Tahtojen taistelu

19.5.2014 Primus Talli

Anni - r. Boras

Maiju lomaili ja tunnin piti nykyään lauantaisin opettava aiemminkin jo sijaistanut Anni. Minä mittelin voimiani tutun Borasin kanssa, joka oli sitä mieltä, että laukka olisi ollut hyvä ratkaisu kaikkiin ongelmiin...

Ensin tehtiin käynnissä avotaivutuksia pitkillä sivuilla, sitten pohkeenväistöjä takaosa uran sisäpuolella. Koitin kovasti ratsastaa Borasia jaloilla sinne kuuluisaan kujaan, napauttelin välillä reippaastikin pohkeella reaktion saamiseksi. Ruuna hannasi aika vahvasti vastaan, se oli etenkin vasempaan kierrokseen todella jäykän oloinen. Ei olisi millään viitsinyt jumpata kroppaansa. Samoja väistöjä tultiin myös ravissa. Vaati paljon töitä, jotta Borasin etujalat pysyivät uralla ja takajalat väistivät. Väistämättä hevonen jännittyi, vaikka suoralla uralla sain sen mielestäni jo paremmin pidempään muotoon.

Annin jumppatunti teki kyllä hyvää. Olimme paljon keskiympyrällä, jossa tehtiin avotaivutusta ja suoristuksia sekä siirtymisiä, erityisesti käynnin ja ravin välillä. Boras koitti tosiaan velmuilla tarjoamalla laukkaa aina, kun tehtävä kävi sille vähän vaikeammaksi. Vasempaan kierrokseen avotaivutukset tekivät erityisen hyvää, koska siten ruunan sai ensin suoristettua oikealle reitille sisään punkemisen sijaan. Niinpä se pikku hiljaa kuitenkin alkoi taipua ja antaa ihan rehellisesti periksi. Aluksi en yrittänytkään istua alas, mutta lopputunnista harjoitusravi alas istuen sujui niin ympyrällä kuin koko urallakin. Pääsimme jopa kaiken laukkatyöskentelyn jälkeen mielestäni varsin hienosti pituushalkaisijan harjoitusravissa ilman jännittymistä tai ajatustakaan laukasta!

Laukassahan Boras oli taas kaikkein helpoin. Takaosa heittää edelleen helposti ulos etenkin oikeassa kierroksessa ja vasemmassa se mielellään pienentäisi ympyrää. Tällä tunnilla tavoitteenani olivat myös hallitut laukannostot, ja tavoitteeni myös saavutin. Boras nostaa laukan oikeastaan vain antamalla hieman tilaa edestä, avuksi tarvitaan korkeintaan pieni lantioliike. Jalat tulee olla lähellä, jotta se ei loikkaa hallitsemattomasti eteen. Niitä ei kuitenkaan tarvitse juurikaan käyttää, peruslaukannostoavut ovat tälle hevoselle aivan ylimitoitetut. Pukkeja tai vauhdikkaita rykäisyjä ei nyt tullut lainkaan.

Anni sanoi useasti, että minun pitäisi saada koko hevonen enemmän mukaani. Tiedän jo, että alkuaikoijen Borasiin verrattuna nyky-Boras sietää ja vaatii paljon enemmän jalkaa, mutta se oli nyt jotenkin erityisen vaikeaa. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, miten paljon edistystä tunnin aikana tapahtui ensin hevosen suoruudessa, sitten taipumisessa ja rentoutumisessa. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että pystyn nykyään ratsastamaan ainakin Borasia jo koko tunnin, vaikka alku olisikin epätavallisen hankalaa tai matkalla tulisi vastaan ongelmia. Tämä tunti osoitti, että se kannattaa, luovuttaminen ei.

Istu, hengitä, rennot jalat

19.5.2014 Primus Talli
Maiju - t. Minet

Pari viikkoa siinä vierähti, että kivet korvassa asettuivat ratsastuksen kestävään asentoon. Harmittaa suunnattomasti, kun menetin samalla mahdollisuuden ratsastaa lisää ihanalla Diamantella. Vaikea on kuitenkin ratsastaa, jos kenttä pyörii... Ei ratsussani kyllä nytkään varsinaisesti valittamista ollut, ja pääkin kesti hevosen selän kaltaisen kiikkerän paikan ihan hyvin.

Ratsastin siis Minetillä, kokeneella ja taitavalla koulutammalla. Se on kuin enkeli karsinassa, kiltti ja utelias, mutta sillä siunaaman hetkellä, kun kaviot koskettavat käytävää, alkaa armoton häsellys. Minet ei kuitenkaan missään vaiheessa ole lähdössä minnekään, ei säiky eikä mene edes mitenkään lujaa, höseltää vaan.

Teemana oli lähestyvien koulurataharjoitusten vuoksi A-merkin kuvioita. Aloitimmekin heti käynnissä pohkeenväistöillä keskihalkaisijalta kohti uraa, jota ennen kuitenkin suoristettiin kohti lyhyttä sivua. Maiju halusi Minetin lennähtävän pohkeesta sivulle ja väistävän selvääkin selvemmin. Pohjetta sai käyttää, Minet kuunteli sitä ihan rauhallisesti ja reagoi sopivasti. Hösöttäminen näkyi tasaisuuden puutteena, kun välillä takaosa meinasi mennä edelle molemmissa kierroksissa.

Kevyttä ravia menimme alussa aika vähän, koko uralla, ja oikeastaan vain suuntaa vaihdettaessa pituushalkaisijan kautta. Pohkeenväistö ravissa tultiin vain muutaman kerran, ongelmat samat kuin käynnissäkin. Maiju oli alussa neuvonut, että Minet on muutoin ihan ratsastettava korkealle koulutettu hevonen ilman sen kummempia kommervenkkejä, mutta laukka vasempaan voi olla vaikeaa. Huonomman puolen huomasi kyllä jo ravissa heti suunnanmuutoksen jälkeen, joka tehtiin rata pituussuuntaan leikkaa -tiellä. Minet piti vasempaan kierrokseen vain ratsastaa suoraksi, sen verran epätasaista ravi ensin oli.

Laukka oikeaan nousi ongelmitta, mutta siinä vaiheessa mottoni piti muuttaa muotoon istu, hengitä, rento jalka. Tai oikeastaan koko takapuoli. Omasta istunnasta piti olla ihan äärimmäisen tarkka, sen verran napakoita siirtymisiä laukasta käyntiin ja pysähdykseen tuli muutamia tehtyä... Kun sai istunnan rentoutettua, laukka oli kelvollista.

Sitten käytiin volttien kimppuun. Ensin pitkien sivujen keskelle käynnissä, sitten ravissa. Minet meinasi vähän liirata ulos lapa edellä, mihin auttoi oma katse ja selkeämmin kääntävät ulkoavut. Ravissa oli mielestäni ihan kiva istua, eikä tamma siinä ollut aivan yhtä herkkä istunnan muutoksille. Voltitkin onnistuivat ihan hyvin. Vaikka laukkavoltit tehtiin helpompaan eli oikeaan kierrokseen, tuli ensimmäisellä kerralla epäonnistuminen: ilmeisesti jännitin takapuoltani ja reisiäni sen verran kääntäessäni tammaa voltille, että se teki kauniin käyntisiirtymisen. Kun keskityin istuntaani paremmin, saatiin hyvät laukkavoltitkin aikaiseksi.

Laukka vasempaan oli sen sijaan ihan katastrofi. Vaikka Minet oli jo ehtinyt lämmetä muutoin, se oli kuin rautakanki laukassa. Ensimmäinen ajatus oli kääntää tamma ympyrälle ja ratsastaa sitä siinä paremmin avuille. Maiju kuitenkin komensi meidät suoralle uralle ja vain eteen suoralla hevosella. Mietin jo silloin, että kevyt istunta olisi voinut olla oikea valinta, ja jälkeenpäin kuulinkin, että sitä on tamman kanssa vasemmassa laukassa käytettykin. Alas istuen en saanut laukkaa rullaamaan vasempaan lainkaan, en uralla enkä isolla keskiympyrällä. Siinä piti ratsastaa puolet keskilaukkaa ja puolet kootumpaa, tosin me saimme vain koittaa mennä eteenpäin...

Ravissa laukan jälkeen Minet oli kuitenkin tasaisempi kuin kertaakaan tunnin aikana, ja vieläpä siihen vasempaan kierrokseen. Se tukeutui ensimmäistä kertaa kunnolla ohjaan, eikä jäänyt edestä tyhjäksi. Maijukin sanoi lopuksi, että siellä oli ollut jo ihan hyviä pätkiä. Olisi ollut kiva kokeilla toisenkin kerran, kun ensimmäinen kerta menee aina vähän arkailleessa. Minet kuitenkin tallin kevätkuulumisten mukaan palaa takaisin omistajalleen.

Viritetty timantti

21.4.2014 Primus Talli

Maiju - t. Diamante

Hymyilin kilpaa lämpimän kevätauringon kanssa, kun Maiju oli pitänyt lupauksensa ja sain jatkaa ihanalla Diamantella. Edellinen tunti jäi välistä pääsiäisen hiihtolomareissun vuoksi, joten nyt puhkuin innosta päästä taas ratsastamaan. Diamante oli muuttanut Rehulasta alatallin puolelle, jossa se tuttuun tapaansa seuraili tallin elämää hyväntuulisena ja uteliaana. Se tuntuu jaksavan seurustella loputtomasti, ja suorastaan nuolee naamaa tutkiessaan märällä turvallaan kaiken. Diamantesta oikein huokuu kiltteys.

Lämpötila oli lähennellyt päivällä kahtakymmentä, joten molemmat ryhmät ratsastivat jo ulkona, me tuttuun tapaan laitumen päässä. Diamante oli heti alkukäynnissä kovin reippaan oloinen. Kun otin ohjat, se kuitenkin lyheni voimakkaasti ja alkoi vähän kerätä painetta ja hidastella. Teimme erilaisia kiemurauria pitkillä sivuilla oman valintamme mukaan. Tarkoituksena oli suoristaa hevosia ratsastamalla niitä heti molemmilla pohkeilla ja asettaen molempiin suuntiin. Kiemura sai olla yksi isompi tai vaikka kaksi ihan pientä parin metrin loivaa kiemuraa.

Kun saimme siirtyä raviin, nosti Diamante samantien laukan. Siinä vaiheessa Maiju kertoi, että minulla onkin nyt viritetty ratsu alla: Kikka oli käynyt pääsiäisenä Suomessa ja ratsastanut Diamantella. Kaikesta päätellen olin ensimmäinen ratsastaja tamman selässä Kikan jälkeen, ja sen kyllä huomasi. Diamante oli kovin vireä ja pörhisteli milloin millekin, ylivoimaisesti eniten naapuriuralla tuntia pitäneen Hannan kovaääniselle. Maiju antoi taas ohjeeksi keksiä tammalle paljon tekemistä ja huolehtia siitä, että se liikkuu reippaasti eteenpäin. Tarvittaessa sain ottaa vähän vetoapua muista tunnin hevosista ja oikaista väliaidoilla.

Olen vähän ylpeä siitä, että sain selätettyä orastavan jännitykseni hyvinkin nopeasti ja aloin ratsastaa tavoitteeni mukaisesti: rohkeammin. Pikku hiljaa Diamante rentoutui ja korvat pysyivät kääntyneenä ratsastajaan. Teimme kiemurauria myös ravissa, ja minä lisäsin sopiviin väleihin avotaivutuksia, voltteja ja ympyröitä. 

Ennen laukkaa mentiin hetki harjoitusravia alas istuen keskiympyrällä. Diamante ravasi hyvin, mutta minä uhkasin taas valua siihen tuoli-istuntaan. Diamanten satula on todella kevyt ja siivetön, eikä juuri tarjoa tukea jalalle, joten jalkakin luisuu helposti liian eteen. Tämä takakeno on kuitenkin ehdottomasti isoin ongelmani isoliikkeisillä hevosilla, eikä siitä voi kyllä satulaa syyttää...

Laukka tehtiin suurella keskiympyrällä, ja siihen lähdin jo ihan luottavaisin mielin. Tosin nostin laukan hieman huolimattomasti, mikä kostautui myöhemmin tunnilla. Laukka oli kuitenkin rentoa ja tasaista. Maiju kyllä sanoi, että minun kannattaa olla hereillä, tarkkailla Diamantea ja tarjota sille edelleen koko ajan tekemistä. Huomasin nopeasti, että puolipidätteet - joissa kerrankin oli aina jalka mukana! - riittivät pitämään korvat joko rennosti lupsattamassa tai taaksepäin kuuntelemassa.

Välikäynnin jälkeenkin jatkoimme suoristusteemaa laukannoistoin. Maiju laittoin toisen pitkän sivun sisäpuolelle kaksi tötteröä merkiksi, ja niiden välistä piti nostaa myötälaukka. Laukan tuli olla valmiiksi aika lyhyttä ja koottua, koska sitä jatkettiin vain pitkän sivun loppuun, joss tötsän kohdalla siirryttiin raviin. Ravissa jatkettiin kulma ja lyhyt sivu, toisella pitkällä sivullakin sai vielä työstää hevosta ravissa.

Ajattelin tietenkin Diamanten ampuvan taivaan tuuliin nostosta, mutta kappas, se ei nostanut laukkaa lainkaan! Tamma tarjosi hienoa keskiravia. Vasta kolmannella kerralla aloin ymmärtää, että vaikka viimeksi käyntinostot olivat lisänneet painetta, juuri sitä nyt tarvitsisimme. Maijun ohjeesta kokosin siis käyntiä aika voimakkaasti, jolloin Diamante lyheni varmaan puoli metriä. Eihän se ollut varovaisen pitkästä muodosta yksinkertaisesti pystynyt nostamaan laukkaa! Näin siis onnistuimme, tosin kahdesti tuli ensin vastalaukka. Nostot olivat kuitenkin siistejä ja laukka koottua ja tasaista.

Lopuksi ravasimme vielä keskiympyrällä tehden kokoamisia aina Maijun kohdalla. Ravin piti selvästi lyhentyä, mutta tahdin ja aktiivisuuden säilyä läpi kokoamisen. Pitkä loppukäynti tehtiinkin tällä kerralla laitumien ympäri ihanassa kevätillassa.

Alun järkytyksestä toivuttuani selvisin ihan hyvin tunnista. Maijunkin mielestä sain Diamanten hyvin rentoutumaan, vaikka se oli niin virkeä alkutunnista. Tämä on itselleni kovin positiivinen huomio, sillä menen helposti mukaan jännittämään hevosen kanssa. Laukannostoihin en ole tyytyäinen, vaikka lopulta keksinkin mistä kiikasti. Alun löperyys ja liika varovaisuus kostautuivat heti. Diamanteen olen kuitenkin aivan kertakaikkisen ihastunut! Se on kokonaisuudessaan niin valloittava paketti, että en edes meinannut malttaa millään lähteä kotiin ja lakata seurustelemasta sen kanssa.

Timantti pelasti päivän!

7.4.2014 Primus Talli
Maiju - t. Diamante

Voi onni ja ihanuus, miten ratsastusharrastus voi joskus pelastaa päivän! Erittäin ikävä työpäivä pyyhkiytyi mielestä täydellisesti, kun luin hevoslistaa: Diamante! En ollut edes uskaltanut uneksia tästä Kikan nuoresta, kuvankauniista tammasta, joka on käynyt tunneilla hyvin harvoin ja valikoidusti. Kovasukuinen oldenburg Diamante oli reilu vuosi sitten Primus Tallin hevosesittelyssä, jossa se upeilla liikkeillään ja nöyrällä työskentelyllään aiheutti spontaaneja ihastuksen huokaisuja.

Diamante asuu rehulaan rakennetuissa upouusissa bokseissa, joissa se muiden hevosten tavoin näytti silminnähden nauttivan olostaan. Maiju oli jättänyt hevoslistan oheen ohjeen, että taluttaisin tamman ulkokautta alatallin vesiboksiin harjattavaksi. Diamanten kanssa olimme heti samalla aaltopituudella - liekö johtunut sokeria täynnä olevasta taskustani vai tamman todella kiltistä luonteesta.

Meidän ryhmämme vuoro oli ratsastaa ulkona. Ilma oli aika viileä, mutta vielä alkutunnista saimme nauttia päivänvalostakin. Se varmasti helpotti hevosten sopeutumista taas pimeisiin kenttäolosuhteisiin, vaikka nytkin erityisesti hämärällä tallinpihalla liikkuvat ihmiset aiheuttivat aina välillä korvien höristelyä.

Aloitimme käynnissä molempiin suuntiin reilulla puolikkaalla kentällä tehden asetuksia sisään, kokoamisia ja voltteja. Diamante vaikutti aika rennolta, mutta voi taivas niitä sen liikkeitä! Aivan mahtavan isot ja upeat - käyntikin tuntui jo siltä, kuin olisi istunut laukassa!

Kevyt ravi mentiin pääosin valtavalla pääty-ympyrällä. Laukka tehtiin kahdessa osassa niin, että Diamante ja ensimmäistä kertaa ulkona ollut uusi Minet-tamma menivät ensin, sitten loput. Toiset olivat aina pienellä käyntivoltilla ympyrän keskellä, jotta laukkaajille jäi kunnolla tilaa työstää hevosia.

Laukan ja välikäynnin jälkeen tehtiin taas puolikkaita takaosakäänöksiä uran sisäpuolella olevalla suorakulmaisella uralla molempiin suuntiin ennen kokonaisia käännöksiä uralla. Diamanten kanssa kävi ensin vähän samoin kuin Borasinkin: valmistelin huolella, mutta sitten kun piti kääntää, niin mitään ei tapahtunutkaan. Koitin muistaa pitää painon sisällä, ja kun viimein rohkenin kääntää sisäohjalla reilusti, kääntyi Diamante todella hienosti.

Käännösten jälkeen mentiin aika pitkä pätkä harjoitusravia ja tehtiin kaikkiin kulmiin voltit. Koon sai määritellä sen mukaan, miltä hevonen tuntui. Hämmästyksekseni pystyin istumaan Diamanten ravissa ihan kohtuullisen näköisesti, mutta ei se helppoa ollut. Maiju varoitti minua taas valumasta takakenoon, minkä seurauksena kädetkin väkisin jäävät liian taakse. Koitin korjata itseäni pystympään ja käsiä selvästi etukaaren eteen. Jalustimet olivat vaan vähän lyhyet, mutta se oli ehkä näin ensimmäisillä ulkokerroilla hevosten pörhistellessä vaan hyvä asia. Lyhyistä jalustimista seurasi kuitenkin se, että polvilla oli vähän liian helppo tarrautua satulaan.

Ihan lopuksi laukattiin vielä pääty-ympyrällä. Yritettiin ensin mennä kaikki yhtä aikaa, mutta Diamante meinasi pistää ranttaliksi. Sain sitten muiden lopetettua laukata yksin, ja se sujuikin ihan hyvin. Ongelmat olivat ihan ratsastajan aiheuttamia, koska jostain syystä nostin laukan käynnistä. Maiju selitti hyvin, miten nosto käynnistä lisää painetta laukkaan. Kun nostin reippaasta ravista, siirtyminenkin oli ikään kuin vain liukuminen laukkaan.

Maiju oli ajatellut Diamantesta minulle nyt huhtikuun ratsua, ja otan kyllä mielelläni haasteen vastaan. Se oli aivan mahtavan ihana ja kaunis ja kiltti. Iästään huolimatta se tuntui aika kypsältä ratsulta, ja oli ihanan herkkä kaikille avuille. Raippa roikkui mukana toimettomana koko tunnin. Maijun mukaan ensimmäinen kertamme sujui hyvin, kunhan vaan ratsastaja ei ala hevosen ehdotellessa katsella niitä samoja mörköjä, joita ei loppujen lopuksi edes ole... En siis yhtään ihmettele, että tämä tamma saa ratsastajat näkemään tähtiä ja sydämiä!

Vauhdikkaita takaosakäännöksiä

31.3.2014 Primus Talli
Maiju  - r. Boras

Liekö Sacen liukas satula saanut Maijun vaihtamaan ratsuani, ja palasin ihanan Borasin selkään. Se oli jo edellisellä tunnilla ja todella vauhdikkaalla päällä.

Alkuveryttely tehtiin koko maneesissa itsenäisesti niin, että Maiju määräsi suunnan ja askellajin ja toki kommentoi koko ajan. Meidän kohdallamme veryttely piti sisällään paljon voltteja ja rohkeampaa ratsastusta pidemmälle kaulalle. Erityisesti käynnissä koitin saada Borasia venyttämään sekä askeltaan että kaulaansa.
Laukat tein suosiolla vain ympyrällä, kun Boras oli jo ravisiirtymisissä valmiina laukkaan. Siten sainkin kyllä hyvät rauhalliset ja rennot laukat ja pääsin taas oikein nauttimaan.

Sulkutaivutukset jätettiin ainakin toistaiseksi, ja aloitettiinkin harjoitella takaosakäännöksiä. Niitä varten tultiin uran sisäpuolelle suorakulmaiselle uralle, jonka nurkissa oli tötteröt. Kaikissa nurkissa tehtiin sitten 90 asteen takaosakäännös. Lopulta mentiin koko uralla ja tehtiin kokonaiset käännökset. Sitten sama toiseen suuntaan.

Jos oli käynti vaikeaa Sacen kanssa, niin oli se Borasinkin. Sen saa kyllä jalalla aika hyvin kokoon, mutta asetus on aika haastavaa saada läpi. Boras koittaa kaikin tavoin vastustella kokoamista, kun olisi niin paljon helpompi vaan laukata... Ruuna kyllä taipuu jos jonkinlaiselle mutkalle, mutta myös kiemurtelee helposti. Maiju sanoi, että valmistelin käännökset huolella, mutta kun piti varsinaisesti kääntää, niin mitään ei tapahtunutkaan. Joudun taas palaamaan siihen teemaani: rohkeammin!

Positiivisena puolena mainittakoon, että sain aikaiseksi nyt parhaat harjoitusravit ikinä, kun välillä tehtiin ravia ympyrällä. Ihan lopuksi perus harjoitusravityöskentelyyn lisättiin myös kokoamisia aina keskihalkaisijan kohdalla. Ideana oli koota ravia ihan samalla tavalla ja ajatuksella kuin käyntiä ennen takaosakäännöksiä. Juuri ennen siirtymistä kevyeen raviin sai vähän jopa lisätä, jotta hevosten reaktiot myös näkyisivät, kun ratsastaja pyytää erilaisia tempoja.

Tunnilla puhuimme, miten kovin erilaisia hevoset ovat. Konsta, joka osaa kaikenmaailman kuviot, koittaa viimeiseen asti himmailla. Boras taas ei mitään muuta tekisikään kuin laukkaisi, mieluiten vielä esteiden yli ja lujaa. Maiju sanoi, että Borasin kaltaisille nopeille hevosille käynti on usein vaikeaa, saati sitten käynnin kokoaminen. Nämä tunnit Sacella ja Borasilla ovat taas jännällä tavalla osoittaneet, miten tässä harrastuksessa ei koskaan ole valmis; suurimmat ongelmat ovat olleet käynnin laadussa, vaikka äkkiä luulisi, että kyllähän nyt kaikki kävellä osaavat...

Hurlumheitä

24.3.2014 Primus Talli
Maiju - r. Sacce

Aavistelin jo pahinta, kun saapuessani tallille kentällä loistivat valot. Ja niinhän siinä sitten kävi, että meidän tunti pidettiin kokonaisuudessaan ulkona. Ainoastaan selkään ja selästä nousimme vielä maneesissa. Hevosethan ovat tässä pitkin tätä eriskummallista talvea ja kevättä käyneet säännöllisesti ulkona, mutta aina näissä kevään ensimäisissä kenttätunneissa on sellaista ylimääräistä jännitettä ja jännitystä. Hevoset ovat liikuttavan innoissaan päästessään maneesista avaraan ulkoilmaan, ja onhan se tietenkin ratsastajillekin aivan ihanaa.

Jatkoin Sacella, joka oli aiemman esteryhmän kanssa mennyt jo lopputunnin kentällä. Se oli kuulemma ollut aivan rauhallinen, mikä on Sacesta ihan helppo uskoa. Laitoin kuitenkin varmuuden vuoksi turvaliivin, lähinnä tuomaan itsevarmuutta tällaisella arkajalalle. Jännitystä ei varsinaisesti vähentänyt se, että kentälle saavuttuamme takanurkassa vilisti lauma jotain eläimiä...

Hevoset käyttäytyivät kuitenkin pääosin todella siivosti. Vain Velillä ja Roopella oli vähän ylimääräistä energiaa. Käytimme lähes koko kenttää, ja aloitimme tekemällä ravissa kiemuraurat pitkille sivuille ja voltit lyhyille. Saccea ei taaskaan oikein voinut ratsastaa rennolla kädellä reippaaseen raviin, koska sillä oli vauhtia jo valmiiksi ihan riittävästi. Koitin sitten tehdä tarkat kulmat ja taivuttaa kiemuralla ja voltilla ihan olan takaa, jotta saisin sitä vähän rentoutumaan ja pehmeämmäksi. Se oli kuitenkin haastavaa, sillä edessä oli aina tyhjää baanaa mitä painella. Kun voltit korvattiin käyntisiirtymisillä, oli käynti aluksi aika hirveää, jännittynyttä ja kipittävää. Se kuitenkin parani kerta kerralta, kun en päästänyt Sacce ravaamaan ennen pientä rauhoittumista. Ravisiirtymisissä taas piti käyttää nopeaa pohjetta, jotta liike tuli takaa eteen.

Kevyttä ravia jatkoimme kohta isolla keskiympyrällä, kaikki viisi ratsukkoa yhdessä. Hevosia koitettiin ratsastaa sellaisen loppuravimuotoon, jotta ne venyttelisivät kunnolla ja isoa liikettä saataisiin suuntautumaan enemmän eteen, ei niinkään ylös. Mitä enemmän Sacce venytteli, sitä enemmän sen vauhti kiihtyi. Laukassa Maiju pyysi päästämään pidempää ohjaa ja ratsastamaan kunnolla eteen, mutta jouduin aina välillä keräämään hevosen takaisin, sillä vauhti alkoi karata hallinnasta.
Se oli kuitenkin Roope, joka vähän karkasi. Roope puski loikkien väkisin ympyrältä sisään Sacen takapuolen kohdalla, ja siitäkös Sacce ei tykännyt lainkaan. Se otti jalat alleen ja liekö heittänyt pukinkin. Joka tapauksessa jalustimet karkasivat ja päädyin testaamaan kentän kuntoa lähietäisyydeltä. Lopulta jouduimme laukkaamaan siten, että Roope ja Veli menivät kummatkin yksin, ja sitten me loput kolmistaan. Maiju sanoi, että jos jaksaa loikkia ja pukitella, niin jaksaa varmasti myös laukata ympyrällä.

Laukan jälkeen jatkoimme taivutusväistöillä, tarkemmin sanoen sulkutaivutuksilla diagonaalilla. Suoritustamme ei voi kehua, sillä en taaskaan saanut käyntiä hallituksi. Välillä tuli ihan hyviä pätkiä, kun sain Sacen keskittymään sisäpohkeeseen ja liikkumaan myös eteen. Silloin se selvästi ryhdistäytyy ja polkee paremmin alleen, mutta aika pian ulkokentän ihanuus taas vei voiton ratsastajasta.

Loppuravi ja siirtyminen takaisin maneesiin sujui ilman isompia ongelmia, mutta rentoa eteen alas -ravia en kyllä tällä kerralla pystynyt ratsastamaan. Onneksi hevoset tottuvat äkkiä taas avaraan ulkomaailmaan, ja päästään nauttimaan täysipainoisesta työskentelystä ihanan isolla kentällä. Tämä tunti oli vähän tällaista hurlumheitä, enkä minäkään oikein pystynyt keskittymään itse asiaan. Sacen kanssa työsarkaa kyllä riittää jatkossakin.

Yksi plus kaksi ei ole kolme

17.3.2014 Primus Talli

Maiju - r. Sacce

Ei se sitten mennyt niin kuin insinöörimatematiikalla olisi voinut kuvitella: 2/3 + 1/3 ei olekaan yhtä kuin yksi, vaan jotain ihan muuta. Sacce oli taas edeltävällä tunnilla, mutta nyt se ei ollut aivan yhtä kiireinen kuin viikkoa aiemmin. Tasaiseksi saaminen oli kuitenkin aivan yhtä haasteellista.

Alkuveryttelyssä ratsastimme osin suurella keskiympyrällä. Käynnissä koitin vain pitää Sacen suorassa, asetuskin oli aivan minimaalinen etenkin oikeaan. Kun koitan pitää käden paikallaan ja vain ratsastaa jalalla vasten ohjaa, onnistun jostain syystä lukitsemaan kyynärpääni. Tällöin Sacella on vähemmän tilaa liikkua, ja se jännittyy helpommin. Pitäisi rohkeammin uskaltaa sekä ottaa että toisaalta rentoutua pyytäessäni sitä ottaman takajalat alleen.

Ravissa teimme selviä eteenratsastuksia, ja Sacen kanssa sai ajatella eteen alas -muotoa. Välillä kokosimme ravia selvästi. Harjoitusravipätkät olivat nyt aika kivoja, vaikka saankin edelleen keskittyä lantion joustoon ja vatsalihasten parempaan aktivointiin. Laukan lisääminen onnistui helposti, kokoaminen oli vaikeampaa, vaikka Sacce sen kyllä osaa. Menohaluista ei jää tämän hevosen kanssa onnistuminen kiinni!

Lopputunti oli taas aika käyntipainotteinen, sillä jatkoimme taivutusväistöjen maailmassa. Pitkän sivun alkuun voltti ja sulkutaivutusta suora. Sacella oli kova kiire. Koitin lähestulkoon seistä päälläni, mutta mikään ei auttanut. Kyllä Sacce taipui, välillä vähän liikaakin, mutta käynti oli jäykkää ja kipittävää. Oli tosi lohdullista, kun aikamme sulkutaivutuksia tehtyämme Maiju sanoi, että nyt alkaa hevoset näyttää kivoilta ja rennoilta - paitsi Sacce... Hän kyllä totesi lopuksi, että minä tein kaiken ihan niin kuin piti, mutta Sacce nyt vaan joskus on vähän vaikea saada rentoutumaan.

Vasta sitten helpotti, kun aivan tunnin lopussa saimme siirtyä raviin ja tulla pitkällä sivulla puolet avoa ja puolet sulkua. Keskellä piti siis vain vaihtaa taivutusväistöstä toiseen, mutta minä ihan ajautksissani ensimmäisellä kerralla tein sen perinteisen voltiin siihen keskelle. Melkein kuulin miten Sacce huokaisi, kun viimein sai ravata, ja se tanssikin nämä taivutukset vaivatta ja ihan rentona. Ei taidettu tulla kuin kahdesti, ennen kuin saimme jo siirtyä keventämään.

On ollut todella kiva ratsastaa taas samalla hevosella useampi tunti peräkkäin. Sacen kanssa kokonaisuuden hallinta on vielä hieman puutteellista, mutta ehkä näistä epäonnistumisistakin oppii jotain - ainakin onnistumiset tuntuvat sitten taas sitäkin hienommilta!