torstai 5. tammikuuta 2017

Lapojenhallintatunti

4.1.2017 - Lotta - r. Arska

Vaikka välipäivien tunti jäi väliin, jatkoin Arskalla. Samalla vaihtui myös ryhmämme opettaja, kun Anni lähti oppiin Saksaan. seuraavat kolme kuukautta nautimme Lotan neuvoista. Minulle muutos oli mieleinen, koska en ole koskaan aiemmin ollut Lotan vakitunnilla, ja muutamista yksittäisistä Lotan tunneista olen kovasti pitänyt.

Arska oli selvästi Lotalle tuttu: sain läpi tunnin yksityiskohtaisia ohjeita, juuri Arskalle sopivia. Meillä oli lapojenhallintatunti eli koitimme koko ajan kontrolloida hevosen etupäätä ja suoruutta.

Alkukäynnissä teimme väistöjä uran sisäpuolelta uralle, nämä olivat Arskalle helppoja. Ympyrällä ravissa keskityttiin asetuksiin, myös vasta-asetuksiin. Lotta vaati aika tiukasti, että Arskan on kuljettava matalassa muodossa, ja sitä sai huomauttaa suht selvästikin, kun se koitti protestoida ja nousta ylös.

Veryttelyn jälkeen teimme väistöjen sijasta taivutuksia pitkällä sivulla: ensin vain avotaivutusta ja sitten avotaivutusta, joka vaihdettiin keskellä vastataivutukseksi. Nämäkin tuntuivat olevan notkealle Arskalle aika helppoja, vaikka tasaisuutta olisi saanut olla enemmän.

Ravissa tultiin neljäsosalinjaa uran sisäpuolella ensin ihan vaan suoraan, jonka jälkeen tehtiin laukannostoja samalla linjalla. Linja vielä onnistui, mutta kun ensimmäinen nosto oli tehty, Arskan mielestä olisi pitänyt jatkaa laukassa. Kierrokset hieman nousivat ja esitimme hetken varmaan aika hienoa monteravia pää pystyssä... Lotta kyllä sanoi, että Arskassa on sen verran ravurin kovuutta, että voin ihan hyvin vaan pitää ohjat tiukkana niin kauan kuin hevonen hellittää. Niinpä saimme sitten luvan tulla linjaa pelkässä ravissa niin kauan, kunnes Arska rauhoittuu, ja rauhoittuihan se parin kierroksen jälkeen. Siitä sitten uudestaan hallittu laukannosto ja keskiympyrälle, joka tosin pidettiin neljäsosalinjan verran pienempänä eli ei menty toisella puolella pitkälle sivulle asti lainkaan. Arska näppäränä taipui kyllä tähän. Lopuksi ympyrällä ratsastettiin vielä vähän avotaivutusta käynnissä.

Lotta sanoi palautteessaan, että oli positiivinen kokonaisuus. Kun Arska meni pyöreällä pitkällä kaulalla, se näytti kuulemma oikein kivalta. Olikin aika vaikea saada sellainen tempo, että poni kulki oikeinpäin, ei liian lujaa jolloin se olisi juossut alta, eikä liian hitaastikaan, jolloin taas selkä ei olisi ollut töissä. Vähän jäimme ehkä hitaan puolelle tällä kerralla, ja jatkossa Lotta kehotti tarkkailemaan tempoa. Lotta myös sanoi, että Arskalla on vielä heikot lihakset selässä ja on kaiken lisäksi toispuoleinen. Tämän huomasin kyllä selkäänkin jo satulavyötä kiristettäessä, kun ihmettelin Lotalle istuvani kenollaan vasemmalle. Arska on kyllä todella vinkeä poni - otetaan haasteena - ja tunti oli todella hyvä ja monipuolinen jumppatunti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti