Pirita ja Lotta - t. Lulu
Tammikuussa ilman jalustimia ratsastettava kahden tunnin mittainen istuntakurssi tuntui oikein hyvältä ajatukselta, mutta kun kiipesin aurinkoisella ja tuulisella kentällä Lulun selkään, en ollutkaan asiasta enää niin varma...
No, alkuveryttelyn teimme aika nopeasti suurella pääty-ympyrällä vielä jalustimet jalassa kaikissa askellajeissa, mutta sitten Pirita käski nostamaan jalustimet kaulalle. Hän keräsi meidät kaikki puoliympyrään ja kävimme hetken läpi ilman jalustimia ratsastamisen hyviä ja huonoja puolia. Hyviksi laskimme ilman muuta sen, että hevosen selässä on tällöin pakko istua keskellä ja suorassa. Jalat asettuvat myös paremmin pitkiksi ja oikeille paikoilleen. Varjopuolena on kuitenkin se, että kun jalustimista ei saa tukea, sitä ryhdytään helposti tavoittelemaan tarrautumalla jaloilla satulaan ja jännittymällä. Pirita korosti myös keskivartalon vaikutusta siihen, että korsetti pysyy suorana: selkä ei saa olla notkolla eikä köyryssä.
Aloitimme ensin käynnissä, jossa Pirita katsoi ja korjasi meidän istuntaa tarpeen mukaan. Minulla suurimmat ongelmat liittyvät edelleen käsiin. Etenkin nyt, kun olen alkanut omilla turvahevosillani (kuten Lululla) ratsastaa ilman turvaliiviä, kyynerpäät irtoavat jatkuvasti kyljistä. Koska (hämmästyttävää kyllä) Piritan mielestä perusistuntani oli niin hyvin kasassa, hän käski minun keskittyä käsiin. Ratsastan helposti liian pitkällä ohjalla, jolloin kyynerpäät menevät lisäksi kylkilinjan taakse. Myös ohjasotteista tulee tällöin hitaita, koska joudun pitkän ohjan vuoksi tekemään liian suuria liikkeitä. Lululla, joka pitää pitää aika napakalla tuntumalla koko tunnin, tämä ongelma ei ehkä edes ole niin näkyvä kuin hitaammilla hevosilla ratsastaessani.
Teimme lähes neliön muotoisella kentän puolikkaalla varovaisesti siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin käyntiin. Tavoitteena oli säilyttää istunta muuttumattomana siitä huolimatta, että askellaji vaihtui ja joutui antamaan erilaisia apuja. Juuri siksi siirtymiset ovat niin hyvää istuntaharjoittelua. Jokaisella sivulla piti tehdä vähintään yksi siirtyminen. Pikku hiljaa ravin osuutta sai lisätä sen mukaan, miltä tuntui.
Sitten tehtiin pysähdyksiä ensin käynnistä ja sitten ravista keskihalkaisijalla, jonne sai kääntää pitkältä sivulta omassa tahdissa. Lulun kanssa käynti-ravi-käynti oli helppoa, mutta pysähdykseen se meinasi ensin vähän hiipiä etenkin sitten, kun tiesi tehtävän. Sain ratsastaa tarmokasta ravia välillä keskihalkaisijan yli, ja sitten taas pysähtyä. Napakassa liikkeellelähdössä tarvittiin paljon vatsalihaksia.
Kaikki halusivat myös laukata ilman jalustimia, tosin tällä kerralla tehtiin vain nosto käynnistä ja laukkaympyrä yksitellen. Siinä välillä ehti kuitenkin hyvin harjoitella itsenäisesti myös ravia.
Lulu oli koko tunnin ihan supermukava, joten olin hyvillä mielin kun sain seuraavana päivänä jatkaa sillä. Pirita (ja Maiju) oli ratsastuskouluopettajien mestaruuskisoissa Ypäjällä, joten pääsin ensimmäistä kertaa uuden opettajan Lotan tunnille. Kaatosateesta johtuen menimme maneesissa, tosin vain puolikkaassa.
Lululla keitti jo heti alkutunnista, kun Lotta pyysikin minua ratsastamaan sen hieman pidemmälle kaulalle. Kaiken lisäksi teimme heti alkuun ympyrällä käynnissä ja ravissa harjoitusta, jossa nousimme suorille jaloille jalustimille. Ajatuksena oli löytää keskivartalo ja tasapaino työntämällä lantiota reilusti eteen. Lulun mielestä touhussa ei ollut mitään järkeä, joten se ratkaisi ongelman omalla tavallaan: lisäämällä vauhtia. Reagointimahdollisuudet olivat aika olemattomat, kun keikuin korkeuksissa lähes pitkin ohjin.
Sain tamman kuitenkin vielä kuosiin, ja selviydyimme oikeastaan aika hyvin itse tunnin tehtävistä ilman jalustimia. Ensin tehtiin uran sisäpuolella harjoitusravia, ja käyntisiirtymiset aina pitkän sivun loppuun. Pääosin askellajina oli kuitenkin laukka. Se nostettiin pitkän sivun alusta, tehtiin lyhyen sivun loppuun voltti, ja siitä siirtyminen suoraan käyntiin. Ensimmäisellä kerralla jäin liikaa kiinni, mutta Lotta antoi hyvän vinkin tarkkailla pidätteen kestoa. Otin käyttöön myös Lotan neuvoman Kaupin ratsastuskoulun Karon aikoinaan opettaman hengitystekniikan: ulospuhaltaessa hevonen siirtyy. Toiseen suuntaan tehtiin muutoin sama kuvio, mutta alkuunkin lisättiin voltti ja lopussa tehtiin pysähdys suoraan laukasta. Käytin häpeilemättä maneesin seinää apuna, mutta onnistuin kuin onnistuikin saamaan Lulun seisahtumaan joka kerta.
Laukkapainoteinen tunti lukuisine siirtymisineen sai kuitenkin Lulun innostumaan niin, että lopputunnista se karkasi tyystin käsistä. En muista, että se olisi koskaan ollut yhtä haastava, enkä saanut sitä millään rauhoittumaan. Tiputin raipan pois, ratsastin ympyrällä ja lopulta voltilla, mutta tamma vain paineli menemään. Heti kun vähänkin löysäsin ohjaa, se nosti laukan, ja samoin kävi käynnistä ohjia keräillessä.
Kurssin jälkimmäisestä tunnista jäi siis vähän ikävä sivumaku. Paljon kuitenkin ehdittiin tehdä, vaikka itse istuntaan ei konkreettisesti enää ihan niin paljon jälkimmäisellä tunnilla huomiota kiinnitettykään. Kaiken kaikkiaan oli kyllä todella hyödyllistä mennä ilman jalustimia pitkästä aikaa, ja oli kiva huomata, että pystyi kuitenkin silti vielä suht normaalisti ratsastamaan. Ties vaikka jatkossa silloin tällöin normitunnillakin heittäisin jalustimet pois!
Teimme lähes neliön muotoisella kentän puolikkaalla varovaisesti siirtymisiä käynnistä raviin ja takaisin käyntiin. Tavoitteena oli säilyttää istunta muuttumattomana siitä huolimatta, että askellaji vaihtui ja joutui antamaan erilaisia apuja. Juuri siksi siirtymiset ovat niin hyvää istuntaharjoittelua. Jokaisella sivulla piti tehdä vähintään yksi siirtyminen. Pikku hiljaa ravin osuutta sai lisätä sen mukaan, miltä tuntui.
Sitten tehtiin pysähdyksiä ensin käynnistä ja sitten ravista keskihalkaisijalla, jonne sai kääntää pitkältä sivulta omassa tahdissa. Lulun kanssa käynti-ravi-käynti oli helppoa, mutta pysähdykseen se meinasi ensin vähän hiipiä etenkin sitten, kun tiesi tehtävän. Sain ratsastaa tarmokasta ravia välillä keskihalkaisijan yli, ja sitten taas pysähtyä. Napakassa liikkeellelähdössä tarvittiin paljon vatsalihaksia.
Kaikki halusivat myös laukata ilman jalustimia, tosin tällä kerralla tehtiin vain nosto käynnistä ja laukkaympyrä yksitellen. Siinä välillä ehti kuitenkin hyvin harjoitella itsenäisesti myös ravia.
Lulu oli koko tunnin ihan supermukava, joten olin hyvillä mielin kun sain seuraavana päivänä jatkaa sillä. Pirita (ja Maiju) oli ratsastuskouluopettajien mestaruuskisoissa Ypäjällä, joten pääsin ensimmäistä kertaa uuden opettajan Lotan tunnille. Kaatosateesta johtuen menimme maneesissa, tosin vain puolikkaassa.
Lululla keitti jo heti alkutunnista, kun Lotta pyysikin minua ratsastamaan sen hieman pidemmälle kaulalle. Kaiken lisäksi teimme heti alkuun ympyrällä käynnissä ja ravissa harjoitusta, jossa nousimme suorille jaloille jalustimille. Ajatuksena oli löytää keskivartalo ja tasapaino työntämällä lantiota reilusti eteen. Lulun mielestä touhussa ei ollut mitään järkeä, joten se ratkaisi ongelman omalla tavallaan: lisäämällä vauhtia. Reagointimahdollisuudet olivat aika olemattomat, kun keikuin korkeuksissa lähes pitkin ohjin.
Sain tamman kuitenkin vielä kuosiin, ja selviydyimme oikeastaan aika hyvin itse tunnin tehtävistä ilman jalustimia. Ensin tehtiin uran sisäpuolella harjoitusravia, ja käyntisiirtymiset aina pitkän sivun loppuun. Pääosin askellajina oli kuitenkin laukka. Se nostettiin pitkän sivun alusta, tehtiin lyhyen sivun loppuun voltti, ja siitä siirtyminen suoraan käyntiin. Ensimmäisellä kerralla jäin liikaa kiinni, mutta Lotta antoi hyvän vinkin tarkkailla pidätteen kestoa. Otin käyttöön myös Lotan neuvoman Kaupin ratsastuskoulun Karon aikoinaan opettaman hengitystekniikan: ulospuhaltaessa hevonen siirtyy. Toiseen suuntaan tehtiin muutoin sama kuvio, mutta alkuunkin lisättiin voltti ja lopussa tehtiin pysähdys suoraan laukasta. Käytin häpeilemättä maneesin seinää apuna, mutta onnistuin kuin onnistuikin saamaan Lulun seisahtumaan joka kerta.
Laukkapainoteinen tunti lukuisine siirtymisineen sai kuitenkin Lulun innostumaan niin, että lopputunnista se karkasi tyystin käsistä. En muista, että se olisi koskaan ollut yhtä haastava, enkä saanut sitä millään rauhoittumaan. Tiputin raipan pois, ratsastin ympyrällä ja lopulta voltilla, mutta tamma vain paineli menemään. Heti kun vähänkin löysäsin ohjaa, se nosti laukan, ja samoin kävi käynnistä ohjia keräillessä.
Kurssin jälkimmäisestä tunnista jäi siis vähän ikävä sivumaku. Paljon kuitenkin ehdittiin tehdä, vaikka itse istuntaan ei konkreettisesti enää ihan niin paljon jälkimmäisellä tunnilla huomiota kiinnitettykään. Kaiken kaikkiaan oli kyllä todella hyödyllistä mennä ilman jalustimia pitkästä aikaa, ja oli kiva huomata, että pystyi kuitenkin silti vielä suht normaalisti ratsastamaan. Ties vaikka jatkossa silloin tällöin normitunnillakin heittäisin jalustimet pois!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti