lauantai 17. syyskuuta 2011

"Katso kenguru loikkaa" eli Foxy ja Sanna kouluradalla

16.9.2011 Primus Talli
Pirita - r. Foxy

Ensin huonot uutiset: Johanna on vienyt Allin sittenkin pois Primukselta. Siinä meni siis toinen suorikkihevoseni, mutta onneksi meillä on yhä ihana Foxy!

Tulin tallille hyvissä ajoin ajatuksena seurata hieman edeltävää, juuri alkamassa olevaa tuntia. Alku oli lupaava, sillä ratsukseni oli laitettu Foxy ja tallissa törmäsin heti Piritaan, joka oli kuin olikin tervehtynyt. Hän ilmoitti, että tänään mennään sitten se Aikuisratsastusmerkin koulurata, johon en sitten ollut alkuunkaan varautunut. Toimistosta löytyi ohjelmia, joten tunnin katsomisen sijasta päädyinkin opettelemaan rataa. Olimme toki pitkin syksyä treenanneet pätkiä radasta, mutta edellisestä varsinasesta radan ratsastamisesta oli kohdallani kyllä aikaa. Olisikohan ollut Tampereella Kissaniityllä B-merkin kouluohjelma, jonka menin Kaupin Ratsastuskoulun omalla rakkaalla hoitohevosellani Sentulla (r. Kentucky Gentleman, s. 1979) ehkä vuonna 1991?

Olemattomat kilpailijanhermoni meinasivat heti tehdä tenän, sillä tunnille tuli aikamoinen kiire. Olin unohtaa, että Foxylle kääritään etujalkoihin pintelit, ja tietenkin toinen tarrapinteli oli väärin päin. Ehdimme kuitenkin maneesiin samaan aikaan muiden (Lettu - Ligero, Miku - Veeti, Tiina - Holle, Ella - Concorde) kanssa.

Alkuveryttely tähtäsi tietenkin radan ratsastamiseen, mutta oli jo sellaisenaan tosi kiva. Teimme ensin aivan pienen hetken käyntiä ja ravia ympyrällä, mutta sitten aloimme valmistelemaan itse suoritusta. Jakaannuimme kahtia kumpaankin päähän maneesia, ja Piritan ohjeiden mukaan ratsastimme peräkkäin käyntipohkeenväistöjä, laukannostoja, keskiympyröitä laukassa ja suunnanmuutoksia ravissa. Muistutti hieman niitä paria kertaa viime talvena, jolloin ratsastimme koko tunnin vastaavasti. Kuten Piritakin oli edellisille tuntilaisille todennut, tulee aika harvoin yhdisteltyä eri tehtäviä niin, että lyhyen ajan sisällä joutuu keskittymään muuhunkin kuin vain yhteen tiettyyn liikkeeseen. Siksi tällainen veryttely ja itse radankin ratsastaminen oli todella hyödyllistä, vaikka oikeastaan inhoan kaikenlaista yksin suorittamista kilpailemisesta puhumattakaan.

Puolelta olimme valmiita, ja Pirita määräsi meille lähtöjärjestyksen. Foxyn kanssa pääsimme radalle toiseksi viimeisenä. Alkuveryttelyssä Foxy oli ollut hieman tahmeampi ja etenkin vasempaan hankalampi kuin pari viikkoa aiemmin, mutta syyn otan kokonaan niskoilleni. Jo pelkkä ajatus siitä, että joutuisin yksin kouluaitojen sisäpuolelle, sai pulssin kohoamaan ja kädet tärisemään. Vasta, kun aloimme tekemään veryttelyssä tehtäviä nopammalla tempolla enkä enää ehtinyt ajatella edessä olevaa suoritusta, alkoi homma toimimaan. Odotellessa oli kuitenkin taas hieman aikaa panikoida, eikä minulla muutenkaan ollut oikein mitään hajua siitä, miten pitäisi radalle valmistautua. Tein pitkän vapaan käynnin jälkeen ensin muutamia peruutuksia testatakseni Foxyn polven päivän kunnon. Hämmästyksekseni ruuna peruutti paremmin kuin viimeksi, vaikka toki aikamoisesti vastustellen. Sitten hieman ravia lähinnä eteenpäinpyrkimystä hakien ja ohjelman teitä muistellen. Lopuksi juuri ennen suoritusta parit laukannostot, jotka osoittautuivat oikeaan kierrokseen yllättävän haastaviksi.

Radalla olin näin jälkikäteen ajateltuna hämmästyttävän tyyni. Alku meni mielestäni oikein hyvin. Foxy oli mukavassa rennossa muodossa ja ravasi kohtuullisesti. Piritan pienestä maiskutuksesta päättelin kyllä jo radan aikana, että hieman enemmän eteenpäinpyrkimystä ja herkempää reagointia pohkeelle olisi saanut olla. Saimme kuitenkin jopa seiskaa alun raviosuudesta, pohkeenväistöstä ja vapaasta käynnistä. Peruutus nyt oli mitä oli, pääasia että peruutti.

Sitten päästiin laukkaosioon, ja ongelmat alkoivat. Foxy nosti käynnistä ensin väärän laukan, mutta sain sen ravin kautta korjattua oikeaksi. Keskiympyrällä oli paketti taas ihan hyvin kasassa, kunnes Foxy teki 180 asteen loikan tulosuuntaan täysin ilman mitään ennakkovaroituksia. Minä esitin sen sortin akrobaattitemput, että itseänikin hämmästyttää miten en pudonnut. Kuin ihmeenkaupalla onnistuin siis pysymään rimpuilevan ruunan kyydissä ja kääntämään sen rauhallisesti uudelleen ympyrälle. Pirita kehoitti ensin hieman ravaamaan ja sitten nostamaan uuden laukan. Tämän jälkeen uusi ympyrä ei tuottanut enää mitään ongelmia, vaikka tokihan olimme molemmat varmaan hieman jännityneitä.

Oikea laukka nousi ravista lyhyen sivun keskeltä ongelmitta, mutta heti seuraavassa nurkassa Foxy loikkasi jälleen. Tällä kerralla sain ruunan nopeammin hallintaan. Pirita olisi antanut meidän ravata koko rata leikkaa, mutta sisu ei antanut periksi. Nostin siis laukan uudestaan ihan samasta kohtaa ja saimme laukkaosuudenkin päätökseen. Lopun askeleen pidennys kevyessä ravissa ei enää oikein irronnut, mutta selvisimme kuitenkin kunnalla ohjelman loppuun.

Pirita oli kirjoituttanut paperiimme, että Foxy oli alkuohjelman pohkeen takana, mikä sitten kostautui laukkaohjelmassa. Pitäisi myös huolehtia siitä, että hevonen reagoi koko ajan pohkeeseen. Jännä juttu, sillä Pirita ennen suorituksia sanoi kaikille, että hevoset usein hieman hyytyvät kouluaitojen sisäpuolella, ja ainakin Lettu kertoi myös Ligeron tehneen juuri niin. Aivan lopuksi paperissamme luki, että "hyvin tsempattu :-)".

Yllättäen hevosen muodosta, kuuliaisuudesta ja ratsukon harmoniasta emme saanee kovin kummoisia pisteitä, mutta omaa mieltä lämmittää ratsastajan asennosta, istunnasta ja ohjien pidosta saatu seiska!

Tallissa Pirita tuli vielä sanomaan, että pysyin hyvin kyydissä. Foxyn loikka oli kuulemma ollut juuri samanlainen, kuin mitä se oli Piritan kanssa siellä Ypäjällä tehnyt. Sinällään liike ei ole kovin suuri, mutta ihan järkyttävän nopea.. Foxy on kuitenkin niin älyttömän sympaattinen hevonen, että hyvää tuultani ei pienet loikat onnistuneet karkottamaan. Ensi viikolla jää ratsastus työ- ja koiraharrastuskiireiden vuoksi kokonaan väliin, mutta toivottavasti saan jatkossa jatkaa Foxylla.

Lopuksi vielä pisteemme, ratahan löytyy vaikka täältä:

1. 7
2. 7 saisi ravata pontevammin
3. 7 sujuva
4. 5 pysähtyy, siirtyminen kättä vasten
5. 6 pientä jännitystä
6. 6 nousee pois peräänannosta
7. 4 reilua vastustelua
8. 7
9. 8 käynti rentoa ja energistä
10. 4 väärä laukka, korjattu
11. 5 jännittyy, rimpuilee
12. 6 ravi liian aikaisin
13. 6
14. 6 pientä jännitystä
15. 6
16. 5 ei juuri eroa
17. 6

1. 7
2. 6
3. 7
4. 5

Yht. 151/250 pistettä

perjantai 16. syyskuuta 2011

Matalalentoa

15.9.2011 Primus Talli
Johanna - r. Veli

En minä Foxyn ja Allin jälkeen nyt ihan maahan asti pudonnut, mutta huomattavasti matalemmalle, sekä kirjaimellisesti että kuivainnollisesti. Tunti pikkuisella Veli-arabilla Johannan ohjauksessa oli ihan ok, mutta vähän sellainen tyhjä fiilis siitä lopulta jäi.

Olin tietenkin toiveikkaasti odottanut Allia, koska vaihtokaupan toinen osapuoli oli ratsastanut sillä kaikki syyskauden tuntinsa. Veli oli siis jonkinlainen pettymys. Olen mennyt sillä aika paljon, vaikka en mielestäni mene sillä erityisen hyvin enkä edes pidä siitä mitenkään erityisesti. Foxyä kävin tunnin jälkeen rapsuttelemassa, mutta Allia en äkkiseltään löytänyt koko tallista. Toivottavasti se ei ole muuttanut.

Ulkona oli edellisinä päivinä riehuneen syysmyrskyn jäljiltä vielä aika tuulista ja vähän ripottelikin, joten molemmat kuuden henkilön tunnit ahtautuivat maneesiin. Tunnin teemana olivat suorat linjat, lähinnä lävistäjät ja laukassa myös keskihalkaisija. Aloitimme tekemällä käynnissä pitkän sivun loppuun pysähdykset niin, että hevonen ei saanut yhtään ennakoida edessä olevaa kulmaa. Sitten käännettiin lävistäjille, jolloin ikään kuin uraksi muodostui kahdeksikko. Lävistäjien piti olla viivasuoria kirjaimesta kirjaimeen.

Sitten sama ravissa. Johanna käski kuvittelemaan kirjaimeen kameran, jota kohti hevosen otsan olisi osoitettava koko ajan. Uralle tultaessa ravin tahdin piti säilyä muuttumattomana, samoin voltilla, joka tehtiin lyhyen sivun keskipisteestä. Jos eteenpäinpyrkimyksen kanssa oli vaikeuksia, sai lävistäjällä vähän lisätä. Lävistäjien jälkeen jäimme kahdelle pääty-ympyrälle oikeassa kierroksessa, jossa saatiin koota ravia hieman enemmän.

Velin kanssa otin tavoitteeksi säilyttää irtonaisen oikean ohjan tunnin läpi. Käynnissä ei ollut ongelmia. Ravikin meni mielestäni hyvin. Jatkuvat suunnanmuutokset taisivat sopia ruunalle, ja kun piti käännellä tasaisesti sekä oikealle että vasemmalle, en ehtinyt jäädä kiinni kummaltakaan puolelta. Veli kulki hyvin suorana, ja etenkin pääty-ympyrällä pitkällä askeleella. Siinä sain Johannalta ohjeen lyhentää hieman ohjaa, jotta muoto nousisi. Tämä näyttääkin nyt olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että ratsastan jossain vaiheessa tuntia hevosta liian rennossa muodossa, enkä malta alkaa koota ja vaatia enemmän.

Käyntipätkän jälkeen alettiin tehdä lävistäjiä ja keskihalkaisijaa laukassa. Ensin nostettiin vaan laukka pitkän sivun keskeltä, jatkettiin puoli kierrosta laukkaa ja puoli kierrosta ravia. Sitten joka toinen kierros käännettiin keskihalkaisijalle, jolla siirryttiin raviin vasta juuri ennen lyhyttä sivua. Aivan lopuksi tultiin vielä vuoron perään lävistäjä laukassa niin, että laukattiin pääty ja lävistäjä ja ravattiin toinen pääty.

Velillä alkoi tietenkin keittää, kun piti välillä laukata ja välillä ravata. Muoto ja rento ravi hävisi ja liike suuntautui enemmän ylös kuin eteen. Johannalle ruuna oli selvästi vähän vieras, koska en saanut koko laukkatyön aikana oikeastaan mitään kommenttia. Ainoastaan silloin, kun raviin siirtymisissä suosiolla kevensin edes jonkinlaisen kontrollin säilyttämiseksi, Johanna totesi, että sillä onko sillä Velillä paha ravi.

Loppuravi oli taas hieman parempi, ja plussana pitää varmaankin mainita, että Veli ei jäänyt kiinni sinne oikeaan. Jotain hyvääkin siis!

Olin nyt ensimmäistä kertaa Johannan tunnilla. Olisin ehkä kaivannut vähän enemmän neuvoja nimenomaan ratsastukseeni, sillä nyt opastus jäi - toki varmasti ainakin osittain tehtävästä johtuen - enemmän sellaiseksi liikenteenohjaukseksi. Joka tapaukessa on välillä kyllä ihan hyödyllistä mennä paitsi eri hevosilla niin myös eri opettajien tunneilla. Eipähän pääse liikaa nousemaan jalat maasta...

torstai 8. syyskuuta 2011

Ratsastusuran huipulla?

7.9.2011 Primus Talli
Kikka - t. Alli

Voikohan ratsastustunti enää tulla tämän paremmaksi?

Olen tehnyt vilkkaan koiraharrastussyksyn vuoksi tuntivaihtokauppoja, ja tälle viikolle löysin hyvän ryhmän keskiviikolta. Opettajan piti olla Pirita, mutta se vaihtuikin Kikaksi. Hevoseksi toivoin salaa Foxya, mutta en voinut olla kovin paihoillani sen vaihduttua Alliksi. Viime perjantain hyvä fiilis ei onneksi vaihtunut mihinkään, vaan kantoi koko tunnin läpi.

Päivän haastavin hetki oli yllättäen jo tallissa ennen tuntia. Allin karsina oli tyhjä ja sen edessä Pete-ponin harjakori. Lopulta löysin tamman Rollon karsinasta alatallin perukoilta. Sen tavarat olivat ylätallissa, joten sain hetken harhailla edes takaisin ennen kuin kaikki tarvittava oli kasassa.
Myös opettaja oli hetken hukassa, sillä edellistä Piritan tuntia pitikin Maiju. Juuri kun olimme lähdössä tallista kentälle, kurvasi Kikka yllättäen paikalle ja hyppäsi sairastuneen Piritan tilalle tuntimme opettajaksi.

Siinä vaiheessa kyllä hieman jännitti, sillä allani oli valtavan osaava hevonen ja opettajana valtavan osaava mutta hyvin tiukka Kikka. Muistin, miten hankala Alli oli ollut alkukesästä, mutta muistin myös miten upealta se oli lopulta tuntunut. Olin nähnyt sen myös parilla tunnilla nyt syksyllä, eikä se ollut näyttänyt enää lainkaan haastavalta. Niinpä päätin luottaa siihen, että tällä kerralla saisin tuon hyvän tunteen heti alusta.

Aloitimme suurella pääty-ympyrällä vapaassa käynnissä. Kikka vaati jokaisen ratsun eteenpäin rennosti ja tahdikkaasti ilman, että jokaisella askeleella piti erikseen käskyttää. Ohjat kerätessä ei käynti saanut muuttua mihinkään. Kun Kikka kuuli, että olin mennyt Allilla vain kerran heti silloin kun se muutti Primukselle, hän neuvoi minua huolehtimaan tamman eteenpäinpyrkimyksestä heti alusta asti. Ohjastuntuma saisi olla aika kevyt, ja istunnalla pitäisi myödätä hyvin. Näillä ohjeilla sain positiivisen alun, kun uskalsin nyt komentaa Allia heti raipalla pohkeilla hieromisen sijaan.

Ravikin lähti rullaamaan helposti, kun olin heti alkutunnista ollut tiukkana eteenpäinpyrkimyksen kanssa. Kikka jopa jossain vaiheessa sanoi, että lujempaa ei enää tarvitse mennä. Menimme myös kevyttä ravia ensin pääty-ympyrällä ja sitten koko uralla ilman mitään voltteja tai ympyröitä. Suuntaa vaihdoimme rata pituussuuntaan leikkaa -tiellä, jonka piti luonnollisesti olla suora ja jonka päässä piti tehdä huolellinen suunnanmuutos asetuksineen ja taivutuksineen. Alkutunnista ei tosin tarvinnut ratsastaa aivan niin syvälle kulmiin, koska hevosille piti antaa aikaa vertyä.

Sitten sama ravityöskentely oikeaan kierrokseen, johon myös laukattiin. Siirtymisissä hitaampaan askellajiin Kikka oli koko tunnin hyvin tarkka siitä, että kukaan ei töksähtänyt alas satulaan, vaan siirtyminen tapahtui pehmeästi nopeammassa askellajissa saavutettu hyvä tuntuma säilyttäen. Allin laukka oli kuin eri planeetalta siihen alkukesään verrattuna, kun itse jaksoi istua keskivartalotiukkana liikettä myödäten. Lopputunnista Kikka kehuikin koko ryhmää siitä, että erityisesti laukkatyöskentely oli kaikilla ollut hyvää.

Koska hevoset oli saatu mukavasti eteen, koitettiin jatkaa samalla mallilla käyntipohkeenväistössä. Näitä olen tehnyt Kikan tunnilla aiemminkin, ja niiden avulla olen tajunnut sen toisenkin pohkeen merkityksen eteenpäinpyrkimyksen säilyttämisessä. Olen myös sisäistänyt sen, että tarkoituksena ei ole poikittaa liikaa, vaan vain sen verran, että saadaan selvät ristiaskeleet - eihän se hevonen kauhean jyrkässä väistössä pysty sitä tempoa enää säilyttämään. Etuosa siis uralla, takaosa väisti sisään, suoristukset pitkän sivun alussa ja lopussa, huolelliset kulmat.

Allin kanssa ei ongelmia kumpaankaan suuntaan, ei väistöissä eikä eteenpäinpyrkimyksessä. Kikkakin kehui, että Alli kulkee hyvin minun kanssani. Ainoa pieni varoitus tuli siitä, että en tulisi liian vahvaksi kädestä väistössä, kun muutoin olin koko tunnin ollut "hyvällä kädellä". Ja toden totta, kun maltoin olla hieman rennompi, väistökin sujui vaivattomammin ja reippaammin ihan itsestään. Kikka vielä kysyi, että meneekö Alli nyt paremmin kuin silloin ensimmäisellä kerralla, ja todentotta se meni, aivan hurjan paljon paremmin!

Väistön jälkeen siirryttiin raviin, ja sai itse valita meneekö harjoitusravia vai keventääkö. Minä nautiskelin taas koko rahan edestä ja istuin Allilla alas.Tuntui, kuin olisin ollut ihan oikea kouluratsastaja, koska siellä satulassa oma asentokin tulee oikeammaksi aivan itsestään. Kädet eivät valahda, ohjastuntuma on kevyt, jalat pysyvät paikoillaan. Joskus sitä toivoisi, että tällaisina tunteina olisi joku videoimassa tai edes valokuvaamassa!

Suuntaa vaihdetttiin samoin kuin aiemminkin. Vasempaan kierrokseen Kikka kehoitti minua hieman kokoamaan Allia enemmän, ja voi taivas miltä se sen jälkeen tuntui! Kikka kehui niin, että olin haljeta ylpeydestä. Valitettavasti kova tuuli vei osan näistä superkehuista tavoittamattomiin, mutta hyvin tyytyväiseltä meidän menoon hän kyllä vaikutti koko tunnin ajan tulleista tasaisista kehuista päätellen.

Pienen vapaan käyntipätkän jälkeen tehtiin väistöt vielä vasemmassa kierroksessa, johon myös lopuksi laukattiin. Ensin meinasin jäädä hieman matkustamaan Allin keinumisen tahdissa. Sitten Alli rikkoi laukan, joten sain vielä ryhdistäydyttyä ja komennettua sen kunnolla eteen. Sen jälkeen saikin sitten taas vaan keinua.

Tunnin päätteeksi hidastettiin kevyen ravin tempoa ja annettiin hevosille ihan kunnolla ohjaa, jotta ne saivat venyttää kaulaa ja selkää. Alli tuntui nauttivan, kun sai pyöristää kaulaansa niin, että turpa melkein hipoi maata.

Mitään loppupalautetta emme enää saaneet, mutta en sitä kyllä kaivannutkaan. Hymyilen varmaan vieläkin typerästi, niin makealta tunti maistui: master-tason ratsastuksenopettajan Johannan hevosella master-tason ratsastuksenopettajan Kikan koulutunnilla, ja kaikki vieläpä onnistui! Väistämättä tulee mieleen, että olikohan se ratsastusuran huippu nyt sitten tässä, vai vieläkö sama kahden hyvän tunnin fiilis jatkuu ensi viikolla...

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Fiilistelyä Foxylla

2.8.2011 Primus Talli
Pirita - r. Foxy

Olipahan tällä tytöllä leveä hymy huulilla, kun näin hevoslistassa kohdallani Foxyn! Ei tarvinnutkaan odottaa taas vuotta päästäkseni nauttimaan tästä nuoresta lupauksesta uudestaan.

Kertakaikkisen sympaattinen ruuna oli karsinassa oma itsensä. Se osallistuu kaikkiin hoitotoimenpiteisiin uteliaana ja tarkistaa varusteet pinteleistä alkaen. Silmissä oli oikein autuas katse, kun rapsuttelin huolella otsatukan juuresta hilselleen ihon pois...

Pirita oli ollut poissa myös viime viikolla. Maiju oli silloin varoitellut ryhmäämme siitä, että kauden lopulla koitettaisiin taas mennä jokin koulurata. Pirita kysyikin heti aluksi, että oliko Maiju kertonut meille radasta. Samantien hän sitten oikaisi, että rata mennään lähiviikkoina, koska myöhemmin ei ole enää tilaa (koko maneesia/kenttää käytössä). Ratana on kuulemma aikuisratsastusmerkin kouluohjelma, joss on mm. käyntipohkeenväistöt, kolmikaarinen kiemuraura, laukkaympyrät sekä pysähdys ja peruutus. Alkukauden tunneilla on menty pohkeenväistöä, nyt teemana olivat kaksi jälkimmäistä.

Veryttely aloitettiin kuitenkin käynnissä. Foxy liikkui vaivattomasti itsestään, mutta alkuun sain hieman hakea muotoa. Se olisi saanut kulkea vielä enemmän alhaalla ja tukeutua ohjaan, kun se nyt hieman heilutteli päätään käynnin tahdissa. Tein molempiin suuntiin paljon ympyröitä ja voltteja, jolloin sain sitä paremmin ohjan ja pohkeen väliin.

Muistin alkukesästä, että ravissa palaset loksahtelivat helpommin kohdalleen, joten kun Pirita antoi luvan, siiryin aika pian ravityöskentelyyn. Maneesi oli jaettu kouluaidoilla kahtia, joten eri päissä pidettiin eri kierros. Aloitin itselleni helpommasta eli oikeasta, jossa sain Foxyn varsin vaivattomasti kuulolle muutamalla suurella ympyrällä. Pirita oli toisessa päässä ja varoitteli, että vasemmassa pitää olla tarkkana ettei ruunan takapää liiraa ulos oikealle. Huolellinen ulko-ohjan ja ulkopohkeen tuki piti siis muistaa koko ajan, niin ongelmia ei tullut. Pirita käski myös varmistamaan, että hevosen ravin tahti säilyy samana ja vaivattomana, ettei yhtään tarvitse jäädä komentelemaan.

Vapaan käyntipätkän jälkeen aloitettiin tekemällä uralla omassa tahdissa pysähdyksä ja peruutuksia. Peruutus on kuulemma oikeasti aika vaikea liike, ja ihan korkeallakin tasolla näkee joskus pahoja epäonnistumisia. Hevoselle liikkeen tekee vaikeaksi se tosiasia, ettei se näe suoraan taakseen. Ratsun pitää siis sokeasti luottaa ratsastajaan peruuttaessaan.

Pysähdyksen jälkeen piti siis peruuttaa noin neljä askelta tasaisesti ohjista vetämällä, pohkeet lähellä. Kuulosti helpolta, mutta Foxypa ei meinannut peruuttaa lainkaan! Syykin selvisi, kun Pirita otti meidät erityistarkkailuun ja auttoi kerran maasta. Foxylla on oikeassa takapolvessa jotain pientä häikkää, ja se joutuu jumppaamaan sitä peruutuksissa ihan erityisesti. Siksi ruuna nostelee samaista koipea tallissakin, kun ollaan lähdössä liikkeelle. Muutaman peruutuspätkän jälkeen ruuna kuitenkin vertyi hyvin, ja sain sitä rohkaistua peruuttamaan aina paremmassa ja paremmassa muodossa.

Sitten saimme siirtyä raviin ja vaihtaa suuntaa. Vasempaan kierrokseen pysähdykset tehtiin siis ravista, ja siitä sitten peruutuksen kautta takaisin raviin. Foxyn ravi oli kyllä sellaista liitelyä, että tällä kerralla ei tullut mieleenkään keventää. Nautin vaan vaivattomasta kyydistä ja helpoista pysähdyksistä! Peruutuksetkin sujuivat paremmin tähän kierrokseen, ja saimme aika pian jäädä ravaamaan. Siinä oli kyllä niin mahtava fiilis, että olisin voinut jatkaa ravia vaikka kuinka pitkään. Kun hevonen kulkee vaivattomasti, oma istuntakin paranee ja ne kädetkin pysyvät oikealla paikalla ihan itsestään. Ihana tunne, kun kaikki loksahtaa kohdalleen!

Ilman käyntipätkää siirryimme laukkatyöskentelyyn vasemmassa kierroksessa. Minä, Lettu Allilla ja Ella Concordella nostimme laukan kellon alta ja teimme suuren 20 metrin keskiympyrän, jolta jatkoimme ravisiirtymiseen lyhyen sivun puolessa välissä. Pirita vaati täsmälliset siirtymiset täsmälleen oikeissa paikoissa, sekä tarkat teiden ratsastukset. Minä sain hyvän vinkin laukasta raviin siirryttäessä, sillä Foxyn siirtyminen sujui kaikkein pehmeiten oikeastaan vain pelkällä istunnalla, tiukoilla vatsalihaksilla ja hyvin rennolla tuntumalla.

Oikeaan kierrokseen laukkasimme keskiympyrällä. Siinä Foxy meinasi valahtaa hieman liian pitkäksi, ja Pirita pyysi lyhentämään ohjaa. Näin muoto nousi, eikä reitillä pysymiseen tarvinnut niin paljoa johtavaa ohjasotetta, kuin mitä olin käyttänyt. Ulko-ohjan ja -pohkeen tuki on sitten kummallisen tehokas juttu... Pirita kehoittikin oikein katsomaan peilistä, miten paljon paremmalta Fozy heti näytti, kun se oli ryhdikkäämpi.

Lopuksi ravasimme vielä  hetken päästäen hevosia eteen ja alas. Palkitsin nuoren ruunan tulemalla tapani mukaan loppukäynnin ajaksi alas taluttamaan. Pirita oli jo useaan kertaan tunnin aikana kehunut Foxya etenkin ravissa ja sanoi loppupalautteessaan, että ruuna oli mennyt hyvin. Sanoin meneväni sillä mielelläni toisen ja vaikka kolmannenkin kerran. Pirita sitten naurahti, että hän luuli että pelästyin kun hän oli pudonnut Foxylta. Enhän minä ollut kuullut moisesta lainkaan, ihmetellyt vaan kun Kipasta ei löytynytkään parivaljakon tuloksia Ypäjältä nuorten hevosten derbystä. Pirita oli Foxyn sivuloikan seurauksena pudonnut ja ruuna oli tallannut ratsastajan käden päälle, joten siksi kisat olivat jääneet väliin. Pirita sanoikin, että Foxy oli veryttelyssä tuntunut niin hyvältä, ja nyt kun hän vielä näkee miten hyvin se menee tunneilla, häntä harmittaa ihan hirveästi. En kyllä epäile yhtään.

Minuakin harmittaa ihan hirveästi, kun en taaskaan pääse ensi kerralla omalle tunnille. Pakko koittaa ostaa tilalle tunti jostain toisesta ryhmästä, sillä Foxya on ehdottomasti saatava lisää!

perjantai 2. syyskuuta 2011

Haastava ja hankala

19.8.2011 Primus Talli
Maiju - t. Netta

Näin syksyisin koiraharrastus haittaa hevosharrastusta, enkä päässyt aloittamaan uutta kautta kuin vasta toiselta tunnilta. Pirita oli Foxyn kanssa kisamatkalla, joten Maiju tuurasi. Vanha jengi oli muutoin koossa, mutta Outi oli vaihtanut ryhmää. Jonkinlaisena ikävänä yllätyksenä tuli myös se, että perjantaisinkin on nyt kaksi ryhmää yhtä aikaa ja meidän tuntimme jälkeen vielä rästitunti, joten koko maneesi ja ihanan rauhallinen tunnelma on mennyttä.

Minulle oli merkitty yksi tallin uusista tulokkaista, Netta. Tamma on varsinainen estetykki, mutta käy toki myös koulutunneilla. Minulla ei ollut siitä oikein minkäänlaista mielikuvaa, sillä olin nähnyt sen töissä vain kerran, opiskelijoiden SM-kisojen esteradalla. Varsin erikoisen värinen se ainakin on!

Tallitavoissa ei ollut moittimista. Alkukäynnin aikana Maiju tuli kyselemään, että onko hevonen tuttu. Netta on kuulemma vähän sellainen haahuilija, kulkee pää pystyssä ja korvat hörössä taivaallisen tietämättömänä siitä, mitä ratsastaja selässä haluaa. Maijun mukaan tammalle pitää koko ajan tarjota pientä tekemistä niin, että se kuuntelee ratsastajaa. Suurehkolla Netalla on myös isot liikkeet ja voimakas moottori, mutta vauhdin ja tahdin kontrolloimiseksi pitää koko ajan tehdä puolipidätteitä.

Aloitin tuttuun tapaan uudella hevosella ehkä vähän turhankin varovasti. Pelkäsin kai, että Netta lähtee alta, jos ratsastan liian reippaasti. Siltä tamma ei kuitenkaan tuntunut, joten pikku hiljaa koitin saada korvia kääntymään taaksepäin ja hevosta pyöreämmälle kaulalle. Se onnistui parhaiten niillä puolipidätteillä ja samanaikaisilla pohjeavuilla. Itse asiassa pohje sai olla yllättävänkin vahva jäämättä kuitenkaan puristamaan.

Alkuveryttelyn teimme pääosin suurella pääty-ympyrällä kaikissa askellajeissa. Kun jaksoin pitää Nettaa hereillä, se kulki lähestulkoon oikein päin, mutta hetkenkin herpaantuminen nosti turvan kattoon ja siirsi vaihteen suuremmalle. Silloin iski perisyntini, vastaan vetäminen, ja siitähän ei koskaan seuraa mitään hyvää.

Itse tehtävänä oli käyntipohkeenväistö, jossa onnistuimme aika hyvin. Tulimme aluksi vain suoraan keskihalkaisijalla varmistaen linjan ja sen, että käynnin tahti säilyy samana koko ajan. Sitten väistö, jossa ei myöskään saanut hidastella. Maiju oli tarkka siitä, että pohjeapu ei jäänyt junnaamaan, vaan jalkaa käytettiin vain silloin kun todella oli tarve. Käynnissä ehdin keskittyä enemmän sekä omaan että hevosen tekemiseen, joten Netta kulki kauniisti eikä yhtään haahuillut.

Ravissa sain itseni hieman paremmin tamman ympärille, kun istuin alas ja muistin ne pienet napautukset pohkeilla puolipidätteiden yhteydessä. Laukka oli sitten jo liian vaativaa, eikä paketti pysynyt enää kasassa. Maiju kyseli sekä välikäynnin aikana että tunnin päätteeksi mietteitäni tammasta, enkä osannut oikein sanoa muuta kuin että olipa haastava ja hankala. Samanlaista suhdetta ei siis syntynyt tämän kauden ensimmäisellä tunnilla kuin viime kauden ensimmäisellä Mirjan kanssa, ja tunnin jälkeen olikin vähän tyhjä olo. Ratsuni ovat viime aikoina vaihdelleet kovasti, joten kiva katsoa mitä listasta seuraavalla kerralla löytyy, Netta vai joku ihan muu.