23.8.2010 Primus Talli
Maiju - r. Kalle
Ratsastin viime tipassa perumani syyskauden avaustunnin rästituntina sunnuntain ryhmässä, jonka piti Maiju. Meitä oli maneesissa vaatimattomasti 12 ratsukkoa... Tallin käytäntö olla rajoittamatta rästituntien oppilasmääriä kyllä selvästi ohjaa tuntien vaihtoon tai myymiseen, jos itse ei pääse paikalle.
Hurjasta osallistujamäärästä huolimatta tunti sujui lopulta aika mainiosti, vaikka erityisesti minulle pieni lisätila ei olisi pahitteeksi ollutkaan. Sain nimittäin ratsukseni Kallen (Chrevi's Combardo, jota Sukupostin kuvissa ratsastaa ruunan kouluttanut Kikka Suomio), jota olin koko kevään salaa ihaillut. Raamikas tumma ruuna on aika pitkänomainen, ja sillä on upeat lennokkaat ja joustavat liikkeet. Se on kuitenkin näyttänyt aika hankalalta ratsastettavalta, ja tallin kotisivuilla mainostetaan kokeneempien ratsastajien hevoseksi.
Kalle oli jo edellisellä tunnilla, jossa Maiju koitti saada siihen vauhtia "juoksuttamalla" ruunaa pääty-ympyrällä raipan avulla. Tästä viisastuneena päätin taas keskittyä vain ja ainoastaan eteenpäinpyrkimykseen sekä siihen, että se on suoralla suora. Aluksi mentiinkin pelkkää käyntiä aika vapaasti pysähdyksiä tehden. Nämä olivat Kallelle hyviä, sillä liikkeellelähtojen avulla sain moottoria käyntiin ja takaosaa terävämmäksi. Ravikin tuntui aika kivalta, mutta Maiju kehottikin lyhentämään selvästi ohjaa. Kallella ratsastaja ei kuulemma saa tyytyä siihen, että hevonen liikkuu reippaasti mutta on pitkä. Tästä meillä olikin ruunan kanssa tunnin aikana hieman erimielisyyksiä, sillä heti tuntuman tiukentuessa jalkoja vaadittiin kahta kauheammin.
Lopuksi saatiin verytellä laukannostoja tehden, ja voi mahdoton miten upea Kallen laukka olikaan! Meidän oli tarkoitus oikeastaan koko tunnin ajan mennä hieman uran sisäpuolella, jotta juuri kunnostettuun maneesiin ei heti tulisi kauheita uria. Kalle liiteli varsin vaivattomasti uran sisäpuolella aivan luotisuoraan, josta Maijukin kehui. Myös eteenpäinpyrkimys ja muoto oli helpompi saavuttaa laukassa.
Varsinaisen työskentelyn aloitimme pääty-ympyröillä ja pitkällä sivulla tehtävillä käynnin lyhentämisillä, jossa jalkani lähes väkisin alkoivat nousta pitkin hevosen kylkiä... Sitten sama ravissa, paitsi että pitkällä sivulla siirryttiinkin vain muutamaksi askeleeksi käyntiin. Lopulta jätettiin käyntisiirtymiset pois ja sen sijaan lyhennettiin ravia. Tämä onnistui Kallella hienosti, etenkin kun Maiju kehotti vielä hieman naputtelemaan raipalla lyhennysvaiheessa takaosan saamiseksi entistä paremmin alle. Lopuksi nostettiin laukka suoraan lyhennyksestä, ja Kalle teki täsmälliset nostot ja laukkasi alkutunnin malliin.
Kalle ei siis ollut ollenkaan niin hankala kuin olin kuvitellut, mutta haastava toki. Mitä olen muiden kommentteja ruunasta seurannut, niin maneesissa se tahmailee helpommin kuin ulkona, joten siihen nähden saan ainakin olla tyytyväinen. Jos nyt en ole tämän vajaan vuoden primustelun aikana mitään muuta oppinut, niin ainakin sen, että kaikki lähteen eteenpäinpyrkimyksestä. Nämä kaksi syyskauden tuntia ovat osoittaneet, että kun moottori toimii, niin loppu sujuu melkein kuin itsestään. Kallen kanssa kyllä vaadittaisiin vielä parempaa jalkojenkäyttöä sekä vatsalihaksia, jotta raipalla ei tarvitsisi muistuttaa niin usein. Maijun mukaan sain Kallen kuitenkin kivasti hereille ja teräväksi, mikä ruunan kanssa on se suurin haaste. Mutta koska meitä oli nyt niin monta, niin kommentit jäivät muutoin aika vähiin - toivottavasti siis tämä kerta Kallella ei jäänyt ainoaksi!
tiistai 24. elokuuta 2010
lauantai 21. elokuuta 2010
Onnistunut tunninvaihto
20.8.2010 Primus Talli
Pirita - t. Mirja
En päässyt uuden ryhmäni syyskauden avaukseen, joten ennen ensimmäistä tuntiani jännitti kuin ei olisi taas hetkeen ratsastanutkaan. Enkä oikeastaan ollutkaan, kun takana oli reilun kuukauden kesätauko. En etukäteen tiennyt ryhmästä juuri mitään, ja päivällä jo hieman epäilin oliko sittenkään järkevää vaihtaa tiukan Piritan tunnille.
Tallin ilmoitustaululla oli listat vain Piritalle, ja seitsemän tuntini oli näistä viimeisin. Perjantaisin ei siis ole kuin yksi ryhmä kerrallaan, mikä tietää koko 80 m x 30 m maneesia kuudelle ratsukolle! Tämä ja päivän viimeinen ryhmä takaavat myös ihanan rauhallisen tunnelman aiemmin niin hektiseen ja junnupitoiseen tiistaihin verrattuna. Kaiken lisäksi ryhmä vaikutti tosi mukavalta ja taidoiltaan tasaiselta, joten summamutikassa Piritan perässä tehty vaihto osoittautui enemmän kuin onnistuneeksi.
Sitten itse tuntiin. Minulle oli merkitty kansallisissa kenttäkisoissakin startannut vuonna 1997 syntynyt Mirja. Muistin sen suureksi ruunikoksi, ja menin katsomaan sitä edeltävälle tunnille. Primus Tallilla on toinenkin samat tuntomerkit täyttävä tamma, Ritva, ja niinpä seurasinkin onnellisesti puoli tuntia ihan väärää hevosta. Mirja ei ollutkaan se herkän näköinen muodossa sipsutteleva ratsu, vaan epäpuhtaan näköisesti pää kenossa laahustava tamma.
Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun nousin kentällä puhisevan Mirjan selkään ja kävelin maneesiin, jossa ratsastimme Piritan äänen säästämiseksi - ääntä hän nimittäin oli joutunut edellisellä tunnilla käyttämään hieman tavallista enemmän, koska oppilaat eivät oikein saaneet teitä kohdalleen. Kun Pirita kuuli, etten ollut koskaan aiemmin mennyt Mirjalla, hän kertoi isoliikkaisen tamman vaativan tasaisen käden ja pohkeiden väliin ratsastamisen, jotta se ei kiemurtele.
Niinpä sitten tein heti alkukäynnit selvästi uran sisäpuolella ja seurasin peilistä, että ratsuni kulkee suoraan. Aluksi se yrittikin venkoilla uraa kohti, mutta aika helposti pääsimme yhteisymmärrykseen oikeasta tiestä. Heti, kun se kulki suoraan, tuli kaulakin pyöreämmäksi ilman mitään erityisempiä kommervenkkejä. Jo käyntiveryttelyn aikana käännyimme päädyistä keskihalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle ennen maneesin puoltaväliä. Mirja teki hyvin vasemmalle, mutta sitten kun piti vaihtaa suuntaa, sain yhden kierroksen verran taas keskustella suoraan kulkemisesta keskihalkaisijalla. Tämän jälkeen väistöt sujuivat suht helposti, etenkin kun Pirita neuvoi siirtämään väistättävän pohkeen liioitellun eteen, jolloin takaosa ei edistänyt.
Kevyessä ravissa ja laukassa veryteltiin ensin pääty-ympyröillä. Vaikka Mirja oli ollut jo yhdellä tunnilla, se oli vasempaan kierrokseen aivan tajuttoman kankea. Niinpä sain vaihtaa suuntaa ja mennä ensin oikeaan. Tavoitteena oli vain saada se liikkumaan pitkällä askeleella, muodosta viis, ja lopuksi laukassa sainkin viilettää ihan kunnon keskilaukkaa maneesia ympäri. Pirita arveli, että jäykkyys johtuu siitä, että ratsastajat arastavat sen suuria liikkeitä ja antavat sen köpötellä, jolloin tamma ei oikeastaan koskaan vetreydy.
Eteenpäinratsastaminen kuitenkin auttoi, ja Mirja oli varsin mukavan tuntuinen lopputunnin. Jatkoimme edelleen pohkeenväistöä, mutta pääasia ei ollut itse väistö vaan sen tempo. Yleensä hevoset hidastavat ja hidastavat väistössä, kun ratsastajat istuvat alas, mutta nyt teimme väistöt kevyessä ravissa. Vaikka uralla piti olla ennen maneesin puolta väliä, jäi hyvin aikaa keskihalkaisijalla suoristamiseen ja loivaan reippaaseen väistöön. Vasta Primuksella olen ymmärtänyt, miten tärkeä se toinenkin pohje on nimeenomaan eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä niin, ettei väistöstä tule liian jyrkkä. Koska Mirjan ravi on niin suurta, sain tehdä tehdä päädyt todella tarkasti, jotta pääsin keskihalkaisijalle. Katseesta oli tässä iso apu. Mirja teki väistöt hyvin ja tasaisesti tahdin muuttumatta, vaikka muoto alkoi väistöissä löytyä vasta lähemäpä tunnin loppua.
Teimme väistöjä molempiin suuntiin, ja viimeiseksi väsitimme koko diagonaalin. Pirita seisoi diagonaalin lopussa ja yllätti kaikki sanomalla kunkin päästessä uralle: "Vasen laukka - nyt!" Mirjan kanssa nostot alkutunnista vaativat tarkkaa keskittymistä ja hieman raippaakin, mutta tämän noston se teki vain askeleen viiveellä. Laukkatyöskentely vasempaan oli Mirjalle ympyrällä vielä aika vaikeaa, mutta parani loppua kohti.
Harjoitusravia emme juurikaan menneet, paitsi ympyröillä ennen loppuraveja. Siinä koitimme saada saman tunteen kuin väistöissä, että hevoset liikkuvat itsestään eteenpäin, ensin kevyessä ravissa, sitten harjoitusravissa, ja lopulta laukassa, johon piti vain soljua harjoitusravista. Oikeaan kierrokseen Mirja oli taas selvästi vetreämpi, ja isoista liikkeistä huolimatta niissä oli varsin helppo istua.
Loppuveryttelyt teimme vapaasti suuntia vaihdellen niin, että vanha sisäohja piti saada suunnanvaihdoksessa luonnostaan jäämään tuelle uudeksi ulko-ohjaksi. Pikku hiljaa piti päästää hevonen myös pidemmälle kaualle. Mirja oli jo hyvin vertynyt, joten tämä sujui meiltä hyvin.
Loppukäynniksi hyppäsin tapani mukaan taas alas taluttamaan ratsuani. Maneesiin oli tuntimme puolivälin paikkeilla tullut yksi Primuksen opettajista, Ellu, ratsastamaan omalla hevosellaan. Kun kävelin Mirjan kanssa, hän oikein erikseen ratsasti lähellemme ja sanoi, miten mukava on nähdä Mirjan menevän niin hyvin. Ilmeisesti tamman kanssa ei kaikilla niin vaan synkkaa, mutta minun mielestäni se oli oikein mukava.
Piritakin kehui, että olin ratsastanut hyvin: olin kuunnellut ohjeet ja tehnyt niiden mukaan ja saanut hevosen toimimaan. Kaiken kruunasi se, kun Pirita huomasi uudet, vanhojen hajonneiden tilalle ostamani minichapsit ja kehui niitä "tosi styleiksi"! Paljon paremmin ei siis olisi voinut syyskausi alkaa, ja olenkin kyllä taas todella innostunut tästä harrastuksesta - aivan niin kuin silloin, kun yli 15 vuotta pianoa soitettuani älysin viimein hakea uusia tuulia uudelta opettajalta.
Pirita - t. Mirja
En päässyt uuden ryhmäni syyskauden avaukseen, joten ennen ensimmäistä tuntiani jännitti kuin ei olisi taas hetkeen ratsastanutkaan. Enkä oikeastaan ollutkaan, kun takana oli reilun kuukauden kesätauko. En etukäteen tiennyt ryhmästä juuri mitään, ja päivällä jo hieman epäilin oliko sittenkään järkevää vaihtaa tiukan Piritan tunnille.
Tallin ilmoitustaululla oli listat vain Piritalle, ja seitsemän tuntini oli näistä viimeisin. Perjantaisin ei siis ole kuin yksi ryhmä kerrallaan, mikä tietää koko 80 m x 30 m maneesia kuudelle ratsukolle! Tämä ja päivän viimeinen ryhmä takaavat myös ihanan rauhallisen tunnelman aiemmin niin hektiseen ja junnupitoiseen tiistaihin verrattuna. Kaiken lisäksi ryhmä vaikutti tosi mukavalta ja taidoiltaan tasaiselta, joten summamutikassa Piritan perässä tehty vaihto osoittautui enemmän kuin onnistuneeksi.
Sitten itse tuntiin. Minulle oli merkitty kansallisissa kenttäkisoissakin startannut vuonna 1997 syntynyt Mirja. Muistin sen suureksi ruunikoksi, ja menin katsomaan sitä edeltävälle tunnille. Primus Tallilla on toinenkin samat tuntomerkit täyttävä tamma, Ritva, ja niinpä seurasinkin onnellisesti puoli tuntia ihan väärää hevosta. Mirja ei ollutkaan se herkän näköinen muodossa sipsutteleva ratsu, vaan epäpuhtaan näköisesti pää kenossa laahustava tamma.
Odotukset eivät siis olleet korkealla, kun nousin kentällä puhisevan Mirjan selkään ja kävelin maneesiin, jossa ratsastimme Piritan äänen säästämiseksi - ääntä hän nimittäin oli joutunut edellisellä tunnilla käyttämään hieman tavallista enemmän, koska oppilaat eivät oikein saaneet teitä kohdalleen. Kun Pirita kuuli, etten ollut koskaan aiemmin mennyt Mirjalla, hän kertoi isoliikkaisen tamman vaativan tasaisen käden ja pohkeiden väliin ratsastamisen, jotta se ei kiemurtele.
Niinpä sitten tein heti alkukäynnit selvästi uran sisäpuolella ja seurasin peilistä, että ratsuni kulkee suoraan. Aluksi se yrittikin venkoilla uraa kohti, mutta aika helposti pääsimme yhteisymmärrykseen oikeasta tiestä. Heti, kun se kulki suoraan, tuli kaulakin pyöreämmäksi ilman mitään erityisempiä kommervenkkejä. Jo käyntiveryttelyn aikana käännyimme päädyistä keskihalkaisijalle ja teimme pohkeenväistöä uralle ennen maneesin puoltaväliä. Mirja teki hyvin vasemmalle, mutta sitten kun piti vaihtaa suuntaa, sain yhden kierroksen verran taas keskustella suoraan kulkemisesta keskihalkaisijalla. Tämän jälkeen väistöt sujuivat suht helposti, etenkin kun Pirita neuvoi siirtämään väistättävän pohkeen liioitellun eteen, jolloin takaosa ei edistänyt.
Kevyessä ravissa ja laukassa veryteltiin ensin pääty-ympyröillä. Vaikka Mirja oli ollut jo yhdellä tunnilla, se oli vasempaan kierrokseen aivan tajuttoman kankea. Niinpä sain vaihtaa suuntaa ja mennä ensin oikeaan. Tavoitteena oli vain saada se liikkumaan pitkällä askeleella, muodosta viis, ja lopuksi laukassa sainkin viilettää ihan kunnon keskilaukkaa maneesia ympäri. Pirita arveli, että jäykkyys johtuu siitä, että ratsastajat arastavat sen suuria liikkeitä ja antavat sen köpötellä, jolloin tamma ei oikeastaan koskaan vetreydy.
Eteenpäinratsastaminen kuitenkin auttoi, ja Mirja oli varsin mukavan tuntuinen lopputunnin. Jatkoimme edelleen pohkeenväistöä, mutta pääasia ei ollut itse väistö vaan sen tempo. Yleensä hevoset hidastavat ja hidastavat väistössä, kun ratsastajat istuvat alas, mutta nyt teimme väistöt kevyessä ravissa. Vaikka uralla piti olla ennen maneesin puolta väliä, jäi hyvin aikaa keskihalkaisijalla suoristamiseen ja loivaan reippaaseen väistöön. Vasta Primuksella olen ymmärtänyt, miten tärkeä se toinenkin pohje on nimeenomaan eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä niin, ettei väistöstä tule liian jyrkkä. Koska Mirjan ravi on niin suurta, sain tehdä tehdä päädyt todella tarkasti, jotta pääsin keskihalkaisijalle. Katseesta oli tässä iso apu. Mirja teki väistöt hyvin ja tasaisesti tahdin muuttumatta, vaikka muoto alkoi väistöissä löytyä vasta lähemäpä tunnin loppua.
Teimme väistöjä molempiin suuntiin, ja viimeiseksi väsitimme koko diagonaalin. Pirita seisoi diagonaalin lopussa ja yllätti kaikki sanomalla kunkin päästessä uralle: "Vasen laukka - nyt!" Mirjan kanssa nostot alkutunnista vaativat tarkkaa keskittymistä ja hieman raippaakin, mutta tämän noston se teki vain askeleen viiveellä. Laukkatyöskentely vasempaan oli Mirjalle ympyrällä vielä aika vaikeaa, mutta parani loppua kohti.
Harjoitusravia emme juurikaan menneet, paitsi ympyröillä ennen loppuraveja. Siinä koitimme saada saman tunteen kuin väistöissä, että hevoset liikkuvat itsestään eteenpäin, ensin kevyessä ravissa, sitten harjoitusravissa, ja lopulta laukassa, johon piti vain soljua harjoitusravista. Oikeaan kierrokseen Mirja oli taas selvästi vetreämpi, ja isoista liikkeistä huolimatta niissä oli varsin helppo istua.
Loppuveryttelyt teimme vapaasti suuntia vaihdellen niin, että vanha sisäohja piti saada suunnanvaihdoksessa luonnostaan jäämään tuelle uudeksi ulko-ohjaksi. Pikku hiljaa piti päästää hevonen myös pidemmälle kaualle. Mirja oli jo hyvin vertynyt, joten tämä sujui meiltä hyvin.
Loppukäynniksi hyppäsin tapani mukaan taas alas taluttamaan ratsuani. Maneesiin oli tuntimme puolivälin paikkeilla tullut yksi Primuksen opettajista, Ellu, ratsastamaan omalla hevosellaan. Kun kävelin Mirjan kanssa, hän oikein erikseen ratsasti lähellemme ja sanoi, miten mukava on nähdä Mirjan menevän niin hyvin. Ilmeisesti tamman kanssa ei kaikilla niin vaan synkkaa, mutta minun mielestäni se oli oikein mukava.
Piritakin kehui, että olin ratsastanut hyvin: olin kuunnellut ohjeet ja tehnyt niiden mukaan ja saanut hevosen toimimaan. Kaiken kruunasi se, kun Pirita huomasi uudet, vanhojen hajonneiden tilalle ostamani minichapsit ja kehui niitä "tosi styleiksi"! Paljon paremmin ei siis olisi voinut syyskausi alkaa, ja olenkin kyllä taas todella innostunut tästä harrastuksesta - aivan niin kuin silloin, kun yli 15 vuotta pianoa soitettuani älysin viimein hakea uusia tuulia uudelta opettajalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)