30.1.2013 Primus Talli
Maiju - r. Sacce
Parin tunnin tauon ja joulukinkkuvoileipien jälkeen oli vuorossa oma vakitunti ja tätikouluryhmän maahankaivetut - eli pikkupomppuja ihan tarkoituksella. Edellisellä tunnilla oltiin kuulemma menty jumppasarjaa yhdellä kädellä ja silmät kiinni, nyt Maiju laittoi meidät laskemaan kolmeen.
Minulle Maiju oli vaihtanut ratsuksi Sacen. Olen mennyt sillä jotain yksittäisiä tunteja, enkä edelleenkään ole sitä mieltä, että hevonen olisi jotenkin automaatti. Päin vastoin, minusta se on koulutunnilla aika haastava, mutta osoittautui luultavasti maailman parhaaksi turvaratsuksi estetunnilla.
Alkuveryttelyssä haimme pohkeet läpi tekemällä käynnissä nopeita väistöjä uralta ja uralle. Sitten jo haettiinkin ravissa taas oikeaa hieman pyllistävää asentoa sekä lopulta testattiin kaasua ja jarrua kevyessä istunnassa laukassa, kun saimme päästellä pitkät sivut. Sacce hoksasi aika nopeasti mistä on kyse, ja kiihdytti ihan itsekseen pitkillä sivuilla tullen kuitenkin ihan hyvin aina takaisin.
Maiju asetti hieman toisen pitkän sivun sisäpuolelle kaksi kavalettia. Ne tultiin laukassa siten, että piti ääneen laskea montako askelta väliin tulee. Kouluvääntäjät tulivat tietenkin lähes poikkeuksetta liian kootusti ja saivat ängettyä ensin kolmen askeleen väliin neljä laukka-askelta, mutta toisella yrittämällä löytyi jo sopiva tempo. Kun tästä selvittiin muutama kerta sujuvasti, jätettiin toinen kavaletti pois. Sille yhdelle tultaessa piti laskea taas ääneen kolme viimeistä laukka-askelta ennen ponnistusta. Tehtävä tuntui ensin ihan mahdottomalta, mutta yllättävän hyvin sitä etäisyyttä lopulta osasikin arvioida.
Sitten lävistäjälle lisättiin pieni ristikko ja toisen pitkän sivun sisäpuolelle pieni pysty. Nämä kaikki tultiin laukassa peräkkäin siten, että jokaiselle piti laskea kolme viimeistä laukka-askelta, edelleen ääneen. Laskemisesta oli yllättävän paljon hyötyä: se auttoi pitämään hevosella tasaisen rytmin ja viemään keskittymisen pois siitä itse esteestä. Ei siis tarvinnut yhtään panikoida, että milloinkohan se hevonen mahtaa ponnistaa, kun laskiessa jo näki osuuko oikeaan vai tuleeko ponnistus askeleen edellä tai jäljessä. Maiju muistutti myös hengittämään radan aikana, kuulemma laskemiseni kuulosti välillä vähän tukahtuneelta...
Lopulta Maiju tarjosi takaporttia hypätä viimeinen kierros saman kokoisilla olemattomilla esteillä, mutta koko ryhmä tarttui haasteeseen ja tuli viimeksi aavistuksen korotetut esteet. Esteratsastajien mielestä ne olivat varmasti edelleenkin ihan olemattomia, mutta jos hyppää kerran tai kaksi vuodessa pidettyään sitä ennen taukoa esteistä monta vuotta, olivat ne ihan riittävän kokoisia! Pääasia oli kuitenkin, että taitava Maiju sai meidät kaikki hyppäämään hymyssä suin ja unohtamaan oman jännityksemme. Lopulta on aina tosi kivaa, ja siihen vaikuttaa taatusti myös hyvin tsemppaavat tuntikaverit. Saccekin oli minulle juuri oikea ratsu, sillä kun sille sääti sopivan (tosi reippaalta tuntuvan) laukan, piti se saman rytmin tasaisesti koko radan ajan. Maiju kutsuikin Saccea oikeaksi rytmikoneeksi, ja sitä se kyllä olikin. Seuraavaksi jatketaan sitten kolmeen laskemista laukanvaihtoteeman parissa, ja kuulemma mahdollisuuksien mukaan näillä samoilla hevosillakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti