Pirita - r. Attila
Torstaituntimme kankijakso jatkui suunnitelmien mukaan, kaikilla oli samat hevosetkin. Myös teema säilyi ennallaan, eli vastalaukoissa.
Alkuveryttely tehtiin ympyröillä tavoitteena saada asetus kunnolla läpi. Molempien ohjien tukea haettiin vaihtamalla välillä ympyröitä ja siten suuntaa suoristaen maneesin keskellä. Attila oli jotenkin hankalamman tuntuinen kuin viikkoa aiemmin, ja jouduin etenkin laukassa tekemään enemmän töitä saadakseni liikkeen rullaamaan. Se ei kuitenkaan noussut ihan niin helposti ryhdikkääksi kuin edellisellä kerralla. Itselläni oli vaikeuksia saada ulkopohje riittävän taakse Attilan pyöreällä rungolla, ja sitä ulkopohjetta olisi tarvittu paitsi aktivoinnissa myös hevosen takaosan ulosluisumisen estämiseksi.
Vastalaukat tehtiin tällä kerralla ensin vähän loivemmalla ja sitten aika tiukalla pitkän sivun kiemurauralla. Pirita merkkasi tien tötsillä niin tarkasti, että kulmaan oli pakko mennä, eikä kiemuraa päässyt vahingossakaan loiventamaan. Ehdimme tehdä saman harjoituksen ensin sekä oikeaan ja sitten vasempaan kierrokseen. Asetus piti pitää koko ajan laukan puolella ja ulkopohje selvästi taaempana. Sitä ulkopohjetta piti käyttää laukan aktivointiin, jotta tahti säilyisi muuttumattomana koko tehtävän ajan. Laukkaa sai valmistella itsenäisesti, tehtävä tultiin yksitellen useita kertoa per kierros.
Omaa vuoroa odottaessa ehti myös ravata, ja ainakin minä käytin tilaisuuden hyväkseni. Attilan ravissa on niin mukava itsua, että saan sen siinä kaikkein parhaiten kerättyä käsiini. Pirita näppäränä opettajana ehti katsoa menoamme myös vastalaukkojen välissä, ja sainkin hyviä vinkkejä siihen, miten Attilan polvet saadaan nousemaan ja milloin oikea-aikaisesti otetaan puolipidäte ja vastaavasti annetaan periksi. Toivottavasti viimeisellä kankitunnilla teemme enemmän ravityöskentelyä!
Vastalaukat sujuivat meiltä hienosti. Attilaa piti kyllä selvästi aktivoida ennen ensimmäistä kulmaa, jotta laukka säilyi aktiivisena ja kolmitahtisena, mutta itse tehtävän se suoritti varmasti. Minä keskityin erityisesti siihen, että istuin syvällä satulassa. Edelleen kädet pysyivät hämmästyttävän hyvin oikeilla paikoillaan, eikä kankiohja tälläkään kertaa kiristynyt liiaksi. Siirtymisissä sain neuvoksi olla tiukemmalla vatsalla, jotta Attila ei tulisi alas raviin töksähtäen vaan jatkaisi sujuvaa ravia samantien.
Nämä kaksi kankituntia ovat olleet todella kivoja vaihtelua tavallisiin tunteihin, vaikka eroa ei oikeastaan ole ollut kuin kuolainten ja ohjien määrässä. Hienoa, että tavalliselle tuntiratsastajalle tarjotaan tällainenkin mahdollisuus - ja uudestaan sitten taas kevätkaudella?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti