Maiju - t. Lulu
Tämä(kin) syksy aloitettiin suru-uutisella: Mikki on poissa. Usean eri eläinlääkärin yrityksistä huolimatta vihoittelevaa takapolvea ei saatu kestämään. Varmasti parempi näin, mutta ikävä tätä persoonallista ja opettavaista hevosta kyllä tulee. Sen nimi olisi ilman muuta ollut syksyn toivelistallani, sillä vastaavaa itsensä haastamista ja onnistumisen tunnetta ei kovin usein muilla hevosilla koe. Kiitos Mikille ikimuistoisista hetkistä ja kiitos Primus Tallin väelle, joka uskoi minut Mikin selkään!
Syksy tuo muitakin muutoksia ratsastuskuvioihin, mutta tämä maanantairyhmämme on onneksi säilynyt ennallaan. Maiju oli jakanut kaikille enemmän tai vähemmän tutut ja turvalliset hevoset, joiden selässä oli hyvä aloittaa ratsastus tauon jälkeen. Myös tunnin ohjelma oli laadittu varsin huomaavaisesti pitkältä tauolta palanneille.
Aloitimme käynnissä ilman jalustimia tehden pysähdyksiä jokaisen sivun loppuun. Siitä ratsastettiin kulma lähes takaosakäännösmäisesti omasta katseesta, painosta ja hevosen asetuksesta ja tahdista huolehtien. Lulun kanssa sainkin taas hetken kaivella, että kunnon käynti löytyi. Ohjastuntuman kanssa joudun edelleen aina vähän tasapainoilemaan, kun tekisi mieli pitää tamma kunnolla käsissä, mutta toisaalta päästää se hieman vapaammin venyttämään kaulaansa käynnissä.
Kevyessä ravissa jatkoimme tehden siirtymisiä käyntiin jokaisen sivun lopussa. Kulman sai ratsastaa myös käynnissä, jos se tuntui helpommalta niin. Lulun ravi löytyi helpommin, mutta valtaosan kulmista ratsastin kyllä käynnissä. Vasemmassa kierroksessa kun oltiin, vaati hieman tavallistakin enemmän keskittymistä, että muistin olla turhaan johtamatta sisäkädellä ja sen sijaan tukea paljon ulkoa. Maiju kehotti myös tarkkailemaan sitä, että tuntuma ja edelleen Lulun muoto säilyy tasaisena.
Laukkaa tehtiin ensin keskiympyrällä ja siitä jatkettiin sitten koko uralle huolellisesti kulmiin ratsastaen. Hevoset eivät saaneet myöskään kiihdyttää, kun kaarevan uran sijasta aukenikin pitkä suora. Annan itselleni pisteet siitä, että uskalsin ratsastaa Lulun laukkaa heti alusta asti selkeän kolmitahtiseksi ja rullaavaksi. Lulu tekikin laukkatehtävät tosi hienosti, ja liekö kerrankin rohkean ratsastukseni ansiota, se ei edes kiihdytellyt laukan jälkeisillä lyhyillä ravipätkillä lainkaan.
Laukan jälkeen tehtiin vielä pitkästi ravityöskentelyä. Siirtymisiä tehtiin nyt siten, että ratsastettin molemmilta pitkiltä sivuilta suuri keskiympyrä, ja aina seuraavalla lyhyellä sivulla tarkan kulman jälkeen siirryttiin käyntiin. Siirtymisessä pyrittiin lopulta vain kolmeen käyntiaskeleeseen. Maiju varoitti minua päästämästä Lulua siirtymisessä takaisin raviin pitkäksi ja painamaan alas. Sen sijaan piti kuvitella ylämäkeen ratsastusta. Hoksasin aika nopeasti, että tammaa pitää hieman puolipidätteillä nostaa ja ratsastaa jaloilla ravia kohti kättä. Näin siirtymisistä tuli tarmokkaita.
Ehdimme tehdä töitä hyvän tovin, ja lopulta onnistuneesta siirtymisestä Maiju antoi aina luvan siirtyä kevyeen raviin. Ja sillä siunaaman hetkellä, kun lakkasin istumasta alas, Lulu singahti. En todellakaan osaa selittää, mitkä sähkövastukset takapuolessani menivät päälle, mutta loppuravista ei tahtunut tulla yhtään mitään. Jouduin kahteen eri otteeseen kävelemään hetken pitkin ohjin, ja sekin tuotti Lululle muiden ravatessa tuskaa. Ravaaminen ei onnistunut lainkaan, kun muut ravasivat. Vasta sitten, kun kaikki muut olivat jo siirtyneet käyntiin, pystyin ottamaan ohjat ja ravaamaan pääty-ympyrällä erittäin lyhyellä hevosella. Olin hetkellisesti unohtaa jalkojen käytön, mutta kun muistin ohjata niillä hevosta, Lulu rauhoittui, ja pystyin hidastamaan ja päästämään pidempää ohjaa.
Lopun kiihdyttelystä huolimatta Lulu oli mennyt ihan kivasti. Olin erityisen tyytyväinen siihen, että se oli hyvässä kontrollissa koko tunnin aivan vime minuutteihin asti, myös laukkaamisen jälkeen. Ravihan on meille aina ollut se helpoin askellaji, mutta tauosta huolimatta nyt myös käynti ja laukka tuntuivat löytyvän mukavasti.
Syksy tuo muitakin muutoksia ratsastuskuvioihin, mutta tämä maanantairyhmämme on onneksi säilynyt ennallaan. Maiju oli jakanut kaikille enemmän tai vähemmän tutut ja turvalliset hevoset, joiden selässä oli hyvä aloittaa ratsastus tauon jälkeen. Myös tunnin ohjelma oli laadittu varsin huomaavaisesti pitkältä tauolta palanneille.
Aloitimme käynnissä ilman jalustimia tehden pysähdyksiä jokaisen sivun loppuun. Siitä ratsastettiin kulma lähes takaosakäännösmäisesti omasta katseesta, painosta ja hevosen asetuksesta ja tahdista huolehtien. Lulun kanssa sainkin taas hetken kaivella, että kunnon käynti löytyi. Ohjastuntuman kanssa joudun edelleen aina vähän tasapainoilemaan, kun tekisi mieli pitää tamma kunnolla käsissä, mutta toisaalta päästää se hieman vapaammin venyttämään kaulaansa käynnissä.
Kevyessä ravissa jatkoimme tehden siirtymisiä käyntiin jokaisen sivun lopussa. Kulman sai ratsastaa myös käynnissä, jos se tuntui helpommalta niin. Lulun ravi löytyi helpommin, mutta valtaosan kulmista ratsastin kyllä käynnissä. Vasemmassa kierroksessa kun oltiin, vaati hieman tavallistakin enemmän keskittymistä, että muistin olla turhaan johtamatta sisäkädellä ja sen sijaan tukea paljon ulkoa. Maiju kehotti myös tarkkailemaan sitä, että tuntuma ja edelleen Lulun muoto säilyy tasaisena.
Laukkaa tehtiin ensin keskiympyrällä ja siitä jatkettiin sitten koko uralle huolellisesti kulmiin ratsastaen. Hevoset eivät saaneet myöskään kiihdyttää, kun kaarevan uran sijasta aukenikin pitkä suora. Annan itselleni pisteet siitä, että uskalsin ratsastaa Lulun laukkaa heti alusta asti selkeän kolmitahtiseksi ja rullaavaksi. Lulu tekikin laukkatehtävät tosi hienosti, ja liekö kerrankin rohkean ratsastukseni ansiota, se ei edes kiihdytellyt laukan jälkeisillä lyhyillä ravipätkillä lainkaan.
Laukan jälkeen tehtiin vielä pitkästi ravityöskentelyä. Siirtymisiä tehtiin nyt siten, että ratsastettin molemmilta pitkiltä sivuilta suuri keskiympyrä, ja aina seuraavalla lyhyellä sivulla tarkan kulman jälkeen siirryttiin käyntiin. Siirtymisessä pyrittiin lopulta vain kolmeen käyntiaskeleeseen. Maiju varoitti minua päästämästä Lulua siirtymisessä takaisin raviin pitkäksi ja painamaan alas. Sen sijaan piti kuvitella ylämäkeen ratsastusta. Hoksasin aika nopeasti, että tammaa pitää hieman puolipidätteillä nostaa ja ratsastaa jaloilla ravia kohti kättä. Näin siirtymisistä tuli tarmokkaita.
Ehdimme tehdä töitä hyvän tovin, ja lopulta onnistuneesta siirtymisestä Maiju antoi aina luvan siirtyä kevyeen raviin. Ja sillä siunaaman hetkellä, kun lakkasin istumasta alas, Lulu singahti. En todellakaan osaa selittää, mitkä sähkövastukset takapuolessani menivät päälle, mutta loppuravista ei tahtunut tulla yhtään mitään. Jouduin kahteen eri otteeseen kävelemään hetken pitkin ohjin, ja sekin tuotti Lululle muiden ravatessa tuskaa. Ravaaminen ei onnistunut lainkaan, kun muut ravasivat. Vasta sitten, kun kaikki muut olivat jo siirtyneet käyntiin, pystyin ottamaan ohjat ja ravaamaan pääty-ympyrällä erittäin lyhyellä hevosella. Olin hetkellisesti unohtaa jalkojen käytön, mutta kun muistin ohjata niillä hevosta, Lulu rauhoittui, ja pystyin hidastamaan ja päästämään pidempää ohjaa.
Lopun kiihdyttelystä huolimatta Lulu oli mennyt ihan kivasti. Olin erityisen tyytyväinen siihen, että se oli hyvässä kontrollissa koko tunnin aivan vime minuutteihin asti, myös laukkaamisen jälkeen. Ravihan on meille aina ollut se helpoin askellaji, mutta tauosta huolimatta nyt myös käynti ja laukka tuntuivat löytyvän mukavasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti