21.12.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras
Tunnin teema oli jouluisa "reippahasti käypi askeleet, Borasin hommat on niin kiireiset". Tuntimme oli juuri ennen tallin joulujuhlaa, minkä vuoksi naapuriuralla vilisti ponien estevalmennuksessa jos jonkinnäköistä menijää, kuten Michael Jackson sekä Tom ja Jerry. Juhlaan osallistuvien hevosten harjoissa kimaltelivat kuusenkoristeet, ja maneesissa soi joulumusiikki. Juhla toi selvästi pientä jännitystä ilmaan, sillä maneesissa oli koko ajan aikamoinen trafiikki. Tämä kaikki meinasi olla vähän liikaa Borasille, etenkin kun tehtävämme oli vielä sellainen, joka yleensä innostaa hevosia. Tai oikeastaan mitään yhtä tehtäää ei ollut, vaan teimme Piritan käskyistä erilaisia ratsastusradan teitä ja liikkeitä eri askellajeissa vähän niin kuin radanomaisesti.
Alkuverryttelyssä Boras oli vielä oma itsensä. Siitä on tosiaan tullut selvästi ratsastettavampi, ja osasin nyt jo pyytää ravia enemmän eteen ylöspäin liikkumisen sijasta pitämällä jalat koko ajan lähellä. Laukka on aina helpointa, rentoa, eikä Boras kiihdy laukasta lainkaan. Nostoissa vaan saa olla tarkkana, sillä ruuna helposti ennakoi - taitaa tosiaan ymmärtää opettajan käskyt!
Ehdimme tehdä ainakin ravipohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle, ravilisäyksiä diagonaalilla, pysähdyksiä ravista, lisättyä käyntiä, koottua käyntiä, takaosakäännöksiä, laukkaa ja siirtymisen diagonaalin keskellä raviin. Olisimme ryhmänä saaneet olla hieman tarkempia etäisyyksistä, niin olisimme pystyneet tekemään vieläkin enemmän. Nyt Pirita joutui hieman aina odottamaan, että saimme etäisyydet tasatuksi.
Tällaiset tunnit ovat välillä hurjan kivoja, kun ei ole aikaa hinkata mitään yksityiskohtia, vaan pitää olla koko ajan valmis seuraavaan tehtävään. Piritakin muistutti, että kulloisekin askellajin pitää olla sellainen, että siitä pystyy tekemään vaikka pysähdyksen tai sitten jonkun tietyn liikkeen. Esimerkiksi ravista piti olla valmis pysähtymään tai nostamaan laukka, käynnistä siirtymään lisättyyn käyntiin tai kokoamaan ja tekemään takaosakäännös.
Boras hieman hannasi väistöissä vastaan - Piritan mukaan se alkaa oppia jo vähän luistamaan... Vasemmalle sujui paremmin kuin oikealle. Takaosakäännökset onnistuivat mielestäni hyvin molempiin suuntiin. Ravilisäykset olisivat ehkä saaneet olla vähän rohkeammat, mutta ratsastajan kantti alkoi pettää loppua kohti. Tällä tunnilla menin enimmäkseen kevyttä ravia, koska siinä saan paremmin omalla kevennykselläni rytmitettyä tahtia, tarvittaessa rauhallisemmaksi. Laukka oli taas hyvää, ja teimme jopa hienon siirtymisen raviin I:ssä. Jäin kuitenkin fiilistelemään hallittua siirtymistä ja Piritan kehuja, joten lopputie menikin ihan penkin alle Borasin punkiessa ravissa uralle ennen aikojaan.
Mitä pidemmälle tunti siis eteni, sitä enemmän oli maneesissa hulinaa ja sitä hermostuneemmaksi ja kiireisemmäksi Boras tuli. Katsomoon se oli kuitenkin näyttänyt edelleen rennolta, joten ehkä sitten kuitenkin sain taas hengitettyä ja istuttua riittävästi.
Tunnin jälkeen lämminhenkisessä joulujuhlassa oli vähän haikeatkin tunnelmat, kun muualle opettamaan siirtyvää Piritaa muistettiin puhein ja lahjoin. Meidänkin tuntimme antoi pienen paketin punkinkonttiin kiitokseksi tästä syyskaudesta. Joulun jälkeen on sitten viimeinen Piritan tunti Primuksella tällä erää.
maanantai 30. joulukuuta 2013
Hei me hypätään!
16.12.2013 Primus Talli
Maiju - r. Leo
Polvet löivät hevoslistaa lukiessani loukkua, ja ajattelin Maijun seonneen lopullisesti, kun oli jakanut minulle estetunnille Leon. Tuosta suuresta ja höyhenenherkästä hevosesta minulla oli tasan yksi ja ei niin onnistunut kokemus ennestään, enkä mitenkään kuvitellut pärjääväni sen kanssa estetunnilla. Mutta Maiju oli tietenkin taas oikeassa, sillä Leo osoittautui hämmästyttävän hyväksi turvaratsuksi tällaiselle estekammoiselle tädille.
Sain Leon tunnilta, joten vaihdoin sille vaan estesatulan. Sitten olimmekin jo tutun harjoituksen parissa. Ensin haettiin sitä vähän kevyempää pyllistävää asentoa kevyessä ravissa, sitten oltiin kaksi askelta ylhäällä ja istuttiin vain yksi alas, ja lopulta ravattiin kevyessä istunnassa kierrostolkulla. Laukassa saimme hieman testata kaasua ja jarrua, eli pitkillä sivuilla oltiin selvästi kevyessä istunnassa ja päästettiin hevoset venyttämään askelta, kun taas päädyissä istuttiin lähemmäs hevosta ja hidastettiin. Leon laukka oli isoa, mutta pehmeää ja hallinnassa.
Ensimmäiseksi tehtäväksi Maiju rakensi pelkät ravipuomit pitkälle sivulle. Tulimme päädyn reipasta etenevää ravia, mutta pyysimme hevosta ennen puomeja odottamaan selvästi. Sitten puomeilla myötäsimme selvästi ja annoimme hevosen hoitaa puomit. Kun tämä sujui, Maiju laittoi linjalle pienen ristikon. Se tultiin aivan samalla tavalla ravilähestymisellä, ja ristikon jälkeen jatkettiin luonnollisesti laukassa. Lyhyen sivun lopussa pysäytettiin hevoset, jotta ne oppivat odottamaan eivätkä ryntää esteen jälkeen.
Seuraavalla kerralla ristikon jälkeen jatkettiinkin laukaa myös seuraava pitkä sivu. Matkalla piti katsoa tie diagonaalilla olevalle pienelle pystylle, joka tultiin sitten seuraavaksi ristikon jälkeen. Leo pysyi tehtävissä hyvin käsissä, vaikka olikin aina kovin innolla lähdössä liikkeelle. Sen suuri laukka hieman hämäsi, ja annoin sen laukata jopa vähän turhan hitaasti ja löysästi. Sen seurauksena Leo teki pystylle vähän hassuja hyppyjä, mutta onneksi onnistuin olemaan häiritsemättä sitä ja mukana hypyissä. Ja olivathan ne esteet toki niin pieniä että mitään kovin isoja loikkia iso Leo ei joutunut tekemään.
Vaikka estehyppely on niin kovin jännittävää, niin lopulta se on aina kuitenkin aika kivaa. Meillä on ihan superryhmä, jossa on muitakin kaltaisiani arkajalkoja esteillä. Kokeneemmat näyttävät siis mallia, ja me muut tulemme sitten ihanan kannustavan Maijun saattelemina perässä. Seuraavan eli jouluaatonaaton tunnin olenkin tehnyt sisään jo aikaisin syksyllä, mutta luultaasti nämä hommat jatkuvat vielä juuri ennen vuodenvaihdetta.
Polle osaa vastalaukkakuviot
9.12.2013 Primus Talli
Maiju - r. Lasse
Maanantaitunnilla jatkoin Lassen kanssa, ja nyt jo paremmalla tunteella. Lasse oli vähän kärttyisen oloinen karsinassa, mutta lähti innolla töihin. On todella kiva ottaa tunnille hevonen, joka selvästi haluaa liikkua, ja liikkuukin sitten pyytämättä koko tunnin!
Lasse sai heti alussa tekemistä, kun käynnissä mentiin lyhyitä nopeita ja selviä pohkeenväistöä uran sisäpuolelta uralle. Sain Lassen väistämään ihan hyvin, mutta itselle oli vaikeaa malttaa päästää käsi rennoksi. Lasse ei missään vaiheessa nojannut ohjaan eikä sitä tarvinnut kannatella, mutta jäin jotenkin varmistelemaan sitä pään paikkaa kädellä. Valtaosan tunnista se kuitenkin kulki ihan oikein niskahihna korkeimpana kohtana.
Tehtiin alkutunnista aika pitkä laukkaveryttely vasemmalle. Se pohjusti tehtävää, joka oli taas A:10-kouluradasta. Siinä on täyskaarto laukassa, jonka jälkeen jatketaan vastalaukassa. Me teimme ensin niin, että täyskaarron jälkeen laukattiin vastalaukkaa vain pitkän sivun päähän, missä tehtiin siirtyminen raviin. Kun tämä onnistui, jatkettiin vastalaukkaa toiselle pitkälle sivulle pyöristäen pääty puoliympyräksi. Pitkällä sivullakaan ei ihan heti tehty ravisiirtymistä, vaan vastalaukkaa piti jatkaa selvästi yli puolenvälin. Sitten vasta sai tehdä hallitun siirtymisen harjoitusraviin ja jatkaa sitä päädyn yli.
Lassen kanssa ensimmäinen täyskaarto meni vähän plörinäksi. Kokosin liikaa enkä pitänyt laukkaa tarpeeksi aktiivisena, minkä seurauksena Lasse siirtyi itse raviin hieman liian aikaisin eli lähes heti uralle päästyämme. Seuraavalla kerralla tsemppasin, ja tehtävä onnistui hienosti. Maiju kehui meidän reittiämmekin, sillä osasin juuri sopivasti pyöristää vastalaukkapäädyn.
Toiseen suuntaan ei oltukaan laukattu vielä yhtään, ja voi miten vaikeaa laukka oikeaan Lassella olikaan! Olin jotenkin kuvitellut, että vasen on ruunan hankalampi suunta, mutta en mielestäni saanut laukkaa rullaamaan haluamallani tavalla edes pääty-ympyrällä valmistautuessani tehtävään. Se kuitenkin onnistui erinomaisesti, vaikka suunta tosiaan oli Maijunkin mukaan Lassen vaikeampi. Erityisesti mieltä lämmitti erään Lassella paljon ratsastaneen kommentti tunnin jälkeen: olin saanut kuulemma laukkatehtävän kokoamisen jälkeen aikaiseksi hienoa harjoitusravia, jossa hevonen kantoi itsensä ja ratsastajakin kuulemma istui kunnolla!
Ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli se, että olisin saanut olla vielä hieman päättäväisempi sen pelottavan kellopäädyn kanssa. Maijukin huomasi, että annoin Lasselle vähän periksi. Huomasin oikaisevani päädyssä aina lähes automaattisesti silloin, kun päätyyn ei pitänyt mennä tehtävän merkeissä. Silloin Lassellakin oli muuta ajateltavaa, mutta olisihan minun pitänyt osata sitä ajateltavaa tarjota muulloinkin. Nyt saan hieman sulatella tätä hienoa mutta omalla tavallaan vaativaa hevosta hetken, sillä seuraavaksi alkaa paljon pelätty estejakso...
Maiju - r. Lasse
Maanantaitunnilla jatkoin Lassen kanssa, ja nyt jo paremmalla tunteella. Lasse oli vähän kärttyisen oloinen karsinassa, mutta lähti innolla töihin. On todella kiva ottaa tunnille hevonen, joka selvästi haluaa liikkua, ja liikkuukin sitten pyytämättä koko tunnin!
Lasse sai heti alussa tekemistä, kun käynnissä mentiin lyhyitä nopeita ja selviä pohkeenväistöä uran sisäpuolelta uralle. Sain Lassen väistämään ihan hyvin, mutta itselle oli vaikeaa malttaa päästää käsi rennoksi. Lasse ei missään vaiheessa nojannut ohjaan eikä sitä tarvinnut kannatella, mutta jäin jotenkin varmistelemaan sitä pään paikkaa kädellä. Valtaosan tunnista se kuitenkin kulki ihan oikein niskahihna korkeimpana kohtana.
Tehtiin alkutunnista aika pitkä laukkaveryttely vasemmalle. Se pohjusti tehtävää, joka oli taas A:10-kouluradasta. Siinä on täyskaarto laukassa, jonka jälkeen jatketaan vastalaukassa. Me teimme ensin niin, että täyskaarron jälkeen laukattiin vastalaukkaa vain pitkän sivun päähän, missä tehtiin siirtyminen raviin. Kun tämä onnistui, jatkettiin vastalaukkaa toiselle pitkälle sivulle pyöristäen pääty puoliympyräksi. Pitkällä sivullakaan ei ihan heti tehty ravisiirtymistä, vaan vastalaukkaa piti jatkaa selvästi yli puolenvälin. Sitten vasta sai tehdä hallitun siirtymisen harjoitusraviin ja jatkaa sitä päädyn yli.
Lassen kanssa ensimmäinen täyskaarto meni vähän plörinäksi. Kokosin liikaa enkä pitänyt laukkaa tarpeeksi aktiivisena, minkä seurauksena Lasse siirtyi itse raviin hieman liian aikaisin eli lähes heti uralle päästyämme. Seuraavalla kerralla tsemppasin, ja tehtävä onnistui hienosti. Maiju kehui meidän reittiämmekin, sillä osasin juuri sopivasti pyöristää vastalaukkapäädyn.
Toiseen suuntaan ei oltukaan laukattu vielä yhtään, ja voi miten vaikeaa laukka oikeaan Lassella olikaan! Olin jotenkin kuvitellut, että vasen on ruunan hankalampi suunta, mutta en mielestäni saanut laukkaa rullaamaan haluamallani tavalla edes pääty-ympyrällä valmistautuessani tehtävään. Se kuitenkin onnistui erinomaisesti, vaikka suunta tosiaan oli Maijunkin mukaan Lassen vaikeampi. Erityisesti mieltä lämmitti erään Lassella paljon ratsastaneen kommentti tunnin jälkeen: olin saanut kuulemma laukkatehtävän kokoamisen jälkeen aikaiseksi hienoa harjoitusravia, jossa hevonen kantoi itsensä ja ratsastajakin kuulemma istui kunnolla!
Ainoa asia, joka jäi harmittamaan oli se, että olisin saanut olla vielä hieman päättäväisempi sen pelottavan kellopäädyn kanssa. Maijukin huomasi, että annoin Lasselle vähän periksi. Huomasin oikaisevani päädyssä aina lähes automaattisesti silloin, kun päätyyn ei pitänyt mennä tehtävän merkeissä. Silloin Lassellakin oli muuta ajateltavaa, mutta olisihan minun pitänyt osata sitä ajateltavaa tarjota muulloinkin. Nyt saan hieman sulatella tätä hienoa mutta omalla tavallaan vaativaa hevosta hetken, sillä seuraavaksi alkaa paljon pelätty estejakso...
torstai 19. joulukuuta 2013
Diagonaalisulkuja ravissa
7.12.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras
Olin normaalia paria tuntia aikaisemmassa, sillä lähdin illalla laivalla koiranäyttelyyn Tukholmaan. Tunti oli hyvin samantasoinen kuin omani, ja ohjelmakin oli ihan sama: diagonaalisulut jatkuivat. Etukäteen vähän hirvitti, miten Boras pysyy aisoissa, mutta se oli nyt koko tunnin superhieno ja aivan rauhallinen. Edellisen kerran jännittyneisyydestä ei ollut tietoakaan!
Alkuveryttelyn teimme osin uralla, osin pääty-ympyröillä. Boras oli alkuun jopa vähän liian hidas, tai oikeammin vähän liian lyhyillä askelilla. Vasta kun Pirita pyysi ratsastamaan raviaskeleeseen vähän pituutta ja joustoa, Boras alkoi liikkua ja samalla myös rentoutua sellaisen sille tyypillisen leijailevan askelluksen sijaan. Silloin huomasin myös, että ruunaa voikin myös ratsastaa ilman, että mitään sen kummempaa tapahtuu. Se kesti hyvin pidätteet ja pohkeet, kun ei vaan itse ollut liian nopea; piti siis muistaa edelleen istua syvällä satulassa, hengittää ja pitää rennot kädet silloin, kun ei tehnyt puolipidätteitä.
Laukka ympyrällä oli taas sellaista nautiskelua, jota olisin voinut jatkaa tunnin loppuun asti. Onneksi kuitenkin meillä oli muutakin ohjelmaa eli niitä sulkuja. Teimme ensin molempiin suuntiin sulut käynnissä. Lähdimme ratsastamaan Kikan suosimaan harjoitusta, jossa pitkän sivun alusta otetaan suora linja kohti määränpäätä, joka tässä tapauksessa oli kahden tötsän väli pituushalkaisijan loppupäässä. Ensin ratsastettiin siis suoralla hevosella muutama metri, ennen kuin käännettiin voltille. Voltti ei tullut uralle, vaan sille suoralle linjalle, jolle palatessa jätettiin hevonen asettuneeksi ja taipuneeksi. Tästä jatkettiin sulkua tötsien väliin asti.
Boras teki käynnissä vasempaan hieman vaivalloisemin kuin oikeaan, jonne sujui jo aika mainiosti. Piritakin sanoi, että Borasille sulut eivät ole vaikeita, vaan vaikeus tulee siitä, että miten saa muun ratsastettavuuden pysymään hallinnassa. Minä vähän pelkäsin, että Boras ottaa ravisuluista hirveät kierrokset, mutta eipäs ottanutkaan. Ilmeisesti sen kaikki keskittyminen tarvittiin itse tehtävään, vaikka ravissa ehdittiinkin tehdä vain helpompaan suuntaan eli oikeaan.
Olin tunnin jälkeen ihan onneni kukkuloilla, sillä Boras oli jotenkin ihan erityisen makea. Se on selvästi alkanut rentoutua ja malttaa keskittyä muuhunkin kuin menemään lujaa. Tällöin se on mahdottoman miellyttävä ratsastaa, tasainen, kevyt ja vastaanottavainen. Toki ihan superherkkä edelleen, eli esimerkiksi kaikki ylimääräiset heilahtelut satulassa saavat varmasti aikaiseksi jonkinlaisen reaktion - ratsastajalta tarvitaan siis sekä hyvää mielen- että kehonhallintaa!
Pirita - r. Boras
Olin normaalia paria tuntia aikaisemmassa, sillä lähdin illalla laivalla koiranäyttelyyn Tukholmaan. Tunti oli hyvin samantasoinen kuin omani, ja ohjelmakin oli ihan sama: diagonaalisulut jatkuivat. Etukäteen vähän hirvitti, miten Boras pysyy aisoissa, mutta se oli nyt koko tunnin superhieno ja aivan rauhallinen. Edellisen kerran jännittyneisyydestä ei ollut tietoakaan!
Alkuveryttelyn teimme osin uralla, osin pääty-ympyröillä. Boras oli alkuun jopa vähän liian hidas, tai oikeammin vähän liian lyhyillä askelilla. Vasta kun Pirita pyysi ratsastamaan raviaskeleeseen vähän pituutta ja joustoa, Boras alkoi liikkua ja samalla myös rentoutua sellaisen sille tyypillisen leijailevan askelluksen sijaan. Silloin huomasin myös, että ruunaa voikin myös ratsastaa ilman, että mitään sen kummempaa tapahtuu. Se kesti hyvin pidätteet ja pohkeet, kun ei vaan itse ollut liian nopea; piti siis muistaa edelleen istua syvällä satulassa, hengittää ja pitää rennot kädet silloin, kun ei tehnyt puolipidätteitä.
Laukka ympyrällä oli taas sellaista nautiskelua, jota olisin voinut jatkaa tunnin loppuun asti. Onneksi kuitenkin meillä oli muutakin ohjelmaa eli niitä sulkuja. Teimme ensin molempiin suuntiin sulut käynnissä. Lähdimme ratsastamaan Kikan suosimaan harjoitusta, jossa pitkän sivun alusta otetaan suora linja kohti määränpäätä, joka tässä tapauksessa oli kahden tötsän väli pituushalkaisijan loppupäässä. Ensin ratsastettiin siis suoralla hevosella muutama metri, ennen kuin käännettiin voltille. Voltti ei tullut uralle, vaan sille suoralle linjalle, jolle palatessa jätettiin hevonen asettuneeksi ja taipuneeksi. Tästä jatkettiin sulkua tötsien väliin asti.
Boras teki käynnissä vasempaan hieman vaivalloisemin kuin oikeaan, jonne sujui jo aika mainiosti. Piritakin sanoi, että Borasille sulut eivät ole vaikeita, vaan vaikeus tulee siitä, että miten saa muun ratsastettavuuden pysymään hallinnassa. Minä vähän pelkäsin, että Boras ottaa ravisuluista hirveät kierrokset, mutta eipäs ottanutkaan. Ilmeisesti sen kaikki keskittyminen tarvittiin itse tehtävään, vaikka ravissa ehdittiinkin tehdä vain helpompaan suuntaan eli oikeaan.
Olin tunnin jälkeen ihan onneni kukkuloilla, sillä Boras oli jotenkin ihan erityisen makea. Se on selvästi alkanut rentoutua ja malttaa keskittyä muuhunkin kuin menemään lujaa. Tällöin se on mahdottoman miellyttävä ratsastaa, tasainen, kevyt ja vastaanottavainen. Toki ihan superherkkä edelleen, eli esimerkiksi kaikki ylimääräiset heilahtelut satulassa saavat varmasti aikaiseksi jonkinlaisen reaktion - ratsastajalta tarvitaan siis sekä hyvää mielen- että kehonhallintaa!
tiistai 17. joulukuuta 2013
Polle pelkää sapelihammastiikereitä
2.12.2013 Primus Talli
Maiju - r. Lasse
Odotin Lulua, sainkin Lassen, jota kutsuin välillä Mikiksi. Tunti jäi vähän keskikertaiseksi ja oli sellaista hakemista. Pirita kuitenkin joskus kehoitti, että kannattaa aina löytää jotain positiivista ja keskittyä siihen. Tunnin ehdottomasti paras asia oli se, että pysyin taas itse tyynenä ja riittävän päättäväisenä.
Lasse on kyllä makea. Sillä on upeat joustavat liikkeet, ja se on varmasti hienoin ja pisimmälle koulutettu hevonen, jolla olen koskaan ratsastanut. Mutta se ei ole helppo. Erityisesti sen taipumus painua kuolaiman alle on haastava. Käteni nousevat väkisinkin, vaikka niiden pitiäsi seurata hevosen päätä ihan samoin kuin silloin, kun pää nousee. Jalat toimivat paremmin ja se, että tarjoaa hevoselle jotain tekemistä. Maiju arveli, että ruunalla on aina aiemmin ollut miesratsastaja, joka on vaan käärinyt jalkansa hevosen ympärille ja ohjaillut sitä turvallisesti. Niinpä Lasselle pitää edelleenkin kertoa koko ajan, että ratsastaja hoitaa homman. Lassen ei tarvitse kuin seurailla ja tehdä niin kuin käsketään. Jos sen unohtaa hetkeksikin yksin, se alkaa keksiä omia kuvioitaan, eli lähinnä tuijottaa maneesin kellopäätyä. Sinnehän ei voi mennä yksin käynnissä, mutta ilmeisesti ravissa ja laukassa pääsee sapelihammastiikereitä karkuun...
Sain ohjeeksi tarkkailla Lassen korvia: ainakin toisen pitää olla kääntyneenä taaksepäin. Silloin ruuna ei ehdi miettiä omiaan, vaan keskittyy ratsastajaan. Jos siis korvat olivat hörössä, tein puolipidätteitä, napautin kevyesti pohkeilla (auttaa myös kuolaimen alle painumiseen), tein avoa, väistöä... Jos se alkoi tuijotella käynnissä, piti ratsu paukuttaa heti raviin. Siten päästiin eroon pelottavista paikoista. Ja nämä pari hetkeä olivat siis niitä, kun en alkanutkaan panikoida, vaan ratsastin päättäväisesti Lassen pois tilanteesta.
Vaikka Lasse ajoittain oli vähän turhan paljon kuolaimen takana, se ei kuitenkan painanut missään vaiheessa kädelle. Kun malttoi päästää vähän pidempää ohjaa ja työntä kättä eteen, niska nousi korkeammalle. Alkuveryttely oli tosiaan vähän tutustumista, mutta takaosakäännökset Lasse teki tietenkin ihan hyvin. Aloitettin ensin tekemällä vain kulmiin 90 asteen käännökset ja sitten lopulta kokonaiset 180 asteen käännökset molempiin suuntiin. Näitä hinkkasin tietenkin juuri siinä kellopäädyssä, mutta onneksi tehtävässä oli tarpeeksi myös Lasselle.
Lasse tuntui nyt jotenkin tasaisemmalta molempiin suuntiin, kun vertaan loppukesän rästituntiin. Silloin vasen kierros oli erityisen hankala. Toisaalta nyt ei tehty kuvioita juuri muuta kuin käynnissä, eli välttämättä puoliero ei tullut esiinkään niin selvästi. Upea hevonen Lasse kyllä on, ja näistä pienistä haasteista huolimatta jatkan oikein mielelläni sen kanssa.
Maiju - r. Lasse
Odotin Lulua, sainkin Lassen, jota kutsuin välillä Mikiksi. Tunti jäi vähän keskikertaiseksi ja oli sellaista hakemista. Pirita kuitenkin joskus kehoitti, että kannattaa aina löytää jotain positiivista ja keskittyä siihen. Tunnin ehdottomasti paras asia oli se, että pysyin taas itse tyynenä ja riittävän päättäväisenä.
Lasse on kyllä makea. Sillä on upeat joustavat liikkeet, ja se on varmasti hienoin ja pisimmälle koulutettu hevonen, jolla olen koskaan ratsastanut. Mutta se ei ole helppo. Erityisesti sen taipumus painua kuolaiman alle on haastava. Käteni nousevat väkisinkin, vaikka niiden pitiäsi seurata hevosen päätä ihan samoin kuin silloin, kun pää nousee. Jalat toimivat paremmin ja se, että tarjoaa hevoselle jotain tekemistä. Maiju arveli, että ruunalla on aina aiemmin ollut miesratsastaja, joka on vaan käärinyt jalkansa hevosen ympärille ja ohjaillut sitä turvallisesti. Niinpä Lasselle pitää edelleenkin kertoa koko ajan, että ratsastaja hoitaa homman. Lassen ei tarvitse kuin seurailla ja tehdä niin kuin käsketään. Jos sen unohtaa hetkeksikin yksin, se alkaa keksiä omia kuvioitaan, eli lähinnä tuijottaa maneesin kellopäätyä. Sinnehän ei voi mennä yksin käynnissä, mutta ilmeisesti ravissa ja laukassa pääsee sapelihammastiikereitä karkuun...
Sain ohjeeksi tarkkailla Lassen korvia: ainakin toisen pitää olla kääntyneenä taaksepäin. Silloin ruuna ei ehdi miettiä omiaan, vaan keskittyy ratsastajaan. Jos siis korvat olivat hörössä, tein puolipidätteitä, napautin kevyesti pohkeilla (auttaa myös kuolaimen alle painumiseen), tein avoa, väistöä... Jos se alkoi tuijotella käynnissä, piti ratsu paukuttaa heti raviin. Siten päästiin eroon pelottavista paikoista. Ja nämä pari hetkeä olivat siis niitä, kun en alkanutkaan panikoida, vaan ratsastin päättäväisesti Lassen pois tilanteesta.
Vaikka Lasse ajoittain oli vähän turhan paljon kuolaimen takana, se ei kuitenkan painanut missään vaiheessa kädelle. Kun malttoi päästää vähän pidempää ohjaa ja työntä kättä eteen, niska nousi korkeammalle. Alkuveryttely oli tosiaan vähän tutustumista, mutta takaosakäännökset Lasse teki tietenkin ihan hyvin. Aloitettin ensin tekemällä vain kulmiin 90 asteen käännökset ja sitten lopulta kokonaiset 180 asteen käännökset molempiin suuntiin. Näitä hinkkasin tietenkin juuri siinä kellopäädyssä, mutta onneksi tehtävässä oli tarpeeksi myös Lasselle.
Lasse tuntui nyt jotenkin tasaisemmalta molempiin suuntiin, kun vertaan loppukesän rästituntiin. Silloin vasen kierros oli erityisen hankala. Toisaalta nyt ei tehty kuvioita juuri muuta kuin käynnissä, eli välttämättä puoliero ei tullut esiinkään niin selvästi. Upea hevonen Lasse kyllä on, ja näistä pienistä haasteista huolimatta jatkan oikein mielelläni sen kanssa.
maanantai 9. joulukuuta 2013
Diagonaalisulkuja
30.11.2013 Primus Talli
Johanna - r. Boras
Pirita oli jälleen koulutuksessa, joten sijaisena oli tuttuun tapaan Johanna. Hänellä oli taas tarkat ohjeet siitä, mitä meidän pitäisi tunnilla tehdä: sulkutaivutuksia diagonaalilla. Viimeksi, kun en ollut paikalla, niitä oli kuulemma tehty uralla.
Se niin paljon kehumani joogaolo oli nyt hieman vaikeampi saavuttaa, sillä Boras oli karsinassa normaalista poiketen hieman ärtynyt. Arvelin, että juuri klipattu turkki kutisi tai jotenkin muuten oli vähän eri tuntuinen, sillä ruuna vähän irvisteli jo loimea pois ottaessani. Satulan palaset sain koottua selkään ihan hyvin, mutta vyötä kiristäessäni jouduin laittamaan sen kiinni. Ei Boras missään nimessä koittanut purra tai potkia, mutta vähän tavoistaan poiketen pyöri karsinassa. Muutoin se oli oma utelias ja seurustelevainen oma itsensä.
Joka tapauksessa sain sitten tietenkin päähäni, että se on myös selästä käsin hieman säpäkämpi. No niin se kyllä olikin, mutta en tiedä johtuiko se vaan ratsastajasta, jonka mielenhallinnan saavuttamiseen meni tällä kerralla hieman aikaa. Johannakin sanoi loppupalautteessa, että sain hyvin rauhoitettua mieleni, minkä jälkeen homma toimi. Itse asiassa Johanna tuntui hyvinkin tyytyväiseltä, sillä Boras oli hänen silmäänsä sopivan rauhallisen oloinen koko tunnin. Se varmaan näyttikin siltä, mutta mielestäni sain kyllä tehdä vähän enemmän töitä kuin esimerkiksi edellisellä kerralla.
Pohkeet ratsastettiin läpi heti aluksi käynnissä tekemällä pohkeenväistöt molempiin suuntiin uralta keskihalkaisijalle. Väistöä ei saanut tehdä yhdessä osassa, vaan vähintään kolmessa siten, että väliin tehtiin selvä suoristus. Ensin sai väistää loivemmin, sitten piti jo vaatia selvempiä ristiaskeleita.
Ravissa ja laukassa mentiin pitkään uralla tehden pitkien sivujen alkuun ensimmäiseen kirjaimeen voltit. Minusta tuntui, että olin koko ajan jonkun tiellä, sillä kirjaimeen tehty voltti vei tilaa myös lyhyeltä sivulta. Suuntaa vaihdettaessa tultiin koko rata leikkaa, ja se onnistui hyvin kun siirsin Borasin raviin jo I:ssä. Sen jälkeen saimmekin sitten aikaiseksi läheltä piti -tilanteen, kun menimme vähän turhan läheltä diagonaalilla olevaa toista ratsukkoa. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, mutta molempia ratsastajia kyllä harmitti, että vielä pitää päästää tuollaisia tilanteita yleensäkään sattumaan.
Pohkeet ratsastettiin läpi heti aluksi käynnissä tekemällä pohkeenväistöt molempiin suuntiin uralta keskihalkaisijalle. Väistöä ei saanut tehdä yhdessä osassa, vaan vähintään kolmessa siten, että väliin tehtiin selvä suoristus. Ensin sai väistää loivemmin, sitten piti jo vaatia selvempiä ristiaskeleita.
Ravissa ja laukassa mentiin pitkään uralla tehden pitkien sivujen alkuun ensimmäiseen kirjaimeen voltit. Minusta tuntui, että olin koko ajan jonkun tiellä, sillä kirjaimeen tehty voltti vei tilaa myös lyhyeltä sivulta. Suuntaa vaihdettaessa tultiin koko rata leikkaa, ja se onnistui hyvin kun siirsin Borasin raviin jo I:ssä. Sen jälkeen saimmekin sitten aikaiseksi läheltä piti -tilanteen, kun menimme vähän turhan läheltä diagonaalilla olevaa toista ratsukkoa. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, mutta molempia ratsastajia kyllä harmitti, että vielä pitää päästää tuollaisia tilanteita yleensäkään sattumaan.
Sulut tehtiin käynnissä molempiin suuntiin samalla reitillä kuin alun pohkeenväistöt. Vasemmalle oli vaikeampaa, mutta silti jostain syystä oikeassa kierroksessa vängersin itseni pahemmalle mutkalle: kädet menivät väkisin samalle puolelle säkää, ja paino valui herkästi ulos, vaikka koitin istua sisällä... Lopulta Boras kuitenkin teki sulut ihan hyvin, mutta hieman jännittyneesti. Loppuravissa pääsin jo antamaan pidempää ohjaa, vaikka se sitten aina välillä täytyykin jarrutella takaisin hitaampaan raviin.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Raviväistöjä (viimeinen tunti Lululla)
25.11.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu
Sain jatkaa Lululla, ja kerrankin jatkoimme muutenkin suurin piirtein siitä, mihin viimeksi jäätiin. Yleensä se ei ikinä mene niin, mutta nyt pääsimme jo alussa todella hyvään yhteisymmärrykseen. Se toisaalta vähän yllätti, sillä lähdimme heti käynnissä tekemään pohkeenväistöjä uralla. Lulullehan käynti on aina vähän vaikeaa ja ihan erityisesti tunnin alussa, kun suuri tamma ei vielä ole ehtinyt saada lihaksia lämpimäksi. Nyt se kuitenkin käveli hyvinkin reippaasti ja pitkällä askeleella, ja myös väisti hämmästyttävän helposti molempiin suuntiin.
Ravissa sillä sitten olikin taas vauhti päällä. Koitin tehdä samoin kuin viimeksi, eli istua ravia tahdikkaammaksi ja letkeämmäksi julman kipityksen sijaan. Suoralla uralla se toimi aika hyvin, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ajauduin vaikeuksiin. Vaikka olin saanut hyvin pohkeet läpi käyntiväistöissä, koitti Lulu hyvin voimakkaasti poikittaa ja työntää takaosaa ulos ympyrältä. Jouduin ihan tosissani jumppaamaan, jotta sain tamman kulkemaan haluamallani reitillä. Oikeastaan vasta laukassa se alkoi rentoutua, ja laukka rullasikin tosi kivasti, paljon kivemmin kuin viikkoa aiemmin. Sain myös itse paremman ja rennomman ja puristamattoman fiiliksen istuntaani, mikä varmasti edesauttoi Luluakin laukkaamaan pyöreämmin.
Jatkoimme kohti seuraavien rataharjoitusten A:10-ohjelmaa ja pohkeenväistöjä. Siinä ne tehdään uralta kohti keskihalkaisijaa, joten teimme tätä ensin käynnissä ja sitten ravissa molempiin suuntiin. Lulun kanssa aloitaminen ja lopettaminen pitää tehdä ihan erityisen huolella, ettei se vaan luisu väistöön ja väistöstä jollekin epämääräiselle suoralle uralle. Se kuitenkin väisti ihan hyvin, ehkä tällä kerralla oikealle hieman helpommin. Ristiaskeleet olivat riittävät, asetus löytyi suoralla uralla nopeasti, mutta vasemalle tempo olisi saanut olla kokonaisuudessaan hieman reippaampi. Maijun ohjeesta kiinnitin myös erityistä huomiota siihen, että kaikki askeleet olivat väistöissä saman kokoisia. Ravissa se oli helpompaa kuin käynnissä, mutta Lulu ei missään nimessä mutkitellut enää samoin kuin edellisellä viikolla.
Lopuksi, kun ravasimme keskiympyrällä, Lulu koitti hieman ottaa taas vasemmalta kiinni, nostaa päätä ja lähteä kipittämään, mutta sain sen aisoihin aika hyvin. Siihen tarvittiin paljon jalkoja, mutta onneksi nyt jo tällä Lulu-kokemuksella huomaan sen jo itsekin, että milloin meinaan unohtaa jalat ja käyttää vain pidätteitä.
Kokonaisuutena Lulu oli siis taas oikein super, ihan oma liikuttavan innokas oma itsensä.
J.K 1.1.2014 Pian tämän tunnin jälkeen Lulu myytiin takaisin sen entiselle omistajalle. Tamma pääsi siis tuttuun ja turvalliseen paikkaan viettämäään aktiivisia eläkepäiviä. Viimeisestä yhteisestä tunnistamme jäi hyvät muistot, niin kuin oikeastaan kaikista niistä lähes 30 yhteisestä tunnistamme. Lulu oli yksi opettavaisimmista hevosista koko ratsastusurallani, ellei opettavaisin. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen, että sain tutustua Luluun.
Maiju - t. Lulu
Sain jatkaa Lululla, ja kerrankin jatkoimme muutenkin suurin piirtein siitä, mihin viimeksi jäätiin. Yleensä se ei ikinä mene niin, mutta nyt pääsimme jo alussa todella hyvään yhteisymmärrykseen. Se toisaalta vähän yllätti, sillä lähdimme heti käynnissä tekemään pohkeenväistöjä uralla. Lulullehan käynti on aina vähän vaikeaa ja ihan erityisesti tunnin alussa, kun suuri tamma ei vielä ole ehtinyt saada lihaksia lämpimäksi. Nyt se kuitenkin käveli hyvinkin reippaasti ja pitkällä askeleella, ja myös väisti hämmästyttävän helposti molempiin suuntiin.
Ravissa sillä sitten olikin taas vauhti päällä. Koitin tehdä samoin kuin viimeksi, eli istua ravia tahdikkaammaksi ja letkeämmäksi julman kipityksen sijaan. Suoralla uralla se toimi aika hyvin, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ajauduin vaikeuksiin. Vaikka olin saanut hyvin pohkeet läpi käyntiväistöissä, koitti Lulu hyvin voimakkaasti poikittaa ja työntää takaosaa ulos ympyrältä. Jouduin ihan tosissani jumppaamaan, jotta sain tamman kulkemaan haluamallani reitillä. Oikeastaan vasta laukassa se alkoi rentoutua, ja laukka rullasikin tosi kivasti, paljon kivemmin kuin viikkoa aiemmin. Sain myös itse paremman ja rennomman ja puristamattoman fiiliksen istuntaani, mikä varmasti edesauttoi Luluakin laukkaamaan pyöreämmin.
Jatkoimme kohti seuraavien rataharjoitusten A:10-ohjelmaa ja pohkeenväistöjä. Siinä ne tehdään uralta kohti keskihalkaisijaa, joten teimme tätä ensin käynnissä ja sitten ravissa molempiin suuntiin. Lulun kanssa aloitaminen ja lopettaminen pitää tehdä ihan erityisen huolella, ettei se vaan luisu väistöön ja väistöstä jollekin epämääräiselle suoralle uralle. Se kuitenkin väisti ihan hyvin, ehkä tällä kerralla oikealle hieman helpommin. Ristiaskeleet olivat riittävät, asetus löytyi suoralla uralla nopeasti, mutta vasemalle tempo olisi saanut olla kokonaisuudessaan hieman reippaampi. Maijun ohjeesta kiinnitin myös erityistä huomiota siihen, että kaikki askeleet olivat väistöissä saman kokoisia. Ravissa se oli helpompaa kuin käynnissä, mutta Lulu ei missään nimessä mutkitellut enää samoin kuin edellisellä viikolla.
Lopuksi, kun ravasimme keskiympyrällä, Lulu koitti hieman ottaa taas vasemmalta kiinni, nostaa päätä ja lähteä kipittämään, mutta sain sen aisoihin aika hyvin. Siihen tarvittiin paljon jalkoja, mutta onneksi nyt jo tällä Lulu-kokemuksella huomaan sen jo itsekin, että milloin meinaan unohtaa jalat ja käyttää vain pidätteitä.
Kokonaisuutena Lulu oli siis taas oikein super, ihan oma liikuttavan innokas oma itsensä.
J.K 1.1.2014 Pian tämän tunnin jälkeen Lulu myytiin takaisin sen entiselle omistajalle. Tamma pääsi siis tuttuun ja turvalliseen paikkaan viettämäään aktiivisia eläkepäiviä. Viimeisestä yhteisestä tunnistamme jäi hyvät muistot, niin kuin oikeastaan kaikista niistä lähes 30 yhteisestä tunnistamme. Lulu oli yksi opettavaisimmista hevosista koko ratsastusurallani, ellei opettavaisin. Olen sanoin kuvaamattoman kiitollinen, että sain tutustua Luluun.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)