Hyväntuulinen Hartsa

21.9.2013 Primus Talli

Johanna - r. Jardinero

Olin ennen tuntia hieman äimistynyt: ratsunani oli minulle varsin epätyypillinen ja vieras Jardinero, ja Piritan sijasta kentän keskellä seisoikin taas Johanna. Olin ratsastanut Johtajalla vain kaksi erillistä kertaa aikaisemmin, joten päätin lähteä sen kanssa liikkeelle puhtaalta pöydältä. 

Heti alkutunnista jouduin kysymään Johannalta, millainen Hartsan käynnin pitäisi olla. Halusin varmistaa, etten tällä kerralla jäisi hätistelemään luonnostaan hitaampaa hevosta. Johanna käski ajatella tavallista hevosen käynnin tahtia, ja ratsastaa Hartsaa siitä hieman rauhallisemmin. Oli selvää, että kysyessäni Jardinero oli aivan liian hidas. 

Sen nopeaksi ratsastaminen vaati taas hieman keskittymistä, kun tämä ruuna toimii niin kovin eri tavalla. Takapuoli rennoksi, nopeat pohkeet tuntumaa vasten ja sitten jalat irti. Muistin viime kaudelta Piritan ohjeen ottaa aika tiukka tuntuma, mutta jotenkin en saanut sillä aikaan hyvää tulosta. Hartsa alkoi vaan nousta ja polkea paikoillaan, kun taas hieman pidemmällä ohjalla se kulki pyöreänä ja pidemmällä askeleella. Laukassa homma alkoi toimia ihan toden teolla, ja ravi laukan jälkeen rullasi hyvin. Hartsan kanssa pystyn paremmin pitämään jalat paikoillaan ja rentoutumaan harjoitusravissa kuin keventäen, ja ravissa sitä sai nyt jo ihan jarruttaa.

Piritan Johannalle jättämien ohjeiden mukaan teimme avotaivutuksia. Ratsastimme tuttuun tapaan keskihalkaisijalta vuoron perään kumpaankin suuntaan ja teimme taivutukset pitkällä sivulla. Keskihalkaisijalla sai tasata etäisyyksiä ravissa, muutoin askellajina oli käynti. Jardinero teki mielestäni nyt helpommin taivutukset vasemmalle, kun taas oikealle joudun ensin jälleen korjaamaan ulos väistävää takaosaa. Kun lopulta tulimme taivutuksen myös keskihalkaisijalla, hallitsin jo ruunan takaosankin - paremmin kuin Harryn kanssa. Kaiken kaikkiaan avotaivutukset tuntuivat Hartsan kanssa jotenkin leikittelevän helpoilta, vaikka liike on itselleni aina ollut todella hankala.

Hyväntuulinen Hartsa tuntui vaan innostuvan entisestään tunnin loppua kohti. Ehkä minäkin osasin paremmin rentoutua selässä, kun ratsuni nappulat alkoivat käydä tutuksi. Olen edelleen hieman äimistynyt siitä, miten erilaisia nämä andaluusit ovat. Kehittää kyllä ratsastajaa, kun ensin menee hevosella, jonka ympärille suorastaan pitää kääriytyä (Lulu), ja sitten tällaisella, jonka selässä pitäisi lähes leijailla (pätee myös Konstaan)!

Vanha teema, uusi ratsu

16.9.2013 Primus Talli

Maiju - r. Harry

Noinkohan Maiju koittaa rytmittää meitä kolmen kerran jaksoihin: kolmen Lululla ja kolmen Konstalla ratsastamani tunnin jälkeen ratsuksi vaihtui Harry. En ollutkaan ratsastanut sillä kuin kaksi kertaa lähes vuosi sitten, jolloin se oli juuri tullut Primukselle.

Harry on kyllä varsinainen herrasmies.  Se on koko ajan hyvällä tuulella, osallistuu ja tekee parhaansa ihan tosissaan. Vaikka Harry on tuntihevokseksi varsin korkeasti koulutettu, se ei silti anna ilmaiseksi mitään; sen kanssa käy helposti niin kuin Willenkin, että jää siihen omalle mukavuusalueelle fiilistelmään ja unohtaa ratsastaa.

Aloitimme heti alkukäynnissä veryttelyn avotaivutuksilla. Pitkille sivuille piti tehdä kolme volttia ja näin ollen kaksi erillistä päivää avoa. Hevosten piti kävellä, taivutuksen ei tarvinnut olla järin jyrkkä. Harryn kanssa on edelleen haastavaa löytää käyntiin tasainen tahti ilman, että joukkoon tulee lyhyempiä ja pidempiä askeleita. Ruuna taipuu helposti, mutta koko tunnin vaikeimmaksi asiaksi nousi rehellinen asetuksen läpisaanti etenkin vasemmassa kierroksessa. Näen asettaessani kyllä Harryn silmäkulman, mutta en sierainta. Ruunan pää on siis vinossa, ja sen suoristamiseksi sai tehdä tempun jos toisenkin. Maiju neuvoi käyttämään voimakkaasti sisäpohjetta ja sisäohjaa yhdessä, sekä tekemään tällöin aika jyrkkää avotaivutusta.

Alkuveryttelyssä mentiin aika vähän kevyttä ravia ja paljon laukka koko uralla. Laukassa sai monta kertaa lyhentää ja pidentää, koota ja ratsastaa eteen, ikään kuin palkkioksi alun käyntityöskentelystä, joss hevosia on ratsastettu enemmänkin taaksepäin. Harry reagoi hienosti, sillä oli ilo muuttaa askeleen pituutta kumpaankin suuntaan. Ruuna myös selvästi innostui, kun sai mennä välillä vähän reippaammin.

Sitten jatkoimme avotaivutusta keskihalkaisijalla. Ratsastimme ensin vain suoralla hevosella keskihalkaisijan, mikä jo itsessään on aika vaikeaa. Harry tuli hyvin linjalla, mutta kun suoraan hevoseen lisättiin asetus, sain olla todella tarkkana estääkseni takaosaa luisumasta ulos. Avotaivutus onnistui hyvin sekä käynnissä että ravissa sen jälkeen, kun Maiju ohjeisti minut vuoron perään katsomaan hevosen asetusta ja linjaa, jolla ratsastan. Näin sain molemmat toimimaan, eikä Harry pungennut takaosaa pois keskihalkaisijalta.

Ennen loppuravia kokoonnuimme vielä keskiympyrälle harjoitusraviin. Harry sai esiin minussa täsmälleen samaan virheen kuin viimeksikin sillä ratsastaessani: takakenon. Harry ravi on aika suurta, mutta sillä on erittäin miellyttävä satula, joten siitä homma ei voi jäädä kiinni. Korvaan lantion jouston takakenolla, jota koitin korjata Maijun ohjeen mukaan kääntämällä rintakehää kohti hevosen korvia. En myöskään edelleenkään osaa kääntää itseäni hevosen lapojen suuntaisesti ympyrällä, vaan painoni on liikaa ulkona, menossa suoraan.

Loppuravissa päästettiin hevoset reilusti venyttämään eteen ja alas. Harrylla olisi ollut menohaluja vielä toisellekin tunnille, niin reippaasti se pisteli menemään ravia. Jouduin ihan tosissani käyttämään ääntä, istuntaa ja uloshengitystä, että sain sen hiljenteämään ja lopulta käyntiin.

Tunnin jälkeen tuntui vähän siltä, etten ollut saanut Harrystä irti sitä, mikä otettavissa minun taidoillani on. Lisäksi oli vähän masentavaa jälkikäteen huomata, että samat virheet kaivautuvat esiin istunnastani kuin vuosi sitten. Etten vaan olisi siis jäänyt sinne mukavuusalueelleni...

Avotaivutuksia

9.9.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta

Olin ollut viikonlopun reissussa hyvin vähillä yöunilla, ja olo oli hyvin väsynyt ennen ratsastustuntia. Ehdin jo miettiä, että tuleekohan koko touhusta mitään, mutta kummasti sitä taas hevosen selässä muut asiat unohtuivat. Pystyin jopa asettamaan itselleni tavoitteeksi sen, että Maijun ei tarvitsisi kertaakaan sanoa Konstan liikkuvan liian hitaasti. Tässä taisin jopa onnistua; ainakin se, että huolehdin eteenpäinpyrkimyksestä heti alkutunnista, siivitti meidät selvästi parhaimpaan tuntiimme.

Kaatosateesta johtuen änkeydyimme maneesiin, jossa Maiju jakoi meille jälleen remmit satulaan kiinnitettäväksi. Nyt riitti, etä remmin otti pikkusormien ympärille, ja tunnin edetessä sisäkäden sai päästää kokonaan irti. Ulkokädessä remmi pidettiin koko tunnin ajan.

Alkuveryttely ravissa ja laukassa tehtiin isommaksi osaksi ympyrällä, jotta voitiin taas kunnolla keskittyä eteenpäinpyrkimykseen ja tuntumaan remmin kanssa. Minä osasin nyt ottaa ihan itse riittävän lyhyen ohjan ja ratsastaa Konstan heti sitä vasten. Ravi tuntui heti kivalta, mutta laukaa pitää edelleen uskaltaa ratsastaa enemmän heti alkutunnista.

Kun otin välikäynnin jälkeen ohjat, huomasin taktiikkani toimineen: Maijukin kehui käyntiä ja kysyi, että liikkuuko se nyt itsekseen. Kyllähän se liikkui, ja huomasin silloin, että jalkani olivat lähes kokonaan irti kyljistä. Konstalla siis toimii sellainen andaluusimainen lähestymistapa, jossa pohkeet hädin tuskin hipaisevat kylkiä silloin, kun hevonen tekee juuri niin kuin on pyydetty.

Käänsimme kellopäädystä keskihalkaisijalle ja sen jälkeen oman valinnan mukaan kumpaankin suuntaan. Pitkät sivut tehtiin avotaivutusta siten, että lopussa piti suoristaa mutta asetus pidettiin läpi kulman aina keskihalkaisijalle asti. Maiju neuvoi, että hankalampaan suuntaan kannattaa tehdä useammin, mutta toisaalta jos hevonen jännityy tai hankala on tosi hankala, voi rentoutta ja onnistumisia hakea helpommasta suunnasta. Konstan kanssa en huomannut suurta puolieroa nytkään. Ainoastaan oikealle sai reitin kanssa olla hieman tarkempi, koska takajalat tuppasivat valahtamaan koko taivutuksena jaksi uran ulkopuolelle, vaikka vain etujalkojen olisi pitänyt siirtyä uran sisäpuolelle. Ravissa tultiin sama taivutus vain oikealle. Sen Konsta teki tosi hienosti, ja saimme heti siirtyä kevyeen raviin.

Loppupalautteen perusteella Maijukin oli huomannut, että Konsta oli ollut aika virkeä koko tunnin. Koitan muistaa tämän alun päättäväisyyteni jatkossakin, koska siten lopputunnista selviää niin paljon vähemmällä ja pystyy keskittymään muuhunkin kuin eteenratsastukseen. Remmin koin edelleen hyödylliseksi, vaikka ihan lopussa päästin siitä jo kokonaan irti. Pelkillä pikkusormilla en remmistä oikein osannut pitää kiinni, vaan otin sen suosiolla kokonaan ulkonyrkkiin ohjan kaveriksi. Nyt en kuitenkaan enää ihan hulluna kiskonut remmistä; ehkä edellisen kerran perusteella olin hoksannut, että se ei kauheasti auta...

Kyran oppeja

2.9.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta

Kyra Kyrklundin klinikka keräsi sunnuntaina lähes 1000 seuraajaa Ruskeasuolle, mutta minulta koko tapahtuma oli mennyt autuaasti ohi. Pääsin kuitenkin testaamaan Kyran oppeja taas käytännössä, kun Maiju pisti meidät maanantaina käsitreeniin. Se tuli minulle kuin tilauksesta, koska sekä viimeksi Konstan että aiemmin Tinon kanssa tuskailin yhtäkkiä mielestäni liian voimakkaiden ohjasotteiden kanssa.

Kaikille laitettiin turparemmi kiinni satulaan etukaaren päälle, ja remmi otettiin ohjien kanssa käteen. Ohjat säädettiin oikean pituisiksi heti alkutunnista, ja sitten vaan oltiin. Remmi antoi liikkumavaraa noin sentin suuntaansa, joten asettamisessa, taivuttamisessa ja kääntämisessä jalkojen käytön merkitys korostui. Jalkoja tarvittiin paljon myös ihan pelkästään staattista tuntumaa vastaan ratsastamisessa, jotta hevoset ymmärsivät myödätä.

Alkuveryttely tehtiin sen kummemmitta kiemuroitta pääty-ympyrällä vain totutellen remmiin ja siihen, mitä sen kanssa ratsastaminen vaatii. Remmin kanssa pääsi paljon paremmin keskittymään omaan istuntaan, kun käsistä ei tarvinnut niin paljon välittää. Heti, kun hevoset myötäsivät kevyessä ravissa, Maiju pistikin meidät istumaan alas. Konstan ravi on aika suurta, mutta remmin avulla löysin todella helposti asennon, jossa pystyin vaivatta istumaan kierros toisensa perään. Remmistä sai ottaa reilusti tukea, koska tuntuma hevosen suuhun ei siitä muuttunut. Laukkaa työstettiin aika pitkään, ja mitä enemmän ratsastin jalalla vasten vakaata kättä, sitä paremmin Konsta meni.

Kun ohjat ja remmi otettiin vapaan käynnin jälkeen taas käteen, jäimme jokainen omalle voltillemme. Haimme siinä rauhassa ensin reitin ja käynnin tahdin. Maiju muistutti minua taas, että en saa jäädä hätistelemään hevosta kun se kävelee sille itselleen oikealla vauhdilla. Minulla on paha taipumus hitaiden hevosten kanssa pyytää aina vielä vähän enemmän, jolloin hevosparat tulevat hätäisiksi ja sotkeentuvat jalkoihinsa (näin on käynyt Konstan lisäksi myös ainakin Myssyn ja Roopen kanssa). Pitäisi muistaa, että kaikki eivät kävele luonnostaan yhtä reippaasti.

Voltilla piti tietenkin myös asettaa ja taivuttaa. Kiskoin aivan hulluna sisäohjasta, kun tuntui, ettei asetusta saanut niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta eihän sitä pelkällä ohjalla tehdä, vaan myös jaloilla! Kun muisti ratsastaa koko hevosta eikä vaan päätä, löytyi kaunis muoto. Siitä voltilta sitten pysäytimme hevoset asettuneina ja taipuneina pitkälle sivulle, jolloin hevoset seisoivat kuin ne olisi pysäytetty kesken avotaivutuksen. Ja avotaivutustahan lähdimme sitten siitä pysähdyksestä tekemään jokaiselle sivulle. Liikehän on ollut minulle itselleni aina jotenkin tosi hankala, mutta Konstan ja remmin kanssa onnistuimme ihan hyvin.

Lopun laukka sujui tasaisemin kuin alussa, mutta kevyessä ravissa alas eteen ratsastaminen oli remmin kanssa vaikeaa. Huomaan käyttäväni siinä paljon johtavia ohjasotteita, joihin nyt ei remmi riittänyt. Olisin halunnut Konstan rentoutuvan enemmän sen sijaan, että se nyt vaan pyrki nousemaan antaessani pidempää ohjaa. Koin kuitenkin remmillä ratsastamisen todella hyödylliseksi ja suorastaan ilahduin, kun Maiju lupasi jatkossakin antaa meille remmit satulaan. Sitä voi sitten aina tarpeen mukaan käyttää vaikka vaan ulkokädessä.

Hyvin ratsastettu!

31.8.2013 Primus Tallia
Pirita - r. Boras

Kummallisia nämä etiäiset, mutta vaikka olinkin varautunut Tinoon, niin minulla oli ihan sellainen tunne, että josko sittenkin menisin jommalla kummalla niistä uusista hevosista. Olin kuullut, että keskiviikkona tallille oli saapunut kaksi uutta ratsua, 12-vuotias ja 5-vuotias. Edellisen illan syyskauden avajaisissa Kikka oli kertonut niiden olevan kokeiltavana ja ajan näyttävän, että jäävätkö.

Minun ratsuni Boras oli se kokeneempi ja hyppäsi jo taitavan ratsastajan kanssa edellisellä tunnilla. Katselin menoa hetken aikaa, ja hain sitten turvaliivin autosta... Boras oli sporttisen näköinen rautias ruuna, jolla vauhtia riitti. Se ei varsinaisesti sinkoillut mihinkään, mutta meni l-u-j-a-a. Ratsastajalla oli vaikeuksia saada sitä siirtymään laukasta raviin, ja siinä vaiheessa kun otettiin kunnon jarrut käyttöön, totesin, että on ehkä parempi olla muodostamatta enää enempää mielikuvia ennen omaa tuntia.

Pirita auttoi minut selkään, kun ruuna ei meinannut malttaa millään seistä paikoillaan. Pirita kertoi sen antavan nyt itsestään vähän väärän kuvan, sillä Boras on oikeasti ihan kunnolla koulutettu ja osaava ruuna. Minulta hän kysyi, että olenko mennyt Hassella, joten ilmeisesti näissä kahdessa on jotain samaa.

Toden totta, kun otin ohjat käteen, sai reitin määritellä askeleen tarkkuudella, aivan kuten Hassellakin. Muutoin Boras vaan mutkitteli. Sain ohjeeksi pitää alapohkeen koko ajan lähellä ja myös käyttää sitä pohjetta rohkeasti tarvittaessa. Ruunalla oli pieni taipumus keriä itseään hieman liian lyhyeksi edestä, joten nyt tuli harjoiteltua käden pitämistä etukaaren edessä ja aavistuksenomaista myötäämistä. Itse tsemppasin itseäni koko ajan istumaan syvällä satulassa, jotta en missään vaiheessa antaisi Borasin vetää ylävartaloani etukenoon ja painoa päkiöille. Vatsalihaksilla sain myös pidettyä käteni paikoillaan, vaikka tehtävän käydessä vähän työläämmäksi Boras koitti vetää itseään pidemmäksi.

Pirita aiheellisesti jossain vaiheessa tuntia kysyi myös, että muistanko hengittää - pitää myöntää, välillä meinasi unohtua. Borasin kanssa oli oltava hereillä joka sekunti, ratsastettava joka sekunti, koska muutoin se olisi harhaillut omiaan ja täysillä.

Tunnin tehtävä oli kuin meitä varten suunniteltu: voltit jokaiselle sivulle ja tarpeen vaatiessa useampi ja useamminkin. Aloitimme käynnissä, jossa sain rauhassa tutustua uuteen ratsuuni, ja voltit hillitsivät menoa juuri sopivasti. Käynnissä Boras lennähti kyllä pari kertaa hipsutteluraviin, kun en muistanut tarjota sille riittävää tuntumaa edestä. Raviin sain keskiympyrällä siirtyä ensimmäisenä, ja kun se sujui, muut seurasivat vasta sitten perässä. Jokaisella askeleella sain tehdä puolipidätteitä, istua syvään, pitää jalat lähellä. Ravi oli maatavoittavaa, rentoa.

Välikäynnin jälkeen jatkoimme ravissa - kevensin suosiolla - voltteja. Kääntämisessä tarvittiin joka ikinen apu, mitä keksin, mutta pikku hiljaa sain aloitettua voltit oikeista kohtista ja tehtyä niistä oikean kokoisia. Ravikin pysyi hyvin tahdissa.

Vasta sitten kokoonnuimme kahdelle pääty-ympyrälle laukkaamaan. Sain tarvittaessa vaihtaa heti paikkaa ja tehdä ylimääräisiä voltteja, koska kääntämällä vauhdin sai paljon paremmin aisoihin kuin vetämällä. Kääntämisessä Pirita neuvoi käyttämään erikoista ohjasotetta eli painamaan myös ulkokäsi sään sisäpuolelle, jolloin ulko-ohja painautui Borasin kaulaan ja toimi kääntävänä apuna. Laukka oli isoa, mutta siinä pystyi hyvin istumaan. Sain jopa maininnan hyvästä istunnasta!

Laukan jälkeen jatkoimme volttitehtävää ravissa toiseen suuntaan. Nyt Pirita pisti minut istumaan muutamien volttien ajaksi alas, eikä hämmästyksekseni Boras jännittynytkään. Volteilla en havainnnut mitään suurta puolieroa, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ruuna änkesi kyllä todella vahvasti ulkopohjetta vastaan. Sainkin laukata oikeaan yksin suuren pääty-ympyrän sisällä. Tässä kierroksessa jouduin tehdä hieman töitä, että sain hallitun siirtymisen raviin. Kun muut laukkasivat, koitin työstää ulkopohjetta paremmin läpi käynnissä.

Loppuravissa ei ollut ongelmia. Boras ravasi samaa rennon letkeää mutta etenevää ravia, eli se ei mitenkään erityisesti kerännyt kierroksia mistään tehtävästä tai askellajista. Se vaan oli kokonaisuudessaan kovin eteenpäinpyrkivä.

Pirita sanoi loppupalautteessa, että hyvin ratsastettu. Opettajan kehut lämmittävät mieltä vieläkin. Pirita vähän pelkäsi, että Boras saa jatkossa pelottavan maineen, kun siitä puhutaan, että se menee lujaa. Hän muistutti, että Boras on vain juuri sellainen urheiluhevonen, josta edellisen päivän avajaisissa oli ratsastuskouluoppilaiden urapolun yhteydessä puhuttu.

Erityisen tyytyväinen olen siihen, etä pystyin koko ajan olemaan minulle haastavan hevosen kanssa tyynesti tilanteen tasalla. Toteutin etukäteen suunnittelemani tavan ratsastaa hätääntymättä missään vaiheessa. Ja ennen kaikkea: en missään vaiheessa sortunut vetämään, vaan kädet pysyivät kutakuinkin tasaisesti paikoillaan. Tunnin jälkeen olin aivan loppu, mutta vasta silloin oikeastaan ymmärsin, että Boras oli lopulta aika kiva hevonen. En tiedä miten pärjäisin sen kanssa jossain toisessa tehtävässä, mutta ainakin olen valmis kokeilemaan.

Tallissa Boras oli oikein kiltti ja antoi nätisti käsitellä itseään lainkaan hyörimättä. Se oli vähintään yhtä hikinen kuin ratsastaja, mutta ainakaan vielä lauantaina en saanut sitä edes herkkujen voimalla suostuteltua vesiboksiin. Ruuna oli hupaisan näköinen, kun se huojui kaikki neljä kaviota yhdessä kasassa sentin kynnyksen reunalla ja kurkotteli herkkuja. Lopulta pesin sen sienellä karsinassa.

Kohti kepeyttä

26.8.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta

Noinkohan oli jo toivelappuset luettu vai liekö sattumaa, mutta Lulu-putki katkesi taas Konstaan. Koska yhdellä tunnilla ei voi ratsastaa kuin yhdellä hevosella, otin vaihtelun mielelläni vastaan. Maiju kysyi satulavöitä kiristettäessä, että onko Konsta minulle ennestään tuttu. Kerroin menneeni sillä yhden tunnin kesällä, ja Maiju antoi edelleen ohjeeksi nopean pohkeen. Konsta pitäisi saada liikkumaan kepeästi itsekseen ilman, että joka askelta pitää erikseen pyytää.

Lähdimme veryttelemään käynnissä tekemällä voltit jokaiseen kulmaan. Maiju halusi, että etenkin tallista tulleille annetaan aikaa ja aloitetaan mielummin liian suurilla kuin liian pienillä volteilla. Koitin herätellä Konstaa irroitamalla jalat kokonaan kyljistä ja käyttämällä sen sijaan kevyesti raippaa, mikä tuntuu toimivan tällä hevosella hyvin. Se mikä ei toimi, on ratsastaja. Maiju sai taas muistuttaa minua siitä, että kun saan hitaan hevosen liikkeelle, minun pitäisi malttaa olla ahdistelematta sitä. Jotenkin fiksaudun siihen ajatukseen, että koko ajan pitäisi mennä vaan reippaammin, vaikka hevonen jo kävelee juuri sille kyseiselle hevoselle ihan riittävästi. Samoin on käynyt myös Myssyn ja Roopen kanssa. Pitäisi hätistelyn sijaan keskittyä tahtiin ja kokoamiseen, kun käynti on muutoin lähtenyt rullaamaan.

Teimme voltit myös kevyessä ravissa, ja Konsta ravasi ihan hyvin. Siksipä olisikin pitänyt kiinnittää enemmän huomiota niihin voltteihin, että saan koko hevosen kulkemaan samalla kaarevalla uralla. Ulkopohje osoittautui tässä korvaamattomaksi avuksi, yllätys yllätys. Alkulaukka tehtiin pääosin koko uralla vaihteeksi siten, että hevoset päästettiin vähän pidemmiksi ja annettiin laukata reipasta pyöreää laukkaa. Taas ajatuksena oli lähettää hevonen eteenpäin nopealla pohkeella ja ratsastaa niistä kevyitä ja itsekseen eteneviä. Konstalle tällainen laukkaveryttely oli aivan omiaan.

Lopputunti menikin sitten suurella keskiympyrällä, jossa väistimme hevosia avointen sivujen kohdalla joitain askelia ulos. Väistön piti taas olla helppoa ja ristiaskelien selviä. Konsta teki mitä pyysin, mutta pyysin liian vähän. Ristiaskeleet saavat olla selviä, ja lisäksi se alkoi hieman pakoilla oikaisemalla reittiä. Ympyrällä väistön aloittaminen ja lopettaminen sekä reitti siinä välillä oli siis ratsastettava vielä suoraa uraakin arkemmin.

Ravissa törmäsin tämän syksyn suurimpaan ongelmaani: käsiin. Konsta liikkui ihan mukavasti, mutta väistöön tullessa puolipidätteen sijaan teinkin varsinaisen kokopidätteen: jäin kiinni. Tapoin liikkeen ja vaadin hevosta eteen ja väistön samala, kun kiskoin ohjista taakse. Alkoi ihan tosissaan ärsyttää, että miksi en voi myödätä pidätteen ja sen jälkeen, kun Konsta kuuliaisesti väisti. Vasta sitten, kun Maiju suoraan sanoi, että myötää nyt, maltoin hellittää. Kirjoitin viimeksi, että käteni ei ole onneksi koskaan ollut kova, mutta tällä tahdilla sitä kohti ollaan kyllä kovaa vauhtia menossa.

Lopun laukassa oli tunnin paras hetki, kun Konstaa sai heti alka koota. Sen laukka on tosi makean tuntuista, ja sitä pystyy upeasti säätelemään lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Harmi vaan, että emme ehtineet työstää laukkaa enää kovin kauaa, vaan jumppasimme sen sijaan nopeasti yhden ympyrän pienennyksen ja siitä nopean väistön takaisin uralle. Johan toimi!

Konsta ei aiheuttanut tällä tunnilla samanlaisia ihastuneita huokailuja kuin viimeksi, mutta se on ehdottomasti hevonen jonka haluan toivelapullani pitää. Osaava, opettavainen ja vielä kauniskin kuin kuva. Nyt vaan erityisesti surkean käteni vuoksi tunnista jäi paljon hampaankoloon.