7.3.2013 Primus Talli
Pirita - r. Mikki
Täytyy myöntää, että syke oli aika korkealla ennen tuntia, kun listassa kohdallani lukikin Roopen sijasta Mikki. Tiesin, että se oli jonkin aikaa sitten palannut lomalta, mutta en ollut nähnyt sitä vielä kunnolla tositoimissa. Maiju tuli samantien listan seinälle laitettuaan kertomaan, että Mikki on kävelykoneessa. Se nykyään verryttelee aina ennen töiden alkua puolisen tuntia kävelemällä ulkona. Sanoin Maijulle, että antaa olla siellä mahdollisimman pitkään vaan, sen parempi mitä vetreämpi Mikki jo valmiiksi on.
Mikki vaikutti ennen tuntia kovin pirteältä ja ympäristöstään kiinnostuneelta. Se katseli pää pystyssä uteliaasti kentälle ja maneesissa muiden touhuja. Pirita sanoi vyötä kiristäessään, että Mikki on ollut nyt oikein tosi kiva ratsastaa. Käyttöohjeetkin olivat nyt ihan uudet: samantien pää ihan reilusti sisään vaikka sitten viemällä sisäkäsi reiden päälle ja reilu myötäys ulko-ohjasta. Kun hevonen antaa periksi, myötäys sisältä ja jätetään tuki ulko-ohjalle.
Sisäistin tämän hyvin siihen asti, kunnes olisi pitänyt pitää sopivasti tuntumaa myös ulkoa tuen saamiseksi. Olin liian varovainen, joten kun Mikki myötäsi ja minä myötäsin, menetin kaiken aikaansaamani kun hevonen ei voinut tukeutua löysänä roikkuvaan ulko-ohjaan. Teimme kevyen ravin pääosin ympyröillä, joten sain onneksi harjoitella rauhassa niin kauan, että lopulta uskalsin ratsastaa Mikkiä rohkeammin jaloilla kohti sitä nyt tiukempaa ulko-ohjaa. Oikeaan kierrokseen olin jo paljon paremmin jyvällä. Laukka tehtiin vasempaan, mikä on Mikin vaikeampi suunta, mutta onneksi laukka muutoin on Mikille helppoa.
Jo tässä vaiheessa oli selvää, että Mikki oli lomallaan käynyt läpi melkoisen muodonmuutoksen. Se liikkui täysin itsekseen, ei vastustellut lainkaan ja teki kuuliaisesti sen minkä osasin ja etenkin alkuun uskalsin pyytää. Kuten Piritakin loppupalautteessa sanoi, rohkaistuin pikku hiljaa ratsastamaan selvemmin, ja sitä myöten Mikkikin parani koko ajan.
Tunti oli muutoin aika käyntipainotteinen, sillä teimme pohkeenväistöjä keskihalkaisijalta uralle. Pirita vaati suoran hevosen ja täsmällisen reitin niin, että väistöstä ei tullut liian jyrkkää. Taas koko ryhmämme sai moitteita siitä, että annamme hevosten tehdä väärin liian monta kertaa ennen kuin korjaamme. Väistössäkin ehtii ihan hyvin tehdä korjausliikkeitä sen saman eikä vasta neljännen väistön aikana. Mikki väisti ja pysyi suorana hyvin kuten aina, mutta etenkin oikeassa se tunki aika vahvasti ulkopohjetta vasten. Väistöissä se vielä jännittyi, mutta käynnissä väistöjen välissä se näytti jo ihan hevoselta.
Väistöjen jälkeen ei enää laukattu - harmi - mutta tehtiin aika pitkään ravia ympyröillä. Siitä ravista olisinkin sitten voinut jatkaa vielä toiselle tunnille. Mikki ravasi reippaasti, itse asiassa niin reippaasti, että sain tehdä kunnon puolipidätteitä ulkoa pitääkseni vauhdin aisoissa ja tasapainottaakseni menoa. Se asettui ja taipuikin niin, että pääsin jopa ympyrä leikkaa -tien täysin pyöreällä hevosella tahdin rikkoontumatta!
Tunnin jälkeen sanoin Piritalle, että Mikkihän oli kuin eri hevonen. Pirita sanoi, että se oli vaikuttanut koko tunnin ajan rennolta ja parantunut loppua kohti, kun huomasin ettei mitään tapahdukaan. Harmillisesti meillä alkoi nyt kolmen tunnin estejakso, eli en ainakaan torstaitunnillani pääse heti uudestaan Mikin selkään. Mutta vaikka parannettavaa jäi nytkin vaikka kuinka paljon, niin tällä tunnilla taas jaksaa hetken!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikki. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. maaliskuuta 2013
perjantai 18. tammikuuta 2013
Hei taas me leivotaan!
17.1.2013 Primus Talli
Pirita - r. Mikki
Otsikko olisi voinut olla myös tunnetummassa muodossaan "Hei taas me lennetään!", sillä ratsastuksessahan lentäminen ja leipominen liittyvät olennaisesti yhteen.
Aloitin Mikin kanssa samoin kuin viimeksi, selvällä tuntumalla ja pohkeet lähellä, käyntiä kiirehtimättä. Tein myös muutamia väistöjä samoin kuin viimeksi. Tunnin varsinaisena teemana oli kuitenkin tällä kerralla voltit, joita teimmekin heti käynnissä molempiin suuntiin pitkien sivujen keskelle. Minä kuvittelin ne tötsät jokaiseen nurkkaan, ja ratsastin Mikin syvälle kulmaan asettaen ja puolipidätteitä ulkoa hullun lailla tehden. Pääsimmekin liikkeelle ihan yhtä hyvällä tunteella kuin viikkoa aiemmin. Pirita totesi, että vaikkei Mikki missään muodossa mennytkään, sen käynti oli hyvää nelitahtista, mikä kai sekin on jo jonkinlainen saavutus.
Kevyttä ravia mentiin sekä koko uralla että pääty-ympyröillä. Jatkoin kulmien ratsastusta, ravia kiirehtimättä. Laukkaa tehtiin vain vasempaan pääty-ympyrällä. Asetin ja koitin edelleen jatkaa puolipidätteitä, laukkaa kiirehtimättä. Pirita kuitenkin sanoi, että nyt alkaa laukka olla liian hidasta, joten sain hieman aktivoida ulkopohkeella. Hän kyllä myös huomautti, että ei tarvitse kerralla ja heti vaatia kaikkea ja liian suurta muutosta - ei millään hevosella, mutta Mikillä nyt ei ainakaan.
Suuntaa vasemmasta oikeaan vaihdettiin lopuksi keskiravilla diagonaalilla, ja Mikkipä lisäsi aika helposti. Tuntui hienolta takapuoleen, vaikka hevonen olikin pitkä. Jännä, miten Mikki näin hitaasti aloittaen käynnistyy lopulta itsekseen, eikä sitä tarvinnut taaskaan koko tunnin aikana komentaa yhtään eteen. Siis siinä mielessä, että ratsastalla olisi alkanut ilmetä hampaiden kiristelyä ja tuskastumista tahmeaan hevoseen, mitä muutama viikko sitten tapahtui tämän tästä.
Harjoitusravissa tehtiin sitten voltit lyhyiden sivujen keskelle. Väliaidoilla ei ollut merkkejä, mutta oven päässä Piritan edessä oli neljä tötsää, joiden sisäpuolelle piti voltti mahduttaa. Meidän ensimmäinen volttimme vasempaan oli kuusikulmio, niin yllättävän vaikeaa nimittäin oli ratsastaa tötsien sisäpuolelta! Voltit piti tosiaan istua alas ja muutoin sai tarvittaessa keventää. Kunto meinasi kyllä loppua kesken, viikonvaihteen vatsatauti oli selvästi vienyt voimia.
Oikeaan Mikki teki jo hienot voltit. Väliaidoilla kaikki onnistuivat paremmin, kun teimme kuulemama järjestäen hieman liian suuren voltin. Mutta mahtui se Mikki verryttyään ovipäätyykin. Viimeisen neljänneksen kanssa sai kyllä olla tosi tarkkana, sillä hevoset lähes poikkeuksetta tuppaavat oikeaisemaan uralle.
Tunnin viimeisenä tehtävänä oli tulla radan poikki M-H-linjalla ja nostaa keskellä tötsien välistä oikea laukka. Ravi piti ensin työstää sellaiseksi, että kontrolloitu siisti laukan nostaminen oli mahdollista. Me tulimme Mikin kanssa ensimmäisinä, kun satuimme sopivasti kohdalle. Mikki nosti hyvin, oikaisi kyllä hieman uralle. Jäin ohjeen mukaan väliaidoille pääty-ympyrälle laukkaan, jonne piti myös kahden seuraavan ratsukon tulla.
Muut olivat kuitenkin sen verran perfektionisteja, että jäivät hiomaan sitä ravia. Me laukkasimme, muut ravasivat, osa meni uralla, osa voltilla, osa ympyrällä... Tunsin, miten Mikki alkoi allani hieman nousta, mutta en älynnyt siinä vaiheessa sen kummemmin tehdä mitään muuta kuin nauttia hienosta laukasta. Mikki kulki kauniisti kuolaimella, totteli sisäpohketta, sieti puolipidätteet ulkoa, asettui ja liihotteli menemään. Kunnes sitten yhtäkkiä oikealle kaartaen teki räväkän pukkisarjan, jossa en pysynyt kyydissä. Tuttuun tapaani tulin taas jaloilleni, mutta Mikki livahti karkuun. Ohjat eivät nimittäin yllä ihan maahan asti, jonne vauhdista johtuen lopulta kellahdin.
Tuntia on taas jäljellä vain viitisen minuuttia, mutta eihän sitä auttanut kuin pyydystää hevonen ja kiivetä uudestaan selkään. Ehdin kävellä noin puoli kierrosta, kun Mikki yritti uudestaan. Silloin ihan vaistomaisesti vähän suutuin, ja päästiin vielä loppuravit kunnialla läpi. Mikki oli ympyrällä edelleen oikein mukava myös ravissa.
Kukaan ei kunnolla nähnyt Mikin rodeoesitystä, mutta viereiseltä uralta joku kertoi pukkien olleen aikamoisen komeita. Selkään ne eivät mitenkään järkyttävän isoilta tuntuneet, vahingon aiheutti ennemminkin samanaikainen kurvailu oikealle. Piritakin kyllä torui Mikkiä, joka ihan tunnetusti aina välillä tekee vastaavaa. Minuakin kyllä harmittaa putoamisen tuoma kauneusvirhe muutoin ihan onnistuneeseen tuntiin. Ja tietenkin se, että joudun taas leipomaan. No, mokkapalaresepti hioutuu tätä vauhtia täydelliseksi...
torstai 17. tammikuuta 2013
I shall conquer this!
10.1.2013 Primus Talli
Pirita - r. Mikki
"I shall conquer this!", virkkoi aikanaan muuan herra Darcy. Sama lause tuli vahvana mieleeni, kun kiipesin taas Mikin selkään. Pieni hevoslistan ääressä vallinnut epätoivo vaihtui siis tsemppimielialaan, sillä yleensä asiat tuppaavat jossain vaiheessa loksahtamaan kohdalleen.
Pirita otti minut ja Mikin heti alussa jotenkin erityiskäsittelyyn, opasti tarkasti miten lähteä liikkeelle. Aiemminhan olin tavoitellut hyvää lopputulosta eteenpäinpyrkimyksen kautta, ja se osoittautui nyt aivan vääräksi keinoksi. Tällä kerralla nimittäin annoin Mikin kävellä ihan omaa tahtiaan, mutta otin aika selvän tuntuman ja käärin jalat parhaani mukaan lähelle ratsuni kylkiä. Jos piti huomauttaa vauhdin hidastumisesta, napautin vain nopeasti pohkeella. Pumppaamaan ei saanut jäädä, mutta lähellä piti pysyä.
Pirita lisäsi alkuveryttelyn haastavuutta pistämällä kulmiin tötsät todelle lähelle nurkkia. Jokaisessa kulmassa tuli siis selvä asetus ja taivutus, jos mieli päästä kulmasta ilman tötsän kaatamista. Mikille tämä teki hyvää, ja samalla pystyi sitten ottamaan sieltä ulkoa puolipidätteitä. Huolellisten kulmien lisäksi teimme muutaman askeleen selvääkin selvempää pohkeenväistöä pitkillä sivuilla.
Olin tallissa hetkellisessä mielenhäiriössä keksinyt sivellä Mikin lavat ja kyljet raipalla. Omassa karsinassa se ei lotkauttanut raipan kosketukselle korvaansakaan. Tein saman selästä heti kun pääsin satulaan. Ei reaktiota. Kun sitten otimme ohjat ja tarvitsin pientä lisäapua ensimmäisissä väistöissä, sieti Mikki höyhenenkevyen raipalla huomautuksen ongelmitta - ja väisti siitä eteenpäin oikein hyvin molempiin suuntiin. Ehkä tämä koko proseduuri oli enemmän ratsastajaa kuin hevosta varten, mutta yhtä kaikki, tuntui tällä kerralla toimivan.
Kevyessä ravissa kulmien ratsastus jatkui. Edelleen tempo oli aika hidas, enkä kiirehtinyt sitä lainkaan. Keskityin huolellisiin kulmiin, ja tulosta alkoi tulla. Laukka tehtiin alkutunnista vasempaan eli Mikin vaikeampaan suuntaan, mutta kaikki kuusi ratsukkoa keskiympyrällä. Jotenkin tilaa tuntui näin molempien lyhyiden sivujen olessa avoimena olevan enemmän, ja sovimme muiden joukkoon ilman hampaiden kiristelyä. En kyllä edelleenkään ajanut Mikkiä eteen, ei tarvinnut. Se laukkasi juuri sopivasti ihan itse.
Sitten siirryimme itse tehtävään, pohkeenväistöön keskihalkaisijalta uralle ravissa. Sai keventää tai istua alas, omat haasteensa kun on molemmissa tavoissa. Minä istuin Mikin kanssa väistön alas, mutta kevensin muutoin. Väistöjen välissä tuli edelleen ratsastettua niihin kulmiin, ja lisäksi sai tarpeen mukaan tehdä voltteja. Mikki tosiaan väisti hyvin: se ravasi tasaisesti, pysyi suorana, astui selvästi ristiin ja meni sieltä minne halusin sinne mihin halusin. Piritakin sanoi lopputunnista, että onnistumme tehtävässä hyvin, eikä siitä tarvitse lainkaan nyt välittää, että sen pää nousee ylös.
Enkä minä välittänytkään, mutta sen sijaan tunnin edetessä väistöjen välissä se tuli koko ajan paremmaksi ja paremmaksi, myös vasempaan kierrokseen. Lopputunnista oikeaan kierrokseen Mikissä oli jo häivähdys siitä syksyisestä Mikistä. Väistöjen välissä se pysyi kuolaimella ja teki voltit mukisematta. Laukassa oikeaan kierrokseen keskiympyrällä oli jo ratsastajan osalta vähän fiilistelyn makua, sillä ero aikaisempiin kertoihin oli niin valtava. Ei tarvinnut ängetä eikä pungeta, ei väkisin vääntää tai kääntää, Mikki sen kun liihotteli menemään.
Sanoin jo alkuveryttelyn jälkeen, että ensimmäinen puolituntinen oli nyt selvästi parasta menoamme. Tunnin jälkeen sanoin Piritalle, että olen supertyytyväinen tuntiin, ja Pirita sanoi että niin saan ollakin. Vaikka Mikki on niin haastava, sille kuitenkin sopii se, että koko ajan tehdään jotain. Sitä kauttahan se sitten tulee koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Paljon jäi vielä parannettavaa, mutta nyt minä sentään kuuntelin Piritan erinomaiset ohjeet ja ratsastin koko tunnin, enkä vain odottanut hevosen alkavan toimia itsekseen. Nyt ollaan jo ihan siinä rajoilla, että harmittaisiko, jos en jatkaisikaan Mikillä... Olisi upeaa päästä tämän upean ruunan selkään uudestaan viimeistään sitten, kun ulkokausi taas alkaa.
Pirita - r. Mikki
"I shall conquer this!", virkkoi aikanaan muuan herra Darcy. Sama lause tuli vahvana mieleeni, kun kiipesin taas Mikin selkään. Pieni hevoslistan ääressä vallinnut epätoivo vaihtui siis tsemppimielialaan, sillä yleensä asiat tuppaavat jossain vaiheessa loksahtamaan kohdalleen.
Pirita otti minut ja Mikin heti alussa jotenkin erityiskäsittelyyn, opasti tarkasti miten lähteä liikkeelle. Aiemminhan olin tavoitellut hyvää lopputulosta eteenpäinpyrkimyksen kautta, ja se osoittautui nyt aivan vääräksi keinoksi. Tällä kerralla nimittäin annoin Mikin kävellä ihan omaa tahtiaan, mutta otin aika selvän tuntuman ja käärin jalat parhaani mukaan lähelle ratsuni kylkiä. Jos piti huomauttaa vauhdin hidastumisesta, napautin vain nopeasti pohkeella. Pumppaamaan ei saanut jäädä, mutta lähellä piti pysyä.
Pirita lisäsi alkuveryttelyn haastavuutta pistämällä kulmiin tötsät todelle lähelle nurkkia. Jokaisessa kulmassa tuli siis selvä asetus ja taivutus, jos mieli päästä kulmasta ilman tötsän kaatamista. Mikille tämä teki hyvää, ja samalla pystyi sitten ottamaan sieltä ulkoa puolipidätteitä. Huolellisten kulmien lisäksi teimme muutaman askeleen selvääkin selvempää pohkeenväistöä pitkillä sivuilla.
Olin tallissa hetkellisessä mielenhäiriössä keksinyt sivellä Mikin lavat ja kyljet raipalla. Omassa karsinassa se ei lotkauttanut raipan kosketukselle korvaansakaan. Tein saman selästä heti kun pääsin satulaan. Ei reaktiota. Kun sitten otimme ohjat ja tarvitsin pientä lisäapua ensimmäisissä väistöissä, sieti Mikki höyhenenkevyen raipalla huomautuksen ongelmitta - ja väisti siitä eteenpäin oikein hyvin molempiin suuntiin. Ehkä tämä koko proseduuri oli enemmän ratsastajaa kuin hevosta varten, mutta yhtä kaikki, tuntui tällä kerralla toimivan.
Kevyessä ravissa kulmien ratsastus jatkui. Edelleen tempo oli aika hidas, enkä kiirehtinyt sitä lainkaan. Keskityin huolellisiin kulmiin, ja tulosta alkoi tulla. Laukka tehtiin alkutunnista vasempaan eli Mikin vaikeampaan suuntaan, mutta kaikki kuusi ratsukkoa keskiympyrällä. Jotenkin tilaa tuntui näin molempien lyhyiden sivujen olessa avoimena olevan enemmän, ja sovimme muiden joukkoon ilman hampaiden kiristelyä. En kyllä edelleenkään ajanut Mikkiä eteen, ei tarvinnut. Se laukkasi juuri sopivasti ihan itse.
Sitten siirryimme itse tehtävään, pohkeenväistöön keskihalkaisijalta uralle ravissa. Sai keventää tai istua alas, omat haasteensa kun on molemmissa tavoissa. Minä istuin Mikin kanssa väistön alas, mutta kevensin muutoin. Väistöjen välissä tuli edelleen ratsastettua niihin kulmiin, ja lisäksi sai tarpeen mukaan tehdä voltteja. Mikki tosiaan väisti hyvin: se ravasi tasaisesti, pysyi suorana, astui selvästi ristiin ja meni sieltä minne halusin sinne mihin halusin. Piritakin sanoi lopputunnista, että onnistumme tehtävässä hyvin, eikä siitä tarvitse lainkaan nyt välittää, että sen pää nousee ylös.
Enkä minä välittänytkään, mutta sen sijaan tunnin edetessä väistöjen välissä se tuli koko ajan paremmaksi ja paremmaksi, myös vasempaan kierrokseen. Lopputunnista oikeaan kierrokseen Mikissä oli jo häivähdys siitä syksyisestä Mikistä. Väistöjen välissä se pysyi kuolaimella ja teki voltit mukisematta. Laukassa oikeaan kierrokseen keskiympyrällä oli jo ratsastajan osalta vähän fiilistelyn makua, sillä ero aikaisempiin kertoihin oli niin valtava. Ei tarvinnut ängetä eikä pungeta, ei väkisin vääntää tai kääntää, Mikki sen kun liihotteli menemään.
Sanoin jo alkuveryttelyn jälkeen, että ensimmäinen puolituntinen oli nyt selvästi parasta menoamme. Tunnin jälkeen sanoin Piritalle, että olen supertyytyväinen tuntiin, ja Pirita sanoi että niin saan ollakin. Vaikka Mikki on niin haastava, sille kuitenkin sopii se, että koko ajan tehdään jotain. Sitä kauttahan se sitten tulee koko ajan paremmaksi ja paremmaksi. Paljon jäi vielä parannettavaa, mutta nyt minä sentään kuuntelin Piritan erinomaiset ohjeet ja ratsastin koko tunnin, enkä vain odottanut hevosen alkavan toimia itsekseen. Nyt ollaan jo ihan siinä rajoilla, että harmittaisiko, jos en jatkaisikaan Mikillä... Olisi upeaa päästä tämän upean ruunan selkään uudestaan viimeistään sitten, kun ulkokausi taas alkaa.
tiistai 8. tammikuuta 2013
Ketjureaktion uhri
3.1.2013 Primus Talli
Johanna - r. Mikki
Uusi vuosi ja vanhat kujeet: jatkoin Mikillä. Ennen tuntia juttelin ruunasta tallissa Kikan kanssa ja koitin selvittää käyttöohjeita, mutta oikealla tiellä olin jo ollutkin. Mikin kanssa pitää olla jämäkkä, mutta ei hampaat irvessä. Liikaa jos puserrat, alkaa ruuna protestoida, mutta jos taas pyydät liian vähän, et saa mitään. Vielä kun jotenkin keksisi, miten tuon kultaisen keskitien löytää!
Ennakkotiedon mukaisesti meillä oli sijainen, Johanna. Päätin rohkeasti ottaa Mikin kanssa oman linjan ja keskittyä vain siihen, että ratsuni liikkuu eteenpäin ja ennen kaikkea on hyvällä tuulella. Niinpä lähdin liikkeelle aika kevyellä tuntumalla pitäen huolen vain eteenpäinpyrkimyksestä. Samalla taivuttelin Mikin kaulaa reippaasti puolelta toiselle. Tällainen lähestymistapa toimi muinoin hyvin Kaupin Ratsastuskoululla vakiratsuni Anuskan kanssa, joten ajattelin taivuttelun vetristyttävän Mikkiäkin.
Koko alkuveryttely tehtiin käytännössä vasempaan kierrokseen, mikä on se Mikin vaikeampi suunta. Ravit ja laukat mentiin lähes kokonaan pääty-ympyrällä. Laukassa olin välillä puolikevyessä istunnassa, ja annoin Mikin vaan venyttää askelta. Se ei tämän hömpsöttelyn jälkeen tuntunut enää kovin vinolta, vaan alkoi tukeutua suorana ohjaan. Parasta oli kuitenkin se, että ihan veryttelyn lopuksi saimme laukata koko uraa. Johanna käski tekemään huolelliset kulmat, mutta minä taas oikaisin ja annoin Mikin vaan mennä, toki asettaen ja taivuttaen mutta en tiukasti kulmaan tuuppien. Näinhän minä Mirjaakin aikoinaan venyttelin, laukaa vaan kevyessä istunnassa muutamia kertoja maneesia ympäri. Tällainen sopisi ihan varmasti Mikillekin paljon paremmin kuin käyntityöskentelystä aloittaminen. No, Johanna joka tapauksessa tuumasi veryttelyn jälkeen, että Mikki näyttää rennolta ja tyytyväiseltä. Siihenhän sitä pyrittiinkin.
Välikäynnin jälkeen siirryttiin sitten pohkeenväistöihin. Niitä tehtiin sekä uralla takaosaa sisälle väistäen että pitkän sivun alusta diagonaalia pitkin keskihalkaisijalle, molempia sekä ravissa että käynnissä ja aluksi vain oikealle. Ja koska menimme oikealle, käytin Mikin paremman suunnan hyödyksi ja pyörin välillä päädyssä voltilla asettaen ja taivuttaen ihan kunnolla. Hetkellisesti sain hyviä pätkiä, mutta heti kun itsellä alkoi pinna kiristyä hellitin ja jatkoin taas rennommalla otteella. Väistö uralla ei ollut niin hyvää kuin väistö diagonaalilla. Huomasin itsestäni, että uralla jätin avut jotenkin kummasti päälle ja puristamaan, kun taas diagonaalilla ilman seinän tukea osasin antaa avun ja olla sitten hiljaa, kun hevonen väistää. Mikillekään ei tarvinnut tällöin antaa oikeastaan kuin aloitus- ja lopetusavut.
Mitenkään kauniin näköisiä väistöt eivät olleet, Mikin muoto ei nimittäin ollut häävi. Kello oli noin viittä vaille tasan, kun vaihdoimme vielä suuntaa tarkoituksena tulla pari kertaa pohkeenväistö vasempaan kierrokseen ravissa uralla. Ehdin juuri fiilistellä, miten Mikki heräsi ja väisti hienosti, kun jouduimme ketjureaktion uhriksi. Mystery alkoi köhiä ja kompastui sillä seurauksella, että se kompuroi polvilleen. Meidän edessämme ollut hevonen pelästyi, ja lopulta pelästyi sitten tietenkin myös Mikki. Minä oli jatkamassa raviväistöä etuvasemmalle, mutta Mikki teki 270 asteen napakäännöksen oikealle sillä seurauksella, että tipahdin jaloilleni maahan ratsuni viereen. Ratsastusvuosi alkoi siis putoamisen osalta täsmälleen samoissa merkeissä kuin edellinenkin! Eipä siinä sen kummempaa - tosin ison hevosen selkään kiipeäminen ilman jakkaraa meinasi sittenkin osoittautua vielä Mikin suoristamistakin vaativammalta urakalta...
Jatkoimme väistöjä vielä hetken mutta vain käynnissä, ja sitten Mikki jatkoikin jo seuraavalle tunnille. Seurasin sitä hieman aikaa ja totesin, että ilmeisesti verytelyni ainakin jonkin verran auttoi: Mikki näytti liikkuvan ajoittain jo ihan hyvässäkin muodossa. Harmi, ettei itse pääse koskaan nauttimaan verytellystä Mikistä, kun se tulee tunnillemme aina tallista. Joka tapauksessa olin tunnin jälkeen jo paljon positiivisemmalla mielellä. Ehkä me hienon Mikin kanssa taas joku päivä onnistumme - viimeistään sitten, kun päästään taas ulos isolle kentälle.
Johanna - r. Mikki
Uusi vuosi ja vanhat kujeet: jatkoin Mikillä. Ennen tuntia juttelin ruunasta tallissa Kikan kanssa ja koitin selvittää käyttöohjeita, mutta oikealla tiellä olin jo ollutkin. Mikin kanssa pitää olla jämäkkä, mutta ei hampaat irvessä. Liikaa jos puserrat, alkaa ruuna protestoida, mutta jos taas pyydät liian vähän, et saa mitään. Vielä kun jotenkin keksisi, miten tuon kultaisen keskitien löytää!
Ennakkotiedon mukaisesti meillä oli sijainen, Johanna. Päätin rohkeasti ottaa Mikin kanssa oman linjan ja keskittyä vain siihen, että ratsuni liikkuu eteenpäin ja ennen kaikkea on hyvällä tuulella. Niinpä lähdin liikkeelle aika kevyellä tuntumalla pitäen huolen vain eteenpäinpyrkimyksestä. Samalla taivuttelin Mikin kaulaa reippaasti puolelta toiselle. Tällainen lähestymistapa toimi muinoin hyvin Kaupin Ratsastuskoululla vakiratsuni Anuskan kanssa, joten ajattelin taivuttelun vetristyttävän Mikkiäkin.
Koko alkuveryttely tehtiin käytännössä vasempaan kierrokseen, mikä on se Mikin vaikeampi suunta. Ravit ja laukat mentiin lähes kokonaan pääty-ympyrällä. Laukassa olin välillä puolikevyessä istunnassa, ja annoin Mikin vaan venyttää askelta. Se ei tämän hömpsöttelyn jälkeen tuntunut enää kovin vinolta, vaan alkoi tukeutua suorana ohjaan. Parasta oli kuitenkin se, että ihan veryttelyn lopuksi saimme laukata koko uraa. Johanna käski tekemään huolelliset kulmat, mutta minä taas oikaisin ja annoin Mikin vaan mennä, toki asettaen ja taivuttaen mutta en tiukasti kulmaan tuuppien. Näinhän minä Mirjaakin aikoinaan venyttelin, laukaa vaan kevyessä istunnassa muutamia kertoja maneesia ympäri. Tällainen sopisi ihan varmasti Mikillekin paljon paremmin kuin käyntityöskentelystä aloittaminen. No, Johanna joka tapauksessa tuumasi veryttelyn jälkeen, että Mikki näyttää rennolta ja tyytyväiseltä. Siihenhän sitä pyrittiinkin.
Välikäynnin jälkeen siirryttiin sitten pohkeenväistöihin. Niitä tehtiin sekä uralla takaosaa sisälle väistäen että pitkän sivun alusta diagonaalia pitkin keskihalkaisijalle, molempia sekä ravissa että käynnissä ja aluksi vain oikealle. Ja koska menimme oikealle, käytin Mikin paremman suunnan hyödyksi ja pyörin välillä päädyssä voltilla asettaen ja taivuttaen ihan kunnolla. Hetkellisesti sain hyviä pätkiä, mutta heti kun itsellä alkoi pinna kiristyä hellitin ja jatkoin taas rennommalla otteella. Väistö uralla ei ollut niin hyvää kuin väistö diagonaalilla. Huomasin itsestäni, että uralla jätin avut jotenkin kummasti päälle ja puristamaan, kun taas diagonaalilla ilman seinän tukea osasin antaa avun ja olla sitten hiljaa, kun hevonen väistää. Mikillekään ei tarvinnut tällöin antaa oikeastaan kuin aloitus- ja lopetusavut.
Mitenkään kauniin näköisiä väistöt eivät olleet, Mikin muoto ei nimittäin ollut häävi. Kello oli noin viittä vaille tasan, kun vaihdoimme vielä suuntaa tarkoituksena tulla pari kertaa pohkeenväistö vasempaan kierrokseen ravissa uralla. Ehdin juuri fiilistellä, miten Mikki heräsi ja väisti hienosti, kun jouduimme ketjureaktion uhriksi. Mystery alkoi köhiä ja kompastui sillä seurauksella, että se kompuroi polvilleen. Meidän edessämme ollut hevonen pelästyi, ja lopulta pelästyi sitten tietenkin myös Mikki. Minä oli jatkamassa raviväistöä etuvasemmalle, mutta Mikki teki 270 asteen napakäännöksen oikealle sillä seurauksella, että tipahdin jaloilleni maahan ratsuni viereen. Ratsastusvuosi alkoi siis putoamisen osalta täsmälleen samoissa merkeissä kuin edellinenkin! Eipä siinä sen kummempaa - tosin ison hevosen selkään kiipeäminen ilman jakkaraa meinasi sittenkin osoittautua vielä Mikin suoristamistakin vaativammalta urakalta...
Jatkoimme väistöjä vielä hetken mutta vain käynnissä, ja sitten Mikki jatkoikin jo seuraavalle tunnille. Seurasin sitä hieman aikaa ja totesin, että ilmeisesti verytelyni ainakin jonkin verran auttoi: Mikki näytti liikkuvan ajoittain jo ihan hyvässäkin muodossa. Harmi, ettei itse pääse koskaan nauttimaan verytellystä Mikistä, kun se tulee tunnillemme aina tallista. Joka tapauksessa olin tunnin jälkeen jo paljon positiivisemmalla mielellä. Ehkä me hienon Mikin kanssa taas joku päivä onnistumme - viimeistään sitten, kun päästään taas ulos isolle kentälle.
keskiviikko 2. tammikuuta 2013
Joulumoodissa
20.12.2012 Primus Talli
Pirita - r. Mikki
Jälkimmäinen estetunti jäi sitten lopulta haaveeksi, kiitos koirani ahneuden ja pöydällä nousemassa olleen leipätaikinan. Tälle kauden viimeiselle torstaitunnilleni sentään pääsin, jouluviikon tunnin kun olin ratsastanut rästinä jo aiemmin syksyllä. Odottelin vähän Michael Bublen joulumusiikin tahdissa tanssivaa Walteria, mutta Pirita olikin palauttanut minut Mikin selkään.
Kävin innolla haasteen kimppuun. Mikki on jotenkin niin kovin kaunis ja sympaattinen - vaan osoittautuipa taas selästä liian haastavaksi minulle, mikä syvästi harmittaa.
Ajattelin aloittaa rennommin kuin kahdella edellisellä kerralla, hieman pidemmällä ohjalla vaatien vain suoruutta ja reipasta eteenpäinmenoa. Piritakin vaati samaa, tosin vielä silloinkin kun luulin Mikin jo olevan suorassa ja menevän reippaasti... Saimme jokainen lopulta alkuveryttelyssä keskittyä suoruuteen ja eteenpäinpyrkimykseen. Homma toimi Mikin kanssa lopulta ihan hyvin siihen asti, kunnes Pirita käski ratsastaa pyöreämmälle kaulalle. Mikki ei ollut tästä lainkaan samaa miltä, ja se hieman käynnistynyt moottorikin lähes sammui, kun aloin vaatia ruunaa töihin ihan kunnolla.
Tai no, vaatia ja vaatia. Kun minä en vaan sitten lopulta kuitenkaan uskaltanut komentaa sitä riittävästi. Jalalla ratsastin minkä pystyin, mutta raipankäyttöön en oikein rohjennut. Vähän kun välillä koitin, ihan vaan vaikka lapaa silittää, oli tuloksena heti komea pukki. Mitä enemmän arkailin, sitä enemmän Mikki tietenkin käytti tilannetta hyväksi ja hyytyi.
Päätehtävänä meillä oli laukannostot, eli vähän sellaista rennompaa sulkujakson jälkeen. Laukkoja nostettiin nyt ympyrällä siten, että n. puoli kierrosta ensin käveltiin, sitten keskellä tötsien välissä laukannosto, puoli kierrosta laukkaa, pehmeä siirtyminen raviin, jossa hetki työskentelyä ennen käyntiin siirtymistä. Aika nopealla tempolla siis siirtymiset tulivat, mutta silti Pirita halusi kunnon työskentelyä kaikissa askellajeissa.
Mikki oli h-i-d-a-s. Se teki kaikki liikkeet joten kuten sinne päin, mutta reaktionopeudessa oli toivomisen varaa. Vasempaan kierrokseen en edelleenkään saanut sitä juuri minkäänlaiseen muotoon missään askellajissa. Oikeaan kierrokseen jätettiin käynti pois ja tehtiin vai ravi-laukka-siirtymisiä, jossa yhteistyömme toimi hieman paremmin. Ei tosin ennen Piritan hyvää vinkkiä siitä, että ravin pitää rullata kunnolla ja laukkaan lähestulkoon vain liukua ravista.
Loppuravissa Mikki oli oikeaan taas jo paljon parempi - minun mielestäni. Pirita halusi kootumman hevosen ja joutui korottamaan ääntään, kun minä vaan pyörin ympyrällä saamatta aikaiseksi mitään näkyvää opettajan toistuvista kehoituksista huolimatta. Kyllä minä yritin, mutta en vaan osannut!
Sanoin ennen tuntia Mikkiä rapsuttelemaan tulleelle ja kesällä Mikillä paljon ratsastaneelle Marjo-opettajalle, että ei varmaan olisi pahitteeksi ottaa Mikkiä taas vähän läpiratsastukseen - vai auttaisiko hieronta ja loma? Se on valitettavasti nyt aivan eri hevonen kuin silloin syksyllä, jolloin ratsastin sillä ensimmäisen kerran ja jolloin vähän ihastuin ruunaan. Olen kuullut muutaman itseäni paljon taitavammankin ratsastajan huokailleen samaa ja sitä, että Mikki tuollaisenaan alkaa olla vähän turhan vaativa kerran tai pari viikossa käyvälle tuntiratsastajalle.
Minua ainakin harmittaa sanoinkuvaamattomasti, että en pärjää Mikille selästä käsin. Kun Pirita tunnin jälkeen totesi minun olleen jossain joulumoodissa, tunnustin hänellekin, että en vaan uskalla ratsastaa Mikkiä tarpeeksi rohkeasti. Kannukset saattaisivat kyllä olla Mikin tapauksessa hevosystävällisemmät kuin raippa..? Ei ruuna paha ole, ei todellakaan, mutta sen verran protestointi jää alitajuntaan, että tiettyä rajaa ei uskalla millään ylittää, vaikka sen kuinka tietää tarpeelliseksi.
Pirita - r. Mikki
Jälkimmäinen estetunti jäi sitten lopulta haaveeksi, kiitos koirani ahneuden ja pöydällä nousemassa olleen leipätaikinan. Tälle kauden viimeiselle torstaitunnilleni sentään pääsin, jouluviikon tunnin kun olin ratsastanut rästinä jo aiemmin syksyllä. Odottelin vähän Michael Bublen joulumusiikin tahdissa tanssivaa Walteria, mutta Pirita olikin palauttanut minut Mikin selkään.
Kävin innolla haasteen kimppuun. Mikki on jotenkin niin kovin kaunis ja sympaattinen - vaan osoittautuipa taas selästä liian haastavaksi minulle, mikä syvästi harmittaa.
Ajattelin aloittaa rennommin kuin kahdella edellisellä kerralla, hieman pidemmällä ohjalla vaatien vain suoruutta ja reipasta eteenpäinmenoa. Piritakin vaati samaa, tosin vielä silloinkin kun luulin Mikin jo olevan suorassa ja menevän reippaasti... Saimme jokainen lopulta alkuveryttelyssä keskittyä suoruuteen ja eteenpäinpyrkimykseen. Homma toimi Mikin kanssa lopulta ihan hyvin siihen asti, kunnes Pirita käski ratsastaa pyöreämmälle kaulalle. Mikki ei ollut tästä lainkaan samaa miltä, ja se hieman käynnistynyt moottorikin lähes sammui, kun aloin vaatia ruunaa töihin ihan kunnolla.
Tai no, vaatia ja vaatia. Kun minä en vaan sitten lopulta kuitenkaan uskaltanut komentaa sitä riittävästi. Jalalla ratsastin minkä pystyin, mutta raipankäyttöön en oikein rohjennut. Vähän kun välillä koitin, ihan vaan vaikka lapaa silittää, oli tuloksena heti komea pukki. Mitä enemmän arkailin, sitä enemmän Mikki tietenkin käytti tilannetta hyväksi ja hyytyi.
Päätehtävänä meillä oli laukannostot, eli vähän sellaista rennompaa sulkujakson jälkeen. Laukkoja nostettiin nyt ympyrällä siten, että n. puoli kierrosta ensin käveltiin, sitten keskellä tötsien välissä laukannosto, puoli kierrosta laukkaa, pehmeä siirtyminen raviin, jossa hetki työskentelyä ennen käyntiin siirtymistä. Aika nopealla tempolla siis siirtymiset tulivat, mutta silti Pirita halusi kunnon työskentelyä kaikissa askellajeissa.
Mikki oli h-i-d-a-s. Se teki kaikki liikkeet joten kuten sinne päin, mutta reaktionopeudessa oli toivomisen varaa. Vasempaan kierrokseen en edelleenkään saanut sitä juuri minkäänlaiseen muotoon missään askellajissa. Oikeaan kierrokseen jätettiin käynti pois ja tehtiin vai ravi-laukka-siirtymisiä, jossa yhteistyömme toimi hieman paremmin. Ei tosin ennen Piritan hyvää vinkkiä siitä, että ravin pitää rullata kunnolla ja laukkaan lähestulkoon vain liukua ravista.
Loppuravissa Mikki oli oikeaan taas jo paljon parempi - minun mielestäni. Pirita halusi kootumman hevosen ja joutui korottamaan ääntään, kun minä vaan pyörin ympyrällä saamatta aikaiseksi mitään näkyvää opettajan toistuvista kehoituksista huolimatta. Kyllä minä yritin, mutta en vaan osannut!
Sanoin ennen tuntia Mikkiä rapsuttelemaan tulleelle ja kesällä Mikillä paljon ratsastaneelle Marjo-opettajalle, että ei varmaan olisi pahitteeksi ottaa Mikkiä taas vähän läpiratsastukseen - vai auttaisiko hieronta ja loma? Se on valitettavasti nyt aivan eri hevonen kuin silloin syksyllä, jolloin ratsastin sillä ensimmäisen kerran ja jolloin vähän ihastuin ruunaan. Olen kuullut muutaman itseäni paljon taitavammankin ratsastajan huokailleen samaa ja sitä, että Mikki tuollaisenaan alkaa olla vähän turhan vaativa kerran tai pari viikossa käyvälle tuntiratsastajalle.
Minua ainakin harmittaa sanoinkuvaamattomasti, että en pärjää Mikille selästä käsin. Kun Pirita tunnin jälkeen totesi minun olleen jossain joulumoodissa, tunnustin hänellekin, että en vaan uskalla ratsastaa Mikkiä tarpeeksi rohkeasti. Kannukset saattaisivat kyllä olla Mikin tapauksessa hevosystävällisemmät kuin raippa..? Ei ruuna paha ole, ei todellakaan, mutta sen verran protestointi jää alitajuntaan, että tiettyä rajaa ei uskalla millään ylittää, vaikka sen kuinka tietää tarpeelliseksi.
maanantai 17. joulukuuta 2012
Voihan wc-ankka!
6.12.2012 Primus Talli
Pirita - r. Mikki
Ilmeisesti edellinen viikko ei ollut täydellinen katastrofi, koska sain jatkaa Mikillä. Mikäs siinä, nyt ajattelin olevani jo vähän paremmin perillä tuosta sympaattisesta ruunasta. Valitettavasti olin väärässä, ja maanantaina alkanut alamäki sen kuin jatkui.
Aloitimme veryttelyn suoraan pääty-ympyröillä käynnissä ja kevyessä ravissa. Mikki oli tuhannen mutkalla, kaula kenossa oikealla ja takapää tunki sisään vasemmalle. Mitä enemmän komensin, sitä enemmän ruuna protestoi, mikä tarkoitti kiukkuista hännänheiluttelua ja pientä pukittelua. Käynnissä pitää vielä ainakin alkuun tyytyä vähän hitaampaan tempoon, jotta Mikki ei lopullisesti sotkeennu koipiinsa, mutta ravissa sitä saisi jo pyytää ihan reilusti eteen. Vaan eipä oikein onnistunut sekään aluksi, vaan tuloksena oli lisää pukittelua. Pirita kyllä sanoi, että Mikki vaan kyselee että onko pakko jos ei tahdo, mutta ilmeisesti se olin minä joka en tahtonut tarpeeksi. Piritakin meinasi jo hermostua, kun Mikki muistutti välillä enemmän wc-ankkaa kuin vaativa-b-tasoista kouluratsua.
Sulkutaivutukset jatkuivat tunnin teemana, eli ohjelmassa oli vaan lisää käyntiä. Siirryimme uralta diagonaalille tekien ensin pitkän sivun alkuun hieman avotaivutusta, josta jatkettiin taivutuksen ja apujen ollessa kohdallaan kohti keskihalkaisijaa sulkutaivutuksessa oikeaan kierrokseen. Taivutuksemme eivät varmasti olleet kovin kaunista katsottavaa, vaikka ainakin jokusen ihan kelvollisen pätkän saimmekin aikaiseksi.
Aivan lopuksi laukkasimme vielä ympyröillä oikeaan. Mikki vastusti todella vahvasti sisäpohjetta ja koitti pienentää ympyrää minkä ehti. Sain paukuttaa sisäpohkeella todenteolla, ennen kuin sain ruunan oikealle reitille. Kaupanpäälliseksi tuli kyllä se pyöreä muotokin, mutta siinä vaiheessa tuntia se oli laiha lohtu.
Tunti oli todella turhauttava. Tiedän, että saan kyllä Mikin kulkemaan oikein päin, ainakin syksyllä sain. Tiedän, miten hieno ja osaava hevonen se on. Koitin tehdä kaikkeni, mutta ei vaan onnistunut. Kuvittelin olevani nyt jämäkämpi kuin viikkoa aiemmin, mutta taisi lopulta hermostuminen omaan saamattomuuteen viedä loputkin voimat. Ei taida kerta eikä kaksi nyt riittääkään tämän hevosen kanssa...
Pirita - r. Mikki
Ilmeisesti edellinen viikko ei ollut täydellinen katastrofi, koska sain jatkaa Mikillä. Mikäs siinä, nyt ajattelin olevani jo vähän paremmin perillä tuosta sympaattisesta ruunasta. Valitettavasti olin väärässä, ja maanantaina alkanut alamäki sen kuin jatkui.
Aloitimme veryttelyn suoraan pääty-ympyröillä käynnissä ja kevyessä ravissa. Mikki oli tuhannen mutkalla, kaula kenossa oikealla ja takapää tunki sisään vasemmalle. Mitä enemmän komensin, sitä enemmän ruuna protestoi, mikä tarkoitti kiukkuista hännänheiluttelua ja pientä pukittelua. Käynnissä pitää vielä ainakin alkuun tyytyä vähän hitaampaan tempoon, jotta Mikki ei lopullisesti sotkeennu koipiinsa, mutta ravissa sitä saisi jo pyytää ihan reilusti eteen. Vaan eipä oikein onnistunut sekään aluksi, vaan tuloksena oli lisää pukittelua. Pirita kyllä sanoi, että Mikki vaan kyselee että onko pakko jos ei tahdo, mutta ilmeisesti se olin minä joka en tahtonut tarpeeksi. Piritakin meinasi jo hermostua, kun Mikki muistutti välillä enemmän wc-ankkaa kuin vaativa-b-tasoista kouluratsua.
Sulkutaivutukset jatkuivat tunnin teemana, eli ohjelmassa oli vaan lisää käyntiä. Siirryimme uralta diagonaalille tekien ensin pitkän sivun alkuun hieman avotaivutusta, josta jatkettiin taivutuksen ja apujen ollessa kohdallaan kohti keskihalkaisijaa sulkutaivutuksessa oikeaan kierrokseen. Taivutuksemme eivät varmasti olleet kovin kaunista katsottavaa, vaikka ainakin jokusen ihan kelvollisen pätkän saimmekin aikaiseksi.
Aivan lopuksi laukkasimme vielä ympyröillä oikeaan. Mikki vastusti todella vahvasti sisäpohjetta ja koitti pienentää ympyrää minkä ehti. Sain paukuttaa sisäpohkeella todenteolla, ennen kuin sain ruunan oikealle reitille. Kaupanpäälliseksi tuli kyllä se pyöreä muotokin, mutta siinä vaiheessa tuntia se oli laiha lohtu.
Tunti oli todella turhauttava. Tiedän, että saan kyllä Mikin kulkemaan oikein päin, ainakin syksyllä sain. Tiedän, miten hieno ja osaava hevonen se on. Koitin tehdä kaikkeni, mutta ei vaan onnistunut. Kuvittelin olevani nyt jämäkämpi kuin viikkoa aiemmin, mutta taisi lopulta hermostuminen omaan saamattomuuteen viedä loputkin voimat. Ei taida kerta eikä kaksi nyt riittääkään tämän hevosen kanssa...
tiistai 11. joulukuuta 2012
Hieno mutta vaikea
29.11.2012 Primus Talli
Pirita - r. Mikki
Ilmeisesti Piritakin huomasi epävarmuuteni Ekun kanssa, ja oli vaihtanut minulle uuden ratsun. Mitenkään helpompaan suuntaan ei kyllä menty, sillä kohdallani listassa luki Mikki. Olin mennyt ruunalla vain kerran aiemmin aivan alkukaudesta, joten käytännössä aloitin sen kanssa ihan alusta. Mikki on ollut usein maanantaitunnillamme, jossa sillä paljon mennyt taitava ratsastaja saa sen kulkemaan tosi hienon näköisesti. Tiesin siis, miltä Mikin pitäisi näyttää, mutta etenkin alkutunti meni taas arkaillessa. Tästä sanoin lopuksi Piritallekin, jonka mielestä ratsastan jo rohkeammin ja reagoin jo vähän nopeammin kuin aiemmin.
Mikin kanssa se ei vaan aivan riittänyt. Teimme kokonaisuudessaan hyvin paljon käyntiä, mikä on Mikille kaikkein vaikeinta. Piritalta sain aluksi ohjeeksi ratsastaa Mikki selvästi ohjan ja pohkeen väliin, mutta otin nyt sitten vaihteeksi liian lyhyet ohjat. Vasen kierros oli todella paljon pahempi kuin oikea, ja tunnin jälkeen oman turhautumisen huomasi kipeytyneestä vasemman käden hauiksesta... Oikeaankin sain Mikin liikkumaan oikein päin vain ajoittain. Etenkin laukassa - sitten kun sen saa rullaamaan kunnolla - ruunan työstäminen on kaikkein helpointa. En vaan ensin meinannut millään ymmärtää, miten paljon poweria Mikin liikkeellesaaminen vaatiikaan.
Pari ratsastajaa tästäkin ryhmästä oli menossa koulurataharjoituksiin, joten yhtenä teemana oli tarkat ratsastusradan tiet, etenkin kulmat. Pirita vaati tiukasti jokaisessa kulmassa asetuksen ja taivutuksen syvään kulmaan pääsemiseksi. Kulmia apuna käyttäen sainkin Mikkiin jonkinlaista kontaktia etenkin oikeaan kierrokseen.
Sulkutaivutusteemaa aloitimme niin, että pitkän sivun alkuun sai tehdä voltin, josta jäätiin taivutukseen. Taas hevosten piti marssia kunnolla eteenpäin taivutuksesta huolimatta, ja Pirita rohkaisi ongelmien ilmaantuessa tekemään rohkeasti isojakin korjausliikkeita, kunhan vaan tulisi jokin reaktio. Koska tästä tunnista on kulunut jo tovi, en millään muista teimmekö taivutuksia vain oikealle, mutta ainakin siihen suuntaan Mikki meni ihan kivasti. Mistään syvästä rennosta muodosta ei ollut tietoakaan, mutta kyllä se parani tunnin mittaan. Osasin mielestäni vaatia juuri oikean verran käyntiä, jotta ruuna ei sotkeutuisi koipiinsa.
Laukkaa teimme vinkeästi koko uralla siten, että piti nimenomaan mennä koko uraa eikä pyöriä ympyröillä. Ajatuksena oli ratsastaa edelleen huolellisesti kulmat, joiden eteen Mikillä saikin vasemmassa kierroksessa tehdä töitä ihan tosissaan.
Taivutusten välissä ja lopussa kun saimme hetken aina ravata, niin vaihtelin harjoitusravin ja kevyen ravin välillä. Kun sain Mikin volteilla kuosiin, pääsi hetkittäin taas fiilistelemään sen miellyttävästä ravista. Välillä oli vaan pakko keventää ja ratsastaa siten moottoria käyntiin ja ruunaa rennommaksi.
Sanoisin, että Mikki oli nyt kyllä huomattavasti vaikeampi kuin silloin syksyllä, jolloin menin sillä yhden tunnin ulkona. En lainkaan muista, että sillä olisi ollut noin suurta eroa puolien välillä. Silloin vielä teimme pääosan ravi-laukka-tehtävästä vasempaan kierrokseen, ja juuri silloin sain Mikin varsin kivaksi. Se on kyllä hieno ja palkitseva hevonen, mutta taitaa vaatia useamman kerran, että pääsee siitä kunnolla jyvälle.
Mikin kanssa se ei vaan aivan riittänyt. Teimme kokonaisuudessaan hyvin paljon käyntiä, mikä on Mikille kaikkein vaikeinta. Piritalta sain aluksi ohjeeksi ratsastaa Mikki selvästi ohjan ja pohkeen väliin, mutta otin nyt sitten vaihteeksi liian lyhyet ohjat. Vasen kierros oli todella paljon pahempi kuin oikea, ja tunnin jälkeen oman turhautumisen huomasi kipeytyneestä vasemman käden hauiksesta... Oikeaankin sain Mikin liikkumaan oikein päin vain ajoittain. Etenkin laukassa - sitten kun sen saa rullaamaan kunnolla - ruunan työstäminen on kaikkein helpointa. En vaan ensin meinannut millään ymmärtää, miten paljon poweria Mikin liikkeellesaaminen vaatiikaan.
Pari ratsastajaa tästäkin ryhmästä oli menossa koulurataharjoituksiin, joten yhtenä teemana oli tarkat ratsastusradan tiet, etenkin kulmat. Pirita vaati tiukasti jokaisessa kulmassa asetuksen ja taivutuksen syvään kulmaan pääsemiseksi. Kulmia apuna käyttäen sainkin Mikkiin jonkinlaista kontaktia etenkin oikeaan kierrokseen.
Sulkutaivutusteemaa aloitimme niin, että pitkän sivun alkuun sai tehdä voltin, josta jäätiin taivutukseen. Taas hevosten piti marssia kunnolla eteenpäin taivutuksesta huolimatta, ja Pirita rohkaisi ongelmien ilmaantuessa tekemään rohkeasti isojakin korjausliikkeita, kunhan vaan tulisi jokin reaktio. Koska tästä tunnista on kulunut jo tovi, en millään muista teimmekö taivutuksia vain oikealle, mutta ainakin siihen suuntaan Mikki meni ihan kivasti. Mistään syvästä rennosta muodosta ei ollut tietoakaan, mutta kyllä se parani tunnin mittaan. Osasin mielestäni vaatia juuri oikean verran käyntiä, jotta ruuna ei sotkeutuisi koipiinsa.
Laukkaa teimme vinkeästi koko uralla siten, että piti nimenomaan mennä koko uraa eikä pyöriä ympyröillä. Ajatuksena oli ratsastaa edelleen huolellisesti kulmat, joiden eteen Mikillä saikin vasemmassa kierroksessa tehdä töitä ihan tosissaan.
Taivutusten välissä ja lopussa kun saimme hetken aina ravata, niin vaihtelin harjoitusravin ja kevyen ravin välillä. Kun sain Mikin volteilla kuosiin, pääsi hetkittäin taas fiilistelemään sen miellyttävästä ravista. Välillä oli vaan pakko keventää ja ratsastaa siten moottoria käyntiin ja ruunaa rennommaksi.
Sanoisin, että Mikki oli nyt kyllä huomattavasti vaikeampi kuin silloin syksyllä, jolloin menin sillä yhden tunnin ulkona. En lainkaan muista, että sillä olisi ollut noin suurta eroa puolien välillä. Silloin vielä teimme pääosan ravi-laukka-tehtävästä vasempaan kierrokseen, ja juuri silloin sain Mikin varsin kivaksi. Se on kyllä hieno ja palkitseva hevonen, mutta taitaa vaatia useamman kerran, että pääsee siitä kunnolla jyvälle.
torstai 16. elokuuta 2012
Hiulihei!
13.8.2012 Primus Talli
Maiju - r. Mikki
Edellisen viikon lievän epäonnistumisen jälkeen meinasi polvet pettää hevoslistaa lukiessa: Mikki! Ei todellakaan siis mitään pehmeää laskua enää, sillä Mikki (Midtnight) on vaativien luokkien kouluratsu ja kuulemma vaativa myös ratsastaa. Ruunalla on hyvin passimainen käynti, ja jos siltä vaatii liikaa käynnissä, siltä palaa hermo. Toisaalta se ei Maijun mukaan myöskään voi ymmärtää sitä, että selässä vaan vähän hipelletään, joten Mikkiä pitää uskaltaa silti ratsastaa.
Ruunahan on aivan kertakaikkisen hurmaavan näköinen paksun otsatukkansa alta kurkkiessaan, ja oli karsinassakin oikein kiltti. Kun sain sovitettua kaikki kuusi suojaa oikeisiin paikkoihin Mikin jaloissa, kävelimme rauhassa kentälle, jossa hyppäsin selkään. Ja voi mahdoton miten valtavan suuri ruuna oli! Tai oikeastaan se ei tuntunut varsinaisesti korkealta, mutta sen pää tuntui pitkin ohjin kävellessä olevan ainakin kahden metrin päässä käsistäni. Mikki liikkui reippaasti itsekseen, joten ei kun avoimin mielin uuden haasteen kimppuun.
Maiju neuvoi ottamaan heti alussa ohjat kunnolla käteen ja ratsastamaan Mikkiä rohkeasti jalat lähellä. Aloitimme heti käynnissä tekemällä voltin kulmaan ennen pitkää sivua ja sen jälkeen tekemällä pohkeenväistöä uralta sisään jokusen metrin. Sitten suoristus ja pysähdys, josta suoraan kohti lyhyttä sivua. Minä vähän hätäilin alkuun käynnin kanssa, mutta Maiju käski vaan rauhoittaa tahtia niin, että tunnen selvästi kaikki neljä jalkaa. Mikki tuntui menevän tosi hitaasti, mutta se selvästi rentoutui, kun ei tarvinnut niin kovin nopeasti miettiä mihin jalkansa asettaa. Volteilla ja suunnan muutoksen yhteydessä tehdyn ravipätkän aikana aloin saada juonesta kiinni. Kun olimme väistättäneet molempiin suuntiin, ravasimme ja laukkasimme suurella pääty-ympyrällä. Taas kerran kun piti asetuksen, ulko-ohjan ja molemmat jalat töissä, alkoi homma toimia.
Välikäynnin jälkeen jatkoimme kuten torstaina: kevyttä ravia ja pitkien sivujen keskelle käyntisiirtymiset mahdollisimman vähin ohjeavuin. Lyhyiden sivujen keskelle tehtiin voltti, jonka avulla myös tasattiin aina tarvittaessa välimatkoja. Kun tehtävä sujui kevyessä ravissa, siirryttiin harjoitusraviin. Mikin ravi on aika isoa, mutta oli alkutuntiin verrattuna paljon helpompaa istua, kun ruuna kulki suht oikeinpäin.
Lopulta jätettiinkin käyntisiirtymiset pois ja nostettiin pitkän sivun alusta laukka, tehtiin päätyyn iso voltti laukassa ja siirryyttiin seuraavalla pitkällä sivulla takaisin raviin, jossa tehtiin toiselle lyhyelle sivulle taas iso voltti. Mikin laukka on aika ihanan tuntuista, tosin Maijun mukaan ratsuni oli vähän turhan pitkä. Koitin komentaa sitä pohkeella samaan aikaan puolipidätteitä tehden, mutta Mikki ei millään meinannut alkaa kantaa itseään - kunnes sitten jälleen kerran hoksasin, että vatsa- ja reisilihaksia käyttämällä pääsee paljon helpommin haluttuun lopputulokseen... Tunne oli kyllä aika makea, kun hevosen selkä oikein nousi laukan pyöristyessä.
Tunnin päätteeksi totesin Maijulle, että taisin vähän tykästyä Mikkiin. Se oli jotenkin hyvin minun tyyppinen hevonen, sellainen, jota saa ja pitää ratsastaa, mutta joka sitten todella palkitsee työnteon. Ehkä Mikillä oli hyvä päivä, mutta joka tapauksessa se oli oikein yhteistyöhaluisella tuulella, vaikka auringon laskiessa kentällä parveilleet ötökät sitä etenkin pysähdyksissä vähän kiusasivatkin. Olisipa kiva päästä ruunan kyytiin toisenkin kerran.
Välikäynnin jälkeen jatkoimme kuten torstaina: kevyttä ravia ja pitkien sivujen keskelle käyntisiirtymiset mahdollisimman vähin ohjeavuin. Lyhyiden sivujen keskelle tehtiin voltti, jonka avulla myös tasattiin aina tarvittaessa välimatkoja. Kun tehtävä sujui kevyessä ravissa, siirryttiin harjoitusraviin. Mikin ravi on aika isoa, mutta oli alkutuntiin verrattuna paljon helpompaa istua, kun ruuna kulki suht oikeinpäin.
Lopulta jätettiinkin käyntisiirtymiset pois ja nostettiin pitkän sivun alusta laukka, tehtiin päätyyn iso voltti laukassa ja siirryyttiin seuraavalla pitkällä sivulla takaisin raviin, jossa tehtiin toiselle lyhyelle sivulle taas iso voltti. Mikin laukka on aika ihanan tuntuista, tosin Maijun mukaan ratsuni oli vähän turhan pitkä. Koitin komentaa sitä pohkeella samaan aikaan puolipidätteitä tehden, mutta Mikki ei millään meinannut alkaa kantaa itseään - kunnes sitten jälleen kerran hoksasin, että vatsa- ja reisilihaksia käyttämällä pääsee paljon helpommin haluttuun lopputulokseen... Tunne oli kyllä aika makea, kun hevosen selkä oikein nousi laukan pyöristyessä.
Tunnin päätteeksi totesin Maijulle, että taisin vähän tykästyä Mikkiin. Se oli jotenkin hyvin minun tyyppinen hevonen, sellainen, jota saa ja pitää ratsastaa, mutta joka sitten todella palkitsee työnteon. Ehkä Mikillä oli hyvä päivä, mutta joka tapauksessa se oli oikein yhteistyöhaluisella tuulella, vaikka auringon laskiessa kentällä parveilleet ötökät sitä etenkin pysähdyksissä vähän kiusasivatkin. Olisipa kiva päästä ruunan kyytiin toisenkin kerran.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)