Poikaviikari pani puuskuttamaan

9.5.2013 Primus Talli
Pirita - r. Tino

Mikä järkytys, ei Elleä! Olin jo ehtinyt fiilistellä jatkavani siitä mihin kaksi viikkoa aiemmin jäimme, mutta listassa lukikin täysin uusi tuttavuus: Washington II eli Tino. Muistin Maijun joskus sanoneen, että ei saa antaa ruunan sporttisen ulkomuodon hämätä. Sorjasäärinen ja kevyt Tino ei ole kevyt ratsastaa. Hevosesittelyssä Tinolla ratsastanut Maiju kuvasi sitä poikaviikariksi, joka jatkuvasti seurailee ympäristöään ja saattaa unohtua katselemaan uteliaana milloin mitäkin. Tinolle on siis tarjottava koko ajan tekemistä, jotta se keskittyisi selässä olevaan ratsastajaan kentän muiden tapahtumien sijasta.

Karsinassa Tino oli iloisen utelias. Selässä meinasi jo suurella pääty-ympyrällä tehdyssä kevyessä ravissa vallata epätoivo. Tino oli järkyttävästi kiinni vasemassa sisäohjassa, ja ehdin jo ajatella että noinkohan saan vaan tunnin kuluessa olemattomat hauislihakseni kipeäksi. Pirita kuitenkin pelasti jälleen kerran ja käski ratsastaa Tinon ulko-ohjalla suoraksi sekä huolehtia siitä, että ruuna reagoi pohjeapuun välittömästi. Huomasin itsekin aika nopeasti, että Tino on oikea malliesimerkki moottorin käynnissäpitämisen tarpeellisuudesta. Jos se ei liikkunut eteen, oli ihan turha nysvätä puolipidätteillä edestä. Kun uskalsin komentaa sen todella reippaasti eteen, siitä tuli mukavan kevyt. Laukka oli Tinolle selvästi helpoin askellaji, mutta siinäkään ei saanut tuudittautua "keinuhevoslaukkaan".

Ilmaiseksi Tino ei antanut askeltakaan. Puuskutin alkuveryttelyn jälkeen Piritallekin, miten paljon ruunan selässä joutuu tekemään töitä. Jos herpaantui hetkeksikin, paketti hajosi alka aikayksikön. Tällä kerralla Tino kuitenkin liikkui helposti itse, eli vaikka jalkojen piti olla koko ajan lähellä, ei sitä kuitenkaan tarvinnut varsinaisesti patistaa liikkeelle.

Tunnilla harjoittelimme koottua käyntiä ja takaosan käännöksiä. Tinoa oli ensin hieman vaikea saada lyhentämään askelta, mutta syvälle satulaan istumalla ja ratsastamalla pohkeilla kohti ohjaa alkoi sekin sentään vähän koota itseään. Takaosakäännökset onnistuivat aika hyvin. Minä sain moitteita huolimattomasta lopetuksesta, kun en tajunnut antaa selvää eteenpäinmenokäskyä 180 asteen käännöksen jälkeen. Myös kääntäminen sisäohjalla on edelleen jotenkin hurjan vaikeaa, kun sisäohjassa roikkumista koittaa muutoin niin kovasti välttää. Niinpä koitin johtaa sen sijasta, että olisin oikeasti tuonut kyynärpäätä taakse ja kääntänyt Tinoa sisään.

Käännösten välillä irroittelimme hieman harjoitusravissa. Tinon ravi osoittautui oikein mukavaksi istua, ja Piritan ohjeiden mukaan koitin saada itseäni taas oikeampaan asentoon ja käyttää istumalihaksia iskunvaimentimina. Kun hevonen ravaa hyvin ja helposti, pystyin aina hetkellisesti miettimään lantion joustoa ja ryhtiä. Kun pääsee joustamaan kunnolla liikkeen mukana, tuntee selvästi, miten ravista tulee letkeämpää ja askel pitenee. Tämä on vaan vähän sellainen ikuinen kierre, kun yleensä hevoset menevät kunnolla vasta sitten, kun itse istuu kunnolla...

Lopuksi vielä ravasimme ja laukkasimme suurella ympyrällä sitä välillä pienentäen ja suurentaen. Ravissa Tino väisti hyvin takaisin isolle ympyrälle, eikä pienempi laukkaympyräkään tuottanut ongelmia. Loppujen lopuksi olin siis hyvin positiivisesti yllättynyt Tinosta. Se on täysin erilainen ratsastaa kuin miltä se näyttää - ennen tuntia en olisi uskonut miten paljon. Jotenkin se kuitenkin sopi minulle, vaikka tunnin jälkeen olinkin aivan lopenuupunut.