15.8.2016 - Anni - t. Selma
Minulla oli este keskiviikoksi ja sattumalta minun paikkani maanantairyhmässä perineellä maanantaiksi, joten vaihdoimme päittäin tunteja. Ratsastin siis tutulla tunnilla, jonne oli helppo mennä vierailemaan. Ratsuksi sain saman, jolla vakituntilainen oli kautensa aloittanut, eli Selma-tamman. Sehän on hieno kokenut estehevonen, joka on kiltti kuin mikä. Taustansa vuoksi haasteena on saada Selma rennoksi myös koulukiemuroissa, ja tämän teeman parissa sain nytkin tehdä töitä.
Teimme läpi koko tunnin taivutusväistöjä käynnissä, siis avotaivutusta ja sulkutaivutusta alkukäynnistä alkaen. Selma jännittyi näistä kovin, etenkin sulkutaivutus oli sille vaikeaa. Kyllähän se taipui, mutta lyheni kovasti ja alkoi tepsuttaa, kun ei oikein tiennyt miten päin olisi jalkansa laittanut. Käynti oli muutoinkin haastavin askellaji, sitä oli siis todella vaikea saada tasaiseksi. Anni sanoikin koko ajan, että pitää pyrkiä samanlaisiin askeliin niin uralla kuin taivutuksessakin.
Laukassa tehtiin aika pitkä pätkä ympyrällä molempiin suuntiin ympyrään pienentäen ja laukkaa kooten. Laukassa Selma tuntuu olevan kovin herkkä istunnalle. Jos itse yhtään jarrutat, putoaa tamma helposti raviin. Toisaalta istunnalla saa laukkaa koottua todella makesti, jos vaan saa sen ensin riittävän eteenpäinpyrkiväksi. Laukka onnistui nyt huomattavasti paremmin kuin keväällä ensimmäistä kertaa Selmalla ratsastaessani, mutta vieläkin olisin vähän kaivannut edes ihan lyhyttä raippaa...
Ravia mentiin oikeastaan vain aivan tunnin lopussa, niin ikään ympyrällä ja välillä kooten. Tässä vaiheessa Selmalla oli sen verran menohaluja, että ymmärsin viimein ottaa narut käteen. Johan alkoi tuntumakin suuhun tasoittua: olin ratsastanut liian pitkällä ohjalla koko tunnin! Selma on viehättävä, mutta aika erikoinen yhdistelmä herkkyyttä ja vahvuutta. Tasapainon löytäminen näiden välillä ei ole ollenkaan yksinkertaista!
Ennen vanhaan ratsastustuntien aiheet, opettaja ja ratsu tuli merkittyä muistiin hyvinkin tarkasti. Niitä oli sitten vuosiakin myöhemmin hauska lukea ja muistella, mitä kaikkea oli tullutkaan tehtyä. Nykyään muistiinpanot tehdään blogiin, mistä menneiden tuntien tapahtumia on helppo kerrata. Ja kenties niistä voi oppiakin jotain?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selma. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. elokuuta 2016
tiistai 19. huhtikuuta 2016
Ensimmäinen kerta kentällä ja ensimmäinen kerta Selmalla
4.4.2016 - Maiju - t. Selma
Kevään ensimmäinen kerta kentällä, ensimmäinen kerta Selmalla, ja hyvin selvittiin! Selma eli Ulrida on ratsastuskoulun uusimpia ratsuja, suuri herkkä 15-vuotias kimo, joka on aiemmin lähinnä hypännyt isojakin esteratoja. Primuksella se on opetellut myös kouluratsun uraa hyvällä menestyksellä.
Taisi vuodet kisakentillä vaikuttaa, sillä Selma käyttäytyi kentällä hyvin kuuliaisesti. Vähän se aluksi katseli pää pystyssä ympäristöään, mutta ratsastaessa keskittyi hyvin kulloiseenkin tehtävään. Vaikka Selma on suuri, sillä on aika lyhyet estehevosen askeleet. Piti siis käynnissä ja ravissa olla tarkkana, ettei pyytänyt liikan kipittävään raviin. Tamma on vielä todella herkkä, eli kevyellä tuntumalla kohti ohjaa ratsastaessa oli vaarana se, että vauhti vähän kiihtyi.
Emme käyttäneet neljälle hevosella ihan koko kenttää vaan lähinnä puolikasta, lisäksi tehtiin paljon ravityöskentelyä isolla 30 metrin pääty-ympyrällä. Siinä pääasiallisena tavoitteena oli säilyttää etäisyydet eli minimoida ketjureaktio jonkun hevosen mahdollisesti pelästyessä. Vaikka ulkona ei oltu ratsastettu kuin vasta pari päivää, kaikki hevoset käyttäytyivät kuitenkin oikein mallikelpoisesti.
Käynnissä tehtiin ensin pohkeeväistöjä uralta sisään ja takaisin, välissä selvä suoristus ja suoraan ratsastus. Molempiin väistöihin piti saada yhtä paljon askeleita eli väistöjen piti olla keskenään samanlaiset. Ravissa tultiin ensin vaan pitkän sivun sisäpuolella suoraan, ja kun tämä onnistui, väistätettiin uralle. Selmalle väistöt eivät olleetkaan ihan niin yksinkertaisia, etenkään ravissa. Selma ei niinkään jännittynyt, mutta sivuttain liikkuminen oli vaan haastavaa. Käynnissä onnistui aika kivasti, vaikka selvä puoliero olikin.
Kahtakymmentä vaille tuli pimeä ja siirryimme maneesiin laukkaamaan. Hevosilla ei vielä oltu ratsastettu kentällä pimeällä, vaan ne haluttiin ensin totuttaa kenttään päivänvalolla.
Olin ennen tuntia huikanut Lotalta, että pidänkö Selmalla raippaa. Jätin sen ohjeen mukaisesti pois, mutta laukkatyöskentelyssä sitä olisi todellakin kaivannut! Teimme nimittäin kokoamista pienellä ympyrällä, ja minusta tuntui, että Selma valahtaa raviin joka askeleella. Lisäksi olin laittanut ensimmäistä kenttäkertaa varten turvaliivin, joka otti laukassa pahasti kiinni Selman syvän satulan takakaareen. Yleensä liivistä ei ole tässä mielessä haittaa, mutta nyt oli kyllä hankala saada Selman laukkaa koottua, kun ei pystynyt kunnolla istumaan satulassa. Oikealle laukan kokoaminen onnistui ihan kohtalaisesti, vasemmalle oli paljon vaikeampaa. Seuraavalla kerralla siis ehdottomasti liivi pois ja mukaan edes minimittainen raippa, joka varmasti näin herkällä hevosella ajaa asiansa ilman, että sitä pitää edes käyttää. Laukkatyöskentelyn haasteista huolimatta nimittäin pidin kovasti Selmasta, ja toivon saavani ratsastaa sillä uudestaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)