Pirita - t. Lulu
Pääsin tosi helpolla Lulun kuntoonlaitossa, kun kaikki tavarat olivat täsmälleen niillä paikoilla, joille ne edellisenä iltana tamman viimeisenä ratsastajana olin laittanut. Jalustimetkin olivat vielä oikean mittaiset.
Kentällä tunti alkoi pienellä juhlallisuudella, kun reilun 20 ratsastajan porukka kiitti Piritaa elämyslahjalla menneistä tunneista ja toivotti onnea uusien haasteiden parissa. Piritahan siirtyy syksystä alkaen vain viikonloppuopettajaksi, ja sen myötä tämä tunti oli myös minulle viimeinen tässä ryhmässä.
Tunnelmat olivat siis puolin ja toisin hieman haikeat, mutta siitä huolimatta tunti oli tosi tehokas. Mitään uutta ja ihmeellistä ei luonnollisestikaan enää aloitettu, mutta eipä aina tarvitsekaan. Minulle riittää Lulun kanssa alkuveryttelyssä pitkän käyntiaskeleen tavoitteleminen, kunnon kulmiinratsastus sekä käynnissä että ravissa lapojen ulospuskemisen estämiseksi ja lopulta rohkea ratsastaminen kohti kolmitahtista laukkaa. Tiedän jo aika hyvin, mihin Lulun kanssa pitäisi pyrkiä, mutta sen toteuttaminen vaatii jatkuvaa harjoittelemista. Alkuveryttelyn onnistuminen kuitenkin näyttää pitkälti suunnan sen suhteen, miten hyvin tamma pysyy käsissä lopputunnista itse tehtävässä, etenkin jos tehtävään sisältyy laukkaa, kuten nyt.
Käänsimme käynnissä keskihalkaisijalle, josta väistimme aika jyrkästi kohti uraa. Hevosten piti olla suoria, niiden piti säilyttää käynnin tahti ja eteenpäinpyrkimys sekä tietenkin astua selvästi ristiin. Suoristus tehtiin ennen uraa kahden tötsän väliin, mistä jatkettiin käyntiä kohti lyhyttä sivua. Suoristamisen jälkeen tehtiin laukannosto, ja laukattiin suoraan lyhyelle sivulle ja siitä uraa pitkin.
Lulun kanssa onnistuimme väistöissä mielestäni oikein hyvin, olihan niitä kahdella viikon aiemmalla tunnilla jo harjoiteltukin. Laukannostoissa sisäkäteni meinasi tuottaa ongelmia, kun jäin turhaan kiinni ohjaan, jolloin Lulu vähän jännittyi ja nousi pois pyöreältä kaulalta. Pirita käski pitämään ohjan melkein löysänä tai ainakin myötäämään reilusti ja sen sijaan mielummin ottamaan ulko-ohjalla puolipidätteitä. Näillä ohjeilla laukannostot paranivat huomattavasti. Tosin mitä enemmän nostoja teimme, sitä selvemmin Lulu itse ymmärsi, mitä väistön jälkeen tapahtuu. Sainkin lopulta keskittyä lähinnä siihen, että laukka nousee vasta minun avuistani eikä askeltakaan aiemmin.
Ihan lopussa taas oma kunto oli pettää, eli Lulu pääsi ajoittain hieman kiihdyttämään. Muutoin yhteistyömme oli tamman kanssa sillä tasolla, jolla sen nyt reilun 20 tunnin jälkeen vähintään pitää jo ollakin. Päälimmäiseksi tunnista jäi kuitenkin mieleen niin opettajan kuin oppilaidenkin silmiin tulleet kyyneleet, kun seisoimme kaarrossa viimeistä kertaa tällä kokoonpanolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti