Ketjureaktion uhri

3.1.2013 Primus Talli
Johanna - r. Mikki

Uusi vuosi ja vanhat kujeet: jatkoin Mikillä. Ennen tuntia juttelin ruunasta tallissa Kikan kanssa ja koitin selvittää käyttöohjeita, mutta oikealla tiellä olin jo ollutkin. Mikin kanssa pitää olla jämäkkä, mutta ei hampaat irvessä. Liikaa jos puserrat, alkaa ruuna protestoida, mutta jos taas pyydät liian vähän, et saa mitään. Vielä kun jotenkin keksisi, miten tuon kultaisen keskitien löytää!

Ennakkotiedon mukaisesti meillä oli sijainen, Johanna. Päätin rohkeasti ottaa Mikin kanssa oman linjan ja keskittyä vain siihen, että ratsuni liikkuu eteenpäin ja ennen kaikkea on hyvällä tuulella. Niinpä lähdin liikkeelle aika kevyellä tuntumalla pitäen huolen vain eteenpäinpyrkimyksestä. Samalla taivuttelin Mikin kaulaa reippaasti puolelta toiselle. Tällainen lähestymistapa toimi muinoin hyvin Kaupin Ratsastuskoululla vakiratsuni Anuskan kanssa, joten ajattelin taivuttelun vetristyttävän Mikkiäkin.

Koko alkuveryttely tehtiin käytännössä vasempaan kierrokseen, mikä on se Mikin vaikeampi suunta. Ravit ja laukat mentiin lähes kokonaan pääty-ympyrällä. Laukassa olin välillä puolikevyessä istunnassa, ja annoin Mikin vaan venyttää askelta. Se ei tämän hömpsöttelyn jälkeen tuntunut enää kovin vinolta, vaan alkoi tukeutua suorana ohjaan. Parasta oli kuitenkin se, että ihan veryttelyn lopuksi saimme laukata koko uraa. Johanna käski tekemään huolelliset kulmat, mutta minä taas oikaisin ja annoin Mikin vaan mennä, toki asettaen ja taivuttaen mutta en tiukasti kulmaan tuuppien. Näinhän minä Mirjaakin aikoinaan venyttelin, laukaa vaan kevyessä istunnassa muutamia kertoja maneesia ympäri. Tällainen sopisi ihan varmasti Mikillekin paljon paremmin kuin käyntityöskentelystä aloittaminen. No, Johanna joka tapauksessa tuumasi veryttelyn jälkeen, että Mikki näyttää rennolta ja tyytyväiseltä. Siihenhän sitä pyrittiinkin.

Välikäynnin jälkeen siirryttiin sitten pohkeenväistöihin. Niitä tehtiin sekä uralla takaosaa sisälle väistäen että pitkän sivun alusta diagonaalia pitkin keskihalkaisijalle, molempia sekä ravissa että käynnissä ja aluksi vain oikealle. Ja koska menimme oikealle, käytin Mikin paremman suunnan hyödyksi ja pyörin välillä päädyssä voltilla asettaen ja taivuttaen ihan kunnolla. Hetkellisesti sain hyviä pätkiä, mutta heti kun itsellä alkoi pinna kiristyä hellitin ja jatkoin taas rennommalla otteella. Väistö uralla ei ollut niin hyvää kuin väistö diagonaalilla. Huomasin itsestäni, että uralla jätin avut jotenkin kummasti päälle ja puristamaan, kun taas diagonaalilla ilman seinän tukea osasin antaa avun ja olla sitten hiljaa, kun hevonen väistää. Mikillekään ei tarvinnut tällöin antaa oikeastaan kuin aloitus- ja lopetusavut.

Mitenkään kauniin näköisiä väistöt eivät olleet, Mikin muoto ei nimittäin ollut häävi. Kello oli noin viittä vaille tasan, kun vaihdoimme vielä suuntaa tarkoituksena tulla pari kertaa pohkeenväistö vasempaan kierrokseen ravissa uralla. Ehdin juuri fiilistellä, miten Mikki heräsi ja väisti hienosti, kun jouduimme ketjureaktion uhriksi. Mystery alkoi köhiä ja kompastui sillä seurauksella, että se kompuroi polvilleen. Meidän edessämme ollut hevonen pelästyi, ja lopulta pelästyi sitten tietenkin myös Mikki. Minä oli jatkamassa raviväistöä etuvasemmalle, mutta Mikki teki 270 asteen napakäännöksen oikealle sillä seurauksella, että tipahdin jaloilleni maahan ratsuni viereen. Ratsastusvuosi alkoi siis putoamisen osalta täsmälleen samoissa merkeissä kuin edellinenkin! Eipä siinä sen kummempaa - tosin ison hevosen selkään kiipeäminen ilman jakkaraa meinasi sittenkin osoittautua vielä Mikin suoristamistakin vaativammalta urakalta...

Jatkoimme väistöjä vielä hetken mutta vain käynnissä, ja sitten Mikki jatkoikin jo seuraavalle tunnille. Seurasin sitä hieman aikaa ja totesin, että ilmeisesti verytelyni ainakin jonkin verran auttoi: Mikki näytti liikkuvan ajoittain jo ihan hyvässäkin muodossa. Harmi, ettei itse pääse koskaan nauttimaan verytellystä Mikistä, kun se tulee tunnillemme aina tallista. Joka tapauksessa olin tunnin jälkeen jo paljon positiivisemmalla mielellä. Ehkä me hienon Mikin kanssa taas joku päivä onnistumme - viimeistään sitten, kun päästään taas ulos isolle kentälle.