23.6.2011 Primus Talli
Pirita - t. Alli
Muistellaanpas vielä kesäkauden viimeistä tuntiani, vaikka syyskausikin alkaa jo tuota pikaa. Lähdin lomalle ja reissuun juhannuksen aatonaattona kirjaimellisesti suoraan tallilta, eikä tässä kesän mittaan ole paljon tullut koneen ääressä roikuttua.
No, viimeksi tallille astellessani huomasin heti, että ylätallissa oli uusi hevonen. Valtavankokoinen kiilitävänmusta tamma seisoi kuin patsas karsinassaan, jonka oveen oli kirjoitettu Alli. Ja kappas vaan, sama nimi löytyi minun nimeni perästä myös hevoslistasta. Allin varusteet olivat alatallin satulahuoneessa, ja sillä oli upean näköinen ja jumalattoman painava koulusatula.
Minä en tiennyt Allista mitään, mutta harjaamisen ja kuntoonlaitoin aikana se käyttäytyi hyvin mallikkaasti, lähes arvokkaasti. Kun kello lähestyi tasaa, siirryimme etunenässä kentälle. Hieman arvelutti, miten uusi hevonen suhtautuu ulkoilmaan ja lukuisiin hevosiin ja ihmisiin, mutta se vaikutti lähinnä vain hyvin uteliaalta. Siihen asti meni kaikki siis hyvin, kunnes...
Yksi tallin ratsastuksenopettajista, Johanna, oli jo kentällä kasaamassa esteitä omalle tunnilleen. Johanna tulikin heti sanomaan, että minulla on sitten hänen hevosensa. Hui. Sain myös kehotuksen kiristää leukahihnaa ja taluttaa varovaisesti hevosen etujalkojen takana, koska tamma oli Primus Tallilla vasta toista päivää. Edellisenä päivänä se oli hypännyt maneesista kunnon tiikeriloikalla, joten Johanna suositteli minua taluttamaan sen maneesiin, jonne lopulta Piritan kanssa menimme.
Alli on kuulemma 12-vuotias hannoverilainen, joka Piritan mukaan on korkealle koulutettu. Minä olin kuitenkin tamman selässä ensimmäinen ratsastaja, jonka Pirita näki. Heti alkuun Pirita varoittikin taas muita provosoimasta uutta hevosta.
Yhteistyömme Allin kanssa ei alkanut yhtään sen ruusuisemmin kuin se toisenkaan Allin kanssa. Kaupin ratsastuskoulun kasvatti oli varsa silloin, kun hoitohevoseni poti jalkaansa. Minä tarhasin parivaljakkoa monta monituista kertaa, joten en olisi yhtään ihmetellyt, jos minun ja Allin välille olisi syntynyt edes jonkinlainen side. Mutta ei, me emme vielä tähän päivään mennessä ole löytäneet yhteistä säveltä. Tämän vähän toisenlaisen Allin kanssa pääsimme lopulta tunnissa paljon pidemmälle.
Aluksi en uskaltanut oikein tehdä mitään. Allani oli selvästi hurjan hieno hevonen, mutta mistä naruista vetämällä saisin sen toimimaan oikein? Pirita kuitenkin tuttuun tyyliinsä pisti minut töihin, kun oli ensin hetken aikaa katsellut liian varovaista ratsastustani. Hevonen reippaasti eteenpäin ja pyöreälle kaulalle, siitä lähdettiin. Reippaasti eteenpäin vaan oli koko tunnin ajan se kaikkein vaikein osa-alue. Tammalla ei tuntunut olevan lainkaan omaa eteenpäinpyrkimystä, joten sitä sai lähes koko ajan käskeä liikkumaan. Ohjista kun on turha nykiä, jos moottori ei pelaa.
Ravi oli selvästi Allin ominta aluetta. Kevyessä ravissa sain sitä paremmin hereille, vaikka en muistaakseni keskittynytkään mihinkään muuhun kuin suuriin ympyröihin ja pitkiin suoriin tasaisessa tahdissa. Laukka oli täyttä tuskaa. Laukka ei missään vaiheessa lähtenyt pyörimään. Koitin raipalla ja Piritan ohjeen mukaan jopa potkaisemalla, mutta ei. Laukka on todellakin minulle se vaikein askellaji, ja oma pakettini jotenkin hajoaa heti kun tulee ongelmia: istunta irtoaa, ohjat löystyvät, jalat heiluvat...
Maneesissa oli viikonlopun kisojen jäljiltä vieläkin kouluaitoja, joten jäimme pääosin niiden sisälle. Tarkoituksena oli tulla käynnissä kellopäädystä keskihalkaisijalle, ratsastaa hetki suoraan ja sitten pohkeenväistössä uralle tiettyyn kirjaimeen. Jostain syystä hieman sekulille sakillemme oli kuitenkin äärettömän vaikeaa kääntyä oikeasta kohdasta ja ratsastaa suoraan, saati päätyä uralle oikeassa kohdassa reippaan väistön jälkeen. Pirita ei kestänyt katsella huolimatonta ratsastusta, vaan muutti tehtää siten, että lopulta harjoittelimme vain keskihalkaisijalla suoraan ratsastusta käynnissä ja ravissa.
Tarkoituksena oli keventää, jotta pystyisimme keskittymään maneesin katon katseluun keskellä pysymiseksi ja huolellisiin kulmiin lyhyelle sivulle tultaessa, mutta minä pyysin luvan saada istua alas. Alli nimittäin alkoi toimia, kun väistöjen välissä olin saanut ravata harjoitusravia. Se tuli miellyttävän tuntuiseksi ja liikkuikin yhtäkkiä helposti. Pirita huomautti, että minun pitää olla tarkka asettaessani sitä valmistautuessa uralle tuloon, jotta koko hevonen ei käänny samantien. Tällä ohjeella kulmatkin alkoivat tuntua oikeilta kulmilta, kun iso tamma taipui rehellisesti. Yhden suunnanmuutoksen teimme koko maneesissa puolirata leikkaa -uralla, jossa piti lisätä. Sehän Allilla onnistui!
Lopputunnista emme tainneet enää laukata lainkaan, ja hyvä niin. Allin raviosuudesta jäi hyvä mieli, kaikesta muusta taas paljonkin hampaankoloon. Pari tuntilaista tuli tunnin jälkeen sanoman, että Alli oli näyttänyt tosi hienolta, mutta Pirita taas ei oikein kommentoinut mitenkään. Ehkä parempi niin, sillä häntä selvästi harmitti, kun vaativalla koulutunnilla joutui muuttamaan suunnittelemaansa tehtävää. Ajatus nimittäin oli ollut, että olisimme tehneet pohkeenväistöä ravissa. Jälkikäteen harmitti sitten sitäkin enemmän, sillä Allilla olisi ollut mahtava kokeilla myös jotain "oikeaa" tehtävää, kun lopulta kerran sain sen sellaiseen kuntoon. Joka tapauksessa tälläkään kerralla - ja etenkään tällä kerralla - tehtävien onnistuminen ei todellakaan jäänyt kiinni hevosesta. Masentavaa!
Saapa nähdä, saanko joskus toisen tilaisuuden Allin kanssa. Mirja on siemennetty ja nyt toivotaan, että se olisi tiineenä. Uutta suosikkiratsua siis kovasti kaipaan, ja tällä hetkellä haluaisin mennä uudestaan Allin lisäksi ainakin Foxylla. Katsotaan miten käy, kun tunnit pyörähtävät elokuun toisella viikolla täysillä käyntiin.
sunnuntai 31. heinäkuuta 2011
perjantai 17. kesäkuuta 2011
Nappulat hukassa
16.6.2011 Primus Talli
Pirita - r. Darioso
Vaikka hevoslistasta ei taaskaan löytynyt Foxya, olin silti jokseenkin tyytyväinen: saisin kokeilla Dariosoa, joka on Foxyn "isoveli". Darioso kuuluu niihin hevosiin, joita olen joskus tunnilla katsellut sillä silmällä. Seitsemänvuotias ruuna on niin sopusuhtaisen näköinen, etten ollut aiemmin tajunnut miten suuri se onkaan. Sukupostissa säkäkorkeudeksi annetaan 173 cm, ja tunsin itseni todella pieneksi laittaessani hevosta kuntoon. Onneksi sen tallitavoissa ei ole moittimista.
Jätimme esteryhmän kentälle ja menimme Piritan johdolla maneesiin. Siellä oli vielä viikonlopun jäljeltä kouluaidat, joiden sisälle jäi noin 2/3 maneesista. Vöiden kiristämisen jälkeen aloitimme veryttelyn käynnissä tekemällä kymmenen metrin voltteja pitkälle sivulle aina kirjainten kohdalle. Pirita oli todella tarkka asetuksesta ja taivutuksesta sekä siitä, että voltti ei tosiaan ollut yhtään suurempi kuin 10 metriä. Minäkin sain kerran osakseni koroteun äänen ja lausahduksen "et ole enää mikään jatkokurssin tasoinen ratsastaja", kun en uskaltanut asettaa Dariosoa riittävän voimakkaasti. Ravit tehtiin pääosin pääty-ympyröillä ensin vasempaan ja sitten oikeaan, johon myös laukattiin.
Darioso ei ollut lainkaan niin yksinkertainen ratsastettava kuin miltä se oli kentän laidalta näyttänyt. Piritan mukaan sen haaste on sen pituus, jolloin koko kropan ratsastaminen on vaativaa. Ruuna on myös luonnostaan ryhdikäs, mutta välillä vähän liiankin. Näin ollen se kulkee helposti kaulasta liian mutkalla, jolloin selkä ei työskentele vaan jää notkolle. Minulla oli liian lyhyet ohjat, eikä Darioso päässyt matalampaan muotoon. Ravissa oli vaikeuksia ymmärtää, miten reippaasti ruunan on mentävä eteen, mikä luonnollisesti vaikeutti pyöreälle kaulalle ratsastusta.
Alkuveryttelyksi teimme myös muutaman takaosan käännöksen, jotka meillä menivät oikein hyvin. Käännökset olivat ikään kuin kertausta edellisestä viikosta ja valmistelua päivän päätehtävään, sulkutaivutuksiin. Niitä teimme pitkillä sivuilla siten, että alkuun ratsastettiin kymmenen metrin voltti, josta jatkettiin suoraan taivutuksessa koko pitkä sivu. Darioso oli näissäkin varsin taitava, se taipui helposti eikä hyytynyt missään vaiheessa. Sulkujen aikana sain sitä myös hieman paremmin rentoutumaan. Pirita neuvoi ajattelemaan suoristusta niin, että kun vaan hellitän sisäohjasta jää ruuna suoristuessaan automaattisesti ulko-ohjalle. Tämä toimikin hyvin, ja kun suuntaa vaihdettiin harjoitusravissa pariin eri otteeseen, alkoi homma jo sujua jotenkuten.
Loppulaukat tehtiin alun tapaan pääty-ympyröillä, nyt vasempaan, ja siinä sain jo hieman ratsastettua Dariosoa läpi koko kropan. Aivan tunnin päätteeksi vielä hidastettiin omaa istuntaa ja päästettiin hevosia venyttämään pidemmälle kaulalle. Meille tämä oli vaikeaa.
Sain jostain syystä koko tunnin ajan Piritalta kommentteja "älä vedä". Palautteen aikana kysyinkin Piritalta,että mistä ihmeestä minä nyt olen yhtäkkiä keksinyt alkaa vetää, kun aiemmin kovan käden kanssa ei ole ollut ongelmia. Pirita sanoi kuitenkin, että vetäminen hellitti loppua kohti ja kehoitti minua olemaan takertumatta siihen. Myös Darioso oli kuulemma loppua kohti ollut jo oikein hyvä. Sanoin, että muutos Velin selästä Darioson selkään oli niin suuri (ihan kirjaimellisestikin), että oikeiden nappuloiden löytäminen vei hetken aikaa. Pirita nauroikin, että Veli mahtuisi melkein Darioson vatsan alta, niin valtava kokoero näillä kahdella on.
Minun kesäkauttani on jäljellä enää yksi tunti, ja jäänkin sopivasti tauolle samaan aikaan kuin Piritan loma alkaa. Elokuun alkupuolella sitten jatketaan taas omalla perjantaitunnilla.
Pirita - r. Darioso
Vaikka hevoslistasta ei taaskaan löytynyt Foxya, olin silti jokseenkin tyytyväinen: saisin kokeilla Dariosoa, joka on Foxyn "isoveli". Darioso kuuluu niihin hevosiin, joita olen joskus tunnilla katsellut sillä silmällä. Seitsemänvuotias ruuna on niin sopusuhtaisen näköinen, etten ollut aiemmin tajunnut miten suuri se onkaan. Sukupostissa säkäkorkeudeksi annetaan 173 cm, ja tunsin itseni todella pieneksi laittaessani hevosta kuntoon. Onneksi sen tallitavoissa ei ole moittimista.
Jätimme esteryhmän kentälle ja menimme Piritan johdolla maneesiin. Siellä oli vielä viikonlopun jäljeltä kouluaidat, joiden sisälle jäi noin 2/3 maneesista. Vöiden kiristämisen jälkeen aloitimme veryttelyn käynnissä tekemällä kymmenen metrin voltteja pitkälle sivulle aina kirjainten kohdalle. Pirita oli todella tarkka asetuksesta ja taivutuksesta sekä siitä, että voltti ei tosiaan ollut yhtään suurempi kuin 10 metriä. Minäkin sain kerran osakseni koroteun äänen ja lausahduksen "et ole enää mikään jatkokurssin tasoinen ratsastaja", kun en uskaltanut asettaa Dariosoa riittävän voimakkaasti. Ravit tehtiin pääosin pääty-ympyröillä ensin vasempaan ja sitten oikeaan, johon myös laukattiin.
Darioso ei ollut lainkaan niin yksinkertainen ratsastettava kuin miltä se oli kentän laidalta näyttänyt. Piritan mukaan sen haaste on sen pituus, jolloin koko kropan ratsastaminen on vaativaa. Ruuna on myös luonnostaan ryhdikäs, mutta välillä vähän liiankin. Näin ollen se kulkee helposti kaulasta liian mutkalla, jolloin selkä ei työskentele vaan jää notkolle. Minulla oli liian lyhyet ohjat, eikä Darioso päässyt matalampaan muotoon. Ravissa oli vaikeuksia ymmärtää, miten reippaasti ruunan on mentävä eteen, mikä luonnollisesti vaikeutti pyöreälle kaulalle ratsastusta.
Alkuveryttelyksi teimme myös muutaman takaosan käännöksen, jotka meillä menivät oikein hyvin. Käännökset olivat ikään kuin kertausta edellisestä viikosta ja valmistelua päivän päätehtävään, sulkutaivutuksiin. Niitä teimme pitkillä sivuilla siten, että alkuun ratsastettiin kymmenen metrin voltti, josta jatkettiin suoraan taivutuksessa koko pitkä sivu. Darioso oli näissäkin varsin taitava, se taipui helposti eikä hyytynyt missään vaiheessa. Sulkujen aikana sain sitä myös hieman paremmin rentoutumaan. Pirita neuvoi ajattelemaan suoristusta niin, että kun vaan hellitän sisäohjasta jää ruuna suoristuessaan automaattisesti ulko-ohjalle. Tämä toimikin hyvin, ja kun suuntaa vaihdettiin harjoitusravissa pariin eri otteeseen, alkoi homma jo sujua jotenkuten.
Loppulaukat tehtiin alun tapaan pääty-ympyröillä, nyt vasempaan, ja siinä sain jo hieman ratsastettua Dariosoa läpi koko kropan. Aivan tunnin päätteeksi vielä hidastettiin omaa istuntaa ja päästettiin hevosia venyttämään pidemmälle kaulalle. Meille tämä oli vaikeaa.
Sain jostain syystä koko tunnin ajan Piritalta kommentteja "älä vedä". Palautteen aikana kysyinkin Piritalta,että mistä ihmeestä minä nyt olen yhtäkkiä keksinyt alkaa vetää, kun aiemmin kovan käden kanssa ei ole ollut ongelmia. Pirita sanoi kuitenkin, että vetäminen hellitti loppua kohti ja kehoitti minua olemaan takertumatta siihen. Myös Darioso oli kuulemma loppua kohti ollut jo oikein hyvä. Sanoin, että muutos Velin selästä Darioson selkään oli niin suuri (ihan kirjaimellisestikin), että oikeiden nappuloiden löytäminen vei hetken aikaa. Pirita nauroikin, että Veli mahtuisi melkein Darioson vatsan alta, niin valtava kokoero näillä kahdella on.
Minun kesäkauttani on jäljellä enää yksi tunti, ja jäänkin sopivasti tauolle samaan aikaan kuin Piritan loma alkaa. Elokuun alkupuolella sitten jatketaan taas omalla perjantaitunnilla.
torstai 16. kesäkuuta 2011
Kunto koetuksella
9.6.2011 Primus Talli
Pirita - r. Veli
Tuskin olin ehtinyt sisälle satulahuoneeseen, kun melkein törmäsin Piritaan, joka kertoi heti tallille tulleen uusia hevosia. Tulokkaat Stara ja Netta ovat kokeneita estehevosia (hypänneet 120-135 cm:n luokkia), mutta toimivat toki moitteetta sileälläkin. Pirita oli juuri käynyt kokeilemassa kumpaakin, ja taisivatpa ne olla samantien jo tunnillakin myöhemmin samana päivänä. Minulle oli jaettu Veli, joten petyin taas hieman joutuessani luopumaan Foxysta vain kerran jälkeen.
Vakiratsastajista tämä torstain vaativa koulu -ryhmä ei ollut tullut täyteen, mutta sitä oli täydennetty parilla irtotuntilaisella.Alkuveryttely tehtiin perinteisesti suurella ympyrällä tavoitellen riittävää eteenpäinpyrkimystä sekä ravissa että laukassa. Velin askelta on välillä vähän hankala saada pitenemään, ja etenkin vasempaan kierrokseen ruuna on todella hankala.
Tällä kerralla tehtävänä olivat takaosakäännökset. Ensin taas kerrattiin, miten liike pitää tehdä: koota käyntiä, valmistella puolipidätteellä, muistaa kääntää sisäohjalla ja ulkopohkeella, jarruttaa ja säädellä ulko-ohjalla, huolehtia sisätakajalan polkemisesta ja eteenpäinpyrkimyksestä sisäpohkeella... Paljon asiaa taas kerran, mutta onneksi käynnissä ehtii sentään edes vähän miettiä mitä on tekemässä!
Pirita laittoi selvästi uran sisäpuolelle neljä tötsää, joiden ympärille tehtiin suorakaiteen muotoinen ura. Jokaisessa kulmassa tehtiin 1/4-takaosakäännös. Tötsästä piti ensin tulla riittävästi yli, ja sitten tehdä käännös huolella niin, että pääsi taas suoralle linjalle. Käännökset tehtiin vasempaan kierrokseen, ja Veli oli näissä yllättävän näppärä. Se kulki käynnissä ihan hyvin muodossa ja kuunteli kokoamistakin kohtuullisesti, etenkin kun vähän välillä muistuttelin raipalla.
Sitten jatkettiin koko uraa ja ravattiin välillä. Veli oli vasempaan ravissa tutun hankala, se puri aivan julmetusti kiinni oikealta. Oikeaan sain sen kuitenkin hieman pidemmän pätkän aikana mielestäni aika hyväksi, kun jaksoin vaan ensin sitkeästi pitää asetusta ja taivutusta voltilla ulko-ohjan tuella
Lopun laukka-ravi-työskentelyssä suurella ympyrällä meinasikin sitten kunto loppua, sen verran kovaa vääntöä jouduin taas Velin kanssa käymään. Mentiin kyllä oikeaan kierrokseen, mutta etenkin suuremmalla ympyrällä paketti hajoaa väkisin. Ympyrän pienennys sujui paremmin, koska siinä sai kunnolla koota ja taivuttaa. Ravissa en kertakaikkiaan enää jaksanut, vaan jouduin lopulta siirtämään hetkeksi käyntiin kontrollin saamiseksi. Piritan mielestä tämä ratkaisu oli onneksi hyvä, koska sitten sen jälkeen sain vielä onnistuneen ravipätkän aikaiseksi.
Jälkikäteen olen koittanut miettiä sitä, mitä oikein teen, että saan Velin aina niin kovaksi oikealta. Ajoittain se tuntuu hämmästyttävän kevyeltä, mutta sitten taas meinaa käsi irrota. Ehkä ohja on liian lyhyt? Myötääminen samoin? No, saattahan olla, että pääsen kokeilemaan näitä vielä ihan käytännössäkin ennen kesätaukoani...
Pirita - r. Veli
Tuskin olin ehtinyt sisälle satulahuoneeseen, kun melkein törmäsin Piritaan, joka kertoi heti tallille tulleen uusia hevosia. Tulokkaat Stara ja Netta ovat kokeneita estehevosia (hypänneet 120-135 cm:n luokkia), mutta toimivat toki moitteetta sileälläkin. Pirita oli juuri käynyt kokeilemassa kumpaakin, ja taisivatpa ne olla samantien jo tunnillakin myöhemmin samana päivänä. Minulle oli jaettu Veli, joten petyin taas hieman joutuessani luopumaan Foxysta vain kerran jälkeen.
Vakiratsastajista tämä torstain vaativa koulu -ryhmä ei ollut tullut täyteen, mutta sitä oli täydennetty parilla irtotuntilaisella.Alkuveryttely tehtiin perinteisesti suurella ympyrällä tavoitellen riittävää eteenpäinpyrkimystä sekä ravissa että laukassa. Velin askelta on välillä vähän hankala saada pitenemään, ja etenkin vasempaan kierrokseen ruuna on todella hankala.
Tällä kerralla tehtävänä olivat takaosakäännökset. Ensin taas kerrattiin, miten liike pitää tehdä: koota käyntiä, valmistella puolipidätteellä, muistaa kääntää sisäohjalla ja ulkopohkeella, jarruttaa ja säädellä ulko-ohjalla, huolehtia sisätakajalan polkemisesta ja eteenpäinpyrkimyksestä sisäpohkeella... Paljon asiaa taas kerran, mutta onneksi käynnissä ehtii sentään edes vähän miettiä mitä on tekemässä!
Pirita laittoi selvästi uran sisäpuolelle neljä tötsää, joiden ympärille tehtiin suorakaiteen muotoinen ura. Jokaisessa kulmassa tehtiin 1/4-takaosakäännös. Tötsästä piti ensin tulla riittävästi yli, ja sitten tehdä käännös huolella niin, että pääsi taas suoralle linjalle. Käännökset tehtiin vasempaan kierrokseen, ja Veli oli näissä yllättävän näppärä. Se kulki käynnissä ihan hyvin muodossa ja kuunteli kokoamistakin kohtuullisesti, etenkin kun vähän välillä muistuttelin raipalla.
Sitten jatkettiin koko uraa ja ravattiin välillä. Veli oli vasempaan ravissa tutun hankala, se puri aivan julmetusti kiinni oikealta. Oikeaan sain sen kuitenkin hieman pidemmän pätkän aikana mielestäni aika hyväksi, kun jaksoin vaan ensin sitkeästi pitää asetusta ja taivutusta voltilla ulko-ohjan tuella
Lopun laukka-ravi-työskentelyssä suurella ympyrällä meinasikin sitten kunto loppua, sen verran kovaa vääntöä jouduin taas Velin kanssa käymään. Mentiin kyllä oikeaan kierrokseen, mutta etenkin suuremmalla ympyrällä paketti hajoaa väkisin. Ympyrän pienennys sujui paremmin, koska siinä sai kunnolla koota ja taivuttaa. Ravissa en kertakaikkiaan enää jaksanut, vaan jouduin lopulta siirtämään hetkeksi käyntiin kontrollin saamiseksi. Piritan mielestä tämä ratkaisu oli onneksi hyvä, koska sitten sen jälkeen sain vielä onnistuneen ravipätkän aikaiseksi.
Jälkikäteen olen koittanut miettiä sitä, mitä oikein teen, että saan Velin aina niin kovaksi oikealta. Ajoittain se tuntuu hämmästyttävän kevyeltä, mutta sitten taas meinaa käsi irrota. Ehkä ohja on liian lyhyt? Myötääminen samoin? No, saattahan olla, että pääsen kokeilemaan näitä vielä ihan käytännössäkin ennen kesätaukoani...
tiistai 7. kesäkuuta 2011
Déjà vu
6.6.2011 Primus Talli
Pirita - r. Foxy
Hetkinen, ihan kuin olisin ollut tässä samassa tilanteessa ennenkin: kesäkauden ensimmäinen tunti, Pirita opettajana ja Foxy ratsuna... Aivan, tämän vuoden teematunnit alkoivat osaltani tunnin sisältöä lukuunottamatta täsmälleen samoin, kuin vuosi sitten.
Lomamatkani vuoksi olin vaihtanut kesäkuun viimeisen tuntini Primuslaisten blogiin kirjoittavan Iinan kanssa, joten tällä viikolla pääsen ratsastamaan kahdesti. Tunti oli omani lailla nimeltään "vaativa koulu", ja se kyllä näkyi Piritan opetuksessa. Hän vaati ratsastajilta tarkkuutta ja täsmällisyyttä niin, että hevoset kulkivat pyöreällä kaulalla ratsastajan haluamaa tietä ohjan ja pohkeen välissä.
Minä olin tietenkin aivan innoissani päästyäni vuoden (!) tauon jälkeen ihanan Foxyn selkään. Odotukset olivat kovat, koska nuori ruuna oli jo ensimmäisellä kerralla ollut niin hurjan mukava. Karsinassa Foxy on superkiltti ja uteliaan seurallinen, mistä pidän aivan erityisesti. Pinteleitä kääriessä se malttoi seistä paikoillaan kuin tatti, eikä juuri protestoinut kuntoonlaittoa muutoinkaan. Ratsastaja tosin olisi voinut olla vähän skarpimpi, sillä onnistuin käärimään paksut villapintelit liian löysälle. Pirita sai sitten purkaa viritelmäni ja laittaa ne kentällä uudestaan, jotta ihon ja patjojen väliin ei pääse hiekkaa - Foxylla kun ei enää käytetä suojia vaan pinteleitä isojen poltettujen liikaluiden vuoksi. Hieman nolotti, kun onhan tässä nyt ennenkin pinteleitä kääritty...
Tunnin päätehtävä oli avotaivutus. Siihen valmistauduttiin veryttelemällä suurella keskiympyrällä käynnissä oikeassa kierroksessa asettaen hevosia ensin ulos ja sitten sisään. Tarkoitus oli näin saada jäämään ulko-ohjaan tuki ja pohkeet läpi, koska jaloilla joutui huolehtimaan reitistä entistä tarkemmin asetuksen ollessa "väärään" suuntaan. Sitten reipasta kevyttä ravia ja harjoitusravia ympyrällä molempiin suuntiin. Suuntaa vaihdettiin vapaasti koko uralla, ja pyrittiin taas jättämään tuki vanhasta sisäohjasta uuteen ulko-ohjaan.
Alkulaukka tehtiin vasemalle, ja siinä Foxy vallan innostui. Sain tosissani jarrutella ja ohjata, että pysyimme muiden mukana ympyrällä. Käynti- ja ravipätkät olivat menneet kuitenkin mukavan rennosti, joten sain ruunan jonkinlaiseen kuosiin hetken oikeita apuja etsittyäni. Yllättäen taas vatsalihakset ja tiivis istunta olivat kaiken aa ja oo. Foxy on oikealta tyhjempi kuin vasemmalta, joten sinne koitettiin saada enemmän tuntumaa kaikissa askellajeissa.
Avotaivutuksia tehtiin vasempaan kierrokseen molemmilla pitkillä sivuilla siten, että aluksi tehtiin kymmenen metrin voltti. Tarkoitus oli keskittyä sisätakajalan aktivoimiseen, eikä pelkästään taivutukseen ja asetukseen. Opimme, että avotaivutus on kyllä kokoava liike, mutta sillä pystytään hyvin myös jumppaamaan hevosta, kun vaaditaan sitä vähän polkemaan alleen.
Minullehan avotaivutus on aina ollut jotenkin hirveän hankala liike, kun koortinaatiokykyni tuntuu aina loppuvan apuja annettaessa kesken. Primuksen maneesin isot peilit ovat kuitenkin auttaneet näkemään oikean taivutuksen, mutta nyt menimme ulkona, eikä peilejä ollut. Harjoittelu oli kuitenkin tuottanut tulosta, sillä käyntitaivutukset menivät Foxylla hyvin. Hieman sain olla tarkkana siitä, että käynti ei hiivu, mutta sisäpohkeella sain tempon ylläpidettyä.
Sitten sama ravissa. Pari kertaa Pirita huomautti liiallisesta sisäohjan käytöstä ja halusi tukea enemmän ulko-ohjaan. Hirveän helposti tuli vaan vedettyä ohjista eikä sen sijaan istuttua kunnolla alas satulaan. Piritan mukaan Foxy näytti ensin vähän siltä, ettei se ole täysin allani, ohjan ja pohkeen välissä. Meninkin sitten pari kertaa pitkän sivun ja muutaman ylimääräisen voltin ihan vaan reipasta harjoitusravia huomautellen myös ruunan takapäätä mukaan töihin. Tämän jälkeen se kääntyi pienelle voltille paremmin ja suoriutui taivutuksistakin helpommin ja paremmassa muodossa.
Laukkaa varten kokoonnuimme taas keskiympyrälle, oikeaan kierokseen. Kun laukka oli saatu jonkinlaiseen kuntoon isolla uralla, pienensimme ympyrää selvästi ja kokosimme hieman laukkaa. Foxyn kanssa ensin hetki keskusteltiin siitä, voiko niin kootusti ja hitaasti laukata, mutta sitten taas naksahti. Loppulaukassa se oli hurjan hyvän tuntuinen. Pirita sanoi useaan kertaan, että "koita jaksaa istua" - Foxyn laukka pompottaa tosi paljon oudosta kohtaa, nimittäin hevosen ristiselän suunnasta. Jo satulaan noustessa tuntuu, kuin olisi hieman etukenossa. Lantiosta pitää siis joustaa, ja pitää oma kroppa silti jäntevänä. Pitkästä aikaa tuli ihan tietoisesti tunnin aikana mietittyä keskivartaloa ja vatsalihasten käyttöä - ehkä siksi, että niistä oli niin suuri apu.
Pienellä ympyrällä myös ravasimme hetken aikaa koottua ravia, suurensimme saman ravin säilyttäen suurelle ympyrälle ja pienensimme taas takaisin. Sitten pienellä ympyrällä uusi laukannosto, ja lopulta edelleen aika kootulla hevosella suurelle ympyrälle. Tästä siirryimme raviin, jossa hevosten annettiin venyttää alas pyöreälle pitkälle kaulalle.
Lopuksi Pirita kyseli tuntilaisten toiveita kesän ohjelmaksi. Opettajat kuulemma hieman vaihtuvat lomien mukaan, mutta tietokoneelle kunkin tunnin kohdalle merkitään aina, mitä milloinkin on tehty ja mitä halutaan tehdä. Ainakin tämä tunti oli taas tutun tehokas, joten toivottavasti sama meno jatkuu omalla tunnillani torstaina, mieluitenkin tietenkin Foxyn kanssa.
Sain onneksi hyvän tilaisuuden kehua ruunaa Piritalle, kun jo kävelimme tallin käytävällä kohti karsinaa. Pirita tuli vastaan ja kehui, että Foxy meni hyvin. Kiitin ja totesin, että ruuna on kyllä tosi mukava, ja on hyvää ensiapua Mirjan lähdön tuottamaan harmitukseen. Lisää tätä siis!
Mirjaa muuten ei ollut vielä siemennetty, kun kiima ei ollut ollut aivan kohdillaan. Pidetään edelleen peukkuja!
Pirita - r. Foxy
Hetkinen, ihan kuin olisin ollut tässä samassa tilanteessa ennenkin: kesäkauden ensimmäinen tunti, Pirita opettajana ja Foxy ratsuna... Aivan, tämän vuoden teematunnit alkoivat osaltani tunnin sisältöä lukuunottamatta täsmälleen samoin, kuin vuosi sitten.
Lomamatkani vuoksi olin vaihtanut kesäkuun viimeisen tuntini Primuslaisten blogiin kirjoittavan Iinan kanssa, joten tällä viikolla pääsen ratsastamaan kahdesti. Tunti oli omani lailla nimeltään "vaativa koulu", ja se kyllä näkyi Piritan opetuksessa. Hän vaati ratsastajilta tarkkuutta ja täsmällisyyttä niin, että hevoset kulkivat pyöreällä kaulalla ratsastajan haluamaa tietä ohjan ja pohkeen välissä.
Minä olin tietenkin aivan innoissani päästyäni vuoden (!) tauon jälkeen ihanan Foxyn selkään. Odotukset olivat kovat, koska nuori ruuna oli jo ensimmäisellä kerralla ollut niin hurjan mukava. Karsinassa Foxy on superkiltti ja uteliaan seurallinen, mistä pidän aivan erityisesti. Pinteleitä kääriessä se malttoi seistä paikoillaan kuin tatti, eikä juuri protestoinut kuntoonlaittoa muutoinkaan. Ratsastaja tosin olisi voinut olla vähän skarpimpi, sillä onnistuin käärimään paksut villapintelit liian löysälle. Pirita sai sitten purkaa viritelmäni ja laittaa ne kentällä uudestaan, jotta ihon ja patjojen väliin ei pääse hiekkaa - Foxylla kun ei enää käytetä suojia vaan pinteleitä isojen poltettujen liikaluiden vuoksi. Hieman nolotti, kun onhan tässä nyt ennenkin pinteleitä kääritty...
Tunnin päätehtävä oli avotaivutus. Siihen valmistauduttiin veryttelemällä suurella keskiympyrällä käynnissä oikeassa kierroksessa asettaen hevosia ensin ulos ja sitten sisään. Tarkoitus oli näin saada jäämään ulko-ohjaan tuki ja pohkeet läpi, koska jaloilla joutui huolehtimaan reitistä entistä tarkemmin asetuksen ollessa "väärään" suuntaan. Sitten reipasta kevyttä ravia ja harjoitusravia ympyrällä molempiin suuntiin. Suuntaa vaihdettiin vapaasti koko uralla, ja pyrittiin taas jättämään tuki vanhasta sisäohjasta uuteen ulko-ohjaan.
Alkulaukka tehtiin vasemalle, ja siinä Foxy vallan innostui. Sain tosissani jarrutella ja ohjata, että pysyimme muiden mukana ympyrällä. Käynti- ja ravipätkät olivat menneet kuitenkin mukavan rennosti, joten sain ruunan jonkinlaiseen kuosiin hetken oikeita apuja etsittyäni. Yllättäen taas vatsalihakset ja tiivis istunta olivat kaiken aa ja oo. Foxy on oikealta tyhjempi kuin vasemmalta, joten sinne koitettiin saada enemmän tuntumaa kaikissa askellajeissa.
Avotaivutuksia tehtiin vasempaan kierrokseen molemmilla pitkillä sivuilla siten, että aluksi tehtiin kymmenen metrin voltti. Tarkoitus oli keskittyä sisätakajalan aktivoimiseen, eikä pelkästään taivutukseen ja asetukseen. Opimme, että avotaivutus on kyllä kokoava liike, mutta sillä pystytään hyvin myös jumppaamaan hevosta, kun vaaditaan sitä vähän polkemaan alleen.
Minullehan avotaivutus on aina ollut jotenkin hirveän hankala liike, kun koortinaatiokykyni tuntuu aina loppuvan apuja annettaessa kesken. Primuksen maneesin isot peilit ovat kuitenkin auttaneet näkemään oikean taivutuksen, mutta nyt menimme ulkona, eikä peilejä ollut. Harjoittelu oli kuitenkin tuottanut tulosta, sillä käyntitaivutukset menivät Foxylla hyvin. Hieman sain olla tarkkana siitä, että käynti ei hiivu, mutta sisäpohkeella sain tempon ylläpidettyä.
Sitten sama ravissa. Pari kertaa Pirita huomautti liiallisesta sisäohjan käytöstä ja halusi tukea enemmän ulko-ohjaan. Hirveän helposti tuli vaan vedettyä ohjista eikä sen sijaan istuttua kunnolla alas satulaan. Piritan mukaan Foxy näytti ensin vähän siltä, ettei se ole täysin allani, ohjan ja pohkeen välissä. Meninkin sitten pari kertaa pitkän sivun ja muutaman ylimääräisen voltin ihan vaan reipasta harjoitusravia huomautellen myös ruunan takapäätä mukaan töihin. Tämän jälkeen se kääntyi pienelle voltille paremmin ja suoriutui taivutuksistakin helpommin ja paremmassa muodossa.
Laukkaa varten kokoonnuimme taas keskiympyrälle, oikeaan kierokseen. Kun laukka oli saatu jonkinlaiseen kuntoon isolla uralla, pienensimme ympyrää selvästi ja kokosimme hieman laukkaa. Foxyn kanssa ensin hetki keskusteltiin siitä, voiko niin kootusti ja hitaasti laukata, mutta sitten taas naksahti. Loppulaukassa se oli hurjan hyvän tuntuinen. Pirita sanoi useaan kertaan, että "koita jaksaa istua" - Foxyn laukka pompottaa tosi paljon oudosta kohtaa, nimittäin hevosen ristiselän suunnasta. Jo satulaan noustessa tuntuu, kuin olisi hieman etukenossa. Lantiosta pitää siis joustaa, ja pitää oma kroppa silti jäntevänä. Pitkästä aikaa tuli ihan tietoisesti tunnin aikana mietittyä keskivartaloa ja vatsalihasten käyttöä - ehkä siksi, että niistä oli niin suuri apu.
Pienellä ympyrällä myös ravasimme hetken aikaa koottua ravia, suurensimme saman ravin säilyttäen suurelle ympyrälle ja pienensimme taas takaisin. Sitten pienellä ympyrällä uusi laukannosto, ja lopulta edelleen aika kootulla hevosella suurelle ympyrälle. Tästä siirryimme raviin, jossa hevosten annettiin venyttää alas pyöreälle pitkälle kaulalle.
Lopuksi Pirita kyseli tuntilaisten toiveita kesän ohjelmaksi. Opettajat kuulemma hieman vaihtuvat lomien mukaan, mutta tietokoneelle kunkin tunnin kohdalle merkitään aina, mitä milloinkin on tehty ja mitä halutaan tehdä. Ainakin tämä tunti oli taas tutun tehokas, joten toivottavasti sama meno jatkuu omalla tunnillani torstaina, mieluitenkin tietenkin Foxyn kanssa.
Sain onneksi hyvän tilaisuuden kehua ruunaa Piritalle, kun jo kävelimme tallin käytävällä kohti karsinaa. Pirita tuli vastaan ja kehui, että Foxy meni hyvin. Kiitin ja totesin, että ruuna on kyllä tosi mukava, ja on hyvää ensiapua Mirjan lähdön tuottamaan harmitukseen. Lisää tätä siis!
Mirjaa muuten ei ollut vielä siemennetty, kun kiima ei ollut ollut aivan kohdillaan. Pidetään edelleen peukkuja!
lauantai 4. kesäkuuta 2011
Jo joutui armas aika
3.6.2011 Primus Talli
Pirita - r. Eetu
Kaikki koulut päättyvät tänä viikonloppuna, niin myös Primus Tallin kevätkausi. Minun kohdallani se ei valitettavasti päättynyt niin iloisissa tunnelmissa kuin olisi voinut, sillä Mirjan karsina oli tyhä. Tamma oli siis lähtenyt varsalomalle, joten nyt edessä on uuden lempiratsun etsintä. Haaste on kova!
Viime kerralla puhutun mukaisesti tuntimme teemana olivat laukanvaihdot, ja niitä tein vanhan tutun Eetun kanssa. Vuosi sitten keväällä en kellään muulla mennytkään, mutta edellisestä kerrasta Eetun selässä ehti silti vierähtää melkein vuosi. Aluksi ihmettelin hieman hevosvalintaa laukanvaihtotunnille, mutta Eetu kuulemma osaa vaihtaa oikein hyvin. On ilmeisesti paljon hypänneenä oppinut.
Tunnin alku viivästyi jälleen hieman, varmaankin taas tuntimme jälkeen pidettyjen rataharjoitusten vuoksi. Lisäksi ennen meitä oli ylimääräinen rästitunti, joten hevosten haaliminen maneesiin kentältä, tallista ja maneesista vei hetken aikaa. Muut ratsukot olivat Emmy - Lila, Sacce - Lettu, Eki - Mikua tuurannut Cilla ja Walter - Outi sekä Kosmo - Ella. Ella kyllä antoi luvan käyttää Concordelle Sirkka-lempinimeä, mutta ehkä se on parempi totutella tähän oikeaan!
Aloitimme itsenäisellä veryttelyllä. Pirita kehoitti ennen kaikkea pitämään huolta, että hevonen on suora, kuten sen tulee vaihdonkin aikana olla. Kulmissa piti tottakai taivuttaa ja koko ajan huolehtia riittävästä eteenpäinpyrkimyksestä. Eetun kanssa meninkin aika paljon uran sisäpuolella ja suht reipasta ravia, muistaen ruunan taipumuksen jäädä ravaamaan paikoilleen ja tulla sitämyöten aivan tyhjäksi edestä. Eetu tuntui aika kivalta kumpaankin suuntaan ja helpommin, kuin muistin.
Sitten meidät komennettiin kahdelle isolle ympyrälle, jossa ravattiin ja laukattiin oikeaan kierrokseen. Laukassa mentiin ensin aika reippaasti, mutta sitten pienennettiin selvästi ympyrää ja koitettiin samalla koota laukkaa. Tämä tuntui ensin aika vaikealta, mutta kun taas muisti ottaa jalat mukaan - sisäpohje omalle paikalleen ja ulkopohje hieman taakse - ja puolipidätteitä ulkoa, Eetukin myötäsi ja pienentäminen onnistui. Lopulta pyörittiin kolmen hevosen voimin kymmenen metrin voltilla, ja kyllähän sen hevosen kokoamisen tunsi aika ajoin takapuolessa.
Sitten käveltiin hetki vapaasti ja kokoonnuttiin toiseen päätyyn, jossa kerrattiin laukanvaihtoa. Piti muistaa riittävä eteenpäinpyrkimys. Yksittäisissä vaihdoissa hevosen ei tarvitse olla niin koottu kuin sarjavaihdoissa, mutta suora sen pitää olla ja pystyä laukkaamaan asetettuna laukan suuntaan. Ratsastajan jalat ovat ensin kuten alkuveryttelyn voltilla, ja vaihtoapuna on sitten vanhan sisäpohkeen siirtäminen taakse uudeksi ulkopohkeeksi. Sitten mietittiin itse vaihdon tekemistä kolmeen laskien. Ykkösellä puolipidäte, kakkosella vaihtoavut ja kolmosella vaihto. Yksinkertaista - tai sitten ei! Pirita lupasikin auttaa meitä laskemaan ja antamaan avut oikealla hetkellä. Asetuksesta ja taivutuksesta uuteen suuntaan tai painon vaihdosta ei tarvinnut vieä huolehtia, muistamista oli muutoinkin paljon.
Vaihdot teimme yksitellen niin, että tulimme voltille toiseen päätyyn, josta teimme puolirata leikkaa kohti uraa. Uralle tultaessa sitten vaihdettiin laukka. Eetu vaihtoi joka kerta, mutta hieman hitaasti: ensin vaihtui etupää ja askeleen parin jälkeen takapää. Selkään en tätä tuntenut, enkä saanut asiaa korjattua vaikka kuinka pamautin vaihtopohkeella. Sen ainoan kerran, kun Eetu ilmeisesti vaihtoi täsmällisesti, se ennakoi, enkä ehtinyt antaa apuja lainkaan... Piritan mukaan Eetu oli hieman liian pitkä, toisin sanoen se ei ollut riittävästi ohjan ja pohkeen välissä, vaan takaosa oli jo lähtöjäänkin hieman jäljessä. Enempää emme kuitenkaan tehtävää hieroneet, vaan jatkamme harjoituksia syksyllä.
Sacce ja Eki tekivät vaihdot suvereenisti, ja myös muut onnistuivat hienosti vähintään muutaman kerran jälkeen. Eetua ei varmasti ole syyttäminen meidän haparoinnista, ennemminkin ratsastajan korvien väliä. On se kumma, kun heti, kun pitäisi tehdä jotain yksin opettajan silmien alla, alkaa pulssi kohota ja tuskanhiki nousta pintaan! Ihan yhtä lailla se Pirita meitä yksitellen katsoo, vaikka tekisimme jotain tehtävää yhtä aikaa. Mistäköhän saisi edes sen verran kilpailuviettiä, ettei pakka hajoaisi heti käsiin, kun tullaan jokin tehtävä yksitellen? Itsenäinen valmistautuminenkin on sellaista sähellystä, että siitä ei varmasti ole mitään iloa. Pah.
Tunnin päätteeksi Pirita kyseli vielä ajatuksia omasta ratsastuksesta kevätkauden päätteeksi. Äkkiseltään en osannut sanoa muuta, kuin kertoa miten kävi pianonsoittoharrastukselleni. Olin soittanut samalla opettajalla 15 vuotta, ennen kuin vihdoin sain aikaiseksi vaihtaa uudelle opettajalle. Silloin innostui ja tuntui, kuin olisi aloittanut koko harrastuksen alusta uudelleen, ja samoin on käynyt ratsastusharrastukselle Espooseen muuton ja etenkin Piritan ryhmään vaihdon jälkeen. Että asioita voi tehdä näinkin, eri tavalla, ja edistyäkin vielä!
Pirita sanoi, että minun sellainen koko hevosen ratsastaminen on parantunut selvästi. Missään nimessä kuulemma käteni ei ole ollut kova, mutta nyt olen oppinut ottamaan mukaan jalkoja ja kroppaa. Mirjan hän otti tästä esimerkiksi, ja tamma on kyllä ollut hyvä opettaja. Siitä on heti huomannut, jos on koittanut vaan ratsastaa käsillä ilman eteenpäinpyrkimystä ja omaa jäntevyyttä. Sanoinkin, että toivottavasti löytyy tilalle joku yhtä mieluisa rastu, johon Pirita totesi, että eiköhän. Saa nähdä, mitä meidän varallemme on syksyksi suunniteltu. Ainakin se kevään KN Specialin ratsastaminen unohtui, ja ehkä hyvä niin...
Lopuksi Pirita toivoi, ettemme olisi aivan koko kesää ratsastamatta. No, seuraava tuntini on jo maanantaina ja sitten neljänä peräkkäisenä torstaina. Muillakin taisi olla jos jonkinnäkäöistä teematuntia ja -kurssia varattuna, joten ihan kylmiltään emme elokuussa perjantaitunnillemme palaa.
Pirita - r. Eetu
Kaikki koulut päättyvät tänä viikonloppuna, niin myös Primus Tallin kevätkausi. Minun kohdallani se ei valitettavasti päättynyt niin iloisissa tunnelmissa kuin olisi voinut, sillä Mirjan karsina oli tyhä. Tamma oli siis lähtenyt varsalomalle, joten nyt edessä on uuden lempiratsun etsintä. Haaste on kova!
Viime kerralla puhutun mukaisesti tuntimme teemana olivat laukanvaihdot, ja niitä tein vanhan tutun Eetun kanssa. Vuosi sitten keväällä en kellään muulla mennytkään, mutta edellisestä kerrasta Eetun selässä ehti silti vierähtää melkein vuosi. Aluksi ihmettelin hieman hevosvalintaa laukanvaihtotunnille, mutta Eetu kuulemma osaa vaihtaa oikein hyvin. On ilmeisesti paljon hypänneenä oppinut.
Tunnin alku viivästyi jälleen hieman, varmaankin taas tuntimme jälkeen pidettyjen rataharjoitusten vuoksi. Lisäksi ennen meitä oli ylimääräinen rästitunti, joten hevosten haaliminen maneesiin kentältä, tallista ja maneesista vei hetken aikaa. Muut ratsukot olivat Emmy - Lila, Sacce - Lettu, Eki - Mikua tuurannut Cilla ja Walter - Outi sekä Kosmo - Ella. Ella kyllä antoi luvan käyttää Concordelle Sirkka-lempinimeä, mutta ehkä se on parempi totutella tähän oikeaan!
Aloitimme itsenäisellä veryttelyllä. Pirita kehoitti ennen kaikkea pitämään huolta, että hevonen on suora, kuten sen tulee vaihdonkin aikana olla. Kulmissa piti tottakai taivuttaa ja koko ajan huolehtia riittävästä eteenpäinpyrkimyksestä. Eetun kanssa meninkin aika paljon uran sisäpuolella ja suht reipasta ravia, muistaen ruunan taipumuksen jäädä ravaamaan paikoilleen ja tulla sitämyöten aivan tyhjäksi edestä. Eetu tuntui aika kivalta kumpaankin suuntaan ja helpommin, kuin muistin.
Sitten meidät komennettiin kahdelle isolle ympyrälle, jossa ravattiin ja laukattiin oikeaan kierrokseen. Laukassa mentiin ensin aika reippaasti, mutta sitten pienennettiin selvästi ympyrää ja koitettiin samalla koota laukkaa. Tämä tuntui ensin aika vaikealta, mutta kun taas muisti ottaa jalat mukaan - sisäpohje omalle paikalleen ja ulkopohje hieman taakse - ja puolipidätteitä ulkoa, Eetukin myötäsi ja pienentäminen onnistui. Lopulta pyörittiin kolmen hevosen voimin kymmenen metrin voltilla, ja kyllähän sen hevosen kokoamisen tunsi aika ajoin takapuolessa.
Sitten käveltiin hetki vapaasti ja kokoonnuttiin toiseen päätyyn, jossa kerrattiin laukanvaihtoa. Piti muistaa riittävä eteenpäinpyrkimys. Yksittäisissä vaihdoissa hevosen ei tarvitse olla niin koottu kuin sarjavaihdoissa, mutta suora sen pitää olla ja pystyä laukkaamaan asetettuna laukan suuntaan. Ratsastajan jalat ovat ensin kuten alkuveryttelyn voltilla, ja vaihtoapuna on sitten vanhan sisäpohkeen siirtäminen taakse uudeksi ulkopohkeeksi. Sitten mietittiin itse vaihdon tekemistä kolmeen laskien. Ykkösellä puolipidäte, kakkosella vaihtoavut ja kolmosella vaihto. Yksinkertaista - tai sitten ei! Pirita lupasikin auttaa meitä laskemaan ja antamaan avut oikealla hetkellä. Asetuksesta ja taivutuksesta uuteen suuntaan tai painon vaihdosta ei tarvinnut vieä huolehtia, muistamista oli muutoinkin paljon.
Vaihdot teimme yksitellen niin, että tulimme voltille toiseen päätyyn, josta teimme puolirata leikkaa kohti uraa. Uralle tultaessa sitten vaihdettiin laukka. Eetu vaihtoi joka kerta, mutta hieman hitaasti: ensin vaihtui etupää ja askeleen parin jälkeen takapää. Selkään en tätä tuntenut, enkä saanut asiaa korjattua vaikka kuinka pamautin vaihtopohkeella. Sen ainoan kerran, kun Eetu ilmeisesti vaihtoi täsmällisesti, se ennakoi, enkä ehtinyt antaa apuja lainkaan... Piritan mukaan Eetu oli hieman liian pitkä, toisin sanoen se ei ollut riittävästi ohjan ja pohkeen välissä, vaan takaosa oli jo lähtöjäänkin hieman jäljessä. Enempää emme kuitenkaan tehtävää hieroneet, vaan jatkamme harjoituksia syksyllä.
Sacce ja Eki tekivät vaihdot suvereenisti, ja myös muut onnistuivat hienosti vähintään muutaman kerran jälkeen. Eetua ei varmasti ole syyttäminen meidän haparoinnista, ennemminkin ratsastajan korvien väliä. On se kumma, kun heti, kun pitäisi tehdä jotain yksin opettajan silmien alla, alkaa pulssi kohota ja tuskanhiki nousta pintaan! Ihan yhtä lailla se Pirita meitä yksitellen katsoo, vaikka tekisimme jotain tehtävää yhtä aikaa. Mistäköhän saisi edes sen verran kilpailuviettiä, ettei pakka hajoaisi heti käsiin, kun tullaan jokin tehtävä yksitellen? Itsenäinen valmistautuminenkin on sellaista sähellystä, että siitä ei varmasti ole mitään iloa. Pah.
Tunnin päätteeksi Pirita kyseli vielä ajatuksia omasta ratsastuksesta kevätkauden päätteeksi. Äkkiseltään en osannut sanoa muuta, kuin kertoa miten kävi pianonsoittoharrastukselleni. Olin soittanut samalla opettajalla 15 vuotta, ennen kuin vihdoin sain aikaiseksi vaihtaa uudelle opettajalle. Silloin innostui ja tuntui, kuin olisi aloittanut koko harrastuksen alusta uudelleen, ja samoin on käynyt ratsastusharrastukselle Espooseen muuton ja etenkin Piritan ryhmään vaihdon jälkeen. Että asioita voi tehdä näinkin, eri tavalla, ja edistyäkin vielä!
Pirita sanoi, että minun sellainen koko hevosen ratsastaminen on parantunut selvästi. Missään nimessä kuulemma käteni ei ole ollut kova, mutta nyt olen oppinut ottamaan mukaan jalkoja ja kroppaa. Mirjan hän otti tästä esimerkiksi, ja tamma on kyllä ollut hyvä opettaja. Siitä on heti huomannut, jos on koittanut vaan ratsastaa käsillä ilman eteenpäinpyrkimystä ja omaa jäntevyyttä. Sanoinkin, että toivottavasti löytyy tilalle joku yhtä mieluisa rastu, johon Pirita totesi, että eiköhän. Saa nähdä, mitä meidän varallemme on syksyksi suunniteltu. Ainakin se kevään KN Specialin ratsastaminen unohtui, ja ehkä hyvä niin...
Lopuksi Pirita toivoi, ettemme olisi aivan koko kesää ratsastamatta. No, seuraava tuntini on jo maanantaina ja sitten neljänä peräkkäisenä torstaina. Muillakin taisi olla jos jonkinnäkäöistä teematuntia ja -kurssia varattuna, joten ihan kylmiltään emme elokuussa perjantaitunnillemme palaa.
lauantai 28. toukokuuta 2011
Vetreä Veli
27.5.2011 Primus Talli
Pirita - r. Veli
Taas oli hevoslistalla käynyt myllerrys, kun kaikilla tuntilaisilla oli eri ratsu kuin viikko sitten. Täysin vieraan hevosen selkään en silti joutunut, sillä minulle oli merkitty Veli. Tällä pienellä kimolla arabiruunallahan aloitin Primus-taipaleeni syksyllä 2009, kun ratsastin sillä koko elokauden viiden viikon istuntakurssin. Edellisen kerran Velillä menin lähes vuosi sitten.
Tunnin alku meni vähän plörinäksi, kun tuntimme jälkeen alkaneet rataharjoitukset veivät Piritaa maneesista kentälle ja takaisin. Edellinen tunti oli hypännyt maneesissa, joten esteet oli siirretty sinne. Rataharjoitukset pidettiin kuitenkin ulkona, joten kalusto oli siirrettävä taas takaisin kentälle. Koska vielä tässä vaiheessa iltaa satoi, odottelimme maneesissa tunnin alkua ensimmäiset 15 minuuttia.
Sitten aloitimme veryttelyn käynnissä siten, että pitkillä sivuilla tehtiin kaksi pätkää pohkeenväistöä. Etujalkojen piti pysyä uralla ja poikituksen olla lievä niin, että tahti ei yhtään hidastunut. Piritan mukaan tällaisen tehtäävän pitäisi olla meidän tasoisille ratsastajille niin vaivatonta, että tunnin aikana ei mitenkään erityisesti tarvitse enää treenata sitä - liikkeen avulla saamme vaan hevoset paremmiksi varsinaista tehtävää varten.
Veli teki nämä varsin mainiosti. Se astui sopivasti ristiin ja pysyi kutakuinkin muodossa. Alkutunnista meinasin vetää sen vähän liian rullalle varautuessani jo etukäteen siihen, että se ei keksi singahtaa mihinkään. Sain ohjeeksi työntää käsiä hieman eteen, jolloin meno rentoutui. Ennen suunnanmuutosta ravasimme kevyessä ravissa lyhyesti, ja hyvä fiilis kantoi sinne asti. Sitten sama toiseen suuntaan, ei ongelmia siinäkään. Pirita sanoikin saatuani Velin ravaamaan sille hämmästyttävän pitkällä askeleella, että Velihän on oikein vetreän näköinen. Selvisi, että se oli ollut puolitoista viikkoa lomalla, mikä taas selitti sen, että se oli meidän tunnillamme. Samasta syystä Miku meni Benalla. Lettu taas oli saanut Hipsun, joka on kärsinyt mystisestä silmävaivasta, eikä ole oikein pystynyt menemään tunteja ulkona tuulessa ja pölyssä. Me kolme siis ikäänkuin taas totutimme lomalaisia ja toipilaita normaaliin tuntitoimintaan...
Ongelmia alkoi tulla vasta sitten, kun siirryimme suurelle ympyrälle laukkaamaan vasemmassa kierroksessa. Veli ravasi vielä ympyrälle mentäessä hyvin, mutta pureutui sitten kiinni oikealta niin, että käsi oli irrota. Koitin johtaa ja tehdä puolipidätteitä ja vaikka mitä, mutta tuskallista oli. Jokusen kierroksen jälkeen sain Veliä hieman pyöreämmälle kaulalle vaan pitämällä sitkeästi asetusta sisäohjalla ja antamalla periksi vasta sitten, kun Veli antoi. Laukassa tuntuma jotenkin katosi - ehkä yritin ratsastaa taas liian lyhyellä ohjalla?
Tunnin päätehtävä oli niinkin vaikea kuin voltti. Pitkän vapaan käyntipätkän jälkeen teimme pitkälle sivulle kevyessä ravissa voltteja aina kirjaimen kohdalle. Veli oli vasempaan ajoittain täysin toivoton. Parhaiten tehtävä onnistui niin, että otin Velin hetkeksi käyntiin, ratsastin sen läpi oikealta, siirryin muodon säilyttäen raviin ja tein voltin aika rennolla tuntumalla. Näin saimme Piritalta kehuja, mutta homma hajosi heti käsiin, kun koitin vaan sitkeästi jatkaa ravissa.
Oikeaan kierrokseen voltit sujuivatkin sitten kuin tanssi, ainakin jos vertaa toiseen suuntaan. Veli pysyi hyvin pyöreänä, kääntyi kun käänsin eikä kantannut voltilla. Pienenä hevosena sitä ei ollut vaikea saada mahtumaan uran ja keskihalkaisijan väliin kymmenen metrin voltille.
Laukkakin sujui oikeaan paremmin kuin tunnin alussa vasempaan. Pirita sanoi, että pitää vaan uskaltaa ratsastaa jalallakin, jotta saan Velin läpi koko kropan toimimaan. Lisäksi piti itse pysyä tosi jänteävänä ja pitää hevonen tiukasti jalkojen välissä. Aikamoista viipotusta se laukkaaminen oli, mutta kulki Veli sentään kutakuinkin oikein päin.
Lopuksi ravasimme hetken ympyröillä kumpaankin suuntaan. Oikeaan ensin hidastimme ravia ja pienensimme ympyrää taivuttaen hevosia voimakkaasti. Notkistelun jälkeen vaihdettiin suuntaa ja ravattiin vielä hetki pidemmillä hevosilla tahdin tai tempon muuttumatta.
Käyntiin vapain ohjin siirryimme jo viittä vaille, joten tehollinen tunti oli tällä kerralla vain 40 minuutin mittainen. Pirita joutui lähtemään rataharjoituksiin samantien, joten kävelimme loppukäynnin keskenämme. Tunti ei siis ollut mitenkään kovin laadukas. Aina ei toki tarvitse mitään erityistä tehdäkään - päin vastoin joskus pelkkä ympyrällä työskentely on hyvinkin antoisaa - mutta näillä hinnoilla pitää kyllä ehtiä ratsastamaan koko tunti. Myös tunnin jälkeen yleensä annettu palaute jäi nyt puuttumaan, joten en oikein tiedä pitäisikö olla tyytyväinen Veliin vai ei. Ehkä se kuitenkin jäi plussan puolelle, sillä ajoittain meno tuntui mukavan kevyeltä ja hallitulta.
No, ensi viikoksi Pirita sanoi jakavansa sellaiset hevoset, että voimme mennä laukanvaihtoja. Se onkin sitten kevätkauden viimeinen tunti. Minulla jatkuu kesäkausi vaativassa kouluryhmässä kesäkuun ajan (Pirita väitti, että vaativa on juuri sopivan tasoinen ryhmä minulle...), mutta heinäkuussa lomailen. Elokuussa superkiva ryhmämme onneksi jatkaa entisellä kokoonpanolla!
Pirita - r. Veli
Taas oli hevoslistalla käynyt myllerrys, kun kaikilla tuntilaisilla oli eri ratsu kuin viikko sitten. Täysin vieraan hevosen selkään en silti joutunut, sillä minulle oli merkitty Veli. Tällä pienellä kimolla arabiruunallahan aloitin Primus-taipaleeni syksyllä 2009, kun ratsastin sillä koko elokauden viiden viikon istuntakurssin. Edellisen kerran Velillä menin lähes vuosi sitten.
Tunnin alku meni vähän plörinäksi, kun tuntimme jälkeen alkaneet rataharjoitukset veivät Piritaa maneesista kentälle ja takaisin. Edellinen tunti oli hypännyt maneesissa, joten esteet oli siirretty sinne. Rataharjoitukset pidettiin kuitenkin ulkona, joten kalusto oli siirrettävä taas takaisin kentälle. Koska vielä tässä vaiheessa iltaa satoi, odottelimme maneesissa tunnin alkua ensimmäiset 15 minuuttia.
Sitten aloitimme veryttelyn käynnissä siten, että pitkillä sivuilla tehtiin kaksi pätkää pohkeenväistöä. Etujalkojen piti pysyä uralla ja poikituksen olla lievä niin, että tahti ei yhtään hidastunut. Piritan mukaan tällaisen tehtäävän pitäisi olla meidän tasoisille ratsastajille niin vaivatonta, että tunnin aikana ei mitenkään erityisesti tarvitse enää treenata sitä - liikkeen avulla saamme vaan hevoset paremmiksi varsinaista tehtävää varten.
Veli teki nämä varsin mainiosti. Se astui sopivasti ristiin ja pysyi kutakuinkin muodossa. Alkutunnista meinasin vetää sen vähän liian rullalle varautuessani jo etukäteen siihen, että se ei keksi singahtaa mihinkään. Sain ohjeeksi työntää käsiä hieman eteen, jolloin meno rentoutui. Ennen suunnanmuutosta ravasimme kevyessä ravissa lyhyesti, ja hyvä fiilis kantoi sinne asti. Sitten sama toiseen suuntaan, ei ongelmia siinäkään. Pirita sanoikin saatuani Velin ravaamaan sille hämmästyttävän pitkällä askeleella, että Velihän on oikein vetreän näköinen. Selvisi, että se oli ollut puolitoista viikkoa lomalla, mikä taas selitti sen, että se oli meidän tunnillamme. Samasta syystä Miku meni Benalla. Lettu taas oli saanut Hipsun, joka on kärsinyt mystisestä silmävaivasta, eikä ole oikein pystynyt menemään tunteja ulkona tuulessa ja pölyssä. Me kolme siis ikäänkuin taas totutimme lomalaisia ja toipilaita normaaliin tuntitoimintaan...
Ongelmia alkoi tulla vasta sitten, kun siirryimme suurelle ympyrälle laukkaamaan vasemmassa kierroksessa. Veli ravasi vielä ympyrälle mentäessä hyvin, mutta pureutui sitten kiinni oikealta niin, että käsi oli irrota. Koitin johtaa ja tehdä puolipidätteitä ja vaikka mitä, mutta tuskallista oli. Jokusen kierroksen jälkeen sain Veliä hieman pyöreämmälle kaulalle vaan pitämällä sitkeästi asetusta sisäohjalla ja antamalla periksi vasta sitten, kun Veli antoi. Laukassa tuntuma jotenkin katosi - ehkä yritin ratsastaa taas liian lyhyellä ohjalla?
Tunnin päätehtävä oli niinkin vaikea kuin voltti. Pitkän vapaan käyntipätkän jälkeen teimme pitkälle sivulle kevyessä ravissa voltteja aina kirjaimen kohdalle. Veli oli vasempaan ajoittain täysin toivoton. Parhaiten tehtävä onnistui niin, että otin Velin hetkeksi käyntiin, ratsastin sen läpi oikealta, siirryin muodon säilyttäen raviin ja tein voltin aika rennolla tuntumalla. Näin saimme Piritalta kehuja, mutta homma hajosi heti käsiin, kun koitin vaan sitkeästi jatkaa ravissa.
Oikeaan kierrokseen voltit sujuivatkin sitten kuin tanssi, ainakin jos vertaa toiseen suuntaan. Veli pysyi hyvin pyöreänä, kääntyi kun käänsin eikä kantannut voltilla. Pienenä hevosena sitä ei ollut vaikea saada mahtumaan uran ja keskihalkaisijan väliin kymmenen metrin voltille.
Laukkakin sujui oikeaan paremmin kuin tunnin alussa vasempaan. Pirita sanoi, että pitää vaan uskaltaa ratsastaa jalallakin, jotta saan Velin läpi koko kropan toimimaan. Lisäksi piti itse pysyä tosi jänteävänä ja pitää hevonen tiukasti jalkojen välissä. Aikamoista viipotusta se laukkaaminen oli, mutta kulki Veli sentään kutakuinkin oikein päin.
Lopuksi ravasimme hetken ympyröillä kumpaankin suuntaan. Oikeaan ensin hidastimme ravia ja pienensimme ympyrää taivuttaen hevosia voimakkaasti. Notkistelun jälkeen vaihdettiin suuntaa ja ravattiin vielä hetki pidemmillä hevosilla tahdin tai tempon muuttumatta.
Käyntiin vapain ohjin siirryimme jo viittä vaille, joten tehollinen tunti oli tällä kerralla vain 40 minuutin mittainen. Pirita joutui lähtemään rataharjoituksiin samantien, joten kävelimme loppukäynnin keskenämme. Tunti ei siis ollut mitenkään kovin laadukas. Aina ei toki tarvitse mitään erityistä tehdäkään - päin vastoin joskus pelkkä ympyrällä työskentely on hyvinkin antoisaa - mutta näillä hinnoilla pitää kyllä ehtiä ratsastamaan koko tunti. Myös tunnin jälkeen yleensä annettu palaute jäi nyt puuttumaan, joten en oikein tiedä pitäisikö olla tyytyväinen Veliin vai ei. Ehkä se kuitenkin jäi plussan puolelle, sillä ajoittain meno tuntui mukavan kevyeltä ja hallitulta.
No, ensi viikoksi Pirita sanoi jakavansa sellaiset hevoset, että voimme mennä laukanvaihtoja. Se onkin sitten kevätkauden viimeinen tunti. Minulla jatkuu kesäkausi vaativassa kouluryhmässä kesäkuun ajan (Pirita väitti, että vaativa on juuri sopivan tasoinen ryhmä minulle...), mutta heinäkuussa lomailen. Elokuussa superkiva ryhmämme onneksi jatkaa entisellä kokoonpanolla!
maanantai 23. toukokuuta 2011
Heinäsirkka
20.5.2011 Primus Talli
Maiju - r. Concord
Pitkästä aikaa omalla perjantaitunnilla! Kauniin aurinkoisena iltapäivänä olin tallilla hyvissä ajoin. Odottelin löytäväni listasta joko tutun Mirjan tai viimeksi Piritan tunnilla minulla olleen Primulan. Meillä kaikilla oli kuitenkin aivan oudot hevoset, koska samaan aikaan oli joku estekurssi. Minulle oli merkitty Concord, muistaakseni kahdeksanvuotias ruuna, jonka Ella sai vasta muutama viikko sitten. Ellahan on siis normaalisti samalla tunnilla, mutta oli nyt poissa - ilmeisesti Concord tekee myös jonkin verran tuntitöitä. Letulla oli vielä tuoreempi tulokas, 12-vuotias ruuna Holle, joka oli tallilla vasta toista päivää.
Concord käyttäytyi karsinassa kiltisti. Ruuna ei ollutkaan niin pieni, kuin mitä ensivaikutelman perusteella muistin. Kovin sippoinen se kyllä oli, kapea kuin silakka ja valtavan pitkäkoipinen. Laukkaratsuvaikutelmaa korosti pieni estesatula. Koska kukaan meistä ei tiennyt onko Concordilla jo joku lempinimi, aloin kutsua sitä Sirkaksi - mielestäni se vaan muistuttaa niin kovasti heinäsirkkaa, vaikka ruuna onkin!
Pirita pitikin yllättäen estekurssin, joten maneesin meidän kanssamme ilmestyi Maiju. Tunnin teemana oli siirtymiset, ja niitä lähdettiin tekemän heti ohjien ottamisen jälkeen käynnissä. Tarkoituksena oli tehdä omassa tahdissa pysähdyksiä ja saada sitä kautta hevosia kuulolle. Ratsujen piti seistä rauhassa ja toisaalta lähteä samantien pyynnöstä liikkeelle, herkistelyä siis.
Seuraavaksi jatkettiin siirtymisillä kevyestä ravista käyntiin, useita pitkän sivun aikana ja päätyyn ympyrät. Siirtymisen käyntiin piti olla pehmeä eikä töksähtävä ja äkkinäinen. Jos hevoset sipsuttivat ja oliva lähdössä heti takaisin raviin, sai käyntipätkä olla pitkäkin.
Muistin Ellan kertoneen, että Concord ei oikein osaa kulkea muodossa, kun sillä on vaan hypätty. Minun kanssani se ei ainkaaan kulkenut muodossa, päin vastoin. Ruuna koitti kovin helposti karata ohjastuntumaa nostamalla pään ylös. Maiju neuvoi seuraamaan käsillä: kun hevosen pää nousee, nousevat ratsastajan kädetkin. Näin suusta säilyy koko ajan suora linja kyynärpäihin, eikä tuntuma katoa missään vaiheessa. Tämän käsien noston kanssa oli etenkin alkuun suuria vaikeuksia, kun minä enemminkin tuppaan painaa käsiä alas. Hyvin vaistomaisesti sitä koitti kompensoida hevosen pään nostamista pitämällä kädet liioitellun alhaalla. Kun kädet pysyivät juonessa mukana, teki Concord varsinaiset siirtymiset sekä käynnissä että ravissa ihan hyvin ja pehmeästi.
Alkulaukka tehtiin suurella keskiympyrällä. Concordille laukka oli selvästi luontaisin askellaji. Laukka nousi vauhdilla, mutta jäi helposti hieman nelitahtiseksi. Piti koko ajan pitää pohkeet lähellä, että laukka rullasi.
Vapaan käyntipätkän jälkeen jatkettiin käynnissä siten, että tultiin aina pitkältä sivulta radan poikki keskihalkaisijalla olevien tötsien väliin, jossa tehtiin pysähdys. Maiju vaati, että hevoset kääntyvät suoraan ja kävelevät koko matkan suoraan ja vielä pysähtyvätkin suorana. Suunnan sai valita pysähdyksen jälkeen itse, eli oli mahdollista työstää käyntiä omalle hevoselle sopivimmalla tavalla.
Concord tuli heti ensimmäisen pysähdyksen vasemmasta kierroksesta niin hyvin, että saimme luvan siirtyä samantien raviin. En kuvitellutkaan istuvani alas, vaan kevensin koko tunnin. Ravissa jatkoimme samalla tiellä, mutta nyt teimme siirtymisen vain käyntiin. Ensin käännös uralta meni meillä pitkäksi, mutta kun ymmärsin ottaa ulkopohkeen käyttöön, tuli kulmista oikein hyviä. Itse siirtyminen oli monta kertaa lähes pysähdykseen, niin nopeasti Concord pidättäviin apuihin reagoi: itse olin vielä pidättämässä hevosta kohti käyntiä kun se jo seisoikin, ja minun olisi pitänyt päin vastoin antaa eteenpäin ajavia apuja käynnin säilyttämiseksi. Jonkinlainen tasapaino tässäkin saavutettiin, ja suorat linjat onnistuivat hyvin.
Lopuksi teimme päätyyn ravivoltin ja jatkoimme hyvin avuilla olevalla hevosella edelleen tötsien väliin, jossa tehtiin oikean laukan nosto. Tässäkään emme ensimmäisellä kerralla onnistuneet, mutta kun harjoittelin uralla kerran, toinen oli jo sujuvampi. Concord reagoi nostoapuihinkin nanosekunnissa ja oli jo lähestulkoon uralla ensimmäisellä laukka-askeleella. Liike oli meille selvästi vaikea, joten Maiju helpotti sitä hieman. Ravasimme vain ympyrää ja laukannosto tehtiin tötsien välissä niin, että istuin alas vasta juuri ennen nostoa. Välillä vaan ravasimme tötsien läpi ilman nostoa, sillä ruuna alkoi helposti ennakoida. Ympyrällä ulkoavut olivat korvaamattoman tärkeät tehtävän onnistumiseksi.
Concord oli lopulta aika hankala yhdistelmä herkkyyttä, suurta reaktionopeutta ja hitautta. Se jäi helposti vähän niin kuin paikalleen, eikä askel venynyt tai rullannut riittävästi. Selässä piti olla koko ajan hereillä ja kuulostella, mitä hevonen oikein aikoo: tarvitaanko pidätteitä vai eteenajoa, pitääkö nostaa vai laskea käsiä... Ruuna vaikutti rehelliseltä ja sitä sai kyllä ihan ratsastaa - ainakin loppuraviin asti, jolloin Maiju vaan totesi, että sitä on tässä vaiheessa tuntia enää aika mahdotonta saada hitaaksi. Mistään peräänannosta ei kyllä voida puhua, mutta alkuveryttelyn jälkeen ravipätkillä sain jo kaulaa hieman pyöreämmäksi ja tuntumaa vahvemmaksi. Uskon, että sirkeä Concord on mainio pakkaus ja kisatykki Ellalle, mutta aivan minun tyyppinen hevonen se ei kyllä ole.
Mirja sen sijaan on. Kuulin edellisellä viikolla Outilta huhun, että tamma olisi lähdössä varsalomalle. Mirja on syntynyt 1997, joten alkaa olla korkea aika, jos siitä meinaa siitostammaa. Piritahan silloin jo joskus syksyllä puhui, että jos hänellä olisi paljon rahaa ja oma talli, ostaisi hän Mirjan ja teettäisi sillä varsan, niin hieno tamma on. Siihen on helppo yhtyä, enkä ihmettele lainkaan, että nyt se on kuin onkin lähdössä varsalomalle.
Kysyin asiasta Piritalta, joka vahvisti, että Mirja muuttaa kesäkuun alussa jonnekin toiselle tallille (paikan nimen jo harmistuksissani unohdin) kokeilemaan, josko tärppäisi. Orisuunnitelmakin oli jo, mutta Pirita ei tiennyt siitä sen tarkemmin. En vielä tiedä tuleeko Mirja takaisin jos ei tärppää, tai tuleeko sittenkään, kun varsa on vieroitettu. Pirita sanoi myös heti, että "sun täytyy saada vielä ridaa sillä" ennen kuin se lähtee. Kurjaa menettää lempiratsu nyt, kun sellainen on taas pitkästä aikaa löytynyt. Toivon kuitenkin, että loma tekee Mirjalle hyvää ja tuloksena on yhtä hieno varsa kuin mitä emänsä on!
Maiju - r. Concord
Pitkästä aikaa omalla perjantaitunnilla! Kauniin aurinkoisena iltapäivänä olin tallilla hyvissä ajoin. Odottelin löytäväni listasta joko tutun Mirjan tai viimeksi Piritan tunnilla minulla olleen Primulan. Meillä kaikilla oli kuitenkin aivan oudot hevoset, koska samaan aikaan oli joku estekurssi. Minulle oli merkitty Concord, muistaakseni kahdeksanvuotias ruuna, jonka Ella sai vasta muutama viikko sitten. Ellahan on siis normaalisti samalla tunnilla, mutta oli nyt poissa - ilmeisesti Concord tekee myös jonkin verran tuntitöitä. Letulla oli vielä tuoreempi tulokas, 12-vuotias ruuna Holle, joka oli tallilla vasta toista päivää.
Concord käyttäytyi karsinassa kiltisti. Ruuna ei ollutkaan niin pieni, kuin mitä ensivaikutelman perusteella muistin. Kovin sippoinen se kyllä oli, kapea kuin silakka ja valtavan pitkäkoipinen. Laukkaratsuvaikutelmaa korosti pieni estesatula. Koska kukaan meistä ei tiennyt onko Concordilla jo joku lempinimi, aloin kutsua sitä Sirkaksi - mielestäni se vaan muistuttaa niin kovasti heinäsirkkaa, vaikka ruuna onkin!
Pirita pitikin yllättäen estekurssin, joten maneesin meidän kanssamme ilmestyi Maiju. Tunnin teemana oli siirtymiset, ja niitä lähdettiin tekemän heti ohjien ottamisen jälkeen käynnissä. Tarkoituksena oli tehdä omassa tahdissa pysähdyksiä ja saada sitä kautta hevosia kuulolle. Ratsujen piti seistä rauhassa ja toisaalta lähteä samantien pyynnöstä liikkeelle, herkistelyä siis.
Seuraavaksi jatkettiin siirtymisillä kevyestä ravista käyntiin, useita pitkän sivun aikana ja päätyyn ympyrät. Siirtymisen käyntiin piti olla pehmeä eikä töksähtävä ja äkkinäinen. Jos hevoset sipsuttivat ja oliva lähdössä heti takaisin raviin, sai käyntipätkä olla pitkäkin.
Muistin Ellan kertoneen, että Concord ei oikein osaa kulkea muodossa, kun sillä on vaan hypätty. Minun kanssani se ei ainkaaan kulkenut muodossa, päin vastoin. Ruuna koitti kovin helposti karata ohjastuntumaa nostamalla pään ylös. Maiju neuvoi seuraamaan käsillä: kun hevosen pää nousee, nousevat ratsastajan kädetkin. Näin suusta säilyy koko ajan suora linja kyynärpäihin, eikä tuntuma katoa missään vaiheessa. Tämän käsien noston kanssa oli etenkin alkuun suuria vaikeuksia, kun minä enemminkin tuppaan painaa käsiä alas. Hyvin vaistomaisesti sitä koitti kompensoida hevosen pään nostamista pitämällä kädet liioitellun alhaalla. Kun kädet pysyivät juonessa mukana, teki Concord varsinaiset siirtymiset sekä käynnissä että ravissa ihan hyvin ja pehmeästi.
Alkulaukka tehtiin suurella keskiympyrällä. Concordille laukka oli selvästi luontaisin askellaji. Laukka nousi vauhdilla, mutta jäi helposti hieman nelitahtiseksi. Piti koko ajan pitää pohkeet lähellä, että laukka rullasi.
Vapaan käyntipätkän jälkeen jatkettiin käynnissä siten, että tultiin aina pitkältä sivulta radan poikki keskihalkaisijalla olevien tötsien väliin, jossa tehtiin pysähdys. Maiju vaati, että hevoset kääntyvät suoraan ja kävelevät koko matkan suoraan ja vielä pysähtyvätkin suorana. Suunnan sai valita pysähdyksen jälkeen itse, eli oli mahdollista työstää käyntiä omalle hevoselle sopivimmalla tavalla.
Concord tuli heti ensimmäisen pysähdyksen vasemmasta kierroksesta niin hyvin, että saimme luvan siirtyä samantien raviin. En kuvitellutkaan istuvani alas, vaan kevensin koko tunnin. Ravissa jatkoimme samalla tiellä, mutta nyt teimme siirtymisen vain käyntiin. Ensin käännös uralta meni meillä pitkäksi, mutta kun ymmärsin ottaa ulkopohkeen käyttöön, tuli kulmista oikein hyviä. Itse siirtyminen oli monta kertaa lähes pysähdykseen, niin nopeasti Concord pidättäviin apuihin reagoi: itse olin vielä pidättämässä hevosta kohti käyntiä kun se jo seisoikin, ja minun olisi pitänyt päin vastoin antaa eteenpäin ajavia apuja käynnin säilyttämiseksi. Jonkinlainen tasapaino tässäkin saavutettiin, ja suorat linjat onnistuivat hyvin.
Lopuksi teimme päätyyn ravivoltin ja jatkoimme hyvin avuilla olevalla hevosella edelleen tötsien väliin, jossa tehtiin oikean laukan nosto. Tässäkään emme ensimmäisellä kerralla onnistuneet, mutta kun harjoittelin uralla kerran, toinen oli jo sujuvampi. Concord reagoi nostoapuihinkin nanosekunnissa ja oli jo lähestulkoon uralla ensimmäisellä laukka-askeleella. Liike oli meille selvästi vaikea, joten Maiju helpotti sitä hieman. Ravasimme vain ympyrää ja laukannosto tehtiin tötsien välissä niin, että istuin alas vasta juuri ennen nostoa. Välillä vaan ravasimme tötsien läpi ilman nostoa, sillä ruuna alkoi helposti ennakoida. Ympyrällä ulkoavut olivat korvaamattoman tärkeät tehtävän onnistumiseksi.
Concord oli lopulta aika hankala yhdistelmä herkkyyttä, suurta reaktionopeutta ja hitautta. Se jäi helposti vähän niin kuin paikalleen, eikä askel venynyt tai rullannut riittävästi. Selässä piti olla koko ajan hereillä ja kuulostella, mitä hevonen oikein aikoo: tarvitaanko pidätteitä vai eteenajoa, pitääkö nostaa vai laskea käsiä... Ruuna vaikutti rehelliseltä ja sitä sai kyllä ihan ratsastaa - ainakin loppuraviin asti, jolloin Maiju vaan totesi, että sitä on tässä vaiheessa tuntia enää aika mahdotonta saada hitaaksi. Mistään peräänannosta ei kyllä voida puhua, mutta alkuveryttelyn jälkeen ravipätkillä sain jo kaulaa hieman pyöreämmäksi ja tuntumaa vahvemmaksi. Uskon, että sirkeä Concord on mainio pakkaus ja kisatykki Ellalle, mutta aivan minun tyyppinen hevonen se ei kyllä ole.
Mirja sen sijaan on. Kuulin edellisellä viikolla Outilta huhun, että tamma olisi lähdössä varsalomalle. Mirja on syntynyt 1997, joten alkaa olla korkea aika, jos siitä meinaa siitostammaa. Piritahan silloin jo joskus syksyllä puhui, että jos hänellä olisi paljon rahaa ja oma talli, ostaisi hän Mirjan ja teettäisi sillä varsan, niin hieno tamma on. Siihen on helppo yhtyä, enkä ihmettele lainkaan, että nyt se on kuin onkin lähdössä varsalomalle.
Kysyin asiasta Piritalta, joka vahvisti, että Mirja muuttaa kesäkuun alussa jonnekin toiselle tallille (paikan nimen jo harmistuksissani unohdin) kokeilemaan, josko tärppäisi. Orisuunnitelmakin oli jo, mutta Pirita ei tiennyt siitä sen tarkemmin. En vielä tiedä tuleeko Mirja takaisin jos ei tärppää, tai tuleeko sittenkään, kun varsa on vieroitettu. Pirita sanoi myös heti, että "sun täytyy saada vielä ridaa sillä" ennen kuin se lähtee. Kurjaa menettää lempiratsu nyt, kun sellainen on taas pitkästä aikaa löytynyt. Toivon kuitenkin, että loma tekee Mirjalle hyvää ja tuloksena on yhtä hieno varsa kuin mitä emänsä on!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)