27.5.2011 Primus Talli
Pirita - r. Veli
Taas oli hevoslistalla käynyt myllerrys, kun kaikilla tuntilaisilla oli eri ratsu kuin viikko sitten. Täysin vieraan hevosen selkään en silti joutunut, sillä minulle oli merkitty Veli. Tällä pienellä kimolla arabiruunallahan aloitin Primus-taipaleeni syksyllä 2009, kun ratsastin sillä koko elokauden viiden viikon istuntakurssin. Edellisen kerran Velillä menin lähes vuosi sitten.
Tunnin alku meni vähän plörinäksi, kun tuntimme jälkeen alkaneet rataharjoitukset veivät Piritaa maneesista kentälle ja takaisin. Edellinen tunti oli hypännyt maneesissa, joten esteet oli siirretty sinne. Rataharjoitukset pidettiin kuitenkin ulkona, joten kalusto oli siirrettävä taas takaisin kentälle. Koska vielä tässä vaiheessa iltaa satoi, odottelimme maneesissa tunnin alkua ensimmäiset 15 minuuttia.
Sitten aloitimme veryttelyn käynnissä siten, että pitkillä sivuilla tehtiin kaksi pätkää pohkeenväistöä. Etujalkojen piti pysyä uralla ja poikituksen olla lievä niin, että tahti ei yhtään hidastunut. Piritan mukaan tällaisen tehtäävän pitäisi olla meidän tasoisille ratsastajille niin vaivatonta, että tunnin aikana ei mitenkään erityisesti tarvitse enää treenata sitä - liikkeen avulla saamme vaan hevoset paremmiksi varsinaista tehtävää varten.
Veli teki nämä varsin mainiosti. Se astui sopivasti ristiin ja pysyi kutakuinkin muodossa. Alkutunnista meinasin vetää sen vähän liian rullalle varautuessani jo etukäteen siihen, että se ei keksi singahtaa mihinkään. Sain ohjeeksi työntää käsiä hieman eteen, jolloin meno rentoutui. Ennen suunnanmuutosta ravasimme kevyessä ravissa lyhyesti, ja hyvä fiilis kantoi sinne asti. Sitten sama toiseen suuntaan, ei ongelmia siinäkään. Pirita sanoikin saatuani Velin ravaamaan sille hämmästyttävän pitkällä askeleella, että Velihän on oikein vetreän näköinen. Selvisi, että se oli ollut puolitoista viikkoa lomalla, mikä taas selitti sen, että se oli meidän tunnillamme. Samasta syystä Miku meni Benalla. Lettu taas oli saanut Hipsun, joka on kärsinyt mystisestä silmävaivasta, eikä ole oikein pystynyt menemään tunteja ulkona tuulessa ja pölyssä. Me kolme siis ikäänkuin taas totutimme lomalaisia ja toipilaita normaaliin tuntitoimintaan...
Ongelmia alkoi tulla vasta sitten, kun siirryimme suurelle ympyrälle laukkaamaan vasemmassa kierroksessa. Veli ravasi vielä ympyrälle mentäessä hyvin, mutta pureutui sitten kiinni oikealta niin, että käsi oli irrota. Koitin johtaa ja tehdä puolipidätteitä ja vaikka mitä, mutta tuskallista oli. Jokusen kierroksen jälkeen sain Veliä hieman pyöreämmälle kaulalle vaan pitämällä sitkeästi asetusta sisäohjalla ja antamalla periksi vasta sitten, kun Veli antoi. Laukassa tuntuma jotenkin katosi - ehkä yritin ratsastaa taas liian lyhyellä ohjalla?
Tunnin päätehtävä oli niinkin vaikea kuin voltti. Pitkän vapaan käyntipätkän jälkeen teimme pitkälle sivulle kevyessä ravissa voltteja aina kirjaimen kohdalle. Veli oli vasempaan ajoittain täysin toivoton. Parhaiten tehtävä onnistui niin, että otin Velin hetkeksi käyntiin, ratsastin sen läpi oikealta, siirryin muodon säilyttäen raviin ja tein voltin aika rennolla tuntumalla. Näin saimme Piritalta kehuja, mutta homma hajosi heti käsiin, kun koitin vaan sitkeästi jatkaa ravissa.
Oikeaan kierrokseen voltit sujuivatkin sitten kuin tanssi, ainakin jos vertaa toiseen suuntaan. Veli pysyi hyvin pyöreänä, kääntyi kun käänsin eikä kantannut voltilla. Pienenä hevosena sitä ei ollut vaikea saada mahtumaan uran ja keskihalkaisijan väliin kymmenen metrin voltille.
Laukkakin sujui oikeaan paremmin kuin tunnin alussa vasempaan. Pirita sanoi, että pitää vaan uskaltaa ratsastaa jalallakin, jotta saan Velin läpi koko kropan toimimaan. Lisäksi piti itse pysyä tosi jänteävänä ja pitää hevonen tiukasti jalkojen välissä. Aikamoista viipotusta se laukkaaminen oli, mutta kulki Veli sentään kutakuinkin oikein päin.
Lopuksi ravasimme hetken ympyröillä kumpaankin suuntaan. Oikeaan ensin hidastimme ravia ja pienensimme ympyrää taivuttaen hevosia voimakkaasti. Notkistelun jälkeen vaihdettiin suuntaa ja ravattiin vielä hetki pidemmillä hevosilla tahdin tai tempon muuttumatta.
Käyntiin vapain ohjin siirryimme jo viittä vaille, joten tehollinen tunti oli tällä kerralla vain 40 minuutin mittainen. Pirita joutui lähtemään rataharjoituksiin samantien, joten kävelimme loppukäynnin keskenämme. Tunti ei siis ollut mitenkään kovin laadukas. Aina ei toki tarvitse mitään erityistä tehdäkään - päin vastoin joskus pelkkä ympyrällä työskentely on hyvinkin antoisaa - mutta näillä hinnoilla pitää kyllä ehtiä ratsastamaan koko tunti. Myös tunnin jälkeen yleensä annettu palaute jäi nyt puuttumaan, joten en oikein tiedä pitäisikö olla tyytyväinen Veliin vai ei. Ehkä se kuitenkin jäi plussan puolelle, sillä ajoittain meno tuntui mukavan kevyeltä ja hallitulta.
No, ensi viikoksi Pirita sanoi jakavansa sellaiset hevoset, että voimme mennä laukanvaihtoja. Se onkin sitten kevätkauden viimeinen tunti. Minulla jatkuu kesäkausi vaativassa kouluryhmässä kesäkuun ajan (Pirita väitti, että vaativa on juuri sopivan tasoinen ryhmä minulle...), mutta heinäkuussa lomailen. Elokuussa superkiva ryhmämme onneksi jatkaa entisellä kokoonpanolla!
lauantai 28. toukokuuta 2011
maanantai 23. toukokuuta 2011
Heinäsirkka
20.5.2011 Primus Talli
Maiju - r. Concord
Pitkästä aikaa omalla perjantaitunnilla! Kauniin aurinkoisena iltapäivänä olin tallilla hyvissä ajoin. Odottelin löytäväni listasta joko tutun Mirjan tai viimeksi Piritan tunnilla minulla olleen Primulan. Meillä kaikilla oli kuitenkin aivan oudot hevoset, koska samaan aikaan oli joku estekurssi. Minulle oli merkitty Concord, muistaakseni kahdeksanvuotias ruuna, jonka Ella sai vasta muutama viikko sitten. Ellahan on siis normaalisti samalla tunnilla, mutta oli nyt poissa - ilmeisesti Concord tekee myös jonkin verran tuntitöitä. Letulla oli vielä tuoreempi tulokas, 12-vuotias ruuna Holle, joka oli tallilla vasta toista päivää.
Concord käyttäytyi karsinassa kiltisti. Ruuna ei ollutkaan niin pieni, kuin mitä ensivaikutelman perusteella muistin. Kovin sippoinen se kyllä oli, kapea kuin silakka ja valtavan pitkäkoipinen. Laukkaratsuvaikutelmaa korosti pieni estesatula. Koska kukaan meistä ei tiennyt onko Concordilla jo joku lempinimi, aloin kutsua sitä Sirkaksi - mielestäni se vaan muistuttaa niin kovasti heinäsirkkaa, vaikka ruuna onkin!
Pirita pitikin yllättäen estekurssin, joten maneesin meidän kanssamme ilmestyi Maiju. Tunnin teemana oli siirtymiset, ja niitä lähdettiin tekemän heti ohjien ottamisen jälkeen käynnissä. Tarkoituksena oli tehdä omassa tahdissa pysähdyksiä ja saada sitä kautta hevosia kuulolle. Ratsujen piti seistä rauhassa ja toisaalta lähteä samantien pyynnöstä liikkeelle, herkistelyä siis.
Seuraavaksi jatkettiin siirtymisillä kevyestä ravista käyntiin, useita pitkän sivun aikana ja päätyyn ympyrät. Siirtymisen käyntiin piti olla pehmeä eikä töksähtävä ja äkkinäinen. Jos hevoset sipsuttivat ja oliva lähdössä heti takaisin raviin, sai käyntipätkä olla pitkäkin.
Muistin Ellan kertoneen, että Concord ei oikein osaa kulkea muodossa, kun sillä on vaan hypätty. Minun kanssani se ei ainkaaan kulkenut muodossa, päin vastoin. Ruuna koitti kovin helposti karata ohjastuntumaa nostamalla pään ylös. Maiju neuvoi seuraamaan käsillä: kun hevosen pää nousee, nousevat ratsastajan kädetkin. Näin suusta säilyy koko ajan suora linja kyynärpäihin, eikä tuntuma katoa missään vaiheessa. Tämän käsien noston kanssa oli etenkin alkuun suuria vaikeuksia, kun minä enemminkin tuppaan painaa käsiä alas. Hyvin vaistomaisesti sitä koitti kompensoida hevosen pään nostamista pitämällä kädet liioitellun alhaalla. Kun kädet pysyivät juonessa mukana, teki Concord varsinaiset siirtymiset sekä käynnissä että ravissa ihan hyvin ja pehmeästi.
Alkulaukka tehtiin suurella keskiympyrällä. Concordille laukka oli selvästi luontaisin askellaji. Laukka nousi vauhdilla, mutta jäi helposti hieman nelitahtiseksi. Piti koko ajan pitää pohkeet lähellä, että laukka rullasi.
Vapaan käyntipätkän jälkeen jatkettiin käynnissä siten, että tultiin aina pitkältä sivulta radan poikki keskihalkaisijalla olevien tötsien väliin, jossa tehtiin pysähdys. Maiju vaati, että hevoset kääntyvät suoraan ja kävelevät koko matkan suoraan ja vielä pysähtyvätkin suorana. Suunnan sai valita pysähdyksen jälkeen itse, eli oli mahdollista työstää käyntiä omalle hevoselle sopivimmalla tavalla.
Concord tuli heti ensimmäisen pysähdyksen vasemmasta kierroksesta niin hyvin, että saimme luvan siirtyä samantien raviin. En kuvitellutkaan istuvani alas, vaan kevensin koko tunnin. Ravissa jatkoimme samalla tiellä, mutta nyt teimme siirtymisen vain käyntiin. Ensin käännös uralta meni meillä pitkäksi, mutta kun ymmärsin ottaa ulkopohkeen käyttöön, tuli kulmista oikein hyviä. Itse siirtyminen oli monta kertaa lähes pysähdykseen, niin nopeasti Concord pidättäviin apuihin reagoi: itse olin vielä pidättämässä hevosta kohti käyntiä kun se jo seisoikin, ja minun olisi pitänyt päin vastoin antaa eteenpäin ajavia apuja käynnin säilyttämiseksi. Jonkinlainen tasapaino tässäkin saavutettiin, ja suorat linjat onnistuivat hyvin.
Lopuksi teimme päätyyn ravivoltin ja jatkoimme hyvin avuilla olevalla hevosella edelleen tötsien väliin, jossa tehtiin oikean laukan nosto. Tässäkään emme ensimmäisellä kerralla onnistuneet, mutta kun harjoittelin uralla kerran, toinen oli jo sujuvampi. Concord reagoi nostoapuihinkin nanosekunnissa ja oli jo lähestulkoon uralla ensimmäisellä laukka-askeleella. Liike oli meille selvästi vaikea, joten Maiju helpotti sitä hieman. Ravasimme vain ympyrää ja laukannosto tehtiin tötsien välissä niin, että istuin alas vasta juuri ennen nostoa. Välillä vaan ravasimme tötsien läpi ilman nostoa, sillä ruuna alkoi helposti ennakoida. Ympyrällä ulkoavut olivat korvaamattoman tärkeät tehtävän onnistumiseksi.
Concord oli lopulta aika hankala yhdistelmä herkkyyttä, suurta reaktionopeutta ja hitautta. Se jäi helposti vähän niin kuin paikalleen, eikä askel venynyt tai rullannut riittävästi. Selässä piti olla koko ajan hereillä ja kuulostella, mitä hevonen oikein aikoo: tarvitaanko pidätteitä vai eteenajoa, pitääkö nostaa vai laskea käsiä... Ruuna vaikutti rehelliseltä ja sitä sai kyllä ihan ratsastaa - ainakin loppuraviin asti, jolloin Maiju vaan totesi, että sitä on tässä vaiheessa tuntia enää aika mahdotonta saada hitaaksi. Mistään peräänannosta ei kyllä voida puhua, mutta alkuveryttelyn jälkeen ravipätkillä sain jo kaulaa hieman pyöreämmäksi ja tuntumaa vahvemmaksi. Uskon, että sirkeä Concord on mainio pakkaus ja kisatykki Ellalle, mutta aivan minun tyyppinen hevonen se ei kyllä ole.
Mirja sen sijaan on. Kuulin edellisellä viikolla Outilta huhun, että tamma olisi lähdössä varsalomalle. Mirja on syntynyt 1997, joten alkaa olla korkea aika, jos siitä meinaa siitostammaa. Piritahan silloin jo joskus syksyllä puhui, että jos hänellä olisi paljon rahaa ja oma talli, ostaisi hän Mirjan ja teettäisi sillä varsan, niin hieno tamma on. Siihen on helppo yhtyä, enkä ihmettele lainkaan, että nyt se on kuin onkin lähdössä varsalomalle.
Kysyin asiasta Piritalta, joka vahvisti, että Mirja muuttaa kesäkuun alussa jonnekin toiselle tallille (paikan nimen jo harmistuksissani unohdin) kokeilemaan, josko tärppäisi. Orisuunnitelmakin oli jo, mutta Pirita ei tiennyt siitä sen tarkemmin. En vielä tiedä tuleeko Mirja takaisin jos ei tärppää, tai tuleeko sittenkään, kun varsa on vieroitettu. Pirita sanoi myös heti, että "sun täytyy saada vielä ridaa sillä" ennen kuin se lähtee. Kurjaa menettää lempiratsu nyt, kun sellainen on taas pitkästä aikaa löytynyt. Toivon kuitenkin, että loma tekee Mirjalle hyvää ja tuloksena on yhtä hieno varsa kuin mitä emänsä on!
Maiju - r. Concord
Pitkästä aikaa omalla perjantaitunnilla! Kauniin aurinkoisena iltapäivänä olin tallilla hyvissä ajoin. Odottelin löytäväni listasta joko tutun Mirjan tai viimeksi Piritan tunnilla minulla olleen Primulan. Meillä kaikilla oli kuitenkin aivan oudot hevoset, koska samaan aikaan oli joku estekurssi. Minulle oli merkitty Concord, muistaakseni kahdeksanvuotias ruuna, jonka Ella sai vasta muutama viikko sitten. Ellahan on siis normaalisti samalla tunnilla, mutta oli nyt poissa - ilmeisesti Concord tekee myös jonkin verran tuntitöitä. Letulla oli vielä tuoreempi tulokas, 12-vuotias ruuna Holle, joka oli tallilla vasta toista päivää.
Concord käyttäytyi karsinassa kiltisti. Ruuna ei ollutkaan niin pieni, kuin mitä ensivaikutelman perusteella muistin. Kovin sippoinen se kyllä oli, kapea kuin silakka ja valtavan pitkäkoipinen. Laukkaratsuvaikutelmaa korosti pieni estesatula. Koska kukaan meistä ei tiennyt onko Concordilla jo joku lempinimi, aloin kutsua sitä Sirkaksi - mielestäni se vaan muistuttaa niin kovasti heinäsirkkaa, vaikka ruuna onkin!
Pirita pitikin yllättäen estekurssin, joten maneesin meidän kanssamme ilmestyi Maiju. Tunnin teemana oli siirtymiset, ja niitä lähdettiin tekemän heti ohjien ottamisen jälkeen käynnissä. Tarkoituksena oli tehdä omassa tahdissa pysähdyksiä ja saada sitä kautta hevosia kuulolle. Ratsujen piti seistä rauhassa ja toisaalta lähteä samantien pyynnöstä liikkeelle, herkistelyä siis.
Seuraavaksi jatkettiin siirtymisillä kevyestä ravista käyntiin, useita pitkän sivun aikana ja päätyyn ympyrät. Siirtymisen käyntiin piti olla pehmeä eikä töksähtävä ja äkkinäinen. Jos hevoset sipsuttivat ja oliva lähdössä heti takaisin raviin, sai käyntipätkä olla pitkäkin.
Muistin Ellan kertoneen, että Concord ei oikein osaa kulkea muodossa, kun sillä on vaan hypätty. Minun kanssani se ei ainkaaan kulkenut muodossa, päin vastoin. Ruuna koitti kovin helposti karata ohjastuntumaa nostamalla pään ylös. Maiju neuvoi seuraamaan käsillä: kun hevosen pää nousee, nousevat ratsastajan kädetkin. Näin suusta säilyy koko ajan suora linja kyynärpäihin, eikä tuntuma katoa missään vaiheessa. Tämän käsien noston kanssa oli etenkin alkuun suuria vaikeuksia, kun minä enemminkin tuppaan painaa käsiä alas. Hyvin vaistomaisesti sitä koitti kompensoida hevosen pään nostamista pitämällä kädet liioitellun alhaalla. Kun kädet pysyivät juonessa mukana, teki Concord varsinaiset siirtymiset sekä käynnissä että ravissa ihan hyvin ja pehmeästi.
Alkulaukka tehtiin suurella keskiympyrällä. Concordille laukka oli selvästi luontaisin askellaji. Laukka nousi vauhdilla, mutta jäi helposti hieman nelitahtiseksi. Piti koko ajan pitää pohkeet lähellä, että laukka rullasi.
Vapaan käyntipätkän jälkeen jatkettiin käynnissä siten, että tultiin aina pitkältä sivulta radan poikki keskihalkaisijalla olevien tötsien väliin, jossa tehtiin pysähdys. Maiju vaati, että hevoset kääntyvät suoraan ja kävelevät koko matkan suoraan ja vielä pysähtyvätkin suorana. Suunnan sai valita pysähdyksen jälkeen itse, eli oli mahdollista työstää käyntiä omalle hevoselle sopivimmalla tavalla.
Concord tuli heti ensimmäisen pysähdyksen vasemmasta kierroksesta niin hyvin, että saimme luvan siirtyä samantien raviin. En kuvitellutkaan istuvani alas, vaan kevensin koko tunnin. Ravissa jatkoimme samalla tiellä, mutta nyt teimme siirtymisen vain käyntiin. Ensin käännös uralta meni meillä pitkäksi, mutta kun ymmärsin ottaa ulkopohkeen käyttöön, tuli kulmista oikein hyviä. Itse siirtyminen oli monta kertaa lähes pysähdykseen, niin nopeasti Concord pidättäviin apuihin reagoi: itse olin vielä pidättämässä hevosta kohti käyntiä kun se jo seisoikin, ja minun olisi pitänyt päin vastoin antaa eteenpäin ajavia apuja käynnin säilyttämiseksi. Jonkinlainen tasapaino tässäkin saavutettiin, ja suorat linjat onnistuivat hyvin.
Lopuksi teimme päätyyn ravivoltin ja jatkoimme hyvin avuilla olevalla hevosella edelleen tötsien väliin, jossa tehtiin oikean laukan nosto. Tässäkään emme ensimmäisellä kerralla onnistuneet, mutta kun harjoittelin uralla kerran, toinen oli jo sujuvampi. Concord reagoi nostoapuihinkin nanosekunnissa ja oli jo lähestulkoon uralla ensimmäisellä laukka-askeleella. Liike oli meille selvästi vaikea, joten Maiju helpotti sitä hieman. Ravasimme vain ympyrää ja laukannosto tehtiin tötsien välissä niin, että istuin alas vasta juuri ennen nostoa. Välillä vaan ravasimme tötsien läpi ilman nostoa, sillä ruuna alkoi helposti ennakoida. Ympyrällä ulkoavut olivat korvaamattoman tärkeät tehtävän onnistumiseksi.
Concord oli lopulta aika hankala yhdistelmä herkkyyttä, suurta reaktionopeutta ja hitautta. Se jäi helposti vähän niin kuin paikalleen, eikä askel venynyt tai rullannut riittävästi. Selässä piti olla koko ajan hereillä ja kuulostella, mitä hevonen oikein aikoo: tarvitaanko pidätteitä vai eteenajoa, pitääkö nostaa vai laskea käsiä... Ruuna vaikutti rehelliseltä ja sitä sai kyllä ihan ratsastaa - ainakin loppuraviin asti, jolloin Maiju vaan totesi, että sitä on tässä vaiheessa tuntia enää aika mahdotonta saada hitaaksi. Mistään peräänannosta ei kyllä voida puhua, mutta alkuveryttelyn jälkeen ravipätkillä sain jo kaulaa hieman pyöreämmäksi ja tuntumaa vahvemmaksi. Uskon, että sirkeä Concord on mainio pakkaus ja kisatykki Ellalle, mutta aivan minun tyyppinen hevonen se ei kyllä ole.
Mirja sen sijaan on. Kuulin edellisellä viikolla Outilta huhun, että tamma olisi lähdössä varsalomalle. Mirja on syntynyt 1997, joten alkaa olla korkea aika, jos siitä meinaa siitostammaa. Piritahan silloin jo joskus syksyllä puhui, että jos hänellä olisi paljon rahaa ja oma talli, ostaisi hän Mirjan ja teettäisi sillä varsan, niin hieno tamma on. Siihen on helppo yhtyä, enkä ihmettele lainkaan, että nyt se on kuin onkin lähdössä varsalomalle.
Kysyin asiasta Piritalta, joka vahvisti, että Mirja muuttaa kesäkuun alussa jonnekin toiselle tallille (paikan nimen jo harmistuksissani unohdin) kokeilemaan, josko tärppäisi. Orisuunnitelmakin oli jo, mutta Pirita ei tiennyt siitä sen tarkemmin. En vielä tiedä tuleeko Mirja takaisin jos ei tärppää, tai tuleeko sittenkään, kun varsa on vieroitettu. Pirita sanoi myös heti, että "sun täytyy saada vielä ridaa sillä" ennen kuin se lähtee. Kurjaa menettää lempiratsu nyt, kun sellainen on taas pitkästä aikaa löytynyt. Toivon kuitenkin, että loma tekee Mirjalle hyvää ja tuloksena on yhtä hieno varsa kuin mitä emänsä on!
torstai 19. toukokuuta 2011
Uusia tuttavuuksia - ja vähän vanhojakin
12.5.2011 Primus Talli
Anne - t. Mildora
Toisen oman ryhmäni estetuntia korvaavan tunnin sain torstaille. Ryhmä on varsinaisesti Primuksen uusimman opettajan Johannan, mutta häntä tuurasi tällä kertaa myös vasta vuodenvaihteessa aloittanut Anne Nuutinen (?). Sattuipa niin hauskasti, että osuin tietämättäni samalle tunnille kiharapiireistä tutun Millan kanssa, joka vielä kaiken lisäksi ratsasti minun hevosellani (Mirjalla)!
Nimeni kohdalta listasta löytyi uusi tuttavuus, Mildora, vuonna 1994 syntynyt kokenut rautias tamma. En ollut oikein koskaan nähnyt hevosta tositoimissa, joten mitään ennakkokäsitystäkään ei siitä ollut. Muistelin, että tallin esittelykuvassa se menee hienon näköisesti, ja että joku oli puhunut sen jännittyvän helposti. Karsinassa Mildora tosin vain seisoi paikoillaan. Selästä käsin se tuntui Mirjan jälkeen kovin sippoiselta ja lyhyeltä.
Aloitimme käynnissä ratsastamalla suoralla suoraan ja huolella kulmiin. En saanut oikein mitään neuvoja siihen, mitä Mildoran kanssa pitäisi tehdä, mutta jonkinlaisen muodon sain kaivettua esiin aika nopeasti. Mildora tuntui tosiaan oudon pieneltä ja kaula lyhyeltä, vaikka Annen mielestä se olikin hyvällä kaulalla.
Kevyt ravi -osuus oli aika pitkä. Menimme oikeaan kierrokseen siten, että jokaiseen kulmaan piti tehdä voltti. Anne katsoi tarkasti, että hevoset asettuivat ja taipuivat ja todella menivät kulmaan. Kulmasta jatkettiin lyhyet sivut suoraan, mutta pitkälle sivulle tehtiin lisäksi loiva kiemuraura. Sen aikana piti ehtiä suoristamaan ja valmistelemaan paluusuunta uralle huolella taas asettamalla ja taivuttamalla. Sitten oltiinkin jo taas menossa kohti seuraavaa kulmaa, jolloin asetuksen ja taivutuksen piti olla jälleen oikealle.
Monella ratsukolla meinasi tulla kiire kiemurauralla, mutta Mildora taipui tehtävään varsin näppärästi. Sain sen volteilla hyvin avuille, ja kun itse oli riittävän jäntevä, säilyi muoto suoristuksen ja vasemalle asettamisen läpi. Mildoran ravi oli kyllä aivan toista kuin Mirjan iso, pehmeän letkeä ravi. Tämä tamma enemmänkin töksähteli, enkä saanut askelta venymään haluamallani tavalla. Tuntui, että Mildora piti pitää aika lyhyenä, jotta se ei karannut jännittyneenä alta.
Laukkaa varten tulimme suurelle pääty-ympyrälle. Aina pitkällä sivulla käytäessä tehtiin voltti ympyrän sisäpuolelle. Suunta oli vasen ja se oli selvästi Mildoran vaikeampi. Sain tehdä tosissani töitä ennen nostoa, jotta sain sen kenottavan kaulan myötäämään ja jännityksen laukeamaan edes vähän. Taivuttelin kaulaa todella selvästi johtavalla ohjasotteella sekä ulos että sisään, mikä lopulta auttoi. Edelleen tuntuma oli aika tiukka, vaikken tiedä oliko se alkuunkaan oikea lähestymistapa.
Laukkavolteilla jäinkin sitten Annen mukaan liikaa kiinni sisäohjaan. Koska jalat eivät käskeneet riittävästi eteenpäin, pudotti Mildora helposti raville. Voltit sinällään olivat lopulta ihan kohtuullisia, mutta kun koitin löysätä sisäohjaa, alkoi kääntyminen tuottaa tuskaa. Ne jalat... Laukkasimme pääosin vain vasemmalle, mutta lopuksi tehtiin muutama samanlainen voltti ympyrän sisään myös oikeaan kierrokseen. Ne onnistuivat ehkä paremmin, kun hevonen oli jo tutumpi ja itsellekin oikea vaan on se helpompi suunta.
Loppuravissa annettiin hevosten hieman venyttää. Minua kehoitettiin vasemassa kierroksessa aina välillä löysäämään sisäohjasta. Anne vaan totesi, että tulee moisesta käsi kipeäksi, vaikka en mielestäni sitä kyllä erityisemmin kiskonutkaan. Ehkä se sitten näytti siltä, sillä Mildora ei kuitenkaan mitenkään purrut kiinni.
Tamma oli ihan ok, mutta ei herättänyt suuria tunteita - ehkä liian pieni ja sippoinen minun makuuni. Myöskään Annen tunnista en saanut irti niin paljon kuin olisin halunnut. Pitää kuitenkin muistaa, että olin tunnilla vaan vierailemassa, ja ryhmä oli vieras opettajallekin. Muuten, sen mitä nyt omalta uurastukseltani ehdin muita ratsukoitan seuraamaan, niin Milla meni Mirjalla tosi kivan näköisesti!
Anne - t. Mildora
Toisen oman ryhmäni estetuntia korvaavan tunnin sain torstaille. Ryhmä on varsinaisesti Primuksen uusimman opettajan Johannan, mutta häntä tuurasi tällä kertaa myös vasta vuodenvaihteessa aloittanut Anne Nuutinen (?). Sattuipa niin hauskasti, että osuin tietämättäni samalle tunnille kiharapiireistä tutun Millan kanssa, joka vielä kaiken lisäksi ratsasti minun hevosellani (Mirjalla)!
Nimeni kohdalta listasta löytyi uusi tuttavuus, Mildora, vuonna 1994 syntynyt kokenut rautias tamma. En ollut oikein koskaan nähnyt hevosta tositoimissa, joten mitään ennakkokäsitystäkään ei siitä ollut. Muistelin, että tallin esittelykuvassa se menee hienon näköisesti, ja että joku oli puhunut sen jännittyvän helposti. Karsinassa Mildora tosin vain seisoi paikoillaan. Selästä käsin se tuntui Mirjan jälkeen kovin sippoiselta ja lyhyeltä.
Aloitimme käynnissä ratsastamalla suoralla suoraan ja huolella kulmiin. En saanut oikein mitään neuvoja siihen, mitä Mildoran kanssa pitäisi tehdä, mutta jonkinlaisen muodon sain kaivettua esiin aika nopeasti. Mildora tuntui tosiaan oudon pieneltä ja kaula lyhyeltä, vaikka Annen mielestä se olikin hyvällä kaulalla.
Kevyt ravi -osuus oli aika pitkä. Menimme oikeaan kierrokseen siten, että jokaiseen kulmaan piti tehdä voltti. Anne katsoi tarkasti, että hevoset asettuivat ja taipuivat ja todella menivät kulmaan. Kulmasta jatkettiin lyhyet sivut suoraan, mutta pitkälle sivulle tehtiin lisäksi loiva kiemuraura. Sen aikana piti ehtiä suoristamaan ja valmistelemaan paluusuunta uralle huolella taas asettamalla ja taivuttamalla. Sitten oltiinkin jo taas menossa kohti seuraavaa kulmaa, jolloin asetuksen ja taivutuksen piti olla jälleen oikealle.
Monella ratsukolla meinasi tulla kiire kiemurauralla, mutta Mildora taipui tehtävään varsin näppärästi. Sain sen volteilla hyvin avuille, ja kun itse oli riittävän jäntevä, säilyi muoto suoristuksen ja vasemalle asettamisen läpi. Mildoran ravi oli kyllä aivan toista kuin Mirjan iso, pehmeän letkeä ravi. Tämä tamma enemmänkin töksähteli, enkä saanut askelta venymään haluamallani tavalla. Tuntui, että Mildora piti pitää aika lyhyenä, jotta se ei karannut jännittyneenä alta.
Laukkaa varten tulimme suurelle pääty-ympyrälle. Aina pitkällä sivulla käytäessä tehtiin voltti ympyrän sisäpuolelle. Suunta oli vasen ja se oli selvästi Mildoran vaikeampi. Sain tehdä tosissani töitä ennen nostoa, jotta sain sen kenottavan kaulan myötäämään ja jännityksen laukeamaan edes vähän. Taivuttelin kaulaa todella selvästi johtavalla ohjasotteella sekä ulos että sisään, mikä lopulta auttoi. Edelleen tuntuma oli aika tiukka, vaikken tiedä oliko se alkuunkaan oikea lähestymistapa.
Laukkavolteilla jäinkin sitten Annen mukaan liikaa kiinni sisäohjaan. Koska jalat eivät käskeneet riittävästi eteenpäin, pudotti Mildora helposti raville. Voltit sinällään olivat lopulta ihan kohtuullisia, mutta kun koitin löysätä sisäohjaa, alkoi kääntyminen tuottaa tuskaa. Ne jalat... Laukkasimme pääosin vain vasemmalle, mutta lopuksi tehtiin muutama samanlainen voltti ympyrän sisään myös oikeaan kierrokseen. Ne onnistuivat ehkä paremmin, kun hevonen oli jo tutumpi ja itsellekin oikea vaan on se helpompi suunta.
Loppuravissa annettiin hevosten hieman venyttää. Minua kehoitettiin vasemassa kierroksessa aina välillä löysäämään sisäohjasta. Anne vaan totesi, että tulee moisesta käsi kipeäksi, vaikka en mielestäni sitä kyllä erityisemmin kiskonutkaan. Ehkä se sitten näytti siltä, sillä Mildora ei kuitenkaan mitenkään purrut kiinni.
Tamma oli ihan ok, mutta ei herättänyt suuria tunteita - ehkä liian pieni ja sippoinen minun makuuni. Myöskään Annen tunnista en saanut irti niin paljon kuin olisin halunnut. Pitää kuitenkin muistaa, että olin tunnilla vaan vierailemassa, ja ryhmä oli vieras opettajallekin. Muuten, sen mitä nyt omalta uurastukseltani ehdin muita ratsukoitan seuraamaan, niin Milla meni Mirjalla tosi kivan näköisesti!
sunnuntai 8. toukokuuta 2011
Helteinen korvaustunti
7.5.2011 Primus Talli
Anni - t. Mirja
Oman ryhmäni ensimmäisen hyppytunnin korvasin lauantain lähes helteisessä säässä. Pääsin viiden henkilön ryhmään. Tunnin piti olla Piritan, mutta harmi kyllä hän oli sairastunut. Sijaisena oli talvelta tuttu Anni ja minulla ratsuna jo aika monelta tunnilta tuttu ihana Mirja.
Mirja oli edellisellä tunnilla, jota ehdin sopivasti kentän laidalta seuraamaan. Anni kehotti ratsastajaa lähes koko tunnin ajan käskemään Mirjaa reippaammin eteen. Työ tuotti tulosta, sillä tunnin päättyessä tamma ei näyttänyt enää ollenkaan niin jäykältä kuin aluksi.
Käyntiveryttelyssä Mirja oli mukavan tuntuinen, ei poikitellut eikä liirannut mihinkään. Sain sen kävelemään mielestäni reippaasti, ja Annikin tyytyi vaan muistuttamaan, että sen pitää itse pyrkiä eteenpäin koko ajan. Ravia tehtiin suurella ympyrällä, jossa keskityttiin taas vain siihen, että kaikki liikkuvat reippaasti eteenpäin. Laukannostoihin Anni neuvoi pitämään huolta siitä, ettei Mirja hidasta. Jostain kumman syystä laukat nousivatkin tällä kerralla ihan hyvin.
Veryttely kesti aika pitkään, mutta ehdimme sentään tehdä varsinaisena tehtävänä vähän pohkeenväistöä. Lyhyeltä sivulta käännyttiin käynnissä oikealle keskihalkaisijalle, suoristettiin ja tehtiin muutama metri väistöä oikealle. Sitten taas suoristus ja takaisin keskihalkaisijalle. Vielä piti ennen päätyä ehtiä suoristaa ja asettaa ja taivuttaa käänyyttäessä lyhyelle sivulle. Mirjahan tekee nämä vaikka unisssaan, joten suurempia ongelmia ei ollut. Enemmän jännitti väistöjen jälkeen vain suoraan tultu keskihalkaisija, mutta ilmeisesti olin saanut tamman sopivasti ohjan ja pohkeen väliin, koska se pysyi hyvin suorana.
...ja koska en kirjoittanut tunnista heti sen jälkeen, en siitä tämän enempää muistakaan. Mirja oli oma itsensä, mutta ei niin hyvä kuin se on joskus ollut. Tunti oli ihan ok, mutta ei Primuksen parhaimmistoa. Jos olisi ollut, ei parissa viikossa sisältö unohtuisi!
Tunnin jälkeen Mirja pääsi lauantain osalta lomalle, joten pesin sen huolella vedellä ja sienellä. Jotenkin oli hirveän kiva myös hoitaa tuttua tammaa. Olen joskus sanonutkin, että jos pitäisi valita ratsastamisen ja hoitamisen välillä, valitsisin varmaan hoitamisen. Parasta on kuitenkin näin, kun voi näin tuntiratsastajana yhdistää molemmat! Vaikea on siis ymmärtää niitä nettikirjoittelijoita, joiden mielestä edes ratsun suojien peseminen saati kuntoon laittaminen tai harjaaminen ei ole maksavan asiakkaan tehtävä...
Anni - t. Mirja
Oman ryhmäni ensimmäisen hyppytunnin korvasin lauantain lähes helteisessä säässä. Pääsin viiden henkilön ryhmään. Tunnin piti olla Piritan, mutta harmi kyllä hän oli sairastunut. Sijaisena oli talvelta tuttu Anni ja minulla ratsuna jo aika monelta tunnilta tuttu ihana Mirja.
Mirja oli edellisellä tunnilla, jota ehdin sopivasti kentän laidalta seuraamaan. Anni kehotti ratsastajaa lähes koko tunnin ajan käskemään Mirjaa reippaammin eteen. Työ tuotti tulosta, sillä tunnin päättyessä tamma ei näyttänyt enää ollenkaan niin jäykältä kuin aluksi.
Käyntiveryttelyssä Mirja oli mukavan tuntuinen, ei poikitellut eikä liirannut mihinkään. Sain sen kävelemään mielestäni reippaasti, ja Annikin tyytyi vaan muistuttamaan, että sen pitää itse pyrkiä eteenpäin koko ajan. Ravia tehtiin suurella ympyrällä, jossa keskityttiin taas vain siihen, että kaikki liikkuvat reippaasti eteenpäin. Laukannostoihin Anni neuvoi pitämään huolta siitä, ettei Mirja hidasta. Jostain kumman syystä laukat nousivatkin tällä kerralla ihan hyvin.
Veryttely kesti aika pitkään, mutta ehdimme sentään tehdä varsinaisena tehtävänä vähän pohkeenväistöä. Lyhyeltä sivulta käännyttiin käynnissä oikealle keskihalkaisijalle, suoristettiin ja tehtiin muutama metri väistöä oikealle. Sitten taas suoristus ja takaisin keskihalkaisijalle. Vielä piti ennen päätyä ehtiä suoristaa ja asettaa ja taivuttaa käänyyttäessä lyhyelle sivulle. Mirjahan tekee nämä vaikka unisssaan, joten suurempia ongelmia ei ollut. Enemmän jännitti väistöjen jälkeen vain suoraan tultu keskihalkaisija, mutta ilmeisesti olin saanut tamman sopivasti ohjan ja pohkeen väliin, koska se pysyi hyvin suorana.
...ja koska en kirjoittanut tunnista heti sen jälkeen, en siitä tämän enempää muistakaan. Mirja oli oma itsensä, mutta ei niin hyvä kuin se on joskus ollut. Tunti oli ihan ok, mutta ei Primuksen parhaimmistoa. Jos olisi ollut, ei parissa viikossa sisältö unohtuisi!
Tunnin jälkeen Mirja pääsi lauantain osalta lomalle, joten pesin sen huolella vedellä ja sienellä. Jotenkin oli hirveän kiva myös hoitaa tuttua tammaa. Olen joskus sanonutkin, että jos pitäisi valita ratsastamisen ja hoitamisen välillä, valitsisin varmaan hoitamisen. Parasta on kuitenkin näin, kun voi näin tuntiratsastajana yhdistää molemmat! Vaikea on siis ymmärtää niitä nettikirjoittelijoita, joiden mielestä edes ratsun suojien peseminen saati kuntoon laittaminen tai harjaaminen ei ole maksavan asiakkaan tehtävä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)