23.6.2011 Primus Talli
Pirita - t. Alli
Muistellaanpas vielä kesäkauden viimeistä tuntiani, vaikka syyskausikin alkaa jo tuota pikaa. Lähdin lomalle ja reissuun juhannuksen aatonaattona kirjaimellisesti suoraan tallilta, eikä tässä kesän mittaan ole paljon tullut koneen ääressä roikuttua.
No, viimeksi tallille astellessani huomasin heti, että ylätallissa oli uusi hevonen. Valtavankokoinen kiilitävänmusta tamma seisoi kuin patsas karsinassaan, jonka oveen oli kirjoitettu Alli. Ja kappas vaan, sama nimi löytyi minun nimeni perästä myös hevoslistasta. Allin varusteet olivat alatallin satulahuoneessa, ja sillä oli upean näköinen ja jumalattoman painava koulusatula.
Minä en tiennyt Allista mitään, mutta harjaamisen ja kuntoonlaitoin aikana se käyttäytyi hyvin mallikkaasti, lähes arvokkaasti. Kun kello lähestyi tasaa, siirryimme etunenässä kentälle. Hieman arvelutti, miten uusi hevonen suhtautuu ulkoilmaan ja lukuisiin hevosiin ja ihmisiin, mutta se vaikutti lähinnä vain hyvin uteliaalta. Siihen asti meni kaikki siis hyvin, kunnes...
Yksi tallin ratsastuksenopettajista, Johanna, oli jo kentällä kasaamassa esteitä omalle tunnilleen. Johanna tulikin heti sanomaan, että minulla on sitten hänen hevosensa. Hui. Sain myös kehotuksen kiristää leukahihnaa ja taluttaa varovaisesti hevosen etujalkojen takana, koska tamma oli Primus Tallilla vasta toista päivää. Edellisenä päivänä se oli hypännyt maneesista kunnon tiikeriloikalla, joten Johanna suositteli minua taluttamaan sen maneesiin, jonne lopulta Piritan kanssa menimme.
Alli on kuulemma 12-vuotias hannoverilainen, joka Piritan mukaan on korkealle koulutettu. Minä olin kuitenkin tamman selässä ensimmäinen ratsastaja, jonka Pirita näki. Heti alkuun Pirita varoittikin taas muita provosoimasta uutta hevosta.
Yhteistyömme Allin kanssa ei alkanut yhtään sen ruusuisemmin kuin se toisenkaan Allin kanssa. Kaupin ratsastuskoulun kasvatti oli varsa silloin, kun hoitohevoseni poti jalkaansa. Minä tarhasin parivaljakkoa monta monituista kertaa, joten en olisi yhtään ihmetellyt, jos minun ja Allin välille olisi syntynyt edes jonkinlainen side. Mutta ei, me emme vielä tähän päivään mennessä ole löytäneet yhteistä säveltä. Tämän vähän toisenlaisen Allin kanssa pääsimme lopulta tunnissa paljon pidemmälle.
Aluksi en uskaltanut oikein tehdä mitään. Allani oli selvästi hurjan hieno hevonen, mutta mistä naruista vetämällä saisin sen toimimaan oikein? Pirita kuitenkin tuttuun tyyliinsä pisti minut töihin, kun oli ensin hetken aikaa katsellut liian varovaista ratsastustani. Hevonen reippaasti eteenpäin ja pyöreälle kaulalle, siitä lähdettiin. Reippaasti eteenpäin vaan oli koko tunnin ajan se kaikkein vaikein osa-alue. Tammalla ei tuntunut olevan lainkaan omaa eteenpäinpyrkimystä, joten sitä sai lähes koko ajan käskeä liikkumaan. Ohjista kun on turha nykiä, jos moottori ei pelaa.
Ravi oli selvästi Allin ominta aluetta. Kevyessä ravissa sain sitä paremmin hereille, vaikka en muistaakseni keskittynytkään mihinkään muuhun kuin suuriin ympyröihin ja pitkiin suoriin tasaisessa tahdissa. Laukka oli täyttä tuskaa. Laukka ei missään vaiheessa lähtenyt pyörimään. Koitin raipalla ja Piritan ohjeen mukaan jopa potkaisemalla, mutta ei. Laukka on todellakin minulle se vaikein askellaji, ja oma pakettini jotenkin hajoaa heti kun tulee ongelmia: istunta irtoaa, ohjat löystyvät, jalat heiluvat...
Maneesissa oli viikonlopun kisojen jäljiltä vieläkin kouluaitoja, joten jäimme pääosin niiden sisälle. Tarkoituksena oli tulla käynnissä kellopäädystä keskihalkaisijalle, ratsastaa hetki suoraan ja sitten pohkeenväistössä uralle tiettyyn kirjaimeen. Jostain syystä hieman sekulille sakillemme oli kuitenkin äärettömän vaikeaa kääntyä oikeasta kohdasta ja ratsastaa suoraan, saati päätyä uralle oikeassa kohdassa reippaan väistön jälkeen. Pirita ei kestänyt katsella huolimatonta ratsastusta, vaan muutti tehtää siten, että lopulta harjoittelimme vain keskihalkaisijalla suoraan ratsastusta käynnissä ja ravissa.
Tarkoituksena oli keventää, jotta pystyisimme keskittymään maneesin katon katseluun keskellä pysymiseksi ja huolellisiin kulmiin lyhyelle sivulle tultaessa, mutta minä pyysin luvan saada istua alas. Alli nimittäin alkoi toimia, kun väistöjen välissä olin saanut ravata harjoitusravia. Se tuli miellyttävän tuntuiseksi ja liikkuikin yhtäkkiä helposti. Pirita huomautti, että minun pitää olla tarkka asettaessani sitä valmistautuessa uralle tuloon, jotta koko hevonen ei käänny samantien. Tällä ohjeella kulmatkin alkoivat tuntua oikeilta kulmilta, kun iso tamma taipui rehellisesti. Yhden suunnanmuutoksen teimme koko maneesissa puolirata leikkaa -uralla, jossa piti lisätä. Sehän Allilla onnistui!
Lopputunnista emme tainneet enää laukata lainkaan, ja hyvä niin. Allin raviosuudesta jäi hyvä mieli, kaikesta muusta taas paljonkin hampaankoloon. Pari tuntilaista tuli tunnin jälkeen sanoman, että Alli oli näyttänyt tosi hienolta, mutta Pirita taas ei oikein kommentoinut mitenkään. Ehkä parempi niin, sillä häntä selvästi harmitti, kun vaativalla koulutunnilla joutui muuttamaan suunnittelemaansa tehtävää. Ajatus nimittäin oli ollut, että olisimme tehneet pohkeenväistöä ravissa. Jälkikäteen harmitti sitten sitäkin enemmän, sillä Allilla olisi ollut mahtava kokeilla myös jotain "oikeaa" tehtävää, kun lopulta kerran sain sen sellaiseen kuntoon. Joka tapauksessa tälläkään kerralla - ja etenkään tällä kerralla - tehtävien onnistuminen ei todellakaan jäänyt kiinni hevosesta. Masentavaa!
Saapa nähdä, saanko joskus toisen tilaisuuden Allin kanssa. Mirja on siemennetty ja nyt toivotaan, että se olisi tiineenä. Uutta suosikkiratsua siis kovasti kaipaan, ja tällä hetkellä haluaisin mennä uudestaan Allin lisäksi ainakin Foxylla. Katsotaan miten käy, kun tunnit pyörähtävät elokuun toisella viikolla täysillä käyntiin.
