2.9.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Kyra Kyrklundin klinikka keräsi sunnuntaina lähes 1000 seuraajaa Ruskeasuolle, mutta minulta koko tapahtuma oli mennyt autuaasti ohi. Pääsin kuitenkin testaamaan Kyran oppeja taas käytännössä, kun Maiju pisti meidät maanantaina käsitreeniin. Se tuli minulle kuin tilauksesta, koska sekä viimeksi Konstan että aiemmin Tinon kanssa tuskailin yhtäkkiä mielestäni liian voimakkaiden ohjasotteiden kanssa.
Kaikille laitettiin turparemmi kiinni satulaan etukaaren päälle, ja remmi otettiin ohjien kanssa käteen. Ohjat säädettiin oikean pituisiksi heti alkutunnista, ja sitten vaan oltiin. Remmi antoi liikkumavaraa noin sentin suuntaansa, joten asettamisessa, taivuttamisessa ja kääntämisessä jalkojen käytön merkitys korostui. Jalkoja tarvittiin paljon myös ihan pelkästään staattista tuntumaa vastaan ratsastamisessa, jotta hevoset ymmärsivät myödätä.
Alkuveryttely tehtiin sen kummemmitta kiemuroitta pääty-ympyrällä vain totutellen remmiin ja siihen, mitä sen kanssa ratsastaminen vaatii. Remmin kanssa pääsi paljon paremmin keskittymään omaan istuntaan, kun käsistä ei tarvinnut niin paljon välittää. Heti, kun hevoset myötäsivät kevyessä ravissa, Maiju pistikin meidät istumaan alas. Konstan ravi on aika suurta, mutta remmin avulla löysin todella helposti asennon, jossa pystyin vaivatta istumaan kierros toisensa perään. Remmistä sai ottaa reilusti tukea, koska tuntuma hevosen suuhun ei siitä muuttunut. Laukkaa työstettiin aika pitkään, ja mitä enemmän ratsastin jalalla vasten vakaata kättä, sitä paremmin Konsta meni.
Kun ohjat ja remmi otettiin vapaan käynnin jälkeen taas käteen, jäimme jokainen omalle voltillemme. Haimme siinä rauhassa ensin reitin ja käynnin tahdin. Maiju muistutti minua taas, että en saa jäädä hätistelemään hevosta kun se kävelee sille itselleen oikealla vauhdilla. Minulla on paha taipumus hitaiden hevosten kanssa pyytää aina vielä vähän enemmän, jolloin hevosparat tulevat hätäisiksi ja sotkeentuvat jalkoihinsa (näin on käynyt Konstan lisäksi myös ainakin Myssyn ja Roopen kanssa). Pitäisi muistaa, että kaikki eivät kävele luonnostaan yhtä reippaasti.
Voltilla piti tietenkin myös asettaa ja taivuttaa. Kiskoin aivan hulluna sisäohjasta, kun tuntui, ettei asetusta saanut niin paljon kuin olisin halunnut. Mutta eihän sitä pelkällä ohjalla tehdä, vaan myös jaloilla! Kun muisti ratsastaa koko hevosta eikä vaan päätä, löytyi kaunis muoto. Siitä voltilta sitten pysäytimme hevoset asettuneina ja taipuneina pitkälle sivulle, jolloin hevoset seisoivat kuin ne olisi pysäytetty kesken avotaivutuksen. Ja avotaivutustahan lähdimme sitten siitä pysähdyksestä tekemään jokaiselle sivulle. Liikehän on ollut minulle itselleni aina jotenkin tosi hankala, mutta Konstan ja remmin kanssa onnistuimme ihan hyvin.
Lopun laukka sujui tasaisemin kuin alussa, mutta kevyessä ravissa alas eteen ratsastaminen oli remmin kanssa vaikeaa. Huomaan käyttäväni siinä paljon johtavia ohjasotteita, joihin nyt ei remmi riittänyt. Olisin halunnut Konstan rentoutuvan enemmän sen sijaan, että se nyt vaan pyrki nousemaan antaessani pidempää ohjaa. Koin kuitenkin remmillä ratsastamisen todella hyödylliseksi ja suorastaan ilahduin, kun Maiju lupasi jatkossakin antaa meille remmit satulaan. Sitä voi sitten aina tarpeen mukaan käyttää vaikka vaan ulkokädessä.
tiistai 10. syyskuuta 2013
maanantai 2. syyskuuta 2013
Hyvin ratsastettu!
31.8.2013 Primus Tallia
Pirita - r. Boras
Kummallisia nämä etiäiset, mutta vaikka olinkin varautunut Tinoon, niin minulla oli ihan sellainen tunne, että josko sittenkin menisin jommalla kummalla niistä uusista hevosista. Olin kuullut, että keskiviikkona tallille oli saapunut kaksi uutta ratsua, 12-vuotias ja 5-vuotias. Edellisen illan syyskauden avajaisissa Kikka oli kertonut niiden olevan kokeiltavana ja ajan näyttävän, että jäävätkö.
Minun ratsuni Boras oli se kokeneempi ja hyppäsi jo taitavan ratsastajan kanssa edellisellä tunnilla. Katselin menoa hetken aikaa, ja hain sitten turvaliivin autosta... Boras oli sporttisen näköinen rautias ruuna, jolla vauhtia riitti. Se ei varsinaisesti sinkoillut mihinkään, mutta meni l-u-j-a-a. Ratsastajalla oli vaikeuksia saada sitä siirtymään laukasta raviin, ja siinä vaiheessa kun otettiin kunnon jarrut käyttöön, totesin, että on ehkä parempi olla muodostamatta enää enempää mielikuvia ennen omaa tuntia.
Pirita auttoi minut selkään, kun ruuna ei meinannut malttaa millään seistä paikoillaan. Pirita kertoi sen antavan nyt itsestään vähän väärän kuvan, sillä Boras on oikeasti ihan kunnolla koulutettu ja osaava ruuna. Minulta hän kysyi, että olenko mennyt Hassella, joten ilmeisesti näissä kahdessa on jotain samaa.
Toden totta, kun otin ohjat käteen, sai reitin määritellä askeleen tarkkuudella, aivan kuten Hassellakin. Muutoin Boras vaan mutkitteli. Sain ohjeeksi pitää alapohkeen koko ajan lähellä ja myös käyttää sitä pohjetta rohkeasti tarvittaessa. Ruunalla oli pieni taipumus keriä itseään hieman liian lyhyeksi edestä, joten nyt tuli harjoiteltua käden pitämistä etukaaren edessä ja aavistuksenomaista myötäämistä. Itse tsemppasin itseäni koko ajan istumaan syvällä satulassa, jotta en missään vaiheessa antaisi Borasin vetää ylävartaloani etukenoon ja painoa päkiöille. Vatsalihaksilla sain myös pidettyä käteni paikoillaan, vaikka tehtävän käydessä vähän työläämmäksi Boras koitti vetää itseään pidemmäksi.
Pirita aiheellisesti jossain vaiheessa tuntia kysyi myös, että muistanko hengittää - pitää myöntää, välillä meinasi unohtua. Borasin kanssa oli oltava hereillä joka sekunti, ratsastettava joka sekunti, koska muutoin se olisi harhaillut omiaan ja täysillä.
Tunnin tehtävä oli kuin meitä varten suunniteltu: voltit jokaiselle sivulle ja tarpeen vaatiessa useampi ja useamminkin. Aloitimme käynnissä, jossa sain rauhassa tutustua uuteen ratsuuni, ja voltit hillitsivät menoa juuri sopivasti. Käynnissä Boras lennähti kyllä pari kertaa hipsutteluraviin, kun en muistanut tarjota sille riittävää tuntumaa edestä. Raviin sain keskiympyrällä siirtyä ensimmäisenä, ja kun se sujui, muut seurasivat vasta sitten perässä. Jokaisella askeleella sain tehdä puolipidätteitä, istua syvään, pitää jalat lähellä. Ravi oli maatavoittavaa, rentoa.
Välikäynnin jälkeen jatkoimme ravissa - kevensin suosiolla - voltteja. Kääntämisessä tarvittiin joka ikinen apu, mitä keksin, mutta pikku hiljaa sain aloitettua voltit oikeista kohtista ja tehtyä niistä oikean kokoisia. Ravikin pysyi hyvin tahdissa.
Vasta sitten kokoonnuimme kahdelle pääty-ympyrälle laukkaamaan. Sain tarvittaessa vaihtaa heti paikkaa ja tehdä ylimääräisiä voltteja, koska kääntämällä vauhdin sai paljon paremmin aisoihin kuin vetämällä. Kääntämisessä Pirita neuvoi käyttämään erikoista ohjasotetta eli painamaan myös ulkokäsi sään sisäpuolelle, jolloin ulko-ohja painautui Borasin kaulaan ja toimi kääntävänä apuna. Laukka oli isoa, mutta siinä pystyi hyvin istumaan. Sain jopa maininnan hyvästä istunnasta!
Laukan jälkeen jatkoimme volttitehtävää ravissa toiseen suuntaan. Nyt Pirita pisti minut istumaan muutamien volttien ajaksi alas, eikä hämmästyksekseni Boras jännittynytkään. Volteilla en havainnnut mitään suurta puolieroa, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ruuna änkesi kyllä todella vahvasti ulkopohjetta vastaan. Sainkin laukata oikeaan yksin suuren pääty-ympyrän sisällä. Tässä kierroksessa jouduin tehdä hieman töitä, että sain hallitun siirtymisen raviin. Kun muut laukkasivat, koitin työstää ulkopohjetta paremmin läpi käynnissä.
Loppuravissa ei ollut ongelmia. Boras ravasi samaa rennon letkeää mutta etenevää ravia, eli se ei mitenkään erityisesti kerännyt kierroksia mistään tehtävästä tai askellajista. Se vaan oli kokonaisuudessaan kovin eteenpäinpyrkivä.
Pirita sanoi loppupalautteessa, että hyvin ratsastettu. Opettajan kehut lämmittävät mieltä vieläkin. Pirita vähän pelkäsi, että Boras saa jatkossa pelottavan maineen, kun siitä puhutaan, että se menee lujaa. Hän muistutti, että Boras on vain juuri sellainen urheiluhevonen, josta edellisen päivän avajaisissa oli ratsastuskouluoppilaiden urapolun yhteydessä puhuttu.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, etä pystyin koko ajan olemaan minulle haastavan hevosen kanssa tyynesti tilanteen tasalla. Toteutin etukäteen suunnittelemani tavan ratsastaa hätääntymättä missään vaiheessa. Ja ennen kaikkea: en missään vaiheessa sortunut vetämään, vaan kädet pysyivät kutakuinkin tasaisesti paikoillaan. Tunnin jälkeen olin aivan loppu, mutta vasta silloin oikeastaan ymmärsin, että Boras oli lopulta aika kiva hevonen. En tiedä miten pärjäisin sen kanssa jossain toisessa tehtävässä, mutta ainakin olen valmis kokeilemaan.
Tallissa Boras oli oikein kiltti ja antoi nätisti käsitellä itseään lainkaan hyörimättä. Se oli vähintään yhtä hikinen kuin ratsastaja, mutta ainakaan vielä lauantaina en saanut sitä edes herkkujen voimalla suostuteltua vesiboksiin. Ruuna oli hupaisan näköinen, kun se huojui kaikki neljä kaviota yhdessä kasassa sentin kynnyksen reunalla ja kurkotteli herkkuja. Lopulta pesin sen sienellä karsinassa.
Pirita - r. Boras
Kummallisia nämä etiäiset, mutta vaikka olinkin varautunut Tinoon, niin minulla oli ihan sellainen tunne, että josko sittenkin menisin jommalla kummalla niistä uusista hevosista. Olin kuullut, että keskiviikkona tallille oli saapunut kaksi uutta ratsua, 12-vuotias ja 5-vuotias. Edellisen illan syyskauden avajaisissa Kikka oli kertonut niiden olevan kokeiltavana ja ajan näyttävän, että jäävätkö.
Minun ratsuni Boras oli se kokeneempi ja hyppäsi jo taitavan ratsastajan kanssa edellisellä tunnilla. Katselin menoa hetken aikaa, ja hain sitten turvaliivin autosta... Boras oli sporttisen näköinen rautias ruuna, jolla vauhtia riitti. Se ei varsinaisesti sinkoillut mihinkään, mutta meni l-u-j-a-a. Ratsastajalla oli vaikeuksia saada sitä siirtymään laukasta raviin, ja siinä vaiheessa kun otettiin kunnon jarrut käyttöön, totesin, että on ehkä parempi olla muodostamatta enää enempää mielikuvia ennen omaa tuntia.
Pirita auttoi minut selkään, kun ruuna ei meinannut malttaa millään seistä paikoillaan. Pirita kertoi sen antavan nyt itsestään vähän väärän kuvan, sillä Boras on oikeasti ihan kunnolla koulutettu ja osaava ruuna. Minulta hän kysyi, että olenko mennyt Hassella, joten ilmeisesti näissä kahdessa on jotain samaa.
Toden totta, kun otin ohjat käteen, sai reitin määritellä askeleen tarkkuudella, aivan kuten Hassellakin. Muutoin Boras vaan mutkitteli. Sain ohjeeksi pitää alapohkeen koko ajan lähellä ja myös käyttää sitä pohjetta rohkeasti tarvittaessa. Ruunalla oli pieni taipumus keriä itseään hieman liian lyhyeksi edestä, joten nyt tuli harjoiteltua käden pitämistä etukaaren edessä ja aavistuksenomaista myötäämistä. Itse tsemppasin itseäni koko ajan istumaan syvällä satulassa, jotta en missään vaiheessa antaisi Borasin vetää ylävartaloani etukenoon ja painoa päkiöille. Vatsalihaksilla sain myös pidettyä käteni paikoillaan, vaikka tehtävän käydessä vähän työläämmäksi Boras koitti vetää itseään pidemmäksi.
Pirita aiheellisesti jossain vaiheessa tuntia kysyi myös, että muistanko hengittää - pitää myöntää, välillä meinasi unohtua. Borasin kanssa oli oltava hereillä joka sekunti, ratsastettava joka sekunti, koska muutoin se olisi harhaillut omiaan ja täysillä.
Tunnin tehtävä oli kuin meitä varten suunniteltu: voltit jokaiselle sivulle ja tarpeen vaatiessa useampi ja useamminkin. Aloitimme käynnissä, jossa sain rauhassa tutustua uuteen ratsuuni, ja voltit hillitsivät menoa juuri sopivasti. Käynnissä Boras lennähti kyllä pari kertaa hipsutteluraviin, kun en muistanut tarjota sille riittävää tuntumaa edestä. Raviin sain keskiympyrällä siirtyä ensimmäisenä, ja kun se sujui, muut seurasivat vasta sitten perässä. Jokaisella askeleella sain tehdä puolipidätteitä, istua syvään, pitää jalat lähellä. Ravi oli maatavoittavaa, rentoa.
Välikäynnin jälkeen jatkoimme ravissa - kevensin suosiolla - voltteja. Kääntämisessä tarvittiin joka ikinen apu, mitä keksin, mutta pikku hiljaa sain aloitettua voltit oikeista kohtista ja tehtyä niistä oikean kokoisia. Ravikin pysyi hyvin tahdissa.
Vasta sitten kokoonnuimme kahdelle pääty-ympyrälle laukkaamaan. Sain tarvittaessa vaihtaa heti paikkaa ja tehdä ylimääräisiä voltteja, koska kääntämällä vauhdin sai paljon paremmin aisoihin kuin vetämällä. Kääntämisessä Pirita neuvoi käyttämään erikoista ohjasotetta eli painamaan myös ulkokäsi sään sisäpuolelle, jolloin ulko-ohja painautui Borasin kaulaan ja toimi kääntävänä apuna. Laukka oli isoa, mutta siinä pystyi hyvin istumaan. Sain jopa maininnan hyvästä istunnasta!
Laukan jälkeen jatkoimme volttitehtävää ravissa toiseen suuntaan. Nyt Pirita pisti minut istumaan muutamien volttien ajaksi alas, eikä hämmästyksekseni Boras jännittynytkään. Volteilla en havainnnut mitään suurta puolieroa, mutta pääty-ympyrällä oikeaan ruuna änkesi kyllä todella vahvasti ulkopohjetta vastaan. Sainkin laukata oikeaan yksin suuren pääty-ympyrän sisällä. Tässä kierroksessa jouduin tehdä hieman töitä, että sain hallitun siirtymisen raviin. Kun muut laukkasivat, koitin työstää ulkopohjetta paremmin läpi käynnissä.
Loppuravissa ei ollut ongelmia. Boras ravasi samaa rennon letkeää mutta etenevää ravia, eli se ei mitenkään erityisesti kerännyt kierroksia mistään tehtävästä tai askellajista. Se vaan oli kokonaisuudessaan kovin eteenpäinpyrkivä.
Pirita sanoi loppupalautteessa, että hyvin ratsastettu. Opettajan kehut lämmittävät mieltä vieläkin. Pirita vähän pelkäsi, että Boras saa jatkossa pelottavan maineen, kun siitä puhutaan, että se menee lujaa. Hän muistutti, että Boras on vain juuri sellainen urheiluhevonen, josta edellisen päivän avajaisissa oli ratsastuskouluoppilaiden urapolun yhteydessä puhuttu.
Erityisen tyytyväinen olen siihen, etä pystyin koko ajan olemaan minulle haastavan hevosen kanssa tyynesti tilanteen tasalla. Toteutin etukäteen suunnittelemani tavan ratsastaa hätääntymättä missään vaiheessa. Ja ennen kaikkea: en missään vaiheessa sortunut vetämään, vaan kädet pysyivät kutakuinkin tasaisesti paikoillaan. Tunnin jälkeen olin aivan loppu, mutta vasta silloin oikeastaan ymmärsin, että Boras oli lopulta aika kiva hevonen. En tiedä miten pärjäisin sen kanssa jossain toisessa tehtävässä, mutta ainakin olen valmis kokeilemaan.
Tallissa Boras oli oikein kiltti ja antoi nätisti käsitellä itseään lainkaan hyörimättä. Se oli vähintään yhtä hikinen kuin ratsastaja, mutta ainakaan vielä lauantaina en saanut sitä edes herkkujen voimalla suostuteltua vesiboksiin. Ruuna oli hupaisan näköinen, kun se huojui kaikki neljä kaviota yhdessä kasassa sentin kynnyksen reunalla ja kurkotteli herkkuja. Lopulta pesin sen sienellä karsinassa.
Kohti kepeyttä
26.8.2013 Primus Talli
Maiju - r. Konsta
Noinkohan oli jo toivelappuset luettu vai liekö sattumaa, mutta Lulu-putki katkesi taas Konstaan. Koska yhdellä tunnilla ei voi ratsastaa kuin yhdellä hevosella, otin vaihtelun mielelläni vastaan. Maiju kysyi satulavöitä kiristettäessä, että onko Konsta minulle ennestään tuttu. Kerroin menneeni sillä yhden tunnin kesällä, ja Maiju antoi edelleen ohjeeksi nopean pohkeen. Konsta pitäisi saada liikkumaan kepeästi itsekseen ilman, että joka askelta pitää erikseen pyytää.
Lähdimme veryttelemään käynnissä tekemällä voltit jokaiseen kulmaan. Maiju halusi, että etenkin tallista tulleille annetaan aikaa ja aloitetaan mielummin liian suurilla kuin liian pienillä volteilla. Koitin herätellä Konstaa irroitamalla jalat kokonaan kyljistä ja käyttämällä sen sijaan kevyesti raippaa, mikä tuntuu toimivan tällä hevosella hyvin. Se mikä ei toimi, on ratsastaja. Maiju sai taas muistuttaa minua siitä, että kun saan hitaan hevosen liikkeelle, minun pitäisi malttaa olla ahdistelematta sitä. Jotenkin fiksaudun siihen ajatukseen, että koko ajan pitäisi mennä vaan reippaammin, vaikka hevonen jo kävelee juuri sille kyseiselle hevoselle ihan riittävästi. Samoin on käynyt myös Myssyn ja Roopen kanssa. Pitäisi hätistelyn sijaan keskittyä tahtiin ja kokoamiseen, kun käynti on muutoin lähtenyt rullaamaan.
Teimme voltit myös kevyessä ravissa, ja Konsta ravasi ihan hyvin. Siksipä olisikin pitänyt kiinnittää enemmän huomiota niihin voltteihin, että saan koko hevosen kulkemaan samalla kaarevalla uralla. Ulkopohje osoittautui tässä korvaamattomaksi avuksi, yllätys yllätys. Alkulaukka tehtiin pääosin koko uralla vaihteeksi siten, että hevoset päästettiin vähän pidemmiksi ja annettiin laukata reipasta pyöreää laukkaa. Taas ajatuksena oli lähettää hevonen eteenpäin nopealla pohkeella ja ratsastaa niistä kevyitä ja itsekseen eteneviä. Konstalle tällainen laukkaveryttely oli aivan omiaan.
Lopputunti menikin sitten suurella keskiympyrällä, jossa väistimme hevosia avointen sivujen kohdalla joitain askelia ulos. Väistön piti taas olla helppoa ja ristiaskelien selviä. Konsta teki mitä pyysin, mutta pyysin liian vähän. Ristiaskeleet saavat olla selviä, ja lisäksi se alkoi hieman pakoilla oikaisemalla reittiä. Ympyrällä väistön aloittaminen ja lopettaminen sekä reitti siinä välillä oli siis ratsastettava vielä suoraa uraakin arkemmin.
Ravissa törmäsin tämän syksyn suurimpaan ongelmaani: käsiin. Konsta liikkui ihan mukavasti, mutta väistöön tullessa puolipidätteen sijaan teinkin varsinaisen kokopidätteen: jäin kiinni. Tapoin liikkeen ja vaadin hevosta eteen ja väistön samala, kun kiskoin ohjista taakse. Alkoi ihan tosissaan ärsyttää, että miksi en voi myödätä pidätteen ja sen jälkeen, kun Konsta kuuliaisesti väisti. Vasta sitten, kun Maiju suoraan sanoi, että myötää nyt, maltoin hellittää. Kirjoitin viimeksi, että käteni ei ole onneksi koskaan ollut kova, mutta tällä tahdilla sitä kohti ollaan kyllä kovaa vauhtia menossa.
Lopun laukassa oli tunnin paras hetki, kun Konstaa sai heti alka koota. Sen laukka on tosi makean tuntuista, ja sitä pystyy upeasti säätelemään lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Harmi vaan, että emme ehtineet työstää laukkaa enää kovin kauaa, vaan jumppasimme sen sijaan nopeasti yhden ympyrän pienennyksen ja siitä nopean väistön takaisin uralle. Johan toimi!
Konsta ei aiheuttanut tällä tunnilla samanlaisia ihastuneita huokailuja kuin viimeksi, mutta se on ehdottomasti hevonen jonka haluan toivelapullani pitää. Osaava, opettavainen ja vielä kauniskin kuin kuva. Nyt vaan erityisesti surkean käteni vuoksi tunnista jäi paljon hampaankoloon.
Maiju - r. Konsta
Noinkohan oli jo toivelappuset luettu vai liekö sattumaa, mutta Lulu-putki katkesi taas Konstaan. Koska yhdellä tunnilla ei voi ratsastaa kuin yhdellä hevosella, otin vaihtelun mielelläni vastaan. Maiju kysyi satulavöitä kiristettäessä, että onko Konsta minulle ennestään tuttu. Kerroin menneeni sillä yhden tunnin kesällä, ja Maiju antoi edelleen ohjeeksi nopean pohkeen. Konsta pitäisi saada liikkumaan kepeästi itsekseen ilman, että joka askelta pitää erikseen pyytää.
Lähdimme veryttelemään käynnissä tekemällä voltit jokaiseen kulmaan. Maiju halusi, että etenkin tallista tulleille annetaan aikaa ja aloitetaan mielummin liian suurilla kuin liian pienillä volteilla. Koitin herätellä Konstaa irroitamalla jalat kokonaan kyljistä ja käyttämällä sen sijaan kevyesti raippaa, mikä tuntuu toimivan tällä hevosella hyvin. Se mikä ei toimi, on ratsastaja. Maiju sai taas muistuttaa minua siitä, että kun saan hitaan hevosen liikkeelle, minun pitäisi malttaa olla ahdistelematta sitä. Jotenkin fiksaudun siihen ajatukseen, että koko ajan pitäisi mennä vaan reippaammin, vaikka hevonen jo kävelee juuri sille kyseiselle hevoselle ihan riittävästi. Samoin on käynyt myös Myssyn ja Roopen kanssa. Pitäisi hätistelyn sijaan keskittyä tahtiin ja kokoamiseen, kun käynti on muutoin lähtenyt rullaamaan.
Teimme voltit myös kevyessä ravissa, ja Konsta ravasi ihan hyvin. Siksipä olisikin pitänyt kiinnittää enemmän huomiota niihin voltteihin, että saan koko hevosen kulkemaan samalla kaarevalla uralla. Ulkopohje osoittautui tässä korvaamattomaksi avuksi, yllätys yllätys. Alkulaukka tehtiin pääosin koko uralla vaihteeksi siten, että hevoset päästettiin vähän pidemmiksi ja annettiin laukata reipasta pyöreää laukkaa. Taas ajatuksena oli lähettää hevonen eteenpäin nopealla pohkeella ja ratsastaa niistä kevyitä ja itsekseen eteneviä. Konstalle tällainen laukkaveryttely oli aivan omiaan.
Lopputunti menikin sitten suurella keskiympyrällä, jossa väistimme hevosia avointen sivujen kohdalla joitain askelia ulos. Väistön piti taas olla helppoa ja ristiaskelien selviä. Konsta teki mitä pyysin, mutta pyysin liian vähän. Ristiaskeleet saavat olla selviä, ja lisäksi se alkoi hieman pakoilla oikaisemalla reittiä. Ympyrällä väistön aloittaminen ja lopettaminen sekä reitti siinä välillä oli siis ratsastettava vielä suoraa uraakin arkemmin.
Ravissa törmäsin tämän syksyn suurimpaan ongelmaani: käsiin. Konsta liikkui ihan mukavasti, mutta väistöön tullessa puolipidätteen sijaan teinkin varsinaisen kokopidätteen: jäin kiinni. Tapoin liikkeen ja vaadin hevosta eteen ja väistön samala, kun kiskoin ohjista taakse. Alkoi ihan tosissaan ärsyttää, että miksi en voi myödätä pidätteen ja sen jälkeen, kun Konsta kuuliaisesti väisti. Vasta sitten, kun Maiju suoraan sanoi, että myötää nyt, maltoin hellittää. Kirjoitin viimeksi, että käteni ei ole onneksi koskaan ollut kova, mutta tällä tahdilla sitä kohti ollaan kyllä kovaa vauhtia menossa.
Lopun laukassa oli tunnin paras hetki, kun Konstaa sai heti alka koota. Sen laukka on tosi makean tuntuista, ja sitä pystyy upeasti säätelemään lyhyemmäksi ja pidemmäksi. Harmi vaan, että emme ehtineet työstää laukkaa enää kovin kauaa, vaan jumppasimme sen sijaan nopeasti yhden ympyrän pienennyksen ja siitä nopean väistön takaisin uralle. Johan toimi!
Konsta ei aiheuttanut tällä tunnilla samanlaisia ihastuneita huokailuja kuin viimeksi, mutta se on ehdottomasti hevonen jonka haluan toivelapullani pitää. Osaava, opettavainen ja vielä kauniskin kuin kuva. Nyt vaan erityisesti surkean käteni vuoksi tunnista jäi paljon hampaankoloon.
keskiviikko 28. elokuuta 2013
Raami kuntoon
19.8.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu
Oli kovin kotoisa fiilis, kun istahdin taas Lulun selkään. Sen nappulat olen kutakuinkin jo löytänyt, joten pystyn pikku hiljaa alkaa hienosäätää. En enää hätkähdä sen ajoittaisista kiihdyttelyistä, vaan muistan hokea itselleni rennosta istunnasta, puolipidätteistä sekä kyljissä pysyvistä jaloista.
Tällä tunnilla suurimpana ongelmana olikin edelleen se liian pitkä ohja. En malttanut taaskaan ensi alkuun määritellä raamia riittävän päättäväisesti. Nostaessani mielellään hieman sukeltavassa muodossa kulkevaa Lulua tai vaikka vaan pyytäessäni sitä asettumaan ja taipumaan kunnolla haastavampaan oikeaan kierrokseen, Lulu protestoi painamalla vastaan ja heiluttamalla päätään. Maijun ohjeen mukaan koitin rahoittaa käteni niin, että tamma ei saa vedettyä itseään pitkäksi tai peräti pidemmälle ohjalle.
Alkutunnista Lulu olikin hieman epätasainen. Yleensä opettajat sanovat, että ratsastajat ovat liian helposti mukavuusalueella, eivätkä uskalla haastaa itseään, mutta osaavat ne hevosetkin. Lulusta selvästi huomaa, että se koittaa pysytellä itselleen edullisessa muodossa tai itse valitsemassaan tahdissa. Sitten, kun ratsastaja vaatii enemmän, seuraa protestointia. Lulu alkaa usein ikään kuin röhkiä ja äristä tuon ohjan nyppimisen lisäksi osoittaakseen, kuinka kovasti tässä jo töitä tehdään. Kun sen sitten saa vietyä kynnyksen yli, on tamma varsin rento ja tyytyväinen oloonsa.
Tunnin päätehtävänä oli pohkeenväistö ja tavoitteena pitää hevonen suorana. Ei tarvinnut edes miettiä niin kovasti asetusta, kunhan hevonen vain väisti suoraan ratsastajan haluamalla reitillä ja tempolla. Ratsastimme käynnissä molemmilta lyhyiltä sivuilta noin viisi metriä ennen kulmaa pitkän sivun suuntaisesti ja väistimme keskellä olevan tötsän kohdalta vasemmalle takaisin uralle. Väistö ei saanut olla liian jyrkkä, vaikka ura kuinka vetäisi hevosia puolensa. Etenkin lopussa hevoset tuppaavat itse lopettamaan väistön askelta liian aikaisin ja vaan luistavat uralle. Molempia jalkoja ja molempia ohjia siis tarvittiin taas.
Kun tämä sujui, jätettiin toiselta sivulta väistö pois ja toisen väistön jälkeen tehtiin laukannosto. Laukassa jatkettiin toiselle pitkälle sivulle, jossa tehtiin laukassa voltti. Lulu karkasi ensimmäisessä nostossa avuiltani, koska en ollut valmis sen voimakkaaseen nostoon. Ympyrällä olen selvinnyt tästä kuin koira veräjästä, koska tilaa on ollut aina keräillä tamma takaisin. Nyt vastassa oli kulma, joten raamin määrittelystä tuli tässäkin avainasia. Ensimmäisen kerran jälkeen tarvittiin myös valtavasti tyyneyttä, koska Lulun mielestä väistön olisi voinut kiirehtiä suurinpiirtein kohtisuoraan uralle, jotta olisi päässyt nopeammin laukkaan.
Kun sain ohjat käteen ja käden vetämättä paikoilleen, teki Lulu kaksi superhyvää nostoa pysyen muodossa ja käyttäen takaosaansa. Se ei edes kiirehtinyt väistössä, vaan sain ratsastaa uralle asti. Sain samantien jatkaa laukkatyöskentelyä, ja kunnon raami auttoi siinäkin. Laukka oli heti taas paljon pyöreämpää, kun uskalstin ratsastaa määrittelemääni ohjastuntumaa vasten takaa eteen.
Hyvä laukkatyöskentely heijastui myös loppuraviin, jossa ensin pienennettiin hetki pääty-ympyrää. Kun tästä jatkettiin suurelle ympyrälle ja lopulta koko uralle, ei Lulu tällä kerralla karannutkaan mihinkään. Pitkälle ohjalle sitä ei voi loppuravissa oikein päästää, mutta rennoksi sen kyllä saa.
maanantai 19. elokuuta 2013
Wanted: ratsastajan kädet
17.8.2013 Primus Talli
Johanna - r. Tino
Syyskauden alussa Primus Tallilla on aina mahdollista täyttää toivelomake, jossa kysytään omia tavoitteita sekä toiveita tuntien sisällöstä ja tulevista ratsuista. Otin lapun Tirli-kahviosta mukaani maanantaina ja täytin sen ennen tätä tuntia. Kirjoitin siihen ensimmäisenä suurimmaksi haasteekseni käsien asennon: kyljistä irtoavat kyynerpäät, poikittain kääntyvät nyrkit ja liian pitkän ohjan, jolloin nyrkkien paikka on väistämättä liian takana satulan etukaaren päällä eikä edessä. Ja aika oikeaan näköjään osuin...
Syksyn myötä vaihdoin myös uuteen ryhmään. Pirita siirtyi opettamaan vain viikonloppuisin, ja koska edelleen halusin pitää kiinni myös hänen tunnistaan, hyvästelin ihanan torstairyhmämme. Lauantait ovat lähes katastrofaalisen huonoja ratsastuspäiviä etenkin syksyisin ja keväisin, jolloin koiraharrastus vaatii viikonloppuja, mutta toivottavasti pörssissä kauppa käy... Ryhmä on täysin uusi, mutta kun nyt ensimmäistä kertaa olin mukana, löytyi tunnilta lopulta useita ennestään tuttuja.
Minulle oli jaettu Tino, joka keväisen yhden tunnin perusteella oli vähällä päätyä myös toivehevosten listalle. Tällä tunnilla se oli kuitenkin enemmän kuin hankala - eikä ehkä vähiten siksi, että raippani katosi mystisesti kesälomalla (syyttävät katseet käänyvät koiraani), enkä tietenkään ole vielä saanut ostettua uutta. Koitin pärjätä lyhyellä lainaraipalla, mutta kyllä Tinon kanssa pitäisi olla pitkä piiska.
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
Pirita oli antanut ohjeeksi jatkaa istuntateeman parissa, ja Johannahan on siinä aiheessa mainio opettaja. Tällä kerralla kiinnitimme huomiota ylävartaloon. Minä sain ylävartalon asennosta kaikissa askellajeissa puhtaat paperit (jee!), mutta ne kädet...
En ratsastanut Tinoa riittävän rohkeasti eteen (rohkeasti ratsastaminen olikin sitten heti seuraavana tavoitelistallani) sillä seurauksella, että koitin kompensoida tehotonta moottoria käsilläni. Uskallan väittää, että minulla ei yleensä ole kova käsi, vaikka sen paikassa toivomisen varaa onkin, mutta nyt kyllä tajusin itsekin ottavani liian suuria ohjasotteita. Heti kun muistin rentoutua ja olla hiljaa, Tinokin tuli tasaisemmaksi. Ravissa menomme oli siedettävintä, mutta Tinon helpoin askellaji, laukka, oli lähes katastrofaalista (laukan nimesinkin itselleni vaikeimmaksi askellajiksi). Johanna onneksi keskittyi kommentoimaan istuntaamme, eikä niinkään kiinnittänyt huomiota siihen, miten hevoset menevät. Johanna sanoikin, että oli kyllä nähnyt positiivisia reaktioita hevosissa korjatessamme istuntaamme oikein, mutta että halusi nyt keskittyä vain istuntaamme. Jalat jäivät kuulemma seuraavalle kerralle!
Harjoittelimme käden liikettä käynnissä ja laukassa, sekä Johannan termein "näkymätöntä kättä" ravissa, jossa hevosen luonnollisen liikkeen vuoksi ei tarvitse kädellä myödätä. Teimme lyhyitä siirtymisiä käynnistä raviin, ja sitten ravissa temponvaihdoksia ja loivaa pohkeenväistöä uralla jumpataksemme hevosia. Lopuksi ravattiin muutoin, mutta tehtiin jokaisen sivun keskelle siirtyminen käyntiin ja pieni voltti ennen siirtymistä takaisin raviin. Laukassa mentiin vain yksittäisiä pääty-ympyröitä.
Tunnin jälkeen oli ikävä Lulua, eikä harmittanut lainkaan, että olin jättänyt Tinon toivelapusta pois... No, seuraavalla kerralla on pitkä raippa ja rohkeampi asenne aseena!
sunnuntai 18. elokuuta 2013
Kulmikkaasti kulmiin
12.8.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu
Tällä tunnilla jatkettiin samalla teemalla kuin edelliselläkin viikolla. Mitään kovin kummallisia kuvioita emme tehneet, vaan tärkeää perusratsastusta: kulmia ja siirtymisiä.
Tällä kerralla kulmiin ratsastamisesta saatiin astetta haastavampaa, kun Maiju oli pienentänyt uraa jokaiselta sivulta. Reitin määrittivät nyt neljä puomia, jotka olivat kunkin sivun keskellä. Näin ollen kulmissa ei ollut mitään, mikä olisi auttanut hevosta kääntymään. Kulman ratsastaminen jäi siis täysin ratsastajan harteille.
Lulun kanssa oli taas ensin keskityttävä siihen, että kunnon käynti löytyy. Oikeassa kierroksessa myös asetuksen läpisaaminen heti alkutunnista on tärkeää, sillä suunta on selvästi haastavampi. Vasempaan kierrokseen taas sujuu helpommin, jos keskittyy tamman suoruuteen. Lulu tykkää mielellään liirata takapäätä ulos, joten kun aidan tukea ei ollut, korostui kulmissa ulkopohkeen merkitys. Maiju kehoittikin minua ratsastamaan taas koko hevosen kroppaa.
Ravissa ennen kulmaa sai tehdä puolipidätteen ja asettaa sai vaikka puolet sivusta, kunhan oli vaan valmiina kulmassa. Silloin pyrittiin kuitenkin myötäämään ja olemaan vetämättä. Ravissa käännös meni helposti pitkäksi, ja hevoset myös pyrkivät automaattisesti liukumaan kohti uraa puomin jälkeen.
Ravissa tehtävää vaikeutettiin vielä lopuksi siten, että jokaisen puomin kohdalle piti tehdä muutaman askeleen käyntisiirtyminen. Lulu oli tässä vaiheessa tullut jo aika tasaiseksi, ja aina vaan tasaisemmaksi sitä sain, kun Maijun ohjeiden mukaan aloi hieman nostaa sitä edestä ja saada takajalkoja paremmin mukaan. Nyt kun on näin paljon mennyt samalla hevosella, pystyy jo pikku hiljaa alkaa hienosäätää. Se on varsin kiva tunne, kun vähä vähältä löytyvät ne nappulat, joilla helposti eteen alas painuva Lulu alkaa nousta ryhdikkääksi.
Tällä tunnilla kiinnitin ihan erityistä huomiota siihen, että Lulu ei karkaisi käsistä kertaakaan. Koska laukkaa ei nytkään tehty juuri ennen kevyttä ravia, tehtäväni helpottui hieman. Laukkojen jälkeen ravi oli hienoa, mutta laukkaa en jostain syystä saanut nyt yhtä rullaavaksi kuin viimeksi. Taisin alitajuisesti jo valmistautua siirtymisiin, jotka kyllä onnistuivatkin hyvin. Loppupalautteessa Maijukin kehui ravia, mutta olisi halunnut enemmän laukkaa. Etenkin, kun ratsastimme koko uralla kulmia myös laukassa, sain Lulun laukastakin vähän... Noh, kulmikasta.
Viimeisenä tehtävänä olikin nyt voltit harjoitusravissa jokaisen puomin kohdalla. Lulu alkoi taas painua, kun annoin sen turhaan venyä pitkäksi. Tyydyin kuitenkin tähän, sillä se pysyi koko ajan hyvin rauhallisena. Suunnan vaihtamisen yhteydessä sanoin Maijullekin ihan ääneen, että nyt minä aion tehdä tämän jotenkin hallitusti. Niinpä sain luvan jatkaa samaa harjoitusta toiseenkin suuntaan ensin harjoitusravissa ja sitten hiljalleen keventäen. Onnistui!
Seuraava haaste Lulun kanssa onkin sitten se, että miten saisin näitä hyviä pätkiä yhdistettyä enemmän yhteen tuntiin...
Maiju - t. Lulu
Tällä tunnilla jatkettiin samalla teemalla kuin edelliselläkin viikolla. Mitään kovin kummallisia kuvioita emme tehneet, vaan tärkeää perusratsastusta: kulmia ja siirtymisiä.
Tällä kerralla kulmiin ratsastamisesta saatiin astetta haastavampaa, kun Maiju oli pienentänyt uraa jokaiselta sivulta. Reitin määrittivät nyt neljä puomia, jotka olivat kunkin sivun keskellä. Näin ollen kulmissa ei ollut mitään, mikä olisi auttanut hevosta kääntymään. Kulman ratsastaminen jäi siis täysin ratsastajan harteille.
Lulun kanssa oli taas ensin keskityttävä siihen, että kunnon käynti löytyy. Oikeassa kierroksessa myös asetuksen läpisaaminen heti alkutunnista on tärkeää, sillä suunta on selvästi haastavampi. Vasempaan kierrokseen taas sujuu helpommin, jos keskittyy tamman suoruuteen. Lulu tykkää mielellään liirata takapäätä ulos, joten kun aidan tukea ei ollut, korostui kulmissa ulkopohkeen merkitys. Maiju kehoittikin minua ratsastamaan taas koko hevosen kroppaa.
Ravissa ennen kulmaa sai tehdä puolipidätteen ja asettaa sai vaikka puolet sivusta, kunhan oli vaan valmiina kulmassa. Silloin pyrittiin kuitenkin myötäämään ja olemaan vetämättä. Ravissa käännös meni helposti pitkäksi, ja hevoset myös pyrkivät automaattisesti liukumaan kohti uraa puomin jälkeen.
Ravissa tehtävää vaikeutettiin vielä lopuksi siten, että jokaisen puomin kohdalle piti tehdä muutaman askeleen käyntisiirtyminen. Lulu oli tässä vaiheessa tullut jo aika tasaiseksi, ja aina vaan tasaisemmaksi sitä sain, kun Maijun ohjeiden mukaan aloi hieman nostaa sitä edestä ja saada takajalkoja paremmin mukaan. Nyt kun on näin paljon mennyt samalla hevosella, pystyy jo pikku hiljaa alkaa hienosäätää. Se on varsin kiva tunne, kun vähä vähältä löytyvät ne nappulat, joilla helposti eteen alas painuva Lulu alkaa nousta ryhdikkääksi.
Tällä tunnilla kiinnitin ihan erityistä huomiota siihen, että Lulu ei karkaisi käsistä kertaakaan. Koska laukkaa ei nytkään tehty juuri ennen kevyttä ravia, tehtäväni helpottui hieman. Laukkojen jälkeen ravi oli hienoa, mutta laukkaa en jostain syystä saanut nyt yhtä rullaavaksi kuin viimeksi. Taisin alitajuisesti jo valmistautua siirtymisiin, jotka kyllä onnistuivatkin hyvin. Loppupalautteessa Maijukin kehui ravia, mutta olisi halunnut enemmän laukkaa. Etenkin, kun ratsastimme koko uralla kulmia myös laukassa, sain Lulun laukastakin vähän... Noh, kulmikasta.
Viimeisenä tehtävänä olikin nyt voltit harjoitusravissa jokaisen puomin kohdalla. Lulu alkoi taas painua, kun annoin sen turhaan venyä pitkäksi. Tyydyin kuitenkin tähän, sillä se pysyi koko ajan hyvin rauhallisena. Suunnan vaihtamisen yhteydessä sanoin Maijullekin ihan ääneen, että nyt minä aion tehdä tämän jotenkin hallitusti. Niinpä sain luvan jatkaa samaa harjoitusta toiseenkin suuntaan ensin harjoitusravissa ja sitten hiljalleen keventäen. Onnistui!
Seuraava haaste Lulun kanssa onkin sitten se, että miten saisin näitä hyviä pätkiä yhdistettyä enemmän yhteen tuntiin...
maanantai 12. elokuuta 2013
Tuttu ja turvallinen maanantai
6.8.2013 Primus Talli
Maiju - t. Lulu
Tämä(kin) syksy aloitettiin suru-uutisella: Mikki on poissa. Usean eri eläinlääkärin yrityksistä huolimatta vihoittelevaa takapolvea ei saatu kestämään. Varmasti parempi näin, mutta ikävä tätä persoonallista ja opettavaista hevosta kyllä tulee. Sen nimi olisi ilman muuta ollut syksyn toivelistallani, sillä vastaavaa itsensä haastamista ja onnistumisen tunnetta ei kovin usein muilla hevosilla koe. Kiitos Mikille ikimuistoisista hetkistä ja kiitos Primus Tallin väelle, joka uskoi minut Mikin selkään!
Syksy tuo muitakin muutoksia ratsastuskuvioihin, mutta tämä maanantairyhmämme on onneksi säilynyt ennallaan. Maiju oli jakanut kaikille enemmän tai vähemmän tutut ja turvalliset hevoset, joiden selässä oli hyvä aloittaa ratsastus tauon jälkeen. Myös tunnin ohjelma oli laadittu varsin huomaavaisesti pitkältä tauolta palanneille.
Aloitimme käynnissä ilman jalustimia tehden pysähdyksiä jokaisen sivun loppuun. Siitä ratsastettiin kulma lähes takaosakäännösmäisesti omasta katseesta, painosta ja hevosen asetuksesta ja tahdista huolehtien. Lulun kanssa sainkin taas hetken kaivella, että kunnon käynti löytyi. Ohjastuntuman kanssa joudun edelleen aina vähän tasapainoilemaan, kun tekisi mieli pitää tamma kunnolla käsissä, mutta toisaalta päästää se hieman vapaammin venyttämään kaulaansa käynnissä.
Kevyessä ravissa jatkoimme tehden siirtymisiä käyntiin jokaisen sivun lopussa. Kulman sai ratsastaa myös käynnissä, jos se tuntui helpommalta niin. Lulun ravi löytyi helpommin, mutta valtaosan kulmista ratsastin kyllä käynnissä. Vasemmassa kierroksessa kun oltiin, vaati hieman tavallistakin enemmän keskittymistä, että muistin olla turhaan johtamatta sisäkädellä ja sen sijaan tukea paljon ulkoa. Maiju kehotti myös tarkkailemaan sitä, että tuntuma ja edelleen Lulun muoto säilyy tasaisena.
Laukkaa tehtiin ensin keskiympyrällä ja siitä jatkettiin sitten koko uralle huolellisesti kulmiin ratsastaen. Hevoset eivät saaneet myöskään kiihdyttää, kun kaarevan uran sijasta aukenikin pitkä suora. Annan itselleni pisteet siitä, että uskalsin ratsastaa Lulun laukkaa heti alusta asti selkeän kolmitahtiseksi ja rullaavaksi. Lulu tekikin laukkatehtävät tosi hienosti, ja liekö kerrankin rohkean ratsastukseni ansiota, se ei edes kiihdytellyt laukan jälkeisillä lyhyillä ravipätkillä lainkaan.
Laukan jälkeen tehtiin vielä pitkästi ravityöskentelyä. Siirtymisiä tehtiin nyt siten, että ratsastettin molemmilta pitkiltä sivuilta suuri keskiympyrä, ja aina seuraavalla lyhyellä sivulla tarkan kulman jälkeen siirryttiin käyntiin. Siirtymisessä pyrittiin lopulta vain kolmeen käyntiaskeleeseen. Maiju varoitti minua päästämästä Lulua siirtymisessä takaisin raviin pitkäksi ja painamaan alas. Sen sijaan piti kuvitella ylämäkeen ratsastusta. Hoksasin aika nopeasti, että tammaa pitää hieman puolipidätteillä nostaa ja ratsastaa jaloilla ravia kohti kättä. Näin siirtymisistä tuli tarmokkaita.
Ehdimme tehdä töitä hyvän tovin, ja lopulta onnistuneesta siirtymisestä Maiju antoi aina luvan siirtyä kevyeen raviin. Ja sillä siunaaman hetkellä, kun lakkasin istumasta alas, Lulu singahti. En todellakaan osaa selittää, mitkä sähkövastukset takapuolessani menivät päälle, mutta loppuravista ei tahtunut tulla yhtään mitään. Jouduin kahteen eri otteeseen kävelemään hetken pitkin ohjin, ja sekin tuotti Lululle muiden ravatessa tuskaa. Ravaaminen ei onnistunut lainkaan, kun muut ravasivat. Vasta sitten, kun kaikki muut olivat jo siirtyneet käyntiin, pystyin ottamaan ohjat ja ravaamaan pääty-ympyrällä erittäin lyhyellä hevosella. Olin hetkellisesti unohtaa jalkojen käytön, mutta kun muistin ohjata niillä hevosta, Lulu rauhoittui, ja pystyin hidastamaan ja päästämään pidempää ohjaa.
Lopun kiihdyttelystä huolimatta Lulu oli mennyt ihan kivasti. Olin erityisen tyytyväinen siihen, että se oli hyvässä kontrollissa koko tunnin aivan vime minuutteihin asti, myös laukkaamisen jälkeen. Ravihan on meille aina ollut se helpoin askellaji, mutta tauosta huolimatta nyt myös käynti ja laukka tuntuivat löytyvän mukavasti.
Syksy tuo muitakin muutoksia ratsastuskuvioihin, mutta tämä maanantairyhmämme on onneksi säilynyt ennallaan. Maiju oli jakanut kaikille enemmän tai vähemmän tutut ja turvalliset hevoset, joiden selässä oli hyvä aloittaa ratsastus tauon jälkeen. Myös tunnin ohjelma oli laadittu varsin huomaavaisesti pitkältä tauolta palanneille.
Aloitimme käynnissä ilman jalustimia tehden pysähdyksiä jokaisen sivun loppuun. Siitä ratsastettiin kulma lähes takaosakäännösmäisesti omasta katseesta, painosta ja hevosen asetuksesta ja tahdista huolehtien. Lulun kanssa sainkin taas hetken kaivella, että kunnon käynti löytyi. Ohjastuntuman kanssa joudun edelleen aina vähän tasapainoilemaan, kun tekisi mieli pitää tamma kunnolla käsissä, mutta toisaalta päästää se hieman vapaammin venyttämään kaulaansa käynnissä.
Kevyessä ravissa jatkoimme tehden siirtymisiä käyntiin jokaisen sivun lopussa. Kulman sai ratsastaa myös käynnissä, jos se tuntui helpommalta niin. Lulun ravi löytyi helpommin, mutta valtaosan kulmista ratsastin kyllä käynnissä. Vasemmassa kierroksessa kun oltiin, vaati hieman tavallistakin enemmän keskittymistä, että muistin olla turhaan johtamatta sisäkädellä ja sen sijaan tukea paljon ulkoa. Maiju kehotti myös tarkkailemaan sitä, että tuntuma ja edelleen Lulun muoto säilyy tasaisena.
Laukkaa tehtiin ensin keskiympyrällä ja siitä jatkettiin sitten koko uralle huolellisesti kulmiin ratsastaen. Hevoset eivät saaneet myöskään kiihdyttää, kun kaarevan uran sijasta aukenikin pitkä suora. Annan itselleni pisteet siitä, että uskalsin ratsastaa Lulun laukkaa heti alusta asti selkeän kolmitahtiseksi ja rullaavaksi. Lulu tekikin laukkatehtävät tosi hienosti, ja liekö kerrankin rohkean ratsastukseni ansiota, se ei edes kiihdytellyt laukan jälkeisillä lyhyillä ravipätkillä lainkaan.
Laukan jälkeen tehtiin vielä pitkästi ravityöskentelyä. Siirtymisiä tehtiin nyt siten, että ratsastettin molemmilta pitkiltä sivuilta suuri keskiympyrä, ja aina seuraavalla lyhyellä sivulla tarkan kulman jälkeen siirryttiin käyntiin. Siirtymisessä pyrittiin lopulta vain kolmeen käyntiaskeleeseen. Maiju varoitti minua päästämästä Lulua siirtymisessä takaisin raviin pitkäksi ja painamaan alas. Sen sijaan piti kuvitella ylämäkeen ratsastusta. Hoksasin aika nopeasti, että tammaa pitää hieman puolipidätteillä nostaa ja ratsastaa jaloilla ravia kohti kättä. Näin siirtymisistä tuli tarmokkaita.
Ehdimme tehdä töitä hyvän tovin, ja lopulta onnistuneesta siirtymisestä Maiju antoi aina luvan siirtyä kevyeen raviin. Ja sillä siunaaman hetkellä, kun lakkasin istumasta alas, Lulu singahti. En todellakaan osaa selittää, mitkä sähkövastukset takapuolessani menivät päälle, mutta loppuravista ei tahtunut tulla yhtään mitään. Jouduin kahteen eri otteeseen kävelemään hetken pitkin ohjin, ja sekin tuotti Lululle muiden ravatessa tuskaa. Ravaaminen ei onnistunut lainkaan, kun muut ravasivat. Vasta sitten, kun kaikki muut olivat jo siirtyneet käyntiin, pystyin ottamaan ohjat ja ravaamaan pääty-ympyrällä erittäin lyhyellä hevosella. Olin hetkellisesti unohtaa jalkojen käytön, mutta kun muistin ohjata niillä hevosta, Lulu rauhoittui, ja pystyin hidastamaan ja päästämään pidempää ohjaa.
Lopun kiihdyttelystä huolimatta Lulu oli mennyt ihan kivasti. Olin erityisen tyytyväinen siihen, että se oli hyvässä kontrollissa koko tunnin aivan vime minuutteihin asti, myös laukkaamisen jälkeen. Ravihan on meille aina ollut se helpoin askellaji, mutta tauosta huolimatta nyt myös käynti ja laukka tuntuivat löytyvän mukavasti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)