keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Helppoa kuin heinänteko!

15.11.2017 - Maiju - r. Foordi

Kankijakso päättyi, mutta ratsastin silti jälleen Foordilla. Bella oli ollut vähän stressaantuneen oloinen edellisenä päivänä, joten se oli saanut vapautuksen tuntityöstä ja liikunta-annoksensa Maijun kanssa.

Aluksi teimme vain suoria neljäsosalinjoja, sitten väistöjä siitä uralle, ja uralla jatkettiinkin avotaivutusta. Asetus siis säilyi, mutta väistön suorasta hevosesta tulikin uralla taipunut. Foordille tämä tuntui helpolta.
Kevyttä ravia mentiin ihan vain uralla, jossa tehtiin myös laukannostoja vasempaan omaan tahtiin. Foordi oli näistä aika innoissaan, eikä oikein olisi malttanut ravata tahdissa nostojen välillä. Teinkin lopulta ihan vaan muutaman noston, koska laukassa sinällään ei tuntunut olevan ongelmia. Pääosin ravasin ihan vaan ympyrällä, jotta sain ruunaa paremmin kontrolliin.
 
Tunnin pääteema oli diagonaalisulku, vasemmassa kierroksessa jatkettiin. Sitä tultiin siten, että tehtiin valmisteluna omaan tahtiin pieniä voltteja. Toisella pitkällä sivulla ratsastettiin ensin pätkä avotaivutusta, ja siinä avotaivutusasennossa pohkeenväistöä kohti neljäsosalinjaa - ja kas, kyseessä olikin diagonaalisulku! Neljäsosalinjalla tehtiin avotaivutusta kohti päätyä. Kun tämä sujui, jatkettiin avotaivutuksesta taas uuteen sulkuun.
Maiju sanoi, että monelle diagonaalisulku on vaikea käsittää, koska uralla sulkutaivutusta tehdessä käännetään aina hevosen takaosa sisään, jolloin helposti diagonaalillakin lähtee perä edelle. Mutta kun diagonaalisulun ajattelee väistönä avotaivutusasennossa, niin siitä tulee helpompaa. Ja  helppoa se olikin! Minulle tosin sulut ovat aina olleet jostain syystä apujen kannalta helppoja, helpompia kuin avotaivutus, mutta Foordin kanssa nämä olivat ihan lastenleikkiä. Tunnin jälkeen oli vähän jopa sellainen fiilis, ettei ollut tarpeeksi haastetta! Ilmeisesti sattui hyvä päivä molemmille.

Lopuksi laukattiin oikeaan ihan tosi pitkään. Ensin vaan nostoja S:ssä ja laukkaa uraa pitkin R:ään, toinen pääty ravissa. Nostot tehtiin vähän niin kuin avotaivutuksesta, eikä yhtään saanut tahti muuttua. Hieman Foordi koitti ennakoida, mutta tuo avotaivutus auttoi. Sitten laukattiin pitkään ympyrällä, ja siinäkin Foordilla oli Maijun mielestä ihana laukka.

Kyllä Foordin kanssa saa töitä tehdä; joka askel pitää ratsastaa aika paljon jalalla, koska jos vetää vaan ohjasta, siitä tulee suomenhevosille tyypilliseen tapaan etupainoinen ja kaahottava. Mutta kun käyttää jalkaa ja ohjaa yhdessä, ruuna kokoaa ja myötää kauniisti. Foordi on kyllä hauska!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti