torstai 4. huhtikuuta 2013

Voltteja, voltteja ja voltteja

25.3.2013 Primus Talli
Maiju - r. Myssy

Jatkoin ihan tavallisella GP-hevosella. Oma olo oli vähän niin ja näin, aivan kuin olisin ollut tulossa kipeäksi, ja se ei voinut olla heijastumatta suoritukseemme. Myssy teki jälleen kaiken mitä pyysin kiltisti, mutta ei ollut yhtä rehellisesti pohkeen edessä kuin viikkoa aiemmin. Parempi se silti oli kuin kahdella ensimmäisellä kerralla.

Tällä kerralla teemana oli voltit. Niitä teimme kaikissa askellajeissa ja paljon! Olin saanut Myssyn lopulta ihan kohtuullisesti hereille alun laukkatyöskentelyn jälkeen. Sille selvästi sopii se, että laukkaamme ympyrän sijasta myös koko uralla. Ravivoltit ratsastettiin kaikkien sivujen keskipisteeseen, ja voltin piti tosiaan olla sen 10 metriä, ei yhtään enempää. Pitkillä sivuilla kokoa onkin helppo kontrolloida, sillä vastakkaisella puolella volttia tekevän kanssa tulee helposti kolari, jos jommankumman voltti on liian suuri. Myssylle oikea kierros tuntui edelleen olevan haastavampi, sillä sinne sitä on vaikeampi saada rehellisesti asettumaan. Avut saavat olla yllättävän voimakkaat, eikä moottori saa hiipua.

Vaikka voltit tehtiin myös laukassa, oli niiden päälimmäisin tarkoitus harjoituttaa siirtymisiä laukasta käyntiin. Laukka nostettiin aina edellisen voltin jälkeen. Voltti tultiin muutoin normaalisti laukassa, paitsi viimeinen neljännes ratsastettiin suoraan päin maneesin laitaa. Laidan lähestyessä hevoset siirtyivät automaattisesti käyntiin, kunhan vaan rohkeasti uskalsi ratsastaa laukkaa ihan loppuun asti. Minulla vähän petti hermo siinä vaiheessa, kun olisi pitänyt ratsastaa GP-luokkia hypännyttä Myssyä kohti kaviouria erottavaa aitaa... Siirtymiset olivat Myssylle helppoja, mutta laukka lähti liikkeelle aina vähän löysästi, enkä saanut sitä rullaamaan kuin vasta juuri voltilla.

Koska olimme vääntäneet ja kääntäneet ja ratsastaneet koko tunnin aika "taakse", laukkasimme siirtymisten jälkeen vielä koko uralla. Pitkät sivut oltiin kevyessä istunnassa ja annettiin hevosten venyttää. Lyhyillä sivulla istuttiin alas ja koottiin. Tämä tehtävä sopi Myssylle kuin nyrkki silmään, ja laukkakin lakkasi olemasta vetelää keinuhevoslaukkaa. Ruuna venytti nautinnollisesti eteen vielä loppuraveissakin, ja tuntui jälleen yhtä kivalta kuin edellisellä tunnilla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti