torstai 31. tammikuuta 2013

Myssy

28.1.2012 Primus Talli
Maiju - r. Myssy

Primus Tallin perjantaina olleessa hevosesittelyillassa kävi ilmi, että Benan viime viikkoinen jännittyneisyys ei sitten ehkä kuitenkaan johtunut kokonaan ratsastajasta. Se oli torstaina lingonnut ratsastajan selästään ihan kunnolla, minkä jälkeen ruuna passitettiin talvilomalle. Perjantaina selvisi myös, miksi Mikki ainakin toistaiseksi seisoo: se on saanut uuden tarhakaverin, ja ilmeisesti telonut itseään lievästi riekkuessaan ulkona. Kesäkursseille ilmoittautuessani Kikka pahoitteli myös henkilökohtaisesti sitä, että putosin Mikiltä. He olivat Maijun kanssa kokeilleet Mikkiä seuraavalla viikolla, ja kaikki oli ollut taas kunnossa. Pohtivat kuulemma nyt, että mitä sen kanssa tehdään: joko lisää töitä tai lomaa. Minä en nimittäin ole ainoa, joka on saanut viime aikoina Mikiltä rodeokyytiä, ja nämä pukit ovat ihan eri asia kuin ruunan pienet protestoinnit vaikkapa raipankäyttöön. Toivottavasti Mikin olo saadaan paremmaksi, kun minä kaikesta huolimatta pidän siitä.

No, maanantaitunnilla oli siis uusi ratsu alla, kun Maiju oli jakanut minulle Myssyn. Myssy on oikealta nimeltään Mystere de Servole, joka on entisessä elämässään pyyhkinyt muilla kilpailijoilla pöytää ties kuinka monen tähden GP-tason estekilpailuissa. Ruuna on todellinen opetusmestari kaikille tallilla hyppääville, mutta nyt Maiju oli ajatellut antaa sille vähän lomaa esteistä. Minä odotin räjähtävää ruutitynnyriä, mutta sainkin aika eriskummallisen hyvinkin ratsastettavan hevosen.

Maiju ohjeisti, että Myssy on tosi herkkä suustaan, mutta vaatii paljon pohjetta etenkin käynnissä. Koitin ottaa ritvamaisen tasaisen otteen ohjista, mutta se osoittautui hieman haastavammaksi kuin Ritvalla. Myssy nimittäin ei lakannut heiluttelemasta päätään niin helposti pelkällä jalkojen puristamisella, vaan se vaati liikettä. Paljon liikettä.

Ravissa aloin päästä jo jyvälle touhusta, kiitos pitkillä sivuilla tehtyjen lisäysten, mutta laukassa jouduin ensin täysin ymmälleni. Myssy köpötteli nelitahtista laukkaa eteenpäin, ei seurannut haluamaani reittiä ja heilutteli päätään niin, että hyvä kun ei lyönyt turvalla ratsastaja nenään. Onneksi Maiju näki ahdinkoni ja tuli apuun: vasta, kun sain Myssyn ihan kunnolla laukkamaan, alkoi homma toimia. Arkailin taas vaan ensin vähän turhaan, mutta Myssy kesti komentamisen sekä jaloilla että huomauttamisen raipalla aivan hyvin. Maijukin tunnin lopuksi sanoi, että alku oli vähän varovaista ratsastusta, mutta sitten alkoi sujua. Jännä, miten muutama huono kokemus jääkin kummittelemaan!

Käynnin jälkeen ratsastimme ravissa keskihalkaisijalle, jota ratsastettiin ensin ihan vaan suoraan. Suunnan sai valita sen mukaan, kumpi tuntui tarvitsevan enemmän työstämistä. Pitkillä sivuilla sai tehdä tarpeen mukaan voltteja. Minä keskityin lähinnä siihen, että Myssy ravasi tarmokkaasti.
Sitten lisättiin keskihalkaisijan alkuun voltti ja I-kirjaimeen pysähdys. Voltille Myssy kääntyi ja taipui ihan kivasti, mutta pysähdyksessä se jäi ensin seisomaan takajalat taakse. Lisää työskentelyä pitkillä sivuilla, jalkoja ja varovaista nostamista edestä, ja niin pysähdyksetkin alkoivat onnistua. Tarmokkuus heijastui myös liikkellelähtöihin, jotka paranivat kerta kerralta.

Myssy oli kyllä tosi jännä tapaus. Luulin, että se on sellainen herkkä estetykki, mutta se kuulemma hyytyy hyppytunneillakin heti tehtävän suorittamisen jälkeen. Tai no, herkkähän se oikeastaan olikin, suustaan. Sillä on todella pehmeät kuolaimetkin, ja käden kanssa sai olla hyvin tarkkana. Myssyllä ei tosiaan jalkojen lähelle tuonti riittänyt rentoutumiseen, vaan sen moottori piti todellakin saada käyntiin ensin. Minä kyllä tykkäsin, sillä Myssy oli jotenkin ihanan ratsastettava näiden viimeaikaisten ratsujeni jälkeen.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Ympyräjumppaa

24.1.2013 Primus Talli
Maiju - t. Ritva

Mikki oli ainakin tilapäisellä lomalla, jonka syyksi seuraavan päivän hevosesittelyillassa selvisi lievät jalkaongelmat. Mikillä on vaihtunut tarhakaveri, minkä seurauksena se on ilmeisesti telonut vähän itseään ulkoillessaan. Ruuna näytti nauttivan olostaan täysin siemauksin, sillä löysin sen Ritvan naapurikarsinasta pötköttämästä aivan pitkin pituuttaan.

Niin, Pirita oli siis jakanut meille hevoset - minulle Ritvan - vaikka itse pitikin tunnin viereisellä uralla. Maiju puolestaan hyppäsi meidän puolellemme kolmeksi viikoksi. Tunnin aiheena oli työskentely ympyrällä sekä ympyrän pienennys ja suurennus. Menimme koko tunnin aikana todella vähän koko uralla, joten hevosia ja ratsastajia jumpattiin ihan tosissaan.

Aluksi toki kävelimme hetken Maijun antaessa kommentteja jokaiselle vuorollaan. Minulla istunnan puutteet olivat yllätys yllätys käsissä. Ritvan kanssa pitää kädet ankkuroida tasaisesti paikoilleen tamman ajoittaisesta vastustelusta huolimatta, ja komentaa aina sen protestoidessa jaloilla. Piti ratsastaa koko hevosta. Sain tästä juonesta nopeasti kiinni, mutta vielä kun ne kyynärpäät pysyisivät kiinni kyljissä ja nyrkit pystyssä...

Pääty-ympyröillä sekä kävelimme että ravasimme keventäen. Vasempaan kierrokseen oli vähän vaikeuksia saada Ritva asettumaan rehellisesti eikä vain taivuttamaan kaulaansa, minkä seurauksena lavat ja oikeastaan koko etuosa puskivat ulos pois reitiltä. Ulkopohjetta sai siirtää jopa hieman eteen, jolloin hevosen etuosakin alkoi seurata ympyrän kaarta. Oikeassa kierroksessa tehtiin ravista omaan tahtiin siirtymisiä käyntiin. Kun vaan muistin pitää kädet paikoillaan ja auttaa siirtymisissä jaloilla ja keskivartalolla, teki Ritva minun mielestäni aika hienoja ja tasaisia siirtymisiä sekä käyntiin että takaisin raviin.

Vasemmassa kierroksessa tehtiin sitten ravi-laukka-siirtymisiä: keskihalkaisijan kohdalta laukannosto ja puolen kierroksen päästä lyhyen sivun keskellä takaisin raviin. Etäisyyksiä sai tasata laukkapätkän pituutta säätelemällä. Ensimmäinen nosto oli meillä vähän löysä, mutta huolellisemmalla valmistelulla ja ennen kaikkea napakalla pohjeavulla alkoi ponnu löytyä heti ensimmäisestä askeleesta lähtien. Sisäpohje sai olla lähellä koko ajan, sillä tamma tuntui aika herkästi nojaavan vasemmassa kierroksessa sisään. Ritvalla oli kyllä ilo tehdä siirtymisiä, sillä se oli kovin kuuliainen ja sen askeleet ovat erittäin miellyttävät. Ja nyt se oli vielä tosi tasaisen tuntuinen eikä jännittynyt.

Kaikissa askellajeissa tehtiin myös ympyrän pienennystä ja suurennusta, molempiin suuntiin. Kun ympyrä pieneni volttiakin pienemmäksi, piti hevosen asetuksen lisäksi alkaa myös taipua. Reitin piti olla selvä ja pienenkin voltin paikoillaan; se ei saanut seilata ratsujen mukana. Käynnissä ja ravissa ympyrä suurennettiin väistömäisesti takaisin isolle uralle. Laukassa täytyi huolehtia riittävästä tehosta moottorissa, vaikea tie huolehti osaltaan kokoamisesta. Ritvan helpot askellajit auttoivat osaltaan myös tässä tehtävässä.

Oikeastaan koko tunti tuntui jotenkin ihanan helpolta Mikin ja Benan jälkeen. Mikistä minä kyllä pidän, mutta se on vaan niin työläs. Siksi on kiva mennä välillä tällaisella kevyemmällä hevosella, jonka selässä voi miettiä vähän omaa itseäänkin. Maiju sanoi tunnin jälkeen, että Ritvan kaltaiset herkät hevoset sopivat minulle. Se on jännä, sillä olen aina kuvitellut pitäväni enemmän sellaisista isoista ja kunnolla ratsastettavista. Maiju kysyikin heti, että pidänkö sitten Mikistä, sillä sehän on juuri sellainen... Yleensä herkkien ja etenkin eteenpäinpyrkivien hevosten kanssa minä jännityn itse niin, että hevonenkin jännittyy. Ritvan kanssa saavutan kuitenkin jotenkin kummallisesti sellaisen tyyneyden, kädetkin pysyvät rauhallisesti paikoillaan ja jalat korjaavat käsien asemasta. Varsin rentouttavaa.

torstai 24. tammikuuta 2013

Jännitellen

21.1.2013 Primus Talli
Johanna - r. Bena

Rodeohevosista oli tällä keralla vuorossa Bena. Jätin raipan pois kokonaan, kun ei sitä oltu viimeksikään tarvittu. Pentti liikkuu minun mielestäni yleensä ihan sopivasti ihan itsekseen, ja tottelee kuuliaisesti pohjeapuja. Tälläkin kerralla se kyllä liikkui, mutta kokonaisuutena ei ollut yhtä tasainen kuin kaksi viikkoa sitten. Johannan mielestä se meni hyvin, mutta takapuoleen tuntui jotenkin jännittyneeltä. On tietenkin todennäköisempää, että se olin minä joka oli jännittynyt, kun pohjakosketuksia tässä nyt viime aikoina on tullut ihan riittävästi.

Teimme todella pitkän alkuveryttelyn ja siihen sisältyi todella paljon laukkaa ympyrällä. Tavoitteena ympyrätyöskentelyssä niin ravissa kuin laukassakin oli saada selkeä suuri pyöreä ympyrä. Tukea ulko-ohjalle ja herkkyyttä sisäpohkeelle koitettiin saada pienillä väistöillä ulos. Bena oli parempi oikealle, vasemmassa kierroksessa jouduin aika paljon taistelemaan saadakseni sisäpohkeen rehellisesti läpi ja ruunaa edes hetkittäin tukeutumaan tasaisesti molempiin ohjiin. Laukka-askel tuntui jotenkin turhan lyhyeltä, mutta Bena vaikutti sen verran levotomalta, että aloin ratsastaa sitä pidemmille askelille aika varovaisesti.

Veryttelyn jälkeen ehdimme toki tehdä vähän vielä väistöjä uralla ravissa. Pentti tuumasi ensin, että onko pakko jos ei tahdo. Se olikin ainoa kerta, kun raippaa olisi tarvittu. Johanna tosin osasi neuvoa hyvin minut kokeilemaan kerran jalan siirtämistä ihan reilusti taakse, mikä toimi hyvin. Seuraavilla kerroilla Benakin jo uskoi, että nyt ihan oikeasti pitää pistää jalat ristiin. Paremin se kuitenkin väisti diagonaalilla, kun seinä ei ollut häiritsemässä. Tunnin jälkeen Johanna muuten sanoi, että Benalla voisikin olla hyvä pitää esteraippaa. Se tuskin häiritsee hevosta, mutta on tarpeen tullen riittävä lisäapu.

Ihan lopuksi ehdittiin vielä kokeilla, miten herkiksi hevoset olivat pohkeelle tulleet. Aloitimme pitkällä sivulla väistön käynnissä, ja puolessa välissä tehtiin ravisiirtyminen edelleen väistössä. Hevoset olivat ensin hieman hämmästyneitä, että ihan oikeastiko pitää askellajia vaihtaa kesken kaiken, mutta saivat nopeasti jutun juonesta kiinni. Harjoitus oli hyödyllinen myös ratsastajalle, jonka piti osata keskittyä sekä sivulle että eteenpäin vieviin apuihin yhtä aikaa - ei aina ihan helppo juttu!

Tähän tuntiin päättyi maanantairyhmän opettajakierto, eli Johanna palaa ensi viikolla taas oman ryhmänsä pariin ja Maiju tulee opettamaan meitä. Aluksi ajattelin, että opettajakierto on vähän turha juttu. Primuksella on monta opettajaa, ja kukin valitsee heistä itselleen mieluisimman. Monet ostavat lisäksi tuntipörssistä toistenkin opettajien tunteja. Miksi siis väkisin vaihtaa opettajaa muutaman tunnin ajaksi? Lopulta tämä ei ehkä ollutkaan hullummpi asia. On aina virkistävää saada kommentteja vieraalta opettajalta, kaikki kun näkevät ja painottavat opetuksessaan vähän eri asioita. Lisäksi tämä on hyvä keino hälventää ennakkoluuloja muiden kuin sen oman opettajan suhteen. Seuraavaksi onkin sitten vuorossa torstairyhmän opettajkierto.

perjantai 18. tammikuuta 2013

Hei taas me leivotaan!

17.1.2013 Primus Talli
Pirita - r. Mikki

Otsikko olisi voinut olla myös tunnetummassa muodossaan "Hei taas me lennetään!", sillä ratsastuksessahan lentäminen ja leipominen liittyvät olennaisesti yhteen.

Aloitin Mikin kanssa samoin kuin viimeksi, selvällä tuntumalla ja pohkeet lähellä, käyntiä kiirehtimättä. Tein myös muutamia väistöjä samoin kuin viimeksi. Tunnin varsinaisena teemana oli kuitenkin tällä kerralla voltit, joita teimmekin heti käynnissä molempiin suuntiin pitkien sivujen keskelle. Minä kuvittelin ne tötsät jokaiseen nurkkaan, ja ratsastin Mikin syvälle kulmaan asettaen ja puolipidätteitä ulkoa hullun lailla tehden. Pääsimmekin liikkeelle ihan yhtä hyvällä tunteella kuin viikkoa aiemmin. Pirita totesi, että vaikkei Mikki missään muodossa mennytkään, sen käynti oli hyvää nelitahtista, mikä kai sekin on jo jonkinlainen saavutus.

Kevyttä ravia mentiin sekä koko uralla että pääty-ympyröillä. Jatkoin kulmien ratsastusta, ravia kiirehtimättä. Laukkaa tehtiin vain vasempaan pääty-ympyrällä. Asetin ja koitin edelleen jatkaa puolipidätteitä, laukkaa kiirehtimättä. Pirita kuitenkin sanoi, että nyt alkaa laukka olla liian hidasta, joten sain hieman aktivoida ulkopohkeella. Hän kyllä myös huomautti, että ei tarvitse kerralla ja heti vaatia kaikkea ja liian suurta muutosta - ei millään hevosella, mutta Mikillä nyt ei ainakaan. 

Suuntaa vasemmasta oikeaan vaihdettiin lopuksi keskiravilla diagonaalilla, ja Mikkipä lisäsi aika helposti. Tuntui hienolta takapuoleen, vaikka hevonen olikin pitkä. Jännä, miten Mikki näin hitaasti aloittaen käynnistyy lopulta itsekseen, eikä sitä tarvinnut taaskaan koko tunnin aikana komentaa yhtään eteen. Siis siinä mielessä, että ratsastalla olisi alkanut ilmetä hampaiden kiristelyä ja tuskastumista tahmeaan hevoseen, mitä muutama viikko sitten tapahtui tämän tästä.

Harjoitusravissa tehtiin sitten voltit lyhyiden sivujen keskelle. Väliaidoilla ei ollut merkkejä, mutta oven päässä Piritan edessä oli neljä tötsää, joiden sisäpuolelle piti voltti mahduttaa. Meidän ensimmäinen volttimme vasempaan oli kuusikulmio, niin yllättävän vaikeaa nimittäin oli ratsastaa tötsien sisäpuolelta! Voltit piti tosiaan istua alas ja muutoin sai tarvittaessa keventää. Kunto meinasi kyllä loppua kesken, viikonvaihteen vatsatauti oli selvästi vienyt voimia. 

Oikeaan Mikki teki jo hienot voltit. Väliaidoilla kaikki onnistuivat paremmin, kun teimme kuulemama järjestäen hieman liian suuren voltin. Mutta mahtui se Mikki verryttyään ovipäätyykin. Viimeisen neljänneksen kanssa sai kyllä olla tosi tarkkana, sillä hevoset lähes poikkeuksetta tuppaavat oikeaisemaan uralle.

Tunnin viimeisenä tehtävänä oli tulla radan poikki M-H-linjalla ja nostaa keskellä tötsien välistä oikea laukka. Ravi piti ensin työstää sellaiseksi, että kontrolloitu siisti laukan nostaminen oli mahdollista. Me tulimme Mikin kanssa ensimmäisinä, kun satuimme sopivasti kohdalle. Mikki nosti hyvin, oikaisi kyllä hieman uralle. Jäin ohjeen mukaan väliaidoille pääty-ympyrälle laukkaan, jonne piti myös kahden seuraavan ratsukon tulla. 

Muut olivat kuitenkin sen verran perfektionisteja, että jäivät hiomaan sitä ravia. Me laukkasimme, muut ravasivat, osa meni uralla, osa voltilla, osa ympyrällä... Tunsin, miten Mikki alkoi allani hieman nousta, mutta en älynnyt siinä vaiheessa sen kummemmin tehdä mitään muuta kuin nauttia hienosta laukasta. Mikki kulki kauniisti kuolaimella, totteli sisäpohketta, sieti puolipidätteet ulkoa, asettui ja liihotteli menemään. Kunnes sitten yhtäkkiä oikealle kaartaen teki räväkän pukkisarjan, jossa en pysynyt kyydissä. Tuttuun tapaani tulin taas jaloilleni, mutta Mikki livahti karkuun. Ohjat eivät nimittäin yllä ihan maahan asti, jonne vauhdista johtuen lopulta kellahdin.

Tuntia on taas jäljellä vain viitisen minuuttia, mutta eihän sitä auttanut kuin pyydystää hevonen ja kiivetä uudestaan selkään. Ehdin kävellä noin puoli kierrosta, kun Mikki yritti uudestaan. Silloin ihan vaistomaisesti vähän suutuin, ja päästiin vielä loppuravit kunnialla läpi. Mikki oli ympyrällä edelleen oikein mukava myös ravissa.

Kukaan ei kunnolla nähnyt Mikin rodeoesitystä, mutta viereiseltä uralta joku kertoi pukkien olleen aikamoisen komeita. Selkään ne eivät mitenkään järkyttävän isoilta tuntuneet, vahingon aiheutti ennemminkin samanaikainen kurvailu oikealle. Piritakin kyllä torui Mikkiä, joka ihan tunnetusti aina välillä tekee vastaavaa. Minuakin kyllä harmittaa putoamisen tuoma kauneusvirhe muutoin ihan onnistuneeseen tuntiin. Ja tietenkin se, että joudun taas leipomaan. No, mokkapalaresepti hioutuu tätä vauhtia täydelliseksi...

torstai 17. tammikuuta 2013

I shall conquer this!

10.1.2013 Primus Talli
Pirita - r. Mikki

"I shall conquer this!", virkkoi aikanaan muuan herra Darcy. Sama lause tuli vahvana mieleeni, kun kiipesin taas Mikin selkään. Pieni hevoslistan ääressä vallinnut epätoivo vaihtui siis tsemppimielialaan, sillä yleensä asiat tuppaavat jossain vaiheessa loksahtamaan kohdalleen.

Pirita otti minut ja Mikin heti alussa jotenkin erityiskäsittelyyn, opasti tarkasti miten lähteä liikkeelle. Aiemminhan olin tavoitellut hyvää lopputulosta eteenpäinpyrkimyksen kautta, ja se osoittautui nyt aivan vääräksi keinoksi. Tällä kerralla nimittäin annoin Mikin kävellä ihan omaa tahtiaan, mutta otin aika selvän tuntuman ja käärin jalat parhaani mukaan lähelle ratsuni kylkiä. Jos piti  huomauttaa vauhdin hidastumisesta, napautin vain nopeasti pohkeella. Pumppaamaan ei saanut jäädä, mutta lähellä piti pysyä.

Pirita lisäsi alkuveryttelyn haastavuutta pistämällä kulmiin tötsät todelle lähelle nurkkia. Jokaisessa kulmassa tuli siis selvä asetus ja taivutus, jos mieli päästä kulmasta ilman tötsän kaatamista. Mikille tämä teki hyvää, ja samalla pystyi sitten ottamaan sieltä ulkoa puolipidätteitä. Huolellisten kulmien lisäksi teimme muutaman askeleen selvääkin selvempää pohkeenväistöä pitkillä sivuilla.

Olin tallissa hetkellisessä mielenhäiriössä keksinyt sivellä Mikin lavat ja kyljet raipalla. Omassa karsinassa se ei lotkauttanut raipan kosketukselle korvaansakaan. Tein saman selästä heti kun pääsin satulaan. Ei reaktiota.  Kun sitten otimme ohjat ja tarvitsin pientä lisäapua ensimmäisissä väistöissä, sieti Mikki höyhenenkevyen raipalla huomautuksen ongelmitta - ja väisti siitä eteenpäin oikein hyvin molempiin suuntiin. Ehkä tämä koko proseduuri oli enemmän ratsastajaa kuin hevosta varten, mutta yhtä kaikki, tuntui tällä kerralla toimivan.

Kevyessä ravissa kulmien ratsastus jatkui. Edelleen tempo oli aika hidas, enkä kiirehtinyt sitä lainkaan. Keskityin huolellisiin kulmiin, ja tulosta alkoi tulla. Laukka tehtiin alkutunnista vasempaan eli Mikin vaikeampaan suuntaan, mutta kaikki kuusi ratsukkoa keskiympyrällä. Jotenkin tilaa tuntui näin molempien lyhyiden sivujen olessa avoimena olevan enemmän, ja sovimme muiden joukkoon ilman hampaiden kiristelyä. En kyllä edelleenkään ajanut Mikkiä eteen, ei tarvinnut. Se laukkasi juuri sopivasti ihan itse.

Sitten siirryimme itse tehtävään, pohkeenväistöön keskihalkaisijalta uralle ravissa. Sai keventää tai istua alas, omat haasteensa kun on molemmissa tavoissa. Minä istuin Mikin kanssa väistön alas, mutta kevensin muutoin. Väistöjen välissä tuli edelleen ratsastettua niihin kulmiin, ja lisäksi sai tarpeen mukaan tehdä voltteja. Mikki tosiaan väisti hyvin: se ravasi tasaisesti, pysyi suorana, astui selvästi ristiin ja meni sieltä minne halusin sinne mihin halusin. Piritakin sanoi lopputunnista, että onnistumme tehtävässä hyvin, eikä siitä tarvitse lainkaan nyt välittää, että sen pää nousee ylös.

Enkä minä välittänytkään, mutta sen sijaan tunnin edetessä väistöjen välissä se tuli koko ajan paremmaksi ja paremmaksi, myös vasempaan kierrokseen. Lopputunnista oikeaan kierrokseen Mikissä oli jo häivähdys siitä syksyisestä Mikistä. Väistöjen välissä se pysyi kuolaimella ja teki voltit mukisematta. Laukassa oikeaan kierrokseen keskiympyrällä oli jo ratsastajan osalta vähän fiilistelyn makua, sillä ero aikaisempiin kertoihin oli niin valtava. Ei tarvinnut ängetä eikä pungeta, ei väkisin vääntää tai kääntää, Mikki sen kun liihotteli menemään.

Sanoin jo alkuveryttelyn jälkeen, että ensimmäinen puolituntinen oli nyt selvästi parasta menoamme. Tunnin jälkeen sanoin Piritalle, että olen supertyytyväinen tuntiin, ja Pirita sanoi että niin saan ollakin. Vaikka Mikki on niin haastava, sille kuitenkin sopii se, että koko ajan tehdään jotain. Sitä kauttahan se sitten tulee koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Paljon jäi vielä parannettavaa, mutta nyt minä sentään kuuntelin Piritan erinomaiset ohjeet ja ratsastin koko tunnin, enkä vain odottanut hevosen alkavan toimia itsekseen. Nyt ollaan jo ihan siinä rajoilla, että harmittaisiko, jos en jatkaisikaan Mikillä... Olisi upeaa päästä tämän upean ruunan selkään uudestaan viimeistään sitten, kun ulkokausi taas alkaa.

torstai 10. tammikuuta 2013

Odottamaton onnistuminen

7.1.2013 Primus Talli
Johanna - r. Bena

No just. Miksi taas, juuri minulle? Ihan varmasti lennän taas kaaressa kanveesiin rodeoshown jälkeen. Se on niin oudon näköinenkin!

Tällaisia ajatuksia tuli ensimmäiseksi mieleen, kun löysin hevoslistalta kohdaltani Benan. Joutsenkaulainen luppakorva on monen suosikki, eikä vähiten älyttömän miellyttävien askellajiensa vuoksi. Minulle siitä tulee ensimmäiseksi mieleen sen outo tapa ottaa ärsyke milloin mistäkin ja laittaa rodeoshow pystyyn. Tätä tapahtuu siis äärimmäisen  harvoin, enkä ole koskaan joutunut osalliseksi moiseen, vaikka tällä seurallisella ruunalla olenkin mennyt lukuisia kertoja (yhdeksän, kun oikein laskin). Pirita antoi joskus ohjeeksi pitää Pentti hereillä ja työllistettynä koko ajan, niin silloin se ei ehtisi kiinnittää huomiota ympärillä tapahtuvaan, kuten vaikka estepuomin kolahdukseen.

Meillä alkoi tällä tunnilla opettajakierto. Maijua ei näkynyt tallilla lainkaan, Pirita piti Johannan tunnin ja Johanna oli hypännyt aidan toiselle puolelle meidän opettajaksemme. Aloitin hieman liian pitkällä ohjalla, mutta ehkä se olikin vaan hyvä ratsastaa ensin hieman pidemmässä muodossa, sillä näin sain ruunalle heti hyvän käynnin temmon. Johanna korjasi meidän kaikkien istuntaa, minulla yllättäen juuri tuota käsien paikkaa ja ohjan pituutta. Benalle piti määritellä siis hieman ryhdikkäämpi muoto. Johanna tosin nauratti sanomalla, että Benan kanssa haasteena on tasainen peräänanto sen yliliikkuvan kaulan vuoksi... Istunnan lisäksi Johanna kiinnitti kaikkien huomion käynnin tahtiin ja tempoon.

Kevyessä ravissa mietimme edelleen istuntaa ja nyt ravin tempoa; kevyt ravihan on harjoitusravia keventäen, ei koottua eikä lisättyä. Ravia sai hakea ihan vaan suoralla uralla, ja tarvittaessa tehdä lyhyille sivuille voltteja. Johanna edelleen korjasi käsiäni niin, että ohja oli hieman lyhyempi ja nyrkit hieman satulan edessä, minulla kun ne tuppaavat valumaan taakse ja etenkin alas. Peileistä oli paljon apua, kun sai tarkistettua suoran linjan kuolaimesta kyynärpäähän. Joka tapauksessa Bena yllätti pysymällä hämmästyttävän tasaisena. Se ei nyppinyt eikä tullut tyhjäksi, vaan pysyi pyöreänä niin, että niskahihna ja säkä olivat samalla korkeudella. Toisaalta se ei myöskään painunut kuolaimen alle.

Laukkaa varten kokoonnuimme kahdelle pääty-ympyrälle. Johanna käski minua nostamaan laukan ensimmäisenä ja ottamaan ensimmäiset askelet varovaisesti. Pentti oli kuulemma kuuden junnutunnilla ottanut vähän kierroksia laukannostosta (ja myöhemmin selvisi, että myös pudottanut ratsastajansa...). Nyt ongelmia ei ollut, ja ruuna laukkasi oikeaan kierrokseen oikein mukavan tuntuisesti. Johanna muistutti myös harjoituslaukasta ja siihen selvästi kuuluvasta liitovaiheesta. Benaa sainkin lopulta hieman komentaa pidentämään askelta, mutta se totteli oikein hyvin. Sain luvan myös nostaa hieman muotoa, jos "peräpää tuntuu kevyeltä". Ei onneksi tuntunut.

Pienen kävelypätkän jälkeen teimme ravista muutamia pysähdyksiä keskihalkaisijalla. Pentti alkoi heti ennakoida, joten muutamia läpiratsastuksia oli tehtävä. Se pysähtyi hyvin, mutta muoto tuppasi väkisinkin vähän nousemaan.

Sitten kokoonnuimme pääty-ympyrälle, josta tehtiin pari kertaa yksitellen pieni kuvio: ravia pitkälle sivulle, jonka keskellä pysähdys, siirtyminen raviin ja lyhyen sivun keskellä laukannosto, laukkaa pitkältä sivulta takaisin ympyrälle. Bena teki varsinkin jälkimmäisen tosi hyvin, Johannakin kehui että laukka oli heti ensimmäisestä askeleesta harjoituslaukkaa, eikä ensimmäisen ja 14. askel eronneet toisistaan mitenkään.

Loppuveryttelyssä sain vielä taivutella Penttiä ja sain kuin sainkin jopa hieman eteen ja alas, vaikka siinä vaarana olikin se kuolaimen alle painuminen. Kaiken kaikkiaan olin kyllä hyvin hämmästynyt siitä, miten helposti Pentin kanssa tunti sujui. Ei se ehkä maailman kaunein hevonen ole kuikelokauloineen ja koukkupolvineen, mutta sen kyydissä on mukava istua ja se liikkuu aika sopivasti ihan itsekseen. Ero Mikkiin oli aikamoinen...

Johannan palautteen perusteella meillä kaikilla on perusratsastus ja hevoseen vaikuttaminen hyvin kohdallaan, ja hän oli tyytyväinen myös hevosjakoon. Sanoi, että nämä hevoset sopivat meille tosi hyvin. Johanna kyselikin, että haluammeko jatkaa samoilla hevosilla ja onko meillä toiveita tuntien sisällön suhteen. Olimme yhtä mieltä siitä, että kaikenlaisia liikkeitä olemme syksyn aikan tehneet niin paljon, että tällainen suht perusratsastus tuntui välillä oikein mukavalta. Jatkamme siis vielä kaksi kertaa Johannan opastuksessa, ja ilmeisesti seuraavaksi temponvaihdoksilla.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Ketjureaktion uhri

3.1.2013 Primus Talli
Johanna - r. Mikki

Uusi vuosi ja vanhat kujeet: jatkoin Mikillä. Ennen tuntia juttelin ruunasta tallissa Kikan kanssa ja koitin selvittää käyttöohjeita, mutta oikealla tiellä olin jo ollutkin. Mikin kanssa pitää olla jämäkkä, mutta ei hampaat irvessä. Liikaa jos puserrat, alkaa ruuna protestoida, mutta jos taas pyydät liian vähän, et saa mitään. Vielä kun jotenkin keksisi, miten tuon kultaisen keskitien löytää!

Ennakkotiedon mukaisesti meillä oli sijainen, Johanna. Päätin rohkeasti ottaa Mikin kanssa oman linjan ja keskittyä vain siihen, että ratsuni liikkuu eteenpäin ja ennen kaikkea on hyvällä tuulella. Niinpä lähdin liikkeelle aika kevyellä tuntumalla pitäen huolen vain eteenpäinpyrkimyksestä. Samalla taivuttelin Mikin kaulaa reippaasti puolelta toiselle. Tällainen lähestymistapa toimi muinoin hyvin Kaupin Ratsastuskoululla vakiratsuni Anuskan kanssa, joten ajattelin taivuttelun vetristyttävän Mikkiäkin.

Koko alkuveryttely tehtiin käytännössä vasempaan kierrokseen, mikä on se Mikin vaikeampi suunta. Ravit ja laukat mentiin lähes kokonaan pääty-ympyrällä. Laukassa olin välillä puolikevyessä istunnassa, ja annoin Mikin vaan venyttää askelta. Se ei tämän hömpsöttelyn jälkeen tuntunut enää kovin vinolta, vaan alkoi tukeutua suorana ohjaan. Parasta oli kuitenkin se, että ihan veryttelyn lopuksi saimme laukata koko uraa. Johanna käski tekemään huolelliset kulmat, mutta minä taas oikaisin ja annoin Mikin vaan mennä, toki asettaen ja taivuttaen mutta en tiukasti kulmaan tuuppien. Näinhän minä Mirjaakin aikoinaan venyttelin, laukaa vaan kevyessä istunnassa muutamia kertoja maneesia ympäri. Tällainen sopisi ihan varmasti Mikillekin paljon paremmin kuin käyntityöskentelystä aloittaminen. No, Johanna joka tapauksessa tuumasi veryttelyn jälkeen, että Mikki näyttää rennolta ja tyytyväiseltä. Siihenhän sitä pyrittiinkin.

Välikäynnin jälkeen siirryttiin sitten pohkeenväistöihin. Niitä tehtiin sekä uralla takaosaa sisälle väistäen että pitkän sivun alusta diagonaalia pitkin keskihalkaisijalle, molempia sekä ravissa että käynnissä ja aluksi vain oikealle. Ja koska menimme oikealle, käytin Mikin paremman suunnan hyödyksi ja pyörin välillä päädyssä voltilla asettaen ja taivuttaen ihan kunnolla. Hetkellisesti sain hyviä pätkiä, mutta heti kun itsellä alkoi pinna kiristyä hellitin ja jatkoin taas rennommalla otteella. Väistö uralla ei ollut niin hyvää kuin väistö diagonaalilla. Huomasin itsestäni, että uralla jätin avut jotenkin kummasti päälle ja puristamaan, kun taas diagonaalilla ilman seinän tukea osasin antaa avun ja olla sitten hiljaa, kun hevonen väistää. Mikillekään ei tarvinnut tällöin antaa oikeastaan kuin aloitus- ja lopetusavut.

Mitenkään kauniin näköisiä väistöt eivät olleet, Mikin muoto ei nimittäin ollut häävi. Kello oli noin viittä vaille tasan, kun vaihdoimme vielä suuntaa tarkoituksena tulla pari kertaa pohkeenväistö vasempaan kierrokseen ravissa uralla. Ehdin juuri fiilistellä, miten Mikki heräsi ja väisti hienosti, kun jouduimme ketjureaktion uhriksi. Mystery alkoi köhiä ja kompastui sillä seurauksella, että se kompuroi polvilleen. Meidän edessämme ollut hevonen pelästyi, ja lopulta pelästyi sitten tietenkin myös Mikki. Minä oli jatkamassa raviväistöä etuvasemmalle, mutta Mikki teki 270 asteen napakäännöksen oikealle sillä seurauksella, että tipahdin jaloilleni maahan ratsuni viereen. Ratsastusvuosi alkoi siis putoamisen osalta täsmälleen samoissa merkeissä kuin edellinenkin! Eipä siinä sen kummempaa - tosin ison hevosen selkään kiipeäminen ilman jakkaraa meinasi sittenkin osoittautua vielä Mikin suoristamistakin vaativammalta urakalta...

Jatkoimme väistöjä vielä hetken mutta vain käynnissä, ja sitten Mikki jatkoikin jo seuraavalle tunnille. Seurasin sitä hieman aikaa ja totesin, että ilmeisesti verytelyni ainakin jonkin verran auttoi: Mikki näytti liikkuvan ajoittain jo ihan hyvässäkin muodossa. Harmi, ettei itse pääse koskaan nauttimaan verytellystä Mikistä, kun se tulee tunnillemme aina tallista. Joka tapauksessa olin tunnin jälkeen jo paljon positiivisemmalla mielellä. Ehkä me hienon Mikin kanssa taas joku päivä onnistumme - viimeistään sitten, kun päästään taas ulos isolle kentälle.

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Joulumoodissa

20.12.2012 Primus Talli
Pirita - r. Mikki

Jälkimmäinen estetunti jäi sitten lopulta haaveeksi, kiitos koirani ahneuden ja pöydällä nousemassa olleen leipätaikinan. Tälle kauden viimeiselle torstaitunnilleni sentään pääsin, jouluviikon tunnin kun olin ratsastanut rästinä jo aiemmin syksyllä. Odottelin vähän Michael Bublen joulumusiikin tahdissa tanssivaa Walteria, mutta Pirita olikin palauttanut minut Mikin selkään.

Kävin innolla haasteen kimppuun. Mikki on jotenkin niin kovin kaunis ja sympaattinen - vaan osoittautuipa taas selästä liian haastavaksi minulle, mikä syvästi harmittaa.

Ajattelin aloittaa rennommin kuin kahdella edellisellä kerralla, hieman pidemmällä ohjalla vaatien vain suoruutta ja reipasta eteenpäinmenoa. Piritakin vaati samaa, tosin vielä silloinkin kun luulin Mikin jo olevan suorassa ja menevän reippaasti... Saimme jokainen lopulta alkuveryttelyssä keskittyä suoruuteen ja eteenpäinpyrkimykseen. Homma toimi Mikin kanssa lopulta ihan hyvin siihen asti, kunnes Pirita käski ratsastaa pyöreämmälle kaulalle. Mikki ei ollut tästä lainkaan samaa miltä, ja se hieman käynnistynyt moottorikin lähes sammui, kun aloin vaatia ruunaa töihin ihan kunnolla.

Tai no, vaatia ja vaatia. Kun minä en vaan sitten lopulta kuitenkaan uskaltanut komentaa sitä riittävästi. Jalalla ratsastin minkä pystyin, mutta raipankäyttöön en oikein rohjennut. Vähän kun välillä koitin, ihan vaan vaikka lapaa silittää, oli tuloksena heti komea pukki. Mitä enemmän arkailin, sitä enemmän Mikki tietenkin käytti tilannetta hyväksi ja hyytyi.

Päätehtävänä meillä oli laukannostot, eli vähän sellaista rennompaa sulkujakson jälkeen. Laukkoja nostettiin nyt ympyrällä siten, että n. puoli kierrosta ensin käveltiin, sitten keskellä tötsien välissä laukannosto, puoli kierrosta laukkaa, pehmeä siirtyminen raviin, jossa hetki työskentelyä ennen käyntiin siirtymistä. Aika nopealla tempolla siis siirtymiset tulivat, mutta silti Pirita halusi kunnon työskentelyä kaikissa askellajeissa.

Mikki oli h-i-d-a-s. Se teki kaikki liikkeet joten kuten sinne päin, mutta reaktionopeudessa oli toivomisen varaa. Vasempaan kierrokseen en edelleenkään saanut sitä juuri minkäänlaiseen muotoon missään askellajissa. Oikeaan kierrokseen jätettiin käynti pois ja tehtiin vai ravi-laukka-siirtymisiä, jossa yhteistyömme toimi hieman paremmin. Ei tosin ennen Piritan hyvää vinkkiä siitä, että ravin pitää rullata kunnolla ja laukkaan lähestulkoon vain liukua ravista.

Loppuravissa Mikki oli oikeaan taas jo paljon parempi - minun mielestäni. Pirita halusi kootumman hevosen ja joutui korottamaan ääntään, kun minä vaan pyörin ympyrällä saamatta aikaiseksi mitään näkyvää opettajan toistuvista kehoituksista huolimatta. Kyllä minä yritin, mutta en vaan osannut!

Sanoin ennen tuntia Mikkiä rapsuttelemaan tulleelle ja kesällä Mikillä paljon ratsastaneelle Marjo-opettajalle, että ei varmaan olisi pahitteeksi ottaa Mikkiä taas vähän läpiratsastukseen - vai auttaisiko hieronta ja loma? Se on valitettavasti nyt aivan eri hevonen kuin silloin syksyllä, jolloin ratsastin sillä ensimmäisen kerran ja jolloin vähän ihastuin ruunaan. Olen kuullut muutaman itseäni paljon taitavammankin ratsastajan huokailleen samaa ja sitä, että Mikki tuollaisenaan alkaa olla vähän turhan vaativa kerran tai pari viikossa käyvälle tuntiratsastajalle.

Minua ainakin harmittaa sanoinkuvaamattomasti, että en pärjää Mikille selästä käsin. Kun Pirita tunnin jälkeen totesi minun olleen jossain joulumoodissa, tunnustin hänellekin, että en vaan uskalla ratsastaa Mikkiä tarpeeksi rohkeasti. Kannukset saattaisivat kyllä olla Mikin tapauksessa hevosystävällisemmät kuin raippa..? Ei ruuna paha ole, ei todellakaan, mutta sen verran protestointi jää alitajuntaan, että tiettyä rajaa ei uskalla millään ylittää, vaikka sen kuinka tietää tarpeelliseksi.