Valon pilkahduksia

23.3.2012 Primus Talli
Johanna - r. Roope


Pirita oli poissa, ja sijaistamassa olikin Johanna. Muut jatkoivat edellistunnin hevosilla, mutta minulle oli laitettu Roope. Siitä oli muutaman viikon takaa hyviä muistikuvia, joten tunnelma ennen tuntia oli tällä kerralla positiivisen odottava. Roope oli jo edellisellä tunnilla, ja menikin varsin kivan näköisesti. Sen ratsastaja ei ollut menyt ruunalla aiemmin, ja tuntui ihastuvan ratsuunsa kovasti. Pääsin siis jo aika kivasti vertyneen hevosen selkään.

Olin aiemmin ollut Johannan tunnilla vain kerran. Nyt tiesin jo vähän mitä odottaa, sillä Johannan tyyli tuntuu poikkeavan aika paljon sellaisesta perinteisestä opetustavasta. Hän on jotenkin enemmän valmentaja kuin opettaja. Johanna ei niinkään neuvo yksittäisiä ratsastajia, vaan poimii kunkin ratsastuksesta asioita, jotka sitten selittää ja perustelee kerralla koko porukalle. Pirita oli jättänyt ohjeeksi "perusratsastusta", ja sitä me teimmekin. Ratsastusta tuntemattoman katselijan silmiin tunti olisi varmasti ollut äärettömän tylsä, mutta meille ratsujen selässä istuville se oli kovin tehokas!

Alun käynnissä keskityttiin taasn vaan siihen, että tahti oli sopivan reipas eikä jokaisella askeleella tarvinnut komentaa eteen. Roopella ei edelleenkään ollut aivan niin paljon eteenpäinpyrkimystä kuin mitä olisi halunnut, mutta se kuunteli kuitenkin apuja ja sieti raippaa. Johanna oli edellisellä tunnilla sanonut ääneen sen mitä ajattelin: Roopella on herkästi etu- ja takaosa eri paria. Se menee näennäisesti etuosastaan muodossa, mutta takaosa säilyy pitkänä eikä jalat polje kunnolla alle. Tämän epätasapainon korjaamiseksi sain heti alusta asti olla tarkkana siitä, että askel ei pitene vaikka tahti nopeutuu. Muistuttelin samalla vähän raipalla kevyesti takaosaa kosketellen, ja näin ruuna ainakin ajoittain tuntui kivasti lyhenevän.

Ratsastimme keskihalkaisijaa sekä ympyröitä molempiin suuntiin. Ravissa ympyröillä aloitimme työskentelyn asettamalla ensin ulos, jolloin hevoset suoristuivat. Siinä piti samalla olla myös tarkkana pohkeiden kanssa, ettei runko siirtynyt ympyräuralta mihinkään suuntaan. Sitten käänsimme asetuksen sisään, mikä tuntui monelle hevoselle olevan helpostus "väärään" suuntaan asettamisen jälkeen. Laukassa sain muistutuksen siitä, että kaula ei saanut kääntyä liikaa. Roopeen saikin paremman otteen, kun piti sen kevyesti molemmilla ohjilla suht suorana ja vain lievässä asetuksessa - eikä ympyrällä toki taipua pitäisikään.

Se, mikä erityisesti toi valonpilkahduksia tähän kevätkauden taaperrukseeni, oli se, että pystyin pitkästä aikaa keskittymään istuntaani. Pystyin miettimään käsien paikkaa ja jalkojen asentoa. Johanna tunnin aluksi vielä kertoi ajatuksessa, jossa alaruumis on vyötäröstä polviin asti yhtä pitkää osaa, ja vaan ne pohkeet siellä alhaalla tekevät tarvittaessa töitä ilman, että muu osa heiluu. Niinpä koitimme pitää tämän yläosan pitkänä ja rentona, ja antamaan napakat pohjeavut tarvittaessa. Koitin saada pohkeet rennoksi mutta lähelle kylkiä, ja ehdin jopa miettiä jalkojen kääntämistä siihen asentoon, johon Pirita meidät aina istuntakurssilla vääntää.

Erityisesti laukassa omalla istunnalla oli Roopen kanssa valtava merkitys. Isohko laukka rullasi kuin itsestään, kun pystyi istunnalla seuraamaan liikettä. Käynnissä taas tuppaan helposti tuuppaamaan istunnallani liikaa sen sijaan, että myötäisin lantiollani hevosen luonnollista liikettä ja sitä kautta vapauttaisin ratsun rentoon käyntiin. Roopen ravi on aika isoa, ja pääosin kevensin. Mutta menin sitten kevyttä ravia tai harjoitusravia, ahaa-elämys tässä askellajissa oli se, että jalkojen pitää olla täysin rennot silloin, kun ruuna työskentelee oikein. Jos eteenpäinpyrkimys meinasi hiipua, napakka muistutus pohkeella ja tarvittaessa huomautus raipalla riitti. Jospa siis ensi kerralla jo paistaisi vähän aurinko?

Vaeltelua varjojen mailla

16.3.2012 Primus Talli

Pirita - r. Eetu

Olin jotenkin siinä uskossa, että edellisen tunnin katastrofista ei ole kuin yksi tie, ylös. Olin väärässä, sillä aivan hyvin näköjään onnistuin ratsastamaan toisen kerran peräkkäin yhtä surkeasti. Naiivisti ajattelin, että Pirita ja uusi ratsu yhdessä fiksaavat tämän pohjalla rämpimisen jo pelkällä olemassaolollaan. No, ratsu ei ollut uusi eli Eetun selässä jatkettiin, eikä Piritakaan sentään ihmeisiin pysty.

Tässä tilanteessa oli ehkä hyvä, että en päässyt kahdelle viimeiselle laukanvaihtotunnille, vaikka se toki harmittaakin. Nyt aloitimme siis uuden teeman parissa, ja tällä tunnilla se oli suoraan ratsastaminen. Voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei vaan ole. Suoraan ratsastaminen osoittautui itse asiassa erittäin haastavaksi ja hyödylliseksi harjoitukseksi!

Alkukäynnissä pyrimme taas reippaaseen rentoon käyntiin, ja Pirita komensi minua tiukemmin määrittelemän Eetun raamin siitä huolimatta, että sen piti kävellä reippaasti eteen. Tämä oli meidän suurin ongelmamme koko tunnin ajan: ruuna joko oli näennäisesti peräänannossa mutta löntysti, tai sitten se meni reippaasti turpa sojottaen kohti menosuuntaa. Ravissa emme tehneet nyt ympyröitä lainkaan, vaan koitimme vaan ratsastaa suorilla urilla suoraan. Kulmissa oli mahdollista asettaa ja taivuttaa. Pääty-ympyrällä tehdyssä laukassa oikeaan kierrokseen jo ajattelin, että nyt minä onnistun, sillä Eetu alkoi tuntua varsin kohtuulliselta. Piritakin sanoi, että työstän sitä hyvin. 

Valitettavasti siihen se sitten jäikin. Suoraan ratsastimme pitkällä sivulla niin, että piti kääntää lyhyeltä sivulta uran sisäpuolelle ja pysyä kolmen puomin muodostamassa kujassa niin, että näimme peilistä koko ajan kaikki puomit. Peilistä oli helppo myös tarkastaa, oliko hevonen suora vai ei, ja kanttasiko se kohti uraa. Eetun kanssa vaikeampaa oli vasempaan kierrokseen, koska ruuna itsessään on niin kiero oikealle. Sitä sai aika voimakkaasti suoristaa ulko-ohjasta, vaikka itsestä tuntui että ulko-ohja oli jo valmiiksi monta senttiä lyhyempi kuin sisäohja.

Aika pian aloimme nostaa myötälaukkaa heti pitkälle sivulle käännyttyä. Eetu nosti jotenkuten oikeaan, vasempaan tarjosi herkästi vastalaukkaa, etenkin jos pidin sen aivan suorana. 

Lopuksi ravasimme taas ensin vain suoraan, ja sitten kokeilimme vielä volteilla, miten hyvin suoraan ratsastaminen oli saanut hevoset avuille. Tai muut kokeilivat, minä koitin saada Eetua edelleen eteen... 

Tunnin päätteeksi oli aivan loppu, ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Pirita sanoi kauniisti, etten olisi niin poikki, jos määrittelisin raamin tiukemmin heti tunnin alussa, vaikka raipan avulla. Niin, miksiköhän en tehnyt niin pyhistä valoista huolimatta? Tiedän varsin hyvin, että edestä tyhjä ohjia nyppivä Eetu ei vaan pysty tulemaan rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin. Ja jos hevonen ei liiku rehellisesti koko kropasta, ei sillä paljon muita tehtäviä tehdä kuin lönkötellä ympäri maneesia. Ja sitähän minä tässä nyt sitten olen pari tuntia tehnytkin.

Lama, taantuma!

6.3.2012 Primus Talli

Maiju - r. Eetu

Aloitin pianonsoiton kuusivuotiaana, ja jatkoin Konservatoriolla lähes kolmkymppiseksi asti. Musiikkiopiston paperit sain jo lukioikäisenä, mutta koska pianonsoitosta ei tullut minulle ammattia, jäi harrastus polkemaan sen jälkeen paikoilleen. Olin soittanut 15 vuotta samalla opettajalla, mutta sitten rohkaistuin vaihtamaan. Saman käytävän varrelta löytyi pianonsoiton lehtori, joka soitti pianoa yhdessä suosikkikokoonpanossani. Häneltä sain sellaisen piristysruiskeen harrastukseeni, että tuntui kuin olisin aloittanut pianonsoiton alusta. Innostuin valtavasti, opin rutkasti uutta, ostin jopa oman flyygelin. Kun lopulta tulin yli-ikäiseksi Konservatorion aikuisosastolle, olin suorittanut ensimmäisen pianonsoiton opettajaksi valmistavista tutkinnoista.

Aivan samalla tavalla minulle kävi, kun muutin Pirkanmaalta pääkaupunkiseudulle. Olin ratsastanut ensimmäistä syyskautta lukuunottamatta yhdellä ja samalla tallilla 12-vuotiaasta asti. Ratsastaminen oli kivaa, mutta kaipasin silti vähän tavoitteellisempaa ohjelmaa, napakampaa otetta, vaikka kyse olikin vain kerran viikossa ratsastelusta. Muuton myötä oli pakko tehdä asialle jotain, ja sitten löytyikin Primus Talli. Fiilis oli täsmälleen sama kuin pianonsoitonopettajaa vaihtaessani. Tunneilla tehtiin töitä alusta loppuun selvän teeman parissa, jonka opettaja oli suunnitellut etukäteen. Tehtävät perusteltiin ja opastettiin huolella, välillä näytettiin ihan kädestä pitäen. Hevosista ei jäänyt homma kiinni, vaan alla oli aina osaava ratsu. En ollut ymmärtänyt, että olin ollut muutoksen tarpeessa jo pitkään.

Tällä fiiliksellä on nyt menty enempi vähempi keväästä 2010 asti, kun pääsin vakitunnille Primuksen muuton myötä. Olen kokenut mahtavia onnistumisen tunteita etenkin ihanan Mirjan ja sympaattisen Foxyn kanssa, mutta ratsastus ei kai olisi ratsastusta, jos joskus ei tulisi taantumaa. Ja nyt minusta tuntuu, että olen pahemmanlaatuisessa lamassa. 

Alkuvuoden piti nimittäin olla oikea kunnon tehostartti vuodelle, olinhan innostuksissani hankkinut ylimääräisiä tuntejakin. Aina ei vaan käy niin kuin haaveillaan, sillä kausi onkin ollut aikamoisen rikkonainen. Menin heti loppiaisena tippumaan Kallen selästä, jolloin nilkkani nivelsiteet venähtivät ja pakottivat muutamaksi tunniksi pois hevosen selästä. On tullut yllättävää työkeikkaa, yllättävä sairastapaus perhepiirissä ja lopuksi vielä kunnon flunssa itselleni. Niinpä olen päässyt hevosen selkään aivan liian epäsäännöllisesti, minkä seurauksena olen ratsastanut kolmen eri opettajan tunneilla. Ratsastaminen on ollut takkuista, enkä ole ollut kovin positiivisella mielellä tuntien jälkeen.

Intoa ei silti ole puuttunut, ja innolla kipusin tiistainakin Eetun selkään. Se oli edellisellä tunnilla, ja näin miten se ei ollut tarpeeksi edessä. Eetulla alkaa aina askel suuntautua enemmän ylös kuin eteen ja ohjat lyömään loukkua, mikäli ruunaa ei saa kunnolla pohkeista kohti ohjaa. Tiesin siis mistä aloittaa.

Haimme ensin rentoa pitkää käyntiä tehden voltteja. Ja kuinka yllättävää: Maiju joutui heti komentamaan Eetua enemmän eteen. Saimme aikaiseksi ihan hyviä pätkiä, mutta sellaista tasaisesti molemmilla ohjilla olevaa Eetua, minkä olin laukanvaihtotunnilla kokenut, en nyt löytänyt. Ravit teimme pääosin suurella keskiympyrällä, jossa menimme välillä puolet ympyrästä keskiravia. Ajatuksena oli käynnistää moottori toden teolla niin, että se jaksaisi sitten tunnin päätehtävässäkin, sulkutaivutuksissa. Eetu kyllä lisäsi, mutta Maiju vaati enemmän. Laukassa onnistuimme kenties hieman paremmin.

Sulkutaivutuksista tulikin sitten yhtä painajaista. Eetu  nosti nokan taivaisiin, venkoili ja laahusti. Sain sen aina taivutusta edeltävällä lyhyen sivun keskeltä tehdyllä voltilla ihan hyvin oikeaan asetukseen ja taivutukseen, mutta kulman jälkeen kaikki hyvä oli kadonnut. Sulkutaivutus diagonaalillakin on mielestäni hyvin looginen liike ja sitä myöten helppo ratsastaa, mutta Eetun kanssa siinä ei ollut mitään helppoa. Oikea kierros oli tuskainen, vasen hieman parempi. Liekö sitten ratsastaja saanut edes jonkinmoisen tsempin päälle siinä vaiheessa.

Tunnin parasta Eetua koin aivan lopuksi keskiympyrällä tehdyssä laukassa, jossa sain sen kulkemaan oikein päin. Pieni valonpilkahdus siis lopuksi näkyi, joten siitä sitä on kai jatkettava ja punnerrettava lamasta ylöspäin. Pitää vaan ajatella niin, että ilman epäonnistumisia ne hyvätkään hetket eivät tuntuisi niin hyviltä.

Tahmea taaperrus jatkuu

27.2.2012 Primus Talli
Anni - t. Kia

Pirita oli sairastunut, joten pääsin jo toiselle Annin tunnille samalla viikolla. Harmi kyllä ratsu oli vaihtunut Roopesta Kiaan (Nokija). Kiahan on näitä tallin uudempia tulokkaita, aivan vallllltavan pitkä ja korkea suorakaulainen tamma. En ollut koskaan edes koskenut siihen, ja täytyy tunnustaa, että odotukset tunnin suhteen eivät olleet kovin korkealla. Olin kuitenkin nähnyt sen tunnilla muutaman kerran, enkä ollut kuullut mitenkään positiivisia kommentteja. Suoraan sanottuna oli hieman hämmästynyt tunnin jälkeen, kun kuulin aika monen pitävän tammasta! Ilmeisesti se on aika mukava sen jälkeen, kun se käynnistyy, ja käynnistämisessä taas kannukset olisivat ehkä olleet paikallaan.

Kia oli jo edellisellä tunnilla, joten arvelin sen hieman vertyneen ja vetreytyneen ja olevan valmis jonkin verran reippaampaan työskentelyyn. Mutta ei. Koko tunti oli toivotonta taapertamista. Koitin hyvällä (napakat nopeat pohkeet, tasainen ohjastuntuma) ja pahalla (raippa), mutta en saanut tammaa reagoimaan riittävän nopeasti ja riittävästi eteen, en sitten millään. Teimme ympyröitä vuoron perään molempiin suuntiin, mutta jo pelkkä asettaminen tuotti suurta tuskaa. Tuntui, että Kian kaula kääntyi suorana rautakankena, mutta mikään muu ei sitten kääntynytkään, taipumisesta puhumattakaan. Näennäisesti se teki kaiken mitä pyysin, ainakin oikeassa askellajissa, mutta siihen se sitten jäikin.

Teimme alkuun suurella keskiympyrällä (meitä ei ollut kuin neljä) jonkin verran laukkaa niin, että nostoja tuli useita. Sitten siirryimme pääosin käyntityöskentelyyn, missä pienensimme ympyrää aivan voltiksi asti. Siinä piti huolehtia siitä, etteivät hevoset työnnä lapaa tai takapäätä ulos ja vaan käänny kohti ympyrän keskustaa. Vaadittiin siis se asetus ja taivutus ja kootumpaa käyntiä. Kun ympyrä oli tarpeeksi pieni, suurensimme reippaassa käynnissä isolle ympyrälle väistäen nopeasti. Tätä teimme useaan kertaan molempiin suuntiin, ja kyllähän se Kia pikkuhiljaa alkoi edes vähän taipua.

Hoksasin sitten liian myöhään, että luonnostaan aika korkean virkkuukoukkumaisen muotonsa vuoksi Kiaa olisi ehkä pitänyt ratsastaa pidemmällä ohjalla ja enemmän eteen alas pyöreälle kaulalle. Loppuravi olikin ainoa, mihin olin tunnin aikana edes jotenkuten tyytyväinen, sillä siinä tamma ravasi itsekseen ja myötäsi kauniisti. Kaikenkaikkiaan tunnista - tai oikeastaan muutamasta viimeisestä tunnista - jäi sellainen olo, että ei oikein suju. Joudun aivan liikaa taistelemaan eteenpäinpyrkimyksen löytämiseksi, ja jos sitä ei ole, ei mistään muutakaan tule mitään. Miksiköhän niinkin yksinkertainen asia on nyt yhtäkkiä niin kovin vaikeaa?

Vaihteeksi myötälaukkaa

21.2.2012 Primus Talli

Anni - r. Roope

Tällä viikolla oli taas tiistaitunnin vuoro. Maiju oli Ypäjällä Fellinin kanssa, joten Anni piti tunnin. Maiju oli kuitenkin jakanut hevoset itse, ja minulle oli laitettu Roope. Ehdin jo hetken kauhistella, että miten saan tuon kiukkuisen ruunan laitettua kuntoon. Otin Roopen riimussa pesukarsinaan, ja se käyttäytyi koko ajan täysin mallikelpoisesti. Ehkä se on vaan tarkka omasta reviiristään eli karsinastaan?

Koska oli Etelä-Suomen hiihtolomaviikko, meitä ei ollut tunnilla kuin neljä. Aloitimme käynnissä hakemalla ensin pitkän rennon letkeän käynnin ja tulimme sitten molemmilla pitkillä sivuilla pari kertaa avotaivutusta huolehtien siitä, että ratsu kulkee selvästi kolmella uralla. Suuntaa vaihdoimme koko lävistäjän mittaisella pohkeenväistöllä, joka puolikkaasta urasta johtuen oli aika tiukka.

Muistin, miten tahmea Roope oli sillä ratsastaneen Petran mukaan edellisenä perjantaina ollut, ja koitin taas käyttää niitä Piritan mallin mukaisia napakoita pohjeapuja. En saanut alkuun riittävä reaktiota, joten otin raipan avuksi. Käynti onnistuikin aika kivasti ja oli selvästi paras osamme myös lopputunnin aikana.

Raviveryttelyssä suurella keskiympyrällä Roope tuntui edelleen vähän tahmealta, sama laukassa. Se kuitenkin vertyi pikkuhiljaa, ja oli jo varsin hyvin kuulolla itse tehtävässä. Tarkoitus oli tulla käynnissä lyhyt sivu, nostaa suoralla hevosella myötälaukka, laukata pitkän sivun päätyyn, jossa siirtyminen ravin kautta käyntiin tai suoraan käyntiin. 

Hevosista näki, että tunneilla on tehty nyt paljon vastalaukannostoja ja vaihtoja, koska oikeastaan kaikki neljä ratsua tarjosivat vastalaukkaa herkemmin kuin myötälaukkaa. Niinpä tehtävä olikin varsin hyödyllinen, koska ratsastajan piti valmistella liike huolellisesti ja antaa todella selkeät avut. Muutaman kerran jälkeen Roope keksi mistä on kyse, ja oli jo innolla nostamassa laukkaa aina kun käänsin sen lyhyeltä sivulta. Temppu olikin siis saada se nimenomaan myötälaukkaan. Tehtävä oli meille oikein hyvä siltäkin kantilta, että se sai ruunaan vähän liikettä.

Lopuksi vielä ravasimme vapaasti molempiin suuntiin. Roope oli loppuravissa oikein superhyvän tuntuinen, ja sillä olisi ollut hurjan kiva jatkaa toiselle tunnille. Se vaan, että eihän sen veryttelyn pitäisi kestää kokonaista tuntia, vaan vähän nopeammin kuuluisi saada paketti toimivaan kuntoon... Jotenkin en vaan saanut oikeanlaista tuntumaa Roopen suuhun, vaan ratsastin - taas - liian pitkällä hevosella. Ruunasta tuli nimittäin aivan kevyt, kun sen todella sai ohjan ja pohkeen väliin, mutta ensin piti saada moottori käyntiin ja määriteltyä tarpeeksi tiukka raami.

Tämä oli vasta toinen tuntini Roopella, ja se edellinenkin lähes vuosi sitten meni vähän lomaltapaluutunnelmissa. Ruuna tuntui takapuolen alla aika kotoisalta. Se on yllättävän korkea, mutta mielestäni kyllä kuvankaunis pitkinen jalkoineen. Ehkäpä saan jatkaa sillä Maijun tunneilla nyt, kun tiistatunnit jatkuvat kaksi seuraavaakin viikkoa. Olisi ainain kiva kokeilla, pääsenkö Roopen ravin kanssa sinuiksi, nyt kun ravityöskentely jäi aika vähälle.

Yksi, siirto, vaihto

17.2.2012 Primus Talli
Pirita - r. Eetu

Jo hevoslistasta näki, että nyt päästäisiin itse asiaan: laukanvaihtohin. Ratsuinamme oli mm. Wille, Roope, Emmy ja Eetu, joka oli jälleen merkitty minulle. Ratsastin Eetulla Maijun opastuksessa pari vuotta sitten kymmenkunta kertaa, ja tein sillä myös vuosi sitten tämän perjantairyhmämme laukanvaihtotunnin. Moni edistyneempi ryhmä oli jo alkukaudesta harjoitellut vaihtoja, ja nyt oli siis meidän vuoromme. Eetu tosin oli juuri palannut lomalta, eikä se ollut ehtinyt tehdä kuin yhden tunnin ennen tätä.

Selkäännousu oli entisenlainen tai ehkä joka vieläkin varovaisempi operaatio. Vyö jätettiin täysin löysälle ja minä kipusin jakkaralta selkään. Piritan ohjeen mukaan en tehnyt muuta kuin istuin, jalat jalustimissa (jotka olivat varsin viehättävästi ainakin kolme reikää eri pituiset) mutta irti kyljistä. Sitten Pirita talutti meitä vähän matkaa ja kiristi vyötä taputellen vatsaa. Sama toistui muutaman kerran, ja sitten sain säätää jalustimet ja alkaa ratsastaa. Aluksi kyllä oli vaan sellainen odottava fiilis, että koska se rodeo alkaa, mutta ei sitä onneksi tullut.

Keräännyimme kahdelle pääty-ympyrälle ravaamaan. Eetun kanssa sain neuvoksi pitää hevosen suorana ja vasemmassa kierroksessa jopa asettaa hieman ulos oikealle. Ensin en saanut ruunaan mitään kontaktia, se ei liikkunut ja nyppi ohjia. Koitin parhaani mukaan noudattaa Piritan edellisellä tunnilla Marellen kanssa erittäin hyvin havainnollistamaa napakkaa pohkeiden käyttöä - siis vain ja ainoastaan pohkeiden, ei lisäksi heiluvaa ylävartaloa tai pumppaavaa istuntaa. Napauttelin minkä ehdin, sitten rohkaistuin antamaan myös raippaa ja ottamaan vähän jämäkämpää tuntumaa, ja homma alkoi toimia hieman paremmin.

Laukassa oikeaan kierrokseen Eetu alkoi testata ratsastajaa: onko pakko loman jälkeen? Se pomppi ja rikkoi helposti laukan raville ja Piritan mukaan vain odotti, että saa siirtyä siitä sitten käyntiin. Ympyrällä en saanut Eetuun riittävästi puhtia, vaan laukka suuntautui enemmän ylös kuin eteen. Saimme lopulta mennä koko uraa muiden jo kävellessä. Pirita antoi ohjeeksi kaksi ohjaa, kaksi pohjetta, eli Eetu suoraan ja riittävästi eteen. Muutaman kierroksen se otti, ennen kuin Eetu taipui tahtooni ja laukkasi reippaasti muodossa tukeutuen molempiin ohjiin. Hyvin ratsastettu, sanoi Piritakin. Ratsastajalla hiki virtasi, ja edessä häämöttävät laukanvaihdot tuntuivat maratonin kaltaiselta urheilusuoritukselta.

Kokoonnuimme pääty-ympyrälle. Siitä nostaisimme vuorotellen laukan, työstäisimme sen vaihtokuntoon ympyrällä ja tulisimme sitten koko rata leikkaa, jonka keskellä vaihto. Ensin kuitenkin kertasimme laukanvaihtoa liikkeenä. Hevosesta kun pitäisi löytyä riittävästi eteenpäinpyrkimystä, jotta sitä voisi koota vaihtoa varten. Hevosen pitäisi olla suora ja asettuneena laukan puolelle. Ratsastajaa vaihdossa auttaa tuttu kolmeen laskemien: yksi, siirto, vaihto. Ykkösellä puolipidäte, kakkosella sisäpohje siirtyy edestä taakse, kolmosella annetaan sisäpohkeella laukanvaihtoapu. Vasta vaihdon jälkeen tulee kaikki muu, kuten asetus uuteen suuntaan ja ratsastajan painon vaihto myötälaukan puolelle.

Eetun kanssa saimme pyöriä oikeaan kierrokseen pääty-ympyrällä hetken aika, ennen kuin laukka oli tyydyttävää. Ruuna protestoi voimakkaasti pomppimalla, kun patistin sitä eteen ja kokosin. Lopulta se kuitenkin taas nöyrtyi ja pääsimme tulemaan lävistäjän Piritan avustaessa laskuissa. Vaihto tuli askelen myöhässä, mutta muutoin oli ok. Vasempaan kierrokseen emme olleetkaan vielä laukanneet, ja se tuntui ensin aivan mahdottomalta. Mutta sitten taas suoristin hevosen ulkoa ja käskin voimakkaasti ulkopohkeella, minkä jälkeen laukka oli paljon parempaa kuin kertaakaan oikeaan kierroksen. Vaihtokin sujui hienosti juuri silloin kuin pitikin.

Toisella kerralla oikeasta kierroksesta pääsimme ympyrältä nopeasti lävistäjälle, mutta Eetu vaihtoi laukan ennen kuin ehdin sirtää pohjetta. Takaisin siis ympyrälle, ja nytpä Eetua ei enää huvittanutkaan. Piritakin sanoi, että nyt kestää liian kauan, ennen kuin sain Eetun taas järjestykseen. Raju asetus oikealle, ja nyt vaihto tuli samoin kuin ensimmäinen vähän myöhässä. Siihen oli tyytyminen tällä kerralla. Ainakin vielä ensi viikolla jatketaan, mahdollisesti myös seuraavalla, koska on hiihtoloma. Kotiläksyksi saimme kerrata Kyra Kyrklundin kirjasta laukanvaihdon, jotta seuraavalla kerralla olisimme sisäistäneet tehtävää hieman paremmin.

Lopuksi vielä ravasimme ympyrällä ja koko uralla hetken. Eetu oli nyt oikein mukava ja sain sen kulkemaan suorana molempiin kierroksiin. Pirita vaati ravia vielä hieman enemmän eteen, että liike tulisi koko kropasta. Olin tyytyväinen lopputulokseen, ja Piritankin sanoi, että työstin ruunaa hyvin. Olin aivan naatti tehokkaan tunnin jälkeen - tällaiselle tunnille olisi hyvä tulla jonkun sellaisen henkilön kokeilamaan, jonka mielestä ratsastaminen on vaan hevosen selässä istumista... 

Kohti laukanvaihtoja

10.2.2012 Primus Talli

Pirita - r. Foxy

Jatkoimme laukkateemaa tavoitteena päästä tekemään monen muun ryhmän tavoin laukanvaihtoja. Ratsukseni sain jälleen ihanan Foxyn. Ruuna kiskotteli taas kovasti takakoipiaan karsinassa, joten päätin (taas kerran) panostaa heti alusta riittävään eteenpäinpyrkimykseen vetreyttäkseni ratsuani. Sepäs oli vaan helpommin sanottu kuin tehty.

Alkukäynti tuntui hyvältä, molempiin suuntiin, sillä Foxy kulki rennosti pitkällä askeleella sen kummemmin patistelmatta. Ravi oikeaan sujui hyvin, vasempaan sai olla tarkempi tasapainottamisen kanssa. Vaihdoimme välillä ympyrää, ja aina uuteen suuntaan meinasi vauhti hiipua ja ratsu venähtää pitkäksi. Piti olla tarkkana ohjien kanssa, etten päästänyt niitä liian pitkiksi ja hevosen ryhtiä huonoksi.

Ensin laukkasimme oikeaan, ja ehdin jo fiilistellä kerrankin itsekseen laukkaavaa Foxya. Sitten Pirita totesi, että Sannan hevonen on rento, mutta eteenpäinpyrkimystä ei ole riittävästi. Se siitä hyvänolontunteesta: olin jäänyt vaan istumaan ja antanut ruunan taas valahtaa pitkäksi. Oikeaan kierrokseen sain vielä sentään pakettia vähän kasaan, mutta vasen oli tuskien taivalta. Piritakin jo vähän hermostui, kun kukaan meistä ei laukannut kunnolla edes harjoituslaukkaa, vaan kaikki hiihtelivät ympyröillä miten sattuu. Eihän sellaisesta temposta voi alkaa kokoamaan saati tekemään mitään vaihtoja, kun moottori ei ole mukana.

Itse laukanvaihtoja emme vielä tällä tunnilla tehneet, vaan vain valmistelevia harjoituksia. Aloitimme tulemalla käynnissä pitkälle sivulle selvästi uran sisäpuolelle ja nostamalla siitä vastalaukan. Kierros oli vasen eli laukka oikea, Foxyn helpompi suunta siis. Tämä onnistui meiltä tosi hyvin, sillä Foxy nosti oikean laukan jokaisella kerralla. Sain yllättävän helposti pidettyä sen suorana nostossa ja myös koko pitkän sivun ajan, jonka päässä siirryimme raviin ja lyhyellä sivulla taas takaisin käyntiin. Pirita neuvoi ratsastamaan hieman rohkeammin vielä kohti siirtymistä ja edelleen ravissa, jotta siirtymisestä tulisi hieman sujuvampia. Välillä jätinkin noston väliin ja ravasin reippaasti toisen pitkän sivun nostaen ryhtiä. Lopulta nämäkin onnistuivat kivasti  niin, ettei Foxy ainakaan kovin pahasti noussut pois muodosta missään vaiheessa tehtävää.

Lukuisten nostojen jälkeen menimme kukin omalle kymmenen metrin voltillemme. Meitä ei ollut tunnilla kuin neljä, joten tilaa oli ruhtinaallisesti ja Piritan tarkka silmä tavoitti kaikki vielä normaaliakin paremmin. Tarkoituksena oli laukana voltilla vasenta laukkaa, ja siirtää laukasta käyntiin juuri kohdattaessa ura, käytännössä siis maneesin laitaa apuna käyttäen. 

Tähän tehtävään olimme Foxyn kanssa hyytyä. Tai no, hyydyimmekin. En saanut sitä millään laukkaamaan riittävän tarmokkaasti pienellä voltilla. Siirtymiset toki sujuivat käyntiin kuin tanssi, koska ruuna olisi mielellään kävellyt koko ajan. Miten ihmeessä pärjäämme Foxyn kanssa hienosti käynti- ja ravitehtävissä, mutta laukka on aina niin pirun hankalaa? Oma istuntapakettikin hajoaa aina täysin ja alan heilua ihan miten sattuu satulassa, heti nostoyrityksistä alkaen. Raivostuttavaa! Kyllä tulee kesän istuntakurssi taas tarpeeseen.

Saimme kuitenkin lopulta pari kohtuullista suoritusta aikaiseksi, ja pääsimme viimeiseen vaiheeseen: laukanvaihtoon käynnin kautta. Se tehtiin rata poikkisuuntaan leikkaa -tiellä keskellä maneesia. Olimme vuorossa kolmansina, ja edellisillä ratsukoilla ei siirtyminen ollut oikein onnistunut ilman raviaskelia ja tiessäkin oli toivomisen varaa. Minä päätin keskittyä ensin tien ratsastamiseen, mutta se päättyikin Foxy-loikkaan ja ratsastajan valahtamiseen kaulalle. Pirita oli nimittäin juuri viemässä laidan taakse juoksutusraippaa, ja Foxy parka varmaan kauhistui, että raippa oli tarkoitettu hänelle...

Uusi yritys, missä meillä suurin ongelma oli taas laukkaaminen. Saimmekin tehdä muutaman pääty-ympyrän Piritan valvovien silmien alla, ennen kuin Foxy oli edes joten kuten menossa eteenpäin eikä röhnöttänyt etupainoisena. Tie meni hyvin ja päätin, että tätähän emme moneen kertaan joudu tulemaan, ja pam - Foxy siirtyi taas suoraan käyntiin. Myös nosto oikealle onnistui, tosin käyntiaskelia taisi tulla pari liikaa. Tässä vaiheessa tuntia olin niin poikki, etten luultavasti olisi enää jaksanut tehtävää toiseen kertaan ratsastakaan... 

Oli siis todella tehokas tunti, joka kyllä jätti taas sopivasti hampaankoloon. Laukkateema jatkuu varmaankin vielä pari kertaa, mutta sitten olisi kyllä kiva päästä jatkamaan Foxylla ja kokeilla, pääsenkö enää ravissakaan fiilistelyvaiheeseen vai onko meistä tullut siinäkin tahmatassupari.