Toinen kerta toden sanoo

20.1.2014 Primus Talli
Maiju - r. Boras

Sain jatkaa Borasin kanssa, joka taas vähän näytti hapanta naamaa nostaessani satulaa selkään. Muutoin Boras on karsinassa edelleen ihan huippuhauska osallistuja.

Ruunalla ei ainakaan iltapäivän puolella ollut ohjelmassa muita tunteja, mikä näkyi alkuveryttelyssä käynnissä ja ravissa tehdyissä täyskaarroissa aikamoisena virkeytenä. En saanut Borasia rentoutumaan lainkaan siten, mihin olen jo tottunut. Käynnissä vielä sujui jotenkuten, mutta ravi oli aivan liian jännittynyttä. Liike ei suuntautunut riittävästi eteen, vaan Boras vain pompahteli epätasaisesti kaikista asetus- ja taivutusyrityksistäni huolimatta.

Epäonnistunut alku sai minut jo piipittämään Maijulle, että jos Borasilla keittää laukanvaihdoissa, jätän sitten jonkun väliin tai teen välissä jotain muuta. Tarkoituksena oli tulla täyskaarto pitkän sivun viimeisestä kirjaimesta keskelle, jatkaa vastalaukkaa viimeiseen kirjaimeen ja tehdä siinä vaihto. Maiju sanoi, että jos ruuna kovin ennakoi, voin vaikka tehdä täyskaarron sijaan voltin ja tulla lopputehtävän ravissa. Näin jälkikäteen suorastaan nolottaa moinen itseluottamuksen puute, sillä lopulta Boras teki vaihdot paljon paremmin ja ennen kaikkea hallitummin kuin viikkoa aiemmin.

Halusin tulla tehtävän ensimmäisenä, jotta Boras ei odottaessaan suotta kuumuisi. Aloitimme oikeasta vasempaan, ja siinä suurimmaksi haasteeksi osoittautui itse täyskaarto. Alkuveryttelyn puutteet näkyivät erityisen hyvin, kun Boras liirasi paljon kymmenen metrin voltinpuolikasta suuremmalle uralle vasten vasenta pohjettani. Teinkin sitten ihan rauhassa muutaman voltin siihen kirjaimeen, ja tulin tehtävän vasta, kun sain tiestä edes joten kuten kelvollisen. Boras tietenkin alkoi nykiä uraa lähestyessämme ja teki vaihdon pyytämättä.

Tarvitsen näköjään taas sen yhden epäonnistuneen suorituksen ennen kuin muistan, että minä ihan oikeasti osaan jo ainakin vähän ratsastaa Borasilla. Toisella kerran istuin, kokosin laukkaa, rentoutin kättä, kokosin, rentoutin... Jouduin vieläkin tekemään voltin tai kaksi, mutta sain vaihdon vasta uralla silloin kuin pyysin. Boras ei juurikaan kiihdyttänyt tai lainkaan lähtenyt lapasesta, vaan jatkoi ihan hallittua laukkaa.

Se riitti tähän suuntaan,vasemmasta oikeaan selvisimme kerralla. Maiju kehoitti kaikki olemaan päättäväisiä eikä luovuttamaan ja antamaan hevosille periksi, jos ne yrittävät kiihdyttää tai vaihtaa ennen aikojaan. Näin myös tein, sillä sain täyskaarron onnistumaan kerrasta ja Borasin vaihtamaan vasta uralla. Se koitti vähän nykiä lähestyessämme uraa, mutta antoi periksi kun ratsastaja ei antanutkaan periksi.

Edelliskertaa hallitummassa menossamme avaimena oli varmasti ratsastajan löytyneen päättäväisyyden lisäksi se, että nyt en vaan kävellyt muiden suorittaessa tehtävää. Tein paljon etenkin pohkeenväistöä, jotta sain pohkeita edes vähän läpi. Kun Borasilla oli tekemistä, se ei kuumentunut yhtään, vaikka pari hevosta laukkasi koko ajan. Se ei kunnolla edes reagoinut siihenkään, kun naapuriuralla yksi hevonen vähän pyrähti. Loppuravi oli huikean tuntuista, vaikka ihan aavistuksen olisi saanut vielä tulla rauhallisemmaksi.

Tunnin opetuksena oli taas kerran se, että pitäisi olla rohkeampi eikä etukäteen maalailla kauhukuvia. Luultavasti alkuveryttelykin meni pieleen siksi, että jännitin tulevaa tehtävää. Boras on hieno hevonen, ja nyt olisi jo muistettava heti alusta, että sitä saa ja pitää ratsastaa. Ei tarvitse antaa aluksi ohjjia hevoselle ja alkaa töihin vasta sitten, kun on kerran mennyt jo pieleen.

Siistii, laukanvaihtoja!

13.1.2014 Primus Talli
Maiju - r. Boras

No nyt minä pääsin mantantainakin Borasin kyytiin - ja aikamoinen kyyti olikin! Laukanvaihtotunnille Sacce tosin olisi varmasti ollut vähän turvallisempi vaihtoehto... Maiju muisti, että oli jakanut Borasia minulle lauantaisin, ja olin kyllä tosi iloinen, että yhteistyömme jatkuu vaikka lauantaitunnit loppuivatkin. Tämä olikin ensimmäinen tunti Borasilla Maijun ohjauksessa.

Veryttely aloitettiin käynnissä ratsastamalla toinen pitkä sivu metri uran sisäpuolella ja toisen pitkän sivun keskelle voltti. Aloitin taas vähän turhan varovasti enkä muistanut, että Borasia voi jo ratsastaa ihan kunnolla. Maiju neuvoi asettamaan selvästi, ja nyt koitin ottaa käyttöön myös se myötäämisen heti, kun hevonen jo kääntyy. Ravissa jatkoimme muutoin samoin, mutta voltti sai olla nyt hieman suurempi, kun kerran vasta veryttelimme. Jännä, että nyt Maijukin huomautti siitä, että en valahtaisi keventäessäni satulan takaosalle! Silloin tuuppaan hevosta, eikä se Borasin kaltaisella hevosella ole oikein tarpeellista.

Teimme ravissa myös muutaman siirtymisen käyntiin ja taas raviin. Maiju antoi hyvän vinkin siitä, miten siirtymisissä kannattaa käytää hyväksi kaarevaa uraa. Silloin voi asettaa ja taivuttaa Borasia ennen siirtymistä ja läpi koko siirtymisen. Kun tein tehtävän voltilla, pysyi Boras koko ajan mukavan rentona eikä kiirehtinyt kumpaankaan suuntaan.

Sitten siirryttiin ravaamaan pääty-ympyröille. Boras on selvästi oppinut, että pääty-ympyrälle ryhmittyminen tarkoittaa laukkaa. Tarkoituksena oli istua alas, mutta minä päätin keventää suosiolla koko ajan, koska Boras jännittyi välitömästi istuessani harjoitusraviin ja nosti laukan. Kevennyksellä sain rytmitettyä ravia paremmin. Innostunessaan Boras olisi vaan tunkenut ympyrältä sisään. Jälkikäteen on helppo sanoa, että jalkani eivät olleet riittävän lähellä, jolloin suorastaan tarjosin ruunalle mahdollisuuden kiemurteluun.

Itse laukkatyöskentelyhän on Borasilla aina nautinto. Se laukkaa mielellään, ja sitä pystyy laukassa helposti työstämään. Ensimmäinen voimakas laukannosto aina yllättää, mutta seuraavilla muistan jo taas istua syvällä satulassa ja pitää tasaisen ohjastuntuman sekä asetuksen. Näin ensimmäiset askeleet eivät ole valtavia vaan hallittuja. Ensimmäinen ravisiirtyminenkin meni pieleen, kun en pitänyt sitä asetusta läpi siirtymisen. Huolellinen valmistelu, laukan kokoaminen ja asetus takasivat sen, että ravi oli heti varsin maltillista.

Laukanvaihdot tehtiin lävistäjällä. Nostimme kellopäädyssä pääty-ympyrällä laukan, jota sai työstää ihan rauhassa muutaman kierroksen ajan. Sitten tultiin diagonaali, jonka keskelle tehtiin vaihto. Boras oli aivan hiilenä, kun edestä lähti hevosia tehtävään, mutta sain paketin heti kasaan, kun vain sain laukata.

Ensimmäisellä kerralla ruuna lähti ihan lapasesta. Se tuli lävistäjän vaihtoon asti rauhassa ja tasaisella tahdilla, mutta vaihdon jälkeen ampaisi uralle kuin tykin suusta. En ollut varautunut näin ilmavaan vaihtoon, joten Boras sai vedettyä minut etukenoon ja ryysättyä päätyyn, jossa sain sen kuitenkin nopeasti järjestykseen. Toisella kerralla tuli oikein hieno vaihto, kun jo ympyrällä laskin tasaista tahtia ja keskityin istumaan korostetun suorassa ja pitämään kädet paikoillaan. Kolmas kerta tähän vasemmasta oikeaan oli jo liikaa, silloin keitti ihan kunnolla.

Vasemmasta oikeaan tehtiin vaihto vain kerran. Ratsastettiin kaikki uralla ja tultiin siitä osastossa diagonaalille. Ehdin  uralla työstää Borasin laukan aika kivaksi ja kootuksi, joten itse vaihtokin onnistui hyvin. Se oli itse asiassa vaihdoista paras, tai ainakaan Boras ei lennähtänyt mihinkään, vaan jatkoi mukavaa laukkaa läpi kulman.

Hieman se kuitenkin kuumeni tehtävästä, joten loppuravissa sain ensin vähän jarrutella. Maiju sanoi, että Borasilla pidäte lähtee kantapäästä: jalat pitkäksi alas ja hevonen jalkojen väliin - siis ihan samoin kuin Lululla. Pian ruuna olikin taas ravaamassa minun kanssani, sain sitä jopa vähän hitaammaksi. Lopulta se oli oikein mukavan rento ja eteni itse tasaisella vauhdilla.

Borasilla oli selvästi tosi siistiä, kun sai tehdä vaihtoja. Se käveli lopputunnin korvat hörössä ihan sen näköisenä, että tätä voisi tehdä toistekin!

Syrjähyppy

8.1.2013 Peikin ratsastuskoulu
Kirsi - r. Justus

Työkaverini on jo pitkään houkutellut minua käymään Peikin ratsastuskoululla, joka sijaitsee aivan lähellä kotiani. Aikanaan, kun pääkaupunkiseudulle muuttamisen jälkeen etsin itselleni ratsastuskoulua, hylkäsin Peikin estepainotteisena kokeilematta. Ratsastuskoulua on kuitenkin kehuttu, joten nyt kun muutaman tunnin varoitusajalla sieltä vapautui paikka, päätin tehdä syrjähypyn.

Tallilla minua odotteli tumma komearaaminen herrasmies Just Dance eli Justus. Onneksi minulla oli paikallisopas, sillä muutoin en kyllä olisi löytänyt hevosta saati sen varusteita, Peikillä kun hevoset asuvat vanhassa tallissa kolmessa kerroksessa ja lisäksi muutama vielä konttitalleissakin. Ohjeiden mukaan hevoset sidotaan hoidettaessa kiinni, mutta minun tuurillani Justus sai ilmeisesti elämänsä ensimmäisen vetopaniikin juuri silloin, kun olin laittamassa sitä kuntoon... No, siitä selvittiin pienellä säikähdyksellä. Etukäteen arvelutti myös pitkä matka tallilta maneesille, kun ratsastustaipaleen alkuajoilta on tästä aika huonoja kokemuksia, mutta Peikin hevoset ovat selvästi tottuneet pimeässä kävelemiseen, autoihin ja niiden valoihin sekä maneesin edessä odotteluun.

Minulla kävi hyvä tuuri, sillä samaan aikaan alkoi rinnakkaisella uralla alkeiskurssi, eivätkä osallistujat tällä ensimmäisellä kerralla nousseet vielä hevosten selkään lainkaan. Tuntimme kahdeksan ratsukon käytössä oli siis koko valtava (kylmä!) maneesi.

Justuksella on kuulemma ollut vähän selkävaivoja, minkä vuoksi sillä on paitsi panoraja myös kuminauhat. Ne vetivät ruunan pään aikamoiselle mutkalle, mutta kun otti ohjat käteen, koko hevonen ryhdistäytyi ja kumpparit roikkuivat aivan tyhjänä. Justus osoittautui varsin miellyttäväksi tuttavuudeksi. Se oli kokoonsa nähden todella kevyt ja sopivan eteenpäinpyrkivä ratsastaa. Minä tietenkin aina ensimmäisellä kerralla vähän arkailen - saati sitten nyt, kun uuden hevosen lisäksi oli uusi opettajakin. Kirsillä ei ole tapana ohjeistaa alkuveryttelyä mitenkään, mikä on minulle vähintäänkin haastavaa. Olisin ehkä kaivannut opettajalta esittelyä sekä pientä johdantoa alkuveryttelyn tapoihin ja allani olevaan ratsuun.

No, sain kyllä hyvin veryttelyn kulumaan tutustuessani Justukseen käynnissä ja ravissa lähinnä ympyröin, voltein ja suunnanmuutoksin. Kun sai ottaa mukaan laukkaa, tein muutamia laukkaympyröitä ja suoraa uraa. Justus oli aika vahvasti kiinni vasemmassa ohjassa, josta koitin sitä nopein puolipidättein irrotella. Vasen kierros oli huomattavasti haastavampi kuin oikea. Kirsi korjasi istuntaani sen verran, että pyysi keventämään enemmän satulan etupuolelle eikä taakse.

Käveltyämme hetken pitkin ohjin siirryttiin itse tehtävään eli kulmien ratsastukseen. Jokaiseen kulmaan tehtiin käynnistä pysähdys siten, että hevonen seisoi melkein turpa kiinni laidassa. Aika helposti Justuskin alkoi ennakoida kääntymistä, ja tätä korjatessa se helposti valahti etuosallaan ulos uralta. Kulmien lisäksi tehtiin paljon muutakin: voltit lyhyiden sivujen keskelle, toiselle pitkälle sivulle pohkeenväistö sisään ja takaisin uralle sekä toiselle pitkälle sivulle kiemuraura. Ravissa huolelliset kulmat olivat edelleen pääasia, mutta pysähdyksiä ei enää tehty. Sama kuvio tultiin ravissa molempiin suuntiin. Tämä oli myös uutta: tehtiin paljon tehtäviä, eikä jääty niin hiomaan kaikkien osioiden yksityiskohtia. Kirsi ei oikeastaan puuttunut mitenkään muihin tehtäviin kuin siihen päätehtävään eli kulmiin.

Justus jäi ravissa hieman hitaaksi - oli todella outoa ratsastaa estesatulalla koulua, kun jaloilla ei saanut minkäänlaista tukea! Suurimpiin ongelmiin jouduin kuitenkin kulmissa, kun Kirsin mukaan minulla on taipumus jäädä vetämään sisäohjasta. Hän nevoi valmistelemaan kulman asettamalla hyvissä ajoin ja myötäämään ohjasta jo siinä vaiheessa, kun hevonen kääntyy. Tämä helpottaa myös hevosen suoristamista, koska tuki jää kulman jälkeen automaattisesti ulko-ohjalle - hyvä neuvo! Vähän kyllä tuo sisäohjasta kiskominen harmittaa, kun en ole siihen enää aikoihin sortunut...

Laukkaa tehtiin epämääräisellä ympyrän tapaisella uralla keskellä maneesia. Kirsi on kuulemma tarkka etäisyyksistä, ja niistä sain myös heti kommenttia. Oli vaan hieman haastavaa pitää tasainen etäisyys edellä menevään hevoseen, kun se oli juuri palannut lomalta ja näin ollen hieman virkeä: välillä se lähes pysähtyi pukittelemaan ja väistämään uralta, välillä se taas ampaisi tuhatta ja sataa edeltä karkuun. Tämän vuoksi jouduin ottamaan Justuksen aina välllä raviin, välillä taas sain oikaista tai ratsastaa reilusti eteen. Hyödyllistä kyllä tämäkin, kun ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin etäisyyksiin!

Vierailu toisella ratsastuskoululla oli kyllä avartavaa. Huomaa, mistä erityisesti pitää omalla tallilla, mitä ainakin osaa ja mitä ei, sillä uudet näkökulmat omaan ratsastukseen piristävät aina. Erityisesti tuo nyt esiin tullut kova käsi sisäohjan kanssa on sellainen, mihin aion jatkossa kiinnittää erityistä huomiota.

Laskuharjoitukset jatkuvat sileällä

6.1.2014 Primus Talli

Maiju - r. Sacce

Ennen uuden kauden alkua vähän mietitytti, että minkäköhän hevosen laukanvaihtotreeneihin oikein saan: jatkanko Sacella, palaanko Lassen selkään vai peräti Borasin, nyt kun säännölliset lauantaitunnit ovat osaltani loppu. Lasse oli joululomalla muuttanut uuteen kotiin, Borasin päivän työt päättyivät aiempaan estetuntiin, joten sain Sacen - mistä en tietenkään varsinaisesti ollut pahoillani tunnin teeman huomioiden.

Jätimme aluksi jalustimet pois jalasta ja ratsastimme pohkeenväistöjä käynnissä keskihalkaisijalta kohti uraa. Maiju kertoi, että käynti on Sacelle vaikein askellaji, joka menee helposti kiireiseksi. Tämän huomasin etenkin väistöissä, joissa ruuna olisi mielellään kiihdyttänyt vauhtia ja tehnyt todella jyrkän väistön suoraan uralle. Se piti pitää tarkasti pohkeiden välissä ja huolehtia siitä, että ei juurikaan käyttänyt väistättävää apua vaan enemmänkin eteenajavaa. Sacelle teki myös hyvää se, että väistön sai lopettaa ennen uraa. Tämän ja koko väistön tarkoituksena oli hakea tuntumaa ulko-ohjalle.

Kevyessä ravissa kokoonnuimme pääty-ympyröille, joilla tehtiin myös aika pitkä laukkaveryttely vasempaan. Ensin vain laukattiin, mutta sitten tehtiin useita täsmällisiä laukannostoja siten, että puolet ympyrästä ravattiin ja puolet laukattiin. Sacce sai ravata aika isosti ennen kuin se nosti laukan sulavasti ilman hypähdystä. Se alkoi myös kovasti ennakoida nostoa, enkä meinanut ehtiä ratsastaa ravia kuosiin ennen kuin se olisi jo taas ollut laukkaamassa.

Kun tuli aika siirtyä raviin, Sacce näytti itsestään juuri sen puolen, mitä olen aina pitänyt kovin haastavana. Se nojasi vahvasti ohjaan ja olisi venähtänyt pitkäksi siirtymisessä. Maiju neuvoi, että jatkan ravia niin kauan, kunnes Sacce antaa periksi ja siirtyy koottuna käyntiin. Sain kokeilla aina välillä, miten Sacce vastaa pidättäviin apuihin, ja jos se se vähänkin vastusti, jatkettiin uudestaan ravia. Sain pyöriä aika monta ylimääräistä kierrosta harjoitusravia ympyrällä, ennen kuin sain Sacen rehellisesti pohkeiden ja ohjan väliin ja hallitustin käyntiin.

Tässä vaiheessa oltiin työskennelty jo niin pitkään, että kello oli jo varttia vaille. Ehdimme kuitenkin vielä valmistella tulevia vaihtoa laukkalävistäjillä. Nostimme siis kaikki käynnistä laukan ja tulimme osastona muutamia kertoja diagonaalin laukassa siten, että siirtyminen tehtiin vasta aivan uralla. Maiju pyysi meitä laskemaan laukan tahtia ainakin mielessämme samoin kuin edellisellä estetunnilla. Jos hevoset kiihdyttävät lävistäjällä, ne joko tekevät vaihdon tai sitten siirtyvät holtittomasti raviin ennen aikojaan. Sacen kanssa jokin loksahti kohdalleen, ja saimme aikaiseksi hyvää tasaista hallittua laukkaa. Vaikka Saccekin selvästi ymmärsi uran lähestyvän ja olisi kenties mielellään vaihtanut, pääsin kerrankin ratsastamaan tasaista laukaa uralle asti ilman vaihtoja. Siitä on hyvä jatkaa.

Tunnin jälkeen sanoi Maijulle, että Sacce on tosi hieno, mutta mielestäni tosi haastava. Se on vaikea saada tasaiseksi: välillä se on edestä ihan tyhjä ja sitten taas painaa kädelle. Käden kanssa pitäisi olla vakaa ja tasainen, mutta toisaalta puolipidätteitä tarvitaan paljon, jotta ruuna ei ala vaan nojata edessä kättä vasten. Sen saaminen jalkojen väliin ei sekään ole ihan yksinkertaista, sillä se helposti väistelee jalkaa ja jopa mutkittelee alta pois. Sacce on kyllä jännä ja mielenkiintoinen sekoitus tietynlaista omanarvontuntoa, kovuutta ja herkkyyttä.

Pomppuja, osa 2

30.1.2013 Primus Talli
Maiju - r. Sacce

Parin tunnin tauon ja joulukinkkuvoileipien jälkeen oli vuorossa oma vakitunti ja tätikouluryhmän maahankaivetut - eli pikkupomppuja ihan tarkoituksella. Edellisellä tunnilla oltiin kuulemma menty jumppasarjaa yhdellä kädellä ja silmät kiinni, nyt Maiju laittoi meidät laskemaan kolmeen.

Minulle Maiju oli vaihtanut ratsuksi Sacen. Olen mennyt sillä jotain yksittäisiä tunteja, enkä edelleenkään ole sitä mieltä, että hevonen olisi jotenkin automaatti. Päin vastoin, minusta se on koulutunnilla aika haastava, mutta osoittautui luultavasti maailman parhaaksi turvaratsuksi estetunnilla.

Alkuveryttelyssä haimme pohkeet läpi tekemällä käynnissä nopeita väistöjä uralta ja uralle. Sitten jo haettiinkin ravissa taas oikeaa hieman pyllistävää asentoa sekä lopulta testattiin kaasua ja jarrua kevyessä istunnassa laukassa, kun saimme päästellä pitkät sivut. Sacce hoksasi aika nopeasti mistä on kyse, ja kiihdytti ihan itsekseen pitkillä sivuilla tullen kuitenkin ihan hyvin aina takaisin.

Maiju asetti hieman toisen pitkän sivun sisäpuolelle kaksi kavalettia. Ne tultiin laukassa siten, että piti ääneen laskea montako askelta väliin tulee. Kouluvääntäjät tulivat tietenkin lähes poikkeuksetta liian kootusti ja saivat ängettyä ensin kolmen askeleen väliin neljä laukka-askelta, mutta toisella yrittämällä löytyi jo sopiva tempo. Kun tästä selvittiin muutama kerta sujuvasti, jätettiin toinen kavaletti pois. Sille yhdelle tultaessa piti laskea taas ääneen kolme viimeistä laukka-askelta ennen ponnistusta. Tehtävä tuntui ensin ihan mahdottomalta, mutta yllättävän hyvin sitä etäisyyttä lopulta osasikin arvioida.

Sitten lävistäjälle lisättiin pieni ristikko ja toisen pitkän sivun sisäpuolelle pieni pysty. Nämä kaikki tultiin laukassa peräkkäin siten, että jokaiselle piti laskea kolme viimeistä laukka-askelta, edelleen ääneen. Laskemisesta oli yllättävän paljon hyötyä: se auttoi pitämään hevosella tasaisen rytmin ja viemään keskittymisen pois siitä itse esteestä. Ei siis tarvinnut yhtään panikoida, että milloinkohan se hevonen mahtaa ponnistaa, kun laskiessa jo näki osuuko oikeaan vai tuleeko ponnistus askeleen edellä tai jäljessä. Maiju muistutti myös hengittämään radan aikana, kuulemma laskemiseni kuulosti välillä vähän tukahtuneelta...

Lopulta Maiju tarjosi takaporttia hypätä viimeinen kierros saman kokoisilla olemattomilla esteillä, mutta koko ryhmä tarttui haasteeseen ja tuli viimeksi aavistuksen korotetut esteet. Esteratsastajien mielestä ne olivat varmasti edelleenkin ihan olemattomia, mutta jos hyppää kerran tai kaksi vuodessa pidettyään sitä ennen taukoa esteistä monta vuotta, olivat ne ihan riittävän kokoisia! Pääasia oli kuitenkin, että taitava Maiju sai meidät kaikki hyppäämään hymyssä suin ja unohtamaan oman jännityksemme. Lopulta on aina tosi kivaa, ja siihen vaikuttaa taatusti myös hyvin tsemppaavat tuntikaverit. Saccekin oli minulle juuri oikea ratsu, sillä kun sille sääti sopivan (tosi reippaalta tuntuvan) laukan, piti se saman rytmin tasaisesti koko radan ajan. Maiju kutsuikin Saccea oikeaksi rytmikoneeksi, ja sitä se kyllä olikin. Seuraavaksi jatketaan sitten kolmeen laskemista laukanvaihtoteeman parissa, ja kuulemma mahdollisuuksien mukaan näillä samoilla hevosillakin.

Pomppuja, osa 1

30.1.2013 Primus Talli
Maiju - r. Roope

Olin kokonaan unohtanut varata korvaustunnin, kun jouduin jo syksyllä viemään kerran hevosen talliin ennen kuin tunti ehti kunnolla alkaakaan. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei ollenkaan, joten ratsastin ennen uutta vuotta kaksi tuntia samana päivänä. Niistä ensimmäinen oli sileä tunti Roopella.

Olin juuri edellisenä lauantaina jutellut Kikan kanssa näistä todella leudoista talvisäistä ja lohkaissut, että eikös me voitaisi edelleen ratsastaa kentällä. Maa on ihan sula ja lämmintä selvästi yli nollan. Kikka sanoi miettineensä, että pitäisikö kenttä tosiaan lanata, ja lanattuhan se sitten olikin: menimme nimittäin puolet tunnista ulkona!

Aloitimme kuitenkin maneesissa, jossa teimme koko tunnin laukat. Hevoset eivät olleet olleet ulkona tunnilla pariin kuukauteen, joten kentällä tehtiin toistaiseksi vain käyntiä ja ravia. Sisällä Roope liikkui mielestäni helpommin eteen kuin koskaan aiemmin, ja se pysyi suhteellisen tasaisella tuntumallakin koko ajan. Sain aika pian keskittyä pääty-ympyrällä reitin lisäksi asettamiseen. Ja niiden kyynärpäiden pitämiseen kyljissä - Maiju huomautti minulle asiasta melkein joka kierroksella, ja silti vaan maisemat vilkkuivat käsien ja kylkien välistä!

Käynti ja ravi ympyrällä sujuivat hyvin, vaivattomasti. Laukka oli edelleen vaikeinta minulle Roopen kanssa, koska en tunnu millään osaavan päättää milloin ruuna liikkuu riittävästi eteen, jotta sitä voisi alkaa seuraavaksi vähän koota. Kun Roopen laukka rullaa ja sitä pääsee kokoamaan, on se todella miellyttävää ratsastaa. Koitin muistaa, miten viimeksi Maiju oli pyytänyt minua lähettämään Roopen nopealla jalalla eteen, ja tehdä samalla temponvaihdoksia. Olisin ehkä kaivannut vielä toisen laukkapätkän tunnin lopussa, jolloin olisimme varmasti molemmat olleet vielä vähän enemmän vertyneitä.

Mutta puolelta ryhmittäydyimme jonoon ja poistuimme maneesista kellopäädyn ovesta. Kiersimme maneesin takaa tallin eteen ja siitä kentälle, josta käytettiin vain puolikasta. Pitkillä sivuilla tehtiin käynnissä nopeat lyhyet pohkeenväistöt ensin uralta sisään ja sitten takaisin uralle, lyhyille sivuille ratsastettiin voltit. Kun Roope huomasi, että ollaan ulkona, se alkoi pomppia. Se lyhyeni ja jännittyi, ja jouduin tekemään lujasti töitä saadakseni sen keskittymään työntekoon. Maiju muistutti taas yleisesti hevosen korvista: jos ne ovat kääntyneenä ratsastajaan päin, ei hevonen ehdi miettiä omiaan.

Ravissa suurella pääty-ympyrällä sitten Roopella keitti, ilmeisesti ulkona oli vaan niin siistiä! Se alkoi pomppia yhä enemmän, ja lopulta tehtiin niin, että muut kävelivät hetken isolla ympyrällä ja minä ravasin yksin pienemmällä. Maijun ohjeen mukaan ratsastin hevosta reilusti eteen, jotta sen energia ei suuntautuisi ylös. Muutaman kierroksen jälkeen tilanne alkoi tasaantua, ja pääsimme jatkamaan työskentelyä siten, että muut vuorostaan ravasivat isolla ympyrällä ja minä kävelin edelleen pienellä. Pikku hiljaa pääsimme ravaamaan mukana pienemmällä ympyrällä ja lopulta liittymään muiden joukkoon isolle.

Lopputunti sujuikin yhtä hyvin kuin alkutunti sisällä, ja pääsimme vielä kunnialla takaisin maneesiinkin. Roope oli tällä tunnilla pomppimista lukuunottamatta kokonaisuudessaan oikein miellyttävä ratsastaa, kevyt ja eteenpäinpyrkivä.

Rohkeammin!

28.12.2013 Primus Talli
Pirita - r. Boras

Jos tämä Piritan ohjauksessa ratsastamani kolme ja puoli kautta pitäisi tiivistää yhteen ainoaan sanaan, olisi se "rohkeammin". Tuo sana kertoo ehkä parhaiten sen, missä eniten olen kehittynyt, mutta missä toisaalta on vielä paljon parannettavaa. "Rohkeammin" oli myös tämän viimeisen Piritan pitämän tunnin loppupalaute minulle ja Borasille.

Olen aiemminkin kirjoittanut, miten Piritan oppilaaksi siirtyminen ikään kuin aloitti ratsastusharrastukseni alusta. Olin junnannut paikoillani löytämättä sitä punaista lankaa oikeastaan siitä asti, kun Heiskasen Hanna lopetti opettamisen Kaupin Ratsastuskoululla. Pirita palautti minut taas perusasioiden ääreen ja vei sitten selvästi pois mukavuusalueeltani eli niiden isojen, laiskahkojen ruunien parista. Erilaisten temppujen sijasta keskityttiin ensin enemmän istuntaan ja koko hevosen hallintaan. Vaikeusastetta sai helposti lisää hevosvalinnoilla, ja Pirita tutustuttikin minut myös muutamaan unohtumattomaan hevosystävään: Mirjaan, Foxyyn ja Luluun.

Mirjan kanssa opin ajattelemaan ensin hevosen liikettä, vertymistä, suoruutta, ja sitten vasta myötäämistä, pyöreyttä ja peräänantoa. Tamma oli tässä suhteessa hyvin opettavainen, koska suurena se ei lämmennyt kovin nopeasti. Sitä ei voinut alkaa heti koota, vaan vasta kärsivällinen työ tämän upean ja sittemmin siitokseen siirtyneen tamman kanssa toi toivotun tuloksen.
Foxy oli toista maata. Se oli tullessaan vain viisivuotias, enkä ollut koskaan ratsastanut aiemmin niin nuorella hevosella. Sille piti opettaa tasapainoa ja osoittaa, että ratsastaja kyllä huolehtii sen turvallisuudesta. Koska ruuna oli tallissa kuin lempeä ja seurankipeä lemmikkikoira, en osannut pelätä sen aina välillä ratsastettaessa tekemiä äkkikäännöksiä. Valitettavasti yhteinen taipaleemme loppui aivan liian pian, kun Foxyn takapolvet eivät kestäneet rasitusta.
Hevostyhjiötä täyttämään saapui kuitenkin Lulu, joka ensi kuulemalta oli sellainen tamma, että minulla ja sillä ei pitänyt olla mitään yhteistä. Jotain Pirita kuitenkin ymmärsi, kun laittoi minut suuren tamman selkään. Lulusta tuli paras kumppamini lähes 30 tunnin ajaksi, turvaratsuni. Huomasin, että pystyn pikku hiljaa tiedostamaan virheeni ja lopulta myös korjaamaan ainakin osan niistä. Piritan ja Lulun ja viime kaudella myös Maijun opastuksella lopulta ymmärsin, että reippaillakin hevosilla voi ratsastaa jännittämättä, kun muistaa pitää jalat lähellä. Lulu kyllä kertoi heti, jos unohdin.

Kun Lulu siirtyi viettämään aktiivisia eläkepäiviään entiseen kotiinsa, oli ovi auki Borasille. Se on hevonen, jonka kanssa en olisi vielä muutama vuosi sitten ikinä uskonut pärjääväni, saati pitäväni siitä. Mutta niin oli mukavuusalueeni laajentunut, että tällainen herkkä ja kuuma urheiluhevonen osoittautui juuri sopivaksi haasteeksi.

Tällä viimeisellä Piritan pitämällä tunnilla emme luonnollisestikaan aloittaneet enää mitään uuutta, vaan teimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle. Pirita ei määritellyt aloituspistettä, vaan vain lopetuspisteen. Se tarkoitti sitä, että saimme itse päättää miten loivan tai jyrkän väistön teemme ja määritellä itse aloituspisteen.

Aloitimme oikealle, ja meillä Borasin kanssa oli heti vaikeuksia. Se pisti hanttiin aivan samoin kuin edelliselläkin tunnilla, mutta nyt Pirita käski minun rohkeasti komentaa ruunaa väistättävällä pohkeella. Ja todentotta: se hädin tuskin reagoi, vaikka napautin todella selvästi vasemalla jalalla. Sain tehdä sen muutamaan otteeseen, ennen kuin pääsimme yksimielisyyteen ristiaskeleista. Sitten väistö jo sujuikin ilman, että piti koko ajan muistuttaa, vaan lähes pelkät aloitus- ja lopetusavut riittivät. Vasemmalle oli taas huomattavasti helpompaa. Vaikeus tuli lähinnä siitä, kun koitin tehdä erilaisia väistöjä: loiva oli hankalampaa, koska silloin tarvittiin enemmän liikettä eteen.

Boras oli koko tunnin hieman tavanomaista jännittyneempi, oikeastaan oli ollut jo karsinasta asti. Ensimmäistä kertaa se seisoi takapuoli ovella, kun tulin varusteiden kanssa laittamaan sitä kuntoon. Laukan se nosti käynnistä hirvittävällä loikalla, ja pudisteli mennessään kaulaansa. Loppuravissa pienet pidätteet eivät nyt oikein tehonneet, ja Piritakin käski minun ottaa kerralla kunnolla, ettei vaan tule jatkuvaa vetoa suuhun. Ei Boras taaskaan missään vaiheessa käsistä ollut lähtemässä, mutta rentous oli ajoittain hakusessa.

Vaikka olen siis mielestäni oppinut näiden erilaisten hevosten myötä paljon rohkeammaksi ratsastajaksi, jää rohkeus edelleen yhdeksi tavoitteekseni. Borasin kanssa nyt esimerkiksi olen huomannut, että siitä on tullut paljon ratsastettavampi. Se toki on edelleen kovin herkkä ja eteenpäinpyrkivä, mutta ei tietenkään tee mitään pyytämättä. Nopeitakin hevosia pitää ratsastaa etenkin kun nyt tiedän, että siitä ei seuraa mitään katastrofia, vaikka vauhti vähän kiihtyisikin. Pirita sanoi, että Borasin kanssa ollaan nyt siinä pisteessä, että sitä pitääkin alkaa ratsastaa.

Toivottavasti saan siihen vielä mahdollisuuden, vaikka nämä lauantaitunnit nyt tältä erää päättyivätkin. Jatkan hyvillä mielen Primuksella ja hurjasti opettajana kehittyneen Maijun opastuksessa supermukavassa maanantairyhmässämme. Piritaa kiitän läpimpästi näistä erittäin antoisista ja opettavaisista vuosista ja toivotan kaikkea hyvää uusien haasteiden parissa!