Jalat irti!

29.4.2013 Primus Talli
Maiju - r. Lassi

Yllätyksekseni ja pienoiseksi pettymyksekseni sain nautiskella Lululla vain kerran, sillä Maiju siirsi minut Lassi-andaluusin selkään. Olin ennen tuntia ehkä aavistuksen vastahakoinen, sillä parin Lassilla syksyllä ratsastamani tunnin perusteella ei yhteistä säveltä oikein ollut löytynyt. Muistin ruunan hitaaksi pohkeelle ja roikkuvan välillä tyhjänä ja välillä ohjaan nojaten. Tunnin jälkeen olin sitten taas jo aivan toista mieltä, sillä pienessä kevätillan tihkusateessa Lassi liikkui koko tunnin aivan itsekseen ja teki muutoinkin kaiken mitä vaan osasin siltä pyytää. Avaimena oli Maijulta saatu käyttöohje: napakka nopea pohje ja sitten jalka kokonaan irti. Siihen sainkin koko tunnin ihan tosissani keskittyä - etenkin kun juuri edellisellä tunnilla olin koko tunnin keskittynyt pitämään jalan Lulun kyljessä kiinni.

Teimme heti alkukäynnissä pohkeenväistöjä jokaisella suoralla uralla ja jokaiseen kulmaan voltit. Volttien avulla pystyi näppärästi tasaamaan etäisyyttä muihin, vaikka toki puolikkaallakin kentällä oli tilaa kuudelle ratsukolle yllin kyllin. Lassi väisti ihan hyvin, ja hyvä oli myös Maijun vinkki siitä, että joskus voi käyttää pohjeen ja raipan sijasta pelkkää raippaakin. Lassilla tämä toimi paremmin, ja lopulta homma toimi juuri niin kuin pitääkin: väistö alkaa yhdellä käskyllä ja päättyy toisella, siinä välillä ei tarvitse tehdä mitään.

Kevyttä ravia ja laukkaa menimme isolla ympyrällä. Laukka on minulle Lassilla vaikein askellaji, koska ruunan askel on niin valtava. Lassin pitää mennä aika kovan tuntuisesti, jotta laukka oikeasti rullaa eikä ole vaaraa pudota raviin. Tuttuun tapaan ympyrällä Maiju ei sallinut paikan vaihtamista, vaan etäisyyksiä oli säädettävä askelpituudella ja ajoittaisella ympyrän suurentamisella. Kehittää muuten todella paljon ryhmätyöskentelyä ja sitä, että saisi ne silmät sieltä hevosen niskasta pois!

Pohkeenväistöt teimme molempiin suuntiin samalla tavalla, ja lopuksi vielä kokoonnuimme ympyrälle. Ravissa pienensimme ympyrää kuuden hevosen voltiksi ja suurensimme nopealla selkeällä väistöllä ulos suurelle ympyrälle. Tässä vaiheessa Lassi oli jo niin menopäällä, että laukan lisäksi sitä sai jarruttaa jo ravissakin. Maijukin huomasi tämän ja kysyi, että liikkuuko tämä hevonen nyt ihan itsekseen. Tunnin päätteeksi sanoin Maijullekin, että Lassi oli kyllä aika tavalla erilainen kuin mitä odotin. Aika hieno! Siitä huolimatta en taaskaan voi olla pohtimatta sitä, miksi onnistuminen joidenkin hevosten kanssa vaan tuntuu paremmalta kuin toisten. Niin upeita kuin nämä Primuksen andaluusit ovatkin, eivät ne vaan saa sellaista onnistumisen paloa aikaiseksi kuten viime aikoina Elle ja Lulu.