keskiviikko 28. elokuuta 2013

Raami kuntoon

19.8.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu

Oli kovin kotoisa fiilis, kun istahdin taas Lulun selkään. Sen nappulat olen kutakuinkin jo löytänyt, joten pystyn pikku hiljaa alkaa hienosäätää. En enää hätkähdä sen ajoittaisista kiihdyttelyistä, vaan muistan hokea itselleni rennosta istunnasta, puolipidätteistä sekä kyljissä pysyvistä jaloista. 

Tällä tunnilla suurimpana ongelmana olikin edelleen se liian pitkä ohja. En malttanut taaskaan ensi alkuun määritellä raamia riittävän päättäväisesti. Nostaessani mielellään hieman sukeltavassa muodossa kulkevaa Lulua tai vaikka vaan pyytäessäni sitä asettumaan ja taipumaan kunnolla haastavampaan oikeaan kierrokseen, Lulu protestoi painamalla vastaan ja heiluttamalla päätään. Maijun ohjeen mukaan koitin rahoittaa käteni niin, että tamma ei saa vedettyä itseään pitkäksi tai peräti pidemmälle ohjalle.

Alkutunnista Lulu olikin hieman epätasainen. Yleensä opettajat sanovat, että ratsastajat ovat liian helposti mukavuusalueella, eivätkä uskalla haastaa itseään, mutta osaavat ne hevosetkin. Lulusta selvästi huomaa, että se koittaa pysytellä itselleen edullisessa muodossa tai itse valitsemassaan tahdissa. Sitten, kun ratsastaja vaatii enemmän, seuraa protestointia. Lulu alkaa usein ikään kuin röhkiä ja äristä tuon ohjan nyppimisen lisäksi osoittaakseen, kuinka kovasti tässä jo töitä tehdään. Kun sen sitten saa vietyä kynnyksen yli, on tamma varsin rento ja tyytyväinen oloonsa.

Tunnin päätehtävänä oli pohkeenväistö ja tavoitteena pitää hevonen suorana. Ei tarvinnut edes miettiä niin kovasti asetusta, kunhan hevonen vain väisti suoraan ratsastajan haluamalla reitillä ja tempolla. Ratsastimme käynnissä molemmilta lyhyiltä sivuilta noin viisi metriä ennen kulmaa pitkän sivun suuntaisesti ja väistimme keskellä olevan tötsän kohdalta vasemmalle takaisin uralle. Väistö ei saanut olla liian jyrkkä, vaikka ura kuinka vetäisi hevosia puolensa. Etenkin lopussa hevoset tuppaavat itse lopettamaan väistön askelta liian aikaisin ja vaan luistavat uralle. Molempia jalkoja ja molempia ohjia siis tarvittiin taas.

Kun tämä sujui, jätettiin toiselta sivulta väistö pois ja toisen väistön jälkeen tehtiin laukannosto. Laukassa jatkettiin toiselle pitkälle sivulle, jossa tehtiin laukassa voltti. Lulu karkasi ensimmäisessä nostossa avuiltani, koska en ollut valmis sen voimakkaaseen nostoon. Ympyrällä olen selvinnyt tästä kuin koira veräjästä, koska tilaa on ollut aina keräillä tamma takaisin. Nyt vastassa oli kulma, joten raamin määrittelystä tuli tässäkin avainasia. Ensimmäisen kerran jälkeen tarvittiin myös valtavasti tyyneyttä, koska Lulun mielestä väistön olisi voinut kiirehtiä suurinpiirtein kohtisuoraan uralle, jotta olisi päässyt nopeammin laukkaan.

Kun sain ohjat käteen ja käden vetämättä paikoilleen, teki Lulu kaksi superhyvää nostoa pysyen muodossa ja käyttäen takaosaansa. Se ei edes kiirehtinyt väistössä, vaan sain ratsastaa uralle asti. Sain samantien jatkaa laukkatyöskentelyä, ja kunnon raami auttoi siinäkin. Laukka oli heti taas paljon pyöreämpää, kun uskalstin ratsastaa määrittelemääni ohjastuntumaa vasten takaa eteen. 

Hyvä laukkatyöskentely heijastui myös loppuraviin, jossa ensin pienennettiin hetki pääty-ympyrää. Kun tästä jatkettiin suurelle ympyrälle ja lopulta koko uralle, ei Lulu tällä kerralla karannutkaan mihinkään. Pitkälle ohjalle sitä ei voi loppuravissa oikein päästää, mutta rennoksi sen kyllä saa.

maanantai 19. elokuuta 2013

Wanted: ratsastajan kädet

17.8.2013 Primus Talli
Johanna - r. Tino

Syyskauden alussa Primus Tallilla on aina mahdollista täyttää toivelomake, jossa kysytään omia tavoitteita sekä toiveita tuntien sisällöstä ja tulevista ratsuista. Otin lapun Tirli-kahviosta mukaani maanantaina ja täytin sen ennen tätä tuntia. Kirjoitin siihen ensimmäisenä suurimmaksi haasteekseni käsien asennon: kyljistä irtoavat kyynerpäät, poikittain kääntyvät nyrkit ja liian pitkän ohjan, jolloin nyrkkien paikka on väistämättä liian takana satulan etukaaren päällä eikä edessä. Ja aika oikeaan näköjään osuin...

Syksyn myötä vaihdoin myös uuteen ryhmään. Pirita siirtyi opettamaan vain viikonloppuisin, ja koska edelleen halusin pitää kiinni myös hänen tunnistaan, hyvästelin ihanan torstairyhmämme. Lauantait ovat lähes katastrofaalisen huonoja ratsastuspäiviä etenkin syksyisin ja keväisin, jolloin koiraharrastus vaatii viikonloppuja, mutta toivottavasti pörssissä kauppa käy... Ryhmä on täysin uusi, mutta kun nyt ensimmäistä kertaa olin mukana, löytyi tunnilta lopulta useita ennestään tuttuja.

Minulle oli jaettu Tino, joka keväisen yhden tunnin perusteella oli vähällä päätyä myös toivehevosten listalle. Tällä tunnilla se oli kuitenkin enemmän kuin hankala - eikä ehkä vähiten siksi, että raippani katosi mystisesti kesälomalla (syyttävät katseet käänyvät koiraani), enkä tietenkään ole vielä saanut ostettua uutta. Koitin pärjätä lyhyellä lainaraipalla, mutta kyllä Tinon kanssa pitäisi olla pitkä piiska.

Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...

En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!

Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.

Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kulmikkaasti kulmiin

12.8.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu

Tällä tunnilla jatkettiin samalla teemalla kuin edelliselläkin viikolla. Mitään kovin kummallisia kuvioita emme tehneet, vaan tärkeää perusratsastusta: kulmia ja siirtymisiä.

Tällä kerralla kulmiin ratsastamisesta saatiin astetta haastavampaa, kun Maiju oli pienentänyt uraa jokaiselta sivulta. Reitin määrittivät nyt neljä puomia, jotka olivat kunkin sivun keskellä. Näin ollen kulmissa ei ollut mitään, mikä olisi auttanut hevosta kääntymään. Kulman ratsastaminen jäi siis täysin ratsastajan harteille.

Lulun kanssa oli taas ensin keskityttävä siihen, että kunnon käynti löytyy. Oikeassa kierroksessa myös asetuksen läpisaaminen heti alkutunnista on tärkeää, sillä suunta on selvästi haastavampi. Vasempaan kierrokseen taas sujuu helpommin, jos keskittyy tamman suoruuteen. Lulu tykkää mielellään liirata takapäätä ulos, joten kun aidan tukea ei ollut, korostui kulmissa ulkopohkeen merkitys. Maiju kehoittikin minua ratsastamaan taas koko hevosen kroppaa.

Ravissa ennen kulmaa sai tehdä puolipidätteen ja asettaa sai vaikka puolet sivusta, kunhan oli vaan valmiina kulmassa. Silloin pyrittiin kuitenkin myötäämään ja olemaan vetämättä. Ravissa käännös meni helposti pitkäksi, ja hevoset myös pyrkivät automaattisesti liukumaan kohti uraa puomin jälkeen.

Ravissa tehtävää vaikeutettiin vielä lopuksi siten, että jokaisen puomin kohdalle piti tehdä muutaman askeleen käyntisiirtyminen. Lulu oli tässä vaiheessa tullut jo aika tasaiseksi, ja aina vaan tasaisemmaksi sitä sain, kun Maijun ohjeiden mukaan aloi hieman nostaa sitä edestä ja saada takajalkoja paremmin mukaan. Nyt kun on näin paljon mennyt samalla hevosella, pystyy jo pikku hiljaa alkaa hienosäätää. Se on varsin kiva tunne, kun vähä vähältä löytyvät ne nappulat, joilla helposti eteen alas painuva Lulu alkaa nousta ryhdikkääksi.

Tällä tunnilla kiinnitin ihan erityistä huomiota siihen, että Lulu ei karkaisi käsistä kertaakaan. Koska laukkaa ei nytkään tehty juuri ennen kevyttä ravia, tehtäväni helpottui hieman. Laukkojen jälkeen ravi oli hienoa, mutta laukkaa en jostain syystä saanut nyt yhtä rullaavaksi kuin viimeksi. Taisin alitajuisesti jo valmistautua siirtymisiin, jotka kyllä onnistuivatkin hyvin. Loppupalautteessa Maijukin kehui ravia, mutta olisi halunnut enemmän laukkaa. Etenkin, kun ratsastimme koko uralla kulmia myös laukassa, sain Lulun laukastakin vähän... Noh, kulmikasta.

Viimeisenä tehtävänä olikin nyt voltit harjoitusravissa jokaisen puomin kohdalla. Lulu alkoi taas painua, kun annoin sen turhaan venyä pitkäksi. Tyydyin kuitenkin tähän, sillä se pysyi koko ajan hyvin rauhallisena. Suunnan vaihtamisen yhteydessä sanoin Maijullekin ihan ääneen, että nyt minä aion tehdä tämän jotenkin hallitusti. Niinpä sain luvan jatkaa samaa harjoitusta toiseenkin suuntaan ensin harjoitusravissa ja sitten hiljalleen keventäen. Onnistui!

Seuraava haaste Lulun kanssa onkin sitten se, että miten saisin näitä hyviä pätkiä yhdistettyä enemmän yhteen tuntiin...

maanantai 12. elokuuta 2013

Tuttu ja turvallinen maanantai

6.8.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu

Tämä(kin) syksy aloitettiin suru-uutisella: Mikki on poissa. Usean eri eläinlääkärin yrityksistä huolimatta vihoittelevaa takapolvea ei saatu kestämään. Varmasti parempi näin, mutta ikävä tätä persoonallista ja opettavaista hevosta kyllä tulee. Sen nimi olisi ilman muuta ollut syksyn toivelistallani, sillä vastaavaa itsensä haastamista ja onnistumisen tunnetta ei kovin usein muilla hevosilla koe. Kiitos Mikille ikimuistoisista hetkistä ja kiitos Primus Tallin väelle, joka uskoi minut Mikin selkään!

Syksy tuo muitakin muutoksia ratsastuskuvioihin, mutta tämä maanantairyhmämme on onneksi säilynyt ennallaan. Maiju oli jakanut kaikille enemmän tai vähemmän tutut ja turvalliset hevoset, joiden selässä oli hyvä aloittaa ratsastus tauon jälkeen. Myös tunnin ohjelma oli laadittu varsin huomaavaisesti pitkältä tauolta palanneille.

Aloitimme käynnissä ilman jalustimia tehden pysähdyksiä jokaisen sivun loppuun. Siitä ratsastettiin kulma lähes takaosakäännösmäisesti omasta katseesta, painosta ja hevosen asetuksesta ja tahdista huolehtien. Lulun kanssa sainkin taas hetken kaivella, että kunnon käynti löytyi. Ohjastuntuman kanssa joudun edelleen aina vähän tasapainoilemaan, kun tekisi mieli pitää tamma kunnolla käsissä, mutta toisaalta päästää se hieman vapaammin venyttämään kaulaansa käynnissä.

Kevyessä ravissa jatkoimme tehden siirtymisiä käyntiin jokaisen sivun lopussa. Kulman sai ratsastaa myös käynnissä, jos se tuntui helpommalta niin. Lulun ravi löytyi helpommin, mutta valtaosan kulmista ratsastin kyllä käynnissä. Vasemmassa kierroksessa kun oltiin, vaati hieman tavallistakin enemmän keskittymistä, että muistin olla turhaan johtamatta sisäkädellä ja sen sijaan tukea paljon ulkoa. Maiju kehotti myös tarkkailemaan sitä, että tuntuma ja edelleen Lulun muoto säilyy tasaisena.

Laukkaa tehtiin ensin keskiympyrällä ja siitä jatkettiin sitten koko uralle huolellisesti kulmiin ratsastaen. Hevoset eivät saaneet myöskään kiihdyttää, kun kaarevan uran sijasta aukenikin pitkä suora. Annan itselleni pisteet siitä, että uskalsin ratsastaa Lulun laukkaa heti alusta asti selkeän kolmitahtiseksi ja rullaavaksi. Lulu tekikin laukkatehtävät tosi hienosti, ja liekö kerrankin rohkean ratsastukseni ansiota, se ei edes kiihdytellyt laukan jälkeisillä lyhyillä ravipätkillä lainkaan.

Laukan jälkeen tehtiin vielä pitkästi ravityöskentelyä. Siirtymisiä tehtiin nyt siten, että ratsastettin molemmilta pitkiltä sivuilta suuri keskiympyrä, ja aina seuraavalla lyhyellä sivulla tarkan kulman jälkeen siirryttiin käyntiin. Siirtymisessä pyrittiin lopulta vain kolmeen käyntiaskeleeseen. Maiju varoitti minua päästämästä Lulua siirtymisessä takaisin raviin pitkäksi ja painamaan alas. Sen sijaan piti kuvitella ylämäkeen ratsastusta. Hoksasin aika nopeasti, että tammaa pitää hieman puolipidätteillä nostaa ja ratsastaa jaloilla ravia kohti kättä. Näin siirtymisistä tuli tarmokkaita.

Ehdimme tehdä töitä hyvän tovin, ja lopulta onnistuneesta siirtymisestä Maiju antoi aina luvan siirtyä kevyeen raviin. Ja sillä siunaaman hetkellä, kun lakkasin istumasta alas, Lulu singahti. En todellakaan osaa selittää, mitkä sähkövastukset takapuolessani menivät päälle, mutta loppuravista ei tahtunut tulla yhtään mitään. Jouduin kahteen eri otteeseen kävelemään hetken pitkin ohjin, ja sekin tuotti Lululle muiden ravatessa tuskaa. Ravaaminen ei onnistunut lainkaan, kun muut ravasivat. Vasta sitten, kun kaikki muut olivat jo siirtyneet käyntiin, pystyin ottamaan ohjat ja ravaamaan pääty-ympyrällä erittäin lyhyellä hevosella. Olin hetkellisesti unohtaa jalkojen käytön, mutta kun muistin ohjata niillä hevosta, Lulu rauhoittui, ja pystyin hidastamaan ja päästämään pidempää ohjaa.

Lopun kiihdyttelystä huolimatta Lulu oli mennyt ihan kivasti. Olin erityisen tyytyväinen siihen, että se oli hyvässä kontrollissa koko tunnin aivan vime minuutteihin asti, myös laukkaamisen jälkeen. Ravihan on meille aina ollut se helpoin askellaji, mutta tauosta huolimatta nyt myös käynti ja laukka tuntuivat löytyvän mukavasti.