maanantai 8. kesäkuuta 2020

Vuoden 2018 yhteenveto

Syy oli eri, mutta kävi kuten vuotta aiemminkin: keväällä blogin kirjoittaminen jäi, vaikka ratsastus jatkui. Lupaavasti alkaneen kevätkauden jälkeen huomasin tammikuun lopulla olevani töissä Tukholmassa, joten säännölliset Primus-tunnit jäivät. Onnistuin onneksi myymään oman keskiviikkotuntini käytännössä koko Ruotsissa työskentelyni ajaksi, joten kevätkauden 2018 kävin ratsastamassa lähes joka viikonloppu jollain muulla tunnilla. Kesäkuussa muutin Ruotsiin, enkä loppuvuoden aikana käynyt hevosen selässä kuin kahdesti.

Alkuvuoden tunteihin sisältyi jälleen palon iloa ja onnistumisia, mutta ne peitti lopulta alleen suuri suru.

Yksi kevätkauden kohokohdista oli ilman muuta Kikka Suomion vetämä maastakäsittelykurssi. Olin jo pitkään katsellut kurssia, mutta viimein se sattui sopivaan ajankohtaan. Sain ilokseni kurssille Akun, joka ei ollut aiemmin ollut maastakäsiteltävänä. Se olikin välillä vähän ihmeissään, mutta oppi  nopeasti.
Kaksipäiväisellä kurssilla aloitettiin aina maasta, ja noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen siirryttiin selkään. Ensimmäisenä päivänä aloitettiin aika rauhallisesti, eikä tehty selästä itsenäisesti paljoakaan, toisena päivänä sitten vaadittiin jo vähän enennän. Maasta käsin talutettiin käynnissä ja ravissa, peruutettiin ja väistätettiin taluttajan ympärillä. Kikka näytti tämän takaosan väistämisen Akun kanssa ja oikein mainitsi, miten paljon potentiaalia hevosessa on.
Harjoitusten ansiosta Akun käynnistä tuli superhyvä! Ruuna otti selvästi vähän kierroksia käsittelystä ja oli melkoisen virittynyt siinä vaiheessa, kun menin selkään. Kerrankin ehdin juuri miettiä, miten upea se laukka onkaan, kun hevonen läks... Aika rajalla mentiin siis, mutta kun onnistui, niin onnistui tosi hyvin.
Hurjan kivaw ja hyödyllistä, kunpa vastaavaan olisi aikaa aina ennen ratsastustuntia! Tällainen itselle tärkeän hevosen kanssa puuhastelu on melkeimpä parempaa kuin itse ratsastus.

Toinen kohokohta oli ilmanmuuta se, kun kenttäkausi avattiin. Satuin silloin olemaan koiranpentulomalla Suomessa ja pari viikkoa omalla tunnilla. Sain kunnian ratsastaa Akulla ensimmäisenä kentälle!

Vaikka ratsastin suurimman osan keväkaudenkin tunneistä Akulla, oli minulla myös pidempi Olivia-putki. Olivia oli todella erilainen eri suuntiin ja jäi helposti tyhjäksi oikealta purren kiinni vasempaan. Vasen käsi jäi siis helposti vetämään, ja siitähän ei tällaisen kuumahkon hevosen kanssa seurannut ikinä mitään hyvää. Välillä Olivialla oli Thiedeman-ohjat, mutta minä koin tamman helpommaksi ratsastaa ihan tavallisilla ohjilla, jolloin oli edes pientä toivoa saada se venyttämään kaulaa eteen ja alas virkkuukoukun sijasta.
Aluksi yhteistyömme oli aika haparoivaa, mutta parani kerta kerralta. Mieleen jäi erityisesti se kerta, kun Nuppu Oliviaa hieman pitkällä sivulla jarrutellessani sanoi, että anna mennä vaan, ei se sieltä uralta mihinkään lähde. Nauratti, sillä muistin sen kerran, kun kouluratsu Aku oli aivan vastaavassa kohdassa hypännyt väliaidan yli...

Muistan, miten kovasti aina odotin pääseväni tallille ja tapaavani Akun. Koska en ollut millään tunnilla vakituisesti, ei sitä luonnollisesti pystytty aina minulle jakamaan. Ihan erityisesti yhtenä viikonloppuna kummastutti, kun listassa kohdallani lukikin Fauna. Olin niin toivonut Akua, ja sitten sain kirjavan pikkuhevosen. Tiesinhän minä, että Fauna oli niin lasten kuin aikuistenkin suosikki, mutta olin muistaakseni ratsastanut sillä aiemmin vain kerran, jolloin se oli vielä kohtuullisen raaka (opettajatkin aina muistavat kertoa, miten tullessaan Fauna ei osannut laukata kuin toiseen suuntaan). Ja niinhän siinä kävi, että kun antoi mahdollisuuden, olin tunnilla yhtä hymyä. Hannan johdolla tehtiin neliön mallista uraa ja paljon kulmia, ja Faunallahan nämä kaikki onnistuivat kuin tanssi. Se oli suorastaan yksinkertainen ratsastaa verrattuna Akuun, jonkan kanssa sai keskittyä aina niin moneen muuhunkin asiaan.

Ratsastin Akulla viimeisen kerran 21.5.2018. Toki silloin en tiennyt sen kerran olevan viimeinen, ja kirjoitinkin ystävälleni tunnista tällaisen viestin:

Aku oli eilen aivan super! Maiju oli talvilomalla ja Eeva piti tunnin. Tehtiin siitä B:3-ohjelmasta pätkiä. Aloitettiin ihan vaan keskikäynnillä pitkin ohjin ja harjoiteltiin ohjien keräämistä. Aku lähti siitä tosi hyvin liikkeelle ja oli ravissa heti kiva. Vähän ympyrätyöskentelyä harjoitusravissa, haettiin oikeaa tempoa kullekin hevoselle. Sitten tultiin se laukkaympyrä-lävistäjä-kuvio yksitellen. Ekalla kerralla Aku jännittyi siirtymisessä, toka kerta hyvä. Ehdittiin tulla ympyrä myös toiseen suuntaan sekä nelikaarinen. Saatiin kivaa palautetta, jopa istuin hyvin, että aika nopeasti sen näkee kun vähän useammin ratsastaa... Ainoastaan se laukka pitäisi nyt saada mukavuusalueelta vähän vielä laadukkaammaksi, kun kerran kapasiteettia on!

Olin Suomessa lomailemassa kesämökillä, kun luin suru-uutisen Primus Tallin Facebook-sivulta: laidunkauden jälleen Aku oli lopetettu. Sen jalkavaivat olivat toistuneet liian monta kertaa, eikä syytä oltu lukuisista tutkimuksista huolimatta löydetty. Kun syytä ei tiedetä, on oikeaa hoitoa mahdotonta antaa. Ymmärsin päätöksen, mutta olin todella yllättynyt, sillä en tiennyt Akun tulleen uudestaan kipeäksi.

Laitoin siltä istumalta elokuun alun istuntakurssin myyntiin. Olin niin odottanut pääseväni ratsastamaan Akulla ennen kuin palaisin Tukholmaan, ja nyt tuntui mahdottomalta mennä edes tallille. En kuitenkaan saanut kurssia myytyä, joten menin lopulta itse.
Ensimmäisellä yrityksellä en pystynyt menemään edes sisälle talliin. Toisella kerran se onnistui, mutta kyyneleet silmissä. Ratsastin yhdellä uusista andaluuseista, valkoisella Farcolla, joka asui Akun vanhassa karsinassa ja jonka varusteet olivat Akun varusteiden paikoilla. Itkuhan siitä tuli.
Itse Eevan pitämästä kursissta en muista oikein mitään muuta kuin sen, miten Maiju tuli jälkimmäisen tunnin jälkeen kysymään, että millä mielellä olen nyt, kun Akua ei enää ole. Aloin sitten siinä keskellä maneesia Farcoa taluttaessani itkeä, eikä itkusta meinannut tulla loppua vielä karsinassakaan.

Vuoden 2018 ratsastukset jäivät siihen. Olin alun perin ajatellut, että etsin Tukholmasta ratsastuskoulun ja käyn vähintäänkin kokeilemassa, sillä olin kuullut niin paljon hyvää ruotsalaisesta opetuksesta. Akun kuoleman myötä katosi kuitenkin into ratsastaa ja olla yleensäkin tekemisissä hevosten kanssa. Ajattelin, että koska ei huvita, ei ole pakko, ja pidin suosiolla taukoa koko loppukomennuksen ajan.

Eilen illalla luin Facebookista, että Aku on nyt enkelihevonen.
Siitä on lähes kolme vuotta, kun ratsastin Akulla ensimmäisen kerran. Olin jo jonkin aikaa katsellut tätä kookasta punarautiasta ruunaa sillä silmällä, ja sitten yhtäkkiä sain sen kesken kankijakson. Muistan tuon tunnin jälkeen sanoneeni ratsastuksenopettajalleni, että en tiedä miltä tämä näyttää, mutta tuntuu tosi hyvälle. Oikealle. Siitä alkoi yhteinen taipaleemme, joka kesti kymmeniä tunteja.

Nautin Akulla ratsastamisesta, sillä se oli laadukas, osaava, sopivasti temperamenttinen ja tarjosi onnistumisen tunteita kerta toisensa jälkeen. Vielä ratsastamistakin enemmän nautin Akun kanssa puuhailusta tallissa. Se oli utelias ja hellyydenkipeä ja osallistui turvallaan tutkien kaikkiin hoitotoimiin. Ennen ja jälkeen ratsastustunnin vierähti helposti toinen samanmoinen ihan vaan Akun kanssa jutellessa. Niitä hetkiä tulen kaipaamaan eniten.

Aku teki aina kaiken täysillä, ja ehkä juuri siksi sen jalat eivät enää kestäneet. Nyt sillä on hyvä olla, vaikka me ihmiset suremme.

Tämä ruuna oli minun aikuiselämäni tärkein hevonen. Kiitos Aku.




sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Kiva kuten aina, mutta...

17.1.2018 - Maiju - r. Aku

Aku oli ihana niin kuin aina, mutta nyt oli kyllä selvästi vähän hankalampi päivä. Itsellänikin oli varmasti vähän ylimääräistä  mielessä haastavien työkuvioiden vuoksi, vaikkei niitä hevosen selässä onneksi ehdi ajatellakaan, mutta ehkäpä sekin kuitenkin vähän aina vaikuttaa.

Aku oli heti alusta asti aika vahvan tuntuinen, ja vaikkei erityisemmin ollutkaan kiinni oikealla niin kuin silloin joskus, niin oli todella vaikeaa saada sitä rehellisesti asettumaan ja taipumaan oikealle sekä kuuntelemaan oikeaa pohjetta. Alku ei ehkä ollut paras mahdollinen Akulle, kun tehtiin aika pitkään käyntiä. Sillähän on vähän haastavaa löytää hyvä käynti, että milloin se on liian pitkää ja milloin liian koottua, koska sitten se helposti lipsahtaa siihen bravuuritemppuunsa eli espanjalaiseen käyntiin.

Meillä oli tötsät uran sisäpuolella, ja piti ratsastaa aina ihan suoraan niitä kohti. Kun etujalat hipoivat tötsää, tehtiin tiukka huolellinen kulma kohti seuraavaa. Ajatus oli tarkkailla hevosen sijasta enemmänkin omaa istuntaa, että miten pystyy kääntymään hevosen mukana ilman että istuinluut irtoavat tai muuten alkaa venkoilla. Minä huomasin, että helposti ulkoistuinluu irtosi, ellei oikein erityisesti keskittynyt siihen.
Tästä väistö uralle, pätkä ravia, suunnanmuutos puolirataleikkaa-tiellä ja sama toiseen kierrokseen.

Sitten jäätiin oikeaan kierrokseen ja ravattiin ja laukattiin keskiympyrällä aika tovi. Tässä oli tunnin isoimmat haasteet sen sisäpohkeen ja asetuksen läpisaamiseksi. Koska se sisäpohje ei ollut kunnolla läpi, Aku rykäisi tosi epätyylikkäästi laukkaan, kun nosto piti tehdä pidemmästä muodosta pitkällä ohjalla. Sain sitä kyllä siinä laukassa paremmaksi, mutta ei ollut lähimainkaan niin hyvä kuin viikko sitten.

Lopuksi tehtiin keskihalkaisijoita ensin ihan vaan käynnissä, sai kääntää kumpaan suuntaan vaan. Minä koitin jumpata avotaivutuksia pitkillä sivuilla, se auttoi vähän. Halkaisijallakin huomasi, että oikean pohkeen kanssa oli ongelmia, koska Aku mielellään valui oikealle - eikä se, että ulkopohje edelleen tuppasi irtoamaan kyljestä, varsinaisesti auttanut... Sitten sama ravissa.

Lopulta jäätiin vasempaan kierrokseen, ja parin ravissa tehdyn halkaisijan jälkeen tehtiin keskeltä tötsien välistä laukannosto. Tavoitteena oli nosto suoralla hevosella ja ratsastus huolellisesti samalla linjalla kohti kellon alla seisovaa Maijua ennen tarkkaa kulmaa.

Ensimmäisellä kerralla Aku jännittyi ja luisui ihan törkeästi oikealle. Sitten ratsataja alkoi ratsastaa, ja loput nostot tulivat ihan "sairaan hienosti" kuten Maiju sanoi. Aku pysyi koossa ja suorana ja teki hyvät nostot eikä luisunut minnekään. Maiju kysyikin, että tuntuuko hyvältä, johon vastasin, että tuntuu, mutta vaikeampaa on kuin viikko sitten.

Loppupalautteessa sanoin samaa, että Aku oli kiva kuten aina, mutta nyt tuli jostain syystä puoliero vähän esille, vaikka luulin että ollaan jo päästy siitä eroon. Lisäksi se jäi harmittamaan, että tuosta laukannostotehtävästä tuli kamala sähellys, koska me emme ryhmänä skarpanneet yhtään vuorojen kanssa: edellisen ollessa nostossa olisi seuraavan pitänyt jo kaartaa tehtävään ravissa. Sen sijaan se oli sitten sellaista sinkoilua hetken aikaa, vaikka Aku ei onneksi siihen yllättäen lähteänyt mukaan, vähän painetta vaan keräsi.

Takaisin 80-luvulle

10.1.2018 - Maiju - r. Aku

Seurasin jälleen Kiki Nybergin jälkimmäisen valmennustunnin, minkä jälkeen ehdin vielä kantaa vähän puomeja esteryhmälle ja seurata Eevankin koulutuntia, ennen kuin palasin talliin Akua puunaamaan. Viimein olin myös muistanut hankkia sokeripaloja, vaikka Aku kyllä lähes poikkeuksetta on oma hauska itsensä ilman mitään polettejakin.

Tunti aloitettiin vanhanaikaisilla etuosakäännöksillä! Maiju sanoi, että se on oikeasti hyvä liike, mutta sitä ei tule tehtyä enää, koska se on poistettu kaikista kouluohjelmista. Minä muistan aikanaan B-merkin kouluohjelmassa vääntäneeni näitä Sentulla juurikin tuomarin nenän edessä... Tehtiin useita käännöksiä molempiin suuntiin niin, että otettiin seis, asetus, kaksi askelta käyntiä ja siitä käännös. Hevoset piti herättää tekemään nopeita askeleita takajaloilla, eli tehtävä toimi sellaisena takaosan aktivoijana. Nopeaa pohjetta ja tarvittaessa naps naps raipalla. Aku oli vähän ihmeissään tästä ja venkoili aluksi minkä ehti!

Ravissa tultiin heti ympyrälle ja tehtiin "loppuveryttely" eli eteen alas, tosin loppuveryttelystä poiketen reippaassa tempossa. Minä olin heti innoissani, tämä on Akulle juuri hyvä tapa aloittaa! Se olikin ensimmäiset puoli tuntia ihan mahtavan hyvä. Teimme ympyrällä ravia ja laukkaa, laukassa vähän koottiin ja pienennettiin ympyräää. Ei saanut muoto muuttua kuitenkaan, eli piti olla edelleen siellä pyöreällä pitkällä kaulalla. Maiju seisoi kellon päädyssä nurkassa, ja kerran Aku vähän kiihdytti. Maiju sitten sanoikin, että nykyään Aku on tosi tarkka siitä mitä hän siellä nurkassa tekee. Minä tuskin huomasin, eikä Akukaan sen jälkeen onneksi.

Sitten tultiin käynnissä radan poikki ja tehtiin ravisiirtymisiä oikeaan kierrokseen, kun alkuveryttely tehtiin vasempaan. Oikea on Akulle vaikeampi, mutta on tässä varmaankin jotain opittu, kun en enää ajattele sitä selässä. Ei siis ole enää kamalaa puolieroakaan.

Aku teki siirtymiset hyvin. Sitten jäätiin raviin ja tehtiin keskihalkaisijan kohdalla siirtyminen laukkaan. Kun olimme ensimmäisen noston jälkeen käännytty pitkälle sivulle, Lordi yhtäkkiä ratsastajan komennettua sitä potkaisi napakasti maneesin laitaa. Seurauksena ainakin Aku ja Mimmi ottivat jalat alleen. Oli vaan huonoa tuuria, että juuri me satuimme olemaan Lordin perässä. No, hetki siinä sitten kasailtiin ja jatkettiin sen jälkeen tyynesti laukkaa ja tehtävää. Muutama minuutti meni ns. hukkaan, mutta olen todella tyytyväinen, että sain paketin uudestaan kasaan, ja lopputunti meni taas oikein hyvin. Onneksi olen ratsastanut Akulla jo sen verran paljon, että tiedän pärjääväni sen kanssa. Pitää vaan itse palautua ennen kuin voi vaatia sitä hevoselta! No, saatiin siis niitä laukannostojakin tehtyä hienosti niin, ettei Aku alkanut oikoa ennen pitkälle sivulle kääntämistä. Maijukin myöhemmin sanoi, että kaikki tosi hienosti vaan jatkoi ratsastamista, vaikka tuli sellainen pikkukaaos.

Suuntaa vaihdettiin pari kertaa keskiravilla keskihalkaisijalla. Nämä olivat vähän hankalia. Aku oli kuitenkin niin viritetty, että tahdikkaan ravin säilyttäminen vs. karkaaminen holtittomaan raviin oli aika veteen piirretty viiva. Lisäykset jäivätkin vähän vaatimattomiksi.

Viimeiseksi tultiin sitten vasemmassa kierroksessa laukassa keskihalkaisijalle, jossa käyntisiirtyminen. Nämä ovat aina olleet minulla ihan hepreaa, ja nytkin otti aikansa ennen kuin osasin käyttää koko kroppaa. Muutoin Aku otti aina pari raviaskelta ja tuli käyntiin kättä vasten. Lopulta kuitenkin tuli hyvä siirtyminen niin, että takaosa oli alla eikä Aku sukeltanut alas siirtymisessä. Laukka oli kuitenkin tosi hienoa!

Loppuveryttely tehtiin taas ympyrällä samoin kuin alussa, nyt oikeaan kierrokseen. Vähän oli vauhtia, mutta ihan hyvin pystyin taas antamaan pitkää ohjaa kootun laukan jälkeen.

Aku oli kokonaisuudessan ihan super, eikä se yksi kaaoshetki häirinnyt minun mielessäni kokonaisuutta lainkaan! Se oli ihan pelästymisen paikka, jos nyt jostain pitää pelästyä. Maijukin sanoi lopuksi, että Aku oli ollut tosi hyvä. Sanoi miettineensä, ette mitenköhän Aku siinä alkuveryttelyssä pysyy nahoissaan. Kerroin sitten, että minusta se oli tosi hyvä Akulle, parempi niin kuin sellainen"ohjat lyhyeksi ja pohkeella kasaan" -tyyli. Näin aloittaen Aku kestää sitten myöhemmän lyhentämisen, esim. laukassa, kuten tuo tehtävä sitä lopussa vaati. Ja silloin se kokoaakin tosi hyvin. Lopuksi oli vielä ihan pakko kiittää Maijua siitä, että saan ratsastaa Akulla, Aku on ihan paras!

Uusi vuosi, sama hevonen!

3.1.2018 - Maiju - r. Aku


Uusi vuosi, sama hevonen: Aku! Meidän ryhmäämme sen sijaan tuli kaksi uutta ratsastajaa, mutta porukka vaikuttaa tosi tasaiselta. Kauden aluksi Maiju ei nyt kysynytkään meidän toiveita, vaan ilmoitti suoraan, että tammikuu mennään perusratsastusteemalla istuntaharjoituksia unohtamatta, helmikuussa on kankijakso, ja sitten ohjelmaan otetaan laukanvaihdot.

Ennen tuntia useampikin ratsastaja tuli kertomaan minulle, miten Aku on riekkunut joulun välipäivinä ja uuden vuoden jälkeen. Aloin tietenkin heti miettiä, että onko se jaloista kipeä vai onko sen kunto vaan kohentunut... Maijun epäili, että Akun mielelle on vaan ollut liikaa vapaapäiviä! Akuhan on hevonen, joka vaatii päivittäisen liikunta-annoksensa, se ei kestä yksin karsinassa möllöttämistä. Ja jos se pääsee vähän riekkumaan, niin ratsastajat helposti jännittyvät itse ja alkavat vetää ohjista Akua liian tiukkaan pakettiin. Tällöin Aku jännittyy entistä enemmän, ja lumipalloefekti on valmis...

Aku oli ollut jo Kiki Nybergin tunnilla neljältä, ehkä se oli saanut siellä purettua ylimääräisen energia, koska mitään ongelmia ei tunnin aikana ollut. Toisaalta tunti oli myös varsin työntäyteinen, eli eipä siinä juuri aikaakaan mihinkään ylimääräisiin liikkeisiin jäänyt. Siinä ratsastajakaan ei todella ehdinyt miettiä mitään mahdollisia pöllöilyjä, joten aloitin ihan normaalisti ratsastaa vähän pidemmällä ohjalla Akua pyöreäksi.

Aloitettiin tekemällä pysähdyksiä käynnistä uralla sekä radan keskellä kohti peilejä niin, että pystyi itse tarkistamaan hevosen suoruuden. Kevyessä ravissa uralla piti laskea keskikirjaimesta viimeiseen kirjaimeen askeleet molemmilla puolilla ja tarkkailla näin, että tahti säilyy tallia kohti ratsastettaessa siinä missä tallilta poiskin. Sitten vähän lisättiin liikettä ja vähennettiin askel. Tätä tehtiin vasempaan, Akun helpompaan suuntaan, se siihen Aku olikin tosi hyvä.
Oikeaan kierrokseen tehtiin siten, että lyhyet sivut käveltiin ja pitkillä sivuilla tehtiin ravista kolmen askeleen käyntisiirtyminen kerran tai kahdestikin, jos vaan ehti. Maiju halusi siirtymiset teräviksi ja "ylämäkeen" ilman sukellusta eteen kättä vasten. Nämä tekevät Akulle hyvää ylöspäin, mutta alaspäin saa aina työskennellä ihan tosissaan, koska ruunasta tulee siinä helposti vahva.
Lisäksi minulla oli ongelmana koko tunnin ajan irtoava ulkopohje suunnasta riippumatta, jolloin Aku pääsi välillä puskemaan lapaa ulos. Sitten keskiympyrällä vasempaan tehtiin ravi-laukka-siirtymisiä ja kokoamisia pienentämällä ympyrää. Aku oli näissä muutoin ihan super, mutta se lapa meinasi karata aina välillä...

Oikeaan kierrokseen tehtiin koko uralla laukka-käynti-siirtymisiä itsenäisesti. Nämä olivat tosi vaikeita! Nostot tulivat aika hyvin, mitä nyt välillä nousi väärä laukka - se ulkopohje! Mutta käyntiin siirtymisessä en meinannut millään keksiä, että pitääkö ottaa laukkaa vaan kolme askelta vai olisiko parempi laukata pitkään ja työstää ensin laukka kokoon. Lisäksi olisin tarvinnut parempaa ennakkosuunnitelaa siitä, missä sen siirtymisen teen. Lopulta sain keskityttyä sen verran, että tein kymmenen metrin voltteja ja siirryin käyntiin päin laitaa. Se oli hyvä ratkaisu, ja onnistuttiin lopulta myös "ylämäkisiirtymisessä". Aiemmin keskiympyrällä vasempaan onnistuikin tosi hyvin sen ainoan kerran kun laukasta käyntiin siirryttiin, eli kyllä se laukan työstäminen on varmaan Akun kanssa oikea tapa.

Kaiken kaikkiaan oli tosi hyvä kauden aloitis, ja Aku ihan superkiva! Minusta sillä oli energiaa juuri sopivasti: hieman enemmän kuin vähemmän. On kiva huomata, että se alkaa olla fyysisestikin kunnossa. Hyvällä tuulellahan Aku on käytännössä aina, enkä nykyään meinaa malttaa lähteä tallilta kotiin lainkaan, kun jään aina seurustelemaan sen kanssa...

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Lisää töitä

13.12.2017 - Maiju - r. Aku

Akulla oli ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen ainakin näin keskiviikkoisin ohjelmassa enemmän töitä. Se oli meitä edeltävällä tunnilla taitavalla ratsastajalla ja näytti oikein kivalta. Suuhun oli vaihdettu kolmipala ja neopreenihuppu oli korvattu tavallisella. Tunnin pelottavimman hetken Akulle tarjosikin tällä kerralla äänien sijasta naapuriuralla aidan toisella puolella mennyt poni, jotka koitettiin taluttaa laukkaan Eeva-opettajan kannustamana. Aku oli aivan pöyristynyt moisesta ja meinasi ottaa hatkat!

Ohjelmassa oli takaosakäännöksiä. Maiju vaati Akulta aikamoisen koottua käyntiä ja nopeaa poljentaa. Käännökset onnistuivat hyvin ja paranivat käynnin parantuessa loppua kohti. Akuahan pitää koota aika taiten, koska se lipsahtaa helposti bravuuriinsa eli espanjalaiseen käyntiin.

Veryttelyssä tehtiin paljon siirtymisiä, ensin uran sisäpuolella käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia, joissa saa hyvin takaosaa alle. Aku peruuttikin ihan kivasti. Ympyrällä jatkettiin ravi-käynti-ravi-käynti-siirtymisin, eli vaan noin 10 askelta per askellaji ennen seuraavaa siirtymistä. Siirtymisethän ovat perinteisesti Akulle sellaisia, joissa se alkaa koota ja kantaa itseään. Tälläkin kerralla lopputuloksena Aku alkoi esittää sitä koottua helposti leijuvaa ravia, jota en ole pitkään aikaa edes yrittänyt ratsastaa, koska olen vaan työstänyt sitä pyöreäksi pidemmässä muodossa. Se on makeaa, mutta samalla on haastavaa saada Aku etenemään riittävästi samalla, koska liike jää niin helposti vain ylöspäin. Huomasin, että pidemmästä jalustimesta olisi ollut apua jalan saamiseksi kiinni kylkeen, mutta ilman kannuksia joudun tyytymään vähän lyhyempiin.

Aku alkoi lopussa hieman väsähtää, ja silloin se vaan pisti pään kenoon ja lisäsi vauhtia. Useimmiten tällaiset hetket tulivat sen jälkeen, kun se oli ollut tosi hyvä eli kantanut kunnolla itseään. Ilmeisesti sitten kuitenkin kunto vähän petti toisella peräkkäisellä tunnilla... Tuntimme jälkeen Maiju sanoi, että Aku meni hyvin, mutta tiedän, että me pystymme kyllä parempaankin.

maanantai 18. joulukuuta 2017

Ihan paras tapa viettää Suomen 100-vuotissyntymäpäivää!

6.12.2017 - Maiju - r. Aku

Koska itsenäisyyspäivä sattui keskiviikolle, oli tuntimme aikaistettu jo kello yhdeksi. Olipa mukava lähteä kotoa täysin kiireettömästi hiljaiselle tallille! Olimme sopineet etukäteen ryhmämme kanssa, että Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi pukeudumme siniseen ja valkoiseen. Klipattu ja tallin puolelle muuttanut naku-Akukin sai häntäänsä letin, jossa oli sininen ja valkoinen nauha!

Maiju oli rakentanut edellisen tunnin esteet kokonaan sinivalkoisista puomeista, joten hän tuntui arvostavan ryhmämme pukukoodia. Mikä olisikaan parempi tapa juhlia itsenäisyyttä kuin ratsastustunti! Maiju vaan harmitteli, kun kaikille ei riittänyt suomenhevosia... Pääsimme ryhmämme kanssa yhteiskuvaankin. Maiju joutui vähän aluksi auttamaan Akua, koska sen mielestä siniristilippueste oli vähintäänkin kyseenalainen.

Tunnilla jatkui vastalaukkateema. Vaikka edellisellä tunnilla kiemura oli ollut aika vaikea, pisti Maiju vieläkin lisää pökköä pesään: teimme lopulta kolmikaarista kiemuraa laukassa niin, että keskimmäinen kaarre tuli vastalaukassa. Tätä varten veryteltiin ensin ravissa niin, että tehtiin loivaa kiemuraa kummallakin pitkällä sivulla asetuksia ja taivutuksia liioitellen myös kulmissa. Maiju sanoi, että yleensä alkuveryttelyssä haetaan myös eteenpäinpyrkimystä, mutta tällä kerralla sai ihan tarkoituksella mennä vähän rauhallisemmin ja keskittyä vaan taivutteluun. Jumppa tekikin tosi hyvää Akulle! Keskiympyrällä työskennellessämmekin tein näitä liioiteltuja asetuksia aina, kun se vähän jännittyi. Ympyrällä myös ratsastettiin täysin suoralla hevosella asettaen välillä pitkänkin aikaa myös ulos.

Vastalaukkatehtävää tultiin molemmista suunnista samalla tavalla. Ensin ratsastettiin hyvin loiva, vain noin viiden metrin kiemura. Sitten tehtiin se virallinen loiva kiemura eli puoleen kenttään, kuten alussa ravissa. Jos tämä onnistui, ratsastettiin lopulta kokonainen kolmikaarinen kiemuraura laukassa.
Alkuveryttelyn jälkeen tuntui, että Aku oli jo vähän väsähtänyt. Maiju kuitenkin sanoi, että on vaan hyvä, että se joutuu tekemään sen yhden päivittäisen tuntinsa kunnolla. Laukkatehtävästä se sitten innostuikin sen verran, että väsymys unohtui. Lopulta kolmikaarinen oli helpompi, koska se jarrutti enemmän kuin loivempi. Yhtään vaihtoa ei tullut, mutta vasemassa kierroksessa minulta pääsi  kerran pieni "oijoi", kun Aku ehdi kysymään, että vaihdetaanko. Ei se kuitenkaan vaihtanut, eli onnistuin ilmeisesti olemaan riittävän selkeä apujeni kanssa.

Kun päästiin viimeiseltä kiemuralta uralle, oli Akun laukka niin kertakaikkisen mahtavan tuntuista, etten olisi malttanut millään lopettaa. Onneksi sain taas hoitaa Akun pois, ja tunnin jälkeen vierähtikin jälleen toinen mokoma ruunan kanssa puuhaillessa. Pitäähän sitä nyt tällaisella tätiratsastajallakin olla "hoitohevonen" edes kerran viikossa...


Kuva: Meri Ojala

Paljon onnea satavuotiaalle itsenäiselle Suomelle!

tiistai 5. joulukuuta 2017

Voi onni ja ihanuus, Aku!

29.11.2017 - Maiju - r. Aku

Maiju kysyi satulavyötä kiristäessään, että vuodatinko onnenkyyneleitä hevoslistaa lukiessani. Myönsin, että vähän kyllä tuuletin, kun näin kohdallani salaa toivomani Akun nimen... Aku oli juoksutettu ja ensimmäisen kerran ratsastettu torstaina, ja perjantaista alkaen se on tehnyt yhden tunnin päivässä.

Aku asuu edelleen varastossa, josta hain sen hyvissä ajoin alatallin vesiboksiin puunattavaksi. Se on edelleen aikamoinen karvakasa ja selvästi halipulainen, joten oli tosi kiva kiireettömästi laitella se kuntoon. Aku oli tosi hyvällä tuulella, ihan oma itsensä, ja vaikutti tosi energiseltä. Vähän alkoi jo jännittää, että mitenköhän iloinen se oikein tunnilla onkaan... Ja osaammekohan me enää mitään? Keväällä oli kuitenkin niin monta niin hurjan hienoa hetkeä yhdessä Akun kanssa.

Vaan Akupa oli ihan oma itsensä, reipas toki, mutta käyttäytyi hienosti ja teki kaiken mitä osasin pyytää. Sillä oli uusi korvahuppu, jossa oli nyt neopreeniset korvasuojukset eli varmasti aiempaa kangasversiota eristävämmät. Ääniin se ei reagoinut lainkaan, ainoan pienen kauhistuksen hetken aiheutti kohti kävellyt Maiju pelottavan talikon kanssa. Yhtään ilolähtöäkään ei tullut, ei edes lopun vastalaukkatehtävässä. Ratsastin sitä edelleen sellaisessa rennossa matalammassa muodossa hieman pidemmällä ohjalla, ja Aku tuntui olevan siihen tyytyväinen.

Maiju kyllä rakensi tunnin meille tosi hyvin. Aloitettiin nimittäin pitkällä käyntiveryttelyllä jumppaamalla hevosia ihan kunnolla voltein ja avotaivutuksin. Pitkillä sivuilla sai tehdä molempia omaan tahtiin, eli jos tuli ongelmia taivutuksessa, sai tehdä voltin avuksi. Lyhyillä sivuilla koottiin käyntiä ja tehtiin pysähdys. Loman aikana Akun puoliero oli minusta pienentynyt, tai oikeastaan sellaista ei nyt ollut juuri lainkaan. Oikea pohje olisi kyllä saanut mennä paremmin läpi niin taivuttavana pohkeena oikeassa kierroksessa kuin lavan pullahtamista estävänä pohkeena vasemmassa kierroksessa.

Taivutusten välillä valmisteltiin vastalaukkaa pullealla keskiympyrällä siten, että ensin suoristettiin hevoset ja asetettiinkin sitten ulos. Tämä teki hyvää Akulle, oli pakko kuunnella niitä jalkojakin. Raviin koko uralla jäi vielä parantamisen varaa, koska oikeassa kierroksessa Aku kaatui sisäpohjetta vastaan eikä mennyt kunnolla kulmiin. Maiju neuvoi asettamaan ajoissa ja sitten itse kulmassa myötäämään ja käyttämään ulkopohjetta, jolla hevonen ikäänkuin ratsastetaan kulmasta ulos.

Lopuksi päästiin tekemään pareittain vastalaukkakuviota, jossa pitkän sivun päästä tultiin ensin täyskaarto oikealle. Ihan uralle asti ei tarvinnut ratsastaa, vaan täyskaarron jälkeen käännettiin hevonen vasemmalle kohti toista pitkää sivua radan poikki, jolloin tähän kohtaan tuli vastalaukkakaarre. Siitä käännettiin taas oikealle myötälaukan puolelle. Vastalaukkakaarretta sai tarvittaessa loiventaa, eikä toiselle pitkälle sivulle asti tarvinnut ratsastaa. Ensimmäisellä kerralla Aku rikkoi raville, koska en ymmärtänyt ylläpitää laukkaa vasemmalla eli ulkopohkeella. Kaksi seuraavaa kertaa onnistui ihan kohtuullisesti, vaikka olisivathan ne kaarteet voineet vähän kauniimpiakin olla ja Aku hieman rennompi.

Maijun mielestä Aku meni kuitenkin hyvin. Sain sanotuksi vain, että oli ihanaa saada ratsastaa Akulla, kun se vaan tuntuu jotenkin niin sopivalta. Oli tosi kiva, että Maiju oli jakanut sen juuri minulle. Ensi viikolla jatketaan samalla teemalla, toivottavasti minä jatkan samalla hevosellakin!

Tunnin jälkeen karvainen Aku oli vähän märkä, joten hoitelin sitä melkein toisen mokoman tunnin vesiboksissa. Akusta oli selvästi kivaa seurustella, mutta siitä näki, että se oli tunnin jälkeen aika väsynyt. Ei kai se ole ihmekään, kun on pari kuukautta vaan ollut. Toivon todella, että tämä ihana hevospersoona on nyt kunnossa ja jaksaa toimia turpaterapeuttinani jatkossakin!