maanantai 10. kesäkuuta 2013

Väistöjä rästillä

29.5.2013 Primus Talli
Pirita - t. Lulu

Tunnin alkajaisiksi nauroin väliaitoja pois korjaavalle Maijulle, että vaikka ne Lulun innostuksesta päätellen olivat esteitä, sain minä tarpeekseni hyppelystä taas hetkeksi. Pirita siinä vieressä taas hämmästeli, kun kuuli minun olleen oikealla estetunnilla, etten siis vaan uskalla hypätä hänen kanssaan. Ehkäpä minä jatkossa uskallankin, Piritan ryhmät ovat vaan aina olleet niin kokeneita hyppääjiä täynnä....

Kevätkauden toiseksi viimeisellä rästillä piti olla täydet 12 ratsukkoa, mutta lopulta meitä oli vain yhdeksän. Sellaisen määrän Pirita hanskaa leikiten, joten tunti oli ihan täysipainoinen. Eihän rästeillä koskaan mitään ihmeellisiä kuvioita tehdä, mutta ihan perusratsastuksestakin saa paljon irti. 

Alkuveryttely tehtiin ulkona ensin koko kentällä käynnissä, sitten ympyröillä ravissa ja laukassa. Välikäynnin aikana kävi kuitenkin selväksi, että pari hevosista ei pystynyt keskittymään työskentelyyn lainkaan, niin paljon itikoita auringon laskiessa kentällä pörräsi. Lulua ne eivät onneksi haitanneet lainkaan, vaan sain tehdä aika itsenäisen veryttelyn.

Maneesissa otimme heti ohjat ja ryhdyimme tekemään molemmista päistä keskihalkaisijalta pohkeenväistöjä kohti uraa. Väistö aloitettiin vasta selvän suoraan ratsastuksen jälkeen, ja Pirita halusi selvät ristiaskeleet selvästi suoralla hevosella. Tarvittaessa väistöä sai porrastaa, eli ratsastaa välillä hetki suoraan ja väistättää vasta sitten uralle asti.

Ennen suunnanmuutosta laukkasimme ympyröillä vasemmalle, ja siinä taas meillä Lulun kanssa homma nitkahti. Se alkoi laukata sitä ihanaa pyöreää laukkaa ja tuli edestä aivan höyhenenkevyeksi. Vielä riittää tavoiteltavaa tamman kanssa, kun tätä täydellisen myötäämisen tunnetta en ole toistaiseksi saavuttanut kuin laukassa.

Väistöissä Lululla suurimpana haasteena on tasainen eteenpäinpyrkimys, sillä käynnin käynnistyminen on sille vaikeaa. Tammaa ei tarvitse kyllä muistuttaa asiasta kuin pari kertaa. Hienot ristiaskeleet Lulu tekee suht helposti, eikä tässä sen toispuoleisuus näy niin selvästi kuin taivutusväistöissä.

Sen verran tehtiin töitä, että juoksemisongelmaan edes loppuravissa en juurikaan törmännyt. Tai sitten päin vastoin: päästiin sen verran helpolla, että oma kunto ja sitämyöten istunta piti aivan loppuun asti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti