Vuoden 2018 yhteenveto

Syy oli eri, mutta kävi kuten vuotta aiemminkin: keväällä blogin kirjoittaminen jäi, vaikka ratsastus jatkui. Lupaavasti alkaneen kevätkauden jälkeen huomasin tammikuun lopulla olevani töissä Tukholmassa, joten säännölliset Primus-tunnit jäivät. Onnistuin onneksi myymään oman keskiviikkotuntini käytännössä koko Ruotsissa työskentelyni ajaksi, joten kevätkauden 2018 kävin ratsastamassa lähes joka viikonloppu jollain muulla tunnilla. Kesäkuussa muutin Ruotsiin, enkä loppuvuoden aikana käynyt hevosen selässä kuin kahdesti.

Alkuvuoden tunteihin sisältyi jälleen palon iloa ja onnistumisia, mutta ne peitti lopulta alleen suuri suru.

Yksi kevätkauden kohokohdista oli ilman muuta Kikka Suomion vetämä maastakäsittelykurssi. Olin jo pitkään katsellut kurssia, mutta viimein se sattui sopivaan ajankohtaan. Sain ilokseni kurssille Akun, joka ei ollut aiemmin ollut maastakäsiteltävänä. Se olikin välillä vähän ihmeissään, mutta oppi  nopeasti.
Kaksipäiväisellä kurssilla aloitettiin aina maasta, ja noin puolen tunnin työskentelyn jälkeen siirryttiin selkään. Ensimmäisenä päivänä aloitettiin aika rauhallisesti, eikä tehty selästä itsenäisesti paljoakaan, toisena päivänä sitten vaadittiin jo vähän enennän. Maasta käsin talutettiin käynnissä ja ravissa, peruutettiin ja väistätettiin taluttajan ympärillä. Kikka näytti tämän takaosan väistämisen Akun kanssa ja oikein mainitsi, miten paljon potentiaalia hevosessa on.
Harjoitusten ansiosta Akun käynnistä tuli superhyvä! Ruuna otti selvästi vähän kierroksia käsittelystä ja oli melkoisen virittynyt siinä vaiheessa, kun menin selkään. Kerrankin ehdin juuri miettiä, miten upea se laukka onkaan, kun hevonen läks... Aika rajalla mentiin siis, mutta kun onnistui, niin onnistui tosi hyvin.
Hurjan kivaw ja hyödyllistä, kunpa vastaavaan olisi aikaa aina ennen ratsastustuntia! Tällainen itselle tärkeän hevosen kanssa puuhastelu on melkeimpä parempaa kuin itse ratsastus.

Toinen kohokohta oli ilmanmuuta se, kun kenttäkausi avattiin. Satuin silloin olemaan koiranpentulomalla Suomessa ja pari viikkoa omalla tunnilla. Sain kunnian ratsastaa Akulla ensimmäisenä kentälle!

Vaikka ratsastin suurimman osan keväkaudenkin tunneistä Akulla, oli minulla myös pidempi Olivia-putki. Olivia oli todella erilainen eri suuntiin ja jäi helposti tyhjäksi oikealta purren kiinni vasempaan. Vasen käsi jäi siis helposti vetämään, ja siitähän ei tällaisen kuumahkon hevosen kanssa seurannut ikinä mitään hyvää. Välillä Olivialla oli Thiedeman-ohjat, mutta minä koin tamman helpommaksi ratsastaa ihan tavallisilla ohjilla, jolloin oli edes pientä toivoa saada se venyttämään kaulaa eteen ja alas virkkuukoukun sijasta.
Aluksi yhteistyömme oli aika haparoivaa, mutta parani kerta kerralta. Mieleen jäi erityisesti se kerta, kun Nuppu Oliviaa hieman pitkällä sivulla jarrutellessani sanoi, että anna mennä vaan, ei se sieltä uralta mihinkään lähde. Nauratti, sillä muistin sen kerran, kun kouluratsu Aku oli aivan vastaavassa kohdassa hypännyt väliaidan yli...

Muistan, miten kovasti aina odotin pääseväni tallille ja tapaavani Akun. Koska en ollut millään tunnilla vakituisesti, ei sitä luonnollisesti pystytty aina minulle jakamaan. Ihan erityisesti yhtenä viikonloppuna kummastutti, kun listassa kohdallani lukikin Fauna. Olin niin toivonut Akua, ja sitten sain kirjavan pikkuhevosen. Tiesinhän minä, että Fauna oli niin lasten kuin aikuistenkin suosikki, mutta olin muistaakseni ratsastanut sillä aiemmin vain kerran, jolloin se oli vielä kohtuullisen raaka (opettajatkin aina muistavat kertoa, miten tullessaan Fauna ei osannut laukata kuin toiseen suuntaan). Ja niinhän siinä kävi, että kun antoi mahdollisuuden, olin tunnilla yhtä hymyä. Hannan johdolla tehtiin neliön mallista uraa ja paljon kulmia, ja Faunallahan nämä kaikki onnistuivat kuin tanssi. Se oli suorastaan yksinkertainen ratsastaa verrattuna Akuun, jonkan kanssa sai keskittyä aina niin moneen muuhunkin asiaan.

Ratsastin Akulla viimeisen kerran 21.5.2018. Toki silloin en tiennyt sen kerran olevan viimeinen, ja kirjoitinkin ystävälleni tunnista tällaisen viestin:

Aku oli eilen aivan super! Maiju oli talvilomalla ja Eeva piti tunnin. Tehtiin siitä B:3-ohjelmasta pätkiä. Aloitettiin ihan vaan keskikäynnillä pitkin ohjin ja harjoiteltiin ohjien keräämistä. Aku lähti siitä tosi hyvin liikkeelle ja oli ravissa heti kiva. Vähän ympyrätyöskentelyä harjoitusravissa, haettiin oikeaa tempoa kullekin hevoselle. Sitten tultiin se laukkaympyrä-lävistäjä-kuvio yksitellen. Ekalla kerralla Aku jännittyi siirtymisessä, toka kerta hyvä. Ehdittiin tulla ympyrä myös toiseen suuntaan sekä nelikaarinen. Saatiin kivaa palautetta, jopa istuin hyvin, että aika nopeasti sen näkee kun vähän useammin ratsastaa... Ainoastaan se laukka pitäisi nyt saada mukavuusalueelta vähän vielä laadukkaammaksi, kun kerran kapasiteettia on!

Olin Suomessa lomailemassa kesämökillä, kun luin suru-uutisen Primus Tallin Facebook-sivulta: laidunkauden jälleen Aku oli lopetettu. Sen jalkavaivat olivat toistuneet liian monta kertaa, eikä syytä oltu lukuisista tutkimuksista huolimatta löydetty. Kun syytä ei tiedetä, on oikeaa hoitoa mahdotonta antaa. Ymmärsin päätöksen, mutta olin todella yllättynyt, sillä en tiennyt Akun tulleen uudestaan kipeäksi.

Laitoin siltä istumalta elokuun alun istuntakurssin myyntiin. Olin niin odottanut pääseväni ratsastamaan Akulla ennen kuin palaisin Tukholmaan, ja nyt tuntui mahdottomalta mennä edes tallille. En kuitenkaan saanut kurssia myytyä, joten menin lopulta itse.
Ensimmäisellä yrityksellä en pystynyt menemään edes sisälle talliin. Toisella kerran se onnistui, mutta kyyneleet silmissä. Ratsastin yhdellä uusista andaluuseista, valkoisella Farcolla, joka asui Akun vanhassa karsinassa ja jonka varusteet olivat Akun varusteiden paikoilla. Itkuhan siitä tuli.
Itse Eevan pitämästä kursissta en muista oikein mitään muuta kuin sen, miten Maiju tuli jälkimmäisen tunnin jälkeen kysymään, että millä mielellä olen nyt, kun Akua ei enää ole. Aloin sitten siinä keskellä maneesia Farcoa taluttaessani itkeä, eikä itkusta meinannut tulla loppua vielä karsinassakaan.

Vuoden 2018 ratsastukset jäivät siihen. Olin alun perin ajatellut, että etsin Tukholmasta ratsastuskoulun ja käyn vähintäänkin kokeilemassa, sillä olin kuullut niin paljon hyvää ruotsalaisesta opetuksesta. Akun kuoleman myötä katosi kuitenkin into ratsastaa ja olla yleensäkin tekemisissä hevosten kanssa. Ajattelin, että koska ei huvita, ei ole pakko, ja pidin suosiolla taukoa koko loppukomennuksen ajan.

Eilen illalla luin Facebookista, että Aku on nyt enkelihevonen.
Siitä on lähes kolme vuotta, kun ratsastin Akulla ensimmäisen kerran. Olin jo jonkin aikaa katsellut tätä kookasta punarautiasta ruunaa sillä silmällä, ja sitten yhtäkkiä sain sen kesken kankijakson. Muistan tuon tunnin jälkeen sanoneeni ratsastuksenopettajalleni, että en tiedä miltä tämä näyttää, mutta tuntuu tosi hyvälle. Oikealle. Siitä alkoi yhteinen taipaleemme, joka kesti kymmeniä tunteja.

Nautin Akulla ratsastamisesta, sillä se oli laadukas, osaava, sopivasti temperamenttinen ja tarjosi onnistumisen tunteita kerta toisensa jälkeen. Vielä ratsastamistakin enemmän nautin Akun kanssa puuhailusta tallissa. Se oli utelias ja hellyydenkipeä ja osallistui turvallaan tutkien kaikkiin hoitotoimiin. Ennen ja jälkeen ratsastustunnin vierähti helposti toinen samanmoinen ihan vaan Akun kanssa jutellessa. Niitä hetkiä tulen kaipaamaan eniten.

Aku teki aina kaiken täysillä, ja ehkä juuri siksi sen jalat eivät enää kestäneet. Nyt sillä on hyvä olla, vaikka me ihmiset suremme.

Tämä ruuna oli minun aikuiselämäni tärkein hevonen. Kiitos Aku.

Työntäyteinen tunti

11.10.2017 - Maiju - t. Olivia

Volttiteema jatkui, ja minä sain toisen mahdollisuuden Olivian kanssa. Tällä kerralla Maiju jätti thiedemanit pois, sanoi, että katsotaan miten menee ilman niitä. Olivialla oli sama kuolain ja samat ohjat kuin viimeksi, mutta Maiju oli halunnut sille samanlaisen turparemmin kuin Akulla. Niinpä sille oli muutoin vaihdettu lomalla olevan Akun suitset. Maiju kysyikin maneesissa, että enkö tunnistanut suitsia, mutta olinhan minä ne jo tallissa hoksannut Akun suitsiksi. Johtuiko sitten tutuista suitsista vai mistä, mutta minun ja Olivian touhussa oli nyt paljon enemmän tolkkua kuin viimeksi.

Alotettiin käynnissä tekemällä pitkän sivun alkukirjaimiin voltit. Kun voltit sujuivat, jatkettiin pitkät sivut avoa. Olivialla oli avoissakin selvä puoliero. Lisäksi, kun aluksi laitoin sisäpohkeen liian taakse, sain tamman väistämään taipumisen sijasta... Saimme kyllä lopulta ihan hyviä pätkiä avotaivutusta, mutta olihan se vähän sellaista huojahtelevaa, sekä taivutuksen että käynnin tahdin osalta. Ihan joka askel pitäisi ratsastaa huolellisesti ja ajatuksella.
Sattui muuten hauskasti, kun yhtäkkiä Maiju sanoi, että ihan kuin minä ja Foxy oltaisiin tultu avotaivutusta! Siitä on jo aika monta vuotta aikaa, eikä Maiju edes opettanut minua silloin vakituisesti, mutta kiva, että hän muisti minun ratsastaneen paljon Foxylla. Ruuna oli suuri suosikkini aina siihen asti, kun se myytiin ja lopulta jouduttiin polvivaivojen vuoksi lopettamaan.

Ravia tehtiin ensin koko uralla, jossa toiselle pitkälle sivulle kuvioitiin K.N. Specialin loiva kiemura, mikä ei tosiaankaan ole kovin loiva... Olivia oli kokonaisuudessaan paljon herkemmällä menopäällä kuin viikkoa aiemmin, joten tällaiset tehtävät, joissa koko ajan tapahtuu jotain, olivat sille todella hyviä ja auttoivat keskittymään ratsastajaan.

Sitten ravattiin hetki ympyrällä, jossa tehtiin parit laukannostot. Kun laukka oli saatu kuntoon, jatkettiin koko uralle ja tehtiin molemmille pitkille sivuille loivat kiemurat, nyt siis oikeasti vaan muutama metri uralta sisään. Maiju neuvoi rohkeasti asettamaan myös vastalaukkakaarteessa sisään ja pitämään laukkaa yllä pohkeilla. Näin sainkin Olivian laukkaa paremmin kontrolliin ja tammaa kuulolle. Ennen kaikkea sain ratsastettua sitä pois sieltä vasemmalta, kun jatkuvasti asetettiin ja taivutettiin eri suuntiin. Suoralla uralla olisi ollut huomattavasti haastavampaa.

Kaikki nämä samat kuviot ratsastettiin myös toiseen suuntaan. Ennen varsinaista laukkaosuutta tehtiin ravista laukannostoja. Maijun ajatuksena oli lähinnä saada hitaampia hevosia terävämmiksi, Olivia taas ei juuri herättelyä tarvinnut; se nosti laukan samantien, kun muutkin nostivat. Tein pari nostoa siten, että oikeastaan annoin sille vain luvan laukata, mitään muita apuja ei tarvinnut. Muun ajan työskentelin ympyrällä. Siinä alkoikin tulla tulosta, oikealla oli tuntumaa ja tamma pysyi käsissä. Maijukin oli tyytyväinen, kun Olivia keskittyi minuun eikä välittänyt, vaikka muut laukkasivat ympärillä.

Oikeastaan missään vaiheessa ei tullut sellaista totaalista kaahotusvaihetta, vaan sain Olivian aina rauhoittumaan. Olin laittanut sille jälleen paalinarun kaulaan, ja pidin sitä nyt siellä vasemmassa kädessä, jossa Olivia on kiinni. Sain näin estettyä sen, etten jäänyt vetämään, kun oikea käsi lukittuu paremmin itsestään paikalleen. Maiju sanoi samoin kuin Kikka aikoinaan minun ratsastaessani Akulla, että aina kun tekee mieli vetää, myötää. Sitä koitin muistella, enkä Olivian kiusallakaan jäädä kiinni vasemmalta. Välillä se kulki ihan kenollaan oikealle vasemmassakin kierroksessa, mutta eipähän tullut koko tunnin vetokisaa. Ja aina kun asetti tai taivutti, niin iso liike ja perään ihan löysää ohjaa. Olivia on helposti todella epätasainen, eli vaatii ratsastajalta todella tasaista istuntaa ja etenkin kevennystä. Yhtäkkiä voi tulla sellainen kummallinen pomppu. Koko ajan saa laskea tahtia mielessään. Ymmärrän nyt varsin hyvin sen, mitä Eeva hevosesittelyssä oli sanonut!

Kaiken kaikkiaan olin nyt itse paljon määrätietoisempi ja keskittyneempi Olivian kanssa. Sanoin Maijullekin, että kun hevosen kanssa tulee tutuksi, niin pystyy rohkeammin ratsastamaan ja kokeilemaan mitä toimii ja mikä ei. Ensi viikolla alkaa kankijakso, mutta en tiedä ratsastetaanko Olivialla kangilla. Joillain voi kuulemma vaihtua ratsut, mutta sen näkee sitten ensi viikolla.

Voltteja, voltteja

4.10.2017 - Maiju - t. Olivia

Minä, joka kuvittelen itseni sellaiseksi isojen ja vähän jähmeiden ruunien ratsastajaksi, sain alleni jo toisen herkkistamman, Olivian. Olivia on kuulemma rautias 12-vuotias saksalaistamma, mutta koska en tiedä sen virallista nimeä, en löytänyt sitä vielä Sukupostista. Olivia oli syksyllä kauden avajaisissa hevosesittelyssä, mutta minä olin silloin teatterissa... Olivialla aiemmin samalla tunnilla ratsastanut kertoi, että silloin Eeva oli ollut tamman selässä. Eevan oli kuulemma ollut vaikea selittää ja ratsastaa samanaikaisesti, kun Olivia vaatii niin paljon huomiota. On kuulemma haastava, pitää tehdä paljon mutta samalla niin vähän. Maiju sanoi antaneensa minulle Olivian, koska se muistuttaa Akua! Tunnin jälkeen kyllä totesin, että onhan niissä samaa, mutta Olivian moottori on vielä ihan omaa luokkaansa. Samalla tavalla ei saa jäädä vetämään, ja on hankalaa saada hyvää tasaista tahtia. Oliviakin on osaava, ja luonteeltaan tasaisempi. Se on kuitenkin huomattavasti toispuolisempi kuin Aku.

Saimme laittaa kaulan ympäri paalinarut, jos halusimme. Minä otin Olivialle. Maiju sanoi, että koska Olivia on niin tyhjä oikealta ja kiinni vasemalla, hän tykkää pitää narua siinä tyhjässä kädessä ja koittaa muistaa myödätä säännöllisesti sieltä toisesta. Lähdin samalla ajatuksella liikkelle, ja varoin joka askeleella vetämästä vasemmalta. Olivia pysyi hyvin käsissä, tosin ei kulkenut mitenkään kovin vakaassa muodossa. Taisin olla sen vasemman ohjan kanssa vähän liiankin varovainen, koska vasempaan kierrokseen Maiju huomautti muutamaan kertaan, että asetus saa olla selvempi. En vaan mielestäni osannut asettaa Oliviaa syyvään ilman, että vetäisin.

Maiju rajasi kellon alle tiukat kulmat lantasaaveilla ja keskelle lyhyttä sivua voltin tötteröillä, jotka piti kiertää sisäpuolelta. Volttia ratsastettiin ensin ihan vaan käynnissä. Olivian piti mennä aika hitaan tuntuisesti, että sen käynti oli sopivan tahdikasta. Se oli myös aika herkkä kääntymään, joten joka askeleen sai ratsastaa, ettei tiestä tullut ihan mitä sattuu. Ravia tehtiin aika vähän keskiympyrällä, jossa nostettiin melkein heti laukka. Kun laukka oli saatu kuntoon ympyrällä, jatkettiin koko uraa. Kulmat piti ratsastaa huolellisesti lantasaavit kiertäen ja vähän laukkaa kootenkin.

Oikeassa kierroksessa tultiin sitten volttia niin, että nostettiin voltin jälkeen etujalkojen osuttua uralle laukka käynnistä. Olivialla vähän alkoi keittää tässä vaiheessa, sen mielestä voltin olisi voinut unohtaa ja nostaa vain laukka suoraan. Parin tällaisen kierroksen jälkeen tehtiin voltti kaksi kertaa suoraan laukassa. Ensimmäisellä kerralla katsoin alas kohti keskimmäistä tötteröä, eikä Olivia kääntynyt. Mutta kun katsoin aina kahden tötterön päähän, ei ollut mitään ongelmia. Iso merkitys katseella siis!

Olivian isoon mottoriin ja herkästi kuumuvaan luonteeseen nähden tällainen laukkatehtävä onnistui meiltä ihan mukavasti. Laukkavolttien jälkeen viimeiset 10-15 minuuttia olivatkin sitten vaikeita, koska vauhdista olisi riittänyt vaikka kolmelle hevoselle. Silloin on tosi vaikea olla vetämättä. Alkutunnista vielä onnistuin, aina pidättämisen jälkeen vasemmalta iso peräänanto. Lopputunnista piti vaan ottaa ihan tosi isoja pidätteitä, mutta niiden vaikutus kesti ehkä 10 metriä ja sitten taas kipitettiin. Pidin Maijun vinkin mukaisesti paalinarua tyhjässä eli oikeassa ohjassa, mutta ensi viikolla taidan ottaa sen kokeeksi vasempaan. Näin ei tule kiskottua, vaikka mieli tekisikin.

Kaikenkaikkiaan jäi vähän epätasainen fiilis tunnista, mutta Olivia tuntuu kyllä haastavuudestaan huolimatta varsin mukavalta tammalta. Se saakin nyt toimia on/off-ontuneen Akun sijaisena, sillä Aku on lähetetty Porvooseen lomailemaan. Muutoin se ei olisi lähtenyt mihinkään, mutta talliin piti saada tilaa. Kikka ja Maiju olivat sitten päätynet Akuun, kun olivat miettineet, että kuka voisi lähteä pidemmälle lomalle. Mitään päätöksiä loman pituudesta tai muustakaan ei kuulemma ole tehty. Jalat on kuvattu, eikä ensi katsomalta mitään ei löytynyt, mutta spesialistin lausuntoa vielä odotellaan. Toivotaan, että loma auttaa ja uusi etujalkojen rengaskengitys myös, tai että kuvista löytyisi jotain sellaista, mikä selittäisi ontumisen ja olisi parannettavissa. Keskiviikoista puuttuu kyllä paljon, kun ei voi käydä hoitamassa Akua ja juttelemassa sen kanssa.