Pirita - r. Eetu
Olin jotenkin siinä uskossa, että edellisen tunnin katastrofista ei ole kuin yksi tie, ylös. Olin väärässä, sillä aivan hyvin näköjään onnistuin ratsastamaan toisen kerran peräkkäin yhtä surkeasti. Naiivisti ajattelin, että Pirita ja uusi ratsu yhdessä fiksaavat tämän pohjalla rämpimisen jo pelkällä olemassaolollaan. No, ratsu ei ollut uusi eli Eetun selässä jatkettiin, eikä Piritakaan sentään ihmeisiin pysty.
Tässä tilanteessa oli ehkä hyvä, että en päässyt kahdelle viimeiselle laukanvaihtotunnille, vaikka se toki harmittaakin. Nyt aloitimme siis uuden teeman parissa, ja tällä tunnilla se oli suoraan ratsastaminen. Voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta ei vaan ole. Suoraan ratsastaminen osoittautui itse asiassa erittäin haastavaksi ja hyödylliseksi harjoitukseksi!
Alkukäynnissä pyrimme taas reippaaseen rentoon käyntiin, ja Pirita komensi minua tiukemmin määrittelemän Eetun raamin siitä huolimatta, että sen piti kävellä reippaasti eteen. Tämä oli meidän suurin ongelmamme koko tunnin ajan: ruuna joko oli näennäisesti peräänannossa mutta löntysti, tai sitten se meni reippaasti turpa sojottaen kohti menosuuntaa. Ravissa emme tehneet nyt ympyröitä lainkaan, vaan koitimme vaan ratsastaa suorilla urilla suoraan. Kulmissa oli mahdollista asettaa ja taivuttaa. Pääty-ympyrällä tehdyssä laukassa oikeaan kierrokseen jo ajattelin, että nyt minä onnistun, sillä Eetu alkoi tuntua varsin kohtuulliselta. Piritakin sanoi, että työstän sitä hyvin.
Valitettavasti siihen se sitten jäikin. Suoraan ratsastimme pitkällä sivulla niin, että piti kääntää lyhyeltä sivulta uran sisäpuolelle ja pysyä kolmen puomin muodostamassa kujassa niin, että näimme peilistä koko ajan kaikki puomit. Peilistä oli helppo myös tarkastaa, oliko hevonen suora vai ei, ja kanttasiko se kohti uraa. Eetun kanssa vaikeampaa oli vasempaan kierrokseen, koska ruuna itsessään on niin kiero oikealle. Sitä sai aika voimakkaasti suoristaa ulko-ohjasta, vaikka itsestä tuntui että ulko-ohja oli jo valmiiksi monta senttiä lyhyempi kuin sisäohja.
Aika pian aloimme nostaa myötälaukkaa heti pitkälle sivulle käännyttyä. Eetu nosti jotenkuten oikeaan, vasempaan tarjosi herkästi vastalaukkaa, etenkin jos pidin sen aivan suorana.
Lopuksi ravasimme taas ensin vain suoraan, ja sitten kokeilimme vielä volteilla, miten hyvin suoraan ratsastaminen oli saanut hevoset avuille. Tai muut kokeilivat, minä koitin saada Eetua edelleen eteen...
Tunnin päätteeksi oli aivan loppu, ehkä enemmän henkisesti kuin fyysisesti. Pirita sanoi kauniisti, etten olisi niin poikki, jos määrittelisin raamin tiukemmin heti tunnin alussa, vaikka raipan avulla. Niin, miksiköhän en tehnyt niin pyhistä valoista huolimatta? Tiedän varsin hyvin, että edestä tyhjä ohjia nyppivä Eetu ei vaan pysty tulemaan rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin. Ja jos hevonen ei liiku rehellisesti koko kropasta, ei sillä paljon muita tehtäviä tehdä kuin lönkötellä ympäri maneesia. Ja sitähän minä tässä nyt sitten olen pari tuntia tehnytkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti