Jo joutui armas aika

3.6.2011 Primus Talli
Pirita - r. Eetu

Kaikki koulut päättyvät tänä viikonloppuna, niin myös Primus Tallin kevätkausi. Minun kohdallani se ei valitettavasti päättynyt niin iloisissa tunnelmissa kuin olisi voinut, sillä Mirjan karsina oli tyhä. Tamma oli siis lähtenyt varsalomalle, joten nyt edessä on uuden lempiratsun etsintä. Haaste on kova!

Viime kerralla puhutun mukaisesti tuntimme teemana olivat laukanvaihdot, ja niitä tein vanhan tutun Eetun kanssa. Vuosi sitten keväällä en kellään muulla mennytkään, mutta edellisestä kerrasta Eetun selässä ehti silti vierähtää melkein vuosi. Aluksi ihmettelin hieman hevosvalintaa laukanvaihtotunnille, mutta Eetu kuulemma osaa vaihtaa oikein hyvin. On ilmeisesti paljon hypänneenä oppinut.

Tunnin alku viivästyi jälleen hieman, varmaankin taas tuntimme jälkeen pidettyjen rataharjoitusten vuoksi. Lisäksi ennen meitä oli ylimääräinen rästitunti, joten hevosten haaliminen maneesiin kentältä, tallista ja maneesista vei hetken aikaa. Muut ratsukot olivat Emmy - Lila, Sacce - Lettu, Eki - Mikua tuurannut Cilla ja Walter - Outi sekä Kosmo - Ella. Ella kyllä antoi luvan käyttää Concordelle Sirkka-lempinimeä, mutta ehkä se on parempi totutella tähän oikeaan!

Aloitimme itsenäisellä veryttelyllä. Pirita kehoitti ennen kaikkea pitämään huolta, että hevonen on suora, kuten sen tulee vaihdonkin aikana olla. Kulmissa piti tottakai taivuttaa ja koko ajan huolehtia riittävästä eteenpäinpyrkimyksestä. Eetun kanssa meninkin aika paljon uran sisäpuolella ja suht reipasta ravia, muistaen ruunan taipumuksen jäädä ravaamaan paikoilleen ja tulla sitämyöten aivan tyhjäksi edestä. Eetu tuntui aika kivalta kumpaankin suuntaan ja helpommin, kuin muistin.

Sitten meidät komennettiin kahdelle isolle ympyrälle, jossa ravattiin ja laukattiin oikeaan kierrokseen. Laukassa mentiin ensin aika reippaasti, mutta sitten pienennettiin selvästi ympyrää ja koitettiin samalla koota laukkaa. Tämä tuntui ensin aika vaikealta, mutta kun taas muisti ottaa jalat mukaan - sisäpohje omalle paikalleen ja ulkopohje hieman taakse - ja puolipidätteitä ulkoa, Eetukin myötäsi ja pienentäminen onnistui. Lopulta pyörittiin kolmen hevosen voimin kymmenen metrin voltilla, ja kyllähän sen hevosen kokoamisen tunsi aika ajoin takapuolessa.

Sitten käveltiin hetki vapaasti ja kokoonnuttiin toiseen päätyyn, jossa kerrattiin laukanvaihtoa. Piti muistaa riittävä eteenpäinpyrkimys. Yksittäisissä vaihdoissa hevosen ei tarvitse olla niin koottu kuin sarjavaihdoissa, mutta suora sen pitää olla ja pystyä laukkaamaan asetettuna laukan suuntaan. Ratsastajan jalat ovat ensin kuten alkuveryttelyn voltilla, ja vaihtoapuna on sitten vanhan sisäpohkeen siirtäminen taakse uudeksi ulkopohkeeksi. Sitten mietittiin itse vaihdon tekemistä kolmeen laskien. Ykkösellä puolipidäte, kakkosella vaihtoavut ja kolmosella vaihto. Yksinkertaista - tai sitten ei! Pirita lupasikin auttaa meitä laskemaan ja antamaan avut oikealla hetkellä. Asetuksesta ja taivutuksesta uuteen suuntaan tai painon vaihdosta ei tarvinnut vieä huolehtia, muistamista oli muutoinkin paljon.

Vaihdot teimme yksitellen niin, että tulimme voltille toiseen päätyyn, josta teimme puolirata leikkaa kohti uraa. Uralle tultaessa sitten vaihdettiin laukka. Eetu vaihtoi joka kerta, mutta hieman hitaasti: ensin vaihtui etupää ja askeleen parin jälkeen takapää. Selkään en tätä tuntenut, enkä saanut asiaa korjattua vaikka kuinka pamautin vaihtopohkeella. Sen ainoan kerran, kun Eetu ilmeisesti vaihtoi täsmällisesti, se ennakoi, enkä ehtinyt antaa apuja lainkaan... Piritan mukaan Eetu oli hieman liian pitkä, toisin sanoen se ei ollut riittävästi ohjan ja pohkeen välissä, vaan takaosa oli jo lähtöjäänkin hieman jäljessä. Enempää emme kuitenkaan tehtävää hieroneet, vaan jatkamme harjoituksia syksyllä.

Sacce ja Eki tekivät vaihdot suvereenisti, ja myös muut onnistuivat hienosti vähintään muutaman kerran jälkeen. Eetua ei varmasti ole syyttäminen meidän haparoinnista, ennemminkin ratsastajan korvien väliä. On se kumma, kun heti, kun pitäisi tehdä jotain yksin opettajan silmien alla, alkaa pulssi kohota ja tuskanhiki nousta pintaan! Ihan yhtä lailla se Pirita meitä yksitellen katsoo, vaikka tekisimme jotain tehtävää yhtä aikaa. Mistäköhän saisi edes sen verran kilpailuviettiä, ettei pakka hajoaisi heti käsiin, kun tullaan jokin tehtävä yksitellen? Itsenäinen valmistautuminenkin on sellaista sähellystä, että siitä ei varmasti ole mitään iloa. Pah.

Tunnin päätteeksi Pirita kyseli vielä ajatuksia omasta ratsastuksesta kevätkauden päätteeksi. Äkkiseltään en osannut sanoa muuta, kuin kertoa miten kävi pianonsoittoharrastukselleni. Olin soittanut samalla opettajalla 15 vuotta, ennen kuin vihdoin sain aikaiseksi vaihtaa uudelle opettajalle. Silloin innostui ja tuntui, kuin olisi aloittanut koko harrastuksen alusta uudelleen, ja samoin on käynyt ratsastusharrastukselle Espooseen muuton ja etenkin Piritan ryhmään vaihdon jälkeen. Että asioita voi tehdä näinkin, eri tavalla, ja edistyäkin vielä!

Pirita sanoi, että minun sellainen koko hevosen ratsastaminen on parantunut selvästi. Missään nimessä kuulemma käteni ei ole ollut kova, mutta nyt olen oppinut ottamaan mukaan jalkoja ja kroppaa. Mirjan hän otti tästä esimerkiksi, ja tamma on kyllä ollut hyvä opettaja. Siitä on heti huomannut, jos on koittanut vaan ratsastaa käsillä ilman eteenpäinpyrkimystä ja omaa jäntevyyttä. Sanoinkin, että toivottavasti löytyy tilalle joku yhtä mieluisa rastu, johon Pirita totesi, että eiköhän. Saa nähdä, mitä meidän varallemme on syksyksi suunniteltu. Ainakin se kevään KN Specialin ratsastaminen unohtui, ja ehkä hyvä niin...

Lopuksi Pirita toivoi, ettemme olisi aivan koko kesää ratsastamatta. No, seuraava tuntini on jo maanantaina ja sitten neljänä peräkkäisenä torstaina. Muillakin taisi olla jos jonkinnäkäöistä teematuntia ja -kurssia varattuna, joten ihan kylmiltään emme elokuussa perjantaitunnillemme palaa.