää. Näitä kolmea asiaa koitin itselleni hokea läpi koko tunnin, ja Pirita tietenkin säesti kentän keskeltä silloin, kun oma skarppaus ei riittänyt.
Alkuverryttely sujui ongelmitta. Borasilla on aika selvä puoliero, sillä oikeassa kierroksessa se tunkee todella vahvasti ulkopohjetta vastaan ja työntää takapäätä ulos. Pääty-ympyrällä joutuu tästä huomauttamaan etenkin päätyyn tultaessa, ja silloin ruuna hieman protestoi ottamalla pari laukan sekaista askelta. Päädystä lähdettäessä taas sitä saa suorastaan ratsastaa eteen. Avoimella sivulla ravi on mukavan letkeää, ja ohjasta pystyy selvästi myötäämään.
Laukan sain nostaa taas ensimmäisenä. Boras selvästi laukkaa mielellään, paljon mielummin kuin ravaa. Sen laukka on todella mukavaa istua ja helppoa hallita. Nyt etenkin juuri tässä alkulaukassa pystyin keskittymään omaan istuntaan parhaiten. Ja on myös jännä, miten ravi laukan jälkeen on aivan samanlaista kuin ennenkin. Mitään lulumaisia kiihdyttelyitä ei ole havaittavissa lainkaan.
Onnistuneesta alkuverytelystä huolimatta sydän jätti kyllä yhden lyönnin väliin, kun Pirita ilmoitti, että ryhdymme tekemään loivaa vastalaukkakaarretta pitkälle sivulle. Ensimmäinen ajatus oli, että laukkatehtävässä Boras ihan varmasti kuumenee niin, että en enää hallitse sitä lainkaan. Mutta tämä hevonen jaksaa yllättää: olin nimittäin täysin väärässä. Laukka oli edelleen helposti hallittavaa, vaikka tokihan Boras innoissaan oli.
Laukka nostettiin lyhyen sivun keskeltä käynnistä, josta jatkettiin laukkaympyrälle. Siinä sai pyöriä useammankin kierroksen niin kauan, kuin laukan työstäminen vaati. Borasin kanssa se vei kierroksen tai kaksi, lähinnä laukan tasoittamiseksi aina hyvin voimakkaan noston jälkeen. Vasemmalle kiemura sujui hyvin. Pirita käski vaan istua takajalkojen päällä ja olla itse rauhallinen. Asetus pysyi suht hyvin sisään koko karteen ajan, mutta sisäohjasta olisin saanut rentoutua selvemmin. Pirita korostikin, että asetuksesta huolimatta sisäohjasta ei saa vetää, sillä silloin vaan järkytää hevosen tasapainoa. Tämän ne korvaavat sitten joko pudottamalla raviin tai kiihdyttämällä.
Oikealle laukka tuntui jotenkin helpommalta, mutta kaarre oli kyllä haastavampi. Ensimmäisellä kerralla ei ollut ongelmia, mutta kahdella seuraavalla esitimme hienot sarjavaihdot joka kolmannella askeleella. En saanut pidettyä asetusta sisään enkä omaa painoani laukan puolella, minkä seurauksena Boras teki kauniit vaihdot. Viimeisellä kerralla pidin asetuksen liioitellusti, jolloin kaarre onnistui. Boras oikein huokaisi helpotuksesta, kun maltoi kulman jälkeen myödätä sisäohjasta.
Laukkatyöskentely siis sopikin Borasille erinomaisesti. Se tykkää selvästi työskennellä laukassa. Luulen, että se on myös helpommin hallittavissa laukassa kuin ravissa - tosin olen tehnyt sen kanssa toistaiseksi todella vähän harjoitusravia. Kevyessä ravissa ongelmia ei ole kyllä ollut, eikä oikein missään muussakaan... Siksi ei liene kovin kummallista, että minusta Boras on mahdottoman makea. Se on tyypiltään aivan toista kuin hevoset, joista olen aiemmin kuvitellut pitäväni. Mutta ehkä juuri siksi siinä on sopivasti haastetta, ja onnistuminen tuntuu todella mukavalta.
Sain tältä tunnilta myös arvokasta videomateriaalia omasta ratsastuksestani. Silmiinpistävää oli se, että videolla Boras näytti liikkuvat hyvin rennosti ja jopa rauhallisesti. Omassa istunnassa eniten huomiota kiinnittivät eteen valuvat jalat. Jutellessani erään toisen Borasilla muutaman kerran ratsastaneen kanssa hän totesi itsellään ihan saman ongelman. Ehkä ruunan satula jotenkin siirtää jalkojani eteen vielä tavallistakin enemmän? Videolta huomasin myös, että olisin voinut huoletta päästää Borasin vieläkin pidemmäksi loppuravissa. Oikein ärsytti, kuinka ruuna koitti vetää itseään eteen ja alas, mutta ratsastaja ei uskaltanut päästää. Piritakin sanoi, että sitten se karkaa jos karkaa, ja silloin otat sen takaisin, mutta mitä pidemmällä kaulalla sen parempi. Seuraavalla kerralla sitten.
lauantai 28. syyskuuta 2013
Hyväntuulinen Hartsa
21.9.2013 Primus Talli
Johanna - r. Jardinero
Olin ennen tuntia hieman äimistynyt: ratsunani oli minulle varsin epätyypillinen ja vieras Jardinero, ja Piritan sijasta kentän keskellä seisoikin taas Johanna. Olin ratsastanut Johtajalla vain kaksi erillistä kertaa aikaisemmin, joten päätin lähteä sen kanssa liikkeelle puhtaalta pöydältä.
Heti alkutunnista jouduin kysymään Johannalta, millainen Hartsan käynnin pitäisi olla. Halusin varmistaa, etten tällä kerralla jäisi hätistelemään luonnostaan hitaampaa hevosta. Johanna käski ajatella tavallista hevosen käynnin tahtia, ja ratsastaa Hartsaa siitä hieman rauhallisemmin. Oli selvää, että kysyessäni Jardinero oli aivan liian hidas.
Sen nopeaksi ratsastaminen vaati taas hieman keskittymistä, kun tämä ruuna toimii niin kovin eri tavalla. Takapuoli rennoksi, nopeat pohkeet tuntumaa vasten ja sitten jalat irti. Muistin viime kaudelta Piritan ohjeen ottaa aika tiukka tuntuma, mutta jotenkin en saanut sillä aikaan hyvää tulosta. Hartsa alkoi vaan nousta ja polkea paikoillaan, kun taas hieman pidemmällä ohjalla se kulki pyöreänä ja pidemmällä askeleella. Laukassa homma alkoi toimia ihan toden teolla, ja ravi laukan jälkeen rullasi hyvin. Hartsan kanssa pystyn paremmin pitämään jalat paikoillaan ja rentoutumaan harjoitusravissa kuin keventäen, ja ravissa sitä sai nyt jo ihan jarruttaa.
Piritan Johannalle jättämien ohjeiden mukaan teimme avotaivutuksia. Ratsastimme tuttuun tapaan keskihalkaisijalta vuoron perään kumpaankin suuntaan ja teimme taivutukset pitkällä sivulla. Keskihalkaisijalla sai tasata etäisyyksiä ravissa, muutoin askellajina oli käynti. Jardinero teki mielestäni nyt helpommin taivutukset vasemmalle, kun taas oikealle joudun ensin jälleen korjaamaan ulos väistävää takaosaa. Kun lopulta tulimme taivutuksen myös keskihalkaisijalla, hallitsin jo ruunan takaosankin - paremmin kuin Harryn kanssa. Kaiken kaikkiaan avotaivutukset tuntuivat Hartsan kanssa jotenkin leikittelevän helpoilta, vaikka liike on itselleni aina ollut todella hankala.
Hyväntuulinen Hartsa tuntui vaan innostuvan entisestään tunnin loppua kohti. Ehkä minäkin osasin paremmin rentoutua selässä, kun ratsuni nappulat alkoivat käydä tutuksi. Olen edelleen hieman äimistynyt siitä, miten erilaisia nämä andaluusit ovat. Kehittää kyllä ratsastajaa, kun ensin menee hevosella, jonka ympärille suorastaan pitää kääriytyä (Lulu), ja sitten tällaisella, jonka selässä pitäisi lähes leijailla (pätee myös Konstaan)!
Piritan Johannalle jättämien ohjeiden mukaan teimme avotaivutuksia. Ratsastimme tuttuun tapaan keskihalkaisijalta vuoron perään kumpaankin suuntaan ja teimme taivutukset pitkällä sivulla. Keskihalkaisijalla sai tasata etäisyyksiä ravissa, muutoin askellajina oli käynti. Jardinero teki mielestäni nyt helpommin taivutukset vasemmalle, kun taas oikealle joudun ensin jälleen korjaamaan ulos väistävää takaosaa. Kun lopulta tulimme taivutuksen myös keskihalkaisijalla, hallitsin jo ruunan takaosankin - paremmin kuin Harryn kanssa. Kaiken kaikkiaan avotaivutukset tuntuivat Hartsan kanssa jotenkin leikittelevän helpoilta, vaikka liike on itselleni aina ollut todella hankala.
Hyväntuulinen Hartsa tuntui vaan innostuvan entisestään tunnin loppua kohti. Ehkä minäkin osasin paremmin rentoutua selässä, kun ratsuni nappulat alkoivat käydä tutuksi. Olen edelleen hieman äimistynyt siitä, miten erilaisia nämä andaluusit ovat. Kehittää kyllä ratsastajaa, kun ensin menee hevosella, jonka ympärille suorastaan pitää kääriytyä (Lulu), ja sitten tällaisella, jonka selässä pitäisi lähes leijailla (pätee myös Konstaan)!
perjantai 20. syyskuuta 2013
Vanha teema, uusi ratsu
16.9.2013 Primus Talli
Maiju - r. Harry
Noinkohan Maiju koittaa rytmittää meitä kolmen kerran jaksoihin: kolmen Lululla ja kolmen Konstalla ratsastamani tunnin jälkeen ratsuksi vaihtui Harry. En ollutkaan ratsastanut sillä kuin kaksi kertaa lähes vuosi sitten, jolloin se oli juuri tullut Primukselle.
Harry on kyllä varsinainen herrasmies. Se on koko ajan hyvällä tuulella, osallistuu ja tekee parhaansa ihan tosissaan. Vaikka Harry on tuntihevokseksi varsin korkeasti koulutettu, se ei silti anna ilmaiseksi mitään; sen kanssa käy helposti niin kuin Willenkin, että jää siihen omalle mukavuusalueelle fiilistelmään ja unohtaa ratsastaa.
Aloitimme heti alkukäynnissä veryttelyn avotaivutuksilla. Pitkille sivuille piti tehdä kolme volttia ja näin ollen kaksi erillistä päivää avoa. Hevosten piti kävellä, taivutuksen ei tarvinnut olla järin jyrkkä. Harryn kanssa on edelleen haastavaa löytää käyntiin tasainen tahti ilman, että joukkoon tulee lyhyempiä ja pidempiä askeleita. Ruuna taipuu helposti, mutta koko tunnin vaikeimmaksi asiaksi nousi rehellinen asetuksen läpisaanti etenkin vasemmassa kierroksessa. Näen asettaessani kyllä Harryn silmäkulman, mutta en sierainta. Ruunan pää on siis vinossa, ja sen suoristamiseksi sai tehdä tempun jos toisenkin. Maiju neuvoi käyttämään voimakkaasti sisäpohjetta ja sisäohjaa yhdessä, sekä tekemään tällöin aika jyrkkää avotaivutusta.
Alkuveryttelyssä mentiin aika vähän kevyttä ravia ja paljon laukka koko uralla. Laukassa sai monta kertaa lyhentää ja pidentää, koota ja ratsastaa eteen, ikään kuin palkkioksi alun käyntityöskentelystä, joss hevosia on ratsastettu enemmänkin taaksepäin. Harry reagoi hienosti, sillä oli ilo muuttaa askeleen pituutta kumpaankin suuntaan. Ruuna myös selvästi innostui, kun sai mennä välillä vähän reippaammin.
Sitten jatkoimme avotaivutusta keskihalkaisijalla. Ratsastimme ensin vain suoralla hevosella keskihalkaisijan, mikä jo itsessään on aika vaikeaa. Harry tuli hyvin linjalla, mutta kun suoraan hevoseen lisättiin asetus, sain olla todella tarkkana estääkseni takaosaa luisumasta ulos. Avotaivutus onnistui hyvin sekä käynnissä että ravissa sen jälkeen, kun Maiju ohjeisti minut vuoron perään katsomaan hevosen asetusta ja linjaa, jolla ratsastan. Näin sain molemmat toimimaan, eikä Harry pungennut takaosaa pois keskihalkaisijalta.
Ennen loppuravia kokoonnuimme vielä keskiympyrälle harjoitusraviin. Harry sai esiin minussa täsmälleen samaan virheen kuin viimeksikin sillä ratsastaessani: takakenon. Harry ravi on aika suurta, mutta sillä on erittäin miellyttävä satula, joten siitä homma ei voi jäädä kiinni. Korvaan lantion jouston takakenolla, jota koitin korjata Maijun ohjeen mukaan kääntämällä rintakehää kohti hevosen korvia. En myöskään edelleenkään osaa kääntää itseäni hevosen lapojen suuntaisesti ympyrällä, vaan painoni on liikaa ulkona, menossa suoraan.
Loppuravissa päästettiin hevoset reilusti venyttämään eteen ja alas. Harrylla olisi ollut menohaluja vielä toisellekin tunnille, niin reippaasti se pisteli menemään ravia. Jouduin ihan tosissani käyttämään ääntä, istuntaa ja uloshengitystä, että sain sen hiljenteämään ja lopulta käyntiin.
Tunnin jälkeen tuntui vähän siltä, etten ollut saanut Harrystä irti sitä, mikä otettavissa minun taidoillani on. Lisäksi oli vähän masentavaa jälkikäteen huomata, että samat virheet kaivautuvat esiin istunnastani kuin vuosi sitten. Etten vaan olisi siis jäänyt sinne mukavuusalueelleni...
Aloitimme heti alkukäynnissä veryttelyn avotaivutuksilla. Pitkille sivuille piti tehdä kolme volttia ja näin ollen kaksi erillistä päivää avoa. Hevosten piti kävellä, taivutuksen ei tarvinnut olla järin jyrkkä. Harryn kanssa on edelleen haastavaa löytää käyntiin tasainen tahti ilman, että joukkoon tulee lyhyempiä ja pidempiä askeleita. Ruuna taipuu helposti, mutta koko tunnin vaikeimmaksi asiaksi nousi rehellinen asetuksen läpisaanti etenkin vasemmassa kierroksessa. Näen asettaessani kyllä Harryn silmäkulman, mutta en sierainta. Ruunan pää on siis vinossa, ja sen suoristamiseksi sai tehdä tempun jos toisenkin. Maiju neuvoi käyttämään voimakkaasti sisäpohjetta ja sisäohjaa yhdessä, sekä tekemään tällöin aika jyrkkää avotaivutusta.
Alkuveryttelyssä mentiin aika vähän kevyttä ravia ja paljon laukka koko uralla. Laukassa sai monta kertaa lyhentää ja pidentää, koota ja ratsastaa eteen, ikään kuin palkkioksi alun käyntityöskentelystä, joss hevosia on ratsastettu enemmänkin taaksepäin. Harry reagoi hienosti, sillä oli ilo muuttaa askeleen pituutta kumpaankin suuntaan. Ruuna myös selvästi innostui, kun sai mennä välillä vähän reippaammin.
Sitten jatkoimme avotaivutusta keskihalkaisijalla. Ratsastimme ensin vain suoralla hevosella keskihalkaisijan, mikä jo itsessään on aika vaikeaa. Harry tuli hyvin linjalla, mutta kun suoraan hevoseen lisättiin asetus, sain olla todella tarkkana estääkseni takaosaa luisumasta ulos. Avotaivutus onnistui hyvin sekä käynnissä että ravissa sen jälkeen, kun Maiju ohjeisti minut vuoron perään katsomaan hevosen asetusta ja linjaa, jolla ratsastan. Näin sain molemmat toimimaan, eikä Harry pungennut takaosaa pois keskihalkaisijalta.
Ennen loppuravia kokoonnuimme vielä keskiympyrälle harjoitusraviin. Harry sai esiin minussa täsmälleen samaan virheen kuin viimeksikin sillä ratsastaessani: takakenon. Harry ravi on aika suurta, mutta sillä on erittäin miellyttävä satula, joten siitä homma ei voi jäädä kiinni. Korvaan lantion jouston takakenolla, jota koitin korjata Maijun ohjeen mukaan kääntämällä rintakehää kohti hevosen korvia. En myöskään edelleenkään osaa kääntää itseäni hevosen lapojen suuntaisesti ympyrällä, vaan painoni on liikaa ulkona, menossa suoraan.
Loppuravissa päästettiin hevoset reilusti venyttämään eteen ja alas. Harrylla olisi ollut menohaluja vielä toisellekin tunnille, niin reippaasti se pisteli menemään ravia. Jouduin ihan tosissani käyttämään ääntä, istuntaa ja uloshengitystä, että sain sen hiljenteämään ja lopulta käyntiin.
Tunnin jälkeen tuntui vähän siltä, etten ollut saanut Harrystä irti sitä, mikä otettavissa minun taidoillani on. Lisäksi oli vähän masentavaa jälkikäteen huomata, että samat virheet kaivautuvat esiin istunnastani kuin vuosi sitten. Etten vaan olisi siis jäänyt sinne mukavuusalueelleni...
maanantai 16. syyskuuta 2013
Avotaivutuksia
9.9.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Olin ollut viikonlopun reissussa hyvin vähillä yöunilla, ja olo oli hyvin väsynyt ennen ratsastustuntia. Ehdin jo miettiä, että tuleekohan koko touhusta mitään, mutta kummasti sitä taas hevosen selässä muut asiat unohtuivat. Pystyin jopa asettamaan itselleni tavoitteeksi sen, että Maijun ei tarvitsisi kertaakaan sanoa Konstan liikkuvan liian hitaasti. Tässä taisin jopa onnistua; ainakin se, että huolehdin eteenpäinpyrkimyksestä heti alkutunnista, siivitti meidät selvästi parhaimpaan tuntiimme.
Kaatosateesta johtuen änkeydyimme maneesiin, jossa Maiju jakoi meille jälleen remmit satulaan kiinnitettäväksi. Nyt riitti, etä remmin otti pikkusormien ympärille, ja tunnin edetessä sisäkäden sai päästää kokonaan irti. Ulkokädessä remmi pidettiin koko tunnin ajan.
Alkuveryttely ravissa ja laukassa tehtiin isommaksi osaksi ympyrällä, jotta voitiin taas kunnolla keskittyä eteenpäinpyrkimykseen ja tuntumaan remmin kanssa. Minä osasin nyt ottaa ihan itse riittävän lyhyen ohjan ja ratsastaa Konstan heti sitä vasten. Ravi tuntui heti kivalta, mutta laukaa pitää edelleen uskaltaa ratsastaa enemmän heti alkutunnista.
Kun otin välikäynnin jälkeen ohjat, huomasin taktiikkani toimineen: Maijukin kehui käyntiä ja kysyi, että liikkuuko se nyt itsekseen. Kyllähän se liikkui, ja huomasin silloin, että jalkani olivat lähes kokonaan irti kyljistä. Konstalla siis toimii sellainen andaluusimainen lähestymistapa, jossa pohkeet hädin tuskin hipaisevat kylkiä silloin, kun hevonen tekee juuri niin kuin on pyydetty.
Käänsimme kellopäädystä keskihalkaisijalle ja sen jälkeen oman valinnan mukaan kumpaankin suuntaan. Pitkät sivut tehtiin avotaivutusta siten, että lopussa piti suoristaa mutta asetus pidettiin läpi kulman aina keskihalkaisijalle asti. Maiju neuvoi, että hankalampaan suuntaan kannattaa tehdä useammin, mutta toisaalta jos hevonen jännityy tai hankala on tosi hankala, voi rentoutta ja onnistumisia hakea helpommasta suunnasta. Konstan kanssa en huomannut suurta puolieroa nytkään. Ainoastaan oikealle sai reitin kanssa olla hieman tarkempi, koska takajalat tuppasivat valahtamaan koko taivutuksena jaksi uran ulkopuolelle, vaikka vain etujalkojen olisi pitänyt siirtyä uran sisäpuolelle. Ravissa tultiin sama taivutus vain oikealle. Sen Konsta teki tosi hienosti, ja saimme heti siirtyä kevyeen raviin.
Loppupalautteen perusteella Maijukin oli huomannut, että Konsta oli ollut aika virkeä koko tunnin. Koitan muistaa tämän alun päättäväisyyteni jatkossakin, koska siten lopputunnista selviää niin paljon vähemmällä ja pystyy keskittymään muuhunkin kuin eteenratsastukseen. Remmin koin edelleen hyödylliseksi, vaikka ihan lopussa päästin siitä jo kokonaan irti. Pelkillä pikkusormilla en remmistä oikein osannut pitää kiinni, vaan otin sen suosiolla kokonaan ulkonyrkkiin ohjan kaveriksi. Nyt en kuitenkaan enää ihan hulluna kiskonut remmistä; ehkä edellisen kerran perusteella olin hoksannut, että se ei kauheasti auta...
Maiju - r. Konsta
Olin ollut viikonlopun reissussa hyvin vähillä yöunilla, ja olo oli hyvin väsynyt ennen ratsastustuntia. Ehdin jo miettiä, että tuleekohan koko touhusta mitään, mutta kummasti sitä taas hevosen selässä muut asiat unohtuivat. Pystyin jopa asettamaan itselleni tavoitteeksi sen, että Maijun ei tarvitsisi kertaakaan sanoa Konstan liikkuvan liian hitaasti. Tässä taisin jopa onnistua; ainakin se, että huolehdin eteenpäinpyrkimyksestä heti alkutunnista, siivitti meidät selvästi parhaimpaan tuntiimme.
Kaatosateesta johtuen änkeydyimme maneesiin, jossa Maiju jakoi meille jälleen remmit satulaan kiinnitettäväksi. Nyt riitti, etä remmin otti pikkusormien ympärille, ja tunnin edetessä sisäkäden sai päästää kokonaan irti. Ulkokädessä remmi pidettiin koko tunnin ajan.
Alkuveryttely ravissa ja laukassa tehtiin isommaksi osaksi ympyrällä, jotta voitiin taas kunnolla keskittyä eteenpäinpyrkimykseen ja tuntumaan remmin kanssa. Minä osasin nyt ottaa ihan itse riittävän lyhyen ohjan ja ratsastaa Konstan heti sitä vasten. Ravi tuntui heti kivalta, mutta laukaa pitää edelleen uskaltaa ratsastaa enemmän heti alkutunnista.
Kun otin välikäynnin jälkeen ohjat, huomasin taktiikkani toimineen: Maijukin kehui käyntiä ja kysyi, että liikkuuko se nyt itsekseen. Kyllähän se liikkui, ja huomasin silloin, että jalkani olivat lähes kokonaan irti kyljistä. Konstalla siis toimii sellainen andaluusimainen lähestymistapa, jossa pohkeet hädin tuskin hipaisevat kylkiä silloin, kun hevonen tekee juuri niin kuin on pyydetty.
Käänsimme kellopäädystä keskihalkaisijalle ja sen jälkeen oman valinnan mukaan kumpaankin suuntaan. Pitkät sivut tehtiin avotaivutusta siten, että lopussa piti suoristaa mutta asetus pidettiin läpi kulman aina keskihalkaisijalle asti. Maiju neuvoi, että hankalampaan suuntaan kannattaa tehdä useammin, mutta toisaalta jos hevonen jännityy tai hankala on tosi hankala, voi rentoutta ja onnistumisia hakea helpommasta suunnasta. Konstan kanssa en huomannut suurta puolieroa nytkään. Ainoastaan oikealle sai reitin kanssa olla hieman tarkempi, koska takajalat tuppasivat valahtamaan koko taivutuksena jaksi uran ulkopuolelle, vaikka vain etujalkojen olisi pitänyt siirtyä uran sisäpuolelle. Ravissa tultiin sama taivutus vain oikealle. Sen Konsta teki tosi hienosti, ja saimme heti siirtyä kevyeen raviin.
Loppupalautteen perusteella Maijukin oli huomannut, että Konsta oli ollut aika virkeä koko tunnin. Koitan muistaa tämän alun päättäväisyyteni jatkossakin, koska siten lopputunnista selviää niin paljon vähemmällä ja pystyy keskittymään muuhunkin kuin eteenratsastukseen. Remmin koin edelleen hyödylliseksi, vaikka ihan lopussa päästin siitä jo kokonaan irti. Pelkillä pikkusormilla en remmistä oikein osannut pitää kiinni, vaan otin sen suosiolla kokonaan ulkonyrkkiin ohjan kaveriksi. Nyt en kuitenkaan enää ihan hulluna kiskonut remmistä; ehkä edellisen kerran perusteella olin hoksannut, että se ei kauheasti auta...
tiistai 10. syyskuuta 2013
Kyran oppeja
2.9.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Kyra Kyrklundin klinikka keräsi sunnuntaina lähes 1000 seuraajaa Ruskeasuolle, mutta minulta koko tapahtuma oli mennyt autuaasti ohi. Pääsin kuitenkin testaamaan Kyran oppeja taas käytännössä, kun Maiju pisti meidät maanantaina käsitreeniin. Se tuli minulle kuin tilauksesta, koska sekä viimeksi Konstan että aiemmin Tinon kanssa tuskailin yhtäkkiä mielestäni liian voimakkaiden ohjasotteiden kanssa.
Kaikille laitettiin turparemmi kiinni satulaan etukaaren päälle, ja remmi otettiin ohjien kanssa käteen. Ohjat säädettiin oikean pituisiksi heti alkutunnista, ja sitten vaan oltiin. Remmi antoi liikkumavaraa noin sentin suuntaansa, joten asettamisessa, taivuttamisessa ja kääntämisessä jalkojen käytön merkitys korostui. Jalkoja tarvittiin paljon myös ihan pelkästään staattista tuntumaa vastaan ratsastamisessa, jotta hevoset ymmärsivät myödätä.
Alkuveryttely tehtiin sen kummemmitta kiemuroitta pääty-ympyrällä vain totutellen remmiin ja siihen, mitä sen kanssa ratsastaminen vaatii. Remmin kanssa pääsi paljon paremmin keskittymään omaan istuntaan, kun käsistä ei tarvinnut niin paljon välittää. Heti, kun hevoset myötäsivät kevyessä ravissa, Maiju pistikin meidät istumaan alas. Konstan ravi on aika suurta, mutta remmin avulla löysin todella helposti asennon, jossa pystyin vaivatta istumaan kierros toisensa perään. Remmistä sai ottaa reilusti tukea, koska tuntuma hevosen suuhun ei siitä muuttunut. Laukkaa työstettiin aika pitkään, ja mitä enemmän ratsastin jalalla vasten vakaata kättä, sitä paremmin Konsta meni.
Kun ohjat ja remmi otettiin vapaan käynnin jälkeen taas käteen, jäimme jokainen omalle voltillemme. Haimme siinä rauhassa ensin reitin ja käynnin tahdin. Maiju muistutti minua taas, että en saa jäädä hätistelemään hevosta kun se kävelee sille itselleen oikealla vauhdilla. Minulla on paha taipumus hitaiden hevosten kanssa pyytää aina vielä vähän enemmän, jolloin hevosparat tulevat hätäisiksi ja sotkeentuvat jalkoihinsa (näin on käynyt Konstan lisäksi myös ainakin Myssyn ja Roopen kanssa). Pitäisi muistaa, että kaikki eivät kävele luonnostaan yhtä reippaasti.
Voltilla piti tietenkin myös asettaa ja taivuttaa. Kiskoin aivan hulluna sisäohjasta, kun tuntui, ettei asetusta saanut niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta eihän sitä pelkällä ohjalla tehdä, vaan myös jaloilla! Kun muisti ratsastaa koko hevosta eikä vaan päätä, löytyi kaunis muoto. Siitä voltilta sitten pysäytimme hevoset asettuneina ja taipuneina pitkälle sivulle, jolloin hevoset seisoivat kuin ne olisi pysäytetty kesken avotaivutuksen. Ja avotaivutustahan lähdimme sitten siitä pysähdyksestä tekemään jokaiselle sivulle. Liikehän on ollut minulle itselleni aina jotenkin tosi hankala, mutta Konstan ja remmin kanssa onnistuimme ihan hyvin.
Lopun laukka sujui tasaisemin kuin alussa, mutta kevyessä ravissa alas eteen ratsastaminen oli remmin kanssa vaikeaa. Huomaan käyttäväni siinä paljon johtavia ohjasotteita, joihin nyt ei remmi riittänyt. Olisin halunnut Konstan rentoutuvan enemmän sen sijaan, että se nyt vaan pyrki nousemaan antaessani pidempää ohjaa. Koin kuitenkin remmillä ratsastamisen todella hyödylliseksi ja suorastaan ilahduin, kun Maiju lupasi jatkossakin antaa meille remmit satulaan. Sitä voi sitten aina tarpeen mukaan käyttää vaikka vaan ulkokädessä.
Maiju - r. Konsta
Kyra Kyrklundin klinikka keräsi sunnuntaina lähes 1000 seuraajaa Ruskeasuolle, mutta minulta koko tapahtuma oli mennyt autuaasti ohi. Pääsin kuitenkin testaamaan Kyran oppeja taas käytännössä, kun Maiju pisti meidät maanantaina käsitreeniin. Se tuli minulle kuin tilauksesta, koska sekä viimeksi Konstan että aiemmin Tinon kanssa tuskailin yhtäkkiä mielestäni liian voimakkaiden ohjasotteiden kanssa.
Kaikille laitettiin turparemmi kiinni satulaan etukaaren päälle, ja remmi otettiin ohjien kanssa käteen. Ohjat säädettiin oikean pituisiksi heti alkutunnista, ja sitten vaan oltiin. Remmi antoi liikkumavaraa noin sentin suuntaansa, joten asettamisessa, taivuttamisessa ja kääntämisessä jalkojen käytön merkitys korostui. Jalkoja tarvittiin paljon myös ihan pelkästään staattista tuntumaa vastaan ratsastamisessa, jotta hevoset ymmärsivät myödätä.
Alkuveryttely tehtiin sen kummemmitta kiemuroitta pääty-ympyrällä vain totutellen remmiin ja siihen, mitä sen kanssa ratsastaminen vaatii. Remmin kanssa pääsi paljon paremmin keskittymään omaan istuntaan, kun käsistä ei tarvinnut niin paljon välittää. Heti, kun hevoset myötäsivät kevyessä ravissa, Maiju pistikin meidät istumaan alas. Konstan ravi on aika suurta, mutta remmin avulla löysin todella helposti asennon, jossa pystyin vaivatta istumaan kierros toisensa perään. Remmistä sai ottaa reilusti tukea, koska tuntuma hevosen suuhun ei siitä muuttunut. Laukkaa työstettiin aika pitkään, ja mitä enemmän ratsastin jalalla vasten vakaata kättä, sitä paremmin Konsta meni.
Kun ohjat ja remmi otettiin vapaan käynnin jälkeen taas käteen, jäimme jokainen omalle voltillemme. Haimme siinä rauhassa ensin reitin ja käynnin tahdin. Maiju muistutti minua taas, että en saa jäädä hätistelemään hevosta kun se kävelee sille itselleen oikealla vauhdilla. Minulla on paha taipumus hitaiden hevosten kanssa pyytää aina vielä vähän enemmän, jolloin hevosparat tulevat hätäisiksi ja sotkeentuvat jalkoihinsa (näin on käynyt Konstan lisäksi myös ainakin Myssyn ja Roopen kanssa). Pitäisi muistaa, että kaikki eivät kävele luonnostaan yhtä reippaasti.
Voltilla piti tietenkin myös asettaa ja taivuttaa. Kiskoin aivan hulluna sisäohjasta, kun tuntui, ettei asetusta saanut niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta eihän sitä pelkällä ohjalla tehdä, vaan myös jaloilla! Kun muisti ratsastaa koko hevosta eikä vaan päätä, löytyi kaunis muoto. Siitä voltilta sitten pysäytimme hevoset asettuneina ja taipuneina pitkälle sivulle, jolloin hevoset seisoivat kuin ne olisi pysäytetty kesken avotaivutuksen. Ja avotaivutustahan lähdimme sitten siitä pysähdyksestä tekemään jokaiselle sivulle. Liikehän on ollut minulle itselleni aina jotenkin tosi hankala, mutta Konstan ja remmin kanssa onnistuimme ihan hyvin.
Lopun laukka sujui tasaisemin kuin alussa, mutta kevyessä ravissa alas eteen ratsastaminen oli remmin kanssa vaikeaa. Huomaan käyttäväni siinä paljon johtavia ohjasotteita, joihin nyt ei remmi riittänyt. Olisin halunnut Konstan rentoutuvan enemmän sen sijaan, että se nyt vaan pyrki nousemaan antaessani pidempää ohjaa. Koin kuitenkin remmillä ratsastamisen todella hyödylliseksi ja suorastaan ilahduin, kun Maiju lupasi jatkossakin antaa meille remmit satulaan. Sitä voi sitten aina tarpeen mukaan käyttää vaikka vaan ulkokädessä.
maanantai 2. syyskuuta 2013
Hyvin ratsastettu!
31.8.2013 Primus Tallia
Pirita - r. Boras
Kummallisia nämä etiäiset, mutta vaikka olinkin varautunut Tinoon, niin minulla oli ihan sellainen tunne, että josko sittenkin menisin jommalla kummalla niistä uusista hevosista. Olin kuullut, että keskiviikkona tallille oli saapunut kaksi uutta ratsua, 12-vuotias ja 5-vuotias. Edellisen illan syyskauden avajaisissa Kikka oli kertonut niiden olevan kokeiltavana ja ajan näyttävän, että jäävätkö.
Minun ratsuni Boras oli se kokeneempi ja hyppäsi jo taitavan ratsastajan kanssa edellisellä tunnilla. Katselin menoa hetken aikaa, ja hain sitten turvaliivin autosta... Boras oli sporttisen näköinen rautias ruuna, jolla vauhtia riitti. Se ei varsinaisesti sinkoillut mihinkään, mutta meni l-u-j-a-a. Ratsastajalla oli vaikeuksia saada sitä siirtymään laukasta raviin, ja siinä vaiheessa kun otettiin kunnon jarrut käyttöön, totesin, että on ehkä parempi olla muodostamatta enää enempää mielikuvia ennen omaa tuntia.
Pirita auttoi minut selkään, kun ruuna ei meinannut malttaa millään seistä paikoillaan. Pirita kertoi sen antavan nyt itsestään vähän väärän kuvan, sillä Boras on oikeasti ihan kunnolla koulutettu ja osaava ruuna. Minulta hän kysyi, että olenko mennyt Hassella, joten ilmeisesti näissä kahdessa on jotain samaa.
Toden totta, kun otin ohjat käteen, sai reitin määritellä askeleen tarkkuudella, aivan kuten Hassellakin. Muutoin Boras vaan mutkitteli. Sain ohjeeksi pitää alapohkeen koko ajan lähellä ja myös käyttää sitä pohjetta rohkeasti tarvittaessa. Ruunalla oli pieni taipumus keriä itseään hieman liian lyhyeksi edestä, joten nyt tuli harjoiteltua käden pitämistä etukaaren edessä ja aavistuksenomaista myötäämistä. Itse tsemppasin itseäni koko ajan istumaan syvällä satulassa, jotta en missään vaiheessa antaisi Borasin vetää ylävartaloani etukenoon ja painoa päkiöille. Vatsalihaksilla sain myös pidettyä käteni paikoillaan, vaikka tehtävän käydessä vähän työläämmäksi Boras koitti vetää itseään pidemmäksi.
Pirita aiheellisesti jossain vaiheessa tuntia kysyi myös, että muistanko hengittää - pitää myöntää, välillä meinasi unohtua. Borasin kanssa oli oltava hereillä joka sekunti, ratsastettava joka sekunti, koska muutoin se olisi harhaillut omiaan ja täysillä.
Tunnin tehtävä oli kuin meitä varten suunniteltu: voltit jokaiselle sivulle ja tarpeen vaatiessa useampi ja useamminkin. Aloitimme käynnissä, jossa sain rauhassa tutustua uuteen ratsuuni, ja voltit hillitsivät menoa juuri sopivasti. Käynnissä Boras lennähti kyllä pari kertaa hipsutteluraviin, kun en muistanut tarjota sille riittävää tuntumaa edestä. Raviin sain keskiympyrällä siirtyä ensimmäisenä, ja kun se sujui, muut seurasivat vasta sitten perässä. Jokaisella askeleella sain tehdä puolipidätteitä, istua syvään, pitää jalat lähellä. Ravi oli maatavoittavaa, rentoa.
Välikäynnin jälkeen jatkoimme ravissa - kevensin suosiolla - voltteja. Kääntämisessä tarvittiin joka ikinen apu, mitä keksin, mutta pikku hiljaa sain aloitettua voltit oikeista kohtista ja tehtyä niistä oikean kokoisia. Ravikin pysyi hyvin tahdissa.
Vasta sitten kokoonnuimme kahdelle pääty-ympyrälle laukkaamaan. Sain tarvittaessa vaihtaa heti paikkaa ja tehdä ylimääräisiä voltteja, koska kääntämällä vauhdin sai paljon paremmin aisoihin kuin vetämällä. Kääntämisessä Pirita neuvoi käyttämään erikoista ohjasotetta eli painamaan myös ulkokäsi sään sisäpuolelle, jolloin ulko-ohja painautui Borasin kaulaan ja toimi kääntävänä apuna. Laukka oli isoa, mutta siinä pystyi hyvin istumaan. Sain jopa maininnan hyvästä istunnasta!
Laukan jälkeen jatkoimme volttitehtävää ravissa toiseen suuntaan. Nyt Pirita pisti minut istumaan muutamien volttien ajaksi alas, eikä hämmästyksekseni Boras jännittynytkään. Volteilla en havainnnut mitään suurta puolieroa, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ruuna änkesi kyllä todella vahvasti ulkopohjetta vastaan. Sainkin laukata oikeaan yksin suuren pääty-ympyrän sisällä. Tässä kierroksessa jouduin tehdä hieman töitä, että sain hallitun siirtymisen raviin. Kun muut laukkasivat, koitin työstää ulkopohjetta paremmin läpi käynnissä.
Loppuravissa ei ollut ongelmia. Boras ravasi samaa rennon letkeää mutta etenevää ravia, eli se ei mitenkään erityisesti kerännyt kierroksia mistään tehtävästä tai askellajista. Se vaan oli kokonaisuudessaan kovin eteenpäinpyrkivä.
Pirita sanoi loppupalautteessa, että hyvin ratsastettu. Opettajan kehut lämmittävät mieltä vieläkin. Pirita vähän pelkäsi, että Boras saa jatkossa pelottavan maineen, kun siitä puhutaan, että se menee lujaa. Hän muistutti, että Boras on vain juuri sellainen urheiluhevonen, josta edellisen päivän avajaisissa oli ratsastuskouluoppilaiden urapolun yhteydessä puhuttu.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, etä pystyin koko ajan olemaan minulle haastavan hevosen kanssa tyynesti tilanteen tasalla. Toteutin etukäteen suunnittelemani tavan ratsastaa hätääntymättä missään vaiheessa. Ja ennen kaikkea: en missään vaiheessa sortunut vetämään, vaan kädet pysyivät kutakuinkin tasaisesti paikoillaan. Tunnin jälkeen olin aivan loppu, mutta vasta silloin oikeastaan ymmärsin, että Boras oli lopulta aika kiva hevonen. En tiedä miten pärjäisin sen kanssa jossain toisessa tehtävässä, mutta ainakin olen valmis kokeilemaan.
Tallissa Boras oli oikein kiltti ja antoi nätisti käsitellä itseään lainkaan hyörimättä. Se oli vähintään yhtä hikinen kuin ratsastaja, mutta ainakaan vielä lauantaina en saanut sitä edes herkkujen voimalla suostuteltua vesiboksiin. Ruuna oli hupaisan näköinen, kun se huojui kaikki neljä kaviota yhdessä kasassa sentin kynnyksen reunalla ja kurkotteli herkkuja. Lopulta pesin sen sienellä karsinassa.
Pirita - r. Boras
Kummallisia nämä etiäiset, mutta vaikka olinkin varautunut Tinoon, niin minulla oli ihan sellainen tunne, että josko sittenkin menisin jommalla kummalla niistä uusista hevosista. Olin kuullut, että keskiviikkona tallille oli saapunut kaksi uutta ratsua, 12-vuotias ja 5-vuotias. Edellisen illan syyskauden avajaisissa Kikka oli kertonut niiden olevan kokeiltavana ja ajan näyttävän, että jäävätkö.
Minun ratsuni Boras oli se kokeneempi ja hyppäsi jo taitavan ratsastajan kanssa edellisellä tunnilla. Katselin menoa hetken aikaa, ja hain sitten turvaliivin autosta... Boras oli sporttisen näköinen rautias ruuna, jolla vauhtia riitti. Se ei varsinaisesti sinkoillut mihinkään, mutta meni l-u-j-a-a. Ratsastajalla oli vaikeuksia saada sitä siirtymään laukasta raviin, ja siinä vaiheessa kun otettiin kunnon jarrut käyttöön, totesin, että on ehkä parempi olla muodostamatta enää enempää mielikuvia ennen omaa tuntia.
Pirita auttoi minut selkään, kun ruuna ei meinannut malttaa millään seistä paikoillaan. Pirita kertoi sen antavan nyt itsestään vähän väärän kuvan, sillä Boras on oikeasti ihan kunnolla koulutettu ja osaava ruuna. Minulta hän kysyi, että olenko mennyt Hassella, joten ilmeisesti näissä kahdessa on jotain samaa.
Toden totta, kun otin ohjat käteen, sai reitin määritellä askeleen tarkkuudella, aivan kuten Hassellakin. Muutoin Boras vaan mutkitteli. Sain ohjeeksi pitää alapohkeen koko ajan lähellä ja myös käyttää sitä pohjetta rohkeasti tarvittaessa. Ruunalla oli pieni taipumus keriä itseään hieman liian lyhyeksi edestä, joten nyt tuli harjoiteltua käden pitämistä etukaaren edessä ja aavistuksenomaista myötäämistä. Itse tsemppasin itseäni koko ajan istumaan syvällä satulassa, jotta en missään vaiheessa antaisi Borasin vetää ylävartaloani etukenoon ja painoa päkiöille. Vatsalihaksilla sain myös pidettyä käteni paikoillaan, vaikka tehtävän käydessä vähän työläämmäksi Boras koitti vetää itseään pidemmäksi.
Pirita aiheellisesti jossain vaiheessa tuntia kysyi myös, että muistanko hengittää - pitää myöntää, välillä meinasi unohtua. Borasin kanssa oli oltava hereillä joka sekunti, ratsastettava joka sekunti, koska muutoin se olisi harhaillut omiaan ja täysillä.
Tunnin tehtävä oli kuin meitä varten suunniteltu: voltit jokaiselle sivulle ja tarpeen vaatiessa useampi ja useamminkin. Aloitimme käynnissä, jossa sain rauhassa tutustua uuteen ratsuuni, ja voltit hillitsivät menoa juuri sopivasti. Käynnissä Boras lennähti kyllä pari kertaa hipsutteluraviin, kun en muistanut tarjota sille riittävää tuntumaa edestä. Raviin sain keskiympyrällä siirtyä ensimmäisenä, ja kun se sujui, muut seurasivat vasta sitten perässä. Jokaisella askeleella sain tehdä puolipidätteitä, istua syvään, pitää jalat lähellä. Ravi oli maatavoittavaa, rentoa.
Välikäynnin jälkeen jatkoimme ravissa - kevensin suosiolla - voltteja. Kääntämisessä tarvittiin joka ikinen apu, mitä keksin, mutta pikku hiljaa sain aloitettua voltit oikeista kohtista ja tehtyä niistä oikean kokoisia. Ravikin pysyi hyvin tahdissa.
Vasta sitten kokoonnuimme kahdelle pääty-ympyrälle laukkaamaan. Sain tarvittaessa vaihtaa heti paikkaa ja tehdä ylimääräisiä voltteja, koska kääntämällä vauhdin sai paljon paremmin aisoihin kuin vetämällä. Kääntämisessä Pirita neuvoi käyttämään erikoista ohjasotetta eli painamaan myös ulkokäsi sään sisäpuolelle, jolloin ulko-ohja painautui Borasin kaulaan ja toimi kääntävänä apuna. Laukka oli isoa, mutta siinä pystyi hyvin istumaan. Sain jopa maininnan hyvästä istunnasta!
Laukan jälkeen jatkoimme volttitehtävää ravissa toiseen suuntaan. Nyt Pirita pisti minut istumaan muutamien volttien ajaksi alas, eikä hämmästyksekseni Boras jännittynytkään. Volteilla en havainnnut mitään suurta puolieroa, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ruuna änkesi kyllä todella vahvasti ulkopohjetta vastaan. Sainkin laukata oikeaan yksin suuren pääty-ympyrän sisällä. Tässä kierroksessa jouduin tehdä hieman töitä, että sain hallitun siirtymisen raviin. Kun muut laukkasivat, koitin työstää ulkopohjetta paremmin läpi käynnissä.
Loppuravissa ei ollut ongelmia. Boras ravasi samaa rennon letkeää mutta etenevää ravia, eli se ei mitenkään erityisesti kerännyt kierroksia mistään tehtävästä tai askellajista. Se vaan oli kokonaisuudessaan kovin eteenpäinpyrkivä.
Pirita sanoi loppupalautteessa, että hyvin ratsastettu. Opettajan kehut lämmittävät mieltä vieläkin. Pirita vähän pelkäsi, että Boras saa jatkossa pelottavan maineen, kun siitä puhutaan, että se menee lujaa. Hän muistutti, että Boras on vain juuri sellainen urheiluhevonen, josta edellisen päivän avajaisissa oli ratsastuskouluoppilaiden urapolun yhteydessä puhuttu.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, etä pystyin koko ajan olemaan minulle haastavan hevosen kanssa tyynesti tilanteen tasalla. Toteutin etukäteen suunnittelemani tavan ratsastaa hätääntymättä missään vaiheessa. Ja ennen kaikkea: en missään vaiheessa sortunut vetämään, vaan kädet pysyivät kutakuinkin tasaisesti paikoillaan. Tunnin jälkeen olin aivan loppu, mutta vasta silloin oikeastaan ymmärsin, että Boras oli lopulta aika kiva hevonen. En tiedä miten pärjäisin sen kanssa jossain toisessa tehtävässä, mutta ainakin olen valmis kokeilemaan.
Tallissa Boras oli oikein kiltti ja antoi nätisti käsitellä itseään lainkaan hyörimättä. Se oli vähintään yhtä hikinen kuin ratsastaja, mutta ainakaan vielä lauantaina en saanut sitä edes herkkujen voimalla suostuteltua vesiboksiin. Ruuna oli hupaisan näköinen, kun se huojui kaikki neljä kaviota yhdessä kasassa sentin kynnyksen reunalla ja kurkotteli herkkuja. Lopulta pesin sen sienellä karsinassa.
Kohti kepeyttä
26.8.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Noinkohan oli jo toivelappuset luettu vai liekö sattumaa, mutta Lulu-putki katkesi taas Konstaan. Koska yhdellä tunnilla ei voi ratsastaa kuin yhdellä hevosella, otin vaihtelun mielelläni vastaan. Maiju kysyi satulavöitä kiristettäessä, että onko Konsta minulle ennestään tuttu. Kerroin menneeni sillä yhden tunnin kesällä, ja Maiju antoi edelleen ohjeeksi nopean pohkeen. Konsta pitäisi saada liikkumaan kepeästi itsekseen ilman, että joka askelta pitää erikseen pyytää.
Lähdimme veryttelemään käynnissä tekemällä voltit jokaiseen kulmaan. Maiju halusi, että etenkin tallista tulleille annetaan aikaa ja aloitetaan mielummin liian suurilla kuin liian pienillä volteilla. Koitin herätellä Konstaa irroitamalla jalat kokonaan kyljistä ja käyttämällä sen sijaan kevyesti raippaa, mikä tuntuu toimivan tällä hevosella hyvin. Se mikä ei toimi, on ratsastaja. Maiju sai taas muistuttaa minua siitä, että kun saan hitaan hevosen liikkeelle, minun pitäisi malttaa olla ahdistelematta sitä. Jotenkin fiksaudun siihen ajatukseen, että koko ajan pitäisi mennä vaan reippaammin, vaikka hevonen jo kävelee juuri sille kyseiselle hevoselle ihan riittävästi. Samoin on käynyt myös Myssyn ja Roopen kanssa. Pitäisi hätistelyn sijaan keskittyä tahtiin ja kokoamiseen, kun käynti on muutoin lähtenyt rullaamaan.
Teimme voltit myös kevyessä ravissa, ja Konsta ravasi ihan hyvin. Siksipä olisikin pitänyt kiinnittää enemmän huomiota niihin voltteihin, että saan koko hevosen kulkemaan samalla kaarevalla uralla. Ulkopohje osoittautui tässä korvaamattomaksi avuksi, yllätys yllätys. Alkulaukka tehtiin pääosin koko uralla vaihteeksi siten, että hevoset päästettiin vähän pidemmiksi ja annettiin laukata reipasta pyöreää laukkaa. Taas ajatuksena oli lähettää hevonen eteenpäin nopealla pohkeella ja ratsastaa niistä kevyitä ja itsekseen eteneviä. Konstalle tällainen laukkaveryttely oli aivan omiaan.
Lopputunti menikin sitten suurella keskiympyrällä, jossa väistimme hevosia avointen sivujen kohdalla joitain askelia ulos. Väistön piti taas olla helppoa ja ristiaskelien selviä. Konsta teki mitä pyysin, mutta pyysin liian vähän. Ristiaskeleet saavat olla selviä, ja lisäksi se alkoi hieman pakoilla oikaisemalla reittiä. Ympyrällä väistön aloittaminen ja lopettaminen sekä reitti siinä välillä oli siis ratsastettava vielä suoraa uraakin arkemmin.
Ravissa törmäsin tämän syksyn suurimpaan ongelmaani: käsiin. Konsta liikkui ihan mukavasti, mutta väistöön tullessa puolipidätteen sijaan teinkin varsinaisen kokopidätteen: jäin kiinni. Tapoin liikkeen ja vaadin hevosta eteen ja väistön samala, kun kiskoin ohjista taakse. Alkoi ihan tosissaan ärsyttää, että miksi en voi myödätä pidätteen ja sen jälkeen, kun Konsta kuuliaisesti väisti. Vasta sitten, kun Maiju suoraan sanoi, että myötää nyt, maltoin hellittää. Kirjoitin viimeksi, että käteni ei ole onneksi koskaan ollut kova, mutta tällä tahdilla sitä kohti ollaan kyllä kovaa vauhtia menossa.
Lopun laukassa oli tunnin paras hetki, kun Konstaa sai heti alka koota. Sen laukka on tosi makean tuntuista, ja sitä pystyy upeasti säätelemään lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Harmi vaan, että emme ehtineet työstää laukkaa enää kovin kauaa, vaan jumppasimme sen sijaan nopeasti yhden ympyrän pienennyksen ja siitä nopean väistön takaisin uralle. Johan toimi!
Konsta ei aiheuttanut tällä tunnilla samanlaisia ihastuneita huokailuja kuin viimeksi, mutta se on ehdottomasti hevonen jonka haluan toivelapullani pitää. Osaava, opettavainen ja vielä kauniskin kuin kuva. Nyt vaan erityisesti surkean käteni vuoksi tunnista jäi paljon hampaankoloon.
Maiju - r. Konsta
Noinkohan oli jo toivelappuset luettu vai liekö sattumaa, mutta Lulu-putki katkesi taas Konstaan. Koska yhdellä tunnilla ei voi ratsastaa kuin yhdellä hevosella, otin vaihtelun mielelläni vastaan. Maiju kysyi satulavöitä kiristettäessä, että onko Konsta minulle ennestään tuttu. Kerroin menneeni sillä yhden tunnin kesällä, ja Maiju antoi edelleen ohjeeksi nopean pohkeen. Konsta pitäisi saada liikkumaan kepeästi itsekseen ilman, että joka askelta pitää erikseen pyytää.
Lähdimme veryttelemään käynnissä tekemällä voltit jokaiseen kulmaan. Maiju halusi, että etenkin tallista tulleille annetaan aikaa ja aloitetaan mielummin liian suurilla kuin liian pienillä volteilla. Koitin herätellä Konstaa irroitamalla jalat kokonaan kyljistä ja käyttämällä sen sijaan kevyesti raippaa, mikä tuntuu toimivan tällä hevosella hyvin. Se mikä ei toimi, on ratsastaja. Maiju sai taas muistuttaa minua siitä, että kun saan hitaan hevosen liikkeelle, minun pitäisi malttaa olla ahdistelematta sitä. Jotenkin fiksaudun siihen ajatukseen, että koko ajan pitäisi mennä vaan reippaammin, vaikka hevonen jo kävelee juuri sille kyseiselle hevoselle ihan riittävästi. Samoin on käynyt myös Myssyn ja Roopen kanssa. Pitäisi hätistelyn sijaan keskittyä tahtiin ja kokoamiseen, kun käynti on muutoin lähtenyt rullaamaan.
Teimme voltit myös kevyessä ravissa, ja Konsta ravasi ihan hyvin. Siksipä olisikin pitänyt kiinnittää enemmän huomiota niihin voltteihin, että saan koko hevosen kulkemaan samalla kaarevalla uralla. Ulkopohje osoittautui tässä korvaamattomaksi avuksi, yllätys yllätys. Alkulaukka tehtiin pääosin koko uralla vaihteeksi siten, että hevoset päästettiin vähän pidemmiksi ja annettiin laukata reipasta pyöreää laukkaa. Taas ajatuksena oli lähettää hevonen eteenpäin nopealla pohkeella ja ratsastaa niistä kevyitä ja itsekseen eteneviä. Konstalle tällainen laukkaveryttely oli aivan omiaan.
Lopputunti menikin sitten suurella keskiympyrällä, jossa väistimme hevosia avointen sivujen kohdalla joitain askelia ulos. Väistön piti taas olla helppoa ja ristiaskelien selviä. Konsta teki mitä pyysin, mutta pyysin liian vähän. Ristiaskeleet saavat olla selviä, ja lisäksi se alkoi hieman pakoilla oikaisemalla reittiä. Ympyrällä väistön aloittaminen ja lopettaminen sekä reitti siinä välillä oli siis ratsastettava vielä suoraa uraakin arkemmin.
Ravissa törmäsin tämän syksyn suurimpaan ongelmaani: käsiin. Konsta liikkui ihan mukavasti, mutta väistöön tullessa puolipidätteen sijaan teinkin varsinaisen kokopidätteen: jäin kiinni. Tapoin liikkeen ja vaadin hevosta eteen ja väistön samala, kun kiskoin ohjista taakse. Alkoi ihan tosissaan ärsyttää, että miksi en voi myödätä pidätteen ja sen jälkeen, kun Konsta kuuliaisesti väisti. Vasta sitten, kun Maiju suoraan sanoi, että myötää nyt, maltoin hellittää. Kirjoitin viimeksi, että käteni ei ole onneksi koskaan ollut kova, mutta tällä tahdilla sitä kohti ollaan kyllä kovaa vauhtia menossa.
Lopun laukassa oli tunnin paras hetki, kun Konstaa sai heti alka koota. Sen laukka on tosi makean tuntuista, ja sitä pystyy upeasti säätelemään lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Harmi vaan, että emme ehtineet työstää laukkaa enää kovin kauaa, vaan jumppasimme sen sijaan nopeasti yhden ympyrän pienennyksen ja siitä nopean väistön takaisin uralle. Johan toimi!
Konsta ei aiheuttanut tällä tunnilla samanlaisia ihastuneita huokailuja kuin viimeksi, mutta se on ehdottomasti hevonen jonka haluan toivelapullani pitää. Osaava, opettavainen ja vielä kauniskin kuin kuva. Nyt vaan erityisesti surkean käteni vuoksi tunnista jäi paljon hampaankoloon.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Raami kuntoon
19.8.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu
Oli kovin kotoisa fiilis, kun istahdin taas Lulun selkään. Sen nappulat olen kutakuinkin jo löytänyt, joten pystyn pikku hiljaa alkaa hienosäätää. En enää hätkähdä sen ajoittaisista kiihdyttelyistä, vaan muistan hokea itselleni rennosta istunnasta, puolipidätteistä sekä kyljissä pysyvistä jaloista.
Tällä tunnilla suurimpana ongelmana olikin edelleen se liian pitkä ohja. En malttanut taaskaan ensi alkuun määritellä raamia riittävän päättäväisesti. Nostaessani mielellään hieman sukeltavassa muodossa kulkevaa Lulua tai vaikka vaan pyytäessäni sitä asettumaan ja taipumaan kunnolla haastavampaan oikeaan kierrokseen, Lulu protestoi painamalla vastaan ja heiluttamalla päätään. Maijun ohjeen mukaan koitin rahoittaa käteni niin, että tamma ei saa vedettyä itseään pitkäksi tai peräti pidemmälle ohjalle.
Alkutunnista Lulu olikin hieman epätasainen. Yleensä opettajat sanovat, että ratsastajat ovat liian helposti mukavuusalueella, eivätkä uskalla haastaa itseään, mutta osaavat ne hevosetkin. Lulusta selvästi huomaa, että se koittaa pysytellä itselleen edullisessa muodossa tai itse valitsemassaan tahdissa. Sitten, kun ratsastaja vaatii enemmän, seuraa protestointia. Lulu alkaa usein ikään kuin röhkiä ja äristä tuon ohjan nyppimisen lisäksi osoittaakseen, kuinka kovasti tässä jo töitä tehdään. Kun sen sitten saa vietyä kynnyksen yli, on tamma varsin rento ja tyytyväinen oloonsa.
Tunnin päätehtävänä oli pohkeenväistö ja tavoitteena pitää hevonen suorana. Ei tarvinnut edes miettiä niin kovasti asetusta, kunhan hevonen vain väisti suoraan ratsastajan haluamalla reitillä ja tempolla. Ratsastimme käynnissä molemmilta lyhyiltä sivuilta noin viisi metriä ennen kulmaa pitkän sivun suuntaisesti ja väistimme keskellä olevan tötsän kohdalta vasemmalle takaisin uralle. Väistö ei saanut olla liian jyrkkä, vaikka ura kuinka vetäisi hevosia puolensa. Etenkin lopussa hevoset tuppaavat itse lopettamaan väistön askelta liian aikaisin ja vaan luistavat uralle. Molempia jalkoja ja molempia ohjia siis tarvittiin taas.
Kun tämä sujui, jätettiin toiselta sivulta väistö pois ja toisen väistön jälkeen tehtiin laukannosto. Laukassa jatkettiin toiselle pitkälle sivulle, jossa tehtiin laukassa voltti. Lulu karkasi ensimmäisessä nostossa avuiltani, koska en ollut valmis sen voimakkaaseen nostoon. Ympyrällä olen selvinnyt tästä kuin koira veräjästä, koska tilaa on ollut aina keräillä tamma takaisin. Nyt vastassa oli kulma, joten raamin määrittelystä tuli tässäkin avainasia. Ensimmäisen kerran jälkeen tarvittiin myös valtavasti tyyneyttä, koska Lulun mielestä väistön olisi voinut kiirehtiä suurinpiirtein kohtisuoraan uralle, jotta olisi päässyt nopeammin laukkaan.
Kun sain ohjat käteen ja käden vetämättä paikoilleen, teki Lulu kaksi superhyvää nostoa pysyen muodossa ja käyttäen takaosaansa. Se ei edes kiirehtinyt väistössä, vaan sain ratsastaa uralle asti. Sain samantien jatkaa laukkatyöskentelyä, ja kunnon raami auttoi siinäkin. Laukka oli heti taas paljon pyöreämpää, kun uskalstin ratsastaa määrittelemääni ohjastuntumaa vasten takaa eteen.
Hyvä laukkatyöskentely heijastui myös loppuraviin, jossa ensin pienennettiin hetki pääty-ympyrää. Kun tästä jatkettiin suurelle ympyrälle ja lopulta koko uralle, ei Lulu tällä kerralla karannutkaan mihinkään. Pitkälle ohjalle sitä ei voi loppuravissa oikein päästää, mutta rennoksi sen kyllä saa.
maanantai 19. elokuuta 2013
Wanted: ratsastajan kädet
17.8.2013 Primus Talli
Johanna - r. Tino
Syyskauden alussa Primus Tallilla on aina mahdollista täyttää toivelomake, jossa kysytään omia tavoitteita sekä toiveita tuntien sisällöstä ja tulevista ratsuista. Otin lapun Tirli-kahviosta mukaani maanantaina ja täytin sen ennen tätä tuntia. Kirjoitin siihen ensimmäisenä suurimmaksi haasteekseni käsien asennon: kyljistä irtoavat kyynerpäät, poikittain kääntyvät nyrkit ja liian pitkän ohjan, jolloin nyrkkien paikka on väistämättä liian takana satulan etukaaren päällä eikä edessä. Ja aika oikeaan näköjään osuin...
Syksyn myötä vaihdoin myös uuteen ryhmään. Pirita siirtyi opettamaan vain viikonloppuisin, ja koska edelleen halusin pitää kiinni myös hänen tunnistaan, hyvästelin ihanan torstairyhmämme. Lauantait ovat lähes katastrofaalisen huonoja ratsastuspäiviä etenkin syksyisin ja keväisin, jolloin koiraharrastus vaatii viikonloppuja, mutta toivottavasti pörssissä kauppa käy... Ryhmä on täysin uusi, mutta kun nyt ensimmäistä kertaa olin mukana, löytyi tunnilta lopulta useita ennestään tuttuja.
Minulle oli jaettu Tino, joka keväisen yhden tunnin perusteella oli vähällä päätyä myös toivehevosten listalle. Tällä tunnilla se oli kuitenkin enemmän kuin hankala - eikä ehkä vähiten siksi, että raippani katosi mystisesti kesälomalla (syyttävät katseet käänyvät koiraani), enkä tietenkään ole vielä saanut ostettua uutta. Koitin pärjätä lyhyellä lainaraipalla, mutta kyllä Tinon kanssa pitäisi olla pitkä piiska.
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)