29.10.2010 Primus Talli
Pirita - t. Ritva
Sulkutaivutukset jatkuivat ja kaikki tuntilaiset jatkoivat samalla hevosella. Alkuveryttelyä teimme nyt Piritan silmien alla käynnissä volteilla. Valmistelimme siis hevosia tehtävään taivuttamalla volteilla. Sain Ritvan kävelemään hyvin ja taipumaan hyvin, mutta ratsastin liian pitkällä ohjalla ja liian varovaisesti. Olinkin vähän ihmetellyt viikko sitten sitä, kun Pirita sanoi Ritvan olevan ratsastettavampi kuin Bena. Minä olin hissutellut ja varonut ottamasta suusta liikaa. Nyt Pirita käskikin minun lyhentää ohjaa ja ottaa puolipidätteitä myös sisäohjasta ja luonnollisesti samalla ratsastaa hevosta pohkeilla. Ja kas kummaa: tuntumasta tuli heti vahvempi ja tasaisempi!
Käyntivolttien ja hetken ravaamisen jälkeen tulimme kaikki viisi isolle keskiympyrälle, jossa Pirita katsoi vähän istuntaamme sekä tuntumaa ja hevosen muotoa. Ympyrällä sekä ravattiin että laukattiin molempiin suuntiin. Ritva oli tässä vaiheessa jo aika kiva, kunhan en vaan päästänyt ohjia liian pitkäksi. Liian pitkällä ohjalla nimittäin joudun vetämään käsiä lähemmäksi vartaloa, jolloin kyynärpäät irtoavat kyljistä. Liian alas eivät nyrkit valuneet kertaakaan, jiihaa!
Alkuveryttelyn jälkeen teimme muutamat väistöt pitkillä sivuilla kumpaankin kierrokseen samoin kuin edelliselläkin viikolla. Ne toimivat ikään kuin kertauksena tehtävään, joka oli sulkutaivutus diagonalilla. Diagonaalina ei ollut sentään ihan koko 80-metrisen maneesin diagonaali, vaan tästä noin reilu puolet. Ratsastimme siis ikään kuin koko rata leikkaa kokonaan sulkutaivutuksessa, tällä kertaa vain vasemmalle. Hevosen otsan piti siis olla kohti tien päätepistettä pitkällä sivulla. Koska maneesin seinä ei tukenut yhtään, oli sisäpohkeen merkitys entistäkin suurempi. Välillä ihan väkisin alkoi vaan tuupata ulkopohkeella, mutta ainakaan Ritvalla tuloksena ei ollut muuta kuin vauhdin hiipumista. Sen sijaan sisäpohkeella sai väistöön vähän eteenpäinpyrkimystäkin pelkän poikittamisen sijaan.
Pirita oli hyvin tarkka siitä, että taivutusta tehtiin koko diagonaali uralta uralle. Ensimmäisellä kerralla suorastaan jyräsin Piritan, joka katsoi liikettä tien päässä. Onneksi ei käynyt kummemin, ja seuraavalla kerralla älysin jo pyytää anteeksi...
Ritvalle taivutus oli lopulta aika helppo. Ainoastaan sen turpa meinasi kääntyä hieman poikittain luotisuorasta linjasta, koska oikea ohja ei ollut riittävästi tuella. Tähän auttoi taas kerran pieni ohjena lyhennys ja voltti ennen varsinaista sulkutaivutusta.
Lopuksi taas avasimme hevosia laukaten koko maneesissa. Laukassa piti tehtä pieniä kymmenen metrin voltteja uralta siten, että voltilla hevonen oli kunnolla taipunut ja suoralla taas aivan suora. Laukan tahti ei saanut muuttua missään vaiheessa, ellei sitä sitten itse halunnut muuttaa. Ritva oli näissä aivan huippu ja teki monta leikittelevän helppoa volttia. Piritakin tykkäsi, ja saimme siirtyä ravaaman hyvissä ajoin. Nyt sain Ritvan jo hieman paremmin venyttämään ja tukeutumaan ohjaan, vaikka kyllä se vieläkin kulki välillä kuolaimen takana. Kunnon reipas ravi ja jalkojen käyttö eli ratsastaminen ohjan ja pohkeen väliin näytti auttavan. Vielä jäi kuitenkin parannettavaa, ja luultavasti jatkan Ritvalla ensi viikollakin. Silloin nimittäin teemme edelleen sulkuja, molempiin suuntiin.
lauantai 30. lokakuuta 2010
lauantai 23. lokakuuta 2010
Herkkis
22.10.2010 Primus Talli
Pirita - t. Ritva
Herkkis vaihtui toiseen herkkikseen, kun ratsu vaihtui jälleen. Tällä kerralla Pirita oli antanut minuille Ritvan, kohtuullisen kokoisen mutta siron ruunikon tamman. Jostain syystä Pirita luuli minun menneen sillä aikaisemminkin, mutta uusi tuttavuushan se oli. Ohjeeksi sain koitaa ratsastaa tammaa etenkin oikealle ohjalle, sillä se tulee helposti tyhjäksi ja kulkee mielellään kuolaimen alla. Ritvan kanssa olisi siis hyvä, jos kaulaa saisi pidemmälle ja hevosta vähän työntämään itseään tuntumaa vasten.
Meitä oli vain neljä, ja aloitimme lähes 15 minuutin itsenäisellä veryttelyllä. Minulle ja Ritvalle se oli tosi vaikeaa, kun ratsu oli uppo-outo enkä oikein tiennyt mikä olisi paras tapa ratsastaa sitä. Tein sitten lähinnä vaan ympyröitä ja voltteja ja koitin hakea tuntumaa suuhun, joka tosiaan välillä katosi kokonaan. Kaarevalla uralla Ritva oli ihan ok, mutta suoralla muoto meinasi hukkua ihan väkisin.
Aloitimme kolmen tunnin teeman eli sulkutaivutukset. Pitkän sivun alkuun tuli ensin käyntivoltti, jonka piti olla riittävän pieni ja jolla piti huolehtia riittävästä taivutuksesta. Suoraan voltilta jätettiin taivutus ja asetus päälle ja jatkettiin koko pitkä sivu käynnissä sulkutaivutusta siten, että hevosen otsa oli kohti lyhyttä sivua ja takajalat uran sisäpuolella. Sain Ritvaan hyvän kontaktin volteilla, kun raaskin taivuttaa sitä kunnolla ja myödätä hieman ulko-ohjasta. Tuntuma sai olla aika hento koko taivutuksen ajan ja tärkein apu eli sisäpohje hyvin mukana, jotta ongelmia ei tullut. Ritva teki taivutukset molempiin suuntiin aika kivasti. Omat käteni pysyivät kohtuullisesti mukana oikealla paikallaan. Oikeassa kierroksessa jouduin hieman miettimään omaa painoani, joka meinasi valahtaa vasemmalle. Yllättävä havainto oli tosiaan se, että ulkopohjetta ei tarvitse vielä kovin taakse, jos asetus ja sisäpohje ovat oikein.
Kokoavan taivutustehtävän jälkeen saatiin laukata vapaasti koko maneesissa. Hetken kuluttua Pirita otti jokaisen vuorollaan ensin pääty-ympyrälle, jota lähdettiin pienentämään ja samalla lyhentämään laukkaa. Lopulta laukattiin Piritan ympärilla tosi pienellä voltilla, josta taas suurennettiin ja pidennettiin askelta. Ritva teki tämän hyvin, ja mielestäni pystyin istumaan kyydissä aika rennosti. Jännä juttu muuten, että näiden istuntapainotteisten tuntien jälkeen olen alkanut istua vähän liiankin pystyssä, ja saan välillä kehotuksen istua syvemmälle satulaan. Aiemmin olen istunut vähän liiankin syvällä.
Ritva oli niin kevyt, että koko tunti tuntui aika kevyeltä. En saanut oikein mitään kummempia kommenttejakaan edes taivutuksista, joten kai ne sitten menivät ihan kohtuullisesti.
Pirita - t. Ritva
Herkkis vaihtui toiseen herkkikseen, kun ratsu vaihtui jälleen. Tällä kerralla Pirita oli antanut minuille Ritvan, kohtuullisen kokoisen mutta siron ruunikon tamman. Jostain syystä Pirita luuli minun menneen sillä aikaisemminkin, mutta uusi tuttavuushan se oli. Ohjeeksi sain koitaa ratsastaa tammaa etenkin oikealle ohjalle, sillä se tulee helposti tyhjäksi ja kulkee mielellään kuolaimen alla. Ritvan kanssa olisi siis hyvä, jos kaulaa saisi pidemmälle ja hevosta vähän työntämään itseään tuntumaa vasten.
Meitä oli vain neljä, ja aloitimme lähes 15 minuutin itsenäisellä veryttelyllä. Minulle ja Ritvalle se oli tosi vaikeaa, kun ratsu oli uppo-outo enkä oikein tiennyt mikä olisi paras tapa ratsastaa sitä. Tein sitten lähinnä vaan ympyröitä ja voltteja ja koitin hakea tuntumaa suuhun, joka tosiaan välillä katosi kokonaan. Kaarevalla uralla Ritva oli ihan ok, mutta suoralla muoto meinasi hukkua ihan väkisin.
Aloitimme kolmen tunnin teeman eli sulkutaivutukset. Pitkän sivun alkuun tuli ensin käyntivoltti, jonka piti olla riittävän pieni ja jolla piti huolehtia riittävästä taivutuksesta. Suoraan voltilta jätettiin taivutus ja asetus päälle ja jatkettiin koko pitkä sivu käynnissä sulkutaivutusta siten, että hevosen otsa oli kohti lyhyttä sivua ja takajalat uran sisäpuolella. Sain Ritvaan hyvän kontaktin volteilla, kun raaskin taivuttaa sitä kunnolla ja myödätä hieman ulko-ohjasta. Tuntuma sai olla aika hento koko taivutuksen ajan ja tärkein apu eli sisäpohje hyvin mukana, jotta ongelmia ei tullut. Ritva teki taivutukset molempiin suuntiin aika kivasti. Omat käteni pysyivät kohtuullisesti mukana oikealla paikallaan. Oikeassa kierroksessa jouduin hieman miettimään omaa painoani, joka meinasi valahtaa vasemmalle. Yllättävä havainto oli tosiaan se, että ulkopohjetta ei tarvitse vielä kovin taakse, jos asetus ja sisäpohje ovat oikein.
Kokoavan taivutustehtävän jälkeen saatiin laukata vapaasti koko maneesissa. Hetken kuluttua Pirita otti jokaisen vuorollaan ensin pääty-ympyrälle, jota lähdettiin pienentämään ja samalla lyhentämään laukkaa. Lopulta laukattiin Piritan ympärilla tosi pienellä voltilla, josta taas suurennettiin ja pidennettiin askelta. Ritva teki tämän hyvin, ja mielestäni pystyin istumaan kyydissä aika rennosti. Jännä juttu muuten, että näiden istuntapainotteisten tuntien jälkeen olen alkanut istua vähän liiankin pystyssä, ja saan välillä kehotuksen istua syvemmälle satulaan. Aiemmin olen istunut vähän liiankin syvällä.
Ritva oli niin kevyt, että koko tunti tuntui aika kevyeltä. En saanut oikein mitään kummempia kommenttejakaan edes taivutuksista, joten kai ne sitten menivät ihan kohtuullisesti.
lauantai 16. lokakuuta 2010
"Istuntapaketti hyvin kasassa"
15.10.2010 Primus Talli
Pirita - r. Bena
Pitkästä aikaa omalla tunnilla, olipa kiva taas päästä perjantai-illan rauhalliseen tunnelmaan. Listasta kohtaltani löytyi jälleen uusi tuttavuus, Bena, jonka oikeaa nimeä en edes tiedä. Jostain syystä Ruuna puuttuu tallin hevosesittelysivultakin, vaikka tuli Foxyn kanssa yhtä aikaa. Karsinasta löytyi aika sipposen oloinen pitkäkaulainen ja luppakorvainen (kuin Hypatia!) ruunikko. Ensi töikseen se nappasi huulilla kiinni takkini vetoketjusta ja avasi sen! Muutenkin ruuna oli hoidettaessa ja kuntoonlaitettaessa hyvin seurallinen, hauska tapaus.
Selkäänpääsy oli pieni haaste. En saanut vyötä kovin kireälle, ja muutenkin nousen mielelläni jakkaran päältä - säästää ratsastajan lisäksi hevosta ja varusteita. Parkkeerasin siis Benan jakkaran viereen, ja kun siirryin jakkaralle, peruutti hevonen kaksi askelta. Hevonen uudestaan jakkaran viereen, minä jakkaralle, ja hevonen kaksi askelta taaksepäin. Tätä toistimme kohtuullisen monta kertaa kunnes lopulta luovutin ja revin vyön kireälle ja kinkesin maasta selkään - ei ongelmaa. Hassu ruuna.
Pirita tuttuun tyyliin kysyi heti, että olenko mennyt Benalla aiemmin. No enhän minä ollut, joten sain ohjeeksi ratsastaa erittäin kevyellä kädellä, koska Bena on kuulemma hyvin herkkä suustaan. Siellä oli kolmipalat, mutta Pirita oli suunnitellut vieläkin pehmeämpien kuoltainten hankintaa.
Keskityimme pelkästään istuntaan. Jokaiselle kaivettiin omasta istunnasta yksi asia, johon piti kiinnittää huomiota ja jota piti korjata koko tunnin ajan. Pirita tarkasteli istuntaamme alkuveryttelyssä ja pääty-ympyröillä sekä kevyessä ravissa että laukassa, ja itsekin piti tarkkailla omaa asentoaan maneesin lukuisista peileistä. Hämmästyksekseni sain oikeastaan vain kehuja istunnastani, mikä on kyllä pieni ihme. Ilmeisesti olen oppinut Primuksella jotain! Ajattelin etukäteen, että irtoavat reidet saattaisivat olla ongelmani, mutta yhdestä kehotuksesta osasin antaa jalkojen liukua satulaa pitkin kevennettäessä. Joten lopulta murheenkryynini oli se vanha ja tuttu: alas vajoavat kädet. Olen sentään oppinut pitämään nyrkit kiinni ja pystyssä, mutta vieläkin kädet valuvat liian alas. Benan kanssa myös ohja oli ajoittain liian pitkä, jolloin kädet olivat myös liian takana.
Istuntaa parantelimme pääosin kevyessä ravissa, josta aina välillä siirryimme pehmeästi alas harjoitusraviin ja koitimme pitää saman tunteen hevoseen. Tätä teimme sekä pääty-ympyröillä että kolmikaarisella kiemurauralla. Sitä menimme ensin kokonaan keventäen ja sitten keskimmäinen kaari alasi stuen. Lopulta nostettiin viimeisella kaarella laukka suoraan ravista. Tämän tarkoituksena oli saada soljuva nosto nimenomaan ravista eikä käynnin kautta, niin kuin monella hevosella on helpompaa. Ja edelleen piti pitää itsensä pystyssä satulassa, eikä saanut keikuttaa mihinkään suuntaan, vaan käyttää vaan kevyesti jalkoja.
Bena oli tunnin teemaan sekä hyvä että vähän huono ratsu. Hyvä sikäli, että se teki kaiken kuuliaisesti, sen kyydissä oli helppo istua, se liikkui sopivasti eteen ja sitä pystyi silti ratsastamaan. Huono sikäli, että minun käsikorjaukseni vaikuttavat luonnollisesti suoraan hevosen suuhun, mikä näin herkällä hevosella tarkoittaa heti jonkinlaista reaktiota. Kaaren harjoitusraviosuudessa aloin saada käsien asennostakin kiinni, ja kun maltoin istua taas syvälle satulaan, näytti istunta ihan hyvältä. Pirita sanoikin taas, että minä vaikutan hevoseen hyvin ja että "istuntapakettini on hyvin kasassa". Vau!
Ulkopuolisen silmin tunti olisi varmaan ollut äärettömän tylsä, mutta istuntatunneilla ruumiillisen väsymyksen lisäksi tulee henkistä, kun joutuu niin tosissaan keskittymään tekemisiinsä. Ensi tunnilla kuulemma sitten taas tehdään jotain kunnon koulukiemuroita, mutta Pirita oli ihan oikeassa sanoessaan, että istuntatunnilla tehtävät eivät voi olla kovin monimutkaisia. Saapa nähdä, jatkanko Benan kanssa vai jatkuuko ns. vakiratsun etsintä.
Pirita - r. Bena
Pitkästä aikaa omalla tunnilla, olipa kiva taas päästä perjantai-illan rauhalliseen tunnelmaan. Listasta kohtaltani löytyi jälleen uusi tuttavuus, Bena, jonka oikeaa nimeä en edes tiedä. Jostain syystä Ruuna puuttuu tallin hevosesittelysivultakin, vaikka tuli Foxyn kanssa yhtä aikaa. Karsinasta löytyi aika sipposen oloinen pitkäkaulainen ja luppakorvainen (kuin Hypatia!) ruunikko. Ensi töikseen se nappasi huulilla kiinni takkini vetoketjusta ja avasi sen! Muutenkin ruuna oli hoidettaessa ja kuntoonlaitettaessa hyvin seurallinen, hauska tapaus.
Selkäänpääsy oli pieni haaste. En saanut vyötä kovin kireälle, ja muutenkin nousen mielelläni jakkaran päältä - säästää ratsastajan lisäksi hevosta ja varusteita. Parkkeerasin siis Benan jakkaran viereen, ja kun siirryin jakkaralle, peruutti hevonen kaksi askelta. Hevonen uudestaan jakkaran viereen, minä jakkaralle, ja hevonen kaksi askelta taaksepäin. Tätä toistimme kohtuullisen monta kertaa kunnes lopulta luovutin ja revin vyön kireälle ja kinkesin maasta selkään - ei ongelmaa. Hassu ruuna.
Pirita tuttuun tyyliin kysyi heti, että olenko mennyt Benalla aiemmin. No enhän minä ollut, joten sain ohjeeksi ratsastaa erittäin kevyellä kädellä, koska Bena on kuulemma hyvin herkkä suustaan. Siellä oli kolmipalat, mutta Pirita oli suunnitellut vieläkin pehmeämpien kuoltainten hankintaa.
Keskityimme pelkästään istuntaan. Jokaiselle kaivettiin omasta istunnasta yksi asia, johon piti kiinnittää huomiota ja jota piti korjata koko tunnin ajan. Pirita tarkasteli istuntaamme alkuveryttelyssä ja pääty-ympyröillä sekä kevyessä ravissa että laukassa, ja itsekin piti tarkkailla omaa asentoaan maneesin lukuisista peileistä. Hämmästyksekseni sain oikeastaan vain kehuja istunnastani, mikä on kyllä pieni ihme. Ilmeisesti olen oppinut Primuksella jotain! Ajattelin etukäteen, että irtoavat reidet saattaisivat olla ongelmani, mutta yhdestä kehotuksesta osasin antaa jalkojen liukua satulaa pitkin kevennettäessä. Joten lopulta murheenkryynini oli se vanha ja tuttu: alas vajoavat kädet. Olen sentään oppinut pitämään nyrkit kiinni ja pystyssä, mutta vieläkin kädet valuvat liian alas. Benan kanssa myös ohja oli ajoittain liian pitkä, jolloin kädet olivat myös liian takana.
Istuntaa parantelimme pääosin kevyessä ravissa, josta aina välillä siirryimme pehmeästi alas harjoitusraviin ja koitimme pitää saman tunteen hevoseen. Tätä teimme sekä pääty-ympyröillä että kolmikaarisella kiemurauralla. Sitä menimme ensin kokonaan keventäen ja sitten keskimmäinen kaari alasi stuen. Lopulta nostettiin viimeisella kaarella laukka suoraan ravista. Tämän tarkoituksena oli saada soljuva nosto nimenomaan ravista eikä käynnin kautta, niin kuin monella hevosella on helpompaa. Ja edelleen piti pitää itsensä pystyssä satulassa, eikä saanut keikuttaa mihinkään suuntaan, vaan käyttää vaan kevyesti jalkoja.
Bena oli tunnin teemaan sekä hyvä että vähän huono ratsu. Hyvä sikäli, että se teki kaiken kuuliaisesti, sen kyydissä oli helppo istua, se liikkui sopivasti eteen ja sitä pystyi silti ratsastamaan. Huono sikäli, että minun käsikorjaukseni vaikuttavat luonnollisesti suoraan hevosen suuhun, mikä näin herkällä hevosella tarkoittaa heti jonkinlaista reaktiota. Kaaren harjoitusraviosuudessa aloin saada käsien asennostakin kiinni, ja kun maltoin istua taas syvälle satulaan, näytti istunta ihan hyvältä. Pirita sanoikin taas, että minä vaikutan hevoseen hyvin ja että "istuntapakettini on hyvin kasassa". Vau!
Ulkopuolisen silmin tunti olisi varmaan ollut äärettömän tylsä, mutta istuntatunneilla ruumiillisen väsymyksen lisäksi tulee henkistä, kun joutuu niin tosissaan keskittymään tekemisiinsä. Ensi tunnilla kuulemma sitten taas tehdään jotain kunnon koulukiemuroita, mutta Pirita oli ihan oikeassa sanoessaan, että istuntatunnilla tehtävät eivät voi olla kovin monimutkaisia. Saapa nähdä, jatkanko Benan kanssa vai jatkuuko ns. vakiratsun etsintä.
torstai 14. lokakuuta 2010
Ruunanrutaleen hammaskaluston kuva reidessä
13.10.2010 Primus Talli
Riikkis - r. Sepi
Toisenkin korvaustuntini piti olla Piritan tunnilla, mutta minut olikin merkitty Ellun listaan. Ellu taas on lomalla, joten tunnin piti lähinnä sunnuntaisin opettava nuori Riikka. Piritan tunnilla aidan toisella puolella ei ollut kuin viisi ratsukkoa, mutta en viitsinyt alkaa ehdotella ryhmän vaihtamista.
Ratsukseni olin saanut Sepin. Sepi on ollut perjantain tunnillamme Mikaelilla, ja on näyttänyt ihan jees-pollelta, vähän säpsyltä vaan. Totuus oli aivan toinen, ja tunnista tuli yksi Primus-urani heikoimmista.
Sepi oli edellisellä tunnilla, jossa mentiin sulkutaivutusta diagonaalilla käynnissä. Sepi venkoili ja vitkutteli ja oli kokonaisuudessan hyvin haluttoman oloinen. Pirita jossain vaiheessa sanoikin eräälle ratsastajalle, joka valitti kunnon loppumista, että odota vaan kun menet Sepillä, niin tunnin jälkeen tuntuu siltä kuin olisit juossut maratoonin. Hyppäsin siis taas rutistusmielellä ruunan selkään, ja alku tuntuikin ihan kivalta. Sain sen ravaamaan ihan kohtuullisesti ja laukatkin nousivat, vaikka sille ne kuulemma etenkin vasempaan - niin kuin liikkuminen yleensäkin - ovat vaikeita. Aluksi sain ohjeeksi antaa hevosen mennä hieman pidempänä, mutta jo laukassa sain alkaa koota ja naputella vähän raipalla takajalkoja mukaan töihin.
Itse tehtävästä tuli aikamoinen katastrofi, vaikkei se ollut kolmikaarista kiemurauraa kummempi. Ensin teimme kaikki kaaret ravissa siten, että suoristuksen yhteydessä tehtiin muutaman askeleen käyntisiirtyminen. Sitten jälkimmäinen siirtyminen jätettiin pois ja tehtiinkin laukannosto suoraan ravista. Sepi ei likkunut eteen ei sitten millään, potkin ja piiskasin, koitin hyvällä ja pahalla, mutta sain avut läpi vain hetkeksi. Sain sen vain vaivoin kääntymään puolikkaaseen maneesiin sovitetut kiemurat, käynnistä raviin siirtyminen meni joka kerta pitkäksi ja laukka vasempaan nousi vasta käynnistä. Toiseen suuntaan tehtiin sekä ensimmäinen että toinen kaarre laukassa, ja tämä sujui hieman paremmin, kun hidastava käyntipätkä jäi pois. Riikkis huomautteli koko ajan istunnastani, joka oli liian takana. Tällöin kuulemma reidet puristuvat kiinni ja jarrutan tahattomasti hevosen liikettä. Jännä juttu, sillä Pirita on nimenomaan käskenyt meidän istua takapuolen päällä ja ongelmanani ovat olleet irtoavat reidet! Ilmeisesti hassu asentoni liittyi Sepiin, joka kyllä teki heti nostot paremmin kun keskityin istumaan mielestäni etukenossa.
Loppuravi sujui hyvin, kun ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin reippaaseen eteen-alas-ratsastukseen. Sain luvan jäähdytellä laukassakin, mutta en oikein mahtunut. Sepi inhoaa muita hevosia - liekö siksi, että on vielä Sukupostinkin mukaan ori - enkä uskaltanut mennä kovin lähelle, ruuna kun koitti hyökkiä jopa toiselle uralle vastaantulevien kimppuun.
Kaikenkaikkiaan kuitenkin jo seitsemänvuotias ruuna tuntui aika raakileelta eikä oikein tuntikäyttöön sopivalta. Sanoin Riikkikselle tunnin jälkeen, että olisi pitänyt osata ottaa jämäkämpi ote heti alusta asti, niin ehkä sitten olisin saanut hevosen paremmin hereille. Riikkis totesi, että ei se useinkaan tehoa, vaan hevonen unohtaa kovistelut samantien.
Sepi on yksityinen ja miehen kouluttama ja ratsastama, joten ehkä se ei kunnioita tavallisia tuntiratsastajia eikä naisia varsinkaan. Tunnin nimittäin kruunasi Sepin tallikäyttäytyminen. Ensin en meinannut saada sitä käytävältä karsinaan, vaan ruuna seistä jökötti niin pitkään, että jouduin huomauttamaan raipalla. Yleensähän hevoset suorastaan juoksevat omaan karsinaansa... Kun olin riisunut varusteet, ajattelin harjata kevyesti hionneen satulavyönkohdan. Ja mitä tekee ruunanrutale: kääntyy salamannopeasti ja iskee hammaskalustonsa reiteeni! Näin kyllä mitä Sepi aikoo, mutta en vaan ehtinyt tehdä mitään. Huitaisu tuli hetken liian myöhässä, mutta sen jälkeen ruuna sitten olikin ihan kiltisti. Nyt oikeassa reidessäni on aika jännä sinipunertava kuviointi...
Riikkis - r. Sepi
Toisenkin korvaustuntini piti olla Piritan tunnilla, mutta minut olikin merkitty Ellun listaan. Ellu taas on lomalla, joten tunnin piti lähinnä sunnuntaisin opettava nuori Riikka. Piritan tunnilla aidan toisella puolella ei ollut kuin viisi ratsukkoa, mutta en viitsinyt alkaa ehdotella ryhmän vaihtamista.
Ratsukseni olin saanut Sepin. Sepi on ollut perjantain tunnillamme Mikaelilla, ja on näyttänyt ihan jees-pollelta, vähän säpsyltä vaan. Totuus oli aivan toinen, ja tunnista tuli yksi Primus-urani heikoimmista.
Sepi oli edellisellä tunnilla, jossa mentiin sulkutaivutusta diagonaalilla käynnissä. Sepi venkoili ja vitkutteli ja oli kokonaisuudessan hyvin haluttoman oloinen. Pirita jossain vaiheessa sanoikin eräälle ratsastajalle, joka valitti kunnon loppumista, että odota vaan kun menet Sepillä, niin tunnin jälkeen tuntuu siltä kuin olisit juossut maratoonin. Hyppäsin siis taas rutistusmielellä ruunan selkään, ja alku tuntuikin ihan kivalta. Sain sen ravaamaan ihan kohtuullisesti ja laukatkin nousivat, vaikka sille ne kuulemma etenkin vasempaan - niin kuin liikkuminen yleensäkin - ovat vaikeita. Aluksi sain ohjeeksi antaa hevosen mennä hieman pidempänä, mutta jo laukassa sain alkaa koota ja naputella vähän raipalla takajalkoja mukaan töihin.
Itse tehtävästä tuli aikamoinen katastrofi, vaikkei se ollut kolmikaarista kiemurauraa kummempi. Ensin teimme kaikki kaaret ravissa siten, että suoristuksen yhteydessä tehtiin muutaman askeleen käyntisiirtyminen. Sitten jälkimmäinen siirtyminen jätettiin pois ja tehtiinkin laukannosto suoraan ravista. Sepi ei likkunut eteen ei sitten millään, potkin ja piiskasin, koitin hyvällä ja pahalla, mutta sain avut läpi vain hetkeksi. Sain sen vain vaivoin kääntymään puolikkaaseen maneesiin sovitetut kiemurat, käynnistä raviin siirtyminen meni joka kerta pitkäksi ja laukka vasempaan nousi vasta käynnistä. Toiseen suuntaan tehtiin sekä ensimmäinen että toinen kaarre laukassa, ja tämä sujui hieman paremmin, kun hidastava käyntipätkä jäi pois. Riikkis huomautteli koko ajan istunnastani, joka oli liian takana. Tällöin kuulemma reidet puristuvat kiinni ja jarrutan tahattomasti hevosen liikettä. Jännä juttu, sillä Pirita on nimenomaan käskenyt meidän istua takapuolen päällä ja ongelmanani ovat olleet irtoavat reidet! Ilmeisesti hassu asentoni liittyi Sepiin, joka kyllä teki heti nostot paremmin kun keskityin istumaan mielestäni etukenossa.
Loppuravi sujui hyvin, kun ei tarvinnut keskittyä muuhun kuin reippaaseen eteen-alas-ratsastukseen. Sain luvan jäähdytellä laukassakin, mutta en oikein mahtunut. Sepi inhoaa muita hevosia - liekö siksi, että on vielä Sukupostinkin mukaan ori - enkä uskaltanut mennä kovin lähelle, ruuna kun koitti hyökkiä jopa toiselle uralle vastaantulevien kimppuun.
Kaikenkaikkiaan kuitenkin jo seitsemänvuotias ruuna tuntui aika raakileelta eikä oikein tuntikäyttöön sopivalta. Sanoin Riikkikselle tunnin jälkeen, että olisi pitänyt osata ottaa jämäkämpi ote heti alusta asti, niin ehkä sitten olisin saanut hevosen paremmin hereille. Riikkis totesi, että ei se useinkaan tehoa, vaan hevonen unohtaa kovistelut samantien.
Sepi on yksityinen ja miehen kouluttama ja ratsastama, joten ehkä se ei kunnioita tavallisia tuntiratsastajia eikä naisia varsinkaan. Tunnin nimittäin kruunasi Sepin tallikäyttäytyminen. Ensin en meinannut saada sitä käytävältä karsinaan, vaan ruuna seistä jökötti niin pitkään, että jouduin huomauttamaan raipalla. Yleensähän hevoset suorastaan juoksevat omaan karsinaansa... Kun olin riisunut varusteet, ajattelin harjata kevyesti hionneen satulavyönkohdan. Ja mitä tekee ruunanrutale: kääntyy salamannopeasti ja iskee hammaskalustonsa reiteeni! Näin kyllä mitä Sepi aikoo, mutta en vaan ehtinyt tehdä mitään. Huitaisu tuli hetken liian myöhässä, mutta sen jälkeen ruuna sitten olikin ihan kiltisti. Nyt oikeassa reidessäni on aika jännä sinipunertava kuviointi...
lauantai 2. lokakuuta 2010
SM-tason ratsun selässä
1.10.2010 Primus Talli
Pirita - r. Attila
Omalla tunnillani ohjelmassa oli esteitä, joten ratsastin jo edellisessä ryhmässä. Se on kahdeksan hengen ryhmä, mutta nytkään tuntilaisia ei ollut kuin kuusi, vaikka minä olin ylimääräinen. Olin henkisesti varautunut siihen, että Pirita on antanut minulle Muumin jatkeeksi keskiviikosta tai Hipsun, jolla olin mennyt kaksi edellistä omaa tuntiani. Olin jopa suunnitellut uuden taktiikan Hipsun varalle: älä vedä. Hämmästys olikin melkoinen, kun listassa lukikin Attila.
Attila on paitsi tuntiratsu niin myös Piritan vakikilparatsu. Parivaljakko on muutaman viime viikon aikana osallistunut sekä suomenhevosten että joukkueiden kouluratsastuksen SM-kisoihin. Täytyy myöntää, että pieni ylimääräinen tsemppi ja jännitys tuli kyllä päälle, kun tiesi pääsevänsä Piritan oppiin Piritan ratsulla!
Heti kun alettiin keräämään ohjia Pirita kertoi taas ensimmäiseksi, että millainen ratsu Attila on ja miten sitä pitäisi ratsastaa. Ruuna on paljon tyhjempi vasemmalta ja nojaa helposti oikeaan, joten mitä enemmän tuntumaa saa vasemmalle sen parempi. Kävelimme ensin hetken ja siirryimme sitten keventämään pääty-ympyröille. Sain ohjeeksi olla tarkkana etenkin vasempaan kierrokseen, jossa Attila helposti heittää takaosaa ulos. Tätä piti korjata siirtämällä oikea pohje taakse - hurjan taakse!
Kun tie oli kunnossa, sain alkaa muokkaamaan Attilan ravia. Tempo ja tahti olivat hyviä, mutta askelta piti saada letkeämmäksi ja etupolvia nousemaan. Tämä onnistui ahkerilla puolipidätteillä etenkin tyhjästä vasemmasta ohjasta ja voimakkailla jaloilla, raipallakin sai kevyesti koskettaa satulan taakse. Muutos oli ilmeinen ja tuntui takapuolessa! Laukkaa piti ratsastaa hieman samoin ja varoa, ettei se mene liian hitaaksi ja sitämyöten nelitahtiseksi.
Varsinainen tunnin tehtävä oli tehdä oikeaan käynnissä huolellinen kulma ja kääntyä radan poikki ja keskellä kahden tötsän välissä nostaa laukka. Noston jälkeen jatkettiin pitkän sivun loppuun, jonne tehtiin kymmenen metrin laukkavoltti, minkä jälkeen lyhyellä sivulla siirryttiin takaisin käyntiin. Piti siis muistaa suoristaa ja asettaa ja tehdä puolipidäte ja vaikka mitä... Mutta Attila teki nostot ihan superhyvin! Kerran se meinasi ennakoida, mutta oppi yhdestä muistutuksesta. Pienelle voltillekin se taipui helposti ja tuli siinä aina oikein kivaksi. Nostojen välillä ehti vähän ratsastaa itsenäisesti, jolloin tein pääosin harjoitusravia ympyrällä hakien tuntumaa sinne vasemmalle.
Nostojen jälkeen tultiin vielä pääty-ympyröille ravaamaan, ja Pirita työsti hetken Attilan ravia, joka oli nostojen myötä irtoamassa. Kun vaan maltoin istua riittävän syvällä satulassa ja tehdä niitä puolipidätteitä (näiden merkitystä on muuten aiemmilla ratsastuskouluillani korostettu aivan liian vähän!), niin ravista tuli oikein lennokasta.
Lopuksi tultiin kevyessä ravissa kolmikaarinen kiemuraura, ja siinä Pirita oli Attilaan oikein tyytyväinen. Ruunaa ei kuulemma ratsasteta eteen ja alas, koska siitä tulee muutoin liian etupainoinen. Niinpä sain loppuun asti pitää kiinni Piritankin käyttämistä kakkosstoppareista. Piritan mukaan Attila näytti hyvältä, ja hän kysyikin, että onko se yhtään kevyempi sieltä oikealta. Olihan se yhtään, mutta kyllä vielä jäi saavutettavaa seuraavaksikin kerraksi!
Pirita - r. Attila
Omalla tunnillani ohjelmassa oli esteitä, joten ratsastin jo edellisessä ryhmässä. Se on kahdeksan hengen ryhmä, mutta nytkään tuntilaisia ei ollut kuin kuusi, vaikka minä olin ylimääräinen. Olin henkisesti varautunut siihen, että Pirita on antanut minulle Muumin jatkeeksi keskiviikosta tai Hipsun, jolla olin mennyt kaksi edellistä omaa tuntiani. Olin jopa suunnitellut uuden taktiikan Hipsun varalle: älä vedä. Hämmästys olikin melkoinen, kun listassa lukikin Attila.
Attila on paitsi tuntiratsu niin myös Piritan vakikilparatsu. Parivaljakko on muutaman viime viikon aikana osallistunut sekä suomenhevosten että joukkueiden kouluratsastuksen SM-kisoihin. Täytyy myöntää, että pieni ylimääräinen tsemppi ja jännitys tuli kyllä päälle, kun tiesi pääsevänsä Piritan oppiin Piritan ratsulla!
Heti kun alettiin keräämään ohjia Pirita kertoi taas ensimmäiseksi, että millainen ratsu Attila on ja miten sitä pitäisi ratsastaa. Ruuna on paljon tyhjempi vasemmalta ja nojaa helposti oikeaan, joten mitä enemmän tuntumaa saa vasemmalle sen parempi. Kävelimme ensin hetken ja siirryimme sitten keventämään pääty-ympyröille. Sain ohjeeksi olla tarkkana etenkin vasempaan kierrokseen, jossa Attila helposti heittää takaosaa ulos. Tätä piti korjata siirtämällä oikea pohje taakse - hurjan taakse!
Kun tie oli kunnossa, sain alkaa muokkaamaan Attilan ravia. Tempo ja tahti olivat hyviä, mutta askelta piti saada letkeämmäksi ja etupolvia nousemaan. Tämä onnistui ahkerilla puolipidätteillä etenkin tyhjästä vasemmasta ohjasta ja voimakkailla jaloilla, raipallakin sai kevyesti koskettaa satulan taakse. Muutos oli ilmeinen ja tuntui takapuolessa! Laukkaa piti ratsastaa hieman samoin ja varoa, ettei se mene liian hitaaksi ja sitämyöten nelitahtiseksi.
Varsinainen tunnin tehtävä oli tehdä oikeaan käynnissä huolellinen kulma ja kääntyä radan poikki ja keskellä kahden tötsän välissä nostaa laukka. Noston jälkeen jatkettiin pitkän sivun loppuun, jonne tehtiin kymmenen metrin laukkavoltti, minkä jälkeen lyhyellä sivulla siirryttiin takaisin käyntiin. Piti siis muistaa suoristaa ja asettaa ja tehdä puolipidäte ja vaikka mitä... Mutta Attila teki nostot ihan superhyvin! Kerran se meinasi ennakoida, mutta oppi yhdestä muistutuksesta. Pienelle voltillekin se taipui helposti ja tuli siinä aina oikein kivaksi. Nostojen välillä ehti vähän ratsastaa itsenäisesti, jolloin tein pääosin harjoitusravia ympyrällä hakien tuntumaa sinne vasemmalle.
Nostojen jälkeen tultiin vielä pääty-ympyröille ravaamaan, ja Pirita työsti hetken Attilan ravia, joka oli nostojen myötä irtoamassa. Kun vaan maltoin istua riittävän syvällä satulassa ja tehdä niitä puolipidätteitä (näiden merkitystä on muuten aiemmilla ratsastuskouluillani korostettu aivan liian vähän!), niin ravista tuli oikein lennokasta.
Lopuksi tultiin kevyessä ravissa kolmikaarinen kiemuraura, ja siinä Pirita oli Attilaan oikein tyytyväinen. Ruunaa ei kuulemma ratsasteta eteen ja alas, koska siitä tulee muutoin liian etupainoinen. Niinpä sain loppuun asti pitää kiinni Piritankin käyttämistä kakkosstoppareista. Piritan mukaan Attila näytti hyvältä, ja hän kysyikin, että onko se yhtään kevyempi sieltä oikealta. Olihan se yhtään, mutta kyllä vielä jäi saavutettavaa seuraavaksikin kerraksi!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)