torstai 27. kesäkuuta 2013

Pysähdyksiä laukasta ja laukanvaihtoja

17.6.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu

Tuskin pääsin kauhistelemasta Maijulle Lulun edellispäivän riehakkuutta, kun hän jo ilmoitti, että tällä tunnilla tekisimme laukkatyöskentelyä: siirtymisiä laukasta käyntiin ja vaihtoja. Olin vaipua kentän hiekkaan epätoivosta. Pistin toivoni siihen, että Lulu olisi edes hieman rauhallisempi, koska se oli ollut aamupäivän laitumella rellestämässä. Olin sihen asti huolehtinut kolmena päivänä Lulun liikutuksesta yksin (kätevää muuten, kun kaikki kamat ovat omilta jäljiltä ja jalustimet heti oikean mittaiset), ja ilman laidunkavereiden kanssa riekkumista se olisi varmaankin tällä tunnilla singonnut maata kiertävälle radalle innostuksissaan.

Meitä oli vain neljä ja käytössä koko kenttä, sillä muut ryhmät olivat aiemmin päivällä tulleita sadekuuroja paossa maneesissa. Tilaa oli siis todella ruhtinaallisesti, ja teimmekin alkuveryttelyn tutuilla hevosilla aika itsenäisesti. En taaskaan meinannut uskaltaa laittaa Lulua liikkumaan rehellisesti, koska pelkäsin jo tulevaa laukkatyöskentelyä. Maiju onneksi patisti meidät seuraavaksi suurelle ympyrälle, jossa ratsastimme laukassa puoli kierrosta lisäten ja toisen puoli kierrosta kooten. Jokainen lihakseni oli töissä, mutta tässä harjoituksessa alkoi luottamus siihen löytyä, että tarvittaessa saan myös Lulun takaisin.

Pienen käyntipätkän jälkeen ryhdyimme tekemään laukkavoltteja siten, että viimeinen neljännes ratsastettiin päin aitaa ja tehtiin käyntisiirtyminen. Näitä ehti tehdä todella monta, ja vaikka kenttä on valtava, niin Maijun haukansilmät ehtivät kaikkialle. Lulun kanssa saimme paremmat siirtymiset vasempaan kierokseen, vaikka laukka rullasi paremmin oikealle. Siinä se kuitenkin sitkeästi otti raviaskeleen ennen käyntiä, kun taas toiseen kierrokseen malttoi koota takaosaa paremmin alle ja todella siirtyä suoraan laukasta käyntiin. Ettei olisi alkanut ratsastajan kunto vähän pettää...

Lopputunnista pääsimme jo vaihtamaan vähän laukkaa. Ratastimme oikeassa kierroksessa pitkää sivua lyhyelle sivulle, ja nurkkaan tehtiin voltti. Voltilta käännettiin keskihalkaisijalle, josta jatkettiin loivassa sulkutaivutuksessa kohti uraa. Uralla suoristettiin, ja sitten annettiin vaihtoavut: pidäte, siirto, vaihto.

Maiju kertoi ennen tehtävää, että näemme samalla kivasti miten eri tyyppiset hevoset tekevät vaihdon. Joukossa oli yksi konkari (Veksi), kaksi estepainotteista hevosta (Lulu ja Hasse), sekä yksi nuori hevonen, jolla vaihtojen opetteleminen on vielä vähän vaiheessa (Ekku). Maiju valitsema tapa tehdä vaihdot auttavat etenkin kokemattomia vaihtajia.

Minun ja Lulun ensimmäinen kerta meni plörinäksi, kun pidin tamman liian lyhyenä. Se ei päässyt enää edes laukkaamaan, joten tiputti sulussa raville. Seuraavalle kerralle lisäsin vähän poweria jo voltilla, ja pääsimme itse vaihtoon asti. Lulu teki sen erittäin kauniisti, mutta yhden raviaskeleen kautta. Pidätteeni oli myös kolmannella kerralla liian kova, ja vaihto tuli täsmälleen samoin. Viimeisellä yrityksellä sitten jo onnistuikin lennossa, tosin hieman myöhässä. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, sillä en ollut edes tiennyt Lulun osaavan "kouluvaihtoja".

Lulu pysyi erinomaisesti käsissä laukkatehtävät, mutta loppuravi oli taas aikamoista tahtojen taistelua. Pyörin ympyräkahdeksikkoa ja lopulta pelkkää ympyrää Maijun ympärillä. Hän komensi sitkeästi keventämään hitaasti ja istumaan pystyssä, jotta Lulu ei saa vedettyä itseään pitkäksi ja minua mukaansa. Maiju sanoi hyvin, että Lulunkin kanssa pitää ennakoida, ja tehdä pidäte jo ennen kuin se koittaa kiihdyttää, ja muistaa myös myötäys. Toisaalta hän muistutti, että tehtävässä pitää myös uskaltaa ratsastaa rohkeasti, jotta hevonen alkaa liikkua koko kropan läpi. Ja kas, taas opettajan neuvot auttoivat!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti