28.1.2011 Primus Talli
Kikka - t. Mirja
Perjantai täynnä yllätyksiä, eikä ensin lainkaan mieluisia: meidän kanssa samaan aikaan oli toinenkin tunti! Pelästyttiin jo, että siihen on tulossa jokin vakiryhmä, mutta onneksi kyseessä olikin vaan Tuomarikylän ratsastuskoulun porukasta, joka oli varannut kolmen päivän tutustumiskurssin. Outi meidän tunnilta tunsi osan porukasta, ja he kertoivat, että Kikka tulee pitämään heidän tuntisa.
Ehdin taas hetken seurata edellistä tuntia, jossa teemana oli siirtymiset ympyrällä. Välillä ravattiin muutama askel ja käveltiin muuten, sitten toisinpäin, molempia kaksi kertaa ympyrän aikana. Pirita korosti taas hevosen raamin määrittelyä ja sitä, että ratsu kulkee ratsastajan määrittelemään tempoa ja tietä.
Ajattelin jo, että no hyvä, minulle edelleen merkityllä Mirjalla siirtymiset ympyrällä asetetulla ja taivutetulla hevosella ovat varmasti helpompia kuin suoralla uralla. Niinpä fiilis oli vähän kohonnut edellisen viikon epäonnistumisesta, kun tulimme maneesiin. Pirita opasti meidät takaosaan, mutta jäikin lopulta itse toisen ryhmän opettajaksi. Niinpä saimme taas nauttia Kikan opetuksesta.
Teema oli samantyylinen kuin viimeksi Kikan tunnilla. Ohjeita varten hän keräsi meidät ensin pääty-ympyrälle. Kikka puhuu varsin hiljaa ja rauhallisesti selittäessään tehtävää, joten sai tosiaan pinnistellä että kuuli. No, ensin piti kävellä pitkin ohjin niin, että hevosella säilyy sama reipas ja rento tahti kuin itsestään. Tässä vaiheessa tuli jo ensimmäinen äänenkorotus, kun osa porukasta löysäili eikä pitänyt ohjia kunnolla kädessä: "Koittakaa nyt selviytyä edes tästä!". No selviydyttiinhän me lopulta, ihan hyvin. Sitten otettiin ohjat, ja sama juttu. Saatiin tehdä ympyröitä ja voltteja, ja Kikka laski - kuten myös vapaassa käynnissä - vuorotellen jokaiselle yks-kaks-kolme-neljä, jotta tahti pysyi.
Sitten raviin. En ehtinyt keventää kuin varmaan kierroksen, kun Kikka pyysi hiljaisella äänellään kaikki käyntiin ja samantien seis. Kaikki eivät tätä kuulleet, joten taas ääni kohosi... Olimme säntäilleet kuulemma päämäärättömästi liian tiukoille urille heti alkutunnista, eikä meillä ollut suunnitelmaa siitä mitä tekisiimme. Näiden ohjeiden siivittämänä saimme luvan ravata uudestaan, ja nyt sujuikin paremmin.
Mirjan kanssa keskityin vain rentoon tasaiseen menoon. Sehän tammalla toimii, joten Mirja tuntui ihan mukavalta. Vasempaan kierrokseen kevennyksestä piti siirtyä pehmeästi käyntiin, mutta saimme komennon tehdä siirtymisen samantien uudestaan, kun osa vaan rysähti satulaan. Sitten siirryimme pääty-ympyröille, jossa ravasimme sekä keventäen että alas istuen, ja harjoittelimme taas istumista kevyesti alas satulaan. Mirjalla tämä on tosi tärkeää, koska se jännittyy välittömästi jos vähänkin mätkähtää. Kikka vaati kaikilta todella eteenpäinpyrkivän ravin. Hän selitti hyvin, että hevonen ei voi kulkea rennosti, jos ratsastaja ei ole rennosti. Kaikissa tapauksissa siis ei voi vaatia hevoselta enempää, koska ratsastaja ei pysty samaan. Hän ei eritellyt tarkemmin, mutta joiltain hän olisi halunnut vieläkin enemmän ravia, mutta näki, että ratsastajalle alkoi tulla vaikeuksia. En yhtään ihmettele, jos minä ja Mirja oltaisiin oltu yksi tällaisista ratsukoista, vaikka toisaalta Mirjan ravi sen mennessä oikein päin, on tosi hienoa ja lopulta kohtuullisen helppoa istua.
Ravista piti nostaa laukka, mutta sitä minä en vaan Mirjan kanssa osaa. Ihan käsittämättömän vaikeaa! Käynnistä nousee vasemallekin ongelmitta. Taas piti ängertää ihan tosissaan, että sain laukkaa rullaamaan, enkä täysin tyytyväinen ollut siihen vieläkään. Kikan mukaan se kuitenkin parani koko ajan, ja Mirja kyllä on hurjan kankea aluksi ja etenkin vasempaan.
Teimme taas käynnissä pohkeenväistöä temposta ja tahdista huolehtien uralla siten, että takaosa väisti sisään. Tämä meni kaikilla hyvin, Mirja teki molemmat suunnat helposti ja suht muodossakin vielä. Kikkakin oli tyytyväinen kaikkien ratsastamiseen.
Oikealle laukkasimme taas pääty-ympyröillä, ja suosiolla nostin laukan taas käynnistä. Laukka oli parempaa oikealle, mutta on muuhun tekemiseemme nähden kyllä onnettoman hankalaa.
Loppukäynnissäi Kikka antoi meille palautetta, että maltoin hyvin keskittyä Mirjan kanssa eteenpäinmenoon ja tahtiin, minkä seurauksena Mirjasta tuli kiva. Olimme jo kaarrossa, kun Kikka palasi kysymään, että olenko mennyt nyt paljon Mirjalla. Ilmeisesti se sitten on sen verran vaativa, että hän huomaa, jos joku on päässyt tamman kanssa edes vähän sinuiksi. Kuulin kanssatuntilaiseltani Letulta, että Mirja oli alunperin ollut nyt vaativan tasolla kouluratsastavan Edvin Stadighin ensimmäinen kilparatsu sen jälkeen, kun tamma oli ensin luonut uraa kenttäkisoissa. Se on kyllä hieno hevonen, ja varsin palkitseva.
lauantai 29. tammikuuta 2011
lauantai 22. tammikuuta 2011
Eteenpäinpyrkimyksen tärkeys
21.1.2011 Primus Talli
Pirita - t. Mirja
No nyt! Se huono tunti nimittäin. Teemana jo meitä edeltävällä tunnilla oli siirtymiset, ja niin oli meilläkin. Mirja oli alusta asti jotenkin tosi jähmeän tuntuinen, enkä saanut sitä rennosti riittävän eteenpäinpyrkiväksi. Koska oli nähnyt, että siirtymisiä tehtäisiin uran sisäpuolella, koitin heti alussa ratsastaa pari metriä uran sivussa. Pysäyttelin sitä pari kertaa pelkästään puristamalla reisillä. Varsinaisessa itsenäisesti molempiin suuntiin tehdyssä veryttelyssä Mirja vaan venkoili, eikä tullut missään vaiheessa rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin. Ravissa sujui vähän paremmin kuin käynnissä, mutta tahmealta tuntui silti. Koitin pyöriä mahdollisimman paljon ympyröillä ja volteilla, mutta tulos oli laiha.
Ajattelin, että siirtymiset varmaan saisivat hevosen hereille, mutta ei. Pienensimme hieman uraa koko maneesista, ja ratsastimme pitkillä sivuille metrin pari uran sisäpuolella. Hevosen piti olla suora, eikä se saanut liirata kohti uraa missään vaiheessa. Siirtyminen oli ravi-käynti-ravi, ja sai itse valita meneekö kevyessä ravissa vai harjoitusravissa. Koska Mirja ei ollut mitenkään erityisen hyvän tuntuinen, päätin keventää. Meillehän on aina sanottu, että jos hevonen jännittää, niin pitää keventää.
Siirtyminen piti tehdä keskellä pitkää sivua olevan tötsän kohdalla. Parilla ensimmäisellä kerralla Mirja meinasi hakeuta kohti uraa, mutta mielestäni sain sen lopulta aika hyvin suoraan. Se ei myöskään kävellyt ylimääräisiä askeleita, kun vain neljä piti mennä. Mutta vaikka muoto oli edelleen hukassa, komensi Pirita minut harjoitusraviin ja testaamaan, miten Mirja reagoi. Vaikka muoto ei tullutkaan kovin kummoiseksi, pystyi kyllä alas istumalla vaikuttamaan paremmin siirtymisiin, tietenkin.
Sitten vaihdoimme suuntaa vasemmasta oikeaan, ja siirryimme ravi-laukka-siirtymisiin. Laukka piti nostaa ensimmäisen tötsän kohdalta ja laukata toiselle, jossa siirtyminen takaisin raviin. Pirita katsoi pitkän sivun päässä, että hevonen pysyi suorana. Mirjan kanssa tämä oli tosi vaikeaa! Ja koska hevonen oli edelleen niin tahmea, niin maiskutin ihan vaistomaisesti. Enkä ollut ainut, sillä Pirita kiinnitti siihen huomiota. Maiskutus on kuulemma pari kertaa ihan sallittu apu, mutta sitten pitää jo vaihtaa tyyliä esim. raippaan. Mirja on raipalle tosi herkkä ja pukittaa helposti, joten kai minä alitajuisesti ajattelin maiskutuksen olevan kätevämpi. Piti oikein huulta purra, ettei olisi maiskuttanut, niin automaattisesti se tuli. Lopulta sain pari hyvää nostoa suoralla hevosella ja suoralla uralla, mutta laukka oli tosi kökköä.
Toiseen suuntaan laukkasimmekin sitten ympyrällä. Siinä meni paremmin, vaikka suunta olikin Mirjan vaikeampi, kun ei tarvinnut keskittyä muuhuin kuin laukkaan. Edelleenkään Mirja ei kyllä polkenut riittävästi, vaan jouduin koko ajan ratsastamaan sitä eteen.
Loppuravissa ratsastimme taas hitaassa ravissa pyöreälle kaulalle ja hevosten annettiin venyttää ihan kunnolla. Se sentään onnistui. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, mikäli vielä saan Mirjan kanssa jatkaa, muistan taas heti alkutunnista eteenpäinpyrkimyksen tärkeyden...
Pirita - t. Mirja
No nyt! Se huono tunti nimittäin. Teemana jo meitä edeltävällä tunnilla oli siirtymiset, ja niin oli meilläkin. Mirja oli alusta asti jotenkin tosi jähmeän tuntuinen, enkä saanut sitä rennosti riittävän eteenpäinpyrkiväksi. Koska oli nähnyt, että siirtymisiä tehtäisiin uran sisäpuolella, koitin heti alussa ratsastaa pari metriä uran sivussa. Pysäyttelin sitä pari kertaa pelkästään puristamalla reisillä. Varsinaisessa itsenäisesti molempiin suuntiin tehdyssä veryttelyssä Mirja vaan venkoili, eikä tullut missään vaiheessa rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin. Ravissa sujui vähän paremmin kuin käynnissä, mutta tahmealta tuntui silti. Koitin pyöriä mahdollisimman paljon ympyröillä ja volteilla, mutta tulos oli laiha.
Ajattelin, että siirtymiset varmaan saisivat hevosen hereille, mutta ei. Pienensimme hieman uraa koko maneesista, ja ratsastimme pitkillä sivuille metrin pari uran sisäpuolella. Hevosen piti olla suora, eikä se saanut liirata kohti uraa missään vaiheessa. Siirtyminen oli ravi-käynti-ravi, ja sai itse valita meneekö kevyessä ravissa vai harjoitusravissa. Koska Mirja ei ollut mitenkään erityisen hyvän tuntuinen, päätin keventää. Meillehän on aina sanottu, että jos hevonen jännittää, niin pitää keventää.
Siirtyminen piti tehdä keskellä pitkää sivua olevan tötsän kohdalla. Parilla ensimmäisellä kerralla Mirja meinasi hakeuta kohti uraa, mutta mielestäni sain sen lopulta aika hyvin suoraan. Se ei myöskään kävellyt ylimääräisiä askeleita, kun vain neljä piti mennä. Mutta vaikka muoto oli edelleen hukassa, komensi Pirita minut harjoitusraviin ja testaamaan, miten Mirja reagoi. Vaikka muoto ei tullutkaan kovin kummoiseksi, pystyi kyllä alas istumalla vaikuttamaan paremmin siirtymisiin, tietenkin.
Sitten vaihdoimme suuntaa vasemmasta oikeaan, ja siirryimme ravi-laukka-siirtymisiin. Laukka piti nostaa ensimmäisen tötsän kohdalta ja laukata toiselle, jossa siirtyminen takaisin raviin. Pirita katsoi pitkän sivun päässä, että hevonen pysyi suorana. Mirjan kanssa tämä oli tosi vaikeaa! Ja koska hevonen oli edelleen niin tahmea, niin maiskutin ihan vaistomaisesti. Enkä ollut ainut, sillä Pirita kiinnitti siihen huomiota. Maiskutus on kuulemma pari kertaa ihan sallittu apu, mutta sitten pitää jo vaihtaa tyyliä esim. raippaan. Mirja on raipalle tosi herkkä ja pukittaa helposti, joten kai minä alitajuisesti ajattelin maiskutuksen olevan kätevämpi. Piti oikein huulta purra, ettei olisi maiskuttanut, niin automaattisesti se tuli. Lopulta sain pari hyvää nostoa suoralla hevosella ja suoralla uralla, mutta laukka oli tosi kökköä.
Toiseen suuntaan laukkasimmekin sitten ympyrällä. Siinä meni paremmin, vaikka suunta olikin Mirjan vaikeampi, kun ei tarvinnut keskittyä muuhuin kuin laukkaan. Edelleenkään Mirja ei kyllä polkenut riittävästi, vaan jouduin koko ajan ratsastamaan sitä eteen.
Loppuravissa ratsastimme taas hitaassa ravissa pyöreälle kaulalle ja hevosten annettiin venyttää ihan kunnolla. Se sentään onnistui. Ehkä sitten seuraavalla kerralla, mikäli vielä saan Mirjan kanssa jatkaa, muistan taas heti alkutunnista eteenpäinpyrkimyksen tärkeyden...
lauantai 15. tammikuuta 2011
Kyra Kyrklundin opein raipat tanassa
14.1.2011 Primus Talli
Pirita - t. Mirja
Ei tullutkaan katastrofituntia onnistuneen tunnin jälkeen - ainakaan vielä. Mirja odotteli tällä kerralla tallissa, mutta ehdin silti seurata hieman edellistä tuntia. Siellä Pirita hyppäsikin yhtäkkiä Attilan selkään ja näytti käytännössä hevosen liikkeen mukana myötäämistä lantiolla ja käsillä eri askellajeissa ja kokoamisen asteissa. Pirita myös näytti, mitä lihaksi hevonen käyttää kootessaan itseään, ja miten paino jakautuu etu- ja takapään kesken.
Meillä oli sama teema, mutta alkuveryttelyn jälkeen Pirita tyytyi selittämään hevosen raameista maasta käsin käyttäen apuna Outin ratsastamaa suurikokoista Ladya. Pirita korosti, että hevonen voi kyllä pitää päätään kauniisti ilman, että se varsinaisesti kantaa itseään. Esimerkiksi hän otti minulle tutun Ritvan, joka on tässä mestari: tamma menee helposti kuolaimen taakse ja liikkuu silti selkä suorana "kaarisiltamaisen" rungon sijasta.
Tunnin sisältö tuli suoraan Kyra Kyrklundin klinikasta, jota Pirita oli ollut seuraamassa. Keskityimme siis pelkästään käsiin. Pirita totesi, että meille menee yleensä hevoset ihan oikein päin, mutta nyt hevosen muoto oli toissijainen asia. Otimme raipan peukaloiden alle poikittain siten, että se oli vaakasuorassa ja paljasti armotta käsien väärän paikan ja heilumisen. Tarkoituksena olikin saavuttaa vakaa käsi eli jättää "pelaaminen" kokonaan pois. Hevoset olivat ensin vähän ymmällään, mutta ihmeellisesti kaikki antoivat muutaman käyntikierroksen jälkeen itsestään periksi, vaikka ratsastajat eivät tehneet muuta kuin pitivät kädet paikoillaan.
Ympyrälläkään ei asetettu, vaan pidettiin hevonen vaan koko ajan ihan suorana. Käynnissä tämä oli vielä kohtuullisen helppoa, mutta ravissa meinasi kädet vatkata ihan väkisin. Lisäksi saimme tehtäväksi istua alas kaksi askelta ja olla kaksi askelta kevyessä istunnassa. Pirita sanoi, että tämä oli minulle ja Mikulle hyvä harjoitus, koska meidän jalat tuppaavat menemään helposti liian eteen. Anuskan vaikutus näkyy siis edelleen...
Lopuksi saimme ottaa raipat normaalisti ja siirryimme kahdelle isolle ympyrälle. Kädet piti edelleen olla paikoillaan, vaikka mentiin laukkaakin. Mirja oli tässä vaiheessa jo tosi hyvä, vaikka laukkaa saikin taas työstää ihan tosissaan. On se vaan vaikeaa! Ravi on laukan jälkeen aina tosi hienoa, ja nyt sain sen pyöristämään ja hidastamaan lopussa oikein kivasti. Kaikenkaikkiaan siis vähän erilainen tunti, mutta hyvin onnistunut. Oli taas hämmästyttävää huomata, miten joskus tekemällä mitään saa vähintään aivan yhtä hyvän lopputuloksen kuin hirveällä veivaamisella. Jospa tämän muistaisi vielä seuraavallakin tunnillla.
Pirita - t. Mirja
Ei tullutkaan katastrofituntia onnistuneen tunnin jälkeen - ainakaan vielä. Mirja odotteli tällä kerralla tallissa, mutta ehdin silti seurata hieman edellistä tuntia. Siellä Pirita hyppäsikin yhtäkkiä Attilan selkään ja näytti käytännössä hevosen liikkeen mukana myötäämistä lantiolla ja käsillä eri askellajeissa ja kokoamisen asteissa. Pirita myös näytti, mitä lihaksi hevonen käyttää kootessaan itseään, ja miten paino jakautuu etu- ja takapään kesken.
Meillä oli sama teema, mutta alkuveryttelyn jälkeen Pirita tyytyi selittämään hevosen raameista maasta käsin käyttäen apuna Outin ratsastamaa suurikokoista Ladya. Pirita korosti, että hevonen voi kyllä pitää päätään kauniisti ilman, että se varsinaisesti kantaa itseään. Esimerkiksi hän otti minulle tutun Ritvan, joka on tässä mestari: tamma menee helposti kuolaimen taakse ja liikkuu silti selkä suorana "kaarisiltamaisen" rungon sijasta.
Tunnin sisältö tuli suoraan Kyra Kyrklundin klinikasta, jota Pirita oli ollut seuraamassa. Keskityimme siis pelkästään käsiin. Pirita totesi, että meille menee yleensä hevoset ihan oikein päin, mutta nyt hevosen muoto oli toissijainen asia. Otimme raipan peukaloiden alle poikittain siten, että se oli vaakasuorassa ja paljasti armotta käsien väärän paikan ja heilumisen. Tarkoituksena olikin saavuttaa vakaa käsi eli jättää "pelaaminen" kokonaan pois. Hevoset olivat ensin vähän ymmällään, mutta ihmeellisesti kaikki antoivat muutaman käyntikierroksen jälkeen itsestään periksi, vaikka ratsastajat eivät tehneet muuta kuin pitivät kädet paikoillaan.
Ympyrälläkään ei asetettu, vaan pidettiin hevonen vaan koko ajan ihan suorana. Käynnissä tämä oli vielä kohtuullisen helppoa, mutta ravissa meinasi kädet vatkata ihan väkisin. Lisäksi saimme tehtäväksi istua alas kaksi askelta ja olla kaksi askelta kevyessä istunnassa. Pirita sanoi, että tämä oli minulle ja Mikulle hyvä harjoitus, koska meidän jalat tuppaavat menemään helposti liian eteen. Anuskan vaikutus näkyy siis edelleen...
Lopuksi saimme ottaa raipat normaalisti ja siirryimme kahdelle isolle ympyrälle. Kädet piti edelleen olla paikoillaan, vaikka mentiin laukkaakin. Mirja oli tässä vaiheessa jo tosi hyvä, vaikka laukkaa saikin taas työstää ihan tosissaan. On se vaan vaikeaa! Ravi on laukan jälkeen aina tosi hienoa, ja nyt sain sen pyöristämään ja hidastamaan lopussa oikein kivasti. Kaikenkaikkiaan siis vähän erilainen tunti, mutta hyvin onnistunut. Oli taas hämmästyttävää huomata, miten joskus tekemällä mitään saa vähintään aivan yhtä hyvän lopputuloksen kuin hirveällä veivaamisella. Jospa tämän muistaisi vielä seuraavallakin tunnillla.
lauantai 8. tammikuuta 2011
"Mirja on löytänyt itselleen ratsastajan!"
7.1.2011 Primus Talli
Kikka - t. Mirja
Kuten arvelimmekin, oli Piritan sijaisena perjantaina itse Kikka Suomio. Minä jatkoin Mirjalla, joka kerrankin oli edellisellä tunnilla. Ehdinkin ihan kunnolla seurata Kikan pitämää tuntia ja jutella muiden kanssa. Kikka on kuulemma etenkin aluksi tosi tiukka ja sanoo asioista suoraan, mutta kun keskittyy ja korjaa, saa myös positiivista palautetta. Yksi meidän tuntilaisista sanoi, että etenkin ensimmäinen Kikan tunti saattaa olla aikamoinen järkytys. Tämä käsitys vaan vahvistui, kun Kikka joutui palaamaan perusratsastukseen meitä edeltävän tunnin kanssa: miten pidetään raipasta kiinni, menevätkö hevoset ratsastajan haluamassa tempossa ja ratsastajan haluamaa tietä. Huokaisin syvään jo etukäteen, että tulen saamaan monta kommenttia käsistäni seuraavan tunnin aikana...
Onneksi sentään hevonen oli tuttu, joten kiipesin lopulta ihan luottavaisin mielin Mirjan selkään. Kikka tervehti jokaisen erikseen ja esitteli itsensä meille uusille kädestä pitäen. Hän kysyi samalla, että ovatko hevonen ja ryhmä tuttuja. Jatkoimme edeltävän tunnin teemaa ja ohjat otettuamme saimme tehtäväksi määritellä vaivattoman tempon ratsulle. Sen piti miellyttää sekä ratsastajaa että ratsua ja pysyä yllä tasaisesti ilman sen kummempia jatkuvia muistutuksia. Kikka kysyi jokaiselta erikseen, että miltä tuntuu. Mirjalla oli hyvä tempo, mutta Kikka näki saman minkä minä tunsin, että se ei aivan aluksi imenyt itse riittävästi eteen. Parin muistutuksen jälkeen volteillakaan ei tullut ongelmia kumpaakaan suuntaan.
Kun olimme tyytyväisiä käyntiin, saimme siirtyä raviin. Otin Mirjaan napakan otteen, ja se ravasikin aika mukavan tuntuisesti. Kikkakin kehui, että ratsastan Mirjaa hyvin. Vasemmassa kierroksessa jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, jossa työstimme ensin ravia ja sitten laukkaa. Sain Mirjalle nyt ylivoimaisesti parhaan laukkapätkän vasempaan, kun uskalsin istua kunnolla takaa eteen syvällä satulassa. Silti jouduin hieman muistuttamaan sitä ulkopohkeella, ja Kikkakin neuvoi siirtämään sisäpohjetta eteen ja ulkopohjetta taakse. Laukka nousi ihan ok heti, kun Kikan ohjeilla ymmärsin laskeutua kevyestä ravista rauhallisemmin alas satulaan sen sijaan, että tömähtäisin. Heti, jos tömähdin, Mirja hidasti ja jännittyi. Pääty-ympyrätyöskentelyn aikana Kikka sanoi, että Mirja on löytänyt Sannasta itselleen ratsastajan - vähänkö olin polleana!
Koska onnistuimme alkutunnista niin hyvin, pääsimme kokeilemaan tempon ylläpitämistä myös tehtävän aikana. Tehtäväksi valikoitui pohkeenväistö uralla siten, että takaosaa väistettiin uralta sisään. Etuosan piti olla uralla, ei sisäpuolella, eikä hevonen toisaalta saanut nojata seinäänkään. Kikan mukaan monet liikkeistä on käännetty hassusti, mutta pohkeenväistö on juuri sitä mitä nimi kertoo. Aloitimme vasempaan, ja Mirja teki väistöt helposti. Muistin käyttää nyt sitä vasenta jalkaakin eteenpäinpyrkimyksen säilyttämiseksi. Kun pääsimme Kikan kohdalle, hän kysyi, että missä olen oppinut ratsastamaan. Kerroin sitten Kaupin ratsastuskoulun nimen, ja hän kysyi vielä opettajankin. Mainitsin Armisen Tepan, Heiskasen Hannan ja Vähätalon Reijan. Kikka kaikesta päätellen tiesi Tepan, ja sanoi, että Tepa on ilmeisesti ollut puhelias opettaja. Vaikka aikoinaan tuntuikin, että me jo vähän jämähdimme tasollemme Tepan tunneilla niin monen vuoden aikana, niin ilmeisesti sitten perusasiat ovat kuitenkin hyvin hallussa. Aika paljon nykyisestä osaamisestani lasken kyllä Hannan ja Piritan ansioksi. Kikka selvästi tykkäsi tavastani ratsastaa, mikä tietenkin sai vaan yrittämään entistä enemmän.
Oikeaan kierrokseen tehtiin myös väistöjä, ja vaikka ne olivatkin Mirjalle vaikeampia, onnistuivat nekin hyvin. Sitten taas pääty-ympyröille ja ensin ravityöskentelyä. Koska suunta oli Mirjan parempi, ajattelin istua alas. Mirja kuitenkin jännittyi, mutta korjasi kun kevensin ja istuin rauhallisemmin alas. Sain harjoitella tätä muutaman kerran niin, että välillä kevensin ja välillä istuin alas ilman, että Mirjasta huomasi mitään. Kikka siinä sitten työskennellessämme jutteli katsomoon eräälle teini-ikäiselle tytölle, että hänkin voisi harjoitella samoin kuin Mirjan ratsastaja. Että Mirjan ratsastaja on tosi taitava, mutta harjoitusta voi kyllä silti tehdä. Vähänkö hymyilytti! Tällä tytöllä oli edellisellä tunnilla ollut suuria vaikeuksia käsien asennon kanssa, joten hänelle menee kiitos siitä, että tsemppasin omalla tunnillani. En saanut kuin pari kehoitusta antaa kyynärpäiden levätä, koska ilmeisesti vähän jännitin taas hartioita.
Lopuksi saimme ravata vapaasti kumpaankin suuntaan ja antaa hevosten venyttää pyöreästi eteen ja alas sekä hidastaa rauhallisempaan tempoon. Mirja oli loppuun asti tosi mukava, ja yksi tuntilainenkin sanoi, että Mirja näytti hyvältä ja minä näytän sopivan hyvin Mirjan selkään. Niin kai sitten, hyvältä ainakin tuntui! Meidän koko ryhmällä meni hyvin, ja Kikka oli kokonaisuutena tyytyväinen suoritukseemme. Ei siis jäänyt huonoa kuvaa Kikasta opettajana, vaan päin vastoin. Ehkä tällä tunnilla taas jaksaa muutaman vähän heikomman!
Kikka - t. Mirja
Kuten arvelimmekin, oli Piritan sijaisena perjantaina itse Kikka Suomio. Minä jatkoin Mirjalla, joka kerrankin oli edellisellä tunnilla. Ehdinkin ihan kunnolla seurata Kikan pitämää tuntia ja jutella muiden kanssa. Kikka on kuulemma etenkin aluksi tosi tiukka ja sanoo asioista suoraan, mutta kun keskittyy ja korjaa, saa myös positiivista palautetta. Yksi meidän tuntilaisista sanoi, että etenkin ensimmäinen Kikan tunti saattaa olla aikamoinen järkytys. Tämä käsitys vaan vahvistui, kun Kikka joutui palaamaan perusratsastukseen meitä edeltävän tunnin kanssa: miten pidetään raipasta kiinni, menevätkö hevoset ratsastajan haluamassa tempossa ja ratsastajan haluamaa tietä. Huokaisin syvään jo etukäteen, että tulen saamaan monta kommenttia käsistäni seuraavan tunnin aikana...
Onneksi sentään hevonen oli tuttu, joten kiipesin lopulta ihan luottavaisin mielin Mirjan selkään. Kikka tervehti jokaisen erikseen ja esitteli itsensä meille uusille kädestä pitäen. Hän kysyi samalla, että ovatko hevonen ja ryhmä tuttuja. Jatkoimme edeltävän tunnin teemaa ja ohjat otettuamme saimme tehtäväksi määritellä vaivattoman tempon ratsulle. Sen piti miellyttää sekä ratsastajaa että ratsua ja pysyä yllä tasaisesti ilman sen kummempia jatkuvia muistutuksia. Kikka kysyi jokaiselta erikseen, että miltä tuntuu. Mirjalla oli hyvä tempo, mutta Kikka näki saman minkä minä tunsin, että se ei aivan aluksi imenyt itse riittävästi eteen. Parin muistutuksen jälkeen volteillakaan ei tullut ongelmia kumpaakaan suuntaan.
Kun olimme tyytyväisiä käyntiin, saimme siirtyä raviin. Otin Mirjaan napakan otteen, ja se ravasikin aika mukavan tuntuisesti. Kikkakin kehui, että ratsastan Mirjaa hyvin. Vasemmassa kierroksessa jakauduimme kahdelle pääty-ympyrälle, jossa työstimme ensin ravia ja sitten laukkaa. Sain Mirjalle nyt ylivoimaisesti parhaan laukkapätkän vasempaan, kun uskalsin istua kunnolla takaa eteen syvällä satulassa. Silti jouduin hieman muistuttamaan sitä ulkopohkeella, ja Kikkakin neuvoi siirtämään sisäpohjetta eteen ja ulkopohjetta taakse. Laukka nousi ihan ok heti, kun Kikan ohjeilla ymmärsin laskeutua kevyestä ravista rauhallisemmin alas satulaan sen sijaan, että tömähtäisin. Heti, jos tömähdin, Mirja hidasti ja jännittyi. Pääty-ympyrätyöskentelyn aikana Kikka sanoi, että Mirja on löytänyt Sannasta itselleen ratsastajan - vähänkö olin polleana!
Koska onnistuimme alkutunnista niin hyvin, pääsimme kokeilemaan tempon ylläpitämistä myös tehtävän aikana. Tehtäväksi valikoitui pohkeenväistö uralla siten, että takaosaa väistettiin uralta sisään. Etuosan piti olla uralla, ei sisäpuolella, eikä hevonen toisaalta saanut nojata seinäänkään. Kikan mukaan monet liikkeistä on käännetty hassusti, mutta pohkeenväistö on juuri sitä mitä nimi kertoo. Aloitimme vasempaan, ja Mirja teki väistöt helposti. Muistin käyttää nyt sitä vasenta jalkaakin eteenpäinpyrkimyksen säilyttämiseksi. Kun pääsimme Kikan kohdalle, hän kysyi, että missä olen oppinut ratsastamaan. Kerroin sitten Kaupin ratsastuskoulun nimen, ja hän kysyi vielä opettajankin. Mainitsin Armisen Tepan, Heiskasen Hannan ja Vähätalon Reijan. Kikka kaikesta päätellen tiesi Tepan, ja sanoi, että Tepa on ilmeisesti ollut puhelias opettaja. Vaikka aikoinaan tuntuikin, että me jo vähän jämähdimme tasollemme Tepan tunneilla niin monen vuoden aikana, niin ilmeisesti sitten perusasiat ovat kuitenkin hyvin hallussa. Aika paljon nykyisestä osaamisestani lasken kyllä Hannan ja Piritan ansioksi. Kikka selvästi tykkäsi tavastani ratsastaa, mikä tietenkin sai vaan yrittämään entistä enemmän.
Oikeaan kierrokseen tehtiin myös väistöjä, ja vaikka ne olivatkin Mirjalle vaikeampia, onnistuivat nekin hyvin. Sitten taas pääty-ympyröille ja ensin ravityöskentelyä. Koska suunta oli Mirjan parempi, ajattelin istua alas. Mirja kuitenkin jännittyi, mutta korjasi kun kevensin ja istuin rauhallisemmin alas. Sain harjoitella tätä muutaman kerran niin, että välillä kevensin ja välillä istuin alas ilman, että Mirjasta huomasi mitään. Kikka siinä sitten työskennellessämme jutteli katsomoon eräälle teini-ikäiselle tytölle, että hänkin voisi harjoitella samoin kuin Mirjan ratsastaja. Että Mirjan ratsastaja on tosi taitava, mutta harjoitusta voi kyllä silti tehdä. Vähänkö hymyilytti! Tällä tytöllä oli edellisellä tunnilla ollut suuria vaikeuksia käsien asennon kanssa, joten hänelle menee kiitos siitä, että tsemppasin omalla tunnillani. En saanut kuin pari kehoitusta antaa kyynärpäiden levätä, koska ilmeisesti vähän jännitin taas hartioita.
Lopuksi saimme ravata vapaasti kumpaankin suuntaan ja antaa hevosten venyttää pyöreästi eteen ja alas sekä hidastaa rauhallisempaan tempoon. Mirja oli loppuun asti tosi mukava, ja yksi tuntilainenkin sanoi, että Mirja näytti hyvältä ja minä näytän sopivan hyvin Mirjan selkään. Niin kai sitten, hyvältä ainakin tuntui! Meidän koko ryhmällä meni hyvin, ja Kikka oli kokonaisuutena tyytyväinen suoritukseemme. Ei siis jäänyt huonoa kuvaa Kikasta opettajana, vaan päin vastoin. Ehkä tällä tunnilla taas jaksaa muutaman vähän heikomman!
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Vaikeuksien kautta voittoon
4.1.2011 Primus Talli
Pirita - t. Mirja
Vaihdoimme porukalla uuden vuoden aattoillan tunnin rästiksi tammikuun ensimmäiselle viikolle, joten reilun kahden viikon tauon jälkeen päästiin hevosen selkään jo tiistaina. Jatkoin Mirjalla ja hyvä niin, sillä edellisestä tunnista jäi vähän puolivillainen maku. Etukäteen kyllä pelkäsin, että mitä tunnista tulee, sillä muutamaa päivää aiemmin kotiutunut koiranpentu on vienyt yönuet ja sitä myöten loputkin järjenhivenet ja keskittymiskyvyn... Kaiken kukkuraksi Mirjan vyötä ei löytynyt mistään. Lopulta nappasin sille Mildoran vyön, mutta kuntoonlaitto oli kauheaa hätiköintiä.
Meitä ei ollut kuin viisi, neljä vakituntilaista. Aloitimme oikeassa kierroksessa suht vapaasti käyntityöskentelyssä voltein, ympyröin ja neljäsosatakaosakäännöksin. Sitten sama vasempaan. Muistin Mirjan vaikeudet vasempaan, ja koitin tehdä paljon taivutuksia vasemmalle, jotta oikea kylki venyisi. Sitten vaihdoimme taas oikeaan ja teimme katsomon puoleisella pitkällä sivulla kaksi 12 metrin volttia, muutoin uraa pitkin kevyttä ravia. Piti ratsastaa neljä kulmaa, neljä suoraan sivua ja kaksi volttia, jotka tulivat hieman maneesin keskikohdan yli. Mirja selviytyi tästä paremmin kuin alkuveryttelystä ennen joulua. Minä sain huomautuksen ryhdistä, ja ne kirotut kyynärpäät irtoavat kyljistä aina vaan.
Vasempaan kierrokseen siirryimme kahdelle pääty-ympyrälle, jossa ensin ravasimme rennosti pyöreällä kaulalla ja sitten laukkasimme. Mirjan laukka tuntui hitusen paremmalta kuin viimeksi, mutta sain Piritan kehotuksesta tehdä aika paljon töitä ulkopohkeella, että sain sen hieman rullaamaan. Laukan jälkeinen ravi oli taas hyvä.
Sitten käveltiin hetki, minkä jälkeen Pirita kertoi hieman meidän ryhmän kevätkauden ohjelmasta. Osaamme kuulemma tehdä yksittäisiä liikkeitä jo ihan hyvin, mutta niiden yhdisteleminen ja teiden ratsastaminen niiden välillä vaatii harjoittelemista. Niinpä Pirita komensi meidät toiseen päätyyn, josta teimme yksitellen pienen kuvion tallin puoleisessa kouluradan kokoisessa päädyssä. Tehtävänä oli tulla ravia ja tehdä pitkän sivun keskellä kymmenen metrin voltti. Siitä edelleen ravissa päätyyn, jossa laukannosto ja pääty-ympyrä. Ympyrän jälkeen laukassa kulmaan ja koko rata leikkaa, uralle tultaessa siirtyminen raviin. Ja kuinkas ollakaan: Sanna aloittaa!
En siis taaskaan ehtinyt yhtään työstää Mirjaa ennen tehtävää. Valitsin ensin kevyen ravin, ja tehtävä laukannostoon asti sujui hyvin - sain jopa kehuja oikein hyvästä voltista. Nosto meni kuitenkin pitkäksi, minkä seurauksen ajauduin kulmaan. Tein sitten ympyrän uudestaan, minkä jälkeen en enää päässytkään kunnolla sinne kulmaan. Koko rata leikkaan aikana Mirja venyi ja venyi, eikä hallitusta asettamisesta laukan suuntaan ollut tietoakaan. Mirja ei kuitenkaan vaihtanut, mutta kaunista se ei ollut. Pirita antoi ohjeeksi työstää laukkaa molempiin suuntiin, koska kohta tulisimme saman kuvion oikealle. Sainkin sanottua, että en vielä oikein osaa ratsastaa Mirjaa laukassa vasempaan, kun se on niin paljon helpompi oikealle. Siinä samassa juolahti mieleen, että nyt olisi sitten tehtävän parempi onnistua oikeaan kierrokseen...
Ehdin vähän työstää Mirjaan ensin vasempaan ja sitten oikeaan. Vasempaan sain aikaiseksi pari valtavan ilmavaa pukkia, kun aavistuksen kosketin raipalla. Oikeaan sujui vaivattomasti, ja kun meidän vuoro oli aloittaa, oli ravi Piritan mielestä superhyvä, samoin voltti, jolla sain säilytettyä saman tahdin. Pirita kehoitti pitämään ravin yllä ja vain ajattelemaan laukannostoa. Laukka nousikin ihan hyvin, mutta pari askelta myöhässä. Näin ollen sain taas tehdä uuden ympyrän, mutta laukassa ei tällä kertaa ollut moittimista. Samoin koko rata leikkaa tuli ongelmitta, kun maltoi ottaa puolipidätteitä ja asettaa oikealle.
Olin jo kurvaamassa takaisin toiseen päätyyn, kun Pirita komensi meidät uudestaan vasempaan ja laukkaosioon. Ravi säilyi oikeasta kierroksesta ja laukkakin nousi hieman paremmin. Sain tehtyä ympyrän kutakuinkin ongelmitta, pääsin jotenkuten kulmaan ja Piritan "älä päästä sitä pitkäksi" -ohjeiden ja tiukkojen puolipidätteiden avulla koko rata leikkaakin sujui aiempaa paremmin. Ensimmäisellä uusintakerralla tie oli hieman liian lyhyt, mutta toisella pääsin jo oikeaan kirjaimeenkin. Kun siirryin laukasta raviin, oli Mirja oikeaan kierrokseen mahtavan tuntuinen. Ravi oli koko lopputunnin pitkää ja rentoa ja muoto ihan nappi. Kehuinkin Piritalle, että vaikeuksista huolimatta pidän kovasti Mirjasta. Sen selässä kyllä huomaa, kun on tehnyt jotain oikin, niin hienolta se oikein päin mennessään tuntuu.
Seuraavalla kerralla meillä onkin sitten sijainen Piritan ansaitusti lomaillessa. Hän jotenkin jännästi sanoi jonkun esittäessä hevostoivomusta, että katsotaan nyt jakaako hän hevosia alkuunkaan. Kuulosti siis siltä, että saatan päästä ensimmäistä kertaa Kikan tunnille.
Pirita - t. Mirja
Vaihdoimme porukalla uuden vuoden aattoillan tunnin rästiksi tammikuun ensimmäiselle viikolle, joten reilun kahden viikon tauon jälkeen päästiin hevosen selkään jo tiistaina. Jatkoin Mirjalla ja hyvä niin, sillä edellisestä tunnista jäi vähän puolivillainen maku. Etukäteen kyllä pelkäsin, että mitä tunnista tulee, sillä muutamaa päivää aiemmin kotiutunut koiranpentu on vienyt yönuet ja sitä myöten loputkin järjenhivenet ja keskittymiskyvyn... Kaiken kukkuraksi Mirjan vyötä ei löytynyt mistään. Lopulta nappasin sille Mildoran vyön, mutta kuntoonlaitto oli kauheaa hätiköintiä.
Meitä ei ollut kuin viisi, neljä vakituntilaista. Aloitimme oikeassa kierroksessa suht vapaasti käyntityöskentelyssä voltein, ympyröin ja neljäsosatakaosakäännöksin. Sitten sama vasempaan. Muistin Mirjan vaikeudet vasempaan, ja koitin tehdä paljon taivutuksia vasemmalle, jotta oikea kylki venyisi. Sitten vaihdoimme taas oikeaan ja teimme katsomon puoleisella pitkällä sivulla kaksi 12 metrin volttia, muutoin uraa pitkin kevyttä ravia. Piti ratsastaa neljä kulmaa, neljä suoraan sivua ja kaksi volttia, jotka tulivat hieman maneesin keskikohdan yli. Mirja selviytyi tästä paremmin kuin alkuveryttelystä ennen joulua. Minä sain huomautuksen ryhdistä, ja ne kirotut kyynärpäät irtoavat kyljistä aina vaan.
Vasempaan kierrokseen siirryimme kahdelle pääty-ympyrälle, jossa ensin ravasimme rennosti pyöreällä kaulalla ja sitten laukkasimme. Mirjan laukka tuntui hitusen paremmalta kuin viimeksi, mutta sain Piritan kehotuksesta tehdä aika paljon töitä ulkopohkeella, että sain sen hieman rullaamaan. Laukan jälkeinen ravi oli taas hyvä.
Sitten käveltiin hetki, minkä jälkeen Pirita kertoi hieman meidän ryhmän kevätkauden ohjelmasta. Osaamme kuulemma tehdä yksittäisiä liikkeitä jo ihan hyvin, mutta niiden yhdisteleminen ja teiden ratsastaminen niiden välillä vaatii harjoittelemista. Niinpä Pirita komensi meidät toiseen päätyyn, josta teimme yksitellen pienen kuvion tallin puoleisessa kouluradan kokoisessa päädyssä. Tehtävänä oli tulla ravia ja tehdä pitkän sivun keskellä kymmenen metrin voltti. Siitä edelleen ravissa päätyyn, jossa laukannosto ja pääty-ympyrä. Ympyrän jälkeen laukassa kulmaan ja koko rata leikkaa, uralle tultaessa siirtyminen raviin. Ja kuinkas ollakaan: Sanna aloittaa!
En siis taaskaan ehtinyt yhtään työstää Mirjaa ennen tehtävää. Valitsin ensin kevyen ravin, ja tehtävä laukannostoon asti sujui hyvin - sain jopa kehuja oikein hyvästä voltista. Nosto meni kuitenkin pitkäksi, minkä seurauksen ajauduin kulmaan. Tein sitten ympyrän uudestaan, minkä jälkeen en enää päässytkään kunnolla sinne kulmaan. Koko rata leikkaan aikana Mirja venyi ja venyi, eikä hallitusta asettamisesta laukan suuntaan ollut tietoakaan. Mirja ei kuitenkaan vaihtanut, mutta kaunista se ei ollut. Pirita antoi ohjeeksi työstää laukkaa molempiin suuntiin, koska kohta tulisimme saman kuvion oikealle. Sainkin sanottua, että en vielä oikein osaa ratsastaa Mirjaa laukassa vasempaan, kun se on niin paljon helpompi oikealle. Siinä samassa juolahti mieleen, että nyt olisi sitten tehtävän parempi onnistua oikeaan kierrokseen...
Ehdin vähän työstää Mirjaan ensin vasempaan ja sitten oikeaan. Vasempaan sain aikaiseksi pari valtavan ilmavaa pukkia, kun aavistuksen kosketin raipalla. Oikeaan sujui vaivattomasti, ja kun meidän vuoro oli aloittaa, oli ravi Piritan mielestä superhyvä, samoin voltti, jolla sain säilytettyä saman tahdin. Pirita kehoitti pitämään ravin yllä ja vain ajattelemaan laukannostoa. Laukka nousikin ihan hyvin, mutta pari askelta myöhässä. Näin ollen sain taas tehdä uuden ympyrän, mutta laukassa ei tällä kertaa ollut moittimista. Samoin koko rata leikkaa tuli ongelmitta, kun maltoi ottaa puolipidätteitä ja asettaa oikealle.
Olin jo kurvaamassa takaisin toiseen päätyyn, kun Pirita komensi meidät uudestaan vasempaan ja laukkaosioon. Ravi säilyi oikeasta kierroksesta ja laukkakin nousi hieman paremmin. Sain tehtyä ympyrän kutakuinkin ongelmitta, pääsin jotenkuten kulmaan ja Piritan "älä päästä sitä pitkäksi" -ohjeiden ja tiukkojen puolipidätteiden avulla koko rata leikkaakin sujui aiempaa paremmin. Ensimmäisellä uusintakerralla tie oli hieman liian lyhyt, mutta toisella pääsin jo oikeaan kirjaimeenkin. Kun siirryin laukasta raviin, oli Mirja oikeaan kierrokseen mahtavan tuntuinen. Ravi oli koko lopputunnin pitkää ja rentoa ja muoto ihan nappi. Kehuinkin Piritalle, että vaikeuksista huolimatta pidän kovasti Mirjasta. Sen selässä kyllä huomaa, kun on tehnyt jotain oikin, niin hienolta se oikein päin mennessään tuntuu.
Seuraavalla kerralla meillä onkin sitten sijainen Piritan ansaitusti lomaillessa. Hän jotenkin jännästi sanoi jonkun esittäessä hevostoivomusta, että katsotaan nyt jakaako hän hevosia alkuunkaan. Kuulosti siis siltä, että saatan päästä ensimmäistä kertaa Kikan tunnille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)