maanantai 25. tammikuuta 2016

Kauden avaustunti

11.1.2016 - Maiju - r. Aku

Kauden ensimmäinen tunti jäi päällekkäisen menon vuoksi väliin, joten korkkasin kevään 2016 vasta nyt. Hevosrintamalle ei (onneksi) kuulunut mitään uutta, mutta meidän ryhmämme oli tuulettunut senkin edestä. Syyskauden ryhmästä ei ollut lisäkseni jäljellä kuin yksi ratsastaja, ja saimme seuraksemme neljä uutta. Näistä kaksi on yksityishevosten ratsastajia, joten pääsimme ainakin kovaan seuraan, hyvä niin!

Maiju kyseli ja kirjoitti oikein muistiin mitä haluaisimme kevätkaudella tehdä. Aloitamme taivutusväistöillä, ja kauden tavoitteena on päästä tekemään siksak-sulkuja. Lisäksi toiveissa vilahti kankijaksoa ja Kikan kursseilta tuttua "tempo, tahti, rytmi" -teemaa. Esteistä emme oikein kukaan välitä, mutta saattaapa joku puomikoulutunti eksyä joukkoon.

Sitten vaan tuumasta toimeen ja taivutusväistöjen kimppuun! Aloitimme Akulle ihan valtavan hyödyllisellä harjoituksella, nimittäin käyntityöskentelyllä ympyrällä ja ympyrän pienentämisellä ja suurentamisella nopein väistöin. Teimme tätä samaa myös ravissa, ja lopputuloksena oli myös oikealta varsin irtonainen ja vasemmassakin tuntuva Aku.

Alkutunnin ravissa sain kyllä taas jo koottua Akua, mutta ravi jäi hieman liian liihoittelevaksi, lähes passagemaiseksi. Sitä oli aika vaikea saada etenemään niin, että Aku pysyisi kevyenä edestä. Vaihtoehdot olivat melkein se liihoitteluravi tai sitten romahdus etupainoiseksi ja kiihdyttely eteen. Varsinaista tasapainoiua siis! Ravissa istuminenkin tulee yleensä jotenkin helpommaksi, kun hevonen ravaa ns. oikein, mutta Akun ravi on niin makean mahtavaa, että kyllä saa laittaa vatsalihaksia töihin ja lantiota liikkeelle.

Avotaivutuksia tehtiin molempiin suuntiin pitkillä sivuilla siten, että tehtiin ensin voltti pitkän sivun alkuun, josta jatkettiin avotaivutusta pitkä sivu. Voltista oli edelleen todella paljon hyötyä meille, ja koitin ajatella voltin jälkeen vielä toista, jolloin taivutuksesta tuli alusta asti sopiva. Taivutukset onnistuivatkin hämmästyttävän hyvin molempiin suuntiin, vaikka Akulla onkin niin selvä puoliero ja vaikka ratsastan mielestä avotaivutus on yksi haastavimmista liikkeistä ikinä.

Kun taivutusten jälkeen vielä ravattiin hetki, löysin ehkä tähän mennessä Akun parhaan ravin. Se eteni, mutta polki takaa eteen ja oli edestä kevyt. Ravin myötä löytyi istuntaankin jäntevyyttä, enkä meinannut millään malttaa lopettaa. Hyvä kauden aloitus, tästä on kiva jatkaa!

torstai 21. tammikuuta 2016

Humputtelutunti

28.12.2015 Primus Talli
Maiju - r. Aku

Kinkunsulattelutunnin pääasiallinen tavoite oli pysyä Akun selässä. Pakkaset olivat vihdoin saapuneet, joten tämä tuotti pientä tuskaa jo alkukäynnissä: Akulla oli kovasti virtaa ja mm. kellon päädyn toisessa kulmassa ollut lantasaavi aiheutti pörhistelyä. Lisäksi flunssani ei vaan meinannut helpottaa, joten nenäliinan kaivaminen hihasta oli myös olevinaan kovin pelottavaa. Hauska ruuna!

Koska tunti oli ryhmämme viimeinen sillä kokoonpanolla, saimme toivoa aihetta. Viimekertaisten väistöjen sijasta tehtiinkin nyt avotaivutuksia uralla sekä käynnissä että ravissa.

Akullehan käynti on vähän haasteellista, kun siitä tulee niin helposti passimaista. Käyntiin pitäisi saada terävyyttä, etenkin takajalkoihin. Askelpituus ei Akulla ole tällöin kovin kummoinen, vaan pikemminkin käyntiä pitää koota.
Akulla on myös aika suuri puoliero. Se on oikeassa ohjassa helposti vähän kiinni, kun taas vasen löpsähtää helposti täysin tyhjäksi.

Näistä lähtökohdista saimme avotaivutuksista kuitenkin ihan kelvollisia - käynnissä. Hieman piti varoa, että kaula ei taivu liikaa, etenkin vasemmassa kierroksessa, mutta aika hyvin sain peilistä näkymään kolme jalkaa ja vieläpä niin, että takajalat eivät väistäneet ulos uralta.
Ravissa tahti olikin sitten ihan toinen. Avotaivutukset olivat todella haastavia ja menivät melkoiseksi räpellykseksi. Eräs Akulla myös paljon mennyt kanssaratsastaja jakoi tuskani ja kertoi itsenäisellä tunnilla saaneensa onnistumisia siten, että siirtyy taivutuksessa käynnistä raviin. Pitää laittaa korvan taakse tämä vinkki, josko vaikka olisi toteutettavissa ihan tunnillakin, kun seuraavan kerran mennää avotaivutuksia.

Kaiken kaikkiaan tämä tunti oli minulla ja Akulla vähän sellainen humputtelutunti, että mitään suuria elämyksiä ei tullut eikä muistoja jäänyt. Mutta hei, tavoitehan täyttyi, kun pysyin selässä!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Kaikenlaista voi näköjään koulutunnillakin sattua!

21.12.2015 Primus Talli
Maiju - r. Aku

Laukanvaihtoharjoitukset jäivätkin osaltani kertaan, sillä onnistuin sairastumaan flunssaan työmatkalla. Jouluviikolla harjoiteltiinkin jo väistöjä sekä käynnissä että ravissa. Meillä Akun kanssa tunti sujui tosi kaksijakoisesti, kuten Maijukin loppupalautteessaan totesi.

Alkuveryttelyssä mentiin aika paljon ympyrällä, ja siinä sain kaivettua Akusta esiin sitä makeaa ravia. Pitää vaan rohkeasti uskaltaa kutitella raipalla ja samanaikaisesti olla hereillä oman istunnan kanssa, jotta kutittelusta ei seuraa vain eteenpäinpyrkimystä. Tavoitteena tällä on siis saada Aku ottamaan takajalkoja mukaan ja nousemaan edestä vähän ylös. Kun Aku oikeasti ravaa, se vaatii istunnalta ihan tosi paljon, toisaalta mukautumista liikkeeseen ja toisaalta jäntevyyttä etenkin sieltä vatsalihaksista. Ajoittain ravi oli jo vähän liikankin koottua, passagemaista, jolloin Aku vaan jää liihottelemaan melkein paikalleen. Isoimmat mehut ratsastajasta menivät jo ensimmäisen puolen tunnin aikana, mikä sitten lopputunnista kostautui.

Väistöjä tehtiin käynnissä uralta keskihalkaisijalle. Nämä ovat Akulle aika helppoja, saan sen ihan kohtuu hyvin ensin asettumaan uralla ja siitä sitten säpäkästi väistämään. Kumma kyllä väistöissä en huomaa suurta puolieroa, vaan molemmat suunnat ovat yhtä helppoja.

Raviväistöt olivat sitten jo huomattavasti haastavampia. En jaksanut enää pusertaa Akusta laadukasta ravia, minkä seurauksena se väistöissä jännittyi ja lähti helposti vaan juoksemaan. Pitää selvästi aloittaa kuntokuuri, että saa tästä hienosta hevosesta enemmän irti!

Muut olivat saaneet jo oman osuutensa valmiiksi, kun meidän piti tulla vielä kerran. Vasemmassa kierroksessa väistimme kohti keskihalkaisijaa, kun Aku kompastui ja lensi kirjaimellisesti turvalleen. Luulin, että se johtui pissaläikän pehmittämästä pohjasta, mutta Maiju kävi vielä erikseen katsomassa, eikä tämä ollut syynä. Osan otan ilman muuta omaan piikkiini, koska ravi oli luokatonta. Joka tapauksessa Akun koivet menivät sen verran solmuun, että minä katselin maneesin maata muutaman kymmenen sentin päästä Akun selästä. Pysyin vielä kyydissä, kun se ponnisteli pystyyn. Vauhtia oli kuitenkin sen verran, että epätasapainossa Aku ei enää mahtunutkaan kääntymään vasemmalle uraa seuraten, vaan ratkaisi ongelman hyppämäällä lantasaavin yli naapuriuran puolelle. Hypyn pysyin kyydissä, mutta sitten muksahdin alas.

Onneksi toisella uralla ei ollut ketään kohdalla, sillä siellä oli laukanvaihtotunti, ja suurin osa hevosista käveli tai oli seisahtuneena. Sain kyllä Akun pysähtymään kutakuinkin samalla kun putosin, eikä se lähtenyt edes humppaamaan minnekään. Polvi ja sääri otti vähän osumaa, mutta muuten ei käynyt kuinkaan. Muut sanoivat, että putosin selälleni, ja että selässä ja niskassa tuntuu varmasti myöhemmin - niin kuin tuntuikin. Mutta Akun kanssa käytän turvaliiviä, ja uskon, että siitä oli nyt oikeasti hyötyä.

Lopulta oikeastaan vain nauratti, kun löysin itseni maasta toiselta uralta. Akukin taisi olla vähän hämmästynyt. Palasimme sitten omalle puolellemme ja jatkoimme vielä vähän laukkatyöskentelyä. Sain jopa ihan kelvollisen terävän laukannoston lopulta aikaiseksi, kun olin hetken koonnut itseäni. Tuntia ei ollut varmaan viittäkään minuuttia jäljellä, mutta olihan se hyvä päästä vielä selkään ja tekemään jotain. Kaikenlaista voi näköjään sattua!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Vaihtoja - tai ainakin kaksi vaihtoa

7.12.2015 Primus Talli
Maiju - r. Aku

Sitten päästiin itse asiaan! Alkuveryttely tehtiin samoin kuin edeltävilläkin tunneilla eli väistöin. Laukkatyöskentely oli aika pitkä ja siihen sisältyi laukan- ja vastalaukannostoja, laukan kokoamista ja temponvaihteluita, koska vaihdoissa pitää olla riittävästi myös eteenpäinpyrkimystä, jotta on mistä puolipidätteen ottaa ennen vaihtoa. Lisäksi kiinnitettiin huomiota suoruuteen, koska vaihdossa hevosen pitää olla suora.

Huolellisesti Maiju kertasi meidän kanssa jälleen avut ja niiden ajoituksen eli laukkapohkeiden paikan vaihdon, puolipidättee ja itse vaihtokäskyn. Meillä oli aika eri tyyppisiä hevosia tunnilla: pari kokenutta koulukonkaria, sitten pari estehevosta, joille vaihto on vähän erilainen ja ei välttämättä niin huolellinen liike, ja sitten yksi kokemattomampi vaihtaja eli Aku. Maiju nauroikin, että Aku saattaa vähän innostua vaihdoista, mutta ei se kuulemma tee mitään sellaista mitä en olisi jo nähnyt. Oli oman suorituksen ohella tosi mielenkiintoista seurata, miten nämä erilaiset hevoset suoriutuivat vaihdoista.

Käytäntöön vaihdot pantiin tällä kerralla diagonaalilla. Osa vaihtoi hienosti, osa jopa oma-aloitteisesti, ja osalle sitten jouduttiin vähän muokkaamaan tehtävää. Aku oli näistä toinen. Tulimme täyskaarron laukassa, josta sulkutaivutusmaisesti kohti pitkää sivua, uralla suoristus ja vaihto. Saimme molemmista suunnista tällä taktiikalla kaksi kutakuinkin onnistunutta vaihtoa, lisäksi pari vähän heikompaa. En ihan alussa ymmärtänyt, miten selvästi vaihtopohkeet pitää antaa. Pelkkä siirtäminen ja pieni huomautus ei todellakaan auttanut, vaan  niillä piti kunnolla napauttaa. Vähän meni aina pitkäksi, mutta vaihtoja ne silti olivat.

Plussapuolelle lasken myös sen, että Aku pysyi hyvin käsissä ja laukka oli suht laadukasta. Tästä seuraa suoraan se miinuspuolikin, eli otin jälleen kerran ehkä vähän turhan varman päälle, enkä antanut Akulle tarpeeksi tilaa laukata vaihtoon. Harjoitukset jatkukoot!

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Vastalaukkoja ja vaikeita keskihalkaisijoita

30.11.2015 Primus Talli
Maiju - r. Aku

Laukanvaihtoharjoitukset jatkuivat kutakuinkin edellisen tunnin tapaan. Edelleen siis tähdättiin vaihtoon ravin kautta, mutta valmistelu tehtiin vielä viime kertaakin huolellisemmin.

Aloitimme taas tutuilla pohkeenväistöillä. Aku oli tässä tosi hyvä: se asettui, väisti pienestä avusta molempiin suuntiin ja astui selvästi ristiin. Pystyin aloittamaan ja lopettamaan väistön juuri silloin kun halusin. Huippua!

Alkuravi ja -laukka tehtiin suunnilleen samoin kuin edelliselläkin tunnilla, mutta sitten ei jatkettukaan suoraan vaihtoihin vaan tehtiinkin vastalaukannostoja. Pitkän sivun alussa nostettiin siis vastalaukka, jota jatkettiin pitkän sivuun loppuun. Siellä tehtiin hallittu siirtyminen raviin, ja lyhyen sivun keskelle ratsastettiin vielä ravivoltti. Hevosille haluttiin kertoa, että tehtävä ei lopu vastalaukannostoon, vaan vasta kunnon siirtymiseen ravista takaisin käyntiin. Siinä voltilla oli myös aikaa kerätä taas paketti kasaan, jos siirtymisen jälkeen ravin tempossa tai tahdissa oli vähän sanomista.

Akun kanssa nämä vastalaukannostot onnistuivat nyt hyvin. Saimme täsmällisiä nostoja "ylämäkeen" eli takaosa alla. Laukka pysyi varsinkin oikeaan kierrokseen hyvin hallussa, vasemmassa Aku oli vähän vahvemman tuntuinen. Pystyin istumaan syvällä satulassa ja pitämään hevosen suorana. Edelleen huippua!

Liekö vastalaukat hieman innostaneet ruunaa, sillä kun tehtävä vaihtui keskihalkaisijaan laukassa, alkoi ratsastajalla olla tekemistä. Tultiin pelkkää keskihalkaisijaa aika monta kertaa molemmissa kierroksissa erikseen, jotta saatiin hevosia suoristettua. Aku alkoi kuumentua etenkin pitkän sivun alussa niin, että vauhti kiihtyi ja kunnollisen kulman ratsastamisesta tuli hieman hankalaa. Maiju sanoikin tunnin päätteeksi, että Akun kanssa pitää vaan todella paljon ennakoida, koska hevonenkin alkaa ennakoida. Se oppii, että kohta käännytään pitkälle sivulle ja siinähän sai viime kierroksellakin mennä lujempaa... Eli ei riitä, että alkaa ratsastaa vasta pitkän sivun alussa, vaan jo selvästi aiemmin.

Sen verran sain laukkaan kuitenkin tolkkua, että kun lopuksi tultiin kerran molemmista suunnista vaihdot ravin kautta, ne yllättäen onnistuivatkin oikein hyvin. Ihan jees, tästä oli hyvä jatkaa kohti laukanvaihtoja askeleessa.

tiistai 15. joulukuuta 2015

Laukanvaihtoja ravin kautta

23.11.2015 Primus Talli
Maiju - r. Aku

Kerran kurinpalautus Jardineron kanssa riitti, ja pääsin taas Akun selkään. Nyt ryhdyttiin tekemään harjoituksia, jotka valmistelevat laukanvaihtoihin askeleessa.

Tunti aloitettiin kuitenkin herkistelemällä hevosia pohkelle. Tämä tapahtui pohkeenväistöin uralta sisään. Maiju vaati kevyet avut ja todella selvät ristiaskeleet. Hevosten piti tulla nopeiksi ja kepeiksi, eikä käynnin tahti saanut muuttua väistössä. Välillä Maiju vähän avitti maasta, jotta ymmärtäisimme mitä haetaan. Aku väisti ja asettuikin aika kivasti molempiin suuntiin.

Ravia ja etenkin laukkaa tehtiin pitkät pätkät sekä keskiympyrällä että uralla. Sain taas taistella oikeassa kierroksessa, jotta Aku ei olisi oikonut. Etenkin laukassa se on aina alkutunnista todella vaikeaa, mutta sitkeällä asettamisella ja pienillä myötäämisillä paranee lopputunniksi. Maiju halusi huolelliset kulmat myös laukassa, joten oli vähän niin  kuin pakkokin koittaa tehdä töitä, koska muutoin urasta tuli ameeban muotoinen ruunan nojatessa sisäpohkeeseen. Laukan piti olla koottua ja hallittua, jotta myöhemmin sitten ne vaihdotkin onnistuisivat.

Tällä tunnilla vaihtoja tehtiin kuitenkin vielä ravin kautta. Tultiin oikeassa kierroksessa yksitellen siten, että nostettiin hyvissä ajoin pitkältä sivulta laukka, käännettiin keskihalkaisijalle, jossa tehtiin siirtyminen raviin, vasemman laukan valmistelu ja laukannosto, josta jatkettiin toiselle pitkälle sivulle ennen hallittua ravisiirtymistä. Tähän viimeiseen ravisiirtymiseen muuten Maiju kiinnitti erityistä huomiota: hevoset eivät tiedä, että nyt harjoitellaan laukanvaihtoa ravin kautta ja että siksi saa roiskaista viimeiseen siirtymisen takaisin raviin, mutta että sitten taas kun harjoitellaan ravisiirtymisiä,  pitääkin olla huolellinen...

Akun kanssa sain lähteä liikkelle hyvinkin ajoissa, jotta ehdin saada laukkaan laatua ennen käännöstä keskihalkaisijalle. Siinä ruuna mutkitteli minkä ehti, mutta muutamalla toistolla etenkin ravin laatu koheni ihan takapuolessa asti. Ravisiirtyminen ja laukannosto onnistuivat joka kerta, vaikka Aku olikin hieman vahva taas. Maiju sanoi, että mutkitteluun puututaan sitten seuraavalla kerralla. Olin kuitenkin tyytyväinen siihen, että varsinkin siirtymiset ylöspäin onnistuivat hienosti ja hallitusti. Hoin koko tunnin itselleni siitä, etten saisi vetää vaan muistaisin myödätä ja istua satulassa syvällä. Se varmaankin auttoi, ja tunti oli kokonaisuutena paljon parempi kuin edellisviikon katastrofi.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Jardinero yllättää

19.11.2015 Primus Talli
Lotta - r. Jardinero

Toisella Lotan tunnilla listassa oli todellinen yllätyshevonen: Jardinero! Tämä andaluusi tekee nykyään paljon myös junnutunteja, ja sellaisella se oli ennen meidänkin tuntiamme. Katselin, miten hento tyttönen viiletti Hartsalla uralla kuin tyhjää vaan, vaikka minä muistin ruunan erittäin haastavaksi. Näiden andaluusien selässähän ei saa jännittää eikä pusertaa yhtään, käskeä saa mutta ei hätistellä, ohjan pitää olla tiukka kunnes peräänannossa höyhenenkevyt. Näin ollen ei liene sattumaa, että juuri viime maanantain tunnin jälkeen ratsastin juuri Jardinerolla.

Kerroin Lotalle, että  hevonen on minulle aika vieras, ja että minulla on tapana jäädä hätistelemään hitaita hevosia niille luonnottoman kovaan tempoon. Hartsan kanssa sellaisesta ei hyvää seuraa. Lotta auttoikin ihnasti ennen välikäyntiä minua hahmottamaan Jardineron käyntiä kävelemällä hetken vieressämme ja toimimalla raippana. Kylläpä sen oikean käynnin eron sitten huomasikin siihen, mitä Hartsa itsestään tarjosi.

Alkuravissakin oli hetken hakemista. Jotenkin tuntui, etten saanut ensin eteenpäinajavia apuja läpi haluamallani tavalla ollenkaan. Hartsa oli hieman liian hidas jatkuvasti. Sillä kuitenkin toimi sama lääke kuin Konstalla: jalat irti ja huomautus raipalla. Lotta muitutti, että Jardinero on erittäin hyvin verytelty edellisellä tunnilla, joten voi heti alkaa vaatia. Ja kun vaan sitkeästi vaati, niin johan alkoi ravi rullata! Tuntuma sai tosiaan aluksi olla hyvinkin tiukka eteenpäinpyrkimykseen nähden, mutta muuttui lähes olemattomaksi Jardineron myödätessä. Mahtava tunne, kun tällaisella tuntumalla hevonen imee ihan itsestään eteen!

Ravissa en huomannnut isoa puolieroa, mutta laukka meinasi taas yllättää. Muistin sitten kyllä aika nopeasti, että vasen laukka on Hartsalle vaikeampi, ja siinä nostossa jouduimmekin vähän keskustelemaan oikeasta askellajista. Mutta kertaneuvottelu riitti, ja sen jälkeen ei ollut mitään ongelmia kumpaankaan suuntaan. Päin vastoin, lopussa ratsastettiin ihan sujuvasti pitkä pätkä ympyrän pienennystä ja suurennusta vasempaan kierrokseen siten, että samalla tehtiin ravi-laukka-siirtymisiä.

Koska kisat olivat seuraavana päivänä, tehtiin paljon erilaisia ratsastusradan teitä ja lisäksi pohkeenväistöjä sekä uralla että uralta sisään. Näissähän Jardinero on aivan elementissään, ja saimmekin aika pian tulla pohkeenväistön sijasta diagonaalisulkua. Eipä sekään tuottanut ongelmia Hartsalle, joka tuntui vallan nauttivan päästessään näyttämään minulle miten hieno kouluhevonen onkaan.

Olin erittäin positiivisesti yllättynyt Jardinerosta. Se oli toisaalta hyvin perushevonen, koska sillä ei ole mitään metkuja, mutta toisaalta niin kovin erilainen verrattuna perus puoliveriseen. Ehkä paras palaute oli se, kun käyntityöskentelyssä satui kävelemään väliaidoilla juuri, kun toisella uralla oli käyntiä pitkin ohjin. Maiju huomasi meidät ja sanoi, että näyttää hyvältä! Pidin myös kovasti näistä kahdesta Lotan tunnista, ja aloinkin taas haaveilla lisätuntien ostamisesta keväälle...