maanantai 18. joulukuuta 2017

Ihan paras tapa viettää Suomen 100-vuotissyntymäpäivää!

6.12.2017 - Maiju - r. Aku

Koska itsenäisyyspäivä sattui keskiviikolle, oli tuntimme aikaistettu jo kello yhdeksi. Olipa mukava lähteä kotoa täysin kiireettömästi hiljaiselle tallille! Olimme sopineet etukäteen ryhmämme kanssa, että Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi pukeudumme siniseen ja valkoiseen. Klipattu ja tallin puolelle muuttanut naku-Akukin sai häntäänsä letin, jossa oli sininen ja valkoinen nauha!

Maiju oli rakentanut edellisen tunnin esteet kokonaan sinivalkoisista puomeista, joten hän tuntui arvostavan ryhmämme pukukoodia. Mikä olisikaan parempi tapa juhlia itsenäisyyttä kuin ratsastustunti! Maiju vaan harmitteli, kun kaikille ei riittänyt suomenhevosia... Pääsimme ryhmämme kanssa yhteiskuvaankin. Maiju joutui vähän aluksi auttamaan Akua, koska sen mielestä siniristilippueste oli vähintäänkin kyseenalainen.

Tunnilla jatkui vastalaukkateema. Vaikka edellisellä tunnilla kiemura oli ollut aika vaikea, pisti Maiju vieläkin lisää pökköä pesään: teimme lopulta kolmikaarista kiemuraa laukassa niin, että keskimmäinen kaarre tuli vastalaukassa. Tätä varten veryteltiin ensin ravissa niin, että tehtiin loivaa kiemuraa kummallakin pitkällä sivulla asetuksia ja taivutuksia liioitellen myös kulmissa. Maiju sanoi, että yleensä alkuveryttelyssä haetaan myös eteenpäinpyrkimystä, mutta tällä kerralla sai ihan tarkoituksella mennä vähän rauhallisemmin ja keskittyä vaan taivutteluun. Jumppa tekikin tosi hyvää Akulle! Keskiympyrällä työskennellessämmekin tein näitä liioiteltuja asetuksia aina, kun se vähän jännittyi. Ympyrällä myös ratsastettiin täysin suoralla hevosella asettaen välillä pitkänkin aikaa myös ulos.

Vastalaukkatehtävää tultiin molemmista suunnista samalla tavalla. Ensin ratsastettiin hyvin loiva, vain noin viiden metrin kiemura. Sitten tehtiin se virallinen loiva kiemura eli puoleen kenttään, kuten alussa ravissa. Jos tämä onnistui, ratsastettiin lopulta kokonainen kolmikaarinen kiemuraura laukassa.
Alkuveryttelyn jälkeen tuntui, että Aku oli jo vähän väsähtänyt. Maiju kuitenkin sanoi, että on vaan hyvä, että se joutuu tekemään sen yhden päivittäisen tuntinsa kunnolla. Laukkatehtävästä se sitten innostuikin sen verran, että väsymys unohtui. Lopulta kolmikaarinen oli helpompi, koska se jarrutti enemmän kuin loivempi. Yhtään vaihtoa ei tullut, mutta vasemassa kierroksessa minulta pääsi  kerran pieni "oijoi", kun Aku ehdi kysymään, että vaihdetaanko. Ei se kuitenkaan vaihtanut, eli onnistuin ilmeisesti olemaan riittävän selkeä apujeni kanssa.

Kun päästiin viimeiseltä kiemuralta uralle, oli Akun laukka niin kertakaikkisen mahtavan tuntuista, etten olisi malttanut millään lopettaa. Onneksi sain taas hoitaa Akun pois, ja tunnin jälkeen vierähtikin jälleen toinen mokoma ruunan kanssa puuhaillessa. Pitäähän sitä nyt tällaisella tätiratsastajallakin olla "hoitohevonen" edes kerran viikossa...


Kuva: Meri Ojala

Paljon onnea satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle!

tiistai 5. joulukuuta 2017

Voi onni ja ihanuus, Aku!

29.11.2017 - Maiju - r. Aku

Maiju kysyi satulavyötä kiristäessään, että vuodatinko onnenkyyneleitä hevoslistaa lukiessani. Myönsin, että vähän kyllä tuuletin, kun näin kohdallani salaa toivomani Akun nimen... Aku oli juoksutettu ja ensimmäisen kerran ratsastettu torstaina, ja perjantaista alkaen se on tehnyt yhden tunnin päivässä.

Aku asuu edelleen varastossa, josta hain sen hyvissä ajoin alatallin vesiboksiin puunattavaksi. Se on edelleen aikamoinen karvakasa ja selvästi halipulainen, joten oli tosi kiva kiireettömästi laitella se kuntoon. Aku oli tosi hyvällä tuulella, ihan oma itsensä, ja vaikutti tosi energiseltä. Vähän alkoi jo jännittää, että mitenköhän iloinen se oikein tunnilla onkaan... Ja osaammekohan me enää mitään? Keväällä oli kuitenkin niin monta niin hurjan hienoa hetkeä yhdessä Akun kanssa.

Vaan Akupa oli ihan oma itsensä, reipas toki, mutta käyttäytyi hienosti ja teki kaiken mitä osasin pyytää. Sillä oli uusi korvahuppu, jossa oli nyt neopreeniset korvasuojukset eli varmasti aiempaa kangasversiota eristävämmät. Ääniin se ei reagoinut lainkaan, ainoan pienen kauhistuksen hetken aiheutti kohti kävellyt Maiju pelottavan talikon kanssa. Yhtään ilolähtöäkään ei tullut, ei edes lopun vastalaukkatehtävässä. Ratsastin sitä edelleen sellaisessa rennossa matalammassa muodossa hieman pidemmällä ohjalla, ja Aku tuntui olevan siihen tyytyväinen.

Maiju kyllä rakensi tunnin meille tosi hyvin. Aloitettiin nimittäin pitkällä käyntiveryttelyllä jumppaamalla hevosia ihan kunnolla voltein ja avotaivutuksin. Pitkillä sivuilla sai tehdä molempia omaan tahtiin, eli jos tuli ongelmia taivutuksessa, sai tehdä voltin avuksi. Lyhyillä sivuilla koottiin käyntiä ja tehtiin pysähdys. Loman aikana Akun puoliero oli minusta pienentynyt, tai oikeastaan sellaista ei nyt ollut juuri lainkaan. Oikea pohje olisi kyllä saanut mennä paremmin läpi niin taivuttavana pohkeena oikeassa kierroksessa kuin lavan pullahtamista estävänä pohkeena vasemmassa kierroksessa.

Taivutusten välillä valmisteltiin vastalaukkaa pullealla keskiympyrällä siten, että ensin suoristettiin hevoset ja asetettiinkin sitten ulos. Tämä teki hyvää Akulle, oli pakko kuunnella niitä jalkojakin. Raviin koko uralla jäi vielä parantamisen varaa, koska oikeassa kierroksessa Aku kaatui sisäpohjetta vastaan eikä mennyt kunnolla kulmiin. Maiju neuvoi asettamaan ajoissa ja sitten itse kulmassa myötäämään ja käyttämään ulkopohjetta, jolla hevonen ikäänkuin ratsastetaan kulmasta ulos.

Lopuksi päästiin tekemään pareittain vastalaukkakuviota, jossa pitkän sivun päästä tultiin ensin täyskaarto oikealle. Ihan uralle asti ei tarvinnut ratsastaa, vaan täyskaarron jälkeen käännettiin hevonen vasemmalle kohti toista pitkää sivua radan poikki, jolloin tähän kohtaan tuli vastalaukkakaarre. Siitä käännettiin taas oikealle myötälaukan puolelle. Vastalaukkakaarretta sai tarvittaessa loiventaa, eikä toiselle pitkälle sivulle asti tarvinnut ratsastaa. Ensimmäisellä kerralla Aku rikkoi raville, koska en ymmärtänyt ylläpitää laukkaa vasemmalla eli ulkopohkeella. Kaksi seuraavaa kertaa onnistui ihan kohtuullisesti, vaikka olisivathan ne kaarteet voineet vähän kauniimpiakin olla ja Aku hieman rennompi.

Maijun mielestä Aku meni kuitenkin hyvin. Sain sanotuksi vain, että oli ihanaa saada ratsastaa Akulla, kun se vaan tuntuu jotenkin niin sopivalta. Oli tosi kiva, että Maiju oli jakanut sen juuri minulle. Ensi viikolla jatketaan samalla teemalla, toivottavasti minä jatkan samalla hevosellakin!

Tunnin jälkeen karvainen Aku oli vähän märkä, joten hoitelin sitä melkein toisen mokoman tunnin vesiboksissa. Akusta oli selvästi kivaa seurustella, mutta siitä näki, että se oli tunnin jälkeen aika väsynyt. Ei kai se ole ihmekään, kun on pari kuukautta vaan ollut. Toivon todella, että tämä ihana hevospersoona on nyt kunnossa ja jaksaa toimia turpaterapeuttinani jatkossakin!

maanantai 4. joulukuuta 2017

Eivät ole päivät veljeksiä keskenään...

22.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Jos viimeksi tuntui siltä, että ei ollut riittävästi haastetta, niin tällä tunnilla oli sitten haasteita senkin edestä. Vaikka aiemminkin olen ottanut Foordin tallista, ei sillä nyt ollut alla yhtään tuntia. Se näkyi ainakin ajoittaisena vauhdinhallintaongelmana, eikä tällä kerralla taivutus oikeaan ollut lainkaan yksinkertaista.

Alkuveryttelyä tehtiin paljon ympyrällä, erityisesti laukassa. Siinä Maiju halusi jokaisen kokoavan laukkaa, joten tehtiin aika paljon siirtymisiä kootun ja harjoituslaukan välillä. Hevoset pistettiin ihan kunnolla töihin, eikä laukan kokoaminen Foordilla ollut mitenkään itsestään selvää... Saimme myös huutia Maijulta, koska emme pystyneet säätelemään ympyrän muotoa ja etäisyyksiä ympyrällä niin, että kaikkien olisi ollut mahdollista sujuvasti koota laukkaa. Osalla hevosista kun oli selvästi isompi laukka kuin toisilla, ja toisten kyky koota oli isompi kuin toisten. Ainakin minun olisi kyllä pitänyt ymmärtää tehdä pienempää ympyrää Foordilla.

Avotaivutuksia ja sulkutaivutuksia tehtiin lähes samoin kuin edellisellä viikollakin, eli pitkältä sivulta neljäsosalinjalle väistöä avotaivutusasennossa. Siitä sitten jatkettiin taas avotaivutusta suoraan kohti lyhyttä sivua ja siellä tarkkaailevaa Maijua. Vaikka muutoin oli hankalaa, niin nämä taivutukset vasemalle Foordi kyllä klaarasi ihan ok.

Lopuksi ratsastettiin laukassa ensin ihan vaan keskihalkaisijaa suoraan. Tämä vaati jo vähän pelisilmää, kun mukana oli niin erilaukkaisia hevosia. Keskihalkaisijalta sai kääntää aiemmin pois, jos uhkasi jäädä edellisestä. Tässä meillä oli Foordin kanssa tunnin suurin erimielisyys siitä, miten lujaa mennään... Kun keskihalkaisija sujui, lähdettiinkin kääntämään keskihalkaisijalta ulos kohti pitkää sivua.  Sen varmaan piti olla vähän niin kuin vastalaukkaharjoutus asetus oikealla, mutta en meinannut millään osata käskeä Foordia tarpeeksi selvästi. Asetuksen sain vasta sitten, kun ensin vähän turhauduin, ja sen myötä sitten laukkakin heti parani.

Foordi jäikin tunnille, joten olisin päässyt samantien lähtemään, mutta enhän minä malttanut. Aku oli nimittäin palannut! Se oli tullut edellisenä päivänä, mutta sitä ei oltu vielä ratsastettu. Kysyin jo ennen tuntia luvan Maijulla hoitaa sen. Aku asuu toistaiseksi varastossa, sillä oli kaksi loimea ja se oli tavaton karvaturri! Mutta niin ihana oma itsensä, energinen ja utelias ja selvästi seuraa vailla. Harjailin sitä alatallin pesukarsinassa reilut puoli tuntia niin, että tuli kamala kiire laittaa Foordi kuntoon. Ehkäpä se sitten näkyi tunnillakin, että en ollut oikein paneutunut ratsuuni... No, tunnin jälkeenkin sitten piti vielä seurustella Akun kanssa tallissa. Maiju sanoi tunnin aluksi, että hevoset kyllä nauttivat hoitamisesta, kun oikein rapsutellaan puhtaaksi, ja että oli kiva, kun viitsin hoitaa Akua. Ihanaa turpaterapiaa se on tällaiselle tätiratsastajallekin! Olen aina sanonut, että jos pitäisi valita ratsastaminen tai hoitaminen, niin valitsisin ilman muuta hoitamisen. Akulla on ihana ratsastaa, mutta sekin johtuu erityisesti sen ihan huipusta persoonasta. Nyt kuitenkin toivotaan, että Akun jalat kestävät ja että se pääsisi pian taas töihinkin!