Maiju - r. Lukas
Minähän en hyppää. Maahan kaivetut puomit ovat ok, mutta varsinaisista estejaksoista olen yleensä luopunut suosiolla ne aloittavat puomitunnit mukaanlukien. Viime keväänä sattui työtapaturma, kun osallistuin Veetillä puomitunnille, mutta se olikin lopulta ihan hauskaa. Tällä kerralla tarkoitukseni oli kuitenkin myydä molemmat loppuvuoden maanantaitunnit, joilla oli ohjelmassa esteitä.
Vaan kuinkas kävikään: eivät menneet kaupaksi. Yleensähän Primuksen pörssissä tunnit menevät kuumille kiville, mutta jostain syystä nyt ei kukaan käynyt syöttiin. Lopulta myönsin itselleni, että olen jo hetken aikaa miettinyt, pitäisikö hyppäämistä sittenkin kokeilla vielä joskus. Se joskus oli sitten nyt, kun enhän minä hyvää tuntia voinut käyttämättäkään jättää. Kirjoitin Maijulle, että tulen tunnille itse, mutta tarvitsen jonkun todellisen turvahevosen.
Varsinaista kammoa esteitä kohtaan minulla ei ole. En vaan ole koskaan kokenut saavani hyppytunneista irti mitään. Silloin joskus tuntien sisältö oli lähinnä se, että alkuveryttelyssä väisteltiin esteitä kasaavaa opettajaa, ja sitten kaahotettiin rakennettu rata muutamia kertoja. Loppuaika tunnista koitettiin pysyä pois muiden tieltä ja jännitettiin omaa vuoroa odoteltaessa. Siinä ei ollut tietoakaan mistään ponnistuspaikan katsomisesta, eteenpäinpyrkimyksestä tai laukka-askeleen pituuden säätämisestä. Yleensä esteiden yli vaan roiskaistiin ja koitettiin ohjata kuumuva hevonen suht oikeaan suuntaan.
Primuksella seuraan mielelläni myös muiden tunteja, ja estetunteja olen huomannut katsovani ihan eri silmällä kuin aiemmin. Yleensä estejakso alkaa puomitunnilla, jolla haetaan ensin kevyttä istuntaa, tasapainoa ja tahtia ilman mitään isompia haasteita. Niin meikin teimme nyt, minä Lukaksella. Alkuveryttelyssä jo kevensimme hieman etunojassa, ikään kuin lievästi pyllistäen. Sitten Maiju pisti meidät todelliseen rääkkiin, kun piti ensin olla ylhäällä kaksi askelta ja alhaalla vain yksi, ja sitten ravata kierrostolkulla kokonaan kevyessä istunnassa. Tai siltä se ainakin tuntui, sillä oudokseltaan pohkeissa kyllä poltteli!
Laukassa kevyessä istunnassa oleminen on jotenkin helpompaa, luontevampaakin. Niin laukassa kuin ravissakin koitimme hieman antaa hevosille tilaa pitkillä sivuilla työntämällä käsiä reilusti eteenpäin kohti hevosen korvia.
Tehtävistä ensimmäisenä olivat simppelit ravipuomit hieman pitkän sivun sisäpuolella uran suuntaisesti, ensin keventäen ja sitten kevyessä istunnassa. Aina puomien jälkeen istuttiin pehmeästi alas ja tehtiin pysähdys. Sitten puomit vaihdettiin laukkapuomeiksi, jotka tultiin kevyessä istunnassa, jälleen tehtävän jälkeen lyhyellä sivulla pysähtyen. Maiju nosti muutaman puomin yksitellen toisesta päästä maasta irti sen verran, että hevoset joutuivat pikku hiljaa nostelemaan koipiaan hieman enemmän, ja askeleista tuli hieman erilaisia.
Tämä tehtävä tultiin molemmista suunnista, ja sitten siihen yhdistettiin lävistäjällä oleva pieni ristikko. Puomien jälkeen siirryttiin kuitenkin lyhyellä sivulla raviin ja ristikko tultiin ravissa ennen seuraavan lyhyen sivun pysähdystä. Laukka tietenkin korjattiin tarvittaessa. Ikään kuin vaivihkaa Maiju lisäsi tehtävään palasia niin, että seuraavaksi jatkoimme toiselle pitkälle sivulle laukassa, jossa oli yksi yksittäinen kavaletti. Lopuksi ristikolta poistettiin maapuomi, ja koko tehtävä tultiin pienenä ratana laukassa, tosin ensimmäisen puomisarjan viimeisenä oli nyt pieni pysty. Radankin päätteeksi tehtiin vielä pysähdys, jotta loppu olisi helpotuksen huokauksen sijaan kontrolloitu niin ratsastajan kuin hevosenkin osalta.
Ja kas kummaa, turvahevonen Lukas vei minut yli paitsi puomeista myös noista muutamasta kai jo ihan esteeksikin luokiteltavasta! Maiju oli ajatellut, että arvostan mielummin hieman eteenpäinratsastettavaa hevosta kuin pidätettävää, ja oli siinä kyllä aivan oikeassa. Parempaa hevosta ei varmaan olisi voinut tällaiselle esteistä vuosien taukoa pitäneelle valitakaan. Maijukin oli oikea turvaopettaja, kehui ja kannusti kaikkia sekä laati tehtävät sellaisiksi, että ei yhtään hirvittänyt.
Meillä oli muutenkin sujuva tunti, ketään ei jouduttu odottamaan ja kaikki tulivat reippaasti omalla vuorollaan. Ehdimme tehdä todella monta erilaista tehtävää ja toistoa, eikä sitä ennen niin tutuksi käynyttä odottelua ollut juuri lainkaan. Taidan mennä ensi viikollakin, kun Maiju pyhästi lupasi, että ihan samanlaisilla tehtävillä jatketaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti