Johanna - r. Tino
Syyskauden alussa Primus Tallilla on aina mahdollista täyttää toivelomake, jossa kysytään omia tavoitteita sekä toiveita tuntien sisällöstä ja tulevista ratsuista. Otin lapun Tirli-kahviosta mukaani maanantaina ja täytin sen ennen tätä tuntia. Kirjoitin siihen ensimmäisenä suurimmaksi haasteekseni käsien asennon: kyljistä irtoavat kyynerpäät, poikittain kääntyvät nyrkit ja liian pitkän ohjan, jolloin nyrkkien paikka on väistämättä liian takana satulan etukaaren päällä eikä edessä. Ja aika oikeaan näköjään osuin...
Syksyn myötä vaihdoin myös uuteen ryhmään. Pirita siirtyi opettamaan vain viikonloppuisin, ja koska edelleen halusin pitää kiinni myös hänen tunnistaan, hyvästelin ihanan torstairyhmämme. Lauantait ovat lähes katastrofaalisen huonoja ratsastuspäiviä etenkin syksyisin ja keväisin, jolloin koiraharrastus vaatii viikonloppuja, mutta toivottavasti pörssissä kauppa käy... Ryhmä on täysin uusi, mutta kun nyt ensimmäistä kertaa olin mukana, löytyi tunnilta lopulta useita ennestään tuttuja.
Minulle oli jaettu Tino, joka keväisen yhden tunnin perusteella oli vähällä päätyä myös toivehevosten listalle. Tällä tunnilla se oli kuitenkin enemmän kuin hankala - eikä ehkä vähiten siksi, että raippani katosi mystisesti kesälomalla (syyttävät katseet käänyvät koiraani), enkä tietenkään ole vielä saanut ostettua uutta. Koitin pärjätä lyhyellä lainaraipalla, mutta kyllä Tinon kanssa pitäisi olla pitkä piiska.
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti