13.9.2017 - Maiju - t. Mimmi
Loppukesästä minulla oli koko ajan Mimmin kanssa sellainen tunne, että en jotenkin saa siitä mitään irti, vaikka Maijun mielestä ihan hyvin meneekin. Taipaleemme on kuitenkin ollut nousujohteinen, ja pari tuntia sitten ravityöskentelyssä jotain loksahti kohdalleen. Sen jälkeen tuntui, että ei tarvinnutkaan aloittaa enää ihan alusta seuraavalla kerralla. Radan ratsastuksen jälkeen otimme käyttöön Kyra Kyrklundin klinikan opit, ja niiden seurauksena kuului lisää loksahduksia.
Maiju antoi kaikille ratsun kaulan ympärille paalinarulenkit, ja lenkistä otettiin kiinni sisäkädellä. Teemana oli siis vakaa sisäohjan tuki, ei siis jatkuvaa vetoa tai löysää, vaan tasainen tuntuma. Meillehän tämä oli avain onneen, koska etenkin vasempaan kierrokseen Mimmin sisäohja on aivan tyhjä.
Aloitimme kuitenkin oikeasta kierroksesta suurella keskiympyrällä. Haimme hevosia ensin sellaiseen lopputunnin eteen alas -muotoon, joka Maijun mukaan on monen ratsastajan mielestä oikein mukava olotila, kun hevoset ovat niin kevyitä. Sisäohja pidettiin siis paalinarulenkin avulla koko ajan vakaalla tuntumalla ja hevonen hieman asettuneena, mutta ulko-ohjalla sitten pystyi pelaamaan vähän, erityisesti myötäämään. Mimmille tämä oli helppoa, ja sain sen raviinkin vähän ehemmän puhtia kuin radalla
Sitten siirryttiin koko uralle ja tehtiin laukannostoja ovipäädyssä. Maiju katsoi jokaisen erikseen ja sanoi ääneen, milloin sisätakajalka on maassa. Silloin piti nostaa laukka. Mimmi teki oikeaan ihan kohtuullisesti, vaikka nostot olisivat voineet olla vähän terävämpiä. Laukkaa sinällään ei jatkettu kuin pitkälle sivulle, keskityttiin vain oikea-aikaisiin nostoihin.
Suunnanvaihdoksen jälkeen tehtiin sama työskentely vasempaan kierrokseen. Vasempihan on tällaisessa(kin) tehtävässä se Mimmin haastavampi suunta, koska siihen sisäohjaan on tosi vaikea saada minkäänlaista tuntumaa. Mimmi kyllä parani koko ajan, mutta ne nostot olivat edelleen vähän löysät. Lopulta paloi pinna, ja ajattelin ottaa laukkaa vähän pidemmän pätkän, jotta tamma joutuisi edes laukkaamaan kunnolla. Mimmi oli ensin vähän eri mieltä, joten komensin sitä enemmän kuin ehkä koskaan aiemmin - ja kappas, sillähän on ihan kolmitahtinen laukka! Puikkelehdittiin siellä muiden ratsujen seassa ja varmasti aiheutettiin hetki hämmennystä, mutta olipahan sen arvoista!
Kun tämän jälkeen tehtiin vielä ravissa keskihalkaisijalta väistöjä kohti uraa, niin olipa Mimmilläkin helppoa. Saimme etenkin vasemmalle hyvät ja rennot väistöt, oikealle oli ehkä hieman haastavampaa.
Mimmi oli ihan tosi makean tuntuinen, en olisi millään malttanut lopettaa! Tosin vielä jäi tavoiteltavaa jatkoonkin. Onnistunut laukkapätkä oli tosi lyhyt, mutta nyt tiedän miltä se voi tuntua. Kokonaisuudessaan hyvästä tunnista huolimatta peili paljasti vielä aivan lopussakin totuuden: kuolain ei edelleenkään ollut tasaisesti suussa, vaan pilkisti huomattavasti enemmän oikealta. Ehkä kuitenkin ensimmäistä kertaa koin Mimmin kanssa nyt sellaisen fiiliksen, että saatiin oikeasti jotain aikaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti